Kaskelotti
| Kaskelotti | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Nisäkkäät Mammalia |
| Lahko: | Valaat Cetacea |
| Alalahko: | Hammasvalaat Odontoceti |
| Heimo: | Physeteridae |
| Suku: | Physeter |
| Laji: | macrocephalus[2] |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Physeter macrocephalus |
|
| Synonyymit | |
|
|
 Esiintymisalueet sinisellä ja keskittymät mustalla |
|
| Katso myös | |
Kaskelotti (Physeter macrocephalus tai Physeter catodon) on suurin hammasvalaista. Koiras kasvaa keskimäärin 16 metriä pitkäksi. Lajin tunnistaa suuresta kulmikkaasta päästä ja poikkeuksellisesti pään vasemmassa reunassa sijaitsevasta hengitysaukosta. Kaskeloteilla on eläinkunnan suurimmat aivot, ja niiden päässä on lisäksi suuri ontelo, joka on täynnä valaanpääöljyä. Laji on levinnyt laajalle alueelle, ja sitä tavataan lähes kaikista meristä. Se on kuitenkin luokiteltu vaarantuneeksi, ja aiemmin lajia verotti raskas ambran ja öljyn takia käyty valaanpyynti. Kaskelottinaaraat elävät pienissä ryhmissä, mutta vanhat koiraat yksin. Naaraat synnyttävät pitkän raskausajan jälkeen yhden poikasen. Ravinnokseen kaskelotit käyttävät erityisesti kalmareita.
Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kaskelotti on suurin hammasvalaista, ja lisäksi lajin koiraiden ja naaraiden välinen ero on suurin valaista. Koiraat kasvavat noin 16-metrisiksi ja voivat painaa 45 tonnia. Naarat sen sijaan jäävät keskimäärin 11-metrisiksi ja painavat noin 15 tonnia.[3] Kaskelotilla on suuri neliömäinen pää, joka käsittää lähes kolmanneksen koko ruumiin pituudesta. Lajinimi macrocephalus tarkoittaakin suurta päätä. Kaskelotin tunnistaa helposti siitä, että se on ainoa valaslaji, jonka sierainaukko sijaitsee pään vasemmalla puolella.[4] Kaskelotin tunnusomaisen viistosti vasemmalle nousevan vesihöyrypatsaan tunnistaakin jo kaukaa.
Kaskelottien suuressa päässä on myös suuret aivot, jotka painavat täysikasvuisilla uroksilla keskimäärin 7,8 kiloa. Ne ovat eläinkunnan suurimmat, vaikkakaan eivät erityisen suuret lajin kokoon verrattuna.[3] Päässä on lisäksi suuri ontelo, spermaseettielin, joka on täynnä valaanpääöljyä. Valas pystyy viilentämään ja lämmittämään öljyä ja siten auttamaan itseään sukeltamaan ja nousemaan pintaan.[4]
Kaskelotit ovat yleensä tummanharmaita, mutta joskus niiden suut ovat sisältä kirkkaan valkoisia ja vatsassa on valkoisia läiskiä. Niiden rintaevät ovat ruumiiseen nähden pienet ja melamaiset ja pyrstöevät kolmiomaiset. Pieni selkäevä on myös matala ja yleensä pyöreähkö.[3]
Levinneisyys ja elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kaskelotin levinneisyysalue on hyvin laaja, ja sitä tavataan lähes kaikilta merialueilta. Niitä elää myös monissa suljetuissa tai osittain suljetuissa sisämerissä, kuten Välimeressä, Ohotanmeressä, Kalifornianlahdella ja Meksikonlahdella.[1] Kaskelotit elävät yleensä alueilla, joissa meren syvyys on vähintään 600 metriä ja ovat harvinaisia alle 300 metrin syvyisessä vedessä.[3]
Pohjois-Atlantilla arvioitiin Yhdysvaltain Kansallisen Valtameri- ja Ilmakehähallituksen (NOAA) laskentoihin perustuen olleen vuonna 1998 noin 4 700 kaskelottia. Tarkkoja maailmanlaajuisia kaskelottien laskentoja ei ole suoritettu, mutta joidenkin vuosina 1996–2001 suoritettujen alueellisten laskentojen perusteella karkea arvio valaiden laskennallisesta vähimmäismäärästä maailman merissä olisi NOAA:n mukaan noin 200 000 yksilöä.[3]
Käyttäytyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aikuiset naaraat elävät yleensä pienissä ryhmissä, kun sen sijaan aikuiset koiraat elävät yksin. Keskimäärin 12 naarasta ja niiden jälkeläiset muodostavat yhden perheyksilön. Naaraat pysyvät usein samassa ryhmässä koko ikänsä ja elävät trooppisissa vesissä. Koiraat sen sijaan lähtevät 4–21-vuotiaina ja muodostavat ryhmiä, joissa on muita samankokoisia ja -ikäisiä koiraita. Nämä ryhmät pienenevät hiljalleen, kun vanhenevat koiraat muuttavat lähemmäksi napa-alueita ja päätyvät elämään yksin. Ne palaavat enää vain satunnaisesti trooppisiin vesiin lisääntymään.[3]
Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kaskelottien ravinto koostuu lähinnä useista suurista eläimistä, jotka elävät myös merten syvissä vesissä. Niiden pääravintoa ovat kalmarit, mutta ne syövät myös haita, rauskuja ja muita kaloja.[3] Kaskelotit käyttävät ravinnon löytämiseen kaikuluotausta. Ravintoa etsiessään ne voivat tehdä jopa kaksi tuntia kestäviä sukelluksia kolmen kilometrin syvyyteen, eli syvemmälle kuin mikään muu nisäkäslaji.[4]
Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Koiraat saavuttavat sukukypsyyden 10-vuotiaina, mutta lisääntyvät ensimmäisen kerran vasta noin 19-vuotiaina, jolloin ne ovat 13-metrisiä. Naarat tulevat sukukypsiksi 7–11-vuotiaina, jolloin ne ovat 9 metriä pitkiä.[4] Lisääntymisaikana uros- ja naaraskaskelotit kokoontuvat laumoiksi, joihin kuuluu kaikenikäisiä naaraita, poikasia, nuoria yksilöitä sekä 1–5 kookasta urosta. Uros parittelee vatsa vasten vatsaa kiimaan tulleen naaraan kanssa. Pian sen jälkeen se lähtee laumasta etsimään uusia parittelukumppaneita. Pitkän tiineyden päätteeksi naaras synnyttää noin 4 metrin mittaisen poikasen. Aluksi se tönii jälkeläisensä varovasti vedenpintaan hengittämään. Poikanen liikkuu kauan emonsa seurassa. Emo imettää sitä yli kaksi vuotta, ja voi kulua jopa seitsemän vuotta, ennen kuin se synnyttää uuden jälkeläisen.
