Tuntematon sotilas (vuoden 1985 elokuva)

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tuntematon sotilas
Tuntematon sotilas 1985.jpg
Ohjaaja Rauni Mollberg
Käsikirjoittaja Veikko Aaltonen
Väinö Linna
Rauni Mollberg
Tuottaja Rauni Mollberg
Säveltäjä Heikki Valpola
Kuvaaja Esa Vuorinen F.S.C.
Pauli Sipiläinen F.S.C.
Leikkaaja Olli Soinio
Lavastaja Ensio Suominen
Pääosat Risto Tuorila
Pirkka-Pekka Petelius
Paavo Liski
Mika Mäkelä
Pertti Koivula
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomen lippu Suomi
Tuotantoyhtiö Arctic-Filmi
Ensi-ilta Suomen lippu 6. joulukuuta 1985
Kesto 3 h 17 min
3h 48 min (leikkaamaton versio, esitetty televisiossa)
Alkuperäiskieli suomi
Budjetti 14 000 000 markkaa
Katsojat 590 271
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Tuntematon sotilas on suomalainen vuonna 1985 valmistunut sotaelokuva. Elokuvan on ohjannut Rauni Mollberg Väinö Linnan Tuntematon sotilas -romaanin pohjalta. Elokuva julkaistiin 30 vuotta Edvin Laineen ohjaaman Tuntemattoman sotilaan jälkeen. Mollberg käytti nuorempia ja tuntemattomampia näyttelijöitä kuin Laine omassa elokuvassaan.[1] Näyttelijöiden iän osalta Mollbergin versio on hieman Laineen versiota realistisempi.[2]

Mollbergin Tuntematon sotilas on Suomen 17. katsotuin kotimainen elokuva 590 271 katsojallaan.[3] Elokuva sai kolme Jussi-palkintoa: Rauni Mollberg ohjauksesta sekä Risto Tuorila Koskelan ja Paavo Liski Rokan roolisuorituksesta. [4]

Kuvaukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tuntemattoman sotilaan näyttelijät ovat muistelleet Rauni Mollbergia erittäin vaativana ohjaajana, joka ei päästänyt amatöörejäkään helpolla. Näyttelijänä täysin kokemattoman Mika Mäkelän (Rahikainen) Mollberg – innokas raviurheilun harrastaja – löysi Teivon raviradan katsomosta erään kilpailun yleisön joukosta, Pertti Koivula (Lahtinen) oli juuri valmistumassa luokanopettajaksi ja näytteli harrastajateatterissa, ja Hannu Kivioja (Riitaoja) oli pyrkimässä Teatterikorkeakoulun dramaturgilinjalle. Toisaalta Paavo Liski (Rokka) ja Risto Tuorila (Koskela) olivat jo entuudestaan arvostettuja teatterinäyttelijöitä, Pirkka-Pekka Petelius (Hietanen) oli tullut suurelle yleisölle tutuksi muun muassa television Velipuolikuu- ja Mutapainin ystävät -ohjelmista, ja Kari Väänänen (Lammio) oli päässyt Aki ja Mika Kaurismäen luottonäyttelijäksi.[5] Elokuvan kuvaukset alkoivat Lammilla Evon maastossa maaliskuussa 1984. [6]

Vuoden 1985 Tuntematon sotilas maksoi vuoden 1955 elokuvaan verrattuna yli 20-kertaisesti: Laineen elokuvan tuotantokustannukset olivat vuoden 1985 rahanarvon mukaan noin 650 000 markkaa, Mollbergin elokuvan yli 14 miljoonaa markkaa. Laine toteutti elokuvansa ilman puolustusvoimien apua, mutta hänellä oli käytettävissään sodanaikaista kuvamateriaalia. Mollberg taas sai useisiin elokuvansa kohtauksiin – joista kukin oli kuvattava erikseen – käyttöönsä miehistöä ja kalustoa puolustusvoimilta, mutta värielokuvaan ei voitu sisällyttää vanhaa mustavalkoista reportaasikuvaa. [7] Elokuvan valmistamiseen osallistui näyttelijöiden lisäksi yli 5 000 avustajaa. [6] Väinö Linna seurasi itse tarkoin Mollbergin elokuvan kuvauksia siitä huolimatta, että hän koki niiden aikana aivoinfarktin ja menetti puhekykynsä, ja oli läsnä sen Tampereen ensi-illassa, mikä oli yksi hänen viimeisistä esiintymisistään julkisuudessa. [8]

