Suomi 1980-luvulla

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Torielämää Turussa vuonna 1981
Vuonna 1989 rakennettu, arkkitehti Arto Sipisen suunnittelema Espoon kulttuurikeskus edustaa 1980-luvun monimuotoista, yksilöllisyyttä korostavaa arkkitehtuuria.

Suomessa elettiin 1980-luvulla nousukautta. Asukkaita oli vajaat viisi miljoonaa ja työttömyys oli varsin vähäistä. Suomen kansantalous kasvoi voimakkaasti, mikä synnytti kiinteistö- ja pörssikuplan.

Sisäpoliittisesti merkittävimpiä tapahtumia oli presidentti Urho Kekkosen eroaminen terveyssyistä presidentin virasta vuonna 1981 ja Mauno Koiviston valitseminen presidentiksi vuonna 1982. Sisäpolitiikassa vallitsi konsensus (eli 'yhteisymmärrys', 'yksimielisyys-politiikka'), ilman suuria poliittisia kiistoja. Suomessa vallitsi vielä 1980-luvulla suomettumisen aika, joka päättyi lopullisesti vasta Neuvostoliiton hajoamiseen vuonna 1991. Suomen ja Neuvostoliiton välisen YYA-sopimuksen voimassaoloa pidennettiin 20 vuodella vuonna 1983. Samalla kuitenkin jo lähennyttiin Eurooppaa: vuonna 1981 Suomessa otettiin muun Euroopan tyyliin käyttöön kesäaika ja vuonna 1989 Suomesta tuli Euroopan neuvoston jäsen. Vuodesta 1961 Euroopan vapaakauppajärjestön (EFTA) liitännäisjäsenenä ollut Suomi liittyi järjestön täysjäseneksi vuonna 1986.

1980-luku muistetaan myös useista erilaisista suomirock-yhtyeistä, joiden hitit soivat yhä tiuhaan radiossa. Televisiossa esitettiin 1980-luvulla etenkin monenlaisia sketsi- ja draamasarjoja.

Politiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin metron suunnitteluun ja valmistumiseen liittyvä jupakka korruptiosyytöksineen oli osa Suomen 1980-luvun poliittista ilmapiiriä.
Presidentti Mauno Koivisto vuoden 1983 postimerkissä
Urho Kekkosen hautajaissaattue Helsingin Pohjoisesplanadilla vuonna 1986

Suomessa järjestettiin kahdet presidentinvaalit vuosina 1982 ja 1988. Vuoden 1982 vaalissa oli mukana kaikkiaan kahdeksan ehdokasta, joista Mauno Koivisto sai valitsijamiesten selkeän enemmistön ja valittiin presidentiksi jo ensimmäisellä kierroksella. Vuoden 1988 vaalissa Koivisto valittiin toiselle kaudelle. Edellinen vaali oli viimeinen perinteinen valitsijamiesvaali ja vuoden 1988 vaali yhdistetty valitsijamies- ja suora kansanvaali. Sisäpolitiikassa Koivisto omaksui edeltäjäänsä Urho Kekkosta pidättyvämmän roolin, ulkopolitiikassa hän sen sijaan piti ohjakset tiukasti omissa käsissään.

Suomen sisäpoliittista valtaa hallitsi SDP koko vuosikymmenen ajan. Myös SKDL:llä oli merkittävä valta eduskunnassa ja vihreän liikkeen kannatus suureni. Kaksi vuosikymmenen avainhenkilöä olivat pääministerit Kalevi Sorsa sekä Harri Holkeri. Vuosina 1983−1987 istuneesta Sorsan neljännestä hallituksesta tuli Suomen siihen saakka pitkäikäisin hallitus sen lyötyä Kivimäen hallituksen ikäennätyksen vuodelta 1936. Vuonna 1987 perustetun Holkerin sinipunahallituksen aikana nousukausi alkoi huipentua talouden ylikuumenemiseen. Tuolloin valtiovarainministerinä toimi Erkki Liikanen, myöhempi Suomen Pankin pääjohtaja.

Sisäpolitiikkaa väritti vuosikymmenen alkupuolella rötösherrajahti, jota lietsoi Suomen Maaseudun Puolue Veikko Vennamon johdolla. Jo edellisellä vuosikymmenellä oli alettu puida Salora- ja Valco-juttuja, ja 1980-luvun puolella julkisuuteen tulivat Helsingin metrojupakka ja Noppa-juttu. Näiden tiimoilta nostetut oikeudenkäynnit, joissa oli syytettyinä eräiden yritysjohtajien ja virkamiesten ohella muutamia poliitikkojakin, saatiin päätökseen vuosikymmenen puolivälin jälkeen. Lisäksi värikkäänä persoonana tunnettu oikeuskansleri Kai Korte tarttui tarmokkaasti eduskunnan niin sanottuun päivärahakiistaan, kun eräät kansanedustajat olivat nostaneet päivärahaa väärin perustein. Poliittista kenttää hämmensi osaltaan myös Helsingin Sanomien poliittisen toimituksen esimiehen Aarno Laitisen johdolla tehty kohukirja Tamminiemen pesänjakajat, jonka ilmestyminen osui samaan ajankohtaan presidentti Urho Kekkosen eron kanssa. Laitiselta ilmestyi myös kirjan jatko-osa Musta monopoli vuonna 1982.

Suomessa käytiin kahdet eduskuntavaalit vuosina 1983 ja 1987. Edellisiä vaaleja on luonnehdittu protestivaaleiksi juuri silloin kiivaimmillaan olleen rötösherrajahdin vuoksi. Suomen Maaseudun Puolue saavutti uuden puheenjohtajansa Pekka Vennamon johdolla historiansa toisen suurvoiton ja nousi hallitukseen kahden ministerin voimin. Sen sijaan SKDL kärsi murskatappion eikä sitä enää tämän jälkeen otettu hallituksiin. Liberaalinen Kansanpuolue menetti kaikki eduskuntapaikkansa ja uutena ryhmänä eduskuntaan nousivat vihreät. Kokoomuksen yli 20 vuotta kestänyt oppositiokausi päättyi vuoden 1987 vaaleissa, jolloin siitä tuli pääministeripuolue. Samoissa vaaleissa SMP:n perustaja ja kunniapuheenjohtaja Veikko Vennamo jätti politiikan, minkä jälkeen puolueen kannatus alkoi heikentyä pysyvästi. Vennamon suku vetäytyi kokonaan politiikasta Pekka Vennamon siirtyessä posti- ja telelaitoksen pääjohtajaksi syksyllä 1989.

SKDL:n ja SKP:n sisäinen kahtiajako enemmistön ja niin sanotun taistolaisen vähemmistön kesken paheni vuosikymmenen mittaan. Kuilu repesi, kun vähemmistö perusti vuonna 1986 uuden Demokraattinen vaihtoehto -puolueen. Devan toiseksi puheenjohtajaksi valittiin näyttelijä Kristiina Halkola, josta tuli Suomen ensimmäinen naispuoluejohtaja. Vuonna 1989 perustettiin vielä SKDL:n entisen kansanedustajan Markus Kainulaisen johdolla uusi Kommunistinen Työväenpuolue. SKDL:n vanhat johtomiehet Aarne Saarinen, Taisto Sinisalo ja Arvo Aalto jäivät eläkkeelle.

Vuosikymmenen aikana katosivat puoluekartalta Suomen Kansan Yhtenäisyyden Puolue (uudelta nimeltään Kansalaisvallan Liitto) ja Perustuslaillinen Oikeistopuolue. Kokonaan uusi puolue taas oli vuonna 1985 perustettu Suomen Eläkeläisten Puolue.

