Lahtivalas
| Lahtivalas | |
|---|---|
.jpg) |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Nisäkkäät Mammalia |
| Alaluokka: | Theria |
| Osaluokka: | Istukkanisäkkäät Eutheria |
| Lahko: | Valaat Cetacea |
| Alalahko: | Hetulavalaat Mysticeti |
| Heimo: | Uurteisvalaat Balaenopteridae |
| Suku: | Uurteisvalaat Balaenoptera |
| Laji: | acutorostrata |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Balaenoptera acutorostrata |
|
| Katso myös | |
Lahtivalas (Balaenoptera acutorostrata) on hetulavalaisiin kuuluva laji, joka elää sekä pohjoisen että eteläisen pallonpuoliskon merialueilla. Lahtivalaita on maailmassa noin 500 000–700 000 yksilöä.
Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lahtivalas on pienimpiä hetulavalaita. Se kasvaa 11 metrin pituiseksi ja noin 10 000 kilon painoiseksi.[2]
Erityisesti pohjoisen pallonpuoliskon lahtivalaat erottaa muista valaista kummassakin rintaevässä olevasta valkoisesta tai vaaleasta poikkiraidasta.[2][3] Monilla yksilöillä on vaaleita juovia myös pään takana.[2] Lahtivalaan ruumis on selkäpuolelta musta tai tummanharmaa ja vatsapuolelta valkoinen.[2] Lahtivalaan suussa on 230–350 hetulaa, joista enemmistö on väriltään kellertäviä ja osa mustia.[2] Kurkussa on 50–70 uurretta.[2]
Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lahtivalaan elinalue kattaa maailman meret arktisilta seuduilta tropiikkiin ja Antarktiksen lähiympäristöön asti.[1] Pohjoinen populaatio asustaa pohjoisella ja eteläinen populaatio eteläisellä pallonpuoliskolla.
Lahtivalaita ei yleensä elä sisämerissä tai muissa matalissa vesissä, mutta harhailijoita voidaan tavata epätyypillisissäkin ympäristöissä. Esimerkiksi Tanskan salmissa liikkuu lahtivalasyksilöitä miltei vuosittain.[3] Lisäksi Amazonin sademetsästä, 1 600 kilometrin päästä merestä, löytyi marraskuussa 2007 lahtivalas. Tutkijoiden mukaan valas oli luultavasti uinut niin kauas sisämaahan eksyttyään Amazonjoen jokiverkostossa.[4]
Lahtivalas on havaittu kerran myös Suomen aluevesillä.[5] Kyseessä oli nuori, hieman yli viisi metriä pitkä yksilö, joka saatiin kiinni puolikuolleena Perämereltä, Siikajoen suulta 2. heinäkuuta 1881.[5][6] Valaan hetulat otettiin tuolloin talteen, mutta niiden nykyisestä olinpaikasta ei ole tietoa[7].
Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lahtivalaat pariutuvat eteläisen pallonpuoliskon lämpimillä merillä, minkä jälkeen uivat takaisin napaseutujen kylmille mutta ruokaisille vesille. Pariutuminen tapahtuu vuodenvaihteen jälkeen.[3] Kymmenen kuukauden kuluttua parittelusta[3] naaras palaa ennen urosta lauhkean vyöhykkeen vesille synnyttämään. Poikanen on lähes kolmen metrin pituinen[3] ja painaa noin 400 kg. Emo ruokkii poikasta ruiskuttamalla sen suuhun maitoa piilossa olevasta nisästään. Poikanen juo maitoa neljäkuukautiseksi asti, jolloin se on saavuttanut 4,5 metrin pituuden.[3] Poikanen vieroitetaan noin puolivuotiaana, mutta se pysyttelee emonsa seurassa vähintään vuoden ajan ja joskus jopa pari vuotta. Atlantin ja Tyynenmeren populaatioiden kesken esiintyy pientä vaihtelua. Tyynellämerellä poikaset saattavat syntyä mihin aikaan vuodesta tahansa. Atlantilla synnytykset ajoittuvat sen sijaan tavallisesti joulukuuhun. Saavuttaessaan sukukypsyyden lahtivalaat ovat vähintään 6,5 metrin pituisia.[3] Ne voivat elää ainakin 45-vuotiaiksi.[2]
Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kurkkunahan pitkittäisuurteet, eräänlaiset laskokset, helpottavat lahtivalasta pyydystämään riittävästi ravintoa. Nämä jopa 5 cm syvät sopeutumat ulottuvat kurkusta vatsaan asti. Laskosten avulla valas pystyy laajentamaan suunsa tilavuutta ja nauttimaan valtavan määrän vettä ja siinä olevaa planktonia sekä kaloja ja krillejä. Valas siivilöi veden hetuloidensa lomitse, puhdistaa hetulat kielensä avulla ja nielee saaliin. Etelämantereen vesillä elävät lahtivalaat pyydystävät ravinnokseen miltei yksinomaan planktonia. Pohjoiset lahtivalaat syövät myös pieniä parvissa uivia kaloja, kuten sardelleja, sillejä ja makrilleja. Tärkeintä ravintoa ovat kuitenkin krillit, joita valaat ahmivat ruokailuvesillään valtavia määriä.
Valaiden pyynti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Norja on tällä hetkellä ainoa kansainvälisen valaanpyyntikomission (IWC) jäsenmaa, joka harjoittaa kaupallista valaanpyyntiä. Sen pyyntikiintiönä vuonna 2006 oli 1 052 valasta. Suomen ja Ruotsin ympäristöministerit ovat vedonneet Norjan hallitukseen luopua lahtivalaiden pyynnistä[8].
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Reilly, S.B., Bannister, J.L., Best, P.B., Brown, M., Brownell Jr., R.L., Butterworth, D.S., Clapham, P.J., Cooke, J., Donovan, G.P., Urbán, J. & Zerbini, A.N.: Balaenoptera acutorostrata IUCN Red List of Threatened Species. Version 2014.2. 2008. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 1.8.2014. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g Nurminen, Matti (toim.): Maailman eläimet: Nisäkkäät 1, s. 216. Helsinki: Tammi, 1986. ISBN 951-30-6530-8.
- ↑ a b c d e f g Nuorteva, Pekka; Henttonen, Heikki: Eläimiä värikuvina: Nisäkkäät, matelijat, sammakkoeläimet, s. 112. Porvoo: WSOY, 1989. ISBN 951-0-13603-4.
- ↑ Whale lost in Amazon found dead 21.11.2007. BBC. Viitattu 7.1.2010. (englanniksi)
- ↑ a b Haukkovaara, Olli, 1997: Suomen ja pohjoisen Itämeren valaat, ver. 2.0. Nisäkäsverkko-postituslista ja uutisryhmä, 7.4.1997. URL: http://www.metla.fi/org/snis/suomen.valaat.html#balaacut (Arkistoitu – Internet Archive). Luettu 6.1.2011
- ↑ Kalaja, Eeva: Suomen Luonnon Tietosanakirja, s. 442. Helsinki: Valitut Palat, 1977. ISBN 951-9078-31-2.
- ↑ Kangas, Nuutti: Jättiläisen jäljillä. Tiede -lehti, 2011, nro 1, s. 32–35. Tieteen tiedotus ry.
- ↑ Verkkouutiset (Arkistoitu – Internet Archive)
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]