Äiti Teresa

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Äiti Teresa
Agnes Gonxha Bojaxhiu Nobelin rauhanpalkinto
Äiti Teresa Bonnissa, Saksassa vuonna 1989.
Äiti Teresa Bonnissa, Saksassa vuonna 1989.
Syntynyt 26. elokuuta 1910[1]
Osmanien lippu Skopje, Osmanien valtakunta
Kuollut 5. syyskuuta 1997 (87 vuotta)
Intian lippu Kalkutta, Intia

Äiti Teresa, oikealta nimeltään Agnes Gonxha Bojaxhiu (albaniaksi [aˈɲɛs ˈɡɔɲdʒa bɔjaˈdʒiu])), katolisen kirkon piirissä tunnettu myös nimellä Teresa Kalkuttalainen[2] (26. elokuuta 1910 Skopje, Osmanien valtakunta[1]5. syyskuuta 1997 Kalkutta, Intia) oli maailmankuulu roomalaiskatolilainen nunna, etniseltä taustaltaan Makedonian albaani. Hän perusti Rakkauden lähetyssisaret -nimisen sääntökunnan, jonka työstä Kalkutan köyhien parissa raportoitiin laajalti.

Äiti Teresa sai lukuisia huomionosoituksia työstään, ja hänelle myönnettiin Nobelin rauhanpalkinto vuonna 1979. Katolinen kirkko julisti vuonna 2003 äiti Teresan autuaaksi.

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhaiset elämänvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muistolaatta paikalla, jolla äiti Teresan synnyinkoti sijaitsi.

Äiti Teresa syntyi katoliseen albaaniperheeseen Skopjessa, Makedonian maakunnassa (nykyinen Makedonian tasavalta), silloisessa Osmanien valtakunnassa 26. elokuuta 1910.[1] Seuraavana päivänä pidetyssä kastetilaisuudessa hän sai nimen Agnes Gonxha Bojaxhiu.

Äiti Teresa itse ei puhunut kovin usein lapsuudestaan.[1] Tämän sanottiin johtuneen siitä, ettei hän halunnut juurikaan korostaa itseään.[1] Äiti Teresan varhaisesta elämästä tiedetään vähän, ja esimerkiksi hänen syntymäaikansa on usein ilmoitettu virheellisesti.[1] Useat eri lähteet, jopa äiti Teresan oman sääntökunnan nimikirja, mainitsevat syntymäpäiväksi elokuun 27. päivän, joka todellisuudessa oli kastepäivä, ja äiti Teresa oli syntynyt edellisenä päivänä.[1] Kuitenkin silloin, kun äiti Teresa suostui puhumaan varhaisista vuosistaan, hän kertoi elämänsä olleen sopusointuista.[1] Hän painotti ”kätkössä eletyn, tavallisen elämän” merkitystä ja vertasi sitä Jeesuksen kolmikymmenvuotiseen hiljaiseloon ennen julkisen toiminnan aloittamista.[1]

Äiti Teresan lapsuusvuodet olivat poliittisesti epävakaata aikaa, sillä hänen syntymävuotenaan 1910 alkoi Albanian ensimmäinen kansannousu. Vuonna 1912 käynnistyi ensimmäinen Balkanin sota, ja 28. marraskuuta 1912 Albania julistettiin itsenäiseksi.[3] Perheen isä Nikola Bojaxhiu kannatti Albanian itsenäisyyttä ja osallistui myöhemmin ensimmäisen maailmansodan jälkeisiin suunnitelmiin, joiden tarkoitus oli liittää albaanienemmistöinen Kosovo osaksi Albaniaa.[3] Vuonna 1919 hän matkustikin Belgradissa pidettyyn poliittiseen kokoukseen, josta hän palasi kuolemansairaana ja menehtyi neljänkymmenenviiden vuoden iässä.[3] Lopullista kuolinsyytä ei saatu selville, vaikkakin osa hänen omaisistaan ja lääkäreistä oli sitä mieltä, että hänet oli myrkytetty poliittisista syistä.[3]