Ympäristöasioihinkin alettiin kiinnittää entistä enemmän huomiota. Vuonna 1983 perustettiin ympäristöministeriö ja ensimmäiseksi ympäristöministeriksi tuli SDP:n Matti Ahde. Vihreä liike järjestäytyi vuonna 1988 puolueeksi nimellä Vihreä liitto ja liittyi samana vuonna Euroopan vihreiden jäsenjärjestöksi.

Presidentti Urho Kekkonen kuoli vuonna 1986 ja hänen kotinsa Tamminiemi Helsingin Meilahdessa muutettiin museoksi vuonna 1987. Presidentti J. K. Paasikiven muistomerkki Helsingin keskustassa paljastettiin vuonna 1980 ja hänen päiväkirjansa vuosilta 1944−1956 julkaistiin niiden salassapitoajan umpeuduttua vuosina 1985 ja 1986. Dosentti Juhani Suomi puolestaan aloitti Urho Kekkosen elämäkerran kirjoittamisen ja sai valmiiksi teossarjan kaksi ensimmäistä osaa.

Vuonna 1988 naiset pääsivät ensimmäistä kertaa evankelis-luterilaisen kirkon papin virkaan. Jo samana vuonna nimitettiin Suomen ensimmäinen naiskirkkoherra, kun Sirkka-Liisa Enqvististä tuli Lemlandin ja Lumparlandin seurakunnan kirkkoherra. Suomeen saatiin myös uusi sukunimilaki ja tasa-arvolaki. Vihreä liitto muuttui puolueeksi ja Keskustapuolue muutti nimensä Suomen Keskustaksi.

Vuosikymmenen kohutuin poliittinen muistelmateos oli syyskuussa 1989 julkaistu, Jukka Tarkan toimittama Ahti Karjalaisen Presidentin ministeri. Johannes Virolainen oli aloittanut oman muistelmasarjansa vuonna 1982 teoksella Yöpakkasista juhannuspommiin.

Merkittäviä 1980-luvun poliitikkoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Demografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vapun viettoa Helsingin Ullanlinnanmäellä vuonna 1989

Väestönmuutokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen väkiluku kasvoi 1980-luvulla maltillisesti, vajaat neljä prosenttia. Vuoden 1980 lopulla Suomen väkiluku oli 4 787 800[1] ja vuoden 1989 lopulla 4 974 383.[2] Vuosittain syntyi keskimäärin noin 63 000 lasta. 1980-luvulla syntyneiden poikien elinajanodote oli reilut 70 vuotta ja tyttöjen yli 78 vuotta. Kuolleisuus oli vuonna 1980 9,3 promillea ja vuonna 1988 9,9 promillea. Vuosittain kuoli keskimäärin noin 45 000 ihmistä. Toisen maailmansodan jälkeiset suuret ikäluokat olivat vuosikymmenen aikana 30–45-vuotiaita.

Vuoden 1988 lopulla Suomessa asui noin 18 700 ulkomaan kansalaista. Suurimpia ulkomaalaisryhmiä olivat ruotsalaiset, neuvostoliittolaiset ja länsisaksalaiset.[1]

Väestön alueellinen jakautuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1980-luvulla etenkin pääkaupunkiseudun väkiluku on noussut. Maaseutuväestön väheneminen oli vielä melko hidasta. Vuosikymmenen lopulla noin 60 prosenttia väestöstä asui kaupungeissa. Suomen suurimmat kaupungit vuoden 1988 lopulla olivat Helsinki (489 965 asukasta), Tampere (171 068 asukasta), Espoo (167 734 asukasta), Turku (159 917 asukasta), Vantaa (151 157 asukasta), Oulu (98 933 asukasta) ja Lahti (93 251 asukasta).

Taulukossa on esitetty Suomen silloisen läänijaon mukainen läänien väkiluku vuosien 1980 ja 1988 viimeisenä päivänä Tilastokeskuksen mukaan.[1]

Väkiluku 1980 Väkiluku 1988 Väestönmuutos 1980–1988 Väestöosuus 1980 Väestöosuus 1988
Uudenmaan lääni 1 128 491 1 226 344 8,7 % 23,6 % 24,8 %
Turun ja Porin lääni 703 046 715 608 1,8 % 14,7 % 14,4 %
Hämeen lääni 664 319 684 431 3,0 % 13,9 % 13,8 %
Vaasan lääni 432 799 444 060 2,6 % 9,0 % 9,0 %
Oulun lääni 416 893 434 847 4,3 % 8,7 % 8,8 %
Kymen lääni 344 352 335 922 -2,4 % 7,2 % 6,8 %
Kuopion lääni 252 065 255 893 1,5 % 5,3 % 5,2 %
Keski-Suomen lääni 242 904 249 504 2,7 % 5,1 % 5,0 %
Mikkelin lääni 208 586 207 675 -0,4 % 4,4 % 4,2 %
Lapin lääni 194 890 199 841 2,5 % 4,1 % 4,0 %
Pohjois-Karjalan lääni 176 650 176 189 -0,3 % 3,7 % 3,6 %
Ahvenanmaan lääni 22 783 24 045 5,5 % 0,5 % 0,5 %
Suomi 4 787 778 4 954 359 3,5 % 100,0 % 100,0 %

Talous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Imatrankosken voimalaitos vuonna 1982. Imatran Voima oli 1980-luvulla yksi suurimmista Suomen valtion omistamista yrityksistä, joka omisti voimalaitoksia muuallakin Suomessa.

1980-luvulla Suomessa elettiin vahvan hyvinvointivaltion aikaa, josta kuvaava esimerkki on vuosikymmenen lopun keskustelu valtion tukemista ”seksilomista”. Suomessa vallitsi voimakas taloudellinen nousukausi, joka kesti koko vuosikymmenen. Merkittävä syy nousukauden pitkittymiseen ja ylikuumenemiseen oli ulkomaisen luotonhakemisen vapautuminen. Aiemmin luoton hakeminen ulkomailta oli luvanvaraista, mutta Suomen pankki vapautti luoton hakemisen vuonna 1986[3] ja tämä johti laajamittaiseen yrityksien lainanhakuun ulkomailta. Ulkomainen lainaraha oli huomattavasti kotimaista rahaa halvempaa. Myös pankkien luotonanto yksityishenkilöille vapautui ja luottokanta kasvoi enimmillään yli 100 % vuodessa.[4] Nämä seikat johtivat kansantaloudessa olleen rahamäärän voimakkaaseen kasvuun, joka puolestaan nosti asuntojen ja liiketilojen hintoja voimakkaasti. Syntyi kiinteistö- ja pörssikupla, jonka aikana syntyi nopeasti velkarahoituksella suuria omaisuuksia. Kasinotalous-termi kuvasi lainarahalla ja sijoittamisella rikastumista.

Nousukausi päättyi 1990-luvun alkupuolen voimakkaaseen lamaan, jonka yksi syy oli Neuvostoliiton kanssa käydyn clearing-kaupan loppuminen vuosikymmenen vaihtuessa. 1980-luvun ylikuumenemisesta seuranneen laman puinti jatkui aina pankkikriisien kautta noin vuoteen 1998 asti.

Suurimpia valtioenemmistöisiä osakeyhtiöitä vuonna 1988 olivat muun muassa Enso-Gutzeit, Outokumpu, Rautaruukki, Imatran Voima, Neste ja Kemira.[1]

Pankki- ja luottokortit yleistyivät Suomessa voimakkaasti 1980-luvulla. Pankkiautomaatit yleistyivät vauhdilla, minkä myötä monia pankkikonttoreita karsittiin.

