Syväri

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee jokea Venäjällä. Syväri on myös järvi Pohjois-Savossa.
Syväri
Свирь, Svir
Syvärin uomaa Voznesenjessä.
Syvärin uomaa Voznesenjessä.
Maanosa Eurooppa
Maat Venäjä
Alue Leningradin alue
Piiri Olhava, Lotinanpelto, Podporožje
Vesistöalue ja valuma-alueen tietoja
Päävesistöalue Nevan vesistö
Valuma-alue Syvärin valuma-alue
Pinta-ala 83 200 km² [1]
Pääuoman pituus 916 km [a]
Pääuoman osuudet Neva ←Laatokka ←Syväri ←Ääninen ←Vodlajoki ←Vodlajärvi ←Ileksa ←Kalgatsinskoje ←Verhjaja
Joen uoman kohteita
Alkulähde Ääninen, Voznesenje
  61.0082°N, 35.4917°E
Laskupaikka Laatokka, Sviritsa
  60.5187°N, 32.7466°E
Esteet kaksi voimalaa (sulut)
Sivu-uomat Paksujoki, Ojatti, Vaaženinjoki, Jyvenjoki
Taajamat Svirstroi, Podporožje, Voznesenje
Mittaustietoja
Pituus 224 km [2][3]
Keskileveys 0,1 – 12 km [4]
Lähdekorkeus 33,3 m
Laskukorkeus 4,8 m [5]
Korkeusero 28,5 m
Kaltevuus 0,13 m/km
Keskivirtaama 790 m³/s [3]
Muuta
Muualla Wikimedia Commons

Syväri (ven. Свирь, Svir, vepsäksi Süvär' ) on Venäjän Leningradin alueella virtaava 224 kilometriä pitkä joki, joka alkaa Äänisestä ja laskee Laatokan Syvärinlahteen.[2][6][7][3][4]

Joen kulku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syväri sijaitsee kokonaisuudessaan Venäjän Leningradin alueella, jossa joki kulkee Podporožje ja Lotinapellon piirin alueiden halki. Syvärin suistoalue kuuluu Olhavan piirin Sviritsan kuntaan. Rantamien asutus on nykyään venäjänkielistä, mutta aikaisemmin ovat asukkaat puhuneet itämerensuomea.[7] Syväri alkaa Äänisen eteläpäästä Voznesenjen kaupungista (myös Syvärinniska). Joen ensimmäiset 95 kilometriä ovat Ylä-Syvärin voimalaitoksen yläpuolista osuutta, jonka vedenpinta on lähes Äänisen korkeudella. Ensimmäinen suuri jokisaari sijaitsee kahdeksan kilometrin päässä joen niskalta. Se on Karskin saari (ven. Карский). Pari kilometriä myöhemmin joki haarautuu kahdeksi haaraksi, jotka kiertävät Ivankoostrovin saarta (ven. Иванькоостров). Joessa alkaa saarien jälkeen hyvin leveä osuus, jossa sijaitsee vielä yksi suursaari Vjazostrov (ven. Вяостров, suom. Jalajasaari). Syvärillä on noin 30 suurempaa jokisaarta. Kymmenen kilometriä saaren jälkeen avautuu suuri tekojärvi Iivinan tulva-alue (myös Ylä-Syvärin tekojärvi), jonka lounaispäästä Syväri jatkaa eteenpäin. Suurin tekojärveen laskeva joki on Jyvenjoki, jonka entiset sivujoet muodostavat muita tekojärveen laskevia jokia. Järven jälkeen virtaa Syväri syvemmässä jokilaaksossa, jolloin joki pysyy suhteellisen kapeana. Sen rannoilla sijaitsee kolme kylää, jotka ovat etelärannan Plotitšno (Плотично) sekä pohjoisrannan Pidma (Пидьма), Mätysova (Мятусово, Mjatusovo) ja Hevronino (Хевроньино). Viimeisen kylän lähellä sijaitsee Podporožjen kaupunki, joka on kehittynyt Ylä-Syvärin voimalaitoksen ympärille. Voimalan vieressä toimii sulku, jonka kautta suuretkin jokilaivat pääsevät voimalan ohi. Syvärin rantamaisemat ovat metsäisiä ja rannat ovat toisinaan pensaikoituneita. Asutuksen liepeillä ja tulva-alueilla esiintyy niittyjä.[4][b][c]

