Ojatti

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ojatti
Оять, Ojat
Река Оять и Часовня преподобного Александра Свирского и вид на Введено-Оятский монастырь.jpg
Maanosa Eurooppa
Maat Venäjä
Alue Leningradin alue, Vologdan alue
Piiri Lotinapelto, Podporožje, Babajevon piiri
Vesistöalue ja valuma-alueen tietoja
Päävesistöalue Nevan vesistö
Valuma-alue Ojatin valuma-alue
Pinta-ala 5 220 km² [1][2]
Pääuoman pituus 275 km [a]
Yhtyy Syväri
Joen uoman kohteita
Alkulähde Tšaimozero, Babajevon piiri
  60.4074°N, 35.3406°E
Laskupaikka Rassvet
  60.5001°N, 33.0273°E
Sivu-uomat Sapsojoki, Šokša, Suontalanjoki
Mittaustietoja
Pituus 266 km [1][2]
Lähdekorkeus 222 m [b]
Laskukorkeus 4,8 m [3]
Korkeusero 217 m
Kaltevuus 0,82 m/km
Keskivirtaama 54,8 m³/s [4]
Muuta
Muualla Wikimedia Commons

Ojatti ([5] ven. Оя́ть, Ojat) on Venäjällä Leningradin alueella virtaava 266 kilometriä pitkä Syvärin sivujoki, joka muodostaa pääosan 275 kilometriä pitkästä pääuomasta [a].[1]

Joen kulku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joki alkaa Vepsän ylängöllä Leningradin ja Vologdan alueiden rajalla sijaitsevasta Tšaimozeron järvestä [2]. Se virtaa pääosin idästä länteen Podporožjen piirin ja sitten Lotinapellon piirin läpi.[4] Matkallaan se tekee eri suuntiin pitkiä käännöksiä. Yläjuoksulla seutu on mäkistä ja joki mutkittelee mäkien välisissä laaksoissa. Keskijuoksulla joen törmät ovat korkeita ja joskus myös jyrkkiä. Alajuoksulla äyräät ovat matalampia. Joki virtaa nopeammin yläjuoksulla, missä se putoaa välillä V-laaksoihin. Suuri koskia on kuitenkin vähän. Ylä- ja keskijuoksulla on maaperä podsolia, mutta alajuoksulla joki virtaa savimaiden halki.[6][c]

Kun joki saapuu yläjuoksulla Kazytšenskajan kylälle (Казыченская), on Ojattiin jo yhtynyt pienet sivujoet Sarrutšei ja Vadžiga (katso alla sivujoet). Kylän järvi on Ladvinskoje (Ладвинское), mutta sen ympäristössä on muitakin pikkujärviä. Joki jatkaa vielä länteen Kurban (Курба) ja Šondovitšin (Шондовичи) kylien ohi, jonka jälkeen se kääntyy kohti pohjoista. Kurban lähellä Ojattiin yhtyy ylin ja alin Kurbajoki. Pohjoisella osuudella joki virtaan Ozerskojen (Озерское) järven vierestä. Järven ympärillä asutus muodostuu useista pienistä kylistä, joista Lukinskaja (Лукинская) on merkittävin. Kymmenen kilometriä pohjoiseen sijaitsee Karmanovskaja (Кармановская), jossa on viljelmien keskellä myös pieniä kyliä. Joki tekee taas jyrkän käännöksen ennen Vinnitsyn kylää. Joki on keskijuoksulla Vinnitsyn kylässä 5–10 metriä leveä ja noin metrin syvä. Ojattiin on juuri ennen kylää yhtyneet Suontalanjoki ja Tuuksjoki, ja pian kylän jälkeen siihen yhtyy suurin sivujoki Šokša. Tuuksjoki tulee koillisesta, jossa on Äänisen eteläpuolella alkanut pitkä laakso, jonka myös Ojatti ottaa alleen. Ojatti kasvaa viimeisten jokien vesimäärästä johtuen astetta suurempi joki. Laakso jatkaa lounaaseen päin, jonka vuoksi Ojatti virtaa 25 kilometriä lähes suoraan. Matkalla se ohittaa Kuzran (Кузра) ja Norginon (Норгино) kylät ja Jaroslavitšissä (Ярославичи) joki kääntyy virtaamaan 35 kilometrin matkaksi länsi-lounaaseen päin. Puolivälissä tätä osuutta Nadporožen (Надпорожье) kylässä sijaitsee kaksi suurempaa ja tunnetumpaa koskea, jossa harrastajat pääsevät laskemaan kajakeillaan. Jefremkovon kylän (Ефремково) kohdalla Ojattiin yhtyy pohjoisesta tuleva Sapsojoki ja idästä tuleva Aštšina.[6][c]

