Suomi 1980-luvulla

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Torielämää Turussa vuonna 1981.

Suomessa elettiin 1980-luvulla nousukautta. Sisäpoliittisesti merkittävimpiä tapahtumia oli presidentti Urho Kekkosen eroaminen terveyssyistä presidentin virasta 1981 ja Mauno Koiviston valitseminen presidentiksi 1982. Suomessa vallitsi vielä 1980-luvulla suomettumisen aika, joka päättyi lopullisesti vasta Neuvostoliiton hajoamiseen 1991. Suomen ja Neuvostoliiton välisen YYA-sopimuksen voimassaoloa pidennettiin 20 vuodella vuonna 1983. Samalla kuitenkin jo lähennyttiin Eurooppaa: vuonna 1981 Suomessa otettiin muun Euroopan tyyliin käyttöön kesäaika ja 1989 Suomesta tuli Euroopan Neuvoston jäsen. Vuodesta 1961 Euroopan vapaakauppajärjestön (EFTA) liitännäisjäsenenä ollut Suomi liittyi järjestön täysjäseneksi vuonna 1986.

Sisäpolitiikassa vallitsi konsensus (eli 'yhteisymmärrys', 'yksimielisyys-politiikka'), ilman suuria poliittisia kiistoja.

Politiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin metron suunnitteluun ja valmistumiseen liittyvä jupakka korruptiosyytöksineen oli osa Suomen 1980-luvun poliittista ilmapiiriä.
Presidentti Mauno Koivisto vuoden 1983 postimerkissä.
Urho Kekkosen hautajaissaattue Helsingin Pohjoisesplanadilla vuonna 1986.

Suomessa järjestettiin kahdet presidentinvaalit vuosina 1982 ja 1988. Vuoden 1982 vaalissa oli mukana kaikkiaan kahdeksan ehdokasta, joista Mauno Koivisto sai valitsijamiesten selkeän enemmistön ja valittiin presidentiksi jo ensimmäisellä kierroksella. Vuoden 1988 vaalissa Koivisto valittiin toiselle kaudelle. Edellinen vaali oli viimeinen perinteinen valitsijamiesvaali ja vuoden 1988 vaali yhdistetty valitsijamies- ja suora kansanvaali. Sisäpolitiikassa Koivisto omaksui edeltäjäänsä Urho Kekkosta pidättyvämmän roolin, ulkopolitiikassa hän sen sijaan piti ohjakset tiukasti omissa käsissään.

Suomen sisäpoliittista valtaa hallitsi SDP koko vuosikymmenen ajan. Myös SKDL:llä oli merkittävä valta eduskunnassa ja vihreän liikkeen kannatus suureni. Kaksi vuosikymmenen avainhenkilöä olivat pääministerit Kalevi Sorsa sekä Harri Holkeri. Vuosina 1983−1987 istuneesta Sorsan neljännestä hallituksesta tuli Suomen siihen saakka pitkäikäisin hallitus sen lyötyä Kivimäen hallituksen ikäennätyksen vuodelta 1936. Vuonna 1987 perustetun Holkerin sinipunahallituksen aikana nousukausi alkoi huipentua talouden ylikuumenemiseen. Tuolloin valtiovarainministerinä toimi Erkki Liikanen, myöhempi Suomen Pankin pääjohtaja.

Sisäpolitiikkaa väritti vuosikymmenen alkupuolella rötösherrajahti, jota lietsoi Suomen Maaseudun Puolue Veikko Vennamon johdolla. Jo edellisellä vuosikymmenellä oli alettu puida Salora- ja Valco-juttuja, ja 1980-luvun puolella julkisuuteen tulivat Helsingin metrojupakka ja Noppa-juttu. Näiden tiimoilta nostetut oikeudenkäynnit, joissa oli syytettyinä eräiden yritysjohtajien ja virkamiesten ohella muutamia poliitikkojakin, saatiin päätökseen vuosikymmenen puolivälin jälkeen. Lisäksi värikkäänä persoonana tunnettu oikeuskansleri Kai Korte tarttui tarmokkaasti eduskunnan ns. päivärahakiistaan, kun eräät kansanedustajat olivat nostaneet päivärahaa väärin perustein. Poliittista kenttää hämmensi osaltaan myös Helsingin Sanomien poliittisen toimituksen esimiehen Aarno Laitisen johdolla tehty kohukirja Tamminiemen pesänjakajat, jonka ilmestyminen osui samaan ajankohtaan presidentti Urho Kekkosen eron kanssa. (Laitiselta ilmestyi myös kirjan jatko-osa Musta monopoli v. 1982.)