Tärkeimpiä 1980-luvun myönteisiä talousvaikuttajia olivat ainakin Jukka Keitele, Pentti Kouri, Rolf Kullberg, Matti Pekkanen ja Dan Steinbock. Hyvästä taloustilanteesta huolimatta Suomessa tapahtui 1980-luvulla myös talousskandaaleja, kuten Noppa-juttu ja Kouri-kaupat. Kasinotalous loi uusia mahdollisuuksia talousrikollisille.

Suomen bruttokansantuotteen vuosimuutos 1980-luvulla:[5]

1980 1981 1982 1983 1984 1985 1986 1987 1988 1989
Bkt:n volyymin muutos edellisvuodesta 5,7 1,3 3,1 3,1 3,2 3,5 2,7 3,6 5,2 5,1

Rikollisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rikollisuus yleistyi jonkin verran: rikoslakia vastaan tehtyjä rikoksia kirjattiin vuonna 1983 noin 255 000 ja vuonna 1988 noin 334 000. Tahallisia henkirikoksia tilastoitiin vuosittain 114–149.[1]

Tunnettuja vuosikymmenen rikostapauksia ovat muun muassa Dragsfjärdin myrkkyskandaali, Mikkelin panttivankidraama ja Raumanmeren koulusurmat.

Liikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dieselveturin vetämä pikajuna Kemin rautatieasemalla vuonna 1986

Suomen ensimmäinen ja ainoa metro, Helsingin metro, avattiin kesällä 1982. Aluksi metrolinja ulottui Rautatientorilta Itäkeskukseen, mutta vuosikymmenen lopulla linjan länsipää sijaitsi Kampissa ja itäpää Mellunmäessä.

Rautateiden sähköistysprojekti eteni: vuosikymmenen loppuun mennessä sähköjunilla pääsi Helsingistä Ouluun, Kuopioon ja Joensuuhun. Sähköistetyn rataverkon pituus nousi vuoden 1980 alle tuhannesta kilometristä vuoden 1989 1 636 kilometriin. Vuosikymmenen lopulla noin 28 prosenttia Suomen rautateistä oli sähköistetty. Silloin siniset pikajunavaunut korvasivat viimeisetkin puuvaunut, ja lättähatut lopettivat säännöllisen matkustajaliikenteen.

Henkilöautojen ensirekisteröintejä tilastoitiin lähes 1,4 miljoonaa eli huomattavasti enemmän kuin 1970-luvulla. 1980-luvun jälkipuoliskolla rekisteröitiin enemmän henkilöautoja kuin alussa. Henkilö-, paketti- ja muiden autojen yhteenlaskettu lukumäärä nousi 1,4 miljoonasta yli kahteen miljoonaan. Suhteellisesti eniten lisääntyi paketti- ja erikoisautojen lukumäärä. Yleisimmät autojen valmistusmaat olivat Japani ja Saksan liittotasavalta.

1980-luvun lopulla liikenteen aiheuttamat raskasmetalli- ja typenoksidipäästöt olivat huipussaan, eikä lyijytön bensiini ollut vielä liiemmin yleistynyt.

1970-luvun liikenneturvallisuuden nopeasta myönteisestä kehityksestä huolimatta tieliikennekuolemat ja -loukkaantumiset lisääntyivät 1980-luvulla. 1980-luvun aikana liikennekuolemien vuosittainen määrä nousi noin 550:stä 700:n tietämille. Loukkaantumisia vuosikymmenen alussa oli vuodessa noin 9 000 ja lopussa noin 12 000.[1]

Arkkitehtuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Itiksen vuonna 1984 valmistunut osa

1980-luvun nousukauden aikana Suomen arkkitehtuuri kehittyi entistä monimuotoisemmaksi, ja Suomeen nousi useita persoonallisen näköisiä rakennuksia. Merkittäviä 1980-luvulla valmistuneita rakennuksia ovat muun muassa Lahden stadion (1981), Oulun musiikkikeskus (1983), Tampereen kaupungin pääkirjasto (1986), Itäkeskuksen maamerkki (1987), Mikaeli (1988), Espoon kulttuurikeskus (1989) ja tiedekeskus Heureka (1989).

Kauppakeskukset, joissa suurin osa liiketiloista avautuu sisätiloihin, olivat 1980-luvulla vielä uudehko asia Suomessa. 1980-luvulla valmistuneita "uuden ajan kauppakeskuksia" ovat ainakin Itiksen läntisin osa Pasaasi (1984), Forum (1985), Espoontori (1987) ja Koskikeskus (1988).

Asuinkerrostalojen rakentaminen oli laskenut verrattuna 1970-lukuun, kun taas omakotitalojen ja varsinkin rivitalojen rakentaminen oli yleistynyt. Vuosittain rakennettiin keskimäärin noin 800 kerrostaloa, noin 2 600 rivi- tai paritaloa ja noin 15 000 omakotitaloa.[1] 1980-luvun puolivälistä lähtien on rakennettu yleensä huomattavasti energiaa säästävämpiä ja asumismukavuudeltaan parempia taloja kuin aiemmin, esimerkiksi talojen seinissä alettiin suosia entistä paksumpia lämmöneristeitä.[6]

1980-luvun keskeisiä arkkitehtejä olivat muun muassa Arto Sipinen, Raili ja Reima Pietilä, Antti Katajamäki, Sakari Aartelo ja Ilmo Valjakka.

Kotitaloudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Asuntomessut Turussa vuonna 1988

Nousukausi näkyi asuntojen hallintaperusteiden muutoksissa. Vuonna 1980 noin 63 prosenttia asuntokunnista oli omistusasuntoja, 21,5 prosenttia vuokra-asuntoja ja 8,6 prosenttia työsuhdeasuntoja. Kahdeksan vuotta myöhemmin omistusasuntoja oli noin 72 prosenttia, vuokra-asuntoja 20 prosenttia ja työsuhdeasuntoja viitisen prosenttia.

Asunnon keskikoko vuonna 1988 oli 73,8 neliömetriä, ja yleisin huoneluku oli kolme tai neljä huonetta. Vuonna 1980 vesijohto ja viemäri oli noin 90 prosentissa asunnoista ja vuonna 1988 noin 95 prosentissa. Vesivessa oli vuonna 1980 noin 84 prosentissa ja vuonna 1988 noin 92 prosentissa asunnoista. Kylpy- tai suihkuhuone oli vuonna 1980 noin 68 prosentissa ja vuonna 1988 yli 86 prosentissa asunnoista. Keskuslämmitys oli vuonna 1980 noin 80 prosentissa ja vuonna 1988 noin 88 prosentissa asunnoista.[1]

Sisustus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vesisängyt olivat 1980-luvulla hyvin suosittuja.

1980-luvun sisustusilmiöitä olivat esimerkiksi pastellisävyt, tammiparketti, mustat tai valkeat nahkasohvat, lasiset sohvapöydät, lasivitriinit, palapeilit, säleiköt, seinille ripustettavat koristeviuhkat ja olohuoneen kristallikruunut. Juppikulttuuri ja ulkoisen muodon korostus toi koteihin myös kuntolaitteet. Viherkasvit olivat hyvin suosittuja, varsinkin saniainen. Todellinen 1980-luvun villitys olivat vesisängyt, joita pidettiin niin mukavina ja ergonomisina. Myöhemmin tulivat keskikovat vaahtomuovipatjat ja joustinpatjat, jotka syrjäyttivät vesisängyt lähes täysin.[7][8][9]

Puhelimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mobira Cityman 450 (1985), ensimmäinen kansainväliseen verkkoon Suomessa tehty käsipuhelin.