Noin 45 kilometriä Podporožjen alapuolella Svirstroissa (Свирьстрой) sijaitsee Ala-Syvärin voimalaitos. Voimaloiden välinen osuus on Syvärin keskiosuus. Pohjoisesta virtava Vaaženinjoki yhtyy Syväriin Vaaženin (Важины, Važiny) kylässä. Tämän jälkeen Syvärin länsi-lounainen virtaussuunta vaihtuu pohjoisessa käyvän mutkan jälkeen lounaiseen virtaussuuntaan, joka säilyy Laatokalle saakka. Syvärin keskiosuus on harvaan asuttua seutua ja siellä sijaitsee vain pieni Uslankan (Усланка) kylä. Svirstroin voimalaitoksen yläpuolelle on muodostunut 11 kilometriä pitkä ja pari kilometriä leveä patojärvi. Myös Ala-Syvärin voimalassa toimii laivaliikennettä palveleva sulku. Podporožjen kautta kulkeva maantie palaa uudelleen Syvärille täällä Svirstroissa.[4][b]

Matkaa Syvärin suistolle on linnuntietä enää 60 kilometriä. Syvärin alajuoksulla on asutus taajempaa kuin yläjuoksulla. Ennen Lotinanpellon (Лодейное Поле, Lodeinoje Pole) kaupunkia on joen varressa pieni Harevštšinan (Харевщина) kylä. Lotinanpelto on liikenteen risteyskohta. Siellä risteävät Syvärinniskan ja Pietarin yhdistävä maantie ja Tihvinän ja Petroskoin yhdistävä maantie. Petroskoihin menevä tie jatkuu Murmanskiin asti, jonne kulkee myös Syvärin ylittävä rautatie.[4][b][c]

Syvärin virtaus rauhoittuu sen alaosuudella ja Šamokšan (Шамокша) kohdalla on joessa suuri Konevin (Конев) jokisaari. Toinen alaosuuden erikoispiirre on saaren alapuolelta alkava yli kuusi kilometriä pitkä jokimainen lahti Lahtinski (Лахтинский залив). Syvärillä on alaosuudella rinnakkaisia sivu-uomia, jotka vetävät tulvien aikana runsaasti vettä. Erityisen pitkiä sivu-uomia ovat Runa (Руна) ja Korelka (Корелка), jotka sijaitsevat Ojatin ja Paksujoen yhtymäkohtien välissä. Syvärillä on suistossa muutama suuhaara, joista Lisja (Лисья) on suurin. Suuhaarat muodostavat suistoon suuria soistuneita saaria, joista suurimpia ovat Oleni (Олений), Lisi (Лисий) ja Gorgoguha (Горгогуха). Suiston vieressä sijaitsee myös laaja järvimäinen pyöreä lahti (ven. Загубская Губа, Zagubskaja guba [8]), jonka halkaisija on viisi kilometriä ja pinta-ala 12,4 neliökilometriä.[4][b]

Vesivoimaa ja vesiliikennettä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Korkeusero joen niskan ja suiston välillä on 28 metriä. Joessa on kaksi vesivoimalaitosta, vuonna 1933 käyttöön otettu Ala-Syvärin voimalaitos ja 1952 käyttöön otettu Ylä-Syvärin voimalaitos, jotka jakavat joen kolmeen jaksoon, Ala-Syväriin (80 kilometriä pitkä), Keski-Syväriin (45 km) ja Ylä-Syväriin (95 km). Patoamisen seurauksena joen yläjuoksulle on muodostunut suuri mutta matala Iivinän tulva-alue, jossa vedenpinta on lähes Äänisen tasolla.[7][3][9][10][c]

Syväri muodostaa osan Vienanmeren-Itämeren vesitiestä, johon kuuluvat Stalinin kanavat, ja osan suuremmasta Volgan–Itämeren vesitiestä, johon kuuluu Marian kanavisto. Nämä vesireitit yhdistävät Moskovan ja Pietarin kaupungit toisiinsa ja Vienanmereen. Vesireitillä liikennöi suuriakin jokialuksia. Vesiliikenteelle tarkoitettu Laatokan kanava alkaa Syväriin yhtyvän Paksujoen suistosta ja päättyy Nevan niskalla. Kanava seuraa Laatokan etelärantaa ja se on yhteydessä esimerkiksi Olhavanjokeen ja Säsjokeen. Syvärin tavarankuljetuksessa ja matkailijaliikenteelle tarkoitettuja päälaitureita on Voznesenjessä, Podporožjessa, Lotinapellossa ja Sviritsassa.[3][b]

Hydrologiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syvärillä vesi putoaa Ääniseltä Laatokkaan yhteensä 28 metriä. Veden virtaama on keskimäärin 790 m³/s /tai 785 m³/s [4]). Pintaveden virtaus vaihtelee 0,5 kilometriä tunnissa koskien ja virtapaikkojen 10–12 kilometriä tunnissa. Syväri jäätyy yleensä marras-joulukuussa, mutta säistä riippuen se voi jäätyminen siirtyä tammikuullekin asti. Lämpiminä talvina ei virtapaikkoihin synny jääpeitettä. Jäidenlähtö tapahtuu yleensä huhtikuun jälkipuoliskon ja toukokuun alkupuoliskon välillä. Ensin lähtevät Syvärin omat jäät liikkeelle ja sitten tulevat (mahdollisesti) Ääniseltä tulevat jäät. Molempien jäidenlähdöt ovat yleensä peräkkäiset ja saattavat kestää 2–4 viikkoa. Jäät muodostavat erityisesti alajuoksulle jääpatoja, jotka nostavat siellä vedenpintaa metrin tai pari. Joen alajuoksulla on joensuussa usein avantoja.[3][4][c]

Luontoarvoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joella liikennöi kesäisin matkustajalaivoja Pietarista ja Laatokan kaupungeista. Myös kalastus kiinnostaa venäläisiä kovasti. Joessa elää ainakin toutain, lohi, lahna, harjus, hauki, kuha, mutu, säyne, särki, made ja monni. Siian kalastus on kielletty ympäri vuoden, mutta muitakin kaloja voi kalastaa vain asutuksen lähellä.[4][c]

Silta Syvärin yli.

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jatkosodan aikana suomalaisen Karjalan armeijan joukot saavuttivat Syvärin Lotinapellossa 7. syyskuuta 1941 ja etenivät jonkin matkaa joen yli, jossa pitivät asemansa Neuvostoliiton suurhyökkäyksen alkamiseen asti. Kenraalimajuri Paavo Talvelan johtaman armeijakunnan oli tarkoitus kohdata saksalaiset alueella, mutta saksalaisten eteneminen oli juuttunut paikoilleen Tihvinässä. Asemasodan aikana suomalaiset pioneerit rakensivat kaksi uutta ja korjasivat kolme vanhaa joen ylittävää siltaa. Syvärinniskaan eli Voznesenjaan rakennetun sillan pituus oli 392,15 metriä ja kantavuus 12 tonnia, se vihittiin käyttöön 5. huhtikuuta 1942. Rovskojen uuden sillan pituus oli 507 metriä ja se valmistui kesäkuussa 1944. Vanha rautatiesilta korjattiin syksyllä 1941 ja muutettiin samalla maantiesillaksi. Syvärin voimalaitoksen silta ja Nishin proomusilta valmistuivat 23. maaliskuuta 1942.[11][12]

Syvärin valuma-alue ja sen tärkeimmät sivujoet
  • Syvärinjoen suistoalue vuoden 1954 kartassa

    Syvärinjoen suistoalue vuoden 1954 kartassa

  • Syvärinjoen keskialue vuoden 1954 kartassa

    Syvärinjoen keskialue vuoden 1954 kartassa

Syvärin valuma-alue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Syvärin valuma-alue

Yleistä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syvärin valuma-alueen pinta-ala on joki mukaan lukien noin 84 400 neliökilometriä, josta Äänisen valuma-aluetta on 62 800 neliökilometriä. Valuma-alueiden pinta-alojen erotus on 21 600 neliökilometriä, jota tässä kutsutaan Syvärin alueeksi.[3][13][b]