Perheelle Nikola Bojaxhiun yllättävä poismeno oli järkytys, minkä lisäksi se aiheutti taloudellisia huolia, sillä hänen liikeyrityksensä joutui hänen italialaisen liikekumppaninsa haltuun.[4] Perhe sai pitää talonsa, mutta muuten tulevaisuus oli epävarma.[4]

Äiti Teresan perhe oli hyvin uskonnollinen. Aikuisena äiti Teresa toistikin usein ajatusta: ”Perhe, joka rukoilee, pysyy koossa.”[5] Bojaxhiun suku oli ollut katolilainen jo sukupolvien ajan, ja uskonto näkyi selvästi myös perheen elämässä: he pitivät joka ilta yhdessä rukoushetken ja osallistuivat paikallisesti katolisen kirkon toimintaan.[5] Katolilainen Bojaxhiun perhe kuului vähemmistöön, sillä Serbiassa suurin osa kansasta oli ortodokseja. Albaniassa taas pääosa ihmisistä oli nykyiseen tapaan muslimeja, ja katolilaisten osuus väestöstä oli alle kymmenen prosenttia.[5] Nämä katolilaiset pitivät pääpyhättönään skopjelaista kirkkoa, jonka toimintaan äiti Teresankin perhe osallistui.

Hengellisen kutsumuksen löytyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Äiti Teresa oli jo nuorena ollut halukas toimimaan kirkon tehtävissä, ja jo kaksitoistavuotiaana hän tunsi saaneensa kutsumuksen hengellistä elämää varten. Hän itse sanoi, ettei se ollut minkäänlainen yliluonnollinen tai profeetallinen ilmestys. Myöhemmin hän myös totesi: ”Se on yksityisasia. Se ei ollut näky. En ole koskaan saanut näkyjä.”[6]

Perheen äiti oli kuitenkin huolissaan tyttärensä terveydentilasta, sillä tällä oli heikot keuhkot ja krooninen yskä. Kuuden vuoden ajan äiti Teresa mietti kutsumustaan, ja omienkin sanojensa mukaan hän paikoin epäili sitä.[7] Hän oivalsi kutsumuksensa Skopjen lähellä sijaitsevan Mustan Vuoren pyhäkössä, missä hän rukoili Letnicen Madonnan kappelissa. Epäilyksiinsä hän sai apua paikalliselta jesuiittapapilta, joka ohjasi nuorisoa sekä hengellisissä että tieteellisissä asioissa.[7] Häneltä äiti Teresa sai myös kuulla jesuiittojen lähetystyöstä ja paavi Pius XI:n kirjoitusten aloittamasta lähetysinnostuksesta. Äiti Teresa oli aikonut lähteä hyväntekeväisyystyöhön Afrikkaan, mutta Intiassa toimineiden lähetystyöntekijöiden laatimat kirjeet muuttivat hänen ajatuksiaan.[8]

Vaikka hengellinen elämä oli tärkeää nuorelle äiti Teresalle, hänellä oli muitakin urasuunnitelmia. Hän esimerkiksi haaveili muusikon tai kirjailijan ammatista, ja kaksi hänen kirjoittamaansa artikkelia julkaistiin paikallislehdessä. Hänen elämäkertansa kirjoittaja Kathryn Spink on myös huomauttanut, että koska äiti Teresa oli huomattavan kiintynyt lapsuudenperheeseensä, hän todennäköisesti haaveili nuorena myös omasta perheestä ja lapsista.[8] Myöhemmin, lokakuussa 1981, äiti Teresa vastasi australialaisen toimittajan kysymykseen siitä, oliko hän koskaan kaivannut omaa lasta: ”Luonnollisesti, luonnollisesti, totta kai. Me joudumme antamaan uhrin. Se on lahjamme Jumalalle.”[9]

Myöhemmin äiti Teresa kertoi, että hänen kotinsa oli ollut onnellinen,[10] eikä nunnaksi lähteminen ollut siksi helppoa. Hän lähti kotoa 18-vuotiaana, meni katoliseen luostariin ja liittyi Dublinissa toimiviin Loreton sisariin, eikä hän tavannut enää äitiään eikä sisartaan.[11]

Intiaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Äiti Teresan muistolaatta

Dublinissa äiti Teresa vietti vain kuusi viikkoa.[12] Tämän ajan hän käytti opiskellakseen englantia, jota ei osannut lainkaan. Hengellisen koulutuksensa hän tulisi saamaan englanniksi.

