Olli Soinio

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Olli Pekka Soinio (27. marraskuuta 1948)[1] on suomalainen elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja, äänittäjä ja leikkaaja.

Äänittäjänä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Soinio valmistui ohjaajaksi Taideteollisen korkeakoulun elokuva- ja TV-linjalta. Hän aloitti uransa äänittäjänä 1970-luvun puolivälissä muun muassa Ere Kokkosen Viu-hah hah-tajassa 1974, Professori Uuno D. G. Turhapurossa 1975 ja Jaakko Pakkasvirran elokuvassa Jouluksi kotiin 1975 sekä Runoilijassa ja muusassa 1978.

Ohjaajana ja käsikirjoittajana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1970- ja 1980-lukujen taitteessa Soinio toimi yhtenä käsikirjoittajana Matti Kassilan elokuvassa Natalia (1979), Risto Jarvan vakiokuvaajan Antti Peipon ainoaksi jääneessä pitkässä elokuvateatterielokuvassa Ihmemies (1979) sekä suomalais-unkarilaisessa yhteistyöelokuvassa Tullivapaa avioliitto (1980).

Vuonna 1982 valmistui Soinion ensimmäinen oma elokuvaohjaus. Aidankaatajat eli heidän jälkeensä vedenpaisumus oli tragikoominen tarina kolmesta syöpää sairastavasta vanhasta miehestä, jotka karkaavat hoitolaitoksesta toteuttamaan elämänsä viimeisiä toiveitaan. Pääosissa olivat vahvat näyttelijät Erkki Pajala, Martti Kainulainen ja Topi Tuomainen. Elokuva sai osakseen kohtuullisen vastaanoton sekä yleisöltä että kriitikoilta.

Soinion toinen ohjaus on kuitenkin se, mistä hänet muistetaan parhaiten. Kuutamosonaatti (1988) oli harvinainen suomalaisen elokuvan aluevaltaus kauhukomedian taholta. Se oli makaaberi tarina jossakin Suomen perämetsissä asuvasta Kyyrölän perheestä. Soli Labbart näytteli uskonnollista ja tiukkaa äitiä, jolla oli kaksi poikaa. Heistä toinen, Sulo (Mikko Kivinen), oli hyväntahtoinen, kielellisesti ja mielellisesti jälkeenjäänyt jättiläinen, joka eli eristäytynyttä elämäänsä suljetussa kellarissa. Kari Sorvali puolestaan näytteli toista veljeä, omien sairaiden seksuaalisten viettiensä vallassa toimivaa miestä, joka ryhtyy ahdistelemaan naapurimökkiin muuttanutta valokuvamallia (Tiina Björkman). Soinio teki myös jatko-osan elokuvaan. Kuutamosonaatti II: Kadunlakaisijat (1991) jäi kuitenkin tahattoman koomisena kauaksi edeltäjästään.

Soinion kolmas ohjaustyö Rölli – hirmuisia kertomuksia (1991) oli Allu Tuppuraisen luomaan Rölli-hahmoon perustuva elokuva. Se oli tarina Röllimetsään saapuvista roskaajista, joita vastaan Rölli yhdessä Maahiskeijun (Sari Mällinen) ja metsän muiden eläimien sekä keijukaisten kanssa ryhtyy taisteluun. Soinion käden jälki näkyy jo Kuutamosonaatista tutussa visuaalisessa näyttävyydessä ja ajoittaisissa kauhuelementeissä, joiden vuoksi elokuva ei sovellu muiden Röllien tapaan aivan pienimmille lapsille.

Rölli-elokuva on toistaiseksi jäänyt Soinion viimeisimmäksi pitkäksi elokuvateatterielokuvaksi. Tämän jälkeen hän on ohjannut elokuvia etupäässä televisiolle. Yötuuli (1991) oli elokuva, joka sijoittui nimeltä mainitsemattoman ekologisen katastrofin vaikuttamaan Suomeen. Pako punaisten päämajasta (2000) oli puolestaan Suomen sisällissotaan sijoittuva tarina punapäällikkö Ali Aaltosesta.

Leikkaajana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvaohjaajan uransa ohessa Soinio on toiminut myös ansioituneena leikkaajana muiden ohjaajien elokuvissa. Hän on leikannut muun muassa Päivi Hartzellin elokuvan Lumikuningatar (1986), Lauri Törhösen elokuvan Insiders (1989) ja Rauni Mollbergin elokuvat Tuntematon sotilas (1985) ja Paratiisin lapset (1994). Tuntemattomasta sotilaasta Soinio sai valtion elokuvapalkinnon.

Suomen elokuvasäätiö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuodesta 2001 asti Soinio toimi Suomen elokuvasäätiön tuotantoneuvojana. Soiniolle myönnettiin valtion taiteilijaeläke 2013.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Soinio, Olli, Opettajamatrikkeli 1973-2003, Taideteollinen korkeakoulu. Viitattu 5.6.2016.
  2. Heille myönnettiin uudet taiteilijaeläkkeet 26.6.2013. Iltalehti. Viitattu 26.6.2013.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]