Kilohaili

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kilohaili
Sprattus sprattus.jpg
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Yläluokka: Luukalat Osteichthyes
Luokka: Viuhkaeväiset Actinopterygii
Alaluokka: Neopterygii
Lahko: Sillikalat Clupeiformes
Heimo: Sillit Clupeidae
Suku: Sprattus
Laji: sprattus
Kaksiosainen nimi
Sprattus sprattus
(Linnaeus, 1758)
Katso myös
 Commons-logo.svg Kilohaili Commonsissa
Suolattua Mustanmeren kilohailia Odessan torilla.

Kilohaili (Sprattus sprattus) on hyvin paljon silakkaa ja hieman muikkua muistuttava sillien heimon kalalaji. Se on hieman silakkaa pienempi (12–15 cm) ja viihtyy suolaisemmissa ja lämpimämmissä vesissä kuin silakka. Kaikkein vähäsuolaisimmista Itämeren osista, kuten jokisuista ja Perämeren pohjukasta, kilohailiparvia ei tavata. Toisaalta levinneisyys ulottuu etelässä Välimereen ja Mustaanmereen asti.

Tuntomerkit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Silakasta kilohailin erottaviin piirteisiin kuluu selkä- ja vatsaevän sijainti: kilohaililla vatsaevä on selkäevän etureunan etupuolella. Peukalolla koetettaessa kilohailin vatsa on terävämpi - siitä ruotsinkieliset nimet skarpsill (teräväsilli) ja vassbuk (terävävatsa). Taaksepäin siveltäessä silakan vatsa on sileä, kilohailin särmäsuomuinen vatsa tuntuu karkealta. Silakka on silmiinpistävän suuripäinen ja -silmäinen kala; kilohailin pää on suhteellisesti pienempi, samoin silmä,[1] ja kalan värisävy on vihertävämpi. Kilohaili on myös silakkaa rasvaisempi.

Elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kilohaili on parvikala, joka pysyttelee ulapalla ja kuteekin siellä, 10-20 metrin syvyydessä. Kilohailiparvet vaeltavat talven ruokailualueilta kesän kutualueille.[2] Sen mätimunat eivät kellu, vaan vajoavat pohjaan eivätkä kehity poikasiksi, jos veden suolapitoisuus ei ole vähintään 5 promillea – nuoret kalat kestävät kyllä makeampaakin vettä.

Kalastus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kilohaili on suomalaisen ammattikalastuksen toiseksi suurin saalis tonneissa mitattuna. Suomalaisten kilohailisaalis Itämerestä vuonna 2010 oli noin 25 miljoonaa kiloa, kun silakkaa pyydettiin 92 miljoonaa kiloa. Tärkeimmät pyyntialueet olivat Suomenlahti, Saaristomeri ja Gotlannin ympäristö, ja lähes koko saalis saatiin troolaamalla. Suomenlahdelta kilohailia saatiin kaksinkertainen määrä (7 miljoonaa kiloa) silakkaan verrattuna; silakkasaalis puolestaan on ensisijaisesti Selkämereltä.[3] Kilohailin kokonaissaalis Itämeren alueella oli 341 miljoonaa kiloa, josta suurimman osan pyysivät Ruotsi, Puola, Viro, Latvia ja Tanska.[4] Suurin osa maailman kilohailisaaliista tulee Itämerestä.[1]

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruokakalana kilohaili,muikku ja silakka ovat niin samanlaiset, että silakkaa ja muikkua voi varsin hyvin käyttää korvikkeena, jos reseptissä on käytetty kilohailia.

Skandinaavien anjovis-niminen säilyke tehdään yleensä kilohailista. Ennen EU-säännöksiä tomaattikastikkeeseen säilöttyä kilohailia myytiin sardiinina, mutta nykyään käytetään nimeä brisling, joka on kilohaili norjaksi ja tanskaksi. Myös Helsingin silakkamarkkinoilla myytävä maustekala tehdään yleensä kilohailista.[5]

Kilohaili valittiin vuonna 2008 Kymenlaakson maakuntakalaksi.[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Kilohaili. RKTL Kala-atlas.
  2. Sprattus sprattus (peilipalvelin) FishBase. R. Froese ja D. Pauly (toim.). (englanniksi)
  3. Ammattikalastus merellä 2010 Riista- ja kalatalous, Tilastoja 3/2011. Suomen virallinen tilasto. www.rktl.fi
  4. Kilohailisaaliit www.rktl.fi
  5. Koukussa silakkaan Helsingin Sanomat 1.10.2009
  6. Kymenlaakson maakuntakala. Kymen Sanomat