Joulukuussa 1928 äiti Teresa lähti purjehtimaan kohti Intiaa. Matkalla hän valitsi uudeksi nimekseen Teresan.[13] Intiaan matkaava seurue vietti joulun laivassa, ja äiti Teresan matkakirjeen mukaan heidän suurin surunaiheensa oli se, että laivalla ei ollut katolilaista pappia, joka olisi voinut suorittaa messun.[13] Pappi tuli mukaan vasta myöhemmin Colombossa.

Kun laiva kävi maissa välillä Madrasissa (nyk. Chennai), äiti Teresa sai kosketuksen köyhyyteen ja kaupungissa vallitsevaan hätään. Vaikka olikin nähnyt köyhyyttä jo Skopjessa, äiti Teresa järkyttyi suuresti Madrasin tilanteesta ja kirjoitti:

»Monet perheet asuvat kaduilla, kaupungin muurien suojassa, usein keskellä ohikulkevien ihmisten ruuhkaa. Yötä päivää he ovat ulkona paljaan taivaan alla, suurista palmunlehdistä kyhäämillään matoilla – tai usein pelkkä maa allaan. He ovat kaikki lähes alasti, korkeintaan risainen lannevaate yllään... Kun kuljimme pitkin katua, jouduimme ohittamaan perheen joka oli kerääntynyt kuolleen sukulaisen ympärille, tämä oli kääritty rääsyihin, päälle oli siroteltu keltaisia kukkia, vainajan kasvot maalattu täyteen värikkäitä raitoja. Se oli kammottava näky. Jos meidän kansamme joutuisi näkemään tällaista, kaikki lakkaisivat napisemasta omia vastoinkäymisiään ja kiittäisivät Jumalaa, joka on niin ylen määrin heitä siunannut.[14]»

Intiaan äiti Teresa saapui vuonna 1929. Noviisiaikansa sisar Teresana hän aloitti yli kahden kilometrin korkeudessa Himalajalla sijaitsevassa Darjeelingin kaupungissa. Samaan aikaan Intiassa työskennellyt sisar Marie Thérèse muisteli vuonna 1991 silloista sisar Teresaa ”isona lapsena, joka oli hyvin hauskannäköinen ja älykäs, täynnä leikkimieltä”.[15] Lisäksi hän kertoi: ”Hän ei noina päivinä osannut kovin paljon englantia, mutta merkillisen nopeasti hän oppi sitä. Hän oli aina myös kova tekemään työtä. Hyvin raskasta työtä. Jo nuorena nunnana hän oli ihmisenä hyvin lempeä ja ystävällinen.”

Äiti Teresa antoi ensimmäiset, silloin vielä väliaikaiset, nunnalupauksensa 24. toukokuuta 1931. Tämän jälkeen hän aloitti opetustyön Darjeelingissä sijaitsevassa Loreton luostarikoulussa, minkä lisäksi hän työskenteli lyhyen aikaa myös sairasasemalla ja avusti hoitohenkilökuntaa. Tänä aikana hän joutui kosketuksiin köyhien ja sairaiden kanssa.

