Väinö Linna
Väinö Linna | |
---|---|
Väinö Linna vuonna 1976. |
|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 20. joulukuuta 1920 Urjala |
Kuollut | 21. huhtikuuta 1992 (71 vuotta) Kangasala |
Ammatti | kirjailija |
Puoliso | Kerttu Linna ( 1945; 1992) |
Lapset | 2 |
Kirjailija | |
Aikakausi | 1947–1992 |
Esikoisteos | Päämäärä (1947) |
Pääteokset |
Tuntematon sotilas Täällä Pohjantähden alla |
Palkinnot | |
|
|
Aiheesta muualla | |
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Väinö Valtteri Linna (20. joulukuuta 1920 Urjala – 21. huhtikuuta 1992 Kangasala) oli suomalainen kirjailija ja tieteen akateemikko. Hänet tunnetaan erityisesti Suomen historiaa kuvaavista teoksistaan Tuntematon sotilas ja Täällä Pohjantähden alla.
Linna vietti lapsuutensa maaseudulla, mutta muutti 18-vuotiaana kaupunkiin töihin. Hän osallistui jatkosotaan Syvärillä ja palasi sitten tehtaaseen töihin. Vuonna 1954 ilmestyneestä Tuntemattomasta sotilaasta tuli kiistelty teos ja myyntimenestys. Sen myyntitulojen turvin kirjailija lopetti tehdastyöt, osti maatilan ja alkoi kirjoittaa Pohjantähti-trilogiaa.
Elämänvaiheet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tausta, lapsuus ja nuoruus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Väinö Linnan suku edusti niin isän kuin äidinkin puolelta hämäläisiä torppareita ja maatyöläisiä.[1] Väinön isä Vihtori oli teurastaja.[2] Hän ja Maija Linna, Maria o.s. Nyman, menivät naimisiin 1907.[3] 20. joulukuuta 1920 Urjalassa syntyi Väinö Linna, joka oli kymmenlapsisen perheen seitsemäs.[2][4] Häntä ennen oli perheessä ollut kaksi vanhempaa Väinöä, Väinö Ilmari ja Väinö Olavi,[3] jotka kuolivat tuberkuloosiin, kuten myös Armas-veli.[1]
Vihtori oli Urjalassa sijainneen Honkolan kartanon torpparin poika mutta sai elantonsa teurastajana, ja Linnan torppa jäi sisarelle ja tämän miehelle.[3] Isä-Linna ei osallistunut politiikkaan, mutta kunnioitti presidentti K. J. Ståhlbergia ja tämän oikeudenmukaisuuspyrkimyksiä.[5] Kun kirjailijalta vuosikymmeniä myöhemmin Suomen Kuvalehden yleisönosastossa kysyttiin hänen poliittisesta ajattelustaan, hän vastasi, ettei hänellä ole henkilökohtaista kantaa veljessotaan, mutta voi silti sanoa, että hänen isänsä oli lahtari.[6]
Vihtori Linna menehtyi reumaattiseen kuumeeseen 1927, jolloin Väinö oli seitsenvuotias,[3] ja vastuu perheestä jäi yksin äidille.[1] Isältä jäi niin paljon velkoja, että äiti joutui niin sanotusti muonamuijan pestiin kartanolle ja alkoi käydä töissä Velkalan ulkotilalla.[1] Isän kuoltua perhe asui Väinön syntymäkodissa vielä vuoden, kunnes se oli myytävä.[7] Silloin perheelle tarjottiin asuttavaksi mökki kartanon mailta.[8] Väinö Linnan syntymäkodin paikalla ovat nykyisin jäljellä vain peruskivet, sillä paikan uusi omistaja purki rakennuksen 1950-luvulla.[9]
Linna aloitti koulunkäynnin kahdeksanvuotiaana, mutta koska hän oli oppinut lukemaan jo viisivuotiaana[11] hänet siirrettiin pian toiselle luokalle.[3] Jo varhain Väinö kiinnitti huomiota kykenemällä uppoutumaan esimerkiksi lehden lukemiseen, vaikka ympärillä meluttiin.[12] Kansakoulun kirjastosta Linna löysi Aarresaaren kaltaisia seikkailukirjoja[3] sekä suomalaiset historialliset romaanit ja kertomuskokoelmat kuten Suomalaisia sankareita tai Karoliinit.[12] Pian pojan lukemisto laajeni venäläisten klassikoiden kuten Dostojevskin, Gogolin ja Tolstoin suuntaan.[13] Linna ei ollut erityisen innokas koululainen, vaikka menestyikin hyvin.[4] Myöhemmin hän muisteli varhaisten aineidensa olleen kieliopillisesti moitteettomia, mutta sen kummempaa eloa tai ilmeikkyyttä niissä ei ollut.[14] Väinön vanhempi sisar, joka oli kotiapulaisena vakuutusjohtaja Aarne Kuusen perheessä Helsingissä, lähetti ja toi kotiinsa muun muassa erilaisia nuortenlehtiä sekä perheen poikien Matti Kuusen ja Pekka Kuusen vanhoja vaatteita, mistä Linna myöhemmin leikillään arveli kulttuuriharrastusten tarttuneen häneenkin.[15]
Honkolan koulu, jossa Väinö Linna kävi kansakoulun, vaurioitui pahoin vuonna 1989 sattuneessa tulipalossa ja purettiin seuraavana vuonna.[16]
Hän kävi kuusi luokkaa silloista kansakoulua, mutta halusi töihin.[2] Koska Urjalassa vakituinen työ oli vähissä, hän muutti 18-vuotiaana vuonna 1938 Tampereelle. Perhe oli edellisenä vuonna muuttanut Velkalasta Villamon ulkotilalle, jossa Väinö kävi tilan töissä.[3] Tampereella nuorukainen sai sukulaistensa avulla työpaikan Finlaysonin kehräämöstä. Aluksi hän työskenteli karstaamon apupoikana eli kärrärinä, ja sitten hänestä tuli karstaaja ja korjausmies.[17] Linna kuului tehtaassa tiiviiseen neljän työmiehen ryhmään, jossa olivat hänen lisäkseen Kosti Itäluoto, Rauni Ollikka ja Reino Sirén.[18] Linnan ensimmäinen asunto oli tädin Annan luona Puuvillatehtaankadulla.[3] Yksinäisen maalaispojan ainoat harrastukset kaupunkiympäristössä olivat lukeminen ja elokuvat. Myöhemmin Linna arveli, että ahkera elokuvien katselu näkyi hänen kirjoissaan, joita oli ollut helppo muokata elokuviksi.[19]
Armeija ja sota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Talvisodan aikana Linna oli väestönsuojelutehtävissä korttelinvartijana.[19] Hän joutui olemaan vartiossa usein öisin ja osallistumaan pelastus- ja raivaustöihin Tampereelle kohdistuneiden venäläisten lentohyökkäysten jälkeen.[20] Sodan päätyttyä Linnan ikäluokka kutsuttiin tarkastukseen. Huhtikuun 4. päivänä 1940 Linna lähti armeijaan Riihimäen jalkaväkeen, josta hänet jo kahden viikon kuluttua siirrettiin aliupseerikouluun, ensin Lopen Launosiin ja sitten Hausjärven Ryttylään. Komennusta edesauttoivat alokas Linnan laajat tiedot sotataktiikasta ja aseista.[21] Keväällä 1941 Linna ylennettiin korpraaliksi ja seuranneena kesänä alikersantiksi jatkosodan alkaessa.[22] Alikersanttina hänen tehtäväkseen tuli kouluttaa seuraavan vuoden alokkaat. Työ jatkui kesään 1941 asti, jolloin alkoi jatkosota.