Elokuvassa ei käytetty missään kohdassa musiikkia tehosteena. Musiikkia kuuluu ainoastaan jos se liittyy suoraan käsikirjoitukseen pohjautuviin konkreettisiin tapahtumiin: esimerkiksi Äänislinnan valtausparaatissa soittokunnan soittamana ja kun Vanhala soittaa gramofonissa levyjä. Elokuva on kuvattu käsivarakameralla.lähde?[9] Äänislinnan valtausta on pidetty elokuvan näyttävimpänä kohtauksena.[7]

Arvioita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hyvinkään Sanomat kysyi tammikuussa 1986 tekemässään mielipidetiedustelussa sekä Laineen että Mollbergin elokuvan nähneiden mielipiteitä. Otantaan kuului 693 henkilöä 75 kunnassa. Haastatelluista 64 prosenttia piti Mollbergin ja 21 prosenttia Laineen elokuvaa sodanvastaisena. Isänmaalliseksi katsoi Laineen elokuvan 77 prosenttia, mutta Mollbergin elokuvan vain 12 prosenttia vastanneista. 12 prosenttia haastatelluista katsoi Laineen, mutta peräti 47 prosenttia Mollbergin jättäneen elokuvastaan pois romaanin keskeisiä kohtia. [7] Helsingin Sanomien haastattelussa Mollberg sanoikin lähteneensä siitä, että hänen elokuvansa henkilöt ”ovat ihmisiä ja yksilöitä, joiden tulee osoittaa sodan mädännäisyys tämän päivän nuorisolle”.[6] Tuntemattoman sotilaan henkilöhahmoista Mollberg nimesi Riitaojan häntä itseään eniten koskettaneeksi ja hänelle läheisimmäksi.[10]

Mollbergin suurimpana painolastina katsottiin olleen se, että hän pyrki tietoisesti tekemään Laineen elokuvasta poikkeavan tulkinnan, mutta pysymään samalla uskollisena Väinö Linnan yleislinjalle. Vaikka Mollbergin kohderyhmänä olikin erityisesti 1980-luvun nuoriso, tämä tavoite jäi osittain saavuttamatta siinä mielessä, että nimenomaan nuorten katsojien osuus elokuvan pääsylipun lunastaneista jäi alle odotusten.[7] Vuoden 1955 elokuvassa kapteeni Jorma Kariluotoa näytellyt Matti Ranin on pitänyt nuorten näyttelijöiden ottamista elokuvaan oikeana ratkaisuna, koska jatkosotaan aikoinaan lähteneet miehet olivat iältään suureksi osaksi varsin nuoria. Hänen mukaansa 1980-luvun nuorilla näyttelijöillä ei kuitenkaan ollut 1950-luvun näyttelijöiden tavoin enää kosketusta siihen aikakauteen, josta elokuva kertoi.[11]

Rauni Mollbergin Tuntemattoman sotilaan saamat arvostelut olivat pääosin myönteisiä ja se oli yksi 1980-luvun katsotuimmista kotimaisista elokuvista, mutta katsojamäärien osalta se hävisi samaa aihepiiriä käsitelleelle, Pekka Parikan vuonna 1989 ohjaamalle Talvisota-elokuvalle. Vuosikymmenten kuluessa Mollbergin elokuva ei ole saavuttanut samanlaista suosiota kuin vuosittain itsenäisyyspäivänä esitettävä Laineen elokuva.[9] Myös Mollbergin omassa tuotannossa hänen aiempi elokuvansa Maa on syntinen laulu (1973) sijoittuu katsotuimpien kotimaisten elokuvien tilastossa Tuntemattoman sotilaan edelle, 11. sijalle.[12]

