Theodore Roosevelt

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Theodore Roosevelt
Theodore Roosevelt
Yhdysvaltain 26. presidentti
14. syyskuuta 19014. maaliskuuta 1909
Varapresidentti ei kukaan (1901-1905)
Charles W. Fairbanks (1905-1909)
Edeltäjä William McKinley
Seuraaja William Howard Taft
Yhdysvaltain 25. varapresidentti
4. maaliskuuta 190114. syyskuuta 1901
Presidentti William McKinley
Edeltäjä Garret A. Hobart
Seuraaja Charles W. Fairbanks
New Yorkin 33. kuvernööri
1. tammikuuta 189931. joulukuuta 1900
Varakuvernööri Timothy Woodruff
Edeltäjä Franck Black
Seuraaja Benjamin Odell
Tiedot
Syntynyt 27. lokakuuta 1858
New York City,
New York
Kuollut 6. tammikuuta 1919 (60 vuotta)
New York
Puolue Republikaanit
Puoliso (1) Alice Hathaway
Lee Roosevelt
,
(2) Edith Carow
Roosevelt
Ammatti kirjailija, historioitsija, virkamies
Uskonto protestantti
Kunnianosoitukset Nobelin rauhanpalkinto Nobelin rauhanpalkinto (1906)
Allekirjoitus Theodore Roosevelt Signature-2.svg

Theodore Roosevelt (27. lokakuuta 18586. tammikuuta 1919) oli Yhdysvaltain 26. presidentti vuosina 1901–1909. Hänet tunnetaan myös nimellä T.R. ja Teddy. Roosevelt toimi presidentti William McKinleyn varapresidenttinä kunnes tämä murhattiin, ja 42-vuotiaana hänestä tuli Yhdysvaltain nuorin presidentti.[1]

Roosevelt oli republikaanipuolueen uudistaja, joka muutti puolueensa konservatiivisia ajatuksia 1900-luvun mukaisiksi. Roosevelt oli ensimmäinen yhdysvaltalainen Nobel-palkinnon vastaanottaja: hän sai rauhanpalkinnon vuonna 1906 Venäjän–Japanin sodan menestyksellisestä rauhanneuvottelutyöstä.[2]

Nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Roosevelt syntyi 27. lokakuuta 1858 varakkaaseen perheeseen New Yorkissa. Hän oli vanhempiensa, Theodore vanhemman ja Marthan, neljästä lapsesta toinen. Theodore Roosevelt matkusteli lapsuudessaan pitkiä aikoja vanhempiensa kanssa Euroopassa ja Lähi-idässä. Hänen varhaiskasvatuksensa perustui yksityisten opettajien antamaan kotiopetukseen.[3]

Theodore Roosevelt kärsi lapsena astmasta, minkä vuoksi hän sairasteli usein. Teini-ikäisenä Roosevelt alkoi kuitenkin harrastamaan aktiivisesti liikuntaa ja jatkoi liikuntaharrastustaan koko elämänsä ajan. Liikuntaharrastuksen ansiosta Roosevelt oli fyysisesti vahva.[3]

Vuonna 1876 Roosevelt aloitti opiskelun Harvardin yliopistossa. Harvardissa ollessaan Roosevelt opiskeli laajasti erilaisia oppiaineita aina saksasta luonnonhistoriaan. Harvardissa ollessaan Roosevelt tapasi varakkaaseen pankkiiriperheeseen kuuluneen Alice Hathaway Leen ja avioitui tämän kanssa lokakuussa 1880. Avioitumisen jälkeen Roosevelt alkoi opiskelemaan lakia Columbian yliopistossa, mutta lopetti opiskelut jo vuoden päästä lähteäkseen mukaan politiikkaan.[3]

