Hauki

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hauki
Hecht.jpg
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen [1]
Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Yläluokka: Luukalat Osteichthyes
Luokka: Viuhkaeväiset Actinopterygii
Alaluokka: Neopterygii
Lahko: Haukikalat Esociformes
Heimo: Hauet Esocidae
Suku: Hauet Esox
Laji: lucius
Kaksiosainen nimi
Esox lucius
Linnaeus, 1758
Levinneisyyskartta
Hauen levinneisyys
Hauen levinneisyys
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Hauki Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Hauki Commonsissa

Hauki (Esox lucius) on sisä- ja rannikkovesissä elävä petokala, jonka levinneisyys kattaa suurimman osan pohjoista Euraasiaa ja Pohjois-Amerikkaa. Suomessa se on ahvenen jälkeen vapaa-ajankalastuksen toiseksi tärkein saaliskala kokonaissaaliin painolla mitattuna.[2] Hauki on Ahvenanmaan maakuntakala.[3]

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuvaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hauen ulkonäkö kertoo heti tehokkaasta petoeläimestä. Sillä on krokotiilimaisesti pidentyneet leuat, terävät hampaat ja valtava kita.[4] Sen vartalo on pitkä, tasasoukka ja poikkileikkaukseltaan pyöreähkö.[5] Sillä on myös suuret silmät. Sen ruumiinrakenne on solakka ja evät ovat keskittyneet petokaloille tyypillisesti peräpäähän. Tämä mahdollistaa nopeat hyökkäykset saaliin kimppuun.[6] Hauen suuressa suussa on useita pitkä ja neulanteräviä hampaita.[5] Niitä on yhteensä noin 700, ja niitä on leukaluun lisäksi suuontelon luissa, kitalaessa ja kieliluussa. Hampaat vaihtuvat epäsäännöllisesti, eikä kaikissa hammastiloissa ole samanaikaisesti hammasta.[7]

Hauen kyljet ovat vihreät, vatsa vaalea ja selkä lähes musta. Humuspitoisissa vesissä hauki saattaa olla väritykseltään tummempi. Kyljissä hauella on 7–9 riviä hailakankeltaisia täpliä, jotka saattavat yhdistyä raidoiksi.[4][8] Nuoremmilla hauilla täplät ovat vielä keltaisina poikkijuovina, mutta ne muuttuvat täpläriveiksi hauen kasvaessa. Kaikki evät ovat punaruskeita. [5] Väritys sopii hyvin vesikasvillisuuden suojissa piileskelyyn ja saaliin vaanimiseen. Väripoikkeamat ovat harvinaisia. Rannikovesissä tavataan lähes mustia haukia, ja Ruotsista on löydetty myös puhtaan hopean värisiä haukia.[6]

Koko ja ikä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Haukien ikiä on tutkittu niiden suomuista, kiduskansista, hartian lukkoluista ja kuulokivielimistä.[9] Varmimmin hauen iän saa määritettyä hartianlukkoluusta.[10] Luonnossa hauet voivat elää jopa 30-vuotiaiksi, mutta vain 40 prosentissa populaatioista on yli 7-vuotiaita yksilöitä. Naaraat elävät keskimäärin vanhemmiksi, kasvavat nopeammin ja ovat suurempia kuin koiraat.[9]

Nuoret hauet kasvavat nopeasti, ja ensimmäisenä kesänään ne ovat jo 15 senttimetriä pitkiä. Kasvunopeus hidastuu yleensä mitä pohjoisemmaksi mennään. Ilmastovaikutus kuitenkin vähenee vanhemmilla yksilöillä.[9] Hauet kasvavat koko ikänsä, jos ravintoa on tarjolla ja muut olosuhteet ovat sopivat. Suotuisissa oloissa hauki voi kasvaa jopa 20 senttimetriä vuodessa, normaalisti kasvuvauhti on 8–12 senttimetriä vuodessa. Vanhemmiten kasvu kuitenkin hidastuu, ja 15-vuotias hauki kasvaa enää muutamia senttimetrejä vuodessa. Kasvua hidastavat myös huono ravintotilanne, kova kilpailu ja liian lämmin vesi.[10]

Naarashauki voi kasvaa suotuisissa oloissa jopa puolitoistametriseksi ja 35-kiloiseksi.[11] Koiras voi kasvaa noin 135 senttimetriä pitkäksi. Naaraan keskimääräinen pituus on 55 ja koiraan 40 senttimetriä.[12]

Suurimman pyydystetyn hauen todistaminen on haastava tehtävä, sillä suosittuna urheilukalana siitä kerrotaan lukuisia kalatarinoita. Britanniassa suurin todistetusti pyydystetty hauki painoi 21,3 kilogrammaa.[13] Suurin Suomessa luotettavasti dokumentointu hauki on ollut 18,8-kiloinen verkoilla Iin Oijärvestä saatu yksilö.[14]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Haukea tavataan Euroopassa, Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa. Se onkin yksi harvoista makean veden lajeista, joita tavataan sekä Euraasiassa että Pohjois-Amerikassa.[15] Pohjois-Amerikassa haukea tavataan Labradorilta Alaskaan ja etelässä Pennsylvaniaan, Missouriin ja Nebraskaan asti. Euroopassa sitä puolestaa elää mantereen länsi- ja pohjoisosissa ja etelässä jopa Espanjassa saakka. Euroopasta se puuttuu vain Kuolan niemimaalta, jostain osista Norjaa, Pohjois-Atlantin ja Jäämeren saarilta sekä aivan eteläisimmästä Euroopasta. Euroopasta levinneisyysalue jatkuu Aasiaan.[5][8] Siellä sitä tavataan muun muassa Kaspianmeren ympäristössä, Balkašjärven vesistössä, Baikaljärven vesistössä ja idässä Kamtšatkan niemimaalla asti.[16][17]

Haukea on myös istutettu useisiin maihin. Irlanti lasketaan yleensä luonnollisen levinneisyysalueen piiriin, mutta hauki tuotiin saarelle 1500-luvulla.[17] Urheilukalastuksen takia haukea on istutettu myös esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Kanadassa alueille, joissa sitä ei ole luonnollisesti elänyt.[18] Euroopassa laji on viety Irlannin lisäksi Espanjaan, Italiaan ja Afrikassa Madagaskariin, Marokkoon, Tunisiaan ja Ugandaan.[9]

Suomessa hauki on levinnyt koko maahan. Itämeressä haukea on säännöllisesti alueilla, joiden suolapitoisuus ei ylitä 18 promillea, mutta hauen lisääntyminen onnistuu vain alle seitsemän promillen suolapitoisessa vedessä. Eteläisellä Itämerellä hauet lisääntyvät lähinnä jokisuiden vähäsuolaisemman veden alueella. Suomen merialueen pienempi suolapitoisuus ei aseta rajoituksia kutupaikoille.

Ulkosaariston vielä 1970-luvulla vahvat haukikannat olivat taantuneet jo 1990-luvulle tultaessa kaikkialla Suomen etelärannikolla voimakkaasti, näin on käynyt myös Ruotsin puolella. Tarkkaa syytä ilmiölle ei tunneta; syiksi on arveltu muun muassa Itämeren tilan heikkenemistä, kutualustana ja hauenpoikasten suojapaikkoina toimivan rakkolevän dramaattista vähenemistä. Joka tapauksessa näyttää siltä, että hauen lisääntyminen ulkosaaristossa ei enää kunnolla onnistu. Tilanteen pientä kohenemista on kuitenkin paikoitellen ollut havaittavissa 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen puolivälin paikkeilta alkaen.[19]

Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto on arvioinut hauen maailmanlaajuisesti elinvoimaiseksi lajiksi. Yksilömäärää ei tiedetä, mutta sen oletetaan olevan suuri ja kannan koko vaikuttaa olevan vakaa. Lisäksi lajin elinvoimaisuuteen vaikuttavat laaja levinneisuusalue ja se, ettei siihen kohdistu erityisiä uhkia.[1]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eräs hauen yleisyyden syy on sen vähäiset vaatimukset vesistön ja vedenlaadun suhteen. Se pystyy elämään monenlaisissa järvissä, niin matalavetisissä, happamissa kuin myös vähähappisissakin järvissä, ja virtaavissa vesissä, jopa melko voimakkaissa virroissa.[6][20] Joskin harvemmin se viihtyy lohikalojen tapaan aivan kiivaimmassa koskessa. Useissa pikkulammissa hauki ja ahven ovat vesistön ainoat kalalajit. Hauki on myös hyvä leviämään uusille elinalueille vesistöstä toiseen esimerkiksi kevättulvien yhteydessä.

Pienemmät hauet noin kolmeen kiloon saakka viihtyvät vesikasvillisuuden, kivikoiden, uppopuiden ynnä muiden suojapaikkojen liepeillä, rantavyöhykkeellä, matalikoilla ja karikoilla, usein varsin matalassa 0,5–3 metrin syvyisessä vedessä. Kalan kasvaessa sen hapenottokyky ei kuitenkaan kasva samassa suhteessa hapenkulutuksen kanssa, joten ison kalan on hakeuduttava kesän kynnyksellä, vesien lämmetessä pois matalasta syvemmälle, viileämmän ja hapekkaamman veden alueelle.

Käyttäytyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ravinto ja saalistuskäyttäytyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sammakon saaliikseen saanut hauki.

Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hauki on petokala. Se siirtyy eläinplanktonista kalaravintoon jo varsin varhaisessa vaiheessa, ensimmäisenä kesänään alle 10 senttimetrin mittaisena.[21][4] Hauen poikaset syövät vielä vesikirppuja, hankajalkaisia ja hyönteisten toukkia. Jo noin viisisenttinen hauki saattaa syödä pikkukaloja, mutta vielä siinä vaiheessa selkärangattomat ovat pääasemassa, jos sopivan kokoista kalaravintoa ei ole saatavilla.[22] Toisaalta vielä 10–15 senttimetrin mittaiset hauet syövät edelleen jonkin verran kookkaita hyönteistoukkia ja muita selkärangattomia.[23]

Hauki on opportunisti, eikä se karta mitään kalalajia ravintonaan: se pyrkii syömään aina sitä kalaa, jota kulloinkin on helpoimmin saatavilla.[24] Pääosin ravinto koostuu elinalueen muutamasta valtalajista. Hauki suosii yleensä runsaslukuisia sekä ominaisuuksiltaan helppoja saaliita, kuten hitaita uimareita ja heikosti parveutuvia lajeja. Muutokset lajistossa vaikuttavat hauen suosimiin lajeihin. Osittain tästä syystä eri vuodenaikoina hauet käyttävät ravinnokseen eri lajeja. Suomessa sisävesien tavallisimmat saalislajit ovat särki, salakka, muut särkikalat ja ahven ja rannikolla puolestaan särki, ahven, silakka, kivinilkka ja kolmipiikki.[25]

Vaikka hauki ei varsinaisesti valitse saaliskalojaan, sen oma koko vaikuttaa jossain määrin siihen, kuinka suuria kaloja se pyydystää.[26] 35 senttimetriä pitkät hauet pyydystävät keskimäärin 8 senttimetrin ja 65 senttimetriä pitkät hauet 15 senttimetrin pituisia kaloja. Hauet voivat kuitenkin saallistaa jopa itsensä kokoisia kaloja tai syödä satoja pieniä poikasia. Pitkä ruumiinmuoto ja venyvä vatsalaukku mahdollistavat suurtenkin saaliiden nielemisen, tosin saaliin korkeus rajoittaa, koska hauen suu aukeaa vain rajallisesti.[25]

Hauen kyky sopeutua ruokansa suhteen antaa sille suuren edun ravintokilpailussa, sekä miltei takaa hauelle ravintoketjun kärkisijan.lähde? Hauki on toisinaan myös kannibaali, eikä se epäröi syödä pienempää lajitoveriaan. Kannibalismia esiintyy sitä enemmän mitä huonommin muuta ruokaa on saatavilla. Toiset hauet saattavat olla jopa merkittävin ravinnonlähde paikoissa, joissa kalaston monimuotoisuus on suppeaa.[27]

Paitsi pienempiä kaloja, hauki voi napata toisinaan myös sammakon tai uivan myyrän, joissain tapauksissa isokokoinen hauki tappaa jopa uivan vesilinnun poikasen.[3]

Merialueen kalastajat puhuvat usein ”silakkahauesta”, jolla tarkoitetaan silakkaparvia seurailevia, usein melko rotevan kokoisia haukia. Varmaa näyttöä näiden silakkaan erikoistuneiden haukien olemassaolosta ei ole kuitenkaan saatu. Ilmeisesti hauki on merelläkin vain opportunisti, eli suosii silakkaa mikäli sitä on saaliskaloista helpoimmin saatavilla.[28]

Hauen kuono.

Pienet hauet tarvitsevat ravintokalaa 5–10 kiloa kasvaakseen itse yhden kilon. Suurilla hauilla tämä suhde kuitenkin muuttuu ja on jopa 30:1. Toisin sanottuna kasvaakseen kilon ne tarvitsevat kolmekymmentä kiloa ravintokalaa. Vaikka luku kuulostaa suurelta, ei suurikaan hauki haittaa sen saaliskalojen populaatioita. Hauilla on tärkeä rooli vesistön hyvinvoinnin kannalta, rehevöitymisen hillitsijöinä: kun haukia on riittävästi, eivät särkikalakannat pääse runsastumaan liikaa. Useissa lähteissä on mainittu, että petokalojen osuuden vesistön koko kalakannasta tulisi olla noin 30–40 prosentin luokkaa, jotta tasapaino säilyisi.

Saalistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hauki käyttää saalistaeessaan näköaistiaan, minkä takia se ruokailee valoisana aikana. Hauki saalistaa vaanien yleensä vesikasvillisuuden seassa, isojen kivien, uppopuiden tai muiden suojassa.[29] Koska hauki on erakko, se saalistaa yksin eikä juuri koskaan aja saalistaan takaa.[25]

Kun potentiaalinen saaliskohde on havaittu, hauki kääntyy kohti saalistaan.[29] Näin se pystyy kahdella simällä arvioimaan etäisyyden paremmin.[7] Sameammissa vesissä näköaistin merkitys vähenee ja kylkiviiva-aistin kasvaa.[25]

Hauki saattaa lähestyä uhriaan hitaasti, ja sopivalla etäisyydellä se jännittää ruumiinsa S-kirjaimen muotoon ja syöksyy uhrin kylkeen.[29] Syöksyyn se pystyy käyttämään jännityksen ansiosta koko kylkilihaksistoa, ja sitä tehostaa takana olevien evien suuri pinta-ala.[7] Hauki kääntää saaliinsa suussaan ja nielee sen pää edellä. Akvaariokokeiden perusteella hauki odottaa yleensä niin kauan, kunnes saalis on noin puolen ruumiinmitan päässä, ja isku osuu lähes aina saaliin keskikohtaan. Hauen terävät, pitkät ja taaksepäin suuntautuneet hampaat tekevät saalin pakoyrityksen lähes mahdottomaksi.[29]

Isot, usean kilon hauet saalistavat myös selkävesillä, käyttäen sisävesillä ravintonaan vapaan veden parvikaloja kuten muikkua ja kuoretta, merialueella silakkaa. Tällöin hauki ui välivedessä usein varsin syvällä ja syöksyy saaliinsa kimppuun alhaalta, syvyyden hämärän turvaan luottaen.

Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hauki akvaariossa.

Hauki saavuttaa kutukypsyyden noin 30–40 sentin mittaisena, ollessaan noin 3–4-vuotias.

Hauet kutevat keväällä pian jäiden sulamisen jälkeen. Ne alkavat etsiä kutupaikkoja, kun veden lämpötila on noin 8–12 °C-astetta.[30] Kutu tapahtuu siksi levinneisyysalueen eteläosissa aiemmin kuin sen pohjoisosissa. Yleensä hauet kutevat maalis–toukokuussa, mutta esimerkiksi Lapissa joskus vasta heinäkuussa.[20]

Sisävesillä kutu käynnistyy heinikkoisilla tulvarannoilla heti niiden vapauduttua jäistä, normaalivuosina Keski-Suomen korkeudella toukokuun alkupuolella. Lapissa hauet ovat kuteneet myöhässä olevan kevään takia joinakin vuosina jopa jään alle. Mitä pienempi vesistö, sitä nopeammin haukien kutu on ohitse. Merialueella kutu käynnistyy veden lämpötilan noustessa kutulahdessa +7 °C:een. Mitä idemmäksi Suomenlahdella ja mitä pohjoisemmaksi Pohjanlahdella mennään, sitä myöhemmin keväällä kutu käynnistyy. Samaten, mitä lähempänä avomerta saaristossa ollaan, sitä hitaammin vesi lämpenee ja sitä myöhemmin kutukin alkaa. Hyvin ulkona sijaitsevilta kutupaikoilta on tavattu kutemattomia haukia vielä kesäkuussakin. Vesistöstä riippumatta ensimmäisenä kutevat pienemmät hauet, suuret hauet viimeisenä. Hauen mädin kehittyminen vaatii vedeltä lämpöä 100–130 päiväastetta.[31]

Hauet kutevat mataliin kasvillisuuspohjaisiin paikkoihin. Koiraat tulevat kutupaikalla ensin ja naaraat vähän myöhemmin.[32] Kudun aikana koiras ui naaraan viereen. Tämä torjuu kosijan, jos ei ole vielä valmis kutuun. Valmis naaras ui hitaasti ja koiras alkaa seurata sitä. Kun niiden silmät ovat samalla kohdalla, koiras työntää ulos kiduskannen alaosan ja kiduspoimun, jotka näyttävät valkoisilta tummaa taustaa vasten. Kutevat kalat alkavat uide kiemurrelen ja kasvavalla nopeudelle. Koiras tönäisee naarasta pari kertaa pyrstöllään. Sen jälkeen kun sukupuoliaukot ovat asetettu lähekkäin, mätiä ja maitia purkautuu ulos. Hedelmöityneet mätimunat leviävät ympäriinsä koiraan heilautettua pyrstöään. Mäti tarttuu heikosti, eikä sitä tule kerralla kuin pieni määrä.[33]

Kutupari toistaa menot useita kertoja ja liikkuu laajalla alueella. Kookkaat naaraat kutevat muutaman päivän, minkä aikana ne parittelevat usean koiraan kanssa. Mäti leviää tällaisen parittelukäyttäytymisen ansiosta laajalla alueella, mikä varmistaa sen, että osa siitä päätyy kehityksen kannalta hyvään paikkaan. Tämä estää myös poikasten kasautumisen ja vähentää näin ravintokilpailua.[33]

Mätimunan halkaisija on 2,6–3 millimetriä. Niitä on 45 senttimetrin pituisessa hauessa noin 25 000 ja 90 senttimetrin pituisessa noin 125 000.[33] Munat tarttuvat vesikasveihin. Jos vedenpinta laskee munimisen jälkeen nopeasti tulvaniityillä voi tuhoutuia merkittäviä määäriä mätimunia.[34] Poikaset kuoriutuvat kahdessa viikossa, jos vesi on 10-asteista. Tästä seuraa ruskuaispussivaihe, jonka aikana poikaset ovat kiinni vesikasveissa päässä sijaitsevalla kiinnittymisrauhasella. Poikaset saattavat tehdä jo sen aikana joitakin lyhyitä uintimatkoja.[33] Ruskuaispussi kuluu loppuun noin kahdessa viikossa, jolloin poikanen alkaa uida. Se on 12 millimetriä pitkä, ja sen suu on avautunut. Muutaman päivän päästä poikanen käy ensimmäisen kerran pinnalla täyttämään uimarakkonsa ilmalla.[34]

Liikkuminen ja vaellus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hauet ovat paikkauskollisia kaloja, ja vähän pidempiä matkoja ne liikkuvat lähes pelkästään kutuaikana.[32] Tutkimuksissa on myös havaittu, että koemielessä pyydetyt, eri paikkaan kuljetetut ja vapautetut hauet ovat hakeutuneet usein ja varsin nopeasti takaisin samoille paikoille, joista ne aluksi pyydettiin. Tästä on päätelty, että hauki viettää suurimman osan elämästään muutaman neliökilometrin alueella. Vaikka hauki ei vaellakaan, se liikkuu alueellaan aktiivisesti. Se vaihtelee suojapaikkojaan muun muassa ravinnontarpeen, veden lämpötilan, happipitoisuuden ja kirkkauden, saaliskalojen liikkeen ja vuodenaikojen vaihtelun mukaan.[28]

Pidempiä vaelluksia hauki tekee vapaaehtoisesti lähinnä silloin, kun sopivia kutupaikkoja on alueella niukasti tarjolla. Esimerkiksi Pohjanlahdella hauet lisääntyvät usein mielellään rannikon tuntumassa sijaitsevilla järvillä ja lammilla, joista on puro- tai muu yhteys mereen. Nämä sisävedet lämpenevät keväällä nopeasti ja ravinto- ynnä muut olosuhteet ovat hauenpoikasten kannalta muutenkin otollisemmat kuin erityisesti pohjoisen merialueen melko karuilla rannoilla.[28]

Ekologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paikka ravintoketjussa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hauki on pääosin kuluttaja, koska se on ravintoketjunsa huippulaji. Lajien välisessä vuorovaikutuksessa hauki on siksi erityisesti saalistaja, joka vaikuttaa saalislajeihinsa ja kilpailijoihinsa.[35]

Ihmisten lisäksi aikuisia yksilöitä saalistetaan satunnaisesti, kun ne ovat kutemassa matalassa vedessä. Munia ja nuoria yksilöitä käyttävät ravinnokseen myös muut kalat, vesilinnut, nisäkkäät ja jotkin hyönteiset, kuten suursukeltajat.[35]

Sairaudet ja loiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hauilla tavataan muutamaa näkyvää sairautta, kuten sarkomatoosia ja läikkätautia. Tavallisimpia sisäloisia ovat erilaiset heisimadot ja pintaloisia kalajuotikkaat ja kalatäit.[36]

Sarkomatoosin oireet ilmenevät nahasta runsaasti kohollaan olevina verestävinä kasvainpahkuroina kyljissä peräaukon tuntumassa, mutta ne voivat levitä myös koko kalaan ja nahasta syvemmälle lihaksistoon. Syyksi on epäilty merialueen mahdollisesti hauelle korkeaa suolapitoisuutta. Sarkomatoosi on tarttuva sairaus, jonka vuoksi sarkomatoottista kalaa ei pitäisi laskea uudelleen veteen tartuttamaan muita kaloja.[37] Läikkätaudiksi puolestaan kutsutaan erilaisia ihovaurioita, joita aiheuttavat bakteerit. Siitä tulee vaihtelevan kokoisia haavoja ja suomuttomia kohtia. Erityisen helposti läikkätautia saavat aiemmin ihovaurioita kokeneet tai muuten stressaantuneet yksilöt. Läikkatautiin tiedetään kuolleen haukia.[36]

Hauen tavallisimmat heisimadot ovat haukimadot ja lapamadot. Haukimadot elävät yleisinä hauen suolessa, mutta ne eivät juurikan haittaa muuten tervettä yksilöä. Mittarijuotikkaita voi olla kylmän veden aikaan hauen iholla kymmenittäin. Ne imevät verta, kuten myös kalatäit. Kummatkaan eivät kuitenkaan aiheuta ongelmia hauelle.[36]

Luokitus ja evoluutio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hauki on yksi haukien suvun kuudesta lajista. Niistä hauki on ainoa, jota tavataan koko holarktisella alueella. Kolmea lajia tavataan vain Pohjois-Amerikassa ja kahta Euroopassa. Lajin hauki kantamuodon syntypaikka ei ole täysin selvillä. Lajiston määrä ja fossiiliaineisto viittaavat siihen, että hauki olisi lähtöisin Pohjois-Amerikasta, mistä se olisi levinnyt Euraasiaan Beringian kautta.[38]

Hauen perinnöllinen muuntelu on pientä. Tämä on yleistä pohjoisilla makean veden kaloilla, koska jääkauden aikana laji on pystynyt selviytymään vain muutamissa refugeissa ja yksilömäärä on ollut pieni. Vuonna 2014 julkaistun tutkimuksen mukaan hauesta pystyy erottamaan kolme kehityslinjaa. Kaksi niistä on lähtöisin eurooppalaisesta refugista ja yksi itäaasialaisesta refugista, josta laji levisi jääkauden jälkeen myös takaisin Pohjois-Amerikkaan.[38]

Kalastus ja käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Piltuanjoesta pyydetty hauki.

Kalastus ja saaliit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa hauki on saaliin painolla mitaten vapaa-ajankalastajien toiseksi tärkein saaliskala, lähes tasoissa ahvenen kanssa. Valtaosa hauista onkin vapaa-ajankalastajien pyytämiä: vuonna 2002 88 prosenttia merialueen ja 98 prosenttia sisävesien saaliista. Hauen vuosittainen kokonaissaalis Suomessa on noin 10 miljoonaa kiloa.[21] Tämä on noin 40 prosenttia koko maailman tilastoidusta kokonaissaaliista.[39]

Haukea pyydetään pääasiassa verkoilla, katiskoilla, vieheillä, täyillä ja iskukoukuilla. Myös rysäpyynti ja tuulastus voivat tuottaa hyvän haukisaaliin. Verkolla pyydettäessä on verkon silmäkoon oltava 45–60 millimetriä. Suomessa hauen pienin sallittu saaliskoko oli ennen 40 senttiä, mutta se poistettiin vuonna 1993.[40]

Hauki ruokakalana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa hauki on suosittu ruokakala, vaikkakin vähärasvaisena kalana joidenkin mielestä hiukan mauton verrattuna vaikkapa rasvaisempiin lohikaloihin. Monin paikoin haukea ei pidetä ruokakalana lainkaan, mutta muun muassa Saksassa ja Suomessa sitä syödään yleisesti. Ranskalainen keittiö arvostaa haukea suuresti ruokakalana. Vaikka usein toisin uskotaan on silti hauki Ranskassa yleisesti edullista ja esimerkiksi halvempaa kuin lohi.[41][42][43] Suomessa jo yli kiloisten haukien käyttö ihmisravintona ei ole kovin suositeltavaa, sillä hauissa on havaittu haitallisia määriä raskasmetalleja, [44][45] joita kertyy lajina pitkäikäisen hauen elimistöön sen ravinnosta – hauki on vesistössä usein ravintoketjun huipulla. Haukien elohopeapitoisuuksissa on kuitenkin suurta järvi- ja merialuekohtaista vaihtelua. Lasten, nuorten ja hedelmällisessä iässä olevien ei suositella haukien syömistä kuin 1-2 kertaa kuukaudessa.[46] Raskaana olevien ja imettävien äitien ei tule syödä haukea ollenkaan. Vastoin yleistä käsitystä suuren hauen liha ei kuitenkaan välttämättä maistu puisevalta, sillä hauenkin lihan perusmaku ja -laatu riippuu kalan käyttämästä ravinnosta. Esimerkiksi merialueella silakkaa ja sisävesillä muikkua pääasiallisena ravintonaan käyttäviä haukia pidetään suurikokoisinakin varsin maukkaina.

Haukea ruokakalaksi käsiteltäessä tulisi huolehtia siitä, että kalan liha ei missään vaiheessa joudu tekemisiin kalan liman kanssa.[47] Näin vältytään siltä, että lihaan tulisi limasta kitkerää sivumakua. Tämän takia esimerkiksi kalaa fileoitaessa leikkuulauta olisi hyvä huuhtoa ensimmäisen fileen irrottamisen jälkeen, ennen toisen fileen irrottamista eli kalan kääntämistä alustalla ympäri, lihapuoli alustaa vasten. Mikäli kala perataan jo vesillä pilaantumisen ehkäisemiseksi ja sitä joudutaan paremman puutteessa säilyttämään muovikassissa, on aina riskinä että kalan limaa pääsee avatun kalan sisään.

Hauki suomalaisessa mytologiassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hauki yhdistettiin usein suomalaisessa mytologiassa kuolemaan, vaikka se oli myös arvostettu ruokakala ja tarinoiden jättiläiskala. Sen uskottiin pystyvän kulkemaan kuolleiden ja elävien maailman välillä, esimerkiksi uimalla järven pohjan kautta toiseen maailmaan. On myös taltioitu uskomuksia, joissa kuollut joutui poikkeuksellisesti ”hauen suoleen” eikä tavanmukaisesti Manan majoille. ”Hauen suoli” oli erityisen lopullinen kohtalo. Sinne joutunut vainaja ei ollut tavalliseen tapaan vainajana tavoitettavissa, eikä tietäjäkään saanut sieltä ketään nostettua, ei edes itseään jos sinne joutui. Hauelle annettiin lisäksi joskus tehtäväksi viedä elävän ihmisen sielu tuonelaan, mistä uskottiin seuraavan vakava sairastuminen.[48]

Hauki on tunnettu nimellä Veenkoira, ja se on myyteissä antanut tulen ja soiton. Se on ollut järviseutujen kalaemuu. Taikamenoissa hauen luut olivat merkittävässä asemassa. Väinämöisellä oli hauen leukaluusta tehty kantele, joka oli henkisen rikkauden lähde. Hauen pään luilla oli kaikilla oma nimensä, ja ne viittaavat maatalouteen, kalastukseen ja šamanismiin. Hauen päätä ja koukkuluuta on käytetty arpaluuna. Hauen luilla pystyi myös lisäämään sato-onnea.[49]

Tietoja hauen palvonnasta ei ole, mutta sen myyttistä asemaa korostavat monet tarinat. Se liittyy Ilmarisen ja Väinämöisen urotekoihin, esimerkiksi kosintamyytissä Ilmarinen vie voitonmerkkinä Pohjolan emännälle hauen pään.[49]

Suomessa on aikoinaan laitettu kaivoon tai lähteeseen haukia, niin sanottuja aljohaukia, joiden tehtävä oli inkeriläisten lemmikkikäärmeillä. Se oli suojeleva haltijakala. Lisäksi hauki söi kaivosta sammakkoja ja toimi eräänlaisena vedenlaadun mittarina.[49]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Harvey, B.: A Biological Synopsis of Northern Pike. Department of Fisheries and Oceans, 2009. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 14.4.2017). (englanniksi)
  • Koli, Lauri: Suomen kalat. Helsinki: WSOY, 1998. ISBN 951-0-23123-1.
  • Lehtonen, Hannu: Iso kalakirja. Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-0-28134-4.
  • Muus, Bent J. & Dahlstrøm, Preben: Suomen ja Euroopan sisävesikalat. Suom. Markku Varjo. Helsinki: Gummerus Kustannus, 2005. ISBN 951-20-6768-4.
  • Raat, Alekxander J. P.: Synopsis of Biological Data on the Northern Pike. Rome: Food and Agriculture Organization of the United Nations, 1988. ISBN 92-5-102656-4. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 14.4.2017). (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b NatureServe: Esox lucius IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.1. 2013. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 15.08.2013. (englanniksi)
  2. Vapaa-ajankalastajien saalis alueittain (1 000 kg) 23.12.2011. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos. Viitattu 30.8.2015.
  3. a b Laine, Lasse J.: Suomen Luonto-opas, s. 239. WSOY, 2009. ISBN 978-951-0-23942-1.
  4. a b c Hauki Luontoportti. Viitattu 5.11.2016. (suomeksi)
  5. a b c d Lehtonen, s. 63.
  6. a b c Koli, s. 69.
  7. a b c Koli, s. 73–74.
  8. a b Lefevre, R.: Esox lucius Animal Diversity Web. 2012. Regents of the University of Michigan. Viitattu 9.4.2017. (englanniksi)
  9. a b c d Harvey, s. 7.
  10. a b Teppo Juntunen: Hauen ikä ja kasvu Suomen Haukiseura ry. Viitattu 16.5.2017.
  11. Hauki Lapin kalatalouskeskus. Viitattu 16.5.2017.
  12. Esox lucius FishBase. Viitattu 16.5.2017. (englanniksi)
  13. Pike (Esox lucius) Wildscreen Arkive. Wildscreen. Viitattu 16.5.2017. (englanniksi)
  14. Ennätyskalat Ahven.net. Kalatalouden keskusliitto. Viitattu 16.5.2017.
  15. Esox lucius FAO. Viitattu 9.4.2017. (englanniksi)
  16. Raat, s. 17.
  17. a b Harvey, s. 3.
  18. Harvey, s. 6.
  19. Saarinen, Maria: Ammattikalastuksen nykytila Saaristomerellä ja strategia vuosille 2005–2013 (PDF) 2005. Suomen kalatalous- ja ympäristöinsituutti. Viitattu 30.8.2015.
  20. a b Muus & Dahlstrøm, s. 78.
  21. a b Hauki (Esox lucius) Luonnonvarakeskus. Viitattu 30.8.2015.
  22. Lehtonen, s. 66–67.
  23. Koli, s. 72.
  24. Raat, s. 56.
  25. a b c d Saalistus ja saaliinvalinta Suomen Haukiseura Ry. Viitattu 14.4.2017.
  26. Raat, s. 57.
  27. Raat, s. 59.
  28. a b c Tuomas Salusjärvi: Vaellus Suomen Haukiseura ry. Viitattu 10.4.2017.
  29. a b c d Lehtonen, s. 64.
  30. Harvey, s. 9.
  31. Sami Moilanen ja Hanna Nieminen: Säännöstelyn vaikutus Näsijärven haukikantaan (pdf) 2006. Pirkanmaan ympäristökeskus. Viitattu 8.6.2010.
  32. a b Koli, s. 70.
  33. a b c d Koli, s. 71.
  34. a b Muus & Dahlstrøm, s. 79.
  35. a b Harvey, s. 13.
  36. a b c Jussi Aho: Tavallisimmat sairaudet ja loiset Suomen Haukiseura Ry. Viitattu 14.4.2017.
  37. Tammi, Jouni: Suomen luonto: kalat, sammakkoeläimet ja matelijat, s. 81. WSOY-yhtymä, Weilin-Göös Oy, 1998. ISBN 951-35-6371-5.
  38. a b Anna Skog & L Asbjørn Vøllestad & Nils Chr Stenseth & Alexander Kasumyan & Kjetill S Jakobsen: Circumpolar phylogeography of the northern pike (Esox lucius) and its relationship to the Amur pike (E. reichertii). Frontiers in Zoology, 2014, 11. vsk, nro 67. Artikkelin verkkoversio Viitattu 14.4.2017. (englanniksi)
  39. Species Fact Sheets, Esox lucius (Linnaeus, 1758) Fisheries and Aquaculture Department. Viitattu 30.8.2015.
  40. Hauki Ahven.net. Viitattu 30.8.2015.
  41. POISSONS D'EAU DOUCE & SALMONIDÉS - RNM - prix cours marché - Pêche et aquaculture www.rnm.franceagrimer.fr. Viitattu 17.5.2017. (ranskaksi)
  42. Achat oisson Frais entier vidé en ligne - Lacs et Rivières - Ma poissonnière www.mapoissonniere.fr. Viitattu 17.5.2017. (ranskaksi)
  43. Poisson Frais Entier, mers et Océans - Poissonnerie en ligne - Ma poissonnière www.mapoissonniere.fr. Viitattu 17.5.2017. (ranskaksi)
  44. KALOJEN ELOHOPEAPITOISUUDET JOENSUUN, KITEEN, TOHMAJÄRVEN JA RÄÄKKYLÄN VESIALUEILLA
  45. M. Mykrä: Hauen elohopeapitoisuudet Keski-Suomessa. Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Raportteja 17, 2015. ISSN 2242-2854.
  46. Kalan syöntisuositukset Evira. Viitattu 17.5.2017.
  47. Kalan käsittely Kalastajat.com. Viitattu 30.8.2015.
  48. Hauki Lapin kalatalouskeskus. Viitattu 14.4.2017.
  49. a b c Kalamytologia Taivaannaula. Viitattu 14.4.2017.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]