Linna sijoitettiin eversti Pietari Autin komentaman Jalkaväkirykmentti 8:n ensimmäisen pataljoonan konekiväärikomppaniaan, jossa hän osallistui etenemisvaiheen kamppailuihin ja asemasotaan Syvärillä.[4]
Kesän ja syksyn 1942 Väinö Linna palveli Syvärillä. Sota oli muuttunut asemasodaksi, ja kun Linnalla oli aikaa, hän luki kaikki kenttäkirjaston kirjat.[23] Asemasotavaiheessa kesällä 1942 jäi sotamiehille paljon aikaa vartiovuorojen väliin. Silloin Linna päätti kokeilla ensimmäisen kerran kirjailijan kykyjään laatimalla kertomuksen rykmentin etenemisestä ja taisteluista rajalta Syvärille. Hän lähetti sen toiveikkaana WSOY:lle, mutta kustantaja palautti sotakuvauksen takaisin todeten, että teksti oli liian kehittymätöntä ja kömpelöä. Linna ei pahastunut vaan päinvastoin sisuuntui ja uhosi mielessään, että jonakin päivänä hänenkin naamansa vielä paistaisi kirjakauppojen ikkunoista. Hänen ensimmäinen tekstinsä julkaistiin Hurtti-Ukon joulunumerossa 1942, jossa se voitti kirjoituskilpailun.[24] Kevättalvella 1943 alikersantti Linna siirrettiin koulutustehtäviin ensin Tammelan Mustialaan ja sitten Miehikkälään, jossa oli sodan loppuun asti.[22] Siellä hän kohtasi lottana toimineen maanviljelijän tyttären Kerttu Seurin, jonka kanssa meni naimisiin 1945. Linna kotiutettiin syksyllä 1944.[4]
Jo armeijavaiheessa keskusteluissa ilmeni Linnan veto ammattiyhdistysliikkeeseen ja vasemmistolaisuuteen, vaikka hän ei ollut politiikkaan osallistunutkaan.[25]
Kirjailijakokeilut
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sodan jälkeen Linna ryhtyi kirjoittamaan palattuaan Finlaysonille entiseen työhönsä karstaajaksi.[26] Työpaikallakin hän kirjoitti irtolehdille ja ruutupaperille.[17] Kunnianhimoisena päämääränä oli kirjoittaa oma romaani. Hän itse opiskeli kaunokirjallisuutta, filosofiaa, psykologiaa ja kirjoittamisen tekniikkaa.
Vuonna 1946 Linna osallistui Kokoomuksen Nuorten Liiton kirjoituskilpailuun tekstillä Köyhän työmiehen isänmaa. Raati lunasti sen ja se julkaistiin Nuori Oikeisto -lehdessä. Isänmaallisuus merkitsi Linnalle sitä, että oman kansan menneisyyttä, isien muistoa ja heidän hyviä tekojaan kunnioitetaan ja arvostetaan. Tekstissään esikoiskirjaansa valmisteleva Linna avasi maailmankuvaansa: maailmantalouden on oltava vapaata, mutta se tarvitsee tasapainokseen sosialismia; järjestely ei kuitenkaan saa laajentua sosialistiseksi yhteiskunnaksi.[27]
Linna riimitteli myös runoja, joista hän kehitteli kokoelman ja lähetti kustantajalle. Runot palautettiin ja Linna totesi, ettei hänestä ollut runojen kirjoittajaksi.[4]
Väinö Linna osallistui myös Nuoren Voiman Liiton toimintaan. NVL:n ystäviensä kanssa hän keskusteli kirjoittamisesta ja kirjallisuudesta.[28]
Päämäärä ja Mäkelän piiriin pääsy
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Esikoisteos Päämäärä valmistui 1946, mutta hän ei ollut siihen tyytyväinen, joten hän kirjoitti sen uudelleen. Se saatettiin matkaan suurieleisesti kustantajalle Runebergin päivänä. Päämäärä julkaistiin keväällä 1947. Se arvosteltiin lupauksia herättäväksi, joskin vain kohtuulliseksi romaaniksi. Kirjan ilmestymisen huomattuaan tamperelainen kirjailijapiiri Mäkelän piiri pyysi Linnan mukaan toimintaansa. Joukosta muodostui hänelle tärkeä kirjallinen ystäväpiiri ja taustaryhmä. Mäkelä muun muassa vetosi kustantaja WSOY:hyn ennakoiden maksamiseksi Linnalle apurahojen saannin ollessa epävarmaa.[29]
Työpaikalla ”kirjailijan syntymiseen” reagoitiin siirtämällä Linna varastoon ”kympiksi” työnjohdollisiin tehtäviin.[30] Omistuskirjoituksia Linnalta haettiin työpaikalta paljon, joskus signeerattavia teoksia tuotiin kassikaupalla.[31]
Vuoden 1947 aikana Linnoille syntyi myös esikoinen Sinikka.[4]
Musta rakkaus – vastenmielinen myyntimenestys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kalevi Jäntin apurahan turvin ilmestyi 1948 Linnan toinen romaani Musta rakkaus, joka oli jo kohtalainen myyntimenestys. Linna itse hämmästyi kirjan saamasta vastaanotosta. Kustantajan edustajalle hän uskoutui pitävänsä teosta epäonnistumisena. ”…minä inhoan sitä kuin vastateurastettua sianlihaa. On niin kovin surkeaa nähdä miten se suuri näkemys kuivuu tuollaiseen muruseen.”[32] Joka tapauksessa hänet palkittiin Kalevi Jäntin palkinnolla ja nuorille kirjailijoille tarkoitetulla akatemia-apurahalla vuonna 1952.