Poliittisen uran alku ja pako länteen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Roosevelt valittiin vuonna 1882 New Yorkin osavaltion lainsäädäntöelimeen, jossa hän toimi kahden kauden ajan vuoteen 1884 asti. 12. helmikuuta 1884 Alice Lee synnytti pariskunnan esikoistytön, joka sai saman nimen kuin äitinsä. Kaksi päivää synnytyksen jälkeen Theodore Rooseveltin oma äiti kuitenkin kuoli lavantautiin. Vain muutamaa tuntia tämän jälkeen Rooseveltin vaimo Alice menehtyi munuaisongelmien vuoksi. Kahden läheisen ihmisen menettäminen järkytti Rooseveltia syvästi ja hän pakeni seuraavien kuukausien ajaksi surua työhönsä politiikan parissa.[3]

Roosevelt päätti lopulta luopua työstään ja lähteä länteen Dakotan territorioon. Roosevelt jätti tyttärensä siskonsa hoidettavaksi ja muutti asumaan Dakotan erämaihin. Dakotassa Roosevelt osti itselleen kaksi karjatilaa ja tuhatpäisen karjalauman. Roosevelt vietti aikaansa ratsastaen, metsästäen, hoitaen karjaansa ja jahdaten sheriffinä Dakotan lainsuojattomia.[3]

Roosevelt muutti takaisin itään vuonna 1886, mutta vieraili tämänkin jälkeen useita kertoja Dakotan erämaissa. Takaisinmuuttoon vaikutti suuresti se, että Roosevelt oli tutustunut uudelleen Edith Kermit Carowiin, johon Roosevelt oli ollut nuorempana ihastunut. Pari meni naimisiin Lontoossa joulukuussa 1886 ja muutti asumaan New Yorkin Oyster Bayhyn[1]. Pariskunta sai yhteensä viisi omaa lasta, joiden lisäksi he huolehtivat Rooseveltin esikoistyttärestä Alice Leesta.[3]

New Yorkissa Roosevelt alkoi kirjoittamaan ahkerasti kirjoja. Hän kirjoitti useita teoksia muun muassa merisodankäynnistä, Thomas Hart Bentonista ja Gouverneur Morrisista.[3]

Paluu politiikkaan ja sota Espanjaa vastaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eversti Roosevelt Rough riderin univormussa 1898.

Roosevelt palasi politiikkaan vuonna 1886, kun hän pyrki New Yorkin kaupungin pormestariksi. Roosevelt ei kuitenkaan voittanut vaaleja. Kaksi vuotta myöhrmmin Roosevelt kampanjoi republikaanien Benjamin Harrisonin puolesta presidentinvaaleissa. Harrison voitti vaalit ja nimitti Rooseveltin henkilöstökomissioon (United States Civil Service Commission), jossa hän jatkoi vielä seuraavan presidentin, demokraattien Grover Clevelandin alaisuudessa vuoteen 1895. Tuolloin Roosevelt New Yorkin kaupungin poliisikomission (New York City Police Board) johtaja.[4] Poliisikomissiossa Roosevelt muun muassa kitki korruptiota poliisilaitoksesta ja kielsi viinan myymisen sapattina.[3]

Republikaaniresidentti William McKinley nimitti Rooseveltin laivaston varaministeriksi vuonna 1897. Vuonna 1898 Yhdysvaltain laivaston alus USS Maine räjähti vieden mukanaan 266 yhdysvaltalaissotilasta ja Roosevelt asetti Yhdysvaltain laivaston täyteen hälytystilaan. Yhdysvaltalaisessa mediassa Espanjaa syytettiin laivan upottamisesta, vaikka todellisuudessa Espanjalla ei ollut mitään osuutta asiaan[5]. Mediassa velloneiden syytösten vuoksi Roosevelt alkoi kuitenkin valmistamaan laivastoa sotaan Espanjaa vastaan. Kun sota Espanjaa vastaan lopulta alkoi, niin Roosevelt erosi laivastoministeriöstä ja järjesti eversti Leonard Woodin kanssa ensimmäisen vapaaehtoisen ratsuväkirykmentin, jolle lehdistö antoi nimen ”Rough riders”. Roosevelt johti rykmenttiä yhdessä Santiagon taistelun hyökkäyksistä, minkä seurauksena hänestä tuli sodan jälkeen suuri sotasankari.[6][3]