Ojatti virtaa nyt alajuoksullaan hitaammin, koska maastokin on alavaa. Jokilaakso on yli 70 kilometriä matkalla leveä ja tulvien liettämää. Joki alkaa Aljohoštšinan (Алёховщина) kylän jälkeen vapaammin meanderoida ja jokilaaksossa on mutkittelusta jäänteinä juoluoita. Suuria sivujokia ovat enää pohjoisesta tuleva Savinka ja Tšegla. Suistoalueella joki haarautuu niin, että sivuhaarojen väliin jää kuusi jokisaarta. Ojatti yhtyy Syväriin 15 kilometriä ennen sen suistoa Rassvetin (Рассвет), Moškinon (Мошкино) ja Domožirovon (Доможирово) kylissä. Suistoalue on muodostunut Syvärin, Paksujoen ja Ojatin tuomista sedimenteistä.[1][6][7][c]

Luontoarvoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joen varsilla vallitsevat havu- ja sekametsät. Yleisimmät puulajit ovat kuusi, mänty, leppä, lehmus, tammi, vaahtera, saarni, koivu ja haapa. Joessa elää ainakin hauki, harjus, turpa, toutain, säyne, ahven, lahna ja särki. lohi nousee jokeen kutemaan. Lohi on joessa rauhoitettu ympäri vuoden.[6]

Hydrologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joen virtaamia seurataan 39 kilometrin päässä joen suistosta, jossa ilmeisesti Jarovštšinassa (Яровщина) sijaitsee mittausasema. Joen keskivirtaama on siellä 51,8 m³/s (MQ). Toisessa lähteessä ilmoitetaan joensuun keskivirtaamaksi 54,8 m³/s [4]. Joki jäätyy yleensä marraskuun ja joulukuun aikoina ja jäidenlähtö tapahtuu yleensä huhtikuun jälkipuoliskolla. Joen virtaamat vaihtelevat suuresti eri vuodenaikoina. Kevättulvat ovat erityisen voimakkaat, kun lumet sulavat ja jäät lähtevät samaan aikaan. Joen vesi on yleensä kirkasta, mutta se on humuksen värjäämää. Kevättulvan aikana vesi myös samenee niin, ettei joen pohjaa erota enää.[2][6]

Vesiliikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syvärillä purjehtii vilkas Venäjän sisäinen laivaliikenne. Myös Ojatti on purjehduskelpoinen alajuoksullaan.[2] Joen keski- ja yläjuoksulla on kuitenkin moottoriveneillä liikkuminen joella kielletty.[6]

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joen nimi katsotaan tulevan suomalais-ugrilaisesta sanasta oja (ойя).[4] Ojatin ja sen sivujokien varsilta on löydetty runsaasti 800–1200-lukujen vaiheilla rakennettuja hautakumpuja. Hautakumpuja on tutkittu 140 eri hautapaikalta yhteensä noin 600. Löytöjen perusteella ne arvellaan kuuluneen suomalais-skandinaviselle väestölle, jonka hautarituaalit alkoivat ensin polttohautauksilla ja muuttuneen myöhemmin ruumaishautaukseksi. Asukkaista olisi myöhemmin muodostunut vepsäläisiä ja inkeriläisiä. Hautakumpujen levinneisyys kattaa Syvärin, Ojatin, Paksujoen ja Säsjoen.[8][9] Nykyään vepsäläisasutusta on vain yläjuoksulla Jaroslavitšin kylästä lähtien.[10]

