Jitzhak Rabin

Jitzhak Rabin
יִצְחָק רַבִּין
Israelin 5. pääministeri
13. heinäkuuta 1992 – 4. marraskuuta 1995
Presidentti	Chaim Herzog Ezer Weizman
Edeltäjä	Jitzhak Shamir
Seuraaja	Shimon Peres
3. kesäkuuta 1974 – 22. huhtikuuta 1977
Presidentti	Efraim Katzir
Edeltäjä	Golda Meir
Seuraaja	Menachem Begin
Henkilötiedot
Syntynyt	1. maaliskuuta 1922 Jerusalem,Palestiinan brittiläinen mandaatti
Kuollut	4. marraskuuta 1995 (73 vuotta) Tel Aviv, Israel
Ammatti	sotilas
Puoliso	Leah Rabin
Tiedot
Puolue	Työväenpuolue
Uskonto	Juutalaisuus
Kunnianosoitukset	Nobelin rauhanpalkinto (1994)
Nimikirjoitus
Sotilaspalvelus
Taistelut ja sodat	Kuuden päivän sota
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Toista mediaa

Jitzhak Rabin (יצחק רבין  kuuntele ääntämys^? 1. maaliskuuta 1922 – 4. marraskuuta 1995) oli Israelin pääministeri 1974–1977 ja 1992–1995. Toinen kausi päättyi attentaattiin, jossa Rabin murhattiin 4. marraskuuta 1995.

Rabin syntyi Jerusalemissa, brittiläisessä Palestiinan mandaatissa. Venäläisten emigranttien poikana hän oli sabra eli Palestiinassa syntynyt juutalainen ennen Israelin itsenäisyyttä. Hän opiskeli maataloutta ja valmistui 1940. Hän liittyi 1941 kibbutzilla sionististen Haganah-joukkojen Palmach-prikaatiin. Joukoissa yhdistettiin sotilaskoulutusta maataloustyöhön.

Israelin itsenäistymisen jälkeisen sodan aikana Rabin johti Jerusalemin puolustusta ja taisteli Egyptin joukkoja vastaan Negevin aavikolla. Hänestä tuli Israelin puolustusvoimien komentaja 1964. Hänen aikanaan Israel sai voiton kuuden päivän sodassa.

Jasser Arafat, Shimon Peres ja Jitzhak Rabin saivat Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1994 pyrkimyksistään Lähi-idän rauhan hyväksi.

Poliittinen ura

Eläkkeelle jäämisensä jälkeen Rabin aloitti diplomaatin uran ja oli lähettiläänä Yhdysvalloissa 1968–1973. Vuonna 1974 hänet valittiin knessetiin työväenpuolueen edustajana ja nimitettiin työvoimaministeriksi. Vuonna 1974 hänet valittiin puolueen johtoon ja pääministeri Golda Meirin seuraajaksi.

Neljän yhdysvaltalaisvalmisteisen F-15-hävittäjän toimituksen vastaanottaminen sapattina ja kyseisestä uskonnollisesta rikkeestä noussut kohu kaatoi hänen koalitiohallituksensa. Vaimonsa Leah Rabinin Yhdysvaltain pankissa olevan laittoman dollaritilin paljastumisen jälkeen Rabin erosi.

1980-luvun lopulla Rabin oli puolustusministerinä monissa yhtenäisyyshallituksissa ja toimi jyrkästikin murskatessaan palestiinalaisten kansannousua.

Toinen kausi pääministerinä

Vuonna 1992 Rabin valittiin jälleen Israelin pääministeriksi. Hänellä oli tärkeä asema Oslon rauhanneuvotteluissa, jotka loivat palestiinalaishallinnon ja antoivat sille vallan osassa Gazan kaistaa ja Länsirantaa. Rabin saavutti myös rauhansopimuksen Jordanian kanssa.

Rabin, Bill Clinton ja Jasser Arafat Oslon neuvotteluissa 1993

Roolistaan rauhanneuvotteluissa Rabin sai 1994 Nobelin rauhanpalkinnon, yhdessä Jasser Arafatin ja Shimon Peresin kanssa. Tulos jakoi israelilaisten mielipiteet, jotkut näkivät hänet sankarina, toiset taas petturina luovuttaessaan maata, jonka näkivät kuuluvan Israelille. Rabinin hallitus pysyi myös vallassa Israelin arabipuolueiden peitellyn tuen ansiosta.^lähde?