Messias ja henkinen kriisi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kolmannen teoksen nimeksi oli suunniteltu Messias. Sen teema oli kuolemansairas nuori mies, jonka sielun syvyyksiin uppoutuminen kuitenkin ajoi Linnan kriisiin, kun hän ei saanut luotua teokseen sen paremmin itseään kuin kustantajaakaan tyydyttävää loppua.[33] Elokuussa 1952 hän hakeutui Helsinkiin tutun psykiatrin luo apua saadakseen.[34] "Analyseeraamisen" seurauksena hän päätti "ottaa persoonallisuutensa omiin käsiinsä", eikä Tampereelle palattuaan pystynyt palaamaan romaaninsa maailmaan, vaikka kustannussopimuksen velvoittamana olikin ehtinyt kokeilla kolmea erilaista ratkaisua päähenkilön ongelmiin.[35] Messiaan käsikirjoitus eteni tiettävästi 83. liuskalle, mutta sittemmin luonnokset ovat ilmeisesti kadonneet.[35] Professori Pertti Virtarannan vuonna 1973 tekemässä haastattelussa Linna kertoi Messiaan alkuosan olevan tallella, mutta lopun, joka oli hänen mukaansa ”melkeinpä semmoista mielipuolista tekstiä”, hän sanoi hävittäneensä.[36]
Linnan mukaan päähenkilöltä olisi puuttunut maailmankatsomus, tai oikeammin se oli särkynyt. Teoksen pohjaa hän luonnehti ”eksistentiaaliseksi”.[37]
Tuntematon sotilas
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Tuntematon sotilas
Linnan mielessä oli jo kauan kypsynyt ajatus kirjoittaa sodasta. Messiaan hylkääminen kirja-aiheena vapautti hänet monien sotajuttujensa ja -kokemustensa kehittelyyn uuden teoksensa teemoiksi.[35] Teoksen ensilukija Mikko Kilpi antoi uudesta sotakirjasta melkoisen kielteisen arvion WSOY:lle. Yrjö Jäntin isä taas innostui realistisesta sotakuvauksesta.[38] Jäntti kertoi kirjailijan maininneen, että kustantamoa kohti oli matkalla parikymmentä miestä ”niin elävän tuoreita, ettei heidän veroistaan joukkoa vielä koskaan aikaisemmin ole kavunnut ylös Werner Söderströmin kunnianarvoisia portaita”.[39]
Tuntematon sotilas ilmestyi vuoden 1954 joulumarkkinoille. WSOY:n johtaja Yrjö A. Jäntti otatti tuolloin pienen, 4 300 kappaleen ensipainoksen.[33] Muun muassa WSOY:n silloinen kirjallinen johtaja Eino E. Suolahti ei erityisemmin uskonut kirjan menestykseen, koska jo sitä ennen oli ilmestynyt suuri määrä sotakirjallisuutta sekä isoilta kustantajilta että omakustanteina.[40] Teos koki kuitenkin saman tien vyörynomaisen myyntimenestyksen sekä keräsi arvosteluja ainakin 300 palstametriä.[41] Kielteistäkin arvostelua esiintyi, mutta tiettävästi Linna itse sydämistyi vain Eeva-lehden tekemään vaimonsa henkilökuvaan, johon haastattelu oli tehty kirjailijan selän takana.[42] Tunnetuin Tuntemattoman sotilaan "teilaus" ilmestyi Helsingin Sanomissa 19. joulukuuta.[33] Kyseisessä arvioinnissaan ”Purnaajan sota” Toini Havu vertailee romaania Jussi Talven teokseen Ystäviä ja vihollisia.[43] Seurauksena kuitenkin myös kirjan ymmärtäjät korottivat äänensä.[44] Aamulehden kulttuuritoimittajan ja toimituspäällikön Erkka Lehtolan mukaan Linnasta tuli Tuntemattoman sotilaan myötä julkisuuden henkilö nopeammin kuin kenestäkään suomalaisesta kirjailijasta ennen häntä.[45]
Tampereen kaupunki muisti uutta kulttuurikansalaistaan kirjallisuuspalkinnolla vielä vuonna 1954.[46]
Teos laukaisi jatkosotaa ja suomalaisen sotilaan identiteettiä koskevan ”kirjasodan”. Kirjasodan synnyttämän julkisuuden ansiosta ”Tuntemattomasta” tuli heti myyntimenestys, ja kirjailijaa alettiin kysyä erilaisiin tilaisuuksiin ja alustajaksi. Tuohon aikaan tyypillisiä olivat matineat, joihin kuului yleensä kirjailijan esittely ja tämän puheenvuoro, usein myös musiikkiesitys tai muu ohjelmanumero.[47] Kun kirjallinen työ viimeinkin oli alkanut tuottaa maineen lisäksi rahaa, hän erosi Finlaysonin palveluksesta ja osti Hämeenkyröstä Käkisaaren tilan 1955.[48] Väinö Linna viljeli tilaa kymmenen vuotta ja kirjoitti samalla Pohjantähti-trilogiaansa.[48] Hän kuitenkin säilytti myös kaupunkiasuntonsa Tampereella.[48] Linna myi Käkisaaren 1964 terveytensä heikennyttyä ja osti sen tilalle kesähuvilan Teiskosta.[48]
Vapaa kirjailija teki torpparitrilogian
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tuntemattoman sotilaan jälkeen Linna sai mahdollisuuden jättäytyä vapaaksi kirjailijaksi. Hän ryhtyi toteuttamaan ajatustaan kirjoittaa lapsuuden ajan ympäristöstä ja haastatteli useita vanhoja urjalalaisia. Se syveni pidemmälle menneisyyteen ja laajeni koko suomalaista yhteiskuntaa kuvaavaksi historialliseksi eepokseksi. Ensimmäinen osa romaanitrilogiasta Täällä Pohjantähden alla ilmestyi vuonna 1959. Samana vuonna syntyi myös Linnan toinen lapsi Petteri. Vuonna 1960 ilmestyi sisällissotaa käsittelevä toinen osa, joka herätti melko kiihkeän julkisen keskustelun vuoden 1918 tapahtumista ja niihin johtaneista syistä. Trilogian päätösosa, joka ulottuu ajallisesti 1920-luvun alusta lapuanliikkeen ajan sekä talvi- ja jatkosodan yli 1950-luvulle saakka, ilmestyi vuonna 1962.[49]
