Suomi 1980-luvulla

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Suomessa elettiin 1980-luvulla nousukautta. Sisäpoliittisesti merkittävimpiä tapahtumia oli presidentti Urho Kekkosen eroaminen terveyssyistä presidentin virasta 1981 ja Mauno Koiviston valitseminen presidentiksi 1982. Suomessa vallitsi vielä 1980-luvulla suomettumisen aika, joka päättyi lopullisesti vasta Neuvostoliiton hajoamiseen 1991. Suomen ja Neuvostoliiton välisen YYA-sopimuksen voimassaoloa pidennettiin 20 vuodella vuonna 1983. Samalla kuitenkin jo lähennyttiin Eurooppaa: vuonna 1981 Suomessa otettiin muun Euroopan tyyliin käyttöön kesäaika ja 1989 Suomesta tuli Euroopan Neuvoston jäsen. Vuodesta 1961 Euroopan vapaakauppajärjestön (EFTA) liitännäisjäsenenä ollut Suomi liittyi järjestön täysjäseneksi vuonna 1986.

Sisäpolitiikassa vallitsi konsensus (eli 'yhteisymmärrys', 'yksimielisyys-politiikka'), ilman suuria poliittisia kiistoja.

Politiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin metron suunnitteluun ja valmistumiseen liittyvä jupakka korruptiosyytöksineen oli osa Suomen 1980-luvun poliittista ilmapiiriä.
Presidentti Mauno Koivisto vuoden 1983 postimerkissä.

Suomessa järjestettiin kahdet presidentinvaalit vuosina 1982 ja 1988. Vuoden 1982 vaalissa oli mukana kaikkiaan kahdeksan ehdokasta, joista Mauno Koivisto sai valitsijamiesten selkeän enemmistön ja valittiin presidentiksi jo ensimmäisellä kierroksella. Vuoden 1988 vaalissa Koivisto valittiin toiselle kaudelle. Edellinen vaali oli viimeinen perinteinen valitsijamiesvaali ja vuoden 1988 vaali yhdistetty valitsijamies- ja suora kansanvaali. Sisäpolitiikassa Koivisto omaksui edeltäjäänsä Urho Kekkosta pidättyvämmän roolin, ulkopolitiikassa hän sen sijaan piti ohjakset tiukasti omissa käsissään.

Suomen sisäpoliittista valtaa hallitsi SDP koko vuosikymmenen ajan. Myös SKDL:llä oli merkittävä valta eduskunnassa ja vihreän liikkeen kannatus suureni. Kaksi vuosikymmenen avainhenkilöä olivat pääministerit Kalevi Sorsa sekä Harri Holkeri. Vuosina 1983−1987 istuneesta Sorsan neljännestä hallituksesta tuli Suomen siihen saakka pitkäikäisin hallitus sen lyötyä Kivimäen hallituksen ikäennätyksen vuodelta 1936. Vuonna 1987 perustetun Holkerin sinipunahallituksen aikana nousukausi alkoi huipentua talouden ylikuumenemiseen. Tuolloin valtiovarainministerinä toimi Erkki Liikanen, myöhempi Suomen Pankin pääjohtaja.

Sisäpolitiikkaa väritti vuosikymmenen alkupuolella rötösherrajahti, jota lietsoi Suomen Maaseudun Puolue Veikko Vennamon johdolla. Jo edellisellä vuosikymmenellä oli alettu puida Salora- ja Valco-juttuja, ja 1980-luvun puolella julkisuuteen tulivat Helsingin metrojupakka ja Noppa-juttu. Näiden tiimoilta nostetut oikeudenkäynnit, joissa oli syytettyinä eräiden yritysjohtajien ja virkamiesten ohella muutamia poliitikkojakin, saatiin päätökseen vuosikymmenen puolivälin jälkeen. Lisäksi värikkäänä persoonana tunnettu oikeuskansleri Kai Korte tarttui tarmokkaasti eduskunnan ns. päivärahakiistaan, kun eräät kansanedustajat olivat nostaneet päivärahaa väärin perustein. Poliittista kenttää hämmensi osaltaan myös Helsingin Sanomien poliittisen toimituksen esimiehen Aarno Laitisen johdolla tehty kohukirja Tamminiemen pesänjakajat, jonka ilmestyminen osui samaan ajankohtaan presidentti Urho Kekkosen eron kanssa. (Laitiselta ilmestyi myös kirjan jatko-osa Musta monopoli v. 1982.)

