Pohjanmeri

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
North Sea map-fi.png

Pohjanmeri (lat. Mare Germanicum) on matala ja myrskyisä Atlantin valtameren reunameri, joka sijaitsee Euroopan mannerjalustalla Britteinsaarten ja Euroopan mantereen luoteisosien välissä.[1][2] Se yhtyy Atlantiin Calais’nsalmen ja Englannin kanaalin kautta lounaassa ja Orkney- ja Shetlandsaarten sekä Norjan välistä pohjoisessa. Idässä se kapenee Skagerrakiksi ja yhdistyy Itämereen Kattegatin ja Tanskan salmien kautta. Itämerelle on myös suorempi yhteys Schleswig-Holsteinin poikki kulkevaa Kielin kanavaa pitkin.[2]

Pohjanmeren rannikkovaltioita ovat Iso-Britannia lännessä ja lounaassa, Norja koillisessa, Ruotsi ja Tanska idässä, Saksa ja Alankomaat kaakossa sekä Belgia ja Ranska etelässä.[2] Rannikkovaltiot harjoittavat alueella laajamittaista taloudellista toimintaa, kuten kalastusta ja kalanviljelyä, hiekan- ja soranottoa merenpohjasta, maakaasun ja maaöljyn porausta, ruoppausmassojen läjittämistä sekä matkailua. Pohjanmeri on myös eräs maailman vilkkaimmin liikennöidyistä merialueista, ja sen rannoilla sijaitsee kaksi maailman suurimpiin lukeutuvaa satamaa.[3]

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Majakka Den Helderin lähistöllä.
Purjelautailija Syltin rannikolla.

Pohjanmeren altaan pituus pohjoisesta etelään on 960 kilometriä ja leveys lännestä itään 580 kilometriä.[4] Estuaarit ja vuonot mukaan lukien altaan pinta-ala on noin 575 000 neliökilometriä ja kokonaistilavuus 54 000 kuutiokilometriä.[5] Veden keskisyvyys on vain 94 metriä, kun esimerkiksi Välimeren keskisyvyys on noin 1,5 kilometriä.[5][6] Altaan eteläreunalla meren syvyys on alle 30 metriä, mutta merenpohja viettää loivasti kohti pohjoisreunaa, jossa syvyys on jo noin 200 metriä. Syvin kohta on 700 metriä Norjan haudassa, pitkänomaisessa syvänteessä Norjan rannikolla.[7]

Merenpohjan suhteellisen tasaiset pinnanmuodot ovat lähes samanlaiset kuin viime jääkauden päättyessä, jolloin paikalla oli kuivaa maata. Pohjanmeren matalikot – esimerkiksi Doggermatalikko, Iso ja Pieni Kalamatalikko sekä Jyllannin matalikko – ovat vedenalaisia moreenimuodostumia, jotka laajeneva jäätikkö kasasi etureunalleen.[7] Jää- ja vesivirrat puolestaan kuluttivat merenpohjaan syvänteitä. Näin syntyivät muuan muassa Oestergronden, Devil’s Hole, Norjan hauta sekä Elben muinainen jokilaakso.[8] Fladen Ground oli todennäköisesti järvi, jota reunusti jäätikkö kolmesta ilmansuunnasta.[7]

Vaihtelevien geologisten olosuhteiden vuoksi Pohjanmeren rannikot ovat hyvin monimuotoiset. Pohjoisessa esiintyy maankohoamista, joka johtuu maankuoren hitaasta oikenemisesta jääkauden jälkeen. Norjan vuoristoiselle ja rikkonaiselle rannikolle ovat tyypillisiä kalliosaaret ja syvät vuonot[8], joista suurimpia ovat Sogne, Hardanger, Bokna ja Oslonvuono.[2] Etelä-Norjan edustalla on lähes katkeamaton ketju saaria, joka jatkuu Ruotsin puolelle.[8] Englannin ja Skotlannin itärannikolla on kallioita, kivikkoisia rantoja sekä laajoja estuaareja ja merenlahtia, kuten Moray Firth, Firth of Forth, Humber, the Wash ja Thames.[2][8] Kaakkois-Englannissa maisemaa hallitsevat matalat kalliot ja jokien muodostamat tulvalaaksot.[8]

Ihminen on muuttanut suuresti Pohjanmeren eteläosien rantaviivaa rakentamalla sinne kaupunkeja, satamia ja teollisuuslaitoksia, valtaamalla merestä maa-alueita sekä suojaamalla ranta-alueita maavallein. Ranskan rannikkoalueille ominaisia ovat jokien halkomat tasangot ja rantakalliot. Calais’nsalmesta Tanskaan ulottuvalla vyöhykkeellä on lukemattomia hiekkarantoja ja -dyynejä, suurten jokien suualueita sekä Vattimereen kuuluvia laajoja vuorovesitasankoja ja saaria. Tanskan länsirannikolla on myös pitkien hiekkarantojen rajaamia laguuneja.[8]

Orkney- ja Shetlandsaarten lisäksi Pohjanmeressä on monia pienempiä saaria Norjan, Tanskan, Saksan ja Alankomaiden rannikolla. Niistä suurimpia ovat Sotra, Bømlo, Stord, Tysnesøy ja Karmøy Norjassa; Orust ja Tjörn Ruotsissa; Pohjois-Friisein saaret Tanskassa ja Saksassa; Itä-Friisein saaret ja Helgoland Saksassa sekä Länsi-Friisein saaret Alankomaissa. Englannin itärannikolla saaria on vain vähän.[2]

Geologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Satelliittikuva Pohjanmerestä.

Pohjanmeren allas on vajonnut koko olemassaolonsa ajan.[7] Merenpohjaa peittävät suurelta osin yli kuusi kilometriä paksut sedimenttikerrokset, jotka ovat peräisin useista eri lähteistä. Sedimenttien alla kulkee etelästä pohjoiseen ikivanha hautavajoama, joka on paljon syvempi kuin Norjan hauta.[8]

Permikaudella, noin 250 miljoonaa vuotta sitten, Pohjanmeren paikalla oli vuorten ympäröimä aavikkotasanko ja useita suolajärviä. Tällä aikakaudella syntyivät merenpohjan hiekkakivi- ja anhydriittikerrostumat ja niihin varastoitunut maaöljy ja maakaasu. Liitukaudella, noin 100 miljoonaa vuotta sitten, Pohjanmeren allasta peitti jo matala meri, jonka pohjalle kasaantui aikojen saatossa paksu kerros liitua.[7] Liitukauden loppuvaiheessa, 60–65 miljoonaa vuotta sitten, 130 kilometrin päähän Englannin nykyisestä itärannikosta törmäsi suuri meteoriitti tai komeetta, joka synnytti merenpohjaan Silverpit-kraatterin.[9] Tertiäärikaudella, noin 50 miljoonaa vuotta sitten, Pohjanmeri oli jo lähes nykyisen muotoinen ja sen pohjalle muodostui paksu sedimenttipatja jokien kuljettamasta savesta ja liejusta.[7] Vielä 1,6 miljoonaa vuotta sitten Pohjanmeren eteläosat olivat osa Euroopan mannerta.[1]

Vähitellen jääkaudet muovasivat merenpohjan pinnanmuodot nykyiselleen.[1] Viime jääkauden aikana Britteinsaaria peitti jäätikkö, joka ulottui lännessä Kelttimereen ja idässä Thamesin suulle, ja Skandinavian niemimaalta työntyi toinen jääkieleke Pohjanmeren altaaseen. Kun jäätiköt sulivat ja ilmasto alkoi lämmetä, merenpinta nousi ja aallot ja merivirrat alkoivat levittää irtonaisia maa-aineksia. Maa-ainesten leviäminen jatkuu edelleen ja sen seurauksena hienoimmat ainekset siirtyvät hitaasti pohjoiseen ja päätyvät lopulta Pohjois-Atlantin syvempiin vesiin.[7] Merenpohjaan on kerrostunut pääasiassa hiekkaa, mutta matalikoilla yleisempiä ovat karkea hiekka ja sora ja syvänteissä hienojakoinen lieju. Vattimerta ja the Washia ympäröiville marskimaille kulkeutuu jatkuvasti lisää hiekkaa ja liejua jokien ja nousuveden kuljettamina.[8]

Klimatologia ja hydrologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoksi…
…ja luode Blankenbergessa Belgiassa.

Pohjanmeri sijaitsee lauhkealla ilmastovyöhykkeellä, Pohjois-Atlantin oskillaation (NAO) vaikutusalueella. Sen ilmastoon vaikuttavat voimakkaasti Atlantin merivirrat ja vallitsevat länsituulet sekä niihin liittyvät matalapaineet. Sääolosuhteita luonnehtivat vaihtelevat tuulet, pilvisyys ja runsaat sateet – vuotuinen sademäärä on keskimäärin 425 millimetriä. Eniten sataa Norjan rannikolla, jossa mereltä virtaava kostea ilma kohtaa jyrkän vuoriston.[10]

Pohjanmeren suolapitoisuus on 34–35 promillea ja lämpötila keskimäärin +17 °C kesällä ja +6 °C talvella.[4] Merivesi on jatkuvassa kiertoliikkeessä vuoroveden, vallitsevien tuulten ja vesimassojen tiheyserojen vuoksi. Virtaukset vaihtelevat vuodenaikojen ja sijainnin mukaan, mutta pääsääntöisesti vesi kiertää Pohjanmeren altaassa vastapäivään: Orkney- ja Shetlandsaarten välistä virtaa vettä kohti etelää Skotlannin ja Englannin itärannikon suuntaisesti ja Englannin kanaalista purkautuu Pohjois-Atlantin virran lämmintä vettä, joka etenee Alankomaiden rannikkoa pitkin koilliseen ja pitää meren sulana läpi talven. Vuorovesivirtaukset kasaavat merenpohjan hiekkaa särkiksi merivirtojen ja myrskyaaltojen törmäysalueille, kuten Calais’nsalmeen. Hiekkaa joudutaankin jatkuvasti ruoppaamaan tärkeimmillä laivareiteillä ja suurten satamien lähistöllä, jotta merenkulku ei vaarantuisi.[7]

Pohjanmeren valuma-alue käsittää kaikki ne rannikkovaltioiden vesistöalueet, joilta pinta- ja pohjavedet laskevat Pohjanmereen. Valuma-alueen pinta-ala on lähes 850 000 neliökilometriä[11] ja siellä asuu 184 miljoonaa ihmistä (2000)[12]. Suurimmat laskujoista ovat Elbe, Weser, Maas, Rein, Schelde, Seine, Humber ja Thames. Jokien vuotuinen kokonaisvirtaama vaihtelee suuresti mutta on keskimäärin 300 kuutiokilometriä, josta kolmasosa on peräisin Norjan ja Ruotsin lumen sulamisvesistä. Lisäksi Tanskan salmien kautta virtaa Pohjanmereen vuosittain noin 470 kuutiokilometriä merivettä, jonka suolapitoisuus on 10 promillea.[11]

Jokien keskimääräinen valuma Pohjanmereen [11]
Alue Virtaus (km³/v) Valuma-alue (km²)
Norjan rannikko 58–70 45 500
Skagerrakin ja Kattegatin rannikko 58–70 102 200
Tanskan ja Saksan rannikko (ml. Vattimeri) 32 219 900
Alankomaiden ja Belgian rannikko (ml. Vattimeri, Rein, Maas ja Schelde) 91–97 221 400
Englannin kanaalin rannikko (ml. Seine) 9–37 137 000
Englannin itärannikko (ml. Tyne, Tees, Humber ja Thames) 32 74 500
Skotlannin itärannikko (ml. Forth) 16 41 500
Pohjanmeren rannikko yhteensä: 296–354 841 500
Tanskan salmet (virtaus Itämereltä): 470 1 650 000

Biologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Levät ja kasvit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kukkivaa kasviplanktonia Pohjanmerellä.

Suurin osa Pohjanmeressä elävistä yhteyttävistä eliöistä kuuluu mikroskooppisiin, vedessä vapaasti keijuviin planktonleviin, jotka ovat meren ravintoverkon perusta. Litrassa merivettä voi elää jopa 100 000–100 miljoonaa erikokoista ja -muotoista planktoneliötä.[13] Kasviplanktonin tuotantoon vaikuttavat monet fyysiset tekijät, joista merkittävimpiä ovat auringonvalon ja ravinteiden saatavuus sekä veden tiheyskerrostuneisuus. Piko- ja nanoplanktonit ovat avomeren kerrostuneessa vedessä yleisempiä kuin rantavyöhykkeen sekoittuneessa vedessä, ja suurempien planktonlevien määrä kasvaa ulapalla ainoastaan lyhyiden kukintajaksojen aikana.[14] Tietyt planktonlevät ja syanobakteerit tuottavat myrkkyjä, jotka aiheuttavat kalakuolemia ja voivat olla vaarallisia ihmisille.[15] Levät aiheuttavat Pohjanmerellä myös muita ilmiöitä: esimerkiksi Phaeocystis-sukuun kuuluvat koloniaaliset levät synnyttävät alkukesästä vaahtoa, joka ajautuu paksuina valleina merenrannoille, ja Chrysochromulina-sukuun kuuluvat tarttumalevät saavat aikaan merelle ominaisen tuoksun.[16]

Makrolevät ja meriajokkaat ovat planktonlevien jälkeen merkittävimmät kasviryhmät Pohjanmerellä. Niitä esiintyy rantavesien ja matalan meren alueella, missä auringonvalo vielä yltää pohjaan asti.[17] Meriajokasniityt olivat aikaisemmin yleisiä Vattimeren rannoilla mutta harvinaistuivat 1900-luvulla kasvitautien ja liiallisen keräyksen vuoksi.[18] Laajimmat suurleväkasvustot sijaitsevat kalliorannoilla ja kiinteällä merenpohjalla ja ulottuvat laskuvesivyöhykkeeltä 15–30 metrin syvyyteen. Vuorovesivyöhykkeellä elintilasta kilpailevat yksivuotiset viherlevät ja monivuotiset rakkolevämäiset ruskolevät, esimerkiksi solmulevä, sahalaitalevä ja rakkolevä. Vuorovesivyöhykkeen alapuolella vallitsevat taarimaiset ruskolevät, jotka muodostavat tiheitä kasvustoja merenpohjaan.[19]

Kalat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valkoturska.
Seiti.

Pohjanmeressä elää noin 230 kalalajia[19], joiden levinneisyyden perusteella se voidaan karkeasti jakaa kolmeen eliömaantieteelliseen alueeseen: pohjoiseen ja keskiseen vyöhykkeeseen, eteläiseen ja itäiseen vyöhykkeeseen sekä mannerjalustan reunaan ja Norjan hautaan. Veden syvyys- ja lämpötilaerojen vuoksi kalalajit ovat hyvin erilaiset matalissa eteläosissa kuin syvemmissä keski- ja pohjoisosissa.[20] Lajien määrä on myös pienimmillään etelässä mutta kasvaa kohti pohjoista ja länttä ja lähestyttäessä rannikoita.[19]

Pohjois- ja keskiosissa yleisimpiä pohjakaloja ovat valkoturska, kolja sekä turska ja yleisimpiä pelagisia kalalajeja makrilli, piikkimakrilli sekä kilohaili.[19][20] Syvemmissä vesissä (100–200 m) dominoi harmaaturska, kun taas matalammissa vesissä (50–100 m) tavallisempia ovat kolja, valkoturska, silli, hietakampela sekä punakampela. Pohjoisosissa esiintyy myös muutamia kylmien vesien kalalajeja, jotka puuttuvat kokonaan eteläosista. Tällaisia ovat esimerkiksi kivinilkkoihin kuuluvat kalpapyrstö ja isokalpapyrstö.[20]

Etelä- ja itäosille tyypillisiä lajeja ovat erilaiset rannikkovesien kalat, joista taloudellisesti merkittäviä ovat valkoturska, hietakampela, punakampela ja meriantura. Muita yleisiä mutta taloudellisesti merkityksettömiä kalalajeja ovat kyhmykurnusimppu, anturainen sekä myrkyllinen pikkulouhikala. Tavallisia ovat myös Ammodytes-sukuun kuuluvat tuulenkalat sekä Pomatoschistus-sukuun kuuluvat tokot, jotka ovat tärkeää ravintoa pohjakaloille.[20]

Mannerjalustan reunalla, Norjan haudassa ja Norjan syvissä vuonoissa ylivoimaisesti yleisin kalalaji on seiti. Sen lisäksi tällä vyöhykkeellä esiintyy koljaa, harmaaturskaa, valkoturskaa, piikkimakrillia ja mustakitaturskaa.[20]

Pohjaeläimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rannalle ajautunut punameritähti.
Flustra foliacea -sammaleläin.

Myös pohjaeliöstön perusteella Pohjanmeri voidaan jakaa kolmeen eliömaantieteelliseen alueeseen, joiden väliset rajat kulkevat viidenkymmenen, sadan ja kahdensadan metrin syvyydessä.[21] Rikkaimmat eliöyhteisöt löytyvät alueen luoteisosista ja köyhimmät kaakkoisosista.[22] Pohjaeliöstön lajikoostumukseen ja runsauteen vaikuttavat paitsi veden syvyys myös pohjaveden lämpötila ja suolaisuus sekä merenpohjan sedimentit.[21]

Yleisimpiä niveljalkaisten pääjaksoon kuuluvia eläimiä ovat erilaiset kuoriäyriäiset, lähinnä katkaravut, erakkoravut, taskuravut sekä hummerit.[23][24] Katkarapulajeista ovat kaupallisesti merkittävimpiä pohjankatkarapu ja hietakatkarapu ja runsaslukuisimpia Pandalus montagui ja Crangon allmanni.[25][23][24] Suurista äyriäisistä kalastetaan etenkin isotaskurapua ja hämähäkkirapua sekä euroopanhummeria ja keisarihummeria.[24] Tavallisia ovat myös kotilonkuoressa asuva bernhardinerakkorapu ja pikkuruinen sinitaskurapu Liocarcinus holsatus.[23][24]

Biomassaltaan hallitsevia nilviäislajeja ovat suuret kotilot Neptunea antiqua ja kuningaskotilo, joita tavataan vuorovesivyöhykkeen alapuolella.[23] Kuningaskotiloita kalastetaan syötäväksi samoin kuin pienempiä rantakotiloita. Taloudellisesti merkittäviä simpukkalajeja ovat rantavyöhykkeellä elävät sinisimpukka ja sydänsimpukka sekä vinohammassimpukat Spisula solida ja Spisula subtruncata.[24]

Yleisimpiä piikkinahkaisten pääjaksoon kuuluvia eläimiä ovat meritähdet, käärmetähdet sekä merisiilit. Meritähdistä runsaslukuisimpia ovat lähellä rantaa elävät punameritähti ja kampameritähti sekä avomerellä elävä Luidia sarsi, jolla on hyvin epätavallinen elinkierto. Tavallisimpia käärmetähtiä ovat puolestaan pohjahiekkaan kätkeytyvä hietakäärmetähti ja sen pieni lähisukulainen punakäärmetähti. Määrältään runsaimpia merisiililajeja ovat pohjoisosien syvien vesien Echinus elegans ja Echinus acutus sekä vihertävä Strongylocentrotus droebachiensis, jota tavataan vuorovesivyöhykkeellä koko Pohjanmeressä.[23]

Muita tavallisia selkärangattomia ovat läpinäkyvässä putkessa elävä Hyalinoecia tubicola -monisukasmato ja merilevää erehdyttävästi muistuttava Flustra foliacea -sammaleläin. Huomattavimpia korallieläimiä ovat sulkakoralleihin kuuluva merikoura sekä Bolocera tuediae, joka on Pohjanmeren suurimpia merivuokkolajeja.[23] Vuosituhannen vaihteessa tutkijat löysivät vanhoista öljynporauslautoista yllättäen syvänmeren korallilajeja, lähinnä silmäkorallia. Tavallisesti niitä tavataan vain Atlantin syvemmissä osissa, missä merenpohja on kiinteämpi kuin Pohjanmeressä.[26]

Linnut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suula.

Pohjanmerellä tavataan ympäri vuoden noin 10 miljoonaa merilintua. Sen rannoilla pesii kesäisin 28 eri lintulajia ja kaikkiaan yli 4 miljoonaa lintua, ja etenkin Vattimeri on tärkeä muuttolintujen levähdysalue. Monet linnuista muuttavat syksyllä etelämmäksi, mutta niiden tilalle tulee muita lajeja pohjoisesta ja lännestä. Lintukannat ovat kooltaan varsin suuria ja ne ovat kasvaneet tasaisesti koko 1900-luvun ajan: esimerkiksi yli puolet maailman isokihuista ja kalatiiroista elää Pohjanmerellä.[27]

Merilinnut voidaan jakaa karkeasti ulappa- ja rantalintuihin. Ulappalinnut pesivät Pohjanmeren tai Englannin kanaalin rannoilla mutta hankkivat ravintonsa avomereltä. Niitä ovat esimerkiksi myrskyliitäjät, ulappaliitäjät, suulat, useimmat ruokit sekä jotkin lokit. Rantalintuja ovat puolestaan sorsat, sukeltajat, merimetsot, tiirat, tietyt lokit sekä riskilä.[27]

Nisäkkäät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuori harmaahylje Helgolandin rannikolla.

Pohjanmeren yleisimpiä eväjalkaisia ovat kookas harmaahylje ja pienempi kirjohylje. Harmaahyljekannan arvioidaan koostuvan noin 60 000 yksilöstä ja kirjohyljekannan 30 000 yksilöstä. Kannat ovat pysyneet suurinpiirtein samankokoisina 1980-luvulta lähtien. Harmaahylkeitä tavataan enimmäkseen Englannin itärannikolla, kirjohylkeitä puolestaan Orkney- ja Shetlandsaarilla, Vattimerellä sekä Kattegatin ja Skagerrakin alueella.[28]

Pohjanmeren runsaslukuisin valaslaji on pyöriäinen, jonka kannan kooksi arvoidaan jopa 300 000 yksilöä. Pyöriäisten lisäksi alueella elää 7 000–20 000 lahtivalasta ja yhteensä lähes 11 000 valkokuve- ja valkokuonodelfiiniä. Muita säännöllisesti tavattavia hammasvalaita ovat pitkäeväpallopää, delfiini, rissondelfiini ja miekkavalas. Valaiden suojelu on johtanut kantojen kasvuun ja sitä myötä joukkorantautumisten lisääntymiseen. Joka talvi Pohjanmeren matalille etelärannoille ajautuu muuttomatkalla olevia kaskelottikoiraita. Fossiililöydösten perusteella tämä ilmiö on jatkunut jo tuhansia vuosia.[28]

Taloudellinen merkitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Öljynporauslautta South Shieldsin satamassa Tyne and Wearin rannikolla.
Scroby Sandsin tuulivoimalapuisto Great Yarmouthin edustalla.

Öljy ja maakaasu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Öljyn ja maakaasun poraus alkoi Pohjanmerellä 1960-luvun lopussa.[29] Öljyntuotanto keskittyy Shetlandin altaaseen pohjoisessa ja maakaasuntuotanto Southern Bightiin etelässä.[30] Vuonna 2010 Pohjanmerellä tuotettiin raakaöljyä ja nestemäisiä polttoaineita keskimäärin 3,7 miljoonaa barrelia vuorokaudessa, mikä oli 4,3 % maailman kokonaistuotannosta. Tästä Norjan osuus oli 57 % ja Ison-Britannian 35 %.[31] Öljyntuotanto on kuitenkin kääntynyt laskuun saavutettuaan huippunsa Isossa-Britanniassa vuonna 1999[32] ja Norjassa vuonna 2001[33]. Uusi suuri öljyesiintymä löytyi kesällä 2012 Stavangerin läheltä vuonna 2011 löytyneen esiintymän vierestä. Viimevuotisen esiintymälöydön suuruudeksi arvioidaan 500-1200 miljoonaa barrelia, tuoreemman 140-270 miljoonaa barrelia.[34]

Hiekka ja sora[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pohjanmerestä kaivetaan hiekkaa ja soraa enemmän kuin mistään muusta merestä. Maalajit ovat hyvin lajittuneita ja tasalaatuisia ja vaativat vain vähän jatkokäsittelyä. Englannin rannikolta kaivettu sora sisältää paljon piikiveä ja kvartsiittia, jotka ovat peräisin liitukallioista. Ruoppauslaitteet liikkuvat yleensä matalissa rannikkovesissä ja aiheuttavat rantojen eroosiota.[30] Vuonna 1996 merenpohjasta nostettiin maata yhteensä lähes 40 miljoonaa kuutiota, josta Alankomaiden osuus oli 59 % ja Ison-Britannian 24 %.[35]

Uusiutuva energia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pohjanmerelle on rakennettu parisenkymmentä tuulivoimapuistoa, joihin lukeutuu myös maailman suurin merituulivoimapuisto Thanet Englannin itärannikolla.[36][37] Vuoden 2010 lopussa merituulivoiman kokonaiskapasiteetti alueella oli noin 1 700 MW, josta Ison-Britannian osuus oli 48 prosenttia, Tanskan 22 prosenttia, Alankomaiden 13 prosenttia ja Belgian 11 prosenttia.[36] Tuulivoiman lisäksi Pohjanmeren rannikkovaltiot tutkivat aalto- ja vuorovesivoiman hyödyntämistä, mutta toistaiseksi niiden taloudellinen merkitys on jäänyt vähäiseksi.[38] Tasoittaakseen sääolosuhteista riippuvaista energiansaantia rannikkovaltiot sopivat vuoden 2010 alussa rakentavansa yhteisen sähköverkon kytkemällä uusiutuvaa energiaa tuottavat voimalaitokset merikaapeleilla toisiinsa.[39]

Pohjanmeren suurimmat tuulivoimalapuistot [36]
Puisto Sijainti Käyttöönotto Kapasiteetti (MW)
Thanet Iso-Britannia (Margate) 2010 300
Horns Rev 2 Tanskan lippu Tanska (Blåvands Huk) 2009 209
Gunfleet Sands Iso-Britannia (Clacton-on-Sea) 2010 173
Belwind Belgian lippu Belgia (Zeebrugge) 2010 165
Horns Rev 1 Tanskan lippu Tanska (Esbjerg) 2002 160
Prinses Amalia Alankomaiden lippu Alankomaat (IJmuiden) 2008 120
Egmond aan Zee Alankomaiden lippu Alankomaat (Egmond aan Zee) 2007 108
Inner Dowsing Iso-Britannia (Skegness) 2008 97
Lynn Iso-Britannia (Skegness) 2008 97
Kentish Flats Iso-Britannia (Whitstable) 2005 90
Alpha Ventus Saksan lippu Saksa (Borkum) 2010 60
Scroby Sands Iso-Britannia (Great Yarmouth) 2004 60
Thornton Bank Belgian lippu Belgia (Zeebrugge) 2008 30

Kalastus ja kalanviljely[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kalastusalus Nordstrandin rannikolla.
Bergenin lähistöltä pyydettyjä turskia.

Pohjanmeren ravinteikkaassa vedessä elää runsaasti planktonia, joten se on oiva lisääntymispaikka monille kaupallisesti merkittäville kalalajeille.[30] Vuonna 2004 kalastustuotteiden kokonaissaalis oli 2,2 miljoonaa tonnia ja suurimpia kalastusvaltioita olivat Tanska (41 %), Norja (25 %), Iso-Britannia (13 %) ja Alankomaat (8 %).[40] Harmaaturskasta, kilohailista ja tuulenkaloista valmistetaan pääasiassa kalajauhoa ja -öljyä, kun taas muut kalastustuotteet päätyvät elintarviketeollisuuden käyttöön.[19]

Kalanviljelyä harjoitetaan kaikissa rannikkovaltioissa Belgiaa ja Ruotsia lukuun ottamatta. Lohta ja kirjolohta kasvatetaan pääasiassa Norjassa ja Skotlannissa, sinisimpukoita Alankomaissa, Tanskassa, Ranskassa ja Saksassa sekä ostereita Ranskassa, Saksassa, Alankomaissa, Norjassa ja Isossa-Britanniassa.[41]

Kalastusta on harjoitettu Pohjanmerellä jo varhaiskeskiajalta lähtien, jolloin silliä pyydettiin yöllä ajoverkoilla. Kun Länsi-Eurooppa alkoi kaupungistua Napoleonin sotien jälkeen, kalastusteollisuus kasvoi voimakkaasti. Vuonna 1881 laskettiin vesille ensimmäinen höyrykäyttöinen troolari. Kalansaaliit suurenivat huomattavasti, kun kurenuottien ja pelagisten troolien käyttö kalastuksessa yleistyi. Tämä johti lopulta liikakalastukseen, jonka seurauksena sillikannat romahtivat ja sillinpyynti jouduttiin kieltämään kokonaan vuonna 1977. Vaikka eri kalalajien pyyntiä on yritetty rajoittaa kansainvälisillä sopimuksilla, liikakalastus on edelleen vakava ongelma Pohjanmerellä.[30]

Kalastustuotteiden saaliit tonneina Pohjanmerellä vuosina 1950–2004 [42]
Kalastustuote 1950 1960 1970 1980 1990 2004
Silli 1 149 296 947 035 847 884 89 560 545 391 464 555
Tuulenkalat 0 0 207 732 371 720 670 379 972
Harmaaturska 0 15 421 288 207 542 180 248 128 17 929
Turska 144 324 263 739 336 294 279 493 119 378 31 273
Makrilli 53 627 104 444 313 045 100 858 153 806 275 700
Kilohaili 22 801 36 683 98 769 473 402 88 881 231 408
Kolja 53 780 68 134 660 755 94 761 41 949 42 688
Punakampela 68 756 97 812 141 876 113 094 162 311 66 936
Seiti 21 817 35 701 189 966 125 062 89 377 105 169
Valkoturska 47 343 71 989 191 675 124 533 40 857 9 357
Sinisimpukka 40 798 71 772 68 203 137 285 87 796 77 945
Muut lajit 232 899 451 173 599 526 269 556 478 116 448 179
Yhteensä: 1 835 442 2 163 902 3 736 404 3 082 154 2 776 662 2 151 110

Liikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kontteja Antwerpenin satamassa.

Pohjanmeri on eräs maailman vilkkaimmin liikennöidyistä merialueista ja sen rannoilla sijaitsee useita Euroopan suurimmista satamista. Vuonna 1996 alueen viidessäkymmenessä merkittävimmässä satamassa kävi yhteensä noin 270 000 laivaa.[43] Ylivoimaisesti vilkkain satama on Europoort Rotterdamissa[43], jonka kautta kuljetettiin yli 350 miljoonaa tonnia rahtia vuonna 2006.[44] Yli puolet Pohjanmeren laivaliikenteestä muodostuu kiinteillä reiteillä liikennöivistä matkustajalautoista ja ro-ro-aluksista. Calais’nsalmen kautta kulkee päivässä yli neljäsataa ja poikki keskimäärin kuusisataa alusta – mukaan lukien kaksisataa matkustajalauttaa.[43] Isosta-Britanniasta matkustaa meriteitse Belgiaan, Alankomaihin, Saksaan, Tanskaan ja Norjaan noin 2,6 miljoonaa ihmistä vuodessa (2007).[45]

Pohjanmeren suurimpien satamien kautta
tehdyt merikuljetukset miljoonina tonneina vuonna 2006
[44]
Satama Sijainti Lyhyen matkan
merikuljetukset
Muut
merikuljetukset
Yhteensä
Rotterdam Alankomaiden lippu Alankomaat 184,4 168,4 352,8
Antwerpen Belgian lippu Belgia 67,9 83,6 151,5
Hampuri Saksan lippu Saksa 50,2 65,4 115,6
Le Havre Ranskan lippu Ranska 45,9 23,9 69,8
Immingham Iso-Britannia 44,3 19,8 64,1
Bremen Saksan lippu Saksa 30,1 25,6 55,7
Amsterdam Alankomaiden lippu Alankomaat 26,6 28,8 55,4
Tees ja Hartlepool Iso-Britannia 39,0 14,4 53,4
Lontoo Iso-Britannia 43,0 8,9 51,9
Dunkerque Ranskan lippu Ranska 26,9 23,3 50,2
Wilhelmshaven Saksan lippu Saksa 36,4 6,7 43,1
Göteborg Ruotsin lippu Ruotsi 36,6 2,6 39,2
Zeebrugge Belgian lippu Belgia 25,6 7,1 32,7
Forth Iso-Britannia 27,8 3,7 31,5

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Luhr 2007: 409
  2. a b c d e f Suomalaisen Maailman atlas 2006: 30
  3. Regional QSR II 2000: 27
  4. a b North Sea Facts (html) Management Unit of the North Sea Mathematical Models. Viitattu 18. helmikuuta 2010. (englanniksi)
  5. a b Pernetta 2004: 184–185
  6. Pernetta 2004: 188
  7. a b c d e f g h Pernetta 1994: 134–135
  8. a b c d e f g h Regional QSR II 2000: 7
  9. Danielson, Stentor: Unusually Well Preserved Crater Found in North Sea National Geographic News. 31. heinäkuuta 2002. National Geographic Society. (englanniksi)
  10. Regional QSR II 2000: 21–22
  11. a b c Regional QSR II 2000: 8
  12. Regional QSR II 2000: 28
  13. Phytoplankton Ecomare. Viitattu 15. heinäkuuta 2010.
  14. Regional QSR II 2000: 88
  15. Regional QSR II 2000: 94
  16. Rannalle ajautuneet levät ja vaahto? Itämeriportaali. Viitattu 15. heinäkuuta 2010.
  17. Marine Flora Ecomare. Viitattu 15. heinäkuuta 2010.
  18. Eelgrass Ecomare. Viitattu 15. heinäkuuta 2010.
  19. a b c d e Regional QSR II 2000: 90
  20. a b c d e About the North Sea Fish Community ICES FishMap. ICES. Viitattu 7. kesäkuuta 2010. (englanniksi)
  21. a b MAFCONS Project Final Report 2006: 617
  22. MAFCONS Project Final Report 2006: 643
  23. a b c d e f MAFCONS Project Final Report 2006: 630–631
  24. a b c d e Regional QSR II 2000: 33
  25. Shrimp and prawns Ecomare. Viitattu 15. heinäkuuta 2010.
  26. Highfield, Roger: North Sea rigs offer coral oasis in the mud Telegraph.co.uk. 14. maaliskuuta 2006. Telegraph Media Group Limited. (englanniksi)
  27. a b Regional QSR II 2000: 90–91
  28. a b Regional QSR II 2000: 91–93
  29. Regional QSR II 2000: 40–41
  30. a b c d Pernetta 1994: 136–137
  31. Short-Term Energy Outlook (pdf) (s. 24–25) Tammikuu 2011. U.S. Energy Information Administration. Viitattu 13. tammikuuta 2011. (englanniksi)
  32. Oil (html) United Kingdom Energy Data, Statistics and Analysis – Oil, Gas, Electricity, Coal. Toukokuu 2006. U.S. Energy Information Administration. Viitattu 25. helmikuuta 2010. (englanniksi)
  33. Background (html) Norway Energy Data, Statistics and Analysis – Oil, Gas, Electricity, Coal. Elokuu 2009. U.S. Energy Information Administration. Viitattu 25. helmikuuta 2010. (englanniksi)
  34. Yle uutiset 27.8.2012
  35. Regional QSR II 2000: 38
  36. a b c Operational Offshore Wind Farms in Europe, End 2010 (pdf) The European Wind Energy Association. Viitattu 9. helmikuuta 2011. (englanniksi)
  37. Macalister, Terry: British firms miss out as world’s biggest offshore windfarm opens off UK coast (html) guardian.co.uk. Viitattu 9. helmikuuta 2011. (englanniksi)
  38. Soerensen, Hans Chr. & Weinstein, Alla: Ocean Energy: Position paper for IPCC (pdf) European Ocean Energy Association. Viitattu 28. maaliskuuta 2010. (englanniksi)
  39. Jha, Alok: Sun, wind and wave-powered: Europe unites to build renewable energy ’supergrid’ (html) guardian.co.uk. Viitattu 28. maaliskuuta 2010. (englanniksi)
  40. Landings by fishing country in LME: North Sea (html) (Valitse Show tabular data) Sea Around Us Project. 2009. Viitattu 17. helmikuuta 2010. (englanniksi)
  41. Regional QSR II 2000: 36
  42. Landings by species in LME: North Sea (html) (Valitse Show tabular data) Sea Around Us Project. 2009. Viitattu 16. helmikuuta 2010. (englanniksi)
  43. a b c Regional QSR II 2000: 41
  44. a b Amerini, Giuliano: Short Sea Shipping of goods 2000–2006 (pdf) (s. 8) Statistics in Focus. Helmikuu 2008. Eurostat. Viitattu 30. maaliskuuta 2010. (englanniksi)
  45. North Sea European Atlas of the Seas. European Commission. Viitattu 20. lokakuuta 2010. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koordinaatit: 56°N, 3°E