Tämä on lupaava artikkeli.
Koordinaatit: 63°N, 20°E

Pohjanlahti

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee Itämeren pohjoisosaa. Nimen Pohjanlahti muita merkityksiä on täsmennyssivulla.
Pohjanlahti
Gulf Bothnia - 1.jpg
Valtio Suomi, Ruotsi
Merialue Itämeri
Pinta-ala 104 000 km²
Suurin syvyys 294 m
Keskisyvyys Selkämeri 69 m
Perämeri 42 m

Pohjanlahti (ruots. Bottniska viken) on merialue Suomen ja Ruotsin välissä, Ahvenanmaasta pohjoiseen. Se muodostaa Itämeren pohjoisimman osan.

Pohjanlahden rannikon kaupungit Suomen puolella pohjoisesta etelään ovat Kemi, Tornio, Oulu, Raahe, Kalajoki, Kokkola, Pietarsaari, Uusikaarlepyy, Vaasa, Närpiö, Kaskinen, Kristiinankaupunki, Pori, Rauma ja Uusikaupunki. Ruotsin puolella kaupungit pohjoisesta etelään ovat Haaparanta, Luulaja, Piitime, Skellefteå, Uumaja, Örnsköldsvik, Härnösand, Sundsvall, Hudiksvall, Söderhamn, Gävle, Öregrund ja Östhammar.

Pohjanlahti pysyi jäätikön alla selvästi pitempään kuin Suomenlahti. Vasta kun maankohoaminen erotti Ancylusjärven valtamerestä, Pohjanlahti vapautui jäätiköstä. Jäätikön painon jälkeinen maankohoaminen jatkuu edelleen noin 80 cm sadassa vuodessa.

Pohjanlahden vesi on murtovettä, minkä vuoksi siinä elää sekä merien että makean veden lajeja.

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pohjanlahden osat.
Maan nousemista seurataan Vaasassa. Kivien päälle asetetut kuulat merkitsevät entistä rantaviivaa.
Oulujoen suisto.
Åbyälven Ruotsin puolella.

Pohjanlahti on 600 kilometriä pitkä, ja sen pinta-ala on noin 104 000 neliökilometriä. Lahden suurin leveys on 350 km Selkämerellä ja kapein kohta on Merenkurkussa noin 70 km. Syvin kohta sijaitsee lähellä Ångermanlandin rannikkoa ja on 294 metriä syvä.[1] Pohjanlahti madaltuu koko ajan, sillä maa nousee jääkauden jäljiltä edelleen noin 80 cm sadassa vuodessa.[2]

Pohjanlahti jaetaan usein seuraaviin osa-alueisiin:[1][3]

  • Perämeri on Pohjanlahden pohjoisin perukka Merenkurkun takana.
  • Merenkurkku on Pohjanlahden kapein osa suunnilleen Vaasan ja Uumajan kaupunkien kohdalla.
  • Selkämeri (Raumanmeri) on Ahvenanmaan ja Merenkurkun välinen osa.

Myös Ahvenanmeren ja Saaristomeren katsotaan joskus olevan osa Pohjanlahtea.[4] Näin on esimerkiksi International Hydrographic Organizationin teoksessa Limits of Oceans and Seas, jossa Pohjanlahden eteläreuna määritellään kulkevan Hankonimen kärjestä Ruotsin Simpnäsklubbiin (59°54'N). Luettelossa huomautetaan erityisesti Ahvenanmaan saarten olevan Pohjanlahdella.[5] Esimerkiksi merisäätiedotuksissa rajaviiva on määritelty leveyspiirille 60° 30'. Tällöin Pohjanlahden eteläreuna on Selkämeren eteläraja, jonka takana on Ahvenanmeri ja Saaristomeri.[3] Ruotsin puolella Pohjanlahti ulottuu Östhammariin asti.[6]

Tören satama on Perämeren ja siten koko Pohjanlahden pohjoisin piste. Sen koordinaatit ovat 65° 54'07" N 22° 39'00 E.[7]

Pohjanlahteen laskevia jokia, joiden valuma-alue on vähintään 3 000 neliökilometriä, ovat Suomen puolella pohjoisesta etelään Tornionjoki, Kemijoki, Simojoki, Iijoki, Kiiminginjoki, Oulujoki, Siikajoki, Pyhäjoki, Kalajoki, Lapuanjoki, Kyrönjoki, Karvianjoki ja Kokemäenjoki.lähde? Ruotsin puolella tällaisia jokia ovat Kalixjoki, Rånejoki, Luulajanjoki, Piitimenjoki, Byskejoki, Skelleftejoki, Uumajanjoki, Örejoki, Gidejoki, Ångermanjoki, Indalinjoki, Ljungan, Ljusnan ja Daljoki.[8]

Pohjanlahden rannikolla on paljon kiviä, mutta esimerkiksi Suomenlahteen verrattuna vain vähän saaria; Perämeren rannat ovat erityisen avoimia.[1] Pohjanlahdessa on 4 001 yli 20 neliökilometrin kokoista saarta. Ruotsin puolen saaristoja ovat Haaparannan saaristo (652 saarta), Kalixin saaristo (792), Luleån saaristo (1312), Piteån saaristo (550) ja Skellefteån saaristo (695 saarta).[2] Selkämeren eteläosissa Uudenkaupungin–Rauman–Porin merialueilla on paikoin tiheääkin saaristoa.[9] Suomen puolella on Selkämerellä Ahlaisten saaristo lähellä Poria, Ouran saaristo Merikarvialla, Rauma, Pyhämaan ja Luvian saaristot.[1] Perämeren suurimmat saaret ovat Raippaluoto, Luoto ja Hailuoto.[10]

Merenkurkun saaristoksi nimetty alue kuuluu Unescon maailmanperintöluetteloon yhdessä Ruotsin Höga kustenin kanssa.[11] Raippaluoto on sen suurin saari.[1]

Geologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pohjanlahden alla oleva peruskallio on osa Baltian kilpeä. Se on Euroopan vanhinta peruskalliota ja koostuu muuntuneista arkeeisen ja proterotsooisen aionin kivistä. Kallion paksuus on 200–300 kilometriä. Mannerjäätikkö painoi ja muokkasi Baltian kilpeä, jonka jääkauden jälkeinen kohoaminen jatkuu edelleen.[12] Itämeren allas on kehittynyt Itä-Euroopan kratonin reuna-alueen yläpuolelle, mikä on syntynyt paleoproterotsooisen maailmankauden aikana noin 2,5 miljardia radiohiilivuotta sitten (~2,5 Ga BP), paitsi kratonin länsiosa, joka on muodostunut mesoproterotsooisen maailmankauden aikana (~1,6 Ga BP). Tänä aikana allas on ollut aktiivinen rapakivigraniitin ja magmakivien laaja-alaisen intruusion johdosta. Vulkaanisten kivien ja sedimenttikivien täyttämät vajoamat liittyvät pääosin mesoproterotsooiseen intruusioon, mistä esimerkkinä on Perämeren laaja-alainen vajoama.[13] Selkämeren ja Perämeren pohjassa esiintyy 1 400–1 200 miljoonaa vuotta sitten kertyneistä sedimenteistä muodostunutta hiekkakiveä.[14]

Ennen Veiksel-jääkautta 130 000–115 000 vuotta sitten Pohjanlahti oli osa Eemmerta. Pohjanlahti pysyi jäätikön alla selvästi pitempään kuin Suomenlahti. Vasta kun maankohoaminen erotti Ancylusjärven valtamerestä, Pohjanlahti vapautui jäätiköstä. Noin yhdeksäntuhatta vuotta sitten valtameren pinnan noustessa suolaista vettä alkoi virrata Tanskan salmien kautta Itämereen ja alkoi Litorinameren aika.[15]

Meritiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Selkämeren keskisyvyys on runsaat 60 metriä. Syvin kohta, 293 metriä, on Ruotsin puoleisella osalla Selkämerta. Avomeri jäätyy yleensä helmikuun puolivälin tienoilla ja sulaa huhtikuun puolivälissä. Jääpeitteen paksuus on yleensä noin 40 cm, lähellä rannikkoa enemmän.[9]

Perämeren keskisyvyys on vain 43 m, syvin kohta on 147 m syvä. Suomessa Perämeren rannikolla saaria on vähän ja pohjat loivia. Yli puoli metriä paksu jää peittää meren keskimäärin puolet vuodesta. Talvella jopa 30 metrin syvyyksiin ulottuvat ahtojäävallit musertavat saarten rantoja ja pohjia.[16]

Pohjanlahteen laskee monia jokia, minkä vuoksi sen vesi on murtovettä, jonka suolapitoisuus on noin 0,2–0,3 % eli alle kymmenesosa valtamerien suolapitoisuudesta.[2] Koko Itämereen virtaa vuosittain 480 km3 makeaa vettä, josta suuri osa, noin 300 km3 tulee Pohjanlahteen ja noin 100 km3 Suomenlahteen.[17]

Suolapitoisuutta laskee myös se, että varsinaisen Itämeren ja Pohjanlahden välillä on Salpausselkien jatkeiden muodostama kynnys, joten Pohjanlahdelle pääsee pääasiassa vain varsinaisen Itämeren heikkosuolaista pintavettä. Selkämeren veden suolapitoisuus on siis vähäisempää kuin varsinaisen Itämeren, ja myös kerrostuneisuus on heikompi. Happi pääsee siirtymään pohjalle lähes säännöllisten syys- ja kevätkiertojen ansiosta, eikä happikatoa esiinny. Merenkurkun mataluus edelleen estää suolapitoisen mutta veden virtausta Perämerelle, joten Perämeren happitilanne pysyy hyvänä.[18]

Pintaveden kiertoliike kulkee Pohjanlahdella vastapäivään. Lahdella on kaksi laajamittaista pyörrettä, toinen Perämerellä ja toinen Selkämerellä. Niissä vesi kulkee Suomen rannikkoa pohjoiseen ja Ruotsin rannikkoa etelään.[19]

Luonto ja luonnonsuojelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippoajia Oulussa.
Trysundan kalastajakylä ruotsin Örnsköldsvikissä.

Pohjanlahden vesi on murtovettä, minkä vuoksi siinä elää sekä merien että makean veden lajeja.[2] Pohjanlahdelta kalastetaan seuraavia kalalajeja: ahven, harjus, hauki, kuha, lahna, lohi, made, meritaimen, särki, säyne, siika, silakka ja sorva.[1] Merkittävä villilohikanta elää 13:ssa Pohjanlahteen laskevassa joessa.[20] Pohjanlahdella elää kuusi IUCN:n punaisella listalla mainittua kalalajia: ankerias, kivinilkka, turska, rasvakala, made ja vimpa. Lisäksi Pohjanlahdessa elävien vaelluskalojen, kuten harjuksen ja taimenen kannat, voivat olla paikallisen suojelun tarpeessa.[21]

Uhanalainen silonäkinparta.

Merialueella elää 22 lajia punaisella listalla mainittuja meri- tai rantalintua. Vaarantuneiksi niistä on luokiteltu alli ja vuorihemppo. Pohjanlahdella on merkittäviä saaristolintujen pesimäalueita vain Merenkurkun saaristossa sekä Saaristomerellä ja Ahvenanmerellä. Rannikkoa pitkin kulkee kuitenkin merkittävä muuttolintujen reitti.[4]

Pohjanlahden uhanalaisia nisäkkäitä ovat saukko, norppa ja pyöriäinen.[22] Pohjanlahdella elää myös harmaahylkeitä.[2] Vuonna 2006 nuori ryhävalas harhaili Perämerelle asti.[23]

Kotoperäisiä kasvilajeja ovat muun muassa perämerenmaruna, pohjanlahdenlauha, pohjanlahdensilmäruoho ja perämerensilmäruoho.[2] Harvinaisia levälajeja on silonäkinparta (Chara braunii), piikkinäkinparta (Chara horrida) ja otatupsu (Halopteris scoparia). Näiden lisäksi rakkolevää muistuttava Fucus radicans on kotoperäinen levä.

Perämeren kansallispuisto on perustettu 1991[24] ja Selkämeren kansallispuisto 2011.[25] Ruotsin puolella ovat Haaparannan saariston ja Skuleskogenin kansallispuistot.[26] Merenkurkku on Unescon maailmanperintökohde.[27] Merenkurkun kohde jatkuu Ruotsin puolella.[28]

Talous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rauman telakka.

Ulkomaan liikenteen tonnimäärillä mitaten Pohjanlahden suurimmat satamat Suomen puolella ovat Rauma, Kokkola ja Tornio.[29] Ruotsin puolen keskeiset satamat ovat Luulaja, Skellefteå, Uumaja, Sundsvall, Gävle ja Hargshamn. Luulajasta viedään rautapellettejä ja tuodaan hiiltä. Gävle on maan kolmanneksi suurin konttisatama. Siellä käsitellään myös metsäteollisuuden tuotteita ja öljyä.[30] Pohjanlahden satamissa tarvitaan jäänmurtajia vuosittain keskimäärin puoli vuotta, kun Suomenlahdella kausi on vain kolme kuukautta.[31]

Uumajan ja Vaasan välillä on säännöllistä matkustajaliikennettä.[32] Reitillä Vaasa–Härnösand–Bremerhaven on säännöllistä rahtiliikennettä.[30]

Ruotsissa on suunniteltu rannikon tuulisten alueiden hyödyntämistä tuulivoimaloissa.[33] Pohjanlahden rannikon pohjoisosa ja Perämeren alue, kuten Kalajoki ja Simo, ovat Suomen tuulipuistojen keskittymän ydinaluetta.[34]

Hallinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perämeren kartta, aluevesirajat punaisella pistekatkoviivalla.

Suomen aluevedet ulottuvat neljän meripeninkulman päähän kaukaisimpien saarten kautta kulkevasta murtoviivasta. Perämerellä Tornion saaristossa Suomen ja Ruotsin raja on määritelty Haminan rauhan jälkeen vuonna 1811.[35]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maankohoamisen takia Merenkurkun saaristo ja koko Pohjanlahden nykyinen rannikko on voitu asuttaa vasta varsin myöhään. Merenkurkun saariston vakituisesta asutuksesta on ensimmäiset kirjalliset todisteet vasta 1400-luvun alusta. 1700-luvun loppuun asti saariston pääelinkeinoja olivat kalastus ja hylkeenpyynti. 1600-luvulla Merenkurkun yli kuljetettiin vilkkaasti ihmisiä, postia ja tavaroita.[36] Kelirikkoaikana Suomesta emämaa Ruotsiin päästiin pitkin rantatietä (ruotsiksi Norrstigen, ”pohjanpolku”), joka erkaantuu entiseltä Turun–Tukholman postitieltä Vehmaalla, josta se kulkee länsirannikkoa pitkin Tornioon ja sieltä Ruotsin puoleista rannikkoa Tukholmaan asti.[37]

Vuonna 1714 suuressa Pohjan sodassa kenraalimajuri Golovinin johtama laivasto-osasto ylitti syyskuussa Pohjanlahden ja hyökkäsi Uumajaan. He ryöstelivät kaupungissa ja sytyttivät sen palamaan. Paluumatkalla nousi myrsky ja monia aluksia upposi Merenkurkun saaristoon.[38] Vuosien 1714–1721 isovihan aikana suurin osa rannikkokylistä poltettiin.[36] Suomen sodassa venäläiset hyökkäsivät Uumajaan talvisaikaan jäätä pitkin.[39]

Krimin sodassa – suomalaisesta näkökulmasta Oolannin sodassa – brittilaivasto tunkeutui Pohjanlahdelle. Kokkolan edustalla käytiin Halkokarin kahakka, jossa kokkolalaiset onnistuivat yllättämään englantilaiset.[40] Ouluun johtavalta väylältä poistettiin merimerkit, joten britit etenivät hyvin varovasti, mutta suomalaissyntyisen luotsin avulla he pääsivät kaupunkiin ja polttivat Varjakan telakan ja Tervahovin.[41]

Ensimmäisen maailmansodan aikana Merenkurkun ylitys oli osa jääkärien salaista reittiä sotilaskoulutukseen Saksaan. Talvisodan aikana meri oli pitkään jäässä, jäätie toimi kaksi kuukautta ja sitä pitkin tuotiin yli 2 000 autolastillista tavaraa, aluksi vaatteita sekä elintarvikkeita ja myöhemmin sotatarvikkeita.[36]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Havsplanering – Nuläge för Bottniska viken 2015 (PDF) Länsstyrelserna i Norrbotten, Västerbotten, Västernorrland, Gävleborg och Uppsala län. Viitattu 17.8.2015. (ruotsiksi)
  • Turkmen A: Itämeren ja Mustameren geologinen historia, sedimentaation kehitys sekä ympäristöongelmien vertailu (pro gradu). Helsingin yliopisto, Geologian ja maantieteen laitos, 2014. Verkkoversio (Helda) (viitattu 25.10.2015).

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Pohjanlahti Fishing Finland. Kalatalouden Keskusliitto. Viitattu 10.7.2015.
  2. a b c d e f Tietoja Pohjanlahdesta Bottenvikens skärgård. Viitattu 10.7.2015. (ruotsiksi)
  3. a b Merialueiden aluejako (Sääennusteissa alueet voidaan jakaa edelleen etelä- ja pohjoisosaan esim. Perämeren pohjoisosa) Ilmatieteen laitos. Viitattu 10.7.2015.
  4. a b Ismo Nousiainen ja Hannu Tikkanen: Selkämeren merkitys lintujen muuttoväylänä 2013. Ramboll. Viitattu 10.7.2015.
  5. Limits of Oceans and Seas (3rd Ed.), s. 5. International Hydrographic Organization, 1953. Teoksen verkkoversio (viitattu 11.11.2015).
  6. Havsplanering s.4
  7. Töre båthamn bottenviken.se. Viitattu 11.11.2015. (ruotsiksi)
  8. Sveriges Huvudavrinningsområden SMHI. Viitattu 28.10.2015. (ruotsiksi)
  9. a b Selkämeri Aaltojen alla. Viitattu 25.10.2015.
  10. Risto Lounema: Maa nousee Hymy. 2000. Viitattu 26.10.2015.
  11. High Coast / Kvarken Archipelago Unesco. Viitattu 26.10.2015.
  12. Hogan M. O.: Gulf of Finland – Geologic Origin Encyclopedia of Earth. Viitattu 13.10.2015. (englanniksi)
  13. Turkmen s. 51
  14. Lehtinen, Martti & Nurmi, Pekka & Rämö, Tapani (toim.): Suomen kallioperä: 3000 vuosimiljoonaa, s. 311. Helsinki: Suomen geologinen seura, 1998. ISBN 952-90-9260-1. Teoksen verkkoversio.
  15. Itämeren ja järvien kehitys Maaperäkartan käyttöopas. Geologian tutkimuskeskus. Viitattu 25.10.2015.
  16. Perämeri Aaltojen alla. Viitattu 25.10.2015.
  17. Turkmen s. 32
  18. Pohjanlahti Kotkan Maretarium. Viitattu 31.10.2015.
  19. Turkmen s. 33
  20. Turkmen s. 131
  21. Havsplanering s. 66
  22. Havsplanering s. 66–69
  23. Valas nähtiin Perämerellä MTV3. Viitattu 10.7.2015.
  24. Perämeren kansallispuisto Metsähallitus. Viitattu 10.7.2015.
  25. Selkämeren virtuaaliopas Metsähallituksen luontopalvelut. Viitattu 10.7.2015.
  26. Välj nationalpark Sveriges Nationalparker. Viitattu 10.7.2015. (ruotsiksi)
  27. Merenkurkun maailmanperintöalue Metsähallitus. Viitattu 10.7.2015.
  28. High Coast / Kvarken Archipelago Unesco. Viitattu 10.7.2015.
  29. Taulu 4. Satamien ulkomaan tavaraliikenne, 2012-2014 Ulkomaan meriliikennetilasto 2014. 5/2015. Liikennevirasto. Viitattu 3.11.2015.
  30. a b Havsplanering s. 92
  31. Vesiliikenteen ja merenkulun edellytykset muuttuvat ilmastonmuutoksen myötä Ilmasto-opas. Viitattu 17.8.2015.
  32. Aikataluli Vaasa - Uumaja Wasaline. Viitattu 27.10.2015.
  33. Havsplanering s. 88–90
  34. Tuulivoimaa on pian tulossa Kauppalehti. Viitattu 17.8.2015.
  35. Laki Suomen aluevesien rajoista Finlex. 1956. Viitattu 25.10.2015.
  36. a b c Merenkurkun historiaa Merenkurkku, maailmanperintöalue. Viitattu 31.10.2015.
  37. Pohjanlahden rantatie Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen laitoksen julkaisuja XV. Turun yliopisto. Viitattu 31.10.2015.
  38. Hyvärinen, Jari: Länsirannikon skampavoijat Hylyt.net. Viitattu 31.10.2015.
  39. Forsius Arno: Venäläisen sotilasosaston retki Vaasasta Uumajaan maaliskuun lopulla 1809 Viitattu 31.10.2015.
  40. Harvinainen kuninkaallinen sotasaalis tutkitaan perin pohjin Yle. Viitattu 31.10.2015.
  41. Oolannin sota Oulussa Niilo Naakan tarinat. Pohjois-Pohjanmaan museo. Viitattu 31.10.2015.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]