Sivujokia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syvärin sivu-uomia on noin 30, jotka ovat pääosin lyhyitä jokia tai puroja. Syvärin alueen pinta-ala on 21 600 neliökilometriä, joka jaettuna Syvärin pituudella 224 kilometriä antaa keskimääräiseksi leveydeksi 96 kilometriä. Jos pinta-alasta poistetaan valuma-alueeltaan yli tuhannen neliökilometrin joet Paksujoki, Ojatti, Vaaženinjoki ja Jyvenjoki, jää pienille joille yhteispinta-alaksi 6 100 neliökilometriä. Kun se jaetaan Syväkin pituudella, tulee valuma-alueen keskimääräiseksi leveydeksi enää 27 kilometriä. Laskelman mukaan pienet joet ovat varsin lyhyitä. Alla olevaan taulukkoon on koottu Syvärin tärkeimmät sivujoet. Taulukon lähteet on koottu taulukon alle ja lähteet on eritelty kunkin rivin osalta taulukon oikeaan sarakkeeseen.[4]

Sivu-uoman
nimi
suom. 		Nimi
ven.
  		Syvärin
kohta
  		Etäisyys
Laatokasta
(km) 		Pituus
(km)
  		Virtaama
(MQ m³/s)
  		Valuma-alue
(km²)
  		Lähteet
 
 
laskee Laatokan Syvärinlahteen
Kislaja Ojat Kislaja Ojat (Кислая Оять) Olhavan piiri 2 10 2,2,3,2,2,–,–
Paksujoki Paša (Паша́) Olhavan piiri 8 269 70 6 650 1,1,1,1,1,1,1
Ojatti Ojat (Оя́ть) Lotinapellon piiri 15 266 52 5 220 1,2,3,2,2,1,2
Šotkusa Šotkusa (Шоткуса) Lotinapellon piiri 22 60 328 2,2,3,2,2,–,2
Segeža Segeža (Сегежа) Lotinapellon piiri 41 17 106 2,2,3,2,2,–,2
Šamokša Šamokša (Шамокша) Lotinapellon piiri 43 38 161 2,2,3,2,2,–,2
Tenza Tenza (Тенза) Lotinapellon piiri 62 16 2,2,3,2,2,–,–
Kanomka Kanomka (Каномка) Lotinapellon piiri 63 22 108 2,2,3,2,2,–,2
Ludanka Ludanka (Луданка) Lotinapellon piiri 69 11 2,2,3,2,2,–,–
Janega Janega (Янега) Lotinapellon piiri 72 33 285 2,2,3,2,2,–,2
Negežma Negežma (Негежма) Lotinapellon piiri 80 12 58 2,2,3,2,2,–,2
Mungala Mungala (Мунгала) Lotinapellon piiri 83 11 2,2,3,2,2,–,–
Jandeba Jandeba (Яндеба) Podporožjen piiri 88 38 375 2,2,3,2,2,–,2
Mandroga Mandroga (Мандрога) Lotinapellon piiri 90 28 215 2,2,3,2,2,–,2
Rykorutšei Rykorutšei (Рыкоручей) Podporožjen piiri 95 10 2,2,3,2,2,–,–
Uslanka Uslanka (Усланка) Podporožjen piiri 105 7 263 2,2,3,2,2,–,2
Vaaženinjoki Važinka (Важинка) Podporožjen piiri 112 123 2 200 1,2,3,2,2,–,2
Pogra Pogra (Погра) Podporožjen piiri 119 19 73 2,2,3,2,2,–,2
Svjatuha Svjatuha (Святуха) Podporožjen piiri 128 19 80 2,2,3,2,2,–,2
Šakšozerka Šakšozerka (Шакшозерка) Podporožjen piiri 154 31 138 2,2,3,2,2,–,2
Meldusa Meldusa (Мелдуса) Podporožjen piiri 157 10 2,2,3,2,2,–,–
Pidma Pidma (Пидьма) Podporožjen piiri 157 13 134 2,2,3,2,2,–,2
Toiba Toiba (Тойба) Podporožjen piiri 162 10 2,2,3,2,2,–,–
Veliki Veliki (Великий) tekojärvi 178 9 2,2,3,2,2,–,–
Ostretšinka Ostretšinka (Остречинка) tekojärvi 178 24 2,2,3,2,2,–,–
Porutoma Porutoma (Порутома) tekojärvi 181 18 2,2,3,2,2,–,–
Jyvenjoki Ivina (Ивина) tekojärvi 182 44 1 430 5,2,3,2,2,–,2
Muromilanjoki Muromlja (Муромля) tekojärvi 185 16 366 5,2,3,2,2,–,–
Iso Kuzrajoki Bolšaja Kuzra (Большая Кузра) Podporožjen piiri 200 31 162 5,2,3,2,2,–,2
Svjatuha Svjatuha (Святуха) Podporožjen piiri 200 16 259 2,2,3,2,2,–,2
Ääniseltä on Karpovkaan matkaa 10 kilometriä