Linna kommentoi itse Pohjantähti-trilogian toisen osan nostattamaa väittelyä ruotsalaiselle Dagens Nyheterille marraskuussa 1960 antamassaan haastattelussa. Hän sanoi, ettei tuntenut mitään henkilökohtaista kaunaa vuoden 1918 tapahtumien vuoksi eikä siten kaivannut mitään hyvitystä. Linna korosti sukulaistensa saaneen sisällissodan aikana hyvän kohtelun, eikä hänen vanhemmillaan ollut ollut mitään tekemistä sosialismin kanssa. Sen sijaan Linnaa ärsytti se tapa, jolla Suomen virallinen historiankirjoitus oli suhtautunut vuoden 1918 tapahtumiin; sisällissodan historia oli kirjoitettu voittajien, valkoisten näkökulmasta. Linnan mielestä punaisten syyksi jäi kapinaan ryhtyminen; punaisten tavoitteet ja vaatimukset olivat sinänsä kohtuullisia ja ne olisi voitu toteuttaa tavalla tai toisella sotaan ryhtymättä. Lisäksi Linnan mielestä esitettäessä Venäjän lokakuun vallankumousta kapinan syyksi unohdettiin Suomessa vallinneet tosiasialliset yhteiskunnalliset epäkohdat.[50]
Esseisti ja keskustelija
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Linnan terveys kärsi vakavasti Pohjantähti-trilogian raskaasta työprosessista, sillä hän tupakoi runsaasti ja kirjoitustyön aikana syöminen jäi huonolle tolalle ja kahvia kului. Trilogian viimeisen osan valmistuminen viivästyi vuodella, ja Linnan kaunokirjallinen tuotanto päättyi siihen. Sydän oireili, ja hän sai sydäninfarktin vuonna 1965. Sattumoisin myös romaanitrilogian päähenkilö Akseli Koskela kuolee lopulta sydäninfarktiin. Sisätautiopin professori Jukka Mustonen on kiinnittänyt huomioita sydänsairauksien esiintymiseen Pohjantähdessä.[51] Linna otti kuitenkin vielä pitkään osaa yhteiskunnalliseen ja kirjalliseen keskusteluun.[51] Hän julkaisi esseekokoelmat Oheisia (1967)[49] ja Murroksia (1990).
Maaliskuussa 1972 Väinö Linna osallistui WSOY:n yhtiökokoukseen, jota edelsi kuohunta kustantamon johdossa: hallintoneuvosto oli tammikuussa erottanut pääjohtaja Hannu Tarmion äänin 5–3, minkä seurauksena kustantamon kirjailijat kärkiniminään Linna ja Mika Waltari asettuivat puolustamaan Tarmiota.[52] Yhtiökokouksessa Linna määritteli puheessaan kirjailijan ja kustantajan roolit sekä kirjallisen arvovallan, jota kustantajalta vaaditaan, jotta kirjailija voisi sitoa nimensä ja asemansa yhtiön asemaan.[52] Tämän arvovallan horjuttaminen oli hänestä omiaan syömään kirjailijan ja kustantajan herkkää luottamussuhdetta. Linna päätti puheenvuoronsa toteamukseen, että WSOY:llä oli vaihtoehtoina joko ”Tarmio tai turmio”.[52] Voimakkaat suosionosoitukset saanut puhe saattoi olla vaikuttamassa siihen, että yhtiökokous päätti lopulta hyvin niukalla enemmistöllä kumota erottamispäätöksen.[53]
Yhteiskunnallinen vaikuttaja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Presidentti Urho Kekkosella oli läheiset suhteet Linnaan, sillä Kekkonen luki paljon ja seurusteli mielellään kirjailijoiden kanssa. Linna tuki näkyvästi Kekkosen poliittista linjaa, ja presidentti pohti hänen kanssaan suomalaisen yhteiskunnan muutoksia ja kehitystä ohjailevia voimia.[54] Vietettäessä YYA-sopimuksen 25-vuotisjuhlaa keväällä 1973 Kekkonen sanoi sopimuksen juurien juontavan Suomen ja Neuvostoliiton välisiin neuvotteluihin vuosina 1938–1939, ja Linna totesi omassa puheenvuorossaan Kekkosen osoittaneen, että ”huonot poliitikot” olivat olleet syyllisiä talvisotaan, joka oli ollut turha sota.[55] Kekkonen myönsi presidenttinä Linnalle tieteen akateemikon arvonimen vuonna 1980. Linnasta tuli ensimmäinen tieteen akateemikko, joka ei ollut suorittanut akateemista tutkintoa.[56]
Linna oli vuoden 1978 presidentinvaaleissa Kekkosen uudelleenvalintaa tukeneen SDP:n valitsijamiesehdokkaana Hämeen läänin pohjoisessa vaalipiirissä ja sai yli 3 300 ääntä mutta jäi toiselle varasijalle. SDP:n viimeisen valitsijamiespaikan sai samassa vaalipiirissä näyttelijä Veikko Sinisalo.[57][58]
Viimeiset vaiheet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Linna menetti puhekykynsä aivoveritulpan vuoksi vuonna 1984. Puhekyvyn menetys oli kova isku Linnalle, jonka rakkaimpia harrastuksia oli osallistuminen yhteiskunnalliseen keskusteluun, ja niinpä hän vetäytyikin tämän jälkeen julkisuudesta miltei täysin. Hänellä todettiin 1990-luvun alussa keuhkosyöpä, johon hän kuoli 21. huhtikuuta 1992 Kangasalla Pikonlinnan sairaalassa.[51] Hänet on haudattu Kalevankankaan hautausmaalle Tampereelle. Samaan hautaan on haudattu hänen puolisonsa Kerttu Linna (1925–1998).[59]