Sodasta palattuaan Rooseveltia pyydettiin republikaanien ehdokkaaksi New Yorkin kuvernöörinvaaleihin demokraattien ja Tammy Hallin suosittua Judge Augustus van Wyckia vastaan. Republikaanien puoluekoneiston ja erityisesti republikaanipuolueessa merkittävässä asemassa olleen Thomas C. Plattin voimakkaan tuen ansiosta Roosevelt voitti vaalit täpärästi. Kuvernööriksi noustuaan Roosevelt kuitenkin toimi usein juuri päinvastoin kuin republikaaninen puolue olisi toivonut: Roosevelt muun muassa kieltäytyi nimittämästä Plattin haluamia puolueaktiiveja tiettyihin julkisiin virkoihin ja tuki julkista infrastruktuuria pyörittäneiden yritysten verotuksen kiristämistä. Tämän seurauksena Rooseveltin ja Plattin välit tulehtuivat. Platt ei halunnut Rooseveltin pyrkivän enää toiselle kuvernöörikaudelle, minkä vuoksi hän päätti vuonna 1900 ehdottaa Rooseveltia istuvan presidentin William McKinleyn varapresidenttiehdokkaaksi seuraaviin vaaleihin. Roosevelt suostui ehdotukseen, koska hän ajatteli sen tarjoavan väylän lähteä presidenttiehdokkaaksi vuoden 1904 vaaleissa.[3]

Presidentinvaalit 1901 ja McKinleyn murha[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkuperäinen teddykarhulelu sai inspiraation tästä Washington Postissa 16. syyskuuta 1902 julkaistusta pilakuvasta Rooseveltin kieltäydyttyä ampumasta puuhun ajettua mustakarhun pentua.

Demokraatit asettivat vuoden 1900 presidentinvaaleissa McKinleyn ja Rooseveltin vastaehdokkaiksi William Jennings Bryanin ja Adlai E. Stevensonin. Roosevelt kampanjoi ahkerasti ja kiersi kampanjansa aikana puhumassa yli 500 eri kaupungissa. Vaaleissa McKinley ja Roosevelt löivät vastaehdokkaansa selvästi saaden yli 860 000 ääntä enemmän ja vieden valitsijamiehet äänin 292–155. McKinleyn presidenttikausi jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä anarkisti Leon Czolgosz ampui McKinleytä 6. syyskuuta 1901, ja tämä kuoli viikkoa myöhemmin[7].

Roosevelt vannoi virkavalansa 14. syyskuuta 1901 Näin 43-vuotiaasta Rooseveltista tuli maan historian nuorin presidentti[3].[6]

Presidenttinä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Roosevelt toimi presidenttinä lopulta vajaan kahden kauden ajan. Vuoden 1904 presidentinvaaleissa Roosevelt voitti demokraattiehdokkaan Alton B. Parkerin selvästi valitsijamiesäänin 336–140.[6]

Sisäpolitiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Presidentiksi noustuaan Roosevelt lupasi leikata trustien valtaa Yhdysvalloissa. Roosevelt nosti kahden presidenttikautensa aikana yhteensä 44 syytettä suuryrityksiä vastaan, mistä hän sai lempinimen ”trust-busteriksi”.[6][1] Trustien vastainen Sherman Antitrust Act oli säädetty jo vuonna 1890, mutta sitä ei oltu ennen Rooseveltin presidenttikautta juurikaan käytetty. Vuonna 1902 [[Yhdysvaltain oikeusministeriö kuitenkin haastoi John Pierpont Morganin johtaman The Northern Security Company -rautatieyhtiön oikeuteen. Yhtiö oli fuusioiden kautta saanut itselleen monopoliaseman, minkä vuoksi Yhdysvaltain korkein oikeus määräsi sen vuonna 1904 purettavaksi.[8] Lisäksi Rooseveltin presidenttikaudella hyväksyttiin useita yritysten toimintaa sääteleviä uusia lakeja: Hepburn Act määritteli 1906 suurimmat lippujen hinnat rautateillä. Pure Food and Drug Act ja Meat Inspection Act määräsivät elintarvikkeiden tarkastamisesta sekä tehtaiden hygieniasta.[6]

Trustien purkamisen lisäksi Roosevelt otti aktiivisen roolin työtaistelujen selvittämisessä, vaikka hänellä ei ollutkaan muodollista valtaa sopia työtaisteluja. Syksyllä 1902 hiilityöläiset ryhtyivät lakkoon, mikä uhkasi monien amerikkalaisten lämmöntuotantoa. Roosevelt kutsui työnantajien ja -tekijöiden edustajat neuvottelemaan Valkoiseen taloon. Lisäksi hän uhkasi käyttävänsä sotilaita lakkorikkureina ja sopi suurten investointiyritysten kanssa, että nämä lopettaisivat hiiliyhtiöiden rahoittamisen, jos lakkoa ei saataisi päätökseen. Uhkailu tehosi ja osapuolet pääsivät sopimukseen, joka lopetti lakon. Roosevelt antoi tälle taktiikalle nimen "square deal", jonka hän myös otti vuoden 1904 presidentinvaaleissa kampanjasloganikseen.[6][8]

Roosevelt puhui myös aktiivisesti luonnonsuojelun puolesta. Rooseveltin presidenttikaudella Yhdysvaltoihin luotiin viisi uutta kansallispuistoa ja suojeltujen luontoalueiden määrä maassa vähintään nelinkertaistui. Roosevelt myös kasvatti liittovaltion metsistä huolehtivan Forest Servicen vaikutusvaltaa.[8][6]

Rooseveltin suhtautuminen afroamerikkalaisiin oli kaksijakoinen. Roosevelt uskoi joidenkin yksittäisten afroamerikkalaisten olevan lahjakkaampia kuin yksittäiset valkoihoiset ja halusi tarjota näille mahdollisuuden todistaa omat kykynsä, mutta toisaalta hän piti afroamerikkalaisia yleensä valkoihoisia heikompana rotuna. Presidenttikautensa alussa Roosevelt sai etelävaltioiden median vihat niskoilleen, kun hän kutsui tummaihoisen Booker T. Washingtonin keskustelemaan Valkoiseen taloon etelävaltioiden poliittisista virkanimityksistä. Vuonna 1906 Roosevelt taas erotti kunniattomasti ("dishonorable discharge") kolmen komppanian verran tummaihoisia sotilaita Yhdysvaltain armeijasta ilman oikeudenkäyntiä, koska pieni osa miehistä oli osallistunut yhden valkoihoisen miehen surmaan, eikä kukaan sotilaista tunnustanut syyllisyyttään.[8]

Ulkopolitiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Roosevelt istuu höyrykaivuukoneessa Panaman kanavalla 1906.

Rooseveltin omasta mielestä hänen koko presidenttikautensa tärkein saavutus oli Yhdysvalloille strategisesti hyvin merkittävän Panaman kanavan rakennustöiden aloittaminen. Koska Panama tuolloin kuului Kolumbialle, Yhdysvallat tuki Panaman itsenäisyyttä ajaneita vallankumouksellisia – kolumbialaisille sotilaille muun muassa tarjottiin 50 dollaria taistelusta luopumisesta.[6] Panaman itsenäistyttyä Yhdysvallat ja Panama allekirjoittivat vuonna 1903 Hay-Bunau-Varillan sopimuksen, jossa Yhdysvallat maksoi Panamalle kanavasta 10 miljoonan dollarin kertamaksun ja 250 000 dollarin vuosittaisen korvauksen.[9]

Roosevelt lisäsi merkittävästi laivaston kokoa. Kuudentoista taistelulaivan ”Great White Fleet” kiersi maailmaa 1907–1909 esittelykierroksella.[1] Roosevelt lisäsi Monroen oppiin ”Rooseveltin korollaarin”, jonka mukaan Yhdysvaltain piti avustaa Karibiaa, jos maiden hallitusten asioiden hoito tekisi asian välttämättömäksi.[6]

Roosevelt keräsi kansainvälistä tunnustusta neuvottelemalla Venäjän–Japanin sotaan rauhan, mistä hän sai Nobelin rauhanpalkinnon. Myöhemmin hän selvitteli Ranskan ja Saksan välejä Marokon kriisin yhteydessä.[10]

”Ted-setä” antoi suostumuksensa Eleanor Rooseveltin ja viidennen serkkunsa, Franklin D. Rooseveltin, avioliitolle New Yorkissa maaliskuussa 1905.

Presidenttiyden jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Afrikan safari[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Roosevelt kaadetun norsun vieressä ase kädessä (n. 1909–1919).

Pian kautensa jälkeen Roosevelt matkusti yli vuodeksi safarille Afrikkaan metsästämään suurriistaa ja keräämään eläinnäytteitä uuteen luonnontieteelliseen museoon ja eläintarhaan. Matkan olivat rahoittaneet Smithsonian Institute ja National Geographic Society. Matka sai maailmanlaajuista huomiota, sillä sen aikana tapettiin tai vangittiin 23 151 eläintä.[11]

Progressiivipuolueen presidenttiehdokkaana vuonna 1912[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 1912 presidentinvaaleissa Roosevelt sai 4,1 miljoonaa (27 prosenttia) ja Taft 3,5 miljoonaa ääntä. Presidentinvaalit voitti kuitenkin Wilson 6,3 miljoonalla äänellä. Jos republikaanien äänet eivät olisi jakaantuneet Taftin ja Rooseveltin kesken, Wilson olisi hävinnyt vaalit.[12]

Seuraavana vuonna Roosevelt teki tutkimusmatkan Etelä-Amerikkaan. Hän kuvaa matkaansa vuonna 1913 ilmestyneessä suositussa kirjassa Through the Brasilia Wilderness.

Ensimmäinen maailmansota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Roosevelt pettyi presidentti Woodrow Wilsonin ulkopolitiikkaan. Hän hyväksyi Ison-Britannian, Ranskan ja muiden ympärysvaltojen toiminnan taistelussa sivilisaation puolesta. Hän päätti koota sotaan oman vapaaehtoisdivisioonan, mutta silloinen presidentti Wilson hylkäsi hankkeen.[4] Rooseveltin terveys oli huonontunut trooppisten sairauksien vuoksi, ja hän kuoli 60-vuotiaana 6. tammikuuta 1919 Oyster Bayssa.[13][6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Theodore Roosevelt White House. Viitattu 20.10.2014.
  2. The Nobel Peace Prize 1906 Nobelprize.org – The Official Website of the Nobel. Viitattu 16.7.2012. (englanniksi)
  3. a b c d e f g h i j k Theodore Roosevelt: Life before precidency Miller Center. Viitattu 7.12.2017. (englanniksi)
  4. a b Theodore Roosevelt - Biographical Nobelprize.com. Viitattu 7.12.2017.
  5. "McKinley, William." Encyclopædia Britannica. Encyclopædia Britannica Ultimate Reference Suite. Chicago: Encyclopædia Britannica, 2015.
  6. a b c d e f g h i j Theodore Roosevelt Encyclopedia Britannica. Viitattu 20.10.2014.
  7. Laati, Iisakki: Mitä Missä Milloin 1951, s. 72. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1950.
  8. a b c d Franklin D. Roosevelt: Domestic affairs Miller Center. Viitattu 8.12.2017. (englanniksi)
  9. Franklin D. Roosevelt: Foreign affairs Miller Center. Viitattu 8.12.2017. (englanniksi)
  10. Theodore Roosevelt Foreign Affairs Miller Center. Viitattu 20.10.2014.
  11. Smithsonian-Roosevelt African Expedition Smithsonian. Viitattu 20.10.2014.
  12. Schulman, Bruce J.: Student's Guide to Elections, s. 123. CQ Press, 2008. ISBN 9781452267401. Teoksen verkkoversio (viitattu 20.10.2014).
  13. Theodore Roosevelt dies History Channel. Viitattu 20.10.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wikiquote-logo.svg
Wikisitaateissa on kokoelma sitaatteja aiheesta Theodore Roosevelt.
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Theodore Roosevelt.
videotiedosto
Multimedia-icon.svg
Montaasi Theodore Rooseveltistä

(tiedoston kuvaus)

ohje