Äiti Teresa työskenteli lähes kaksikymmentä vuotta opettajana Kalkutassa nunnaluostarin koulussa. Hän opetti aluksi maantietoa ja myöhemmin historiaa, vaikka hänellä ei ollut muodollista pätevyyttä kumpaankaan oppiaineeseen.[16] Opettaessaan Pyhän Marian lukiossa, jossa ensimmäinen opetuskieli oli bengali ja toinen englanti, äiti Teresa sai kutsumanimen ”Bengalin Teresa”.[16] Opetustilat olivat erittäin huonossa kunnossa, ja nähdessään paikan, jossa oppilaat nukkuivat ja söivät, äiti Teresa kuvaili sitä sanoen, että paikka oli ”täynnä ahdistusta” ja ”on mahdotonta tavata pahempaa köyhyyttä”.[17] Samassa paikassa oppilaat alkoivat kutsua äiti Teresaa ensimmäisen kerran nimellä ”Ma”, Äiti.[17]

24. toukokuuta 1937 äiti Teresa antoi elinikäisen nunnalupauksen, minkä jälkeen häntä ei enää kutsuttu sisareksi, vaan äiti Teresaksi.

Toinen maailmansota pahensi Kalkutan ja koko Intian oloja entisestään. Ison-Britannian mukana Intiakin ajautui sotaan, mikä johti nälänhätään vuonna 1943. Miljoonat ihmiset kuolivat, ja valtavat pakolaisjoukot yrittivät löytää Kalkutan kaltaisista kaupungeista keinoja selvitä hengissä.[18] Samaan aikaan äiti Teresasta tuli mauritanialaisen nunnan seuraaja ja samalla Pyhän Annan Tyttäret -nimisen yhteisön johtaja. Hänelle annettiin määräys, jonka mukaan opetuksen oli jatkuttava ennallaan huolimatta muuttuneesta tilanteesta. Äiti Teresa kirjoitti pian äidilleen ja kertoi uudesta asemastaan, mihin hänen äitinsä vastasi: ”Rakas lapsi, älä unohda, että olet lähtenyt Intiaan köyhien takia.”[19]

Uusi kutsumus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

10. syyskuuta 1946 äiti Teresa sai omien sanojensa mukaan ”kutsumuksen kutsumuksen sisällä” junassa matkalla Darjeelingiin.[20] Hän ei juurikaan puhunut saamastaan kokemuksesta elämänsä aikana, mutta yhdessä haastattelussa hän totesi: ”Minun oli jätettävä luostari ja autettava köyhiä elämällä heidän keskellään. Se oli määräys. Jos en olisi totellut sitä, uskoni olisi murtunut.”[20]

Vasta vuonna 1948 äiti Teresa sai luvan lähteä luostarista ja mennä slummeihin kaikkein köyhimpien luo. Se oli poikkeuksellista, sillä esimerkiksi Laupeuden sisaret ja Pyhän Annan Tyttäret toimivat enimmäkseen vain omissa luostareissaan, sairaaloissaan ja apteekeissaan sekä niiden läheisyydessä.[21] Lopulta äiti Teresa sai vastauksen kardinaalille lähettämäänsä anomukseen, jossa hänelle myönnettiin lupa elää luostarin ulkopuolella. Äiti Teresa sai luvan yhdeksi vuodeksi, jolloin hän ei enää ollut Loreton nunna.[22] Tästä tilanteesta äiti Teresa kertoi myöhemmin:

»Loretosta lähteminen on ollut suurin uhraukseni, kaikkein vaikein asia mihin olen joutunut. Se oli paljon vaikeampaa kuin oman perheen ja kotimaan jättäminen siirtyessäni hengelliseen elämään. Loreto, hengellinen koulutukseni, työni siellä, merkitsi minulle kaikkea.[23]»

Äiti Teresa alkoi opettaa lapsia, ja pian hän sai seuraajia, joiden joukossa oli entisiä nunnien koulun oppilaita. Vuonna 1950 paavi tunnusti Rakkauden lähetyssisaret viralliseksi sääntökunnaksi.[24]

Vuonna 1952 Kalkuttaan perustettiin ensimmäinen hoitokoti köyhille. Rakkauden lähetyssisaret tulivat kuuluisiksi siitä, että he tarvittaessa vaikka kantoivat hoitokotiinsa ihmisiä, jotka oli hylätty kadulle ja jotka olivat jo liian heikkoja kävelemään. Vuonna 1963 äiti Teresa perusti miehille tarkoitetun sääntökunnan, Rakkauden lähetysveljet. Hoitokotitoiminta alkoi levitä nopeasti Kalkutan ulkopuolelle ja 1960-luvun puolivälissä Intian ulkopuolelle. Rakkauden lähetyssisaret saivat avustajia ja tukijoita ympäri maailmaa.

