John Hume
John Hume | |
---|---|
John Hume. |
|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 18. tammikuuta 1937 |
Kuollut | 3. elokuuta 2020 (83 vuotta) |
Poliitikko | |
Puolue | Pohjois-Irlannin sosialistinen työväenpuolue (SDLP) |
Tunnustukset | |
Nobelin rauhanpalkinto (1998) |
|
John Hume (18. tammikuuta 1937 – 3. elokuuta 2020[1]) oli pohjoisirlantilainen poliitikko, joka sai Nobelin rauhanpalkinnon 1998 yhdessä Ulsterin unionistipuolueen David Trimblen kanssa.[2]
Hume oli Pohjois-Irlannin sosialistisen työväenpuolueen (SDLP) toinen johtaja 1979–2001. Hän on ollut kansanedustajana sekä oman maansa parlamentissa että Euroopan parlamentissa. Häntä pidetään yhtenä Pohjois-Irlannin rauhanprosessin tärkeimmistä arkkitehdeista.[3]
Hume on opiskellut katolisessa seminaarissa, ja aikoi aluksi pappisuralle, mutta palasi kotikaupunkiinsa ja rupesi opettajaksi. Hän nousi kansalaisoikeusliikkeen johtohahmoksi 1960-luvulla ja sitä kautta Pohjois-Irlannin alueparlamenttiin 1969 sitoutumattomana edustajana. Vuonna 1979 hänet valittiin Euroopan parlamenttiin, ja uudelleen vuosina 1983, 1987, 1992, ja 1997.[4]
Vuonna 2001 hän erosi puoluejohdosta vedoten terveyssyihin, mutta jatkoi sekä Euroopan että Britannian parlamenteissa.[5]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Yle: Pohjois-Irlannin kriisin sovittelusta Nobel-palkittu John Hume on kuollut Yle. Viitattu 3.8.2020.
- ↑ The Nobel Prize in Peace 1998 Nobelprize.org – The Official Website of the Nobel. Viitattu 12.7.2012. (englanniksi)
- ↑ John Hume Encyclopedia Britannica
- ↑ John Hume Biography Nobelprize.org – The Official Website of the Nobel. Viitattu 12.7.2012. (englanniksi)
- ↑ Hume to step down as SDLP leader (Arkistoitu – Internet Archive) CNN 2001
|