Jokea pitkin uitettiin ennen puutavaraa alajuoksulle, mutta uitot on lopetettu kokonaan.[6]

Ojatin valuma-alue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleistä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ojatin valuma-alueen pinta-ala on 5 220 neliökilometriä ja joen pääuoman pituus on 266 kilometriä. Välimatka lähdejärven Tšaimozeron ja Ojatin joensuun välillä on 128 kilometriä. Kun valuma-alueen pinta-ala jaetaan välimatkalla, saadaan sen keskileveydeksi 41 kilometriä. Suuri osa valuma-alueesta on alankoa ja sekä pääuoman että pohjoisten sivujokien latvavedet kohoavat Vepsän ylängölle, jossa korkeudet ylittävät 200 metriä mpy.[1][2][c]

Ojatin valuma-alue kuuluu laajaan Nevan vesistöön, jonka laskujoki Neva laskee Itämeren Suomenlahteen. Vesistöalueen pääuomaan kuuluvat ylempämä Laatokka, Syväri ja Ääninen. Ojatin valuma-alue sijaitsee Syvärin eteläpuolella ja muodostaa Nevan vesistöalueen kaakkoista vedenjakajaa Volgan vesistöön päin. Valuma-alueen eteläpuolella sijaitsee Paksujoen valuma-alue, joka ulottuu myös Nevan vesistöalueen vedenjakajalle. Pohjoisessa vedenjakajan takana virtaa Ääniseen laskeva Ošta, joka muodostaa rajan yhdessä sen länsipuolella olevien Syvärin pienempien sivujokien Svjatuhan, Šakšozerkan, Jandeban, Janegan, Kanomkan ja Šotkusan kanssa.[c]

Pääuoma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ojatin pääuoma on lähdejärvestään saakka samanniminen. Järvi ja siihen laskevat purot ovat lyhyitä, joten valuma-alueen pääuoma on vain muutaman kilometrin pitempi kuin Ojatti itse. Pääuoman kokonaispituudeksi voi siten ilmoittaa noin 275 kilometriä.[c][a]

Sivu-uomat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ojatin sivujoet on koottu alla olevaan taulukkoon. Taulukon lähteet on esitetty taulukon alapuolella ja tiedot on eritelty kunkin sivujoen osalta oikeassa sarakkeessa.

Sivu-uoman
nimi
suom.
Nimi
ven.
 
Uoman
kohta
 
Etäisyys
Syväriltä
(km)
Pituus
(km)
 
Virtaama
(MQ m³/s)
 
Valuma-alue
(km²)
 
Lähteet
 
 
yhtyy Syväriin sen alajuoksulla
Tšegla Tšegla (Чегла) Lotinapellon piiri 10 32 102 2,2,3,2,2,–,2
Bolšaja Lubloga Bolšaja Lubloga (Большая Лублога) Lotinapellon piiri 68 16 2,2,3,2,2,–,–
Tikša Tikša (Тикша) Lotinapellon piiri 72 22 82 2,2,3,2,2,–,2
Viliga Viliga (Вилига) Lotinapellon piiri 80 22 84 2,2,3,2,2,–,2
Ozerenka Ozerenka (Озеренжа) Lotinapellon piiri 87 10 2,2,3,2,2,–,–
Savinka Savinka (Савинка) Lotinapellon piiri 90 32 221 6,2,3,2,2,–,2
Šadma Šadma (Шадьма) Lotinapellon piiri 94 11 2,2,3,2,2,–,–
Aštšina Aštšina (Ащина) Lotinapellon piiri 108 42 33 2,2,3,2,2,–,2
Sapsojoki Šapaša (Шапша) Lotinapellon piiri 110 48 512 5,2,3,2,2,–,2
Tjanuksa Tjanuksa (Тянукса) Podporožjen piiri 131 26 2,2,3,2,2,–,–
Kuzra Kuzra (Кузра) Podporožjen piiri 145 22 114 2,2,3,2,2,–,2
Šokša Šokša (Шокша) Podporožjen piiri 157 32 749 2,2,3,2,2,–,2
Tuuksjoki Tukša (Тукша) Podporožjen piiri 165 47 285 5,2,3,2,2,–,2
Suontalanjoki Sondala (Сондала) Podporožjen piiri 168 35 414 5,2,3,2,2,–,2
Logrutšei Logrutšei (Логручей) Podporožjen piiri 174 14 2,2,3,2,2,–,–
Gozrutšei Gozrutšei (Гоз-ручей) Podporožjen piiri 179 10 2,2,3,2,2,–,–
Kapšrutšei Kapšrutšei (Капш-ручей) Podporožjen piiri 186 16 2,2,3,2,2,–,–
Vodrutšei Vodrutšei (Вод-ручей) Podporožjen piiri 189 10 112 2,2,3,2,2,–,2
Sondalin kanava vodotok ozero Sondal (Водоток оз. Сондал) Podporožjen piiri 204 1 2,2,3,2,2,–,–
Nižnjaja Kurba Nižnjaja Kurba (Нижняя Курба) Podporožjen piiri 215 29 154 2,2,3,2,2,–,2
Verhnjaja Kurba Verhnjaja Kurba (Верхняя Курба) Podporožjen piiri 227 17 97 2,2,3,2,2,–,2
Vadžiga Vadžiga (Ваджига) Podporožjen piiri 240 33 126 2,2,3,2,2,–,2
Sarrutšei Sarrutšei (Сарручей) Podporožjen piiri 254 10 2,2,3,2,2,–,–
Ojatti alkaa Tšaimozerosta ja matkaa Sarrutšeihin on 12 kilometriä

