Amazon (joki)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee jokea. Muista merkityksistä on luettelo täsmennyssivulla.
Amazon
Amazonin valuma-alue sekä tärkeimmät sivujoet
Amazonin valuma-alue sekä tärkeimmät sivujoet
Alkulähde Nevado Mismi, Perun Andit
Laskupaikka Atlantti
Maat Brasilia (62,4 %), Peru (16,3 %)
Bolivia (12,0 %), Kolumbia (6,3 %)
Ecuador (2,1 %)
Pituus 6 800 km
Alkulähteen korkeus 5 250 m
Virtaama 120 000 /s
Valuma-alue 6 915 000 km²

Amazon [amatson] (esp. Río Amazonas, port. Rio Amazonas) on Etelä-Amerikan pohjoisosassa virtaava joki, joka laskee Atlantin valtamereen. Se on laskutavasta riippuen joko maailman pisin tai toiseksi pisin joki. Aiemmin Niiliä on pidetty kiistattomasti pisimpänä, mutta hiljattainmilloin? tehtyjen uusien mittausten perusteella Amazon olisi pisin.[1] Lisäksi se on virtaamaltaan, valuma-alueensa suuruudelta ja sivujokiensa määrältä maailman suurin joki. Amazon kuljettaa viidenneksen maapallon meriin kulkeutuvasta makeasta vedestä[2]. Amazonin altaassa sijaitsee joen mukaan nimetty maapallon suurin trooppinen sademetsäalue, Amazonin sademetsä.

Joki on noin 11 miljoonaa vuotta vanha.[3]

Vuonna 2011 Amazonin alta löytyi toinen, maanalainen joki, joka nimettiin Hamzaksi.[4]

Koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arviot Amazonin pituudesta vaihtelevat suuresti. Tämä johtuu useista syistä: joki on mutkikas ja käytetty mittakaava vaikuttaa mittaustulokseen; tulva-aikana useat näistä mutkista oikenevat; lisäksi on vaikea määritellä joen tarkkaa laskukohtaa mereen. Etäisin laskukohta on Parán suu, joka sijaitsee Marajón saaren itäpuolella. Tällöin joen pituudeksi saadaan 6 750 km[5]. Eräitä muita ilmoitettuja pituuksia ovat 6 400 km[2], 7 025 km[6] ja 7 040 km[6]. Niilin pituudeksi on puolestaan useimmiten ilmoitettu 6 650[7]–6 695[8] km.

Amazonissa virtaa tulvakauden aikana yli 200 000 kuutiometriä vettä sekunnissa[5], mikä on enemmän kuin kahdeksan seuraavaksi suurimman joen yhteenlaskettu virtaama[9]. Amazonin valuma-alue on lähes kaksi kertaa suurempi kuin Kongojoen valuma-alue, joka on toiseksi suurin valuma-alue maailmassa, ja se kattaa lähes 40 prosenttia Etelä-Amerikan mantereen pinta-alasta. Amazonin leveys on kuivakaudella 1,6–10 kilometriä, keskijuoksulla paikoin yli 40 kilometriä ja sadekaudella yli 50 kilometriä[10][8].

Amazonilla on noin 1 100 sivujokea[11], joista suurimmat ovat Napo, Putumayo, Japurá ja Rio Negro pääuoman vasemmalla puolella sekä Juruá, Purus, Madeira, Tapajós ja Xingu oikealla. Madeira on itsessäänkin yksi maailman pisimmistä ja vuolaimmista joista. 17 suurinta sivujokea ovat yli 1 600 kilometrin mittaisia[2].

Amazonin alkulähde Nevado Mismillä on merkitty puisella ristillä.

Lähde ja yläjuoksu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Amazonin alkulähteen eli kaukaisimman paikan, josta vesi virtaa mereen asti, löysi amerikkalainen Loren McIntyre vuonna 1971 eteläisen Perun Andeilla sijaitsevan Nevado Mismin rinteeltä. 5 250 metrin korkeudella sijaitseva alkulähde varmistettiin GPS-mittauksin kuitenkin vasta 2001[10]. Tyynenmeren rannikko sijaitsee vain noin 160 kilometrin päässä lounaassa, Titicacajärvi yhtä etäällä idässä ja Perun pääkaupunki Lima 700 kilometrin päässä luoteessa. Lähde saa vetensä jäätikön sulamisvesistä.