1980-luvun alussa matkapuhelimet olivat vielä hyvin harvinaisia, mutta ne alkoivat hitaasti yleistyä vuosikymmenen jälkipuoliskolle tultua. Vuosikymmenen lopulla Suomessa oli noin 200 000 matkapuhelinliittymää. Lankapuhelinliittymien määrä nousi vuosikymmenen alun vajaasta kahdesta miljoonasta vuosikymmenen lopun 2,6 miljoonaan.[10] Monien katujen kulmilla oli yleisöpuhelimia.

Suomessa NMT-matkapuhelinverkko käynnistettiin maaliskuussa 1982.[11] Tuolloin myös Nokian ja Saloran yhteisyritys Mobira julkaisi ensimmäisen NMT-puhelimensa, Mobira Senatorin. Ensimmäiset Mobiran puhelimet olivat huomattavan kookkaita, kannettavia autoradiopuhelimia. Vuonna 1985 ilmestyi Mobiran ensimmäinen käsipuhelin, Mobira Cityman 450, ja sitä seurasi pari vuotta myöhemmin Mobira Cityman 900. GSM-tekniikka ja tekstiviestit tulivat vasta 1990-luvulla.

Posti- ja telelaitoksella oli vielä valtakunnallinen monopoli tele- ja kirjeliikenteen hoitamiseen.

Suomen kieli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1980-luvun uudissanoja tai vuosikymmenen aikana runsaasti tiedostusvälineissä käytettyjä sanoja:

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arto Paasilinna oli hyvin suosittu humoristikirjailija.

1980-luvun nousukausi näkyi suomalaisessa kirjallisuudessa. Vuosikymmenen johtava satiirikko oli Erno Paasilinna, joka käsitteli kirjoissaan demokratiaa, valtaa, tiedonvälitystä, armeijaa ja luonnonsuojelua. Edelleen julkaistiin monia suomalaista identiteettiä ja kotoisia elämänkuvauksia käsitteleviä teoksia, kuten Antti Tuurin Pohjanmaa-sarja, Kalle Päätalon Iijoki-kirjat sekä Laila Hietamiehen Kannas- ja Laatokka-sarjat.

Vuosikymmenen kirjallisuudesta erottuu selvästi niin sanottu pahan koulukunta, joka puhuu samalla värähtämättömällä äänellä niin hyvästä kuin pahasta. Tällaisia kirjailijoita ovat muun muassa Annika Idström ja Esa Sariola. Illuusioton ja pessimistinenkin elämännäkemys olivat tyypillisiä usealle nuoremman polven kirjailijalle, kuten Juha Seppälä ja Rosa Liksom. Anna-Leena Härkönen aloitti uransa pojan näkökulmasta kerrotulla romaanilla Häräntappoase (1984).

Tunnustuskirjallisuudessa Henrik Tikkasen ja Christer Kihlmanin rinnalle nousi Teuvo Saavalainen, jonka pääteos lienee Ja poika vaikenee (1984). Arto Paasilinnan huippusuosittuja humoristisia veijariromaaneja myytiin yli miljoona kappaletta. Matti Yrjänä Joensuu kirjoitti useita yhteiskunnallista tilannetta havainnoivia rikosromaaneja. Dekkareiden ja tieteiskirjojen suosio kasvoi, mutta Leena Krohnin edustama fantasia oli vielä varsin tuntematon kirjallisuudenlaji.

1980-lukuun liitetään myös perinteisten romaanimuodon ilmaisumuotojen kyseenalaistaminen ja uusien romaanimuotojen kokeilu, joka ilmenee esimerkiksi Matti Pulkkisen teoksessa Romaanihenkilön kuolema (1985). Olli Jalosen romaani Hotelli eläville (1983) esittelee synkän tulevaisuuden utopian.

Filosofi Esa Saarinen tunnettiin 1980-luvulla ”punktohtorina”[13], kun hän oli kirjoittanut yhdessä Jan Blomstedtin kanssa kirjan Punk-Akatemia. Hänen julkisuusuransa jatkui muiden kirjojen tukemana: M. A. Nummisen kanssa kirjoitettu Terässinfonia (1981), Epäihmisen ääni (1984) ja Erektio Albertinkadulla (1988). Saarinen palkittiin opetusansioistaan Helsingin yliopiston Eino Kaila -palkinnolla.

1980-luvulla havaittiin nasevimpien runotekstien syntyneen rockmuusikoiden, kuten Juice Leskisen ja Tuomari Nurmion kynästä. Vahvoja lyriikan edustajia olivat useat jo alansa konkariksi nousseet runoilijat, kuten Bo Carpelan ja Gösta Ågren. Uusia runoilijoita olivat muun muassa luontorunoihin erikoistunut Sirkka Turkka ja naisen elämästä rempseästi kirjoittanut Arja Tiainen.

Suomenruotsalaisen kirjallisuuden puolella alkoi romaanibuumi, jossa perinteisen, näkökulmaltaan kapeahkon psykologisen romaanin rinnalle tulivat laajat, realistiset romaanit. Tunnettuja 1980-luvun suomenruotsalaisia kirjailijoita olivat muun muassa Fredrik Lång, Johan Bargum ja Ulla-Lena Lundberg. Myös Monika Fagerholm ja Kjell Westö aloittivat uransa 1980-luvulla, joista jälkimmäinen debytoi runoilijana siirtyen romaanikirjailijaksi 1990-luvulla.[14]

Finlandia-palkinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Finlandia-palkintoja on jaettu vuodesta 1984 lähtien, ja 1980-luvulla palkinnon ovat voittaneet seuraavat suomalaiset teokset:

Musiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pop ja rock[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eppu Normaali 1980-luvun alussa
Jonna Tervomaa nousi tähdeksi jo lapsena kappaleellaan Minttu sekä Ville.

Pop- ja rockyhtyeistä olivat 1980-luvulla pinnalla esimerkiksi Dingo, Sielun Veljet, Leevi and the Leavings ja Miljoonasade. Dingon suosio Suomessa oli niin valtava, että sitä kuvatessa voidaan puhua dingomaniasta. Yhtyeen albumi Kerjäläisten valtakunta (1985) on Suomen neljänneksi myydyin albumi, jolla ovat muun muassa ikihitit Nahkatakkinen tyttö ja Autiotalo. Sielun Veljiltä muistetaan etenkin kappale Peltirumpu (1985) ja Leevi and the Leavingsilta muun muassa Pohjois-Karjala (1986) sekä Teuvo, maanteiden kuningas (1988). Miljoonasateelta muistetaan esimerkiksi Emma-patsaalla palkittu klassikko Marraskuu (1987). Muita 1980-lukuun liitettyjä pop- ja rock-yhtyeitä olivat muun muassa Hassisen Kone, Bluesounds, Broadcast ja Backsliders.

