Jitzhak Rabin
| Jitzhak Rabin יִצְחָק רַבִּין  |
|
|---|---|
_cropped.jpg) |
|
| Israelin 5. pääministeri | |
|
|
|
| Presidentti | Chaim Herzog Ezer Weizman |
| Edeltäjä | Jitzhak Shamir |
| Seuraaja | Shimon Peres |
|
|
|
| Presidentti | Efraim Katzir |
| Edeltäjä | Golda Meir |
| Seuraaja | Menachem Begin |
| Tiedot | |
| Syntynyt | 1. maaliskuuta 1922 Jerusalem,Palestiinan brittiläinen mandaatti |
| Kuollut | 4. marraskuuta 1995 (73 vuotta) Tel Aviv, Israel |
| Puolue | Työväenpuolue |
| Puoliso | Leah Rabin |
| Ammatti | sotilas |
| Uskonto | Juutalaisuus |
| Allekirjoitus |  |
Jitzhak Rabin (יצחק רבין 
kuuntele ääntämys? 1. maaliskuuta 1922 – 4. marraskuuta 1995) oli Israelin pääministeri 1974–1977 ja 1992–1995.
Hän syntyi Jerusalemissa, brittiläisessa Palestiinan mandaatissa, venäläisten emigranttien poikana hän oli siis sabra eli Palestiinassa syntynyt juutalainen ennen Israelin itsenäisyyttä. Hän opiskeli maataloutta valmistuen 1940 ja liittyi 1941 kibbutzilla siionististen Haganah-joukkojen Palmach-prikaatiin. Joukoissa yhdistettiin sotilaskoulutusta maataloustyöhön.
Israelin itsenäistymisen jälkeisen sodan aikana Rabin johti Jerusalemin puolustusta ja taisteli Egyptin joukkoja vastaan vastaan Negevin aavikolla. Hänestä tuli Israelin puolustusvoimien komentaja 1964. Hänen aikanaan Israel sai voiton kuuden päivän sodassa.
Jasser Arafat, Shimon Peres ja Jitzhak Rabin saivat Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1994 pyrkimyksistään Lähi-Idän rauhan hyväksi.[1]
Sisällysluettelo
Poliittinen ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Eläkkeelle jäämisensä jälkeen Rabinista tuli diplomaatti, hän oli lähettiläänä Yhdysvalloissa vuodesta 1968. Vuonna 1973 hänet valittiin knessetiin työväenpuolueen edustajana ja nimitettiin työvoimaministeriksi. Vuonna 1974 hänet valittiin puolueen johtoon ja pääministeri Golda Meirin seuraajaksi.[2]
Neljän yhdysvaltalaisvalmisteisen F-15-hävittäjän toimituksen vastaanottaminen sapattina ja kyseisestä uskonnollisesta rikkeestä noussut kohu kaatoi hänen koalitiohallituksensa ja hänen vaimonsa laittoman ulkomaisen dollaritilin paljastumisen jälkeen Rabin erosi.
1980-luvun lopulla Rabin oli puolustusministerinä monissa yhtenäisyyshallituksissa ja toimi jyrkästikin murskatessaan palestiinalaisten kansannousua.
Toinen kausi pääministerinä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuonna 1992 Rabin valittiin jälleen Israelin pääministeriksi. Hänellä oli tärkeä asema Oslon rauhanneuvotteluissa, jotka loivat palestiinalaishallinnon ja antoivat sille vallan osassa Gazan kaistaa ja Länsirantaa. Rabin saavutti myös rauhansopimuksen Jordanian kanssa.
Roolistaan rauhanneuvotteluissa Rabin sai 1994 Nobelin rauhanpalkinnon, yhdessä Jasser Arafatin ja Shimon Peresin kanssa.[1] Tulos jakoi israelilaisten mielipiteet, jotkut näkivät hänet sankarina, toiset taas petturina luovuttaessaan maata, jonka näkivät kuuluvan Israelille. Rabinin hallitus pysyi myös vallassa Israelin arabipuolueiden peitellyn tuen ansiosta.lähde?
4. marraskuuta 1995 Jigal Amir -niminen nuorukainen (s. 1970) ampui Jitzhak Rabinia Tel Avivin kuninkaiden torilla (nyt Rabinin tori) rauhanmielenosoituksen jälkeen.[3] Rabin kuoli sairaalassa. Hänen murhapäivänsä on kansallinen muistopäivä Israelissa.[4]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b The Nobel Prize in Peace 1994 Nobelprize.org - The Official Website of the Nobel. Viitattu 13.7.2012. (englanniksi)
- ↑ Biographical Nobelprize.org - The Official Website of the Nobel. Viitattu 13.7.2012. (englanniksi)
- ↑ Yitzhak Rabin BBC News
- ↑ Remembering Yitzhak Rabin BBC 2002
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
David Ben-Gurion • Moshe Sharett • David Ben-Gurion • Levi Eshkol • Golda Meir • Jitzhak Rabin • Menachem Begin • Jitzhak Shamir • Shimon Peres • Jitzhak Shamir • Jitzhak Rabin • Shimon Peres • Benjamin Netanjahu • Ehud Barak • Ariel Sharon • Ehud Olmert • Benjamin Netanjahu