Lähteet: 1 = sivujoen oma artikkeli, 2 = luettu Venäjän vesistörekisterin tietokannasta ([11]), 3 = katsottu Internetin karttapalveluista, 4 = katsottu joen venäjänkielisen wikipedian artikkelista, 5 = katsottu Vepsän kielioppikirjasta [12], 6 = katsottu Venäjän federaation paikannimikirjasta [5]

Järviä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ojatin valuma-alueella lasketaan sijaitsevan yli 500 järveä, joista suurin osa sijaitsee Vepsän ylängöllä. Suurimmat järvet luetellaan alla mainiten ensin vepsäläinen tai suolamainen nimitys, mikäli se tunnetaan.[2][6]

Kun Tšaimozero mainitaan Ojatin lähdejärveksi, tulee mainita myös Dolgozero (Долгозеро), joka laskee edelliseen. Yläjuoksulla sijaitsee edellä mainittu Ladvinskoje (Ладвинское), jonka ympäristössä sijaitsevassa järviryppäässä sijaitsevat myös järvet Pikozero (Пикозеро) ja Verhneje (Верхнее). Alampana yhtyy Ojattiin Verhnjaja Kurba, joka alkaa Kurbozerosta (Курбозеро). Samaan valuma-alueeseen kuuluvat myös Verhneje (Верхнее) ja Ulozero (Ульозеро). Ojatin keskijuoksulla sijaitsee Petševskoje (Печевское), jonka ympärillä sijaitsevat Saarijärvi (Сарозеро, Sarozero), Jandozero (Яндозеро) ja Ozerskoje (Озерское). Pienen Kapšrutšein valuma-alueella sijaitsee Bolšoje Kapšozero (Большое Капшозеро). Laajan Suontalanjoen valuma-alueella on paljon järviä. Niitä ovat esimerkiksi Surjarv (Сурьярвь), Ojarv (Оярвь), Šatozero (Шатозеро), Dolgozero (Долгозеро), Vääräjärvi (Кривозеро, Krivozero), Tšogozero (Чогозеро), Palmik (Пальмик), Palozero (Палозеро) ja Tuuksjärvi (Верхнее Тукшозеро, Verhneje Tušozero). Viereiseltä Tuuksjoelta voi mainita vain Palozero (Палозеро). Toinen järvirikas valuma-alue kuuluu Šokšalle. Sen järviä ovat esimerkiksi Kiimajärvi (Кимозеро, Kimozero), Sjargozero (Сяргозеро), Honkijärvi (Гонгинское, Gongiskoje), Orenženskoje (Оренженское), Šokšozero (Шокшозеро), Ristijärvi (Крестное, Krestnoje), Njalgozero (Нялгозеро), Dolgoje (Долгое), Tšatšozero (Чачозеро), Legmozero (Легмозеро), Ojajärvi (Оёзеро, Ojozero), Karginskoje (Каргинское), Kodozero (Кодозеро), Kekarv (Кекозеро, Kekozero), Jaimozero (Яймозеро), Honkajärvi (Гонгозеро, Gongozero) ja Tšklanjärvi (Чикозеро, Tšikozero). Kuzralta voi mainita vain Kuzrajärvi (Кузринское, Kuzrinskoje) ja Nižnjaja Kurbalta Saarijärvi (Сарозеро, Sarozero) ja Ladvozero (Ладвозеро). Sapsojoen valuma-alueella sijaitsevat Petšenskoje (Печенское), Pöudjärv (Пелдозеро, Peldozero), Säs'kjärv (Сяксозеро, Sjaksozero), Russkonskoje (Руссконское) ja Antik (Антик), ja Tjanuksan valuma-alueella Mutnozero (Мутнозеро) ja Aštšozero (Ащозеро). Alajuoksulla olevalla Savinkan valuma-alueella ovat Savijärvi (Савозеро, Savozero), Malginskoje (Мальгинское), Munozero (Мунозеро) ja Jubinskoje (Юбинское), ja pienen Malaja Lublogan valuma-alueella Ljašozero (Ляшозеро) ja Zaozerskoje (Заозерское).[1][12]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huomioita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Pääoman pituus on laskettu jokien lähteissä mainituista uoman pituuksista ja järvenselkien matkat on mitattu Integrnetin Google-maps- karttapalvelusta. Pääuoman valinta ja sen laskeminen on esitetty kohdassa Pääuoma.
  2. Asia on luettu venäjänkielisen Wikipedian artikkelista ru:Оять.
  3. a b c d e f Asia tarkistettu Internetin karttapalvelusivustoilta kuten esimerkiksi Yandex, GeoMixer, Google Maps tai ACME.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Оять, Ojatti (textual.ru) Venäjän valtion vesistötietokanta. Viitattu 8.6.2022. (venäjäksi)
  2. a b c d e f g Оять Suuressa neuvostosanakirjassa. 3. laitos, 1969–1978. Viitattu 9.6.2022. (venäjäksi)
  3. Kuusisto, Esko: Luoteis-Venäjä on vetten Venäjä. Vesitalous, 2006, 47. vsk, nro 5, s. 7–10. Helsinki: Ympäristöviestintä YVT Oy. ISSN 0505-3838. Artikkelin verkkoversio (PDF). Viitattu 8.6.2022.
  4. a b c d Egorov, S.B.: Оять, р., Leningradin alueen historia, Viitattu 9.6.2022
  5. a b Venäjän federaation paikannimiä. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2006. ISBN 952-5446-18-2. Teoksen verkkoversio (viitattu 9.10.2015).
  6. a b c d e f g h Оять (Ojat) Все реки. 2022. Viitattu 9.6.2022. (venäjäksi)
  7. Kotškurkina, S.I.: Sokrovištša drevnih vepsov, s. 8, 10. Petrozavodsk: Karelija, 1990. ISBN 5-7545-0388-1.
  8. Plotkin, K.M.: Курганы южного Приладожья (Eteläisen Laatokan kumpuhaudat), Leningradin alueen historia, Viitattu 8.6.2022
  9. Kotškurkina, S.I.: Sokrovištša drevnih vepsov, s. 11–12, 23. Petrozavodsk: Karelija, 1990. ISBN 5-7545-0388-1.
  10. Entsiklopeditšeski slovar Brokgauza i Jefrona (CD-rom): Ojat. Moskva: Adept, 2002 (alkuperäisjulkaisu 1890–1907).
  11. Paksujoki (textual.ru) Venäjän valtion vesistötietokanta. Viitattu 7.6.2022. (venäjäksi)
  12. a b Grünthal, Riho: Vepsän kielioppi, s. 12. Helsinki: Suomalais-Ugrilainen Seura, 2015. ISBN 978-952-5667-87-5. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 7.6.2022).

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]