Mollbergin elokuva nosti siinä mukana olleita näyttelijöitä tunnetuiksi, osan jopa suursuosikeiksi. Pertti Koivula hylkäsi haaveet opettajan urasta, Hannu Kivioja pyrki ja pääsi Teatterikorkeakouluun dramaturgilinjan sijasta näyttelijälinjalle, juuri näyttelijäksi valmistunut Pauli Poranen (Lehto) sai omalle uralleen oivallisen aloituksen, ja Hietasen rooli paljasti koomikkona tunnetusta Pirkka-Pekka Peteliuksesta myös toisenlaisen puolen. Kaikki haastatellut Tuntemattoman sotilaan näyttelijät ovat korostaneet Mollbergin psykologisia taitoja amatöörinäyttelijöiden ohjaajana. Toisaalta elokuvan keskeisissä rooleissa olleet Mika Mäkelä, Pekka Ketonen (Kariluoto), Tero Niva (Vanhala) ja Ossi-Ensio Korvuo (Määttä) eivät jatkaneet uraansa näyttelijöinä.[5]

Rooleissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Risto Tuorila  … Koskela  
 Pirkka-Pekka Petelius  … Hietanen  
 Kari Väänänen  … Lammio  
 Paavo Liski  … Rokka  
 Mika Mäkelä  … Rahikainen  
 Pertti Koivula  … Lahtinen  
 Tero Niva  … Vanhala  
 Pekka Ketonen  … Kariluoto  
 Ossi-Ensio Korvuo  … Määttä  
 Pauli Poranen  … Lehto  
 Hannu Kivioja  … Riitaoja  
 Matti Nurminen  … Sarastie  
 Juha Riihimäki  … Sihvonen  
 Seppo Juusonen  … Susi  
 Timo Virkki  … Honkajoki  
 Vesa Ala-Seppälä  … Hauhia  
 Risto Hetta  … Vuorela  
 Erkki Hetta  … Viirilä  
 Mikko Niskanen  … Salo  
 Jaakko Kuusisaari  … Mäkilä  
 Olavi Levula  … Karjula  
 Risto Salmi  … Korpela  
 Yrjö Parjanne  … eversti  

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Suomen historian myytit : Suomalainen sotilas (tv-ohjelma, 11.11.2011, Yle Teema)
  2. Suomen historian myytit : Suomalainen sotilas (tv-ohjelma, 11.11.2011, Yle Teema)
  3. TAUSTA: Suomi filmillä - elämää elokuvassa YLE.fi. 29.10.2008. Viitattu 6.12.2010.
  4. Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1987, s. 400. Helsinki: Otava, 1986.
  5. a b Tomi Salomaa: Mollen nuoret sankarit. Tuntematon sotilas: Iltalehden erikoislehti , s. 58–61. Helsinki: Alma Media Suomi Oy, 2014.
  6. a b c Tuntemattoman sotilaan kuvaukset alkavat parin viikon päästä. Helsingin Sanomat 4.3.1984.
  7. a b c d Kari Uusitalo: Kaksi Tuntematonta sotilasta, kaksi erilaista toteutusta. Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1987, s. 398–399. Helsinki: Otava, 1986.
  8. Päivä on tehnyt kierroksensa. Tuntematon: Ilta-Sanomien erikoislehti 29.11.2012, s. 11. Helsinki: Sanoma News.
  9. a b Seppo Varjus: Viholliset väreissä. Tuntematon: Ilta-Sanomien erikoislehti 29.11.2012, s. 63.
  10. Ilkka Malmberg: Tuntemattomat sotilaat, s. 41–42. Helsingin Sanomat, 2008.
  11. Seppo Varjus: "Totaalista raatamista". Tuntematon: Ilta-Sanomien erikoislehti 29.11.2012, s. 54. Helsinki: Sanoma News.
  12. Kaikkien aikojen katsotuimmat kotimaiset elokuvat top 20 (PDF) 2003. Suomen Elokuvasäätiö.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]