Suomessa käytiin kahdet eduskuntavaalit vuosina 1983 ja 1987. Edellisiä vaaleja on luonnehdittu protestivaaleiksi juuri silloin kiivaimmillaan olleen rötösherrajahdin vuoksi. Suomen Maaseudun Puolue saavutti uuden puheenjohtajansa Pekka Vennamon johdolla historiansa toisen suurvoiton ja nousi hallitukseen kahden ministerin voimin. Sen sijaan SKDL kärsi murskatappion eikä sitä enää tämän jälkeen otettu hallituksiin. Liberaalinen Kansanpuolue menetti kaikki eduskuntapaikkansa ja uutena ryhmänä eduskuntaan nousivat vihreät. Kokoomuksen yli 20 vuotta kestänyt oppositiokausi päättyi vuoden 1987 vaaleissa, jolloin siitä tuli pääministeripuolue. Samoissa vaaleissa SMP:n perustaja ja kunniapuheenjohtaja Veikko Vennamo jätti politiikan, minkä jälkeen puolueen kannatus alkoi heikentyä pysyvästi. Vennamon suku vetäytyi kokonaan politiikasta Pekka Vennamon siirtyessä posti- ja telelaitoksen pääjohtajaksi syksyllä 1989.

SKDL:n ja SKP:n sisäinen kahtiajako enemmistön ja ns. taistolaisen vähemmistön kesken paheni vuosikymmenen mittaan. Kuilu repesi, kun vähemmistö perusti vuonna 1986 uuden Demokraattinen vaihtoehto -puolueen. Devan toiseksi puheenjohtajaksi valittiin näyttelijä Kristiina Halkola, josta tuli Suomen ensimmäinen naispuoluejohtaja. Vuonna 1989 perustettiin vielä SKDL:n entisen kansanedustajan Markus Kainulaisen johdolla uusi Kommunistinen Työväenpuolue. SKDL:n vanhat johtomiehet Aarne Saarinen, Taisto Sinisalo ja Arvo Aalto jäivät eläkkeelle.

Vuosikymmenen aikana katosivat puoluekartalta Suomen Kansan Yhtenäisyyden Puolue (uudelta nimeltään Kansalaisvallan Liitto) ja Perustuslaillinen Oikeistopuolue. Kokonaan uusi puolue taas oli vuonna 1985 perustettu Suomen Eläkeläisten Puolue.

Ympäristöasioihinkin alettiin kiinnittää entistä enemmän huomiota. Vuonna 1983 perustettiin ympäristöministeriö ja ensimmäiseksi ympäristöministeriksi tuli SDP:n Matti Ahde. Vihreä liike järjestäytyi vuonna 1988 puolueeksi nimellä Vihreä Liitto ja liittyi samana vuonna Euroopan vihreiden jäsenjärjestöksi.

Presidentti Urho Kekkonen kuoli vuonna 1986 ja hänen kotinsa Tamminiemi Helsingin Meilahdessa muutettiin museoksi vuonna 1987. Presidentti J. K. Paasikiven muistomerkki Helsingin keskustassa paljastettiin vuonna 1980 ja hänen päiväkirjansa vuosilta 1944−1956 julkaistiin niiden salassapitoajan umpeuduttua vuosina 1985 ja 1986. Dosentti Juhani Suomi puolestaan aloitti Urho Kekkosen elämäkerran kirjoittamisen ja sai valmiiksi teossarjan kaksi ensimmäistä osaa.