Maailmanlaajuinen julkisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Äiti Teresa vuonna 1989 pidetyssä Bonnin perhekonferenssissa.

Modernit joukkotiedotusvälineet olivat tärkeitä äiti Teresan työlle, sillä niiden välityksellä hänet tunnettiin ja huomioitiin maailmanlaajuisesti.[25] Onkin arveltu, että ilman joukkotiedotusvälineitä hänen työnsä olisi rajoittunut ainoastaan Intiaan ja kehittynyt huomattavasti hitaammin kuin todellisuudessa tapahtui.[25]

Ensimmäinen huomattava tiedotusväline, joka kiinnostui äiti Teresasta, oli kalkuttalainen paikallislehti The Statesman.[25] Tämän jälkeen myös toinen johtava päivälehti, Amrita Bazar Patrika alkoi seurata hänen toimintaansa.[25] Intian ulkopuolella äiti Teresan työn noteerasi arvostettu Time-lehti, joka julkaisi hänestä useita kuvitettuja artikkeleita.[25] Vuonna 1975 äiti Teresan kuva julkaistiin The Illustrated Weekly -lehden kannessa. Tapaus oli hyvin merkittävä siksi, että TIW oli Intian keski- ja yläluokan parissa suosituin viikkolehti.[25] Päätoimittaja Kushwant Singh esitti äiti Teresan toiminnan hyvin myönteisessä valossa, ja muutamaa kuukautta myöhemmin äiti Teresa itse kommentoi kirjoituksen vaikutuksia:

»Mr Kushwant Singhin artikkeli on muuttanut ihmisten asenteen minua kohtaan. Huomaan selvästi eron: silloin kun meidät mainitaan, se ei herätä enää epäluuloja eikä otsanrypistyksiä. Kaikki osoittavat työtämme kohtaan myötätuntoa ja arvonantoa. Tämä on todella ihanaa.[26]»

1970-luvulla äiti Teresasta alkoi tulla kansainvälisesti tunnettu, mihin vaikuttivat vuonna 1969 tuotettu BBC:n dokumenttifilmi Something Beautiful for God ja samanniminen kirja vuodelta 1971. Filmissä äiti Teresa vastaili ennalta suunniteltuihin kysymyksiin ja puhui paljon Jumalasta. Televisioesiintymisen ansiosta äiti Teresan työstä vaikuttuneet katsojat lahjoittivat siihen paljon rahaa, minkä lisäksi hän sai lisää julkisuutta.[27]

Kansainvälinen julkisuus antoi äiti Teresalle mahdollisuuden välittää ajatuksiaan ja tavoitteitaan laajalle yleisölle. Maailmanlaajuisena julkisuuden henkilönä hän tapasi useita merkittäviä valtioiden päämiehiä kuten Yhdysvaltain presidentin. Lisäksi esimerkiksi paavi asettui tukemaan häntä.[25]

Terveyden hiipuminen ja kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Äiti Teresa vuonna 1988.