Tampereella syntynyt ”Manserock”, jonka suosituimpia edustajia olivat Eppu Normaali, Popeda ja Juice Leskinen, saavutti huippunsa vuosikymmenen puolivälissä. Punkrockista melodisempaan rockiin siirtynyt Eppu Normaali oli suosionsa huipulla, ja sen levyistä varsinkin Kahdeksas ihme (1985) ja Valkoinen kupla (1986) olivat erittäin menestyksekkäitä. Eppujen suuria hittejä 1980-luvulta ovat muun muassa Murheellisten laulujen maa (1981) ja Kitara, taivas ja tähdet (1985). Vuoden 1985 kesähitti, Popedan Kuuma kesä, on valittu jopa kaikkien aikojen kesähitiksi. Popedan keulakuva Pate Mustajärvi menestyi myös soolourallaan ja levytti muun muassa kappaleen Synnyimme lähtemään (1986). Muita suuria manserockin nimiä olivat muun muassa Moog Konttinen, Mikko Alatalo ja Harri Rinne sekä manageri Epe Helenius. Saimaalla tapahtuneesta useiden suomalaisten rock-yhtyeiden Tuuliajolla-yhteiskiertueesta ilmestyi myös ”Kaurismäki-elokuva”, Saimaa-ilmiö.

Hanoi Rocks oli 1980-luvun merkittävin suomalainen yhtye ulkomailla, jonka lupaavasti alkanut ulkomaanvalloitus katkesi kuitenkin yhtyeen rumpalin kuolemaan. Hanoi Rocksin menestyskappaleita ovat muun muassa Don’t You Ever Leave Me (1984) sekä samana vuonna tehty CCR-laina Up Around the Bend (EP). Kotimaassa merkittävä dance-yhtye oli Bogart Co., joka teki ensimmäisenä suomalaisena yhtyeenä vakavasti otettavaa synthpoppia. 1980-luvun alussa rockabilly oli uudelleen muodissa myös Suomessa, ja tyylin tunnetuimpia edustajia oli The Stray Cats. Heavy metal kuitenkin syrjäytti rockabillyn suosiossa 1980-luvun puoliväliin mennessä. Zero Nine oli Suomen ensimmäisiä vakavasti otettavia heavy rockin tekijöitä.

Monet 1970-luvun lopulla aloittaneet yhtyeet tekivät uransa huippumenestyksen 1980-luvulla. Laulajista ja lauluntekijöistä kärkinimiä olivat Hector, Juice Leskinen ja Pave Maijanen. Heidän klassikoitaan ovat esimerkiksi Hectorin Koko hela maailma (1980), Juice Leskisen Eesti (On My Mind) (1983) ja Pave Maijasen Lähtisitkö (1984). Paul Oxley’s Unit oli luultavasti Suomen suosituin yhtye kesästä 1981 syksyyn 1982, ja varsinkin sen levy Living in the Western World (1981) on myyntimenestys. J. Karjalainen teki 1980-luvulla lauluja Mustat Lasit -kokoonpanon kanssa, ja hänen hittejään ovat muun muassa Ankkurinappi (1982) ja Doris (1985).

Kansanomaisempaa musiikkia tekivät Rauli ”Badding” Somerjoki, Mikko Alatalo, Irwin Goodman sekä stand-up-koomikko Jaakko Teppo. Reteistä ja usein humoristisista ralleistaan tunnettu Irwin Goodman lauloi 1980-luvulla pääosin Irwinin Lapset-yhtyeen kanssa, ja hän levytti muun muassa klassikot Härmäläinen perusjuntti (1984) ja Rentun ruusu (1988). Rauli ”Badding” Somerjoen ikivihreitä klassikoita taas ovat muun muassa Tähdet, tähdet (1983) ja Laivat (1985).

Vuosittainen Syksyn sävel -televisio-ohjelma koki suosionsa huipun 1980-luvun aikana. Ohjelma muutettiin vuonna 1987 rakenteeltaan kaikille avoimesta kilpailusta kutsukilpailuksi. Jonna Tervomaa aloitti uransa lapsitähtenä laululla Minttu sekä Ville, jolla hän voitti Syksyn sävelen vuonna 1983.

Gringos Locos oli suuri arvostelumenestys, jonka menestys ulkomailla herätti paljon huomiota lehdistössä.

Iskelmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Armi ja Danny vuonna 1989

Vuosikymmenen suosituimpia iskelmälaulajia olivat muiden muassa Tapani Kansa, Reijo Kallio, Kari Tapio, Jamppa Tuominen, Paula Koivuniemi, Lea Laven, Katri-Helena, Tarja Ylitalo, Anita Hirvonen, Meiju Suvas, Mona Carita, Kake Randelin, Matti ja Teppo Ruohonen, Ahti Lampi, Taneli Mäkelä ja Topi Sorsakoski sekä hieman vanhempaa, jo pari vuosikymmentä aiemmin uransa aloittanutta polvea edustaneet Eino Grön ja Reijo Taipale. Iskelmämusiikkia soittaneita yhtyeitä olivat Solistiyhtye Suomi, Finlanders ja Souvarit. Ahkerimpia iskelmien sanoittajia olivat Juha Vainio, Vexi Salmi, Chrisse Johansson ja Raul Reiman. Humppavillityksen hiipuessa Lappeenrannan humppafestivaalit päättyivät vuosikymmenen lopulla, mutta niiden tilalle tulivat vuodesta 1985 lähtien järjestetyt Seinäjoen Tangomarkkinat, joilla valittiin vuosittain tangokuningas, vuodesta 1987 lähtien myös tangokuningatar. Ensimmäiseksi tangokuninkaaksi valittiin Kauko Simonen ja ensimmäiseksi tangokuningattareksi Arja Sipola. Kirjailijanakin mainetta saavuttaneen Heikki Hietamiehen juontamat Lauantaitanssit kuuluivat varsinkin varttuneemman väen eniten suosimiin televisio-ohjelmiin. Laajasta alan asiantuntemuksesta mainetta saanut toimittaja Ilpo Hakasalo teki iskelmämusiikkiin painottuneita radio-ohjelmia ja julkaisi yhdessä Peter von Baghin kanssa vuonna 1986 Iskelmän kultaisen kirjan, joka sai valtion tiedonjulkistamispalkinnon.

Musiikkiohjelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen nimenomaan rockmusiikkiin erikoistunut radio-ohjelma Rockradio aloitti silloisessa Yleisradion rinnakkaisohjelmassa kesäkuun alussa 1980. Hittimittari oli Ylen vuonna 1984 aloittama iskelmä- ja rock-ohjelma, joka paikkasi Suomen television musiikin tarjonnan aukkoja. Ocsid (nimi on sana disco takaperin kirjoitettuna) oli disko- ja tanssimusiikkiin keskittynyt radio-ohjelma. Se oli lajissaan ensimmäisiä Suomessa. Rock- ja popmusiikkiin erikoistuneita radiotoimittajia olivat Tero Liete, Juhani Kansi, Tapani Ripatti, Heimo ”Holle” Holopainen ja Outi Popp, monet heistä itsekin muusikoita.

Suomi Euroviisuissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1980-luvulla Suomi osallistui Eurovision laulukilpailuun joka vuosi. Mieleenpainuvimpia tapauksia ovat vuoden 1982 Euroviisut, joissa Kojo edusti Suomea kappaleella Nuku pommiin sijoittuen viimeiselle sijalle saamatta yhtäkään pistettä, sekä vuoden 1989 Euroviisut, joissa Suomen edustuskappale oli Anneli Saariston La dolce vita. La dolce vita oli vuoteen 2006 asti Suomen paras sijoitus suhteessa osallistujamaiden määrään; se tuli seitsemänneksi saaden 76 pistettä. Myös Kirkan Hengaillaan (1984) ja Sonja Lumpeen Eläköön elämä (1985) pärjäsivät kohtalaisen hyvin: molemmat tulivat yhdeksänneksi. Laulukieli ei ollut vielä vapaa, kaikki esiintyivät suomen kielellä.

Hengellinen musiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1980-luvun hengellisen musiikin tärkeä edustaja oli Viktor Klimenko, joka esiintyi pääasiassa helluntaiseurakunnissa ja kirkoissa. Hän on julkaissut useita hengellisen musiikin albumeita, kuten Jeesus on Herra (1981) niin suomen kuin ruotsin kielellä. Albumi myi kultaa sekä Suomessa että Ruotsissa.

Muuta musiikkiin liittyvää[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

CD-levy tuli markkinoille 1980-luvulla, mutta C-kasettien myynti oli vielä huipussaan. Musiikkia kuunneltiin usein korvalappustereoilla.

Maksamme velkaa oli vuonna 1985 ilmestynyt Apua! Orkesterin hyväntekeväisyyskappale, jolla kerättiin varoja nälänhädän uhreille. Korvat auki taas on vuonna 1977 perustettu suomalainen kulttuuriyhdistys, jonka tarkoituksena on edistää ja tehdä tunnetuksi uutta suomalaista musiikkia ja joka on merkittävästi vaikuttanut modernin eurooppalaisen taidemusiikin tuomiseen Suomeen. Juhani Merimaata, helsinkiläisen rock-klubi Tavastian toimitusjohtajaa on pidetty suomalaisen rockbisneksen kunnioitetuimmaksi ja arvostetuimmaksi vaikuttajaksi.[15]

Musiikissa näkyi myös kampanja keskioluen tuomisesta kioskeihin, etenkin Sleepy Sleepersin kappaleella ”Kaljaa kioskeihin” (1981).

Lehdistö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Iltapäivälehtien suosio ja levikki kasvoi 1980-luvulla.[16] Iltalehti perustettiin vuonna 1980 Uuden Suomen iltapäiväpainokseksi, ja siitä tuli Ilta-Sanomien tärkeä kilpailija.

Arvostettuja toimittajia olivat muun muassa Uma Aaltonen ja Jukka Kajava.

Radio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleisradion yksinvalta sähköisessä viestinnässä murtui, kun paikallisradiot käynnistyivät vuonna 1985. Tämä muutti radioilmaisua ja sen sääntöjä. Tyypillistä oli etenkin kielenkäytön sopivuuden arviointi. Radiotoimittajista tunnetuimpia olivat muun muassa Maija Dahlgren.

Ennen 1980-lukua uskottiin, että radion asema viestintävälineenä pienenisi totaalisesti television yleistyessä. Näin ei käynyt, vaan joustavana ja uudistuvana välineenä radio pystyi pitämään pintansa. Uusien viestintävälineiden tulon myötä radioyleisön määrä väheni selvästi 1980-luvun alussa, mutta väheneminen tasaantui vuosikymmenen puolivälissä. Vuosikymmenen loppupuolella valtakunnalliset radioasemat tavoittivat yli 60 prosenttia 9–75-vuotiaista suomalaisista.[12]

Televisio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleisradion kanavien (TV1 ja TV2) ohelle tuli Kolmoskanava, jonka lähetykset alkoivat 1986. Tätä ennen Mainostelevisio esitti ohjelmistoaan Yleisradion televisiokanavilla. Mainostelevisio pääsi aloittamaan pitkään suunnittelemansa Kymmenen uutiset syyskuun alussa 1981. Ruotsinkielisen YLE FST:n (nykyinen Yle Fem) toiminta alkoi 1988, mutta sen ohjelmaa lähetettiin suomenkielisissä ykkös- ja kakkosverkoissa sille varatuilla ohjelmapaikoilla. Ylen teksti-TV aloitti lokakuussa 1981 ja yleistyi laajemmin vuosikymmenen lopulla.

Vuosina 1988-1989 suomalaisten television katselu koostui suurimmaksi osaksi sarjafilmeistä (21 %), uutisista (15 %), asiaohjelmista (11 %), urheilukilpailuista (11 %) ja elokuvista (10 %).[1] Väritelevisio yleistyi vauhdilla ja syrjäytti mustavalkotelevision: yli puolella Suomen kotitalouksista oli väritelevisio 1980-luvun alkupuolella.[17]

1980-luvulla esitettiin monia suomalaisia sketsiviihdesarjoja, joista esimerkiksi Velipuolikuu ja Hymyhuulet olivat suosittuja. Nyttemmin Hymyhuulia on pidetty liian rasistisena ja vähemmistöryhmiä loukkaavana. Hymyhuulten päätyttyä ohjelmakartan paraatipaikan otti helsinkiläisen huumorimusiikkiyhtyeen, Lapinlahden Lintujen, sketsisarja Seitsemän kuolemansyntiä (1988). Tunnettuja sketsiviihdetaiteilijoita 1980-luvulta ovat muun muassa Pirkka-Pekka Petelius, Aake Kalliala, Timo Eränkö, Mikko Kivinen, Kari Kyrönseppä ja Seppo Ahti. Myös jo 1960-luvulla aloittaneen Spede Pasasen sketsisarja Spede Shown suosio jatkui, mutta sitä esitettiin viimeisen kerran 1987.

1980-luvun televisiosarjat olivat vielä usein lyhytikäisiä ja kestivät vain yhden tuotantokauden. Vuosikymmenen kotimaisia televisiosarjoja ovat muun muassa hieman Big Brotherin kaltainen Aikapommi, komediasarjat Huh hellettä ja Sisko ja sen veli sekä opetusohjelma Kuka minä olen?. 1980-luvun draamasarjoja olivat muun muassa Rauta-aika, Kivisydän, Vihreän kullan maa, Tarkkis ja Tosimiehiä. Jouko Turkan ohjaama, Aleksis Kiven klassikkoromaaniin perustuva draamasarja Seitsemän veljestä herätti vuosikymmenen lopussa suurta kohua. Huippusuosittua, jo 1970-luvun alussa aloittanutta musiikkiohjelmaa Lauantaitansseja esitettiin vuoteen 1985 asti.

1980-luvulla aloittivat myös muutamat pitkäaikaiset televisiosarjat, kuten reportaasiohjelma Karpolla on asiaa aloitti vuonna 1983. Avara luonto aloitti esityksensä vuonna 1984 ja jatkuu edelleen. 1980-luvulla aloittaneita visailuohjelmia olivat muun muassa Kymppitonni ja Kolmosvisa sekä parisuhdevisailu Napakymppi. Myös jo 1950-luvulta asti esitettyä Tupla tai kuitti -visailua esitettiin vuoteen 1987 saakka. Viihdeohjelma Suomalaisia tähtihetkiä sisälsi lyhyitä, humoristisia kertomuksia suomalaisten arkielämästä ja joskus hieman erikoisista tilanteista. Vuosikymmenen lopulla 7. hetki käsitteli maailman ajankohtaisia tapahtumia. Tunnettuja 1980-luvun televisiokasvoja olivat muun muassa Arvi Lind, Hantta Krause (nykyinen Wilma Schlizewski), Hannu Karpo, Kirsti Pajari, Kari Salmelainen ja Riitta Väisänen.

Lastenohjelmista suosituimpia olivat jo edellisellä vuosikymmenellä TV2:lla aloittanut Pikku Kakkonen sekä vuosikymmenen jälkipuoliskolla, jokseenkin samaan aikaan TV1:llä esitetty Puoli kuusi.

Yhdysvaltalaisen science fiction -televisiosarja V:n esittäminen Suomen televisiossa lopetettiin kesken sarjan kauhistuttavuuden takia.

Teatteri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teatterin alalta 1980-luvulta muistetaan ”jumalan teatteri”, joka shokeerasi kansaa muun muassa heittelemällä ulosteita katsojien päälle Pohjoisilla teatteripäivillä Oulussa tammikuussa 1987. Esityksen järjesti Teatterikorkeakoulun neljä opiskelijaa, jotka tuomittiin ehdolliseen vankeuteen, sakkoihin ja korvauksiin.

Jukka Kajava oli 1980-luvulla arvostettu teatteriohjaaja ja -kriitikko.

Elokuva[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lauri Törhösen draamaelokuva Palava enkeli (1984) järkytti ja herätti julkista keskustelua ja arvostelua psykiatrian menetelmiä kohtaan. Toinen Törhösen kuuluisa elokuva on rikosdraamaelokuva Insiders (1989). Muita 1980-luvun kuuluisia kotimaisia elokuvia ovat nuorten draamaelokuva Täältä tullaan, elämä! (1980) ja musiikkielokuva Rokki Diggari (Jouko Lehmuskallio, 1981). Visa Mäkinen ohjasi salanimellä tuhman seksikomediaelokuvan Pi pi pil... pilleri[18], Vuosikymmenen aikana ilmestyi jopa kahdeksan Uuno Turhapuro -elokuvaa.

Merkittäviä 1980-luvun elokuvaohjaajia olivat muun muassa Mika ja Aki Kaurismäki sekä Hollywoodissakin uraansa tehnyt Renny Harlin. Näyttelijöistä tunnetuimpia olivat esimerkiksi Matti Pellonpää, Pirkka-Pekka Petelius, Aake Kalliala ja Vesa-Matti Loiri.

Urheilu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Matti Nykänen vuoden 1988 postimerkissä
Yleisurheilun maailmanmestaruuskilpailut 1983 Helsingissä

1980-luvun menestyneimpiin suomalaisiin urheilijoihin kuuluu muun muassa Matti Nykänen, joka on yksi maailman kaikkien aikojen parhaista mäkihyppääjistä. Nykänen voitti lähes kaikki mitalinsa 1980-luvulla. Hän voitti Sarajevon olympialaisissa 1984 yhden ja Calgaryn olympialaisissa 1988 kolme kultamitalia. 1980-luvun MM-kisoissa Nykänen on voittanut yhteensä seitsemän MM-kultamitalia. Myös Jari Puikkonen on moninkertainen mäkihypyn maailmanmestari, joka on voittanut 1980-luvulla yhden olympiakullan ja neljä MM-kultaa.

Harri Kirvesniemi voitti maastohiihdossa yhden MM-kullan ja yhden MM-hopean 1989. Jo tätä ennen hän oli voittanut useita MM-pronssimitaleja. Kirvesniemi oli myös toukokuussa 1986 mukana tekemässä 100 × 1 000 metrin viestijuoksun maailmanennätystä juosten ajan 2.33,9. Hänen vaimonsa Marja-Liisa Kirvesniemi on Suomen menestyneimpiä naishiihtäjiä, joka on voittanut kolme olympiakultaa Sarajevossa 1984 ja kaksi MM-kultaa 1989. Hän on myös saanut useita hopea- ja pronssimitaleja. Myös Juha Mieto menestyi hyvin, saaden pari hopeaa ja kaksi pronssia.

1980-luvun merkittävin suomalainen jääkiekkoilija on ehkä Jari Kurri, joka pelasi tuolloin NHL:ssä edustaen useita eri jääkiekkoseuroja. Kurri on NHL:n kaikkien aikojen neljänneksi paras eurooppalainen maalintekijä, ja NHL:n runkosarjan kaikkien aikojen pistepörssissä hän on sijalla 21. Teemu Selänteen pääsarjaura alkoi vuosikymmenen lopulla. Suomen jääkiekkomaajoukkue sai hopeaa Calgaryn olympialaisissa 1988, mikä oli EM-mitaleja lukuun ottamatta kaikkien aikojen ensimmäinen Suomen jääkiekkomaajoukkueen saama mitali.

Keke Rosberg voitti ensimmäisenä suomalaisena Formula 1 -maailmanmestaruuden vuonna 1982, ajettuaan Williams-tallissa.

Maailman ensimmäiset yleisurheilun maailmanmestaruuskilpailut järjestettiin Helsingin olympiastadionilla elokuussa 1983. Suomi tuli kisoissa jaetulle kahdeksannelle sijalle voittaen yhden kullan, yhden hopean ja yhden pronssin. Kultaa voitti Tiina Lillak keihäänheitossa, hopeaa Arto Bryggare 110 metrin aitajuoksussa ja pronssia Martti Vainio 5 000 metrin juoksussa.

Vapaa-aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sekoitettu Rubikin kuutio

1980-luvulla kuntosalit ja solariumit löivät itsensä läpi juppi-kulttuurin oheistuotteena, ja vapaa-aikaa alettiin kuluttaa myös laskettelukeskuksissa. Purjelautailu oli olennainen osa juppikulttuuria. Talvella auton katolla oli suksiboksi, kesällä purjelauta. Amerikkalaisia trendejä omaksuttiin vauhdilla: rap-musiikki, rullaluistelu ja rullalautailu tulivat suosituiksi nuorison keskuudessa. Myös roolipelit yleistyivät 1980-luvulla.

VHS-videot ja videolaitteet tulivat, ja videovuokraamoista saattoi vuokrata myös TV:seen antennijohdolla yhdistettävän videokatselulaitteen kotiin videon katselua varten, jos ei omistanut itse kyseistä laitetta. Kotona suosittua ajanvietettä olivat Rubikin kuutio ja Trivial Pursuit.

Matkailu yleistyi entisestään. Espanjan ja Kreikan ohella suosiotaan kasvattivat Turkki ja kaukomatkat. Ajan hitti olivat aktiivilomat, kiertomatkat sekä erilaiset harrastematkat urheilukilpailuihin ja kulttuuritapahtumiin.[19]

Muoti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1980-luvun muotimaailma oli värikäs ja monipuolinen. Ihmisvilinää Oulun keskusaukiolla kesällä 1989.

1980-luvun huomattavimpia muoti-ilmiöitä olivat ylisuuret, neonväreillä ja logoilla koristellut vaatteet, leveälahkeiset housut, napaan asti ulottuvat farkut, olkatoppaukset, purjehduskengät ja hihojen kääriminen. Leveitä vöitä ja huiveja käytettiin usein koristeina. Etenkin monet naiset permanenttasivat hiuksensa valtavaksi kiharatukaksi. Ajalla suosittiin myös joustavia vaatteita: etenkin uima-asuista tuttua elastaania käytettiin myös päällysvaatteissa. Nousukausi näkyi myös vaatemuodissa: kalliilla ja kalliinnäköisillä merkkivaatteilla sekä suurilla, selvästi erottuvilla logoilla luotiin vaikutelmaa vauraudesta ja korkeasta elintasosta. Yleisilmeeltään 1980-luvun muoti oli värikästä ja iloista. Naisten vaatteisiin tuli useita vaikutteita miesten muodista: olkatoppaukset sekä jakku- ja housupuvut syrjäyttivät mekkojen käyttöä ja loivat naisille menestystä miehisillä aloilla, kuten pankeissa ja teollisuusyrityksissä. Pukeutumiseen tuli vaikutteita myös musiikkimaailman tähdiltä, kuten Madonnalta, Michael Jacksonilta ja kotimaiselta Dingolta. Myös Walesin prinsessa Dianan pukeutumista seurattiin tarkasti. Vaikutteita haettiin myös suosituista televisiosarjoista, kuten Dallasista ja Dynastiasta.[20][21]

Ruoka ja juoma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mikroaaltouunit alkoivat yleistyä 1980-luvulla.

Suosituimpia ruokia 1980-luvulla ovat olleet perinteiset jauheliharuoat (esimerkiksi lihapullat, jauhelihakastike ja makaronilaatikko), kokoliharuoat (esimerkiksi porsaankyljykset ja lihakeitto), makkarakastike, kalakeitto, munakas ja pizza. Ajalle tyypillisiä leivonnaisia olivat pasteijat, pullat, mokkapalat ja kermakakut. Kasvikset ja hedelmät tulivat suositummiksi. Ruokakauppojen valikoimat kasvoivat, ja ruokapöytään saatiin eksoottisia lisäyksiä, muun muassa kiivi. Perunoiden rinnalle nousivat riisi ja pasta. Ruokia alettiin maustaa perinteisen suolan ja pippurin lisäksi esimerkiksi valkosipulilla, yrteillä ja chilillä. Margariini ohitti voin suosituimpana rasvana.[22]

1980-luvulla miehet alkoivat enenevissä määrin osallistua ruuanlaittoon. Erilaiset keittiövempaimet, kuten mikroaaltouunit ja leivänpaahtimet, yleistyivät vuosikymmenen aikana.

Ravintolassa syönti ja pikaruokakulttuuri tekivät Suomessa läpimurron 1980-luvulla.[23] Vuosikymmenen alussa Burger King käväisi muutaman vuoden ajan Suomessa. Suomen ensimmäinen McDonald’s avattiin vuonna 1984 Tampereella.

Baarien suosituimpia drinkkejä olivat muun muassa sininen enkeli ja katkeroa sisältävät cocktailit.

Kuolleita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa jouduttiin 1980-luvulla suremaan seuraavien merkittävien henkilöiden poismenoa:

  • Rafael Paasio (1903–1980), sosiaalidemokraattinen poliitikko, entinen pääministeri ja eduskunnan puhemies
  • Kustaa Vilkuna (1902–1980), kansa- ja kielitieteen tutkija ja akateemikko
  • Rolf Nevanlinna (1895–1980), matemaatikko ja akateemikko
  • Georg Malmstén (1902–1981), laulaja, muusikko ja säveltäjä
  • Joel Rinne (1897–1981), näyttelijä ja akateemikko
  • Jukka Rangell (1894–1982), sodanaikainen pääministeri
  • Ville Ritola (1896–1982), kestävyysjuoksija ja olympiavoittaja
  • Tauno Palo (1908–1982), karismaattinen näyttelijä ja laulaja
  • Pentti Saarikoski (1937–1983), sotien jälkeisen Suomen merkittävimpiä runoilijoita ja kirjailijoita
  • K.-A. Fagerholm (1901–1984), sosiaalidemokraattinen poliitikko, entinen sosiaali- ja pääministeri, eduskunnan puhemies ja valtioneuvos
  • Konsta Jylhä (1910–1984), mestaripelimanni
  • A. F. Airo (1896–1985), talvi- ja jatkosodan kenraali
  • Tapio Wirkkala (1915–1985), muotoilija ja kuvanveistäjä
  • Tauno Nurmela (1907–1985), kielitieteilijä ja akateemikko
  • Armas-Eino Martola (1896–1986), jääkärikenraali
  • Urho Kekkonen (1900–1986), Suomen historian pitkäaikaisin presidentti
  • Rauli Badding Somerjoki (1947–1987), laulaja, säveltäjä ja sanoittaja
  • Ella Eronen (1900–1987), näyttelijä ja lausuntataiteilija
  • Tapani Niku (1895–1989), hiihtäjä
  • Esa Pakarinen (1911–1989), kansantaiteilija, harmonikansoittaja, laulaja, näyttelijä ja koomikko
  • Pekka Kuusi (1917–1989), sosiaalidemokraattinen kansanedustaja ja ministeri
  • Asko Raivio (1947–1989), Kaseva-yhtyeen toinen johtohahmo
  • Kaj Franck (1911–1989), kansainvälisesti tunnettu keramiikka- ja lasimuotoilija
  • Edvin Laine (1905–1989), Suomen tunnetuimpia teatteri- ja elokuvaohjaajia.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i Suomen tilastollinen vuosikirja 1990
  2. Suomen tilastollinen vuosikirja 2000
  3. Ensio Tikkanen ja Pentti Vartia: Laina on maksettava takaisin: Rahoitusmarkkinoiden liberalisointi (Lisämateriaali kirjaan Taloudellista pääomaa - Johdatus kansantalouteen) 2002. Taloustieto oy. Viitattu 26. tammikuuta 2006. (suomeksi)
  4. Irma Hyvärinen: Vähittäispankkitoiminta (Osa luentosarjaa Pankkitoiminta Suomessa Helsingin ja Turun kauppakorkeakoulussa syksyllä 2000) 2000. Suomen Pankkiyhdistys. Viitattu 25. tammikuuta 2006. (suomeksi)
  5. Liitetaulukko 1. Bruttokansantuote (BKT) markkinahintaan 1975-2013 Tilastokeskus.
  6. Pientaloratkaisut eri aikakausille Kingspan.
  7. Muistatko vielä nämä 80-luvun sisustushirviöt? Löytyi melkein joka kodista Ilta-Sanomat. Viitattu 11.8.2018.
  8. Miksi tämä oli 1980-luvulla niin suuri villitys? ”Sänky pieksi kaikki muut patjat mennen tullen” Ilta-Sanomat. Viitattu 11.8.2018.
  9. https://yle.fi/aihe/artikkeli/2009/11/30/koti-ja-sisustus-1980-ja-1990-luvulla Yle. Viitattu 11.8.2018.
  10. Televiestintäliittymien määrä Suomessa nelinkertaistui 20 vuodessa Tilastokeskus. Viitattu 23.7.2018.
  11. Lukkari, Jukka: Pohjolan tärkein keksintö. Tekniikan historia, 2014, nro 4, s. 48–51. Talentum Media Oy. ISSN 2341-8192.
  12. a b Sanoin saavutettu: 1980-luku Kotus. Viitattu 29.7.2018.
  13. Punktohtori Esa Saarinen YLE Elävä Arkisto
  14. Kotimainen kirjallisuus 1980-luvulla Kirjasampo.
  15. http://nyt.hs.fi/musiikki/artikkeli/1101978069245
  16. 1980-luvun ihmisiä Yle Elävä arkisto. Viitattu 11.8.2018.
  17. Kotitalouksien kestotavaroiden omistus, 1966-2003, % kotitalouksista Tilastokeskus 5.5.2003
  18. https://www.is.fi/viihde/art-2000001148931.html Ilta-Sanomat. Viitattu 11.8.2018.
  19. 1980-luku – Suomen matkailun historia TUI. Viitattu 16.1.2018.
  20. 1980-luvun vaatemuoti oli väljää ja värikästä Turun Sanomat. Viitattu 11.8.2018.
  21. Tällaista oli muoti 80-luvulla Iltamakasiini. Viitattu 11.8.2018.
  22. Haaveiletko kasariruoasta? 80-luvun parhaat ruokamuistot houkuttelevat edelleen Ilta-Sanomat. Viitattu 16.1.2018.
  23. 1980-luku toi miehet ja mikrot keittiöön Helsingin uutiset. Viitattu 16.1.2018.