Merkitys, vaikutus ja kirjailijakuva
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Linna piti itseään ennen muuta taiteilijana. Tämä Linnan taiteellisen panoksen ja romaanitaiteen ansioiden tutkimus ei vakavassa mielessä ole vielä edes alkanut, vaan kansallinen merkitys on peittänyt sen näkyvistä. Linnan ansiokkuus on kuitenkin ohimennen todettu. Niinpä ohjaaja Jouko Turkka totesi Linnan kuuluvan maailmankirjallisuuteen. Turkka katsoi Linnan pidättäytyneen liittämästä mitään aatetta tai filosofiaa itseensä tai teoksiinsa, mutta myöntäneen henkilökohtaisesti ainakin Tuntemattoman sotilaan pohjan olevan tietyllä tavalla eksistentialistinen.[60]
Kirjallisuudentutkija Jyrki Nummi on pitänyt Linnan uraa tavallaan käänteisenä Aleksis Kiveen verrattuna. Linna oli itsetuntoinen ja tavoitteli menestystä eikä hän murtunut professorien arvostelusta. Maiju Lassilasta, Pentti Haanpäästä ja Hannu Salamasta hänet erottaa se, ettei Linnaa boikotoitu tai vedetty oikeuteen, ampumisesta puhumattakaan. Linnan voi katsoa myös menestyneen paremmin kuin esimerkiksi Johan Ludvig Runeberg, Juhani Aho tai V. A. Koskenniemi, sillä hänen kirjojaan myytiin hyvin, hän pystyi turvaamaan taloudellisen asemansa ja sai useita palkintoja. Alkuhankaluuksien jälkeen hän kohosi nopeasti kansallisten suurmiesten joukkoon: hänelle perustettiin nimikkoseura ja kesäisiä kulttuuritapahtumia. Linna kieltäytyi hänelle tarjotusta kirjallisuuden akateemikon arvosta, sillä hänen taiteellista panostaan ei ollut ratkaistu. Lopulta Linnasta tuli kuitenkin Suomen Akatemian jäsen, sillä tämän jälkeen historioitsijat vetosivat Linnaan ja vaativat häntä ottamaan auki tulleen historian akateemikon paikan. Siihen kompromissiin Linnan suostui.[61]. Erityisen ansiokkaana lähtökohdista riippumatta voidaan pitää sitä, että Väinö Linna on Suomessa toistaiseksi ainoa tieteen akateemikon arvonimen saanut henkilö, jolla ei ole akateemista tutkintoa.[56]
Erkki Vettenniemi nimeää Linnan kansalliskirjailijan asemaan ja pohtii Kanavassa, miksi Linna ei saanut Nobel-palkintoa. Hänen mukaansa kysymys Nobel-palkinnosta heräsi 1950-luvulla ja oli esillä vielä 1980-luvulla. Linna oli useaan kertaan ehdokkaiden pitkällä listalla, jossa oli monia muitakin suomalaisia, mutta ei päässyt koskaan finaalilistalle. Pohjantähden ilmestymisen aikoihin Linnasta puhuttiin Ruotsissa ja Norjassa tulevana nobelistina ja Nobel-luokan kirjailijana. Suomessa ajatus torpattiin, ja 1950-luvun modernistit pitivät hänen tyyliään vanhentuneena. Vettenniemi päätyy syitä pohtiessaan siihen, että syitä oli monia. Kotimaisen kirjallisen eliitin yhteinäisyys ehdokkuuden takana olisi voinut viedä Linnaa lähemmäksi palkintoa. Huonot käännökset ja käännösten puute on Vettenniemestä ollut yksi mahdollinen syy. Kolmas olisi ollut se että puuttui samanlainen poliittinen yhteys, joka nosti Frans Emil Sillanpään nobelistiksi.[62]
Linna osallistui julkiseen keskusteluun eikä hän siten ollut vain taiteilija, vaan myös osallistuja, keskustelija, poleemikko ja kansalainen.[63]
Elokuva
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Toivo Särkkä teki Linnan kanssa Tuntemattoman sotilaan kuvaussopimuksen vain muutama viikko kirjan ilmestymisen jälkeen.[64] Käsikirjoituksen laativat hänen kanssaan ohjaaja Edvin Laine ja toimittaja Juha Nevalainen.[64] Ongelmaksi oli nousta puolustusvoimien penseys kirjasodan nostattaneen teoksen kuvausta kohtaan, mutta pulma kierrettiin lainaamalla aseita, panssarivaunuja ja muuta kalustoa Rajavartiolaitokselta.[64] Elokuva valmistui vuonna 1955, vain vuosi kirjan ilmestymisen jälkeen.[64] Elokuvaa levitettiin ulkomailla ja se sai Berliinin elokuvajuhlilla palkinnon. Suomen ulkopuolella esitettiin yleensä lyhennettyä, suomalaisuuksista karsittua versiota.[64]
Vuonna 1957 Edvin Laine ohjasi teoksen Musta rakkaus samannimiseksi elokuvaksi, mutta sen menestys jäi vaatimattomaksi. Laineen vuonna 1958 ohjaamaan elokuvaan Sven Tuuva Linna teki alkuperäiskäsikirjoituksen, josta Juha Nevalainen muokkasi varsinaisen elokuvakäsikirjoituksen. Elokuva perustuu Johan Ludvig Runebergin teoksen Vänrikki Stoolin tarinat runoon ”Sven Dufva”.[64]
Pohjantähti-trilogiasta Laine ohjasi kaksi elokuvaa, Täällä Pohjantähden alla (1968) ja Akseli ja Elina (1970), joista yhdistelemällä leikattiin vielä vuonna 1973 elokuva Pohjantähti.[64] Linna toimi elokuvien yhtenä käsikirjoittajana. Hän oli vielä mukana Rauni Mollbergin ohjatessa vuonna 1985 valmistuneen uuden elokuvasovituksen Tuntemattomasta sotilaasta. Lisäksi Linna laati suomenkielisen dialogin suomalais-neuvostoliittolaiseen yhteistyöelokuvaan Luottamus (1976).[65]