Äiti Teresan viimeisiä vuosia leimasivat erilaiset sairaudet ja tapaturmat. Vuoden 1991 loppupuolella hän sai flunssatartunnan vierailtuaan Los Angelesissa. Myöhemmin hänellä todettiin myös bakteeriperäinen keuhkokuume sekä siitä aiheutuneita sydänsairauksia. Seuraavana vuonna, 1992, äiti Teresa ei päässyt vastaanottamaan hänelle myönnettyä palkintoa malariakohtauksen takia.[28] Elokuussa 1996 äiti Teresa joutui jälleen sairaalaan, missä hän ei pystynyt enää hengittämään ilman hengityskonetta. Hän kuitenkin toipui ja pääsi lähtemään sairaalasta. Saman vuoden marraskuussa hän tunsi sydämen toimintahäiriöstä johtuvia rintakipuja. Hänet vietiin pian erityissydänkeskukseen, jossa häneltä avattiin suonitukoksia. Tänä aikana hänen tilansa oli kriittinen. Kalkutassa levisi pian huhuja äiti Teresan kuolemasta, jotka kuitenkin osoittautuivat perättömiksi hänen ilmoitettuaan voivansa paremmin 4. joulukuuta. Hän pääsi sairaalasta 19. joulukuuta.

Äiti Teresan kunnon heikkeneminen synnytti muutoinkin huhuja hänen kuolemastaan. Huhujen vuoksi ihmisjoukot kerääntyivät yhteen rukoilemaan äiti Teresan puolesta. Rukoilijoiden joukossa ei ollut pelkkiä kristittyjä, vaan myös intialaisia sikhejä, hinduja ja muslimeja.[29] Äiti Teresan heikko terveydentila herätti myös spekulaatioita siitä, kuinka kauan hän jaksaisi harjoittaa toimintaansa maailmanlaajuisessa julkisuudessa. Jo vuonna 1991 epäiltiin, että hänen Amerikan-matkansa olisi jäänyt viimeiseksi pitkäksi vierailuksi Intian ulkopuolella.[30] Vuoden 1997 tammikuussa Rakkauden lähetyssisaret -sääntökunta valitsi itselleen uuden johtajan, koska äiti Teresa ei voinut enää toimia tehtävässä heikentyneen terveytensä vuoksi.[31]

Kuolema ja hautajaiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Äiti Teresa kuoli 87-vuotiaana 5. syyskuuta 1997 Kalkutassa Länsi-Bengalissa Intiassa. Hänen ruumistaan kuljetettiin kaupungin halki tykinlavetilla, jonka päällä myös Mahatma Gandhin ja Jawaharlal Nehrun ruumiita oli kannettu. Äiti Teresalle järjestettiin julkinen hautajaisjuhla ja valtiollinen hautajaismessu. Paikalla oli joukko maailman arvohenkilöitä kuten Britannian kuningatarta edustanut Kentin herttua, Hillary Clinton, Ranskan presidentin Jacques Chiracin vaimo Bernadette Chirac, Espanjan, Belgian ja Jordanian kuningattaret sekä silloinen paavin kardinaalivaltiosihteeri Angelo Sodano.[32]

Palkintoja ja tunnustusta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvaltain presidentti Reagan luovuttamassa Yhdysvaltain presidentillistä vapaudenmitalia äiti Teresalle vuonna 1985.

Vuonna 1962 äiti Teresalle myönnettiin filippiiniläinen Ramon Magsaysayn rauhanpalkinto. Perusteluissa häntä kiitettiin työstä köyhien ja sairauden auttamiseksi.[33] Kun äiti Teresasta tuli kansainvälisesti tunnettu, hän alkoi saada tunnustusta katolisessa maailmassa, ja esimerkiksi paavi Paavali VI myönsi hänelle ensimmäisen Johannes XXIII:n rauhanpalkinnon.[34] Myöhemmin, vuonna 1976, äiti Teresa vastaanotti Pacem in Terris -palkinnon (suomennettuna Rauha maassa -palkinto).[35]