Vuonna 1988 naiset pääsivät ensimmäistä kertaa evankelis-luterilaisen kirkon papin virkaan. Jo samana vuonna nimitettiin Suomen ensimmäinen naiskirkkoherra, kun Sirkka-Liisa Enqvististä tuli Lemlandin ja Lumparlandin seurakunnan kirkkoherra. Suomeen saatiin myös uusi sukunimilaki ja tasa-arvolaki. Vihreä Liitto muuttui puolueeksi ja Keskustapuolue muutti nimensä Suomen Keskustaksi.

Vuosikymmenen kohutuin poliittinen muistelmateos oli syyskuussa 1989 julkaistu, Jukka Tarkan toimittama Ahti Karjalaisen Presidentin ministeri. Johannes Virolainen oli aloittanut oman muistelmasarjansa vuonna 1982 teoksella Yöpakkasista juhannuspommiin.

Demografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vapun viettoa Helsingin Ullanlinnanmäellä vuonna 1989.

Väestönmuutokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen väkiluku kasvoi 1980-luvulla maltillisesti, vajaat neljä prosenttia. Vuoden 1980 lopulla Suomen väkiluku oli 4 787 800[1] ja vuoden 1989 lopulla 4 974 383.[2] Vuosittain syntyi keskimäärin noin 63 000 lasta. 1980-luvulla syntyneiden poikien elinajanodote oli reilut 70 vuotta ja tyttöjen yli 78 vuotta. Kuolleisuus oli vuonna 1980 9,3 promillea ja vuonna 1988 9,9 promillea. Vuosittain kuoli keskimäärin noin 45 000 ihmistä. Toisen maailmansodan jälkeiset suuret ikäluokat olivat vuosikymmenen aikana 30–45-vuotiaita.

Vuoden 1988 lopulla Suomessa asui noin 18 700 ulkomaan kansalaista. Suurimpia ulkomaalaisryhmiä olivat ruotsalaiset, neuvostoliittolaiset ja länsisaksalaiset.[1]

Väestön alueellinen jakautuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1980-luvulla etenkin pääkaupunkiseudun väkiluku on noussut. Maaseutuväestön väheneminen oli vielä melko hidasta. Vuosikymmenen lopulla noin 60 prosenttia väestöstä asui kaupungeissa. Suomen suurimmat kaupungit vuoden 1988 lopulla olivat Helsinki (489 965 asukasta), Tampere (171 068 asukasta), Espoo (167 734 asukasta), Turku (159 917 asukasta), Vantaa (151 157 asukasta), Oulu (98 933 asukasta) ja Lahti (93 251 asukasta).

Taulukossa on esitetty Suomen silloisen läänijaon mukainen läänien väkiluku vuosien 1980 ja 1988 viimeisenä päivänä Tilastokeskuksen mukaan.[1]

Väkiluku 1980 Väkiluku 1988 Väestönmuutos 1980–1988 Väestöosuus 1980 Väestöosuus 1988
Uudenmaan lääni 1 128 491 1 226 344 8,7 % 23,6 % 24,8 %
Turun ja Porin lääni 703 046 715 608 1,8 % 14,7 % 14,4 %
Hämeen lääni 664 319 684 431 3,0 % 13,9 % 13,8 %
Vaasan lääni 432 799 444 060 2,6 % 9,0 % 9,0 %
Oulun lääni 416 893 434 847 4,3 % 8,7 % 8,8 %
Kymen lääni 344 352 335 922 -2,4 % 7,2 % 6,8 %
Kuopion lääni 252 065 255 893 1,5 % 5,3 % 5,2 %
Keski-Suomen lääni 242 904 249 504 2,7 % 5,1 % 5,0 %
Mikkelin lääni 208 586 207 675 -0,4 % 4,4 % 4,2 %
Lapin lääni 194 890 199 841 2,5 % 4,1 % 4,0 %
Pohjois-Karjalan lääni 176 650 176 189 -0,3 % 3,7 % 3,6 %
Ahvenanmaan lääni 22 783 24 045 5,5 % 0,5 % 0,5 %
Suomi 4 787 778 4 954 359 3,5 % 100,0 % 100,0 %

Talous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Imatrankosken voimalaitos vuonna 1982. Imatran Voima oli 1980-luvulla yksi suurimmista Suomen valtion omistamista yrityksistä, joka omisti voimalaitoksia muuallakin Suomessa.