Kommunikaatio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Parven kaskelotit viestivät keskenään ääntelyllä kuten muutkin valaslajit. Jokaisella kaskelottiparvella on oma murteensa naksautuksia ja laulua. Emot vastaavat poikasen ääntelyyn erityisellä, vain poikasille tarkoitetulla naksausten sarjalla. Samoin naksautusten kuvio voi muuttua vastaanottajan koon mukaan. Kaskelottien viestintää ei tunneta kovinkaan hyvin. Kaskelottien ääntely voi yltää veden alla jopa 240 desibelin äänenvoimakkuuteen, mikä tekee siitä eläinmaailman kovimman äänen.[5]
Suojelu ja uhat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kaskelotteja on pyydetty jo kauan, ja laajamittainen pyynti aloitettiin Pohjois-Atlantilla vuonna 1712. Toiminnan keskuksena oli Nantucketin saari. Kaskelotteja ei pyydetty lihan takia, vaan lähinnä ambran ja valasöljyn takia.[4] Pyynti jatkui vuoteen 1988 ja oli suurimmillaan vuoden 1950 tienoilla, jolloin pyydettiin 25 000 yksilöä vuodessa, mikä heikensi dramaattisesti valaspopulaatiota.[1] Kaskelottien pyynti on käytännössä loppunut Kansainvälisen valaanpyyntikomission kiellettyä kaupallisen valaanpyynnin.[3]
Kaskelotit ovat nykyään melko hyvin turvassa valaanpyynnin uhalta.[1] Pitkään jatkuneella pyynnillä on kuitenkin edelleen vaikutuksia, sillä muun muassa suurimpien lisääntymiskykyisten koiraiden pyynti on vähentänyt raskauksien määrää. Muita kaskelotteihin kohdistuvia uhkia ovat takertuminen kalastusverkkoihin ja törmäykset laivoihin.[4]
Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto luokittelee kaskelotin vaarantuneeksi lajiksi, mutta laji ei ole välittömässä uhassa kuolla sukupuuttoon. Joitain populaatiota pitää kuitenkin tarkkailla. Tyynenmeren itäosissa valaanpyynti oli erittäin runsasta ja syntymämäärät ovat edelleen hyvin pieniä. Välimeren populaatiota uhkaa erityisesti kalastusverkot ja törmäykset laivoihin.[4]
Kaskelotti kirjallisuudessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Carlo Collodin kirjassa Pinokkio kaskelotti nimeltä Monstro nielaisee Gepetton veneen.
- Herman Melvillen romaanissa Moby Dick esiintyvä valkoinen valas oli kaskelotti.
- Jules Vernen romaanissa Sukelluslaivalla maapallon ympäri esiintyy suuri lauma kaskelotteja.
- Douglas Adamsin kirjassa Linnunradan käsikirja liftareille kaskelotti ilmestyy yllättäen korkealle planeetan ilmakehään ja putoaa sieltä pohtien samalla olemassaoloaan ennen kuin iskeytyy planeetan pintaa vasten.
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d Taylor, B.L., Baird, R., Barlow, J., Dawson, S.M., Ford, J., Mead, J.G., Notarbartolo di Sciara, G., Wade, P. & Pitman, R.L.: Physeter macrocephalus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2014.2. 2008. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 30.7.2014. (englanniksi)
- ↑ Integrated Taxonomic Information System (ITIS): Physeter macrocephalus (TSN 180488) itis.gov. Viitattu 28.10.2019. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h Sperm Whales (Physeter macrocephalus) 29.3.2013. Office of Protected Resources. Viitattu 9.5.2013. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g Sperm whale (Physeter macrocephalus) ARKive. Wildscreen. Viitattu 29.10.2019. (englanniksi)
- ↑ Valaat lepertelevät poikasilleen. Geo-lehti, marras-joulukuu 2011, 4. vsk, nro 11-12, s. 16. Sanoma Magazines Finland. ISSN 1797-3600.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Animal Diversity Web ADW – Physeter catodon, sperm whale University of Michigan, Museum of Zoology. Viitattu 28.10.2019. (englanniksi)
- Wagner, Eric: The Sperm Whale’s Deadly Call Smithsonian Magazine. joulukuu 2011. Viitattu 29.10.2019. (englanniksi)
- Robson, David: Singing duets helps sperm whales to bond New Scientist. 29.10.2008. Viitattu 29.10.2019. (englanniksi)