Linnan romaaneista ainoastaan Päämäärää ei ole filmattu.[66][67]
Teatteri
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Päämäärää lukuun ottamatta kaikki Linnan teokset on nähty näyttämöllä.[68] Elokuvankin ohjanneen Edvin Laineen näyttämöversio Tuntemattomasta sotilaasta Pyynikin kesäteatterissa muodostui suorastaan legendaariseksi, ja tuotannon näki vuoden 1961 ensi-illan jälkeen yhdeksän vuoden aikana kaikkiaan 347 241 katsojaa 372 esityksessä.[68] Tampereen lisäksi ”Tuntematon” on nähty Joensuussa, Oulussa, Kouvolassa ja Helsingissä; Jouko Turkka on ohjannut sen kahdesti, Joensuuhun 1971 ja Helsinkiin 1979.[68] Suomen Kansallisteatterissa marraskuussa 2007 ensi-iltansa saanut Kristian Smedsin Tuntematon sotilas -ohjaus oli ensimmäinen kyseisessä teatterissa esitetty Linnan näytelmä.[69] Näytelmää arvosteltiin siitä, että siellä ammuttiin nyky-Suomen ikonien, kuten presidenttien ja kulttuurivaikuttajien kuvia.[70][71]
Useimmin estradilla on Linnalta nähty Täällä Pohjantähden alla.[68] Se on esitetty lähes jokaisessa suuressa ja keskisuuressa teatterissa.[68] Tampereen Työväen Teatterissa Täällä Pohjantähden alla II oli ensi-illassa 30. marraskuuta 1961. Sovituksesta vastasivat Väinö Linna ja ohjaaja Eugen Terttula.[68] Täällä Pohjantähden alla I sai samojen tekijöiden toteuttamana ensi-iltansa 6. joulukuuta 1962. Sarjan osa III oli vuorossa vasta 24. maaliskuuta 1977, jolloin sen sovitti ja ohjasi Lasse Pöysti.[68]
Musta rakkaus on tehty näyttämölle vain kerran.[68] Se sai ensi-iltansa Tampereen Työväen Teatterissa 27. syyskuuta 1988.[68] Arto Seppälän sovituksen ohjasi Juhani Niemelä.[68] Saara Kesävuori kirjoitti Tuntematon Väinö Linna -näytelmän Tampereen Työväen Teatterille. Se sai ensi-iltansa 5. lokakuuta 1995 TTT:n suurella näyttämöllä Jussi Helmisen ohjaamana. Näytelmän työstäminen innoitti tekijöitä Väpi-kirjoituskokoelman julkaisemiseen vielä samana vuonna.[72]
Kirjailija Panu Rajalan näytelmä Päämäärä tuntematon (2017) kertoo Väinö Linnasta Tuntemattoman sotilaan kirjoitusprosessin aikaan.[73]
Postuumit teokset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Väinö Linnan alkuperäinen käsikirjoitus Tuntemattomasta sotilaasta julkaistiin nimellä Sotaromaani vuonna 2000. Sotaromaani sisältää Tuntemattomana sotilaana tunnetun tekstin lisättynä niillä kohdilla, jotka kustantaja jätti pois Tuntemattomasta sotilaasta.[74]
Linna ei ollut tyytyväinen esikoisteokseensa Päämäärä, ja hänen pyynnöstään siitä ei otettu uusintapainoksia kirjailijan eläessä.[75] Kirjan toinen painos ilmestyi vasta vuonna 2000 osana Linnan koottuja teoksia.[76]
Huomionosoitukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Sai ensimmäisenä suomalaisena Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon vuonna 1963[77]
- Kunniatohtori Yhteiskunnallisessa korkeakoulussa 1965.[78]
- Sai Täällä Pohjantähden alla -elokuvan käsikirjoittajana Jussi-patsaan ”merkittävän kansallisen aihemaailman tuomisesta elokuvaan”.
- Tieteen akateemikko 1980[4]
- Suomen Leijonan ritarikunnan suurristi 1987 [79]
- Vuonna 1993 julkaistussa 20 markan setelissä oli etupuolella Väinö Linna ja kääntöpuolella näkymä Satakunnansillalta Tammerkoskeen.[80]
- Tampereella Finlaysonin vanhalla teollisuusalueella on vuonna 1995 nimetty Väinö Linnan aukio.[81] Aukiolla on vuonna 2005 paljastettu Raimo Heinon veistämä graniittinen Väinö Linnan muotokuva, joka on vuonna 1995 kuolleen Heinon viimeisiä teoksia. Heino veisti myös kaksi pronssista Linnan muotokuvaa, joista toinen on WSOY:n ja toinen Tampereen Työväen Teatterin omistuksessa.[82]
- Kimmo Kaivannon maalaama suurikokoinen Väinö Linnan muotokuva vuodelta 1986 on Tampereen pääkirjasto Metson aulassa.[83]
- Väinö Linnan puisto sijaitsee Tampereella Amurin kaupunginosassa.[84]
- Väinö Linnan lukio kirjailijan syntymäkunnassa Urjalassa.[85]
- Tampereen yliopiston Kalevantie 5:een 2006 valmistuneen yliopiston kirjaston ja yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan talo on saanut nimekseen Linna. Nimi viittaa yliopiston kunniatohtoriksi jo aiemmin vihittyyn Väinö Linnaan.[4][86]
- Vuoden 2020 2 euron erikoiskolikko[87]
- Tampereen Amurissa sijaitsevan Amurinlinnan sisäänkäynnin vieressä osoitteessa Puuvillatehtaankatu 15 on vuonna 2004 paljastettu, kuvanveistäjä Mauno Kiviojan suunnittelema, Väinö Linnaa esittävä reliefi. Asuessaan kyseisessä talossa 1950-luvulla Linna kirjoitti Tuntematon sotilas -romaaninsa. Reliefin tilasi talon omistanut VVO-yhtymä.[88]
Teokset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Romaanit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Päämäärä, WSOY, Porvoo, 1947.
- Musta rakkaus, WSOY, Porvoo, 1948.