Amazonin lähdejoki vaihtaa useasti nimeään. Nevado Mismiltä virta alkaa Carhuasanta-nimisenä, yhtyy useisiin muihin pieniin virtoihin ja muodostaa sitten Apurímacjoen. 730 kilometrin mittainen, lukuisten putousten ja koskien vauhdittama Apurímac liittyy Mantarojokeen enää vain 440 metrin korkeudella merenpinnasta muuttuen Eneksi, sitten Perenéen muuttuen Tamboksi, Urubambaan 280 metrin korkeudella muuttuen Ucayaliksi ja lopulta Marañóniin Perun pohjoisosassa lähellä Nautan kaupunkia muuttuen varsinaiseksi Amazoniksi. Ucayalin varrella Andit vaihtuvat vähitellen Amazonin sademetsän peittämäksi tulvatasangoksi.

Amazonin toinen merkittävä lähdejoki Marañón saa alkunsa Liman pohjoispuolelta. Se virtaa aluksi luoteeseen syvien laaksojen ja rotkojen halki Tyynenmeren rannikkoa myötäillen tehden sitten mutkan kohti itää, jossa se 1 287 kilometrin matkan jälkeen kohtaa Ucayalin. Joki on erityisesti yläjuoksulla hyvin koskinen ja useiden putousten katkoma. Siihen yhtyvät muun muassa Huallaga ja Ecuadorin Andeilta alkunsa saava Chinchipe.

Keski- ja alajuoksu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ucayalin ja Marañónin liittymäkohdasta alkaen Amazon virtaa hiljalleen itään päin kohti Atlanttia. Lukuisista meanderimutkista johtuen virtauksen suunta kuitenkin vaihtelee kaikkiin ilmansuuntiin. Manausin kaupungin kohdalla päävirtaan liittyy Rio Negro, jonka viidakkoalueilta peräisin oleva humuspitoinen tumma vesi kohtaa silmiinpistävästi Andeilta peräisin olevan sedimenttipitoisen vaaleanruskean veden. Vedet sekoittuvat vasta kilometrien päässä alajuoksulla. Manausissa joen korkeus merenpinnasta on enää 44 metriä, vaikka matkaa Atlantin rannikolle on yhä noin 1 600 kilometriä. Joen keskijuoksu on nimeltään Solimões.

Amazonin suu satelliittikuvassa.

Keskijuoksullaan Amazon jakautuu useissa kohdissa kahdeksi virraksi, joita yhdistävät monimutkaiset luonnollisten kanavien järjestelmät muodostaen joen keskelle lukuisia matalia saaria. Óbidosin kohdalla 600 kilometriä mereltä joki kapenee yhdeksi puolentoista kilometrin levyiseksi ja paikoin jopa yli 90 metrin syvyiseksi uomaksi, jossa veden virtausnopeus on 6–8 km/h.

Xingujoen liityttyä Amazoniin se jakautuu useiksi lasku-uomiksi, joita erottavat toisistaan virran kuljettamasta sedimentistä muodostuneet saaret. Suurin saarista on likimain Tanskan kokoinen Marajó. Suurimman lasku-uoman Parán suu on 80 kilometrin levyinen ja se sijaitsee Marajón itäpuolella. Saaren länsipuolella on useita kapeampia suita. Yhdessä lasku-uomat muodostavat 240 kilometrin levyisen suuaukon[2]. Eräät lähteet eivät laske noin 400 kilometrin pituista saaristoista suualuetta jokeen kuuluvaksi vaan merenlahdeksi[8], mikä lyhentää Amazonin ilmoitettua pituutta.

Amazonista mereen virtaavan makean veden ja sedimentin määrä on niin suuri, että Atlantin suolapitoisuus on selvästi pienentynyt ja väri muuttunut vielä 320 kilometrin etäisyydellä Amazonin suusta[2]. Vuorovesi-ilmiö aiheuttaa joen suun luona 15–25 kilometrin tuntinopeudella liikkuvan tulvavuoksen (pororoca), joka on noin viiden metrin korkuinen ja havaittavissa aina Óbidosissa asti. Tulvavuoksi vaikeuttaa vesiliikennettä joen alajuoksulla. Sen johdosta joella ei myöskään ole varsinaista suistoa, sillä joen mukanaan tuomat sedimentit kulkeutuvat nopeasti mereen ehtimättä laskeutua joen suulle suistoa muodostamaan.

Lajisto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Amazonjoessa on trooppiselle sademetsälle tyypillinen runsas lajisto. Tunnetuimpia suuria nisäkkäitä ovat kynnetönmanaatti, inia eli amazoninjokidelfiini, jättiläissaukko ja maailman suurin jyrsijä kapybara eli vesisika, joka viihtyy enimmäkseen soilla ja rämeillä.

Matelijoita ovat suo- ja vesikilpikonnat, kaimaani sekä vedessäkin toisinaan viihtyvä anakonda.

Yksi kolmasosa maapallon makean veden kalalajeista elää Amazonissa. Niistä puolet eli noin 1 500 lajia on monnikaloja. Monneja ovat muun muassa panssarimonnit, okamonnit, banjomonnit ja erilaiset imumonnit, kuten plekot, noitamonnit, nokkamonnit, sampimonnit, nuolimonnit, velhomonnit, lattamonnit, vasamamonnit, partamonnit ja lapamonnit.

Muita Amazonin kalalajeja ovat esimerkiksi tetrakalat. Näistä suurimpia ovat monen kilon painoiset mustapakut. Pienimpiä lajeja ovat sen sijaan vain kaksisenttiset sinineontetrat, jotka pujottelevat vesikasvustossa tuhansien yksilöiden parvissa. Pieniä alle 15-senttisiä tetralajeja tunnetaan alueelta erittäin paljon. Pahamaineisimpia tetroja ovat piraijat, etenkin punapiraija. Joessa elää myös makean veden rauskuja, kuten riikinkukkorausku.

Joessa kasvaa myös runsaasti vesikasveja. Sadekautena joen reunusmetsät täyttyvät tulvavedellä.

Amazon virtaa Amazonin sademetsän halki

Tutkimus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vicente Yáñez Pinzón löysi Amazonin suun ensimmäisenä eurooppalaisena vuonna 1500, kun hän havaitsi rannikkoa pitkin purjehtiessaan meriveden olevan makeaa vettä. Jokea alettiin tutkia tarkemmin 1540–1541, kun Francisco de Orellana laskeutui nykyisen Ecuadorin alueelta alkunsa saavaa Napoa pitkin päävirtaan ja sieltä edelleen Atlantille. Pedro Teixeira puolestaan suoritti ensimmäisen nousun ylävirtaan 1637–1638 samaa reittiä, ja ylitettyään Andit saapui Ecuadorin pääkaupunkiin Quitoon. Sen jälkeen jokea ja sen sivujokia ovat tutkineet useat retkikunnat, kuten Theodore Roosevelt vuonna 1914. Tutkimusmatkoja ovat järjestäneet muun muassa Royal Geographic Society, National Geographic Society ja Brasilian hallitus. Monet syrjäisten sivujokien seudut ovat yhä tutkimattomia ja asumattomia.

Liikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Amazon on tärkeä vesiliikenneväylä. Joki on purjehduskelpoinen 5 000 tonnin valtamerialuksille Manausiin asti 1 600 kilometriä yläjuoksulla ja 3 000 tonnin pienille valtamerialuksille aina Iquitosiin Peruun 3 700 kilometriä yläjuoksulla. Iquitos on kaukaisin satama, joka palvelee myös meriliikennettä. Lisäksi yli sata sivujokea on purjehduskelpoisia jokialuksille[2]. Amazonin yli ei kulje ainuttakaan siltaa.[12]

Etymologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nimen Amazonas väitetään tulevan joko paikallisten alkuperäisasukkaiden tupi-intiaanien kielen sanasta amassona tai amasunu ’veneentuhoaja’, joka tarkoittaa rantojen mangrovekasvillisuutta ja kivikkoja sekä jopa nelimetriseksi paisuvaa tulvavuoksea eli pororocaa, tai viittaavan myyttiseen soturikansaan, amatsoneihin. Francisco de Orellana joutui taisteluun alkuperäisasukkaiden kanssa, ja näiden naiset taistelivat miesten rinnalla. Myyttisiltä amatsoneilta oli poistettu toinen rinta, jotta heidän olisi helpompi ampua jousella (kreikan sanoista a- ilman' ja mazos 'rinta').[13]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Maailman pisin joki onkin Amazon HS.fi. 18.6.2007.
  2. a b c d e f MSN Encarta
  3. http://www.alphagalileo.org/ViewItem.aspx?ItemId=59896&CultureCode=en
  4. Amazonjoen alta löytyi toinen joki HS.fi. 25.8.2011.
  5. a b Guinness Suuri ennätyskirja 1995, ISBN 951-875-752-6
  6. a b Jacek Palkiewicz
  7. Britannica Concise
  8. a b c CD-Facta 2005
  9. laskettu artikkelin Luettelo joista virtaaman mukaan tiedoista
  10. a b National Geographic
  11. [1]
  12. [2]
  13. Hakulinen, Kerkko: Maailman paikannimet (s. 33). WSOY, Helsinki. ISBN 951-0-27676-6

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]