Äiti Teresa vastaanotti vuonna 1973 Templeton-palkinnon ja vuonna 1979 Nobelin rauhanpalkinnon. Palkintogaalassa hän hätkäytti pyytämällä, että kaikki rahat lahjoitettaisiin Kalkutan köyhille.[36] Se auttaisi ruokkimaan tuhansia, hän sanoi. Nobel-palkinnot jakava säätiö on julkaissut internetsivuillaan äiti Teresan lyhyen elämäkerran. Siinä kerrotaan muun muassa, että hänen avustustoimintansa toimi Kalkutan lisäksi ympäri maailmaa, myös entisen Neuvostoliiton ja Itä-Euroopan alueilla.[37] Elämäkerrassa sanotaan myös äiti Teresan auttaneen ”köyhimmistä köyhimpiä” useissa Afrikan, Aasian ja Latinalaisen Amerikan maissa. Lisäksi säätiö huomioi, että äiti Teresan järjestö toimi erilaisten luonnonkatastrofien aiheuttamien tuhojen avustustöissä ja sillä oli useita taloja muun muassa kodittomille, alkoholisteille ja AIDS-potilaille sekä Pohjois-Amerikassa, Euroopassa että Australiassa.[37] Nobel-palkintojuhlissa professori John Sanness, Nobel-komitean jäsen, piti puheen, jossa hän luonnehti vuotta 1979 huonoksi rauhan kannalta ja viittasi useisiin sotiin ja konflikteihin sekä niistä aiheutuneisiin siviilien kärsimyksiin. Puheessaan hän totesi myös, että useimmiten Nobelin rauhanpalkinto on annettu tärkeille valtiomiehille, jotka ovat tehneet osuutensa sotien lopettamiseksi ja rauhan aikaansaamiseksi. Puheen mukaan komitea päätti 1979 antaa palkinnon ”paremman maailman puolesta työskentelevälle idealistille, jonka maailmassa sota olisi tarpeetonta ja perinteinen valtiomiesjohto liioiteltua”.[38]

Äiti Teresan työtä kiiteltiin laajalti, ja häntä kutsuttiin ”eläväksi pyhimykseksi” jo hänen elinaikanaan.[39] Häntä kuvattiin esimerkiksi ”maailmanrauhan rakentajaksi” ja yhdeksi ihailluimmista naisista maailmassa.[39] Esimerkiksi Lucinda Vardey toteaa toimittamansa kirjan Äiti Teresan tie (1997) johdannossa:

»Kun vaivaudumme katsomaan julkisen kuvan taakse, havaitsemme, että hänen uskonsa ja selkeä päämääränsä antavat meille voimallisen oppitunnin siitä, miten meidän tulisi rakastaa, palvella ja kunnioittaa lähimmäisiämme, erityisesti niitä, jotka ovat köyhiä ja vailla ihmisarvoa. Hän tekee, niin kuin hän opettaa. Hän kulkee yksinkertaista tietä, jota jokainen voi seurata.[39]»

19. lokakuuta 2003 paavi Johannes Paavali II julisti edesmenneen äiti Teresan autuaaksi. Tällöin tämä myös sai häneltä arvonimen ”Kalkutan autuas Teresa” (Blessed Teresa of Calcutta).[40][41] Äiti Teresan kanonisointiprosessi on ollut poikkeuksellisen nopea, sillä hänet julistettiin autuaaksi jo ennen kuin kymmenen vuotta oli kulunut hänen kuolemastaan.

Äiti Teresan elämänfilosofia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Äiti Teresan rukoileva patsas hänen synnyinkaupungissaan Skopjessa.

Kathryn Spink on tehnyt äiti Teresasta ainoan tämän itse hyväksymän elämäkerran. Sen mukaan äiti Teresa ei halunnut, että hänet nostettaisiin muiden ihmisten yläpuolelle. Hän pelkäsi sitä, että ihmiset ylistäisivät häntä vain vapautuakseen omasta vastuustaan.[42] ”Pyhyys ei ole muutamien harvojen etuoikeus. Se on yhtä lailla sinun kuin minunkin velvollisuuteni.”[42] Hän on sanonut myös, että ”maailmassa on köyhiä sen vuoksi, että sinä ja minä emme ole antaneet kylliksi”.[42]

Äiti Teresan elämänfilosofia oli Kathryn Spinkin mukaan erittäin elämästä iloitