Isokihu
| Isokihu | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Eukaryootit Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Linnut Aves |
| Lahko: | Rantalinnut Charadriiformes |
| Heimo: | Kihut Stercorariidae |
| Suku: | Stercorarius |
| Laji: | skua |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Stercorarius skua |
|
| Katso myös | |
Isokihu (Stercorarius skua) on valtamerten lintu, jota tavataan Suomessa noin kerran vuodessa. Lajin nimesi Morten Thrane Brünnich 1764.
Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Isokihu on tummanruskea merilintu. Sen pituus 50–58 cm, siipien kärkiväli 125–140 cm ja paino 1,2–1,6 kg. Naaras on huomattavasti koirasta suurempi.
Euroopan vanhin rengastettu isokihu on ollut 32 vuotta ja 10 kuukautta vanha brittiläinen lintu.[2]
Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Isokihun nimialalaji skua pesii Islannissa, Norjassa, Färsaarilla ja Skotlannin saarilla. Se talvehtii avomerellä Atlantilla lähellä päiväntasaajaa. Eteläisellä Atlantilla pesivät alalajit antarcticus (Argentiinan kaakkoisosat ja Falklandinsaaret) ja loennbergi Antarktiksella ja sitä reunustavilla saarilla. Tyynenmeren ja Intian valtameren eteläosan saarilla pesii alalaji hamiltoni. Maailman populaation kooksi arvioidaan 10 000–20 000 yksilöä ja lajin kanta on elinvoimainen.[1] Britannian kanta on runsastunut voimakkaasti, Färsaarten kanta puolestaan on taantunut. Suomessa isokihu on nähty noin 50 kertaa vuoden 2006 loppuun mennessä.[3]
Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Isokihu viihtyy merten rannoilla ja avomerellä. Harvoin sitä tavataan sisämaan järvillä.
Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Isokihut lisääntyvät yhdyskuntina saarten ylätasanteilla ja kallionseinämillä. Pesä on vain syvennys maassa. Naaras munii kaksi munaa, joita molemmat vanhemmat hautovat. Haudonta kestää 28–30 vuorokautta. Poikaset kuoriutuvat eriaikaisesti ja ovat lentokykyisiä 6–7-viikkoisina. Vanhemmat puolustavat pesäänsä ihmisiltä ja muilta vaaroilta nopeilla syöksyillä. Pesii ensimmäisen kerran vasta 7–8-vuotiaana.
Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Isokihu syö kalaa, jota se hankkii usein ryöväämällä pienemmiltä merilinnuilta. Se tappaa ja syö myös lintuja, jopa merilokin kokoisia. Isokihun ravintoon kuuluvat myös linnunmunat ja -poikaset, jopa saman lajin poikaset (kannibalismi).
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Cramp, Stanley (päätoim.) 1985: Handbook of the Birds of Europe, the Middle East and North Africa. – Oxford University Press. Hong Kong.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b BirdLife International: Stercorarius skua IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 29.5.2014. (englanniksi)
- ↑ Euring
- ↑ Rariteettikomitea
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Isokihu Lintukuva-verkkopalvelussa