Christian Lous Lange

Christian Lous Lange (17. syyskuuta 1869 Stavanger, Norja – 11. joulukuuta 1938) oli norjalainen taideasiantuntija, joka suoritti opintonsa Oslon yliopistossa vuonna 1892, jossa hän myös väitteli tohtoriksi vuonna 1919. Hän toimi Parlamenttienvälisen liiton (IPU) pääsihteerinä aina eläkkeelle jäämiseensä 1933 saakka.
Lange oli kansainvälisesti tunnustettu pasifisti. Hänelle myönnettiin Nobelin rauhanpalkinto vuonna 1921 yhdessä ruotsalaisen poliitikon Hjalmar Brantingin kanssa.[1]
Suomen Rauhanliiton vuosikokouksessa Helsingissä Balderin salissa illalla 12. heinäkuuta 1935 särjettiin yleisön joukossa hajupommi tilaisuudessa vieraana olleen Langen puheen alkaessa. Pistävänhajuinen kaasu sai 200 hengen yleisön pakenemaan salista. Useita henkilöitä kuulusteltiin tapauksen johdosta mutta pidätyksiä ei tehty.[2][3][4][5]
Norjan pitkäaikainen ulkoministeri Halvard Lange oli Christian Lous Langen poika.[6]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Hjalmar Branting Kulturella spår i Uppsala. Uppsala kommun. Arkistoitu 5.12.2019. Viitattu 6.12.2019. (ruotsiksi)
- ↑ Hajupommi särjettiin Suomen Rauhanliiton vuosikokouksessa Balderin salissa. Ilkityö tehtiin norjalaisen tri Langen puhuessa, Helsingin Sanomat, 13.07.1935, nro 184, s. 5, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Viitattu 06.07.2025
- ↑ Balderin salin pommijuttu. Jatkuvista tutkimuksista huolimatta ei syyllistä vielä ole saatu selville, Helsingin Sanomat, 16.07.1935, nro 187, s. 2, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Viitattu 06.07.2025
- ↑ Huliganismia, Helsingin Sanomat, 14.07.1935, nro 185, s. 4, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Viitattu 06.07.2025
- ↑ "Tuntemattomien miesten" tilille jäänee Helsingissä tri Langea vastaan kohdistettu kaasupommimielenosoitus. Ei löydy riittäviä todisteita, Uusmaan Kunnallislehti, 29.11.1935, nro 48, s. 1, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Viitattu 06.07.2025
- ↑ Möller, Knud: ”Lange, Halvard Manthey (1902)”, teoksessa Huovinen, Pentti ja Siikala, Kalervo (toim.): Maailmanpolitiikan kasvot, s. 109. Helsinki: Weilin & Göös, 1963.