- Tuntematon sotilas, WSOY, Porvoo, 1954.
- Täällä Pohjantähden alla 1–3, WSOY, Porvoo 1959, 1960, 1962.
- Sotaromaani, WSOY, Helsinki, 2000 (postuumisti julkaistu Tuntemattoman sotilaan alkuperäiskäsikirjoitus).
Esseekokoelmat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Oheisia, WSOY, Porvoo, 1967.
- Murroksia, WSOY, Helsinki, 1990.
- Esseitä, Murroksia-kokoelman laajennettu uudelleenjulkaisu, WSOY, Helsinki, 2007.
Kootut teokset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kootut teokset 1, Päämäärä ja Musta rakkaus, WSOY, Helsinki, 2000.
- Kootut teokset 2, Tuntematon sotilas, WSOY, Helsinki, 2000.
- Kootut teokset 3, Täällä Pohjantähden alla I, WSOY, Helsinki, 2000.
- Kootut teokset 4, Täällä Pohjantähden alla II, WSOY, Helsinki, 2000.
- Kootut teokset 5, Täällä Pohjantähden alla III, WSOY, Helsinki, 2000.
- Kootut teokset 6, Esseitä, WSOY, Helsinki, 2000.
Elokuvakäsikirjoitukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Musta rakkaus, alkuperäiskäsikirjoitus, 1957 (varsinainen käsikirjoittaja Juha Nevalainen).
- Sven Tuuva, alkuperäiskäsikirjoitus, 1958 (varsinainen käsikirjoittaja Juha Nevalainen).
- Täällä Pohjantähden alla, käsikirjoitus, 1968 (Juha Nevalaisen, Matti Kassilan ja Edvin Laineen kanssa).
- Akseli ja Elina, käsikirjoitus, 1970 (Juha Nevalaisen, Edvin Laineen, Juho Gartzin ja Georg Korkmanin kanssa).
- Pohjantähti, käsikirjoitus, 1973 (yhdistelmä elokuvista Täällä Pohjantähden alla ja Akseli ja Elina).
- Luottamus, dialogi, 1976 (varsinaiset käsikirjoittajat Mihail Šatrov ja Vladlen Loginov).
- Tuntematon sotilas, käsikirjoitus, 1985 (Rauni Mollbergin ja Veikko Aaltosen kanssa).
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Talvio, Pirjo (toim.): Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua. Helsinki: WSOY, 1995. ISBN 951-0-20697-0
- Arnkil, Antti & Sinivaara, Olli (toim.): Kirjoituksia Väinö Linnasta. Helsinki: Teos, 2006. ISBN 951-851-071-7
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 17,
- ↑ a b c Liukkonen, Petri: Väinö Linna Books and Writers. 2008. Authorscalendar.info. Viitattu 10.10.2010. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h Väinö Linna Urjalassa 1920–1938 Urjalan kunta. Arkistoitu Viitattu 27.12.2016.
- ↑ a b c d e f g h Nummi, Jyrki: ”Linna, Väinö (1920–1992)”, Suomen kansallisbiografia, osa 6, s. 234–240. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2005. ISBN 951-746-447-9 Teoksen verkkoversio (viitattu 27.12.2016).
- ↑ Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua,s. 18.
- ↑ Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 120.
- ↑ Virtaranta, Pertti: Kynällä kylmällä – kädellä lämpimällä, s. 320. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1993. ISBN 951-717-747-X.
- ↑ Syrjä, Jaakko: Muistissa Väinö Linna 1, s. 21–23. Helsinki: WSOY. ISBN 951-0-29646-5
- ↑ Virtaranta 1993, s. 330.
- ↑ Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, kuvaliite s. 5.
- ↑ Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 26.
- ↑ a b Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 20.
- ↑ Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 20–21
- ↑ Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 22.
- ↑ Virtaranta 1993, s. 323.
- ↑ Väinö Linnan koulu puretaan Urjalassa 10.10.1990. Helsingin Sanomat.
- ↑ a b Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 153.
- ↑ Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 151.
- ↑ a b Virtaranta 1993, s. 313.
- ↑ Nils-Börje Stormbom: Väinö Linna – kirjailijan tie, s. 51. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1963.
- ↑ Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 39.
- ↑ a b Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 37.
- ↑ Korhonen, Anna: Linna Väinö Yle Teema. Yleisradio. Arkistoitu 8.10.2007. Viitattu 14.8.2009.
- ↑ Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 49.
- ↑ Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 38.
- ↑ Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 52.
- ↑ Lyytinen, Jaakko: Isänmaallisuudesta Helsingin Sanomat. 6.12.2009. Viitattu 27.12.2016.
- ↑ Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 71, 72.
- ↑ Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 61.
- ↑ Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 55.
- ↑ Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 155.
- ↑ Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua s. ??lähde tarkemmin?
- ↑ a b c Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 70.
- ↑ Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 65.
- ↑ a b c Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 67.
- ↑ Virtaranta 1993, s. 316.
- ↑ Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 74.
- ↑ Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 68.
- ↑ Korsberg, Hanna: Ne parikymmentä miestä Kansallisteatterin näyttämöllä. Hiidenkivi, 2008, nro 2, s. 34.
- ↑ Väpi: Linnan Väinöstä sanottua, s. 77.
- ↑ Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 68, 69.
- ↑ Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 69.
- ↑ Havu, Toini: Purnaajan sota (Helsingin Sanomat julkaisee Toini Havun alkuperäisen arvostelun Väinö Linnan Tuntemattomasta sotilaasta) Helsingin Sanomat. 1954/2004. Viitattu 27.12.2016.
- ↑ Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 70, 71.
- ↑ Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 155.
- ↑ Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 79.
- ↑ Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 158.
- ↑ a b c d Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 111.
- ↑ a b Väinö Linnan juhlavuonna aikalaiset saivat vuoron kertoa kirjailijasta – "Kaikki halusivat kuunnella häntä" Yle.fi. 5.7.2020. Viitattu 5.8.2022.
- ↑ Stormbom 1963, s. 201–204.
- ↑ a b c Jukka Mustonen, Väinö Linnan sepelvaltimotauti. Parnasso 4/2021 s. 24–29.
- ↑ a b c Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 100.
- ↑ Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 101.
- ↑ Räväkät ihmiset olivat Kekkosen suosiossa. (Viikonvaihdeliite) Iltalehti, 2010, nro 21, s. 18. Alma Media Suomi.
- ↑ Max Jakobson: Väkivallan vuodet: 20. vuosisadan tilinpäätös I, s. 292–293. Helsinki: Otava, 1999. ISBN 951-1-13369-1.
- ↑ a b Hyttinen, Hannu: Mies nimeltä Väinö Linna Väinö Linnan Tampere. Tampereen kaupunki, kulttuuripalvelut. Viitattu 19.3.2022.
- ↑ Suomen virallinen tilasto XXIX A:34 Tasavallan presidentin valitsijamiesten vaalit 1978, s. 87.
- ↑ Kansansuosio ei matkannut vasemmiston ministerinsalkuissa: Paavela, Aalto ja Rantala rannalle (tilaajille) Helsingin Sanomat 18.1.1978, s. 10. HS Aikakone. Viitattu 9.4.2024.
- ↑ Kalevankangas Hervannan Eläkkeensaajat ry. Viitattu 18.3.2022.
- ↑ Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 93–95.
- ↑ Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 162.
- ↑ Erkki Vettenniemi, Kansalliskirjailijan pitkä piina. Kanava 8/2020 s. 50–52
- ↑ Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 163.
- ↑ a b c d e f g Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 103.
- ↑ Elokuvat, joissa on ollut tekijänä Elonet. Kansallinen audiovisuaalinen arkisto. Viitattu 27.12.2016.
- ↑ Linna, Väinö (1920 - 1992) Kansallisbiografia.fi. Viitattu 5.8.2022.
- ↑ VÄINÖ LINNAN TUNTEMATON SOTILAS JA SOTAROMAANI Koulukino.fi. Viitattu 5.8.2022.
- ↑ a b c d e f g h i j Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 107.
- ↑ Tuntematon sotilas Kansallisteatteri. Viitattu 25.12.2007.[vanhentunut linkki]
- ↑ Haapamäki, Markus: Suomen sankarit teloitetaan Tuntemattomassa. Ilta-Sanomat, 28.11.2007. Artikkelin verkkoversio.[vanhentunut linkki]
- ↑ Jäntti, Elina: Presidentti, Niinistö ja Lenita tuhotaan. Iltalehti, 28.11.2007. Artikkelin verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 7.
- ↑ Päämäärä Tuntematon Tampereen Komediateatteri. Viitattu 26.9.2021.
- ↑ "Tuntemattoman" sensuroimaton versio julki mtvuutiset.fi. 21.9.2000. Viitattu 5.8.2022.
- ↑ Koko kansan kertoja halusi ensin Dostojevskiksi Väinö Linna karsasti kuolemaansa saakka liika hienoa esikoisromaaniaan Päämäärä 24.4.1992. Helsingin Sanomat. Viitattu 26.10.2023.
- ↑ "Tuntemattoman" sensuroimaton versio julki 21.9.2000. Mtvuutiset.fi. Viitattu 26.10.2023.
- ↑ Pohjoismaiden Neuvoston kirjallisuuspalkinto Pohjoismaiden neuvosto ja Pohjoismaiden ministerineuvosto. Viitattu 18.3.2022.
- ↑ Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 91.
- ↑ Matti Kinnunen: Kulttuurille vähän suurristejä Helsingin Sanomat. 6.12.2002. Viitattu 25.9.2021.
- ↑ 20 markkaa 1993 Setelit.com. Viitattu 19.3.2022.
- ↑ Maija Louhivaara: Tampereen kadunnimet, s. 62. Tampereen museoiden julkaisuja 51, 1999, Tampere. ISBN 951-609-105-9.
- ↑ Tampereen kaupunki: julkiset veistokset ja muistomerkit Tampereen kaupunki.
- ↑ Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, takakansi.
- ↑ Väinö Linnan Tampere Tampereen kaupunki. Viitattu 19.3.2022.
- ↑ Lukiokoulutus Urjalan kunta. Viitattu 18.3.2022.
- ↑ Linnan toimipiste Tampereen korkeakouluyhteisö. Viitattu 19.3.2022.
- ↑ Väinö Linna 100 vuotta -erikoiseuro Suomen Moneta. Viitattu 18.3.2022.
- ↑ Väinö Linnalle reliefi Tampereelle 10.9.2004. Kaleva.
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Rajala, Panu: Päivä on tehnyt kierroksensa. Helsinki: Siltala, 2020. ISBN 978-952-234-799-2
- Varpio, Yrjö: Väinö Linnan elämä. Helsinki: WSOY, 2006. ISBN 951-0-32494-9
- Lindstedt, Risto: Väinö Linna: Kansakunnan puhemies. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-28752-0
- Syrjä, Jaakko: Muistissa Väinö Linna 1. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-29646-5
- Talvio, Pirjo (toim.): Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua. Helsinki: WSOY, 1995. ISBN 951-0-20697-0
- Nummi, Jyrki: Jalon kansan parhaat voimat. Helsinki: WSOY, 1993. ISBN 951-0-19017-9
- Varpio, Yrjö (toim.): Väinö Linna – Toisen tasavallan kirjailija. (Väinö Linnan 60-vuotisjuhlakirja) Helsinki: WSOY, 1980. ISBN 951-0-10081-1
- Varpio, Yrjö: Pentinkulma ja maailma: tutkimus Väinö Linnan teosten kääntämisestä, julkaisemisesta ja vastaanotosta ulkomailla. Helsinki: WSOY, 1979. ISBN 951-0-09341-6
- Stormbom, Nils-Börje: Väinö Linna: Kirjailijan tie. Helsinki: WSOY, 1963.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Väinö Linnan seura (Arkistoitu – Internet Archive)
- Kulttuuriraittiesite (PDF) • Kotisivu. Väinö Linnan Tampere.
- Linna, Väinö hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)
- Väinö Linna (Maksullinen muistokirjoitus.) Helsingin Sanomat. 22.4.1992.
- Väinö Linna uskonnollisten kysymysten äärellä. Vetus et Nova 27.9.2012.
- Onko Väinö Linna ”kansallinen kyltti”? • Väinö Linnan uudenlaiset sankarit (haastattelut) • Tuntemattoman sotilaan tunnettu tekijä. Ylen Elävä arkisto.
- Väiski ja Billy: Väinö Linna matkalla halki Amerikan 1963. Radiodokumentti (2023). YLE Areena.