Suomessa käytiin kahdet eduskuntavaalit vuosina 1983 ja 1987. Edellisiä vaaleja on luonnehdittu protestivaaleiksi juuri silloin kiivaimmillaan olleen rötösherrajahdin vuoksi. Suomen Maaseudun Puolue saavutti uuden puheenjohtajansa Pekka Vennamon johdolla historiansa toisen suurvoiton ja nousi hallitukseen kahden ministerin voimin. Sen sijaan SKDL kärsi murskatappion eikä sitä enää tämän jälkeen otettu hallituksiin. Liberaalinen Kansanpuolue menetti kaikki eduskuntapaikkansa ja uutena ryhmänä eduskuntaan nousivat vihreät. Kokoomuksen yli 20 vuotta kestänyt oppositiokausi päättyi vuoden 1987 vaaleissa, jolloin siitä tuli pääministeripuolue. Samoissa vaaleissa SMP:n perustaja ja kunniapuheenjohtaja Veikko Vennamo jätti politiikan, minkä jälkeen puolueen kannatus alkoi heikentyä pysyvästi. Vennamon suku vetäytyi kokonaan politiikasta Pekka Vennamon siirtyessä posti- ja telelaitoksen pääjohtajaksi syksyllä 1989.

SKDL:n ja SKP:n sisäinen kahtiajako enemmistön ja ns. taistolaisen vähemmistön kesken paheni vuosikymmenen mittaan. Kuilu repesi, kun vähemmistö perusti vuonna 1986 uuden Demokraattinen vaihtoehto -puolueen. Devan toiseksi puheenjohtajaksi valittiin näyttelijä Kristiina Halkola, josta tuli Suomen ensimmäinen naispuoluejohtaja. Vuonna 1989 perustettiin vielä SKDL:n entisen kansanedustajan Markus Kainulaisen johdolla uusi Kommunistinen Työväenpuolue. SKDL:n vanhat johtomiehet Aarne Saarinen, Taisto Sinisalo ja Arvo Aalto jäivät eläkkeelle.

Vuosikymmenen aikana katosivat puoluekartalta Suomen Kansan Yhtenäisyyden Puolue (uudelta nimeltään Kansalaisvallan Liitto) ja Perustuslaillinen Oikeistopuolue. Kokonaan uusi puolue taas oli vuonna 1985 perustettu Suomen Eläkeläisten Puolue.

Ympäristöasioihinkin alettiin kiinnittää entistä enemmän huomiota. Vuonna 1983 perustettiin ympäristöministeriö ja ensimmäiseksi ympäristöministeriksi tuli SDP:n Matti Ahde. Vihreä liike järjestäytyi vuonna 1988 puolueeksi nimellä Vihreä Liitto ja liittyi samana vuonna Euroopan vihreiden jäsenjärjestöksi.

Presidentti Urho Kekkonen kuoli vuonna 1986 ja hänen kotinsa Tamminiemi Helsingin Meilahdessa muutettiin museoksi vuonna 1987. Presidentti J. K. Paasikiven muistomerkki Helsingin keskustassa paljastettiin vuonna 1980 ja hänen päiväkirjansa vuosilta 1944−1956 julkaistiin niiden salassapitoajan umpeuduttua vuosina 1985 ja 1986. Dosentti Juhani Suomi puolestaan aloitti Urho Kekkosen elämäkerran kirjoittamisen ja sai valmiiksi teossarjan kaksi ensimmäistä osaa.

Vuonna 1988 naiset pääsivät ensimmäistä kertaa evankelis-luterilaisen kirkon papin virkaan. Jo samana vuonna nimitettiin Suomen ensimmäinen naiskirkkoherra, kun Sirkka-Liisa Enqvististä tuli Lemlandin ja Lumparlandin seurakunnan kirkkoherra. Suomeen saatiin myös uusi sukunimilaki ja tasa-arvolaki. Vihreä Liitto muuttui puolueeksi ja Keskustapuolue muutti nimensä Suomen Keskustaksi.

Vuosikymmenen kohutuin poliittinen muistelmateos oli syyskuussa 1989 julkaistu, Jukka Tarkan toimittama Ahti Karjalaisen Presidentin ministeri. Johannes Virolainen oli aloittanut oman muistelmasarjansa vuonna 1982 teoksella Yöpakkasista juhannuspommiin.

Talous ja tekniikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1980-luvulla Suomessa elettiin vahvan hyvinvointivaltion aikaa, josta kuvaava esimerkki on vuosikymmenen lopun keskustelu valtion tukemista "seksilomista". Suomessa vallitsi voimakas taloudellinen nousukausi, joka kesti koko vuosikymmenen. Merkittävä syy nousukauden pitkittymiseen ja ylikuumenemiseen oli ulkomaisen luotonhakemisen vapautuminen. Aiemmin luoton hakeminen ulkomailta oli luvanvaraista, mutta Suomen pankki vapautti luoton hakemisen 1986[1] ja tämä johti laajamittaiseen yrityksien lainanhakuun ulkomailta. Ulkomainen lainaraha oli huomattavasti kotimaista rahaa halvempaa. Myös pankkien luotonanto yksityishenkilöille vapautui ja luottokanta kasvoi enimmillään yli 100 % vuodessa.[2] Nämä seikat johtivat kansantaloudessa olleen rahamäärän voimakkaaseen kasvuun, joka puolestaan nosti asuntojen ja liiketilojen hintoja voimakkaasti. Syntyi kiinteistö- ja pörssikupla, jonka aikana syntyi nopeasti velkarahoituksella suuria omaisuuksia. Kasinotalous-termi kuvasi lainarahalla ja sijoittamisella rikastumista.

Nousukausi päättyi 1990-luvun alkupuolen voimakkaaseen lamaan, jonka yksi syy oli Neuvostoliiton kanssa käydyn clearing-kaupan loppuminen vuosikymmenen vaihtuessa. 1980-luvun ylikuumenemisesta seuranneen laman puinti jatkui aina pankkikriisien kautta noin vuoteen 1998 asti.

Yleisradion yksinvalta sähköisessä viestinnässä murtui, kun paikallisradiot käynnistyivät 1985 ja Kolmoskanava aloitti toimintansa. Mainostelevisio pääsi aloittamaan pitkään suunnittelemansa Kymmenen uutiset syyskuun alussa 1981. Suomen ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa metro, Helsingin metro, avattiin 1982.

Kulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Musiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pop-musiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen popmusiikissa monet 70-luvun lopulla aloittaneet yhtyeet jatkoivat ja tekivät uransa huippumenestyksen 80-luvulla, esim. Pelle Miljoona, Eppu Normaali, Popeda, ja monet 70-luvun lopun punk- ja uuden aallon musiikintekijät saattoivat jatkaa erilaisen musiikin tai uusien yhtyeiden muodossa. Popmusiikissa Suomestakin tähyiltiin ulkomaille. Bogart Co. teki ensimmäisenä suomalaisena yhtyeenä vakavasti otettavaa synthpoppia. Muita menestyneitä yhtyeitä mm. Pera & The Dogs, Musta Paraati.

Paul Oxley's Unit oli luultavasti Suomen suosituin yhtye kesästä 1981 syksyyn 1982.

Rock-musiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eppu Normaali 1980-luvun alussa

Rockmusiikissa Zero Nine oli Suomen ensimmäisiä vakavasti otettavia heavy rockin tekijöitä. Hanoi Rocksin lupaavasti alkanut ulkomaanvalloitus katkesi yhtyeen rumpalin kuolemaan. Hanoi Rocks oli 1980-luvun merkittävin suomalainen yhtye ulkomailla, mutta kotimaassa merkittävin oli puolestaan Dingo, jonka suosiota kuvatessa voidaan puhua dingomaniasta. Jonna Tervomaa aloitti uransa lapsitähtenä laululla Minttu sekä Ville, jolla hän voitti Syksyn sävel -kilpailun vuonna 1983. Laulajista ja lauluntekijöistä kärkinimiä olivat Hector, Juice Leskinen, J. Karjalainen ja Pave Maijanen. Vuosittainen Syksyn sävel -televisio-ohjelma koki suosionsa huipun 1980-luvun aikana. Ohjelma muutettiin vuonna 1987 rakenteeltaan kaikille avoimesta kilpailusta kutsukilpailuksi.

Rockyhtyeistä pinnalla olivat esimerkiksi Dingo, Hurriganes, Eppu Normaali, Popeda, Sielun Veljet, Bluesounds, Broadcast, Miljoonasade, Backsliders ja Leevi and the Leavings. Paul Oxley’s Unit oli luultavasti Suomen suosituin yhtye kesästä 1981 syksyyn 1982. Kansanomaisempaa musiikkia tekivät Rauli "Badding" Somerjoki, Mikko Alatalo, Irwin Goodman Irwinin Lapset-yhtyeen kanssa sekä stand-up-koomikko Jaakko Teppo. 1980-luvun alussa rockabilly oli uudelleen muodissa myös Suomessa, ja tyylin tunnetuimpia edustajia oli The Stray Cats. Heavy metal kuitenkin syrjäytti rockabillyn suosiossa 1980-luvun puoliväliin mennessä. Tampereella syntynyt "Manserock", jonka keskeisiä nimiä olivat Juice Leskinen, Pate Mustajärvi, Moog Konttinen, Martti Syrjä, Mikko Alatalo ja Harri Rinne sekä manageri Epe Helenius, saavutti huippunsa vuosikymmenen puolivälissä. Saimaalla tapahtuneesta useiden suomalaisten rock-yhtyeiden Tuuliajolla-yhteiskiertueesta ilmestyi myös "Kaurismäki-elokuva", Saimaa-ilmiö.

Gringos Locos oli suuri arvostelumenestys, jonka menestys ulkomailla herätti paljon huomiota lehdistössä.

Musiikkiohjelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen nimenomaan rockmusiikkiin erikoistunut radio-ohjelma Rockradio aloitti silloisessa Yleisradion rinnakkaisohjelmassa kesäkuun alussa 1980. Hittimittari oli YLE:n vuonna 1984 aloittama iskelmä- ja rock-ohjelma, joka paikkasi Suomen television musiikin tarjonnan aukkoja. Ocsid (nimi on sana disco takaperin kirjoitettuna) oli disko- ja tanssimusiikkiin keskittynyt radio-ohjelma. Se oli lajissaan ensimmäisiä Suomessa. Rock- ja popmusiikkiin erikoistuneita radiotoimittajia olivat Tero Liete, Juhani Kansi, Tapani Ripatti, Heimo "Holle" Holopainen ja Outi Popp, monet heistä itsekin muusikoita.

Iskelmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosikymmenen suosituimpia iskelmälaulajia olivat muiden muassa Tapani Kansa, Reijo Kallio, Jamppa Tuominen, Paula Koivuniemi, Lea Laven, Katri-Helena, Tarja Ylitalo, Anita Hirvonen, Meiju Suvas, Mona Carita, Kake Randelin, Matti ja Teppo Ruohonen, Ahti Lampi, Taneli Mäkelä ja Topi Sorsakoski sekä hieman vanhempaa, jo pari vuosikymmentä aiemmin uransa aloittanutta polvea edustaneet Eino Grön ja Reijo Taipale. Iskelmämusiikkia soittaneita yhtyeitä olivat Solistiyhtye Suomi, Finlanders ja Souvarit. Ahkerimpia iskelmien sanoittajia olivat Juha Vainio, Vexi Salmi, Chrisse Johansson ja Raul Reiman. Humppavillityksen hiipuessa Lappeenrannan humppafestivaalit päättyivät vuosikymmenen lopulla, mutta niiden tilalle tulivat vuodesta 1985 lähtien järjestetyt Seinäjoen Tangomarkkinat, joilla valittiin vuosittain tangokuningas, vuodesta 1987 lähtien myös tangokuningatar. Ensimmäiseksi tangokuninkaaksi valittiin Kauko Simonen ja ensimmäiseksi tangokuningattareksi Arja Sipola. Kirjailijanakin mainetta saavuttaneen Heikki Hietamiehen juontamat Lauantaitanssit kuuluivat varsinkin varttuneemman väen eniten suosimiin televisio-ohjelmiin. Laajasta alan asiantuntemuksesta mainetta saanut toimittaja Ilpo Hakasalo teki iskelmämusiikkiin painottuneita radio-ohjelmia ja julkaisi yhdessä Peter von Baghin kanssa vuonna 1986 Iskelmän kultaisen kirjan, joka sai valtion tiedonjulkistamispalkinnon.

Muuta musiikkiin liittyvää[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maksamme velkaa oli vuonna 1985 ilmestynyt Apua! Orkesterin hyväntekeväisyyskappale, jolla kerättiin varoja nälänhädän uhreille.

Korvat auki on vuonna 1977 perustettu suomalainen kulttuuriyhdistys, jonka tarkoituksena on edistää ja tehdä tunnetuksi uutta suomalaista musiikkia ja joka on merkittävästi vaikuttanut modernin eurooppalaisen taidemusiikin tuomiseen Suomeen.

"Keskiolut R-kioskeihin"-kampanja.

Televisio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tv-sarja 'V':n esittäminen Suomen televisiossa lopetettiin kesken sarjan, perusteena sen kauhistuttavuus.

Teatteri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teatterin alalta 1980-luvulta muistetaan "jumalan teatteri", joka shokeerasi kansaa muun muassa heittelemällä ulosteita katsojien päälle Pohjoisilla teatteripäivillä Oulussa tammikuussa 1987. Esityksen järjesti Teatterikorkeakoulun neljä opiskelijaa, jotka tuomittiin ehdolliseen vankeuteen, sakkoihin ja korvauksiin.

Suomalaisia elokuvia ja sarjoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvista Lauri Törhösen Palava enkeli järkytti ja herätti julkista keskustelua ja arvostelua psykiatrian menetelmiä kohtaan.

Vapaa-aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sekoitettu Rubikin kuutio

1980-luvulla kuntosalit ja solariumit löivät itsensä läpi juppi-kulttuurin oheistuotteena, ja vapaa-aikaa alettiin kuluttaa myös laskettelukeskuksissa. Purjelautailu oli olennainen osa juppikulttuuria. Talvella auton katolla oli suksiboksi, kesällä purjelauta. Amerikkalaisia trendejä omaksuttiin vauhdilla: rap-musiikki, rullaluistelu ja rullalautailu tulivat suosituiksi nuorison keskuudessa. Suomen ensimmäinen McDonald’s avattiin vuonna 1984 Tampereella.

VHS-videot ja videolaitteet tulivat, ja videovuokraamoista saattoi vuokrata myös TV:seen antennijohdolla yhdistettävän videokatselulaitteen kotiin videon katselua varten, jos ei omistanut itse kyseistä laitetta.

Kotona suosittua ajanvietettä olivat Rubikin kuutio ja Trivial Pursuit. Ruokapöytään saatiin eksoottisia lisäyksiä, muun muassa kiivi, ja ravintoloiden suosituimpia drinkkejä oli sininen enkeli.

Merkittäviä suomalaisia 80-luvun henkilöitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomalaisia poliitikkoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ensio Tikkanen ja Pentti Vartia: Laina on maksettava takaisin: Rahoitusmarkkinoiden liberalisointi (Lisämateriaali kirjaan Taloudellista pääomaa - Johdatus kansantalouteen) 2002. Taloustieto oy. Viitattu 26. tammikuuta 2006. (suomeksi)
  2. Irma Hyvärinen: Vähittäispankkitoiminta (Osa luentosarjaa Pankkitoiminta Suomessa Helsingin ja Turun kauppakorkeakoulussa syksyllä 2000) 2000. Suomen Pankkiyhdistys. Viitattu 25. tammikuuta 2006. (suomeksi)
  • yle.fi/aihe/artikkeli/2014/04/10/sensuroimattomien-kymppikerho-norres-maijanen-merimaa-esa-saarinen-ja-floyd