4. marraskuuta 1995 Jigal Amir -niminen äärioikeistolainen israelilainen (s. 1970) ampui Jitzhak Rabinia Tel Avivin kuninkaiden torilla (nyt Rabinin tori) rauhanmielenosoituksen jälkeen. Rabin kuoli hetkeä myöhemmin sairaalassa. Hänen murhapäivänsä on kansallinen muistopäivä Israelissa.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Jitzhak Rabin Wikimedia Commonsissa

• Kemplerin video Jitzhak Rabinin murhasta

Nobelin rauhanpalkinnon saajat

1901–1925	1901: Dunant, Passy 1902: Ducommun, Gobat 1903: Cremer 1904: Kansainvälisen oikeuden instituutti 1905: Suttner 1906: Roosevelt 1907: Moneta, Renault 1908: Arnoldson, Bajer 1909: Beernaert, Paul Balluet d’Estournelles de Constant 1910: Kansainvälinen Rauhantoimisto 1911: Asser, Fried 1912: Root 1913: La Fontaine 1917: Punainen Risti 1919: Wilson 1920: Bourgeois 1921: Branting, Lange 1922: Nansen 1925: Chamberlain, Dawes
1926–1950	1926: Briand, Stresemann 1927: Buisson, Quidde 1929: Kellogg 1930: Söderblom 1931: Addams, Butler 1933: Angell 1934: Henderson 1935: Ossietzky 1936: Lamas 1937: Cecil 1938: Nansenin kansainvälinen pakolaistoimisto 1944: Punainen Risti 1945: Hull 1946: Balch, Mott 1947: Kveekarit 1949: Boyd Orr
1951–1975	1950: Bunche 1951: Jouhaux 1952: Schweitzer 1953: Marshall 1954: Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisjärjestö 1957: Pearson 1958: Pire 1959: Noel‑Baker 1960: Lutuli 1961: Hammarskjöld 1962: Pauling 1963: Punainen Risti 1964: King 1965: Unicef 1968: Cassin 1969: Kansainvälinen työjärjestö 1970: Borlaug 1971: Brandt 1973: Kissinger, Lê 1974: MacBride, Satō 1975: Saharov
1976–2000	1976: B. Williams, Corrigan 1977: Amnesty International 1978: Sadat, Begin 1979: Äiti Teresa 1980: Esquivel 1981: YK:n pakolaisapujärjestö 1982: Myrdal, García Robles 1983: Wałęsa 1984: Tutu 1985: Lääkärit ydinsotaa vastaan 1986: Wiesel 1987: Arias 1988: YK:n Rauhanturvaajat 1989: Dalai Lama 1990: Gorbatšov 1991: Suu Kyi 1992: Menchú 1993: Mandela, de Klerk 1994: Arafat, Peres, Rabin 1995: Pugwash-liike, Rotblat 1996: Belo, Ramos Horta 1997: Kampanja maamiinojen kieltämiseksi (ICBL), J. Williams 1998: Hume, Trimble 1999: Lääkärit ilman rajoja 2000: Kim
2001–	2001: YK, Annan 2002: Carter 2003: Ebadi 2004: Maathai 2005: IAEA, ElBaradei 2006: Yunus, Grameen Bank 2007: Gore, IPCC 2008: Ahtisaari 2009: Obama 2010: Liu 2011: Gbowee, Johnson Sirleaf, Karman 2012: EU 2013: Kemiallisten aseiden kieltojärjestö 2014:  Satyarthi, Yousafzai 2015: Tunisian kansallisen vuoropuhelun kvartetti 2016: Juan Manuel Santos 2017: International Campaign to Abolish Nuclear Weapons 2018:  Murad, Mukwege

Israelin pääministerit

David Ben-Gurion • Moshe Sharett • David Ben-Gurion • Levi Eshkol • Golda Meir • Jitzhak Rabin • Menachem Begin • Jitzhak Shamir • Shimon Peres • Jitzhak Shamir • Jitzhak Rabin • Shimon Peres • Benjamin Netanjahu • Ehud Barak • Ariel Sharon • Ehud Olmert • Benjamin Netanjahu