1980-luvulla Suomessa elettiin vahvan hyvinvointivaltion aikaa, josta kuvaava esimerkki on vuosikymmenen lopun keskustelu valtion tukemista "seksilomista". Suomessa vallitsi voimakas taloudellinen nousukausi, joka kesti koko vuosikymmenen. Merkittävä syy nousukauden pitkittymiseen ja ylikuumenemiseen oli ulkomaisen luotonhakemisen vapautuminen. Aiemmin luoton hakeminen ulkomailta oli luvanvaraista, mutta Suomen pankki vapautti luoton hakemisen 1986[3] ja tämä johti laajamittaiseen yrityksien lainanhakuun ulkomailta. Ulkomainen lainaraha oli huomattavasti kotimaista rahaa halvempaa. Myös pankkien luotonanto yksityishenkilöille vapautui ja luottokanta kasvoi enimmillään yli 100 % vuodessa.[4] Nämä seikat johtivat kansantaloudessa olleen rahamäärän voimakkaaseen kasvuun, joka puolestaan nosti asuntojen ja liiketilojen hintoja voimakkaasti. Syntyi kiinteistö- ja pörssikupla, jonka aikana syntyi nopeasti velkarahoituksella suuria omaisuuksia. Kasinotalous-termi kuvasi lainarahalla ja sijoittamisella rikastumista.

Nousukausi päättyi 1990-luvun alkupuolen voimakkaaseen lamaan, jonka yksi syy oli Neuvostoliiton kanssa käydyn clearing-kaupan loppuminen vuosikymmenen vaihtuessa. 1980-luvun ylikuumenemisesta seuranneen laman puinti jatkui aina pankkikriisien kautta noin vuoteen 1998 asti.

Suurimpia valtioenemmistöisiä osakeyhtiöitä vuonna 1988 olivat muun muassa Enso-Gutzeit, Outokumpu, Rautaruukki, Imatran Voima, Neste ja Kemira.[1]

Rikollisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rikollisuus yleistyi jonkin verran: rikoslakia vastaan tehtyjä rikoksia kirjattiin vuonna 1983 noin 255 000 ja vuonna 1988 noin 334 000. Tahallisia henkirikoksia tilastoitiin vuosittain 114–149.[1]

Tunnettuja vuosikymmenen rikostapauksia ovat muun muassa Dragsfjärdin myrkkyskandaali, Mikkelin panttivankidraama ja Raumanmeren koulusurmat.

Liikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dieselveturin vetämä pikajuna Kemin rautatieasemalla vuonna 1986.

Suomen ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa metro, Helsingin metro, avattiin 1982. Metrolinja yhdisti kantakaupungin ja Itä-Helsingin.

Rautateiden sähköistysprojekti eteni: vuosikymmenen loppuun mennessä sähköjunilla pääsi Helsingistä Ouluun, Kuopioon ja Joensuuhun. Sähköistetyn rataverkon pituus nousi vuoden 1980 alle tuhannesta kilometristä vuoden 1989 1 636 kilometriin. Vuosikymmenen lopulla noin 28 prosenttia Suomen rautateistä oli sähköistetty. Silloin siniset pikajunavaunut korvasivat viimeisetkin puuvaunut, ja lättähatut lopettivat säännöllisen matkustajaliikenteen.

Henkilöautojen ensirekisteröintejä tilastoitiin lähes 1,4 miljoonaa eli huomattavasti enemmän kuin 1970-luvulla. 1980-luvun jälkipuoliskolla rekisteröitiin enemmän henkilöautoja kuin alussa. Henkilö-, paketti- ja muiden autojen yhteenlaskettu lukumäärä nousi 1,4 miljoonasta yli kahteen miljoonaan. Suhteellisesti eniten lisääntyi paketti- ja erikoisautojen lukumäärä. Yleisimmät autojen valmistusmaat olivat Japani ja Saksan liittotasavalta.

1980-luvun lopulla liikenteen aiheuttamat raskasmetalli- ja typenoksidipäästöt olivat huipussaan, eikä lyijytön bensiini ollut vielä liiemmin yleistynyt.

1970-luvun liikenneturvallisuuden nopeasta myönteisestä kehityksestä huolimatta tieliikennekuolemat ja -loukkaantumiset lisääntyivät 1980-luvulla. 1980-luvun aikana liikennekuolemien vuosittainen määrä nousi noin 550:stä 700:n tietämille. Loukkaantumisia vuosikymmenen alussa oli vuodessa noin 9 000 ja lopussa noin 12 000.[1]

Arkkitehtuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Itiksen vuonna 1984 valmistunut osa.

Merkittäviä 1980-luvulla valmistuneita rakennuksia ovat muun muassa Lahden stadion (1981), Oulun musiikkikeskus (1983), kauppakeskus Itiksen läntisin osa Pasaasi (1984), kauppakeskus Forum (1985), Tampereen kaupungin pääkirjasto (1986), Itäkeskuksen maamerkki (1987), Espoon kulttuurikeskus (1989) ja tiedekeskus Heureka (1989).

Asuinkerrostalojen rakentaminen oli laskenut verrattuna 1970-lukuun, kun taas omakotitalojen ja varsinkin rivitalojen rakentaminen oli yleistynyt. Vuosittain rakennettiin keskimäärin noin 800 kerrostaloa, noin 2 600 rivi- tai paritaloa ja noin 15 000 omakotitaloa.[1]

Kotitaloudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nousukausi näkyi asuntojen hallintaperusteiden muutoksissa. Vuonna 1980 noin 63 prosenttia asuntokunnista oli omistusasuntoja, 21,5 prosenttia vuokra-asuntoja ja 8,6 prosenttia työsuhdeasuntoja. Kahdeksan vuotta myöhemmin omistusasuntoja oli noin 72 prosenttia, vuokra-asuntoja 20 prosenttia ja työsuhdeasuntoja viitisen prosenttia.

Asunnon keskikoko vuonna 1988 oli 73,8 neliömetriä, ja yleisin huoneluku oli kolme tai neljä huonetta. Vuonna 1980 vesijohto ja viemäri oli noin 90 prosentissa asunnoista ja vuonna 1988 noin 95 prosentissa. Vesivessa oli vuonna 1980 noin 84 prosentissa ja vuonna 1988 noin 92 prosentissa asunnoista. Kylpy- tai suihkuhuone oli vuonna 1980 noin 68 prosentissa ja vuonna 1988 yli 86 prosentissa asunnoista. Keskuslämmitys oli vuonna 1980 noin 80 prosentissa ja vuonna 1988 noin 88 prosentissa asunnoista.[1]

Musiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pop ja rock[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eppu Normaali 1980-luvun alussa

Rockmusiikissa Zero Nine oli Suomen ensimmäisiä vakavasti otettavia heavy rockin tekijöitä. Hanoi Rocksin lupaavasti alkanut ulkomaanvalloitus katkesi yhtyeen rumpalin kuolemaan. Hanoi Rocks oli 1980-luvun merkittävin suomalainen yhtye ulkomailla, mutta kotimaassa merkittävin oli puolestaan Dingo, jonka suosiota kuvatessa voidaan puhua dingomaniasta. Bogart Co. teki ensimmäisenä suomalaisena yhtyeenä vakavasti otettavaa synthpoppia.

Pop- ja rockyhtyeistä pinnalla olivat esimerkiksi Dingo, Hurriganes, Eppu Normaali, Popeda, Sielun Veljet, Bluesounds, Broadcast, Miljoonasade, Backsliders ja Leevi and the Leavings. Monet 1970-luvun lopulla aloittaneet yhtyeet tekivät uransa huippumenestyksen 1980-luvulla. Laulajista ja lauluntekijöistä kärkinimiä olivat Hector, Juice Leskinen, J. Karjalainen ja Pave Maijanen. Paul Oxley’s Unit oli luultavasti Suomen suosituin yhtye kesästä 1981 syksyyn 1982. Kansanomaisempaa musiikkia tekivät Rauli "Badding" Somerjoki, Mikko Alatalo, Irwin Goodman Irwinin Lapset-yhtyeen kanssa sekä stand-up-koomikko Jaakko Teppo. 1980-luvun alussa rockabilly oli uudelleen muodissa myös Suomessa, ja tyylin tunnetuimpia edustajia oli The Stray Cats. Heavy metal kuitenkin syrjäytti rockabillyn suosiossa 1980-luvun puoliväliin mennessä. Tampereella syntynyt "Manserock", jonka keskeisiä nimiä olivat Juice Leskinen, Pate Mustajärvi, Moog Konttinen, Martti Syrjä, Mikko Alatalo ja Harri Rinne sekä manageri Epe Helenius, saavutti huippunsa vuosikymmenen puolivälissä. Saimaalla tapahtuneesta useiden suomalaisten rock-yhtyeiden Tuuliajolla-yhteiskiertueesta ilmestyi myös "Kaurismäki-elokuva", Saimaa-ilmiö.

Vuosittainen Syksyn sävel -televisio-ohjelma koki suosionsa huipun 1980-luvun aikana. Ohjelma muutettiin vuonna 1987 rakenteeltaan kaikille avoimesta kilpailusta kutsukilpailuksi. Jonna Tervomaa aloitti uransa lapsitähtenä laululla Minttu sekä Ville, jolla hän voitti Syksyn sävelen vuonna 1983.

Gringos Locos oli suuri arvostelumenestys, jonka menestys ulkomailla herätti paljon huomiota lehdistössä.

Iskelmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Armi ja Danny vuonna 1989.

Vuosikymmenen suosituimpia iskelmälaulajia olivat muiden muassa Tapani Kansa, Reijo Kallio, Jamppa Tuominen, Paula Koivuniemi, Lea Laven, Katri-Helena, Tarja Ylitalo, Anita Hirvonen, Meiju Suvas, Mona Carita, Kake Randelin, Matti ja Teppo Ruohonen, Ahti Lampi, Taneli Mäkelä ja Topi Sorsakoski sekä hieman vanhempaa, jo pari vuosikymmentä aiemmin uransa aloittanutta polvea edustaneet Eino Grön ja Reijo Taipale. Iskelmämusiikkia soittaneita yhtyeitä olivat Solistiyhtye Suomi, Finlanders ja Souvarit. Ahkerimpia iskelmien sanoittajia olivat Juha Vainio, Vexi Salmi, Chrisse Johansson ja Raul Reiman. Humppavillityksen hiipuessa Lappeenrannan humppafestivaalit päättyivät vuosikymmenen lopulla, mutta niiden tilalle tulivat vuodesta 1985 lähtien järjestetyt Seinäjoen Tangomarkkinat, joilla valittiin vuosittain tangokuningas, vuodesta 1987 lähtien myös tangokuningatar. Ensimmäiseksi tangokuninkaaksi valittiin Kauko Simonen ja ensimmäiseksi tangokuningattareksi Arja Sipola. Kirjailijanakin mainetta saavuttaneen Heikki Hietamiehen juontamat Lauantaitanssit kuuluivat varsinkin varttuneemman väen eniten suosimiin televisio-ohjelmiin. Laajasta alan asiantuntemuksesta mainetta saanut toimittaja Ilpo Hakasalo teki iskelmämusiikkiin painottuneita radio-ohjelmia ja julkaisi yhdessä Peter von Baghin kanssa vuonna 1986 Iskelmän kultaisen kirjan, joka sai valtion tiedonjulkistamispalkinnon.

Musiikkiohjelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen nimenomaan rockmusiikkiin erikoistunut radio-ohjelma Rockradio aloitti silloisessa Yleisradion rinnakkaisohjelmassa kesäkuun alussa 1980. Hittimittari oli Ylen vuonna 1984 aloittama iskelmä- ja rock-ohjelma, joka paikkasi Suomen television musiikin tarjonnan aukkoja. Ocsid (nimi on sana disco takaperin kirjoitettuna) oli disko- ja tanssimusiikkiin keskittynyt radio-ohjelma. Se oli lajissaan ensimmäisiä Suomessa. Rock- ja popmusiikkiin erikoistuneita radiotoimittajia olivat Tero Liete, Juhani Kansi, Tapani Ripatti, Heimo "Holle" Holopainen ja Outi Popp, monet heistä itsekin muusikoita.

Muuta musiikkiin liittyvää[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

CD-levy tuli markkinoille 1980-luvulla, mutta C-kasettien myynti oli vielä huipussaan.

Maksamme velkaa oli vuonna 1985 ilmestynyt Apua! Orkesterin hyväntekeväisyyskappale, jolla kerättiin varoja nälänhädän uhreille.

Korvat auki on vuonna 1977 perustettu suomalainen kulttuuriyhdistys, jonka tarkoituksena on edistää ja tehdä tunnetuksi uutta suomalaista musiikkia ja joka on merkittävästi vaikuttanut modernin eurooppalaisen taidemusiikin tuomiseen Suomeen.

Musiikissa näkyi myös kampanja keskioluen tuomisesta kioskeihin, etenkin Sleepy Sleepersin kappaleella ”Kaljaa kioskeihin” (1981).

Radio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleisradion yksinvalta sähköisessä viestinnässä murtui, kun paikallisradiot käynnistyivät vuonna 1985.

Televisio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleisradion kanavien ohelle tuli Kolmoskanava, jonka lähetykset alkoivat 1986. Tätä ennen Mainostelevisio esitti ohjelmistoaan Yleisradion televisiokanavilla. Mainostelevisio pääsi aloittamaan pitkään suunnittelemansa Kymmenen uutiset syyskuun alussa 1981.

Vuosina 1988-1989 suomalaisten television katselu koostui suurimmaksi osaksi sarjafilmeistä (21 %), uutisista (15 %), asiaohjelmista (11 %), urheilukilpailuista (11 %) ja elokuvista (10 %).[1]

1980-luvulla sketsiviihdesarjat, esimerkiksi Hymyhuulet ja Velipuolikuu, olivat suosittuja. Myös jo 1960-luvulla aloittaneen sketsisarja Spede Shown suosio jatkui, mutta sitä esitettiin viimeisen kerran 1987. Televisiosarja V:n esittäminen Suomen televisiossa lopetettiin kesken sarjan, perusteena sen kauhistuttavuus.

Teatteri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teatterin alalta 1980-luvulta muistetaan "jumalan teatteri", joka shokeerasi kansaa muun muassa heittelemällä ulosteita katsojien päälle Pohjoisilla teatteripäivillä Oulussa tammikuussa 1987. Esityksen järjesti Teatterikorkeakoulun neljä opiskelijaa, jotka tuomittiin ehdolliseen vankeuteen, sakkoihin ja korvauksiin.

Elokuva[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lauri Törhösen draamaelokuva Palava enkeli (1984) järkytti ja herätti julkista keskustelua ja arvostelua psykiatrian menetelmiä kohtaan. Toinen Törhösen kuuluisa elokuva on rikosdraamaelokuva Insiders (1989). Muita 1980-luvun kuuluisia kotimaisia elokuvia ovat nuorten draamaelokuva Täältä tullaan, elämä! (1980) ja musiikkielokuva Rokki Diggari (Jouko Lehmuskallio, 1981). Vuosikymmenen aikana ilmestyi jopa kahdeksan Uuno Turhapuro -elokuvaa.

Vapaa-aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sekoitettu Rubikin kuutio.

1980-luvulla kuntosalit ja solariumit löivät itsensä läpi juppi-kulttuurin oheistuotteena, ja vapaa-aikaa alettiin kuluttaa myös laskettelukeskuksissa. Purjelautailu oli olennainen osa juppikulttuuria. Talvella auton katolla oli suksiboksi, kesällä purjelauta. Amerikkalaisia trendejä omaksuttiin vauhdilla: rap-musiikki, rullaluistelu ja rullalautailu tulivat suosituiksi nuorison keskuudessa.

VHS-videot ja videolaitteet tulivat, ja videovuokraamoista saattoi vuokrata myös TV:seen antennijohdolla yhdistettävän videokatselulaitteen kotiin videon katselua varten, jos ei omistanut itse kyseistä laitetta. Kotona suosittua ajanvietettä olivat Rubikin kuutio ja Trivial Pursuit.

Matkailu yleistyi entisestään. Espanjan ja Kreikan ohella suosiotaan kasvattivat Turkki ja kaukomatkat. Ajan hitti olivat aktiivilomat, kiertomatkat sekä erilaiset harrastematkat urheilukilpailuihin ja kulttuuritapahtumiin.[5]

Ruoka ja juoma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suosituimpia ruokia 1980-luvulla ovat olleet perinteiset jauheliharuoat (esim. lihapullat, jauhelihakastike ja makaronilaatikko), kokoliharuoat (esim. porsaankyljykset ja lihakeitto), makkarakastike, kalakeitto, munakas ja pizza. Ajalle tyypillisiä leivonnaisia olivat pasteijat, pullat, mokkapalat ja kermakakut. Kasvikset ja hedelmät tulivat suositummiksi. Ruokakauppojen valikoimat kasvoivat, ja ruokapöytään saatiin eksoottisia lisäyksiä, muun muassa kiivi. Perunoiden rinnalle nousivat riisi ja pasta. Ruokia alettiin maustaa perinteisen suolan ja pippurin lisäksi esimerkiksi valkosipulilla, yrteillä ja chilillä. Margariini ohitti voin suosituimpana rasvana.[6]

1980-luvulla miehet alkoivat enenevissä määrin osallistua ruuanlaittoon. Erilaiset keittiövempaimet, kuten mikroaaltouunit ja leivänpaahtimet, yleistyivät vuosikymmenen aikana.

Ravintolassa syönti ja pikaruokakulttuuri tekivät Suomessa läpimurron 1980-luvulla.[7] Vuosikymmenen alussa Burger King käväisi muutaman vuoden ajan Suomessa. Suomen ensimmäinen McDonald’s avattiin vuonna 1984 Tampereella.

Baarien suosituimpia drinkkejä olivat muun muassa sininen enkeli ja katkeroa sisältävät cocktailit.

Urheilu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleisurheilun maailmanmestaruuskilpailut 1983 Helsingissä.

1980-luvun merkittävimpiä suomalaisia urheilijoita olivat muiden muassa maailman menestyneimpiin kuuluva mäkihyppääjä Matti Nykänen, hiihtäjät Juha Mieto ja Marja-Liisa Kirvesniemi sekä Formula 1 -maailmanmestari Keke Rosberg.

Maailman ensimmäiset yleisurheilun maailmanmestaruuskilpailut järjestettiin Helsingin olympiastadionilla elokuussa 1983.

Merkittäviä suomalaisia 80-luvun henkilöitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Matti Nykänen vuoden 1988 postimerkissä.
Keke Rosberg.

Suomalaisia poliitikkoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i Suomen tilastollinen vuosikirja 1990
  2. Suomen tilastollinen vuosikirja 2000
  3. Ensio Tikkanen ja Pentti Vartia: Laina on maksettava takaisin: Rahoitusmarkkinoiden liberalisointi (Lisämateriaali kirjaan Taloudellista pääomaa - Johdatus kansantalouteen) 2002. Taloustieto oy. Viitattu 26. tammikuuta 2006. (suomeksi)
  4. Irma Hyvärinen: Vähittäispankkitoiminta (Osa luentosarjaa Pankkitoiminta Suomessa Helsingin ja Turun kauppakorkeakoulussa syksyllä 2000) 2000. Suomen Pankkiyhdistys. Viitattu 25. tammikuuta 2006. (suomeksi)
  5. 1980-luku – Suomen matkailun historia TUI. Viitattu 16.1.2018.
  6. Haaveiletko kasariruoasta? 80-luvun parhaat ruokamuistot houkuttelevat edelleen Ilta-Sanomat. Viitattu 16.1.2018.
  7. 1980-luku toi miehet ja mikrot keittiöön Helsingin uutiset. Viitattu 16.1.2018.