Lähteet: 1 = sivujoen oma artikkeli, 2 = luettu Venäjän vesistörekisterin tietokannasta ([2]), 3 = katsottu Internetin karttapalveluista, 4 = katsottu joen venäjänkielisen wikipedian artikkelista, 5 = katsottu Vepsän kielioppikirjasta [14]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huomioita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Pääoman pituus on laskettu jokien lähteissä mainituista uoman pituuksista ja järvenselkien matkat on mitattu Integrnetin Google-maps- karttapalvelusta. Pääuoman valinta ja sen laskeminen on esitetty artikkelissa Nevan vesistö.
  2. ↑ a b c d e f Asia tarkistettu Internetin karttapalvelusivustoilta kuten esimerkiksi Yandex, GeoMixer, Google Maps tai ACME.
  3. ↑ a b c d e Asia on luettu Wikipedian venäjänkielisestä artikkelista ru:Свирь.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Filatov, Nikolai & al.: Ladoga Lake and Onego Lake (Lakes Ladozhskoye and Onezhskoye), s. 429–432. Bengtsson L., Herschy R.W., & Fairbridge R.W. (toimittajat): Encyclopedia of Lakes and Reservoirs. Springer, Dordrecht, 2012. ISBN 978-1-4020-4410-6. (Laatokan ja Äänisen tekstiosuus) (PDF) (viitattu 9.1.2022). doi:http://dx.doi.org/10.1007/978-1-4020-4410-6_197. (englanniksi)
  2. ↑ a b c Syväri (textual.ru) Venäjän valtion vesistötietokanta. Viitattu 23.5.2022. (venäjäksi)
  3. ↑ a b c d e f g Свирь Suuressa neuvostosanakirjassa. 3. laitos, 1969–1978. Viitattu 25.5.2022. (venäjäksi)
  4. ↑ a b c d e f g h i j Свирь (Svir) Все реки. 2022. Viitattu 7.6.2022. (venäjäksi)
  5. ↑ Kuusisto, Esko: Luoteis-Venäjä on vetten Venäjä. Vesitalous, 2006, 47. vsk, nro 5, s. 7–10. Helsinki: Ympäristöviestintä YVT Oy. ISSN 0505-3838. Artikkelin verkkoversio (PDF) Viitattu 8.1.2022.
  6. ↑ ”Syväri”, Pieni tietosanakirja IV, s. 297. Helsinki: Otava, 1952.
  7. ↑ a b c ”Syväri”, Otavan Iso Tietosanakirja 8. p.828. Helsinki: Otava, 1966.
  8. ↑ Zagubskaja guba, Загубская Губа (textual.ru) Venäjän valtion vesistötietokanta. Viitattu 31.5.2022. (venäjäksi)
  9. ↑ Верхнесвирская ГЭС Suuressa neuvostosanakirjassa. 3. laitos, 1969–1978. Viitattu 25.5.2022. (venäjäksi)
  10. ↑ Нижнесвирская ГЭС Suuressa neuvostosanakirjassa. 3. laitos, 1969–1978. Viitattu 25.5.2022. (venäjäksi)
  11. ↑ Jukka L. Mäkelä, Helge Seppälä: ”Pioneeriemme uusin suurtyö - Syvärin niskan silta”, Suomi taisteli 4, s. 87–88. Helsinki: WSOY, 1979. ISBN 951-0-03956-X.
  12. ↑ Antti Laine: ”Suomi sodassa”, Suomen historian pikkujättiläinen, s. 720. Jatkosota. Porvoo: WSOY, 1997. ISBN 951-0-14253-0.
  13. ↑ Онего Suuressa neuvostosanakirjassa. 3. laitos, 1969–1978. Viitattu 25.5.2022. (venäjäksi)
  14. ↑ Grünthal, Riho: Vepsän kielioppi, s. 12. Helsinki: Suomalais-Ugrilainen Seura, 2015. ISBN 978-952-5667-87-5. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 27.5.2022).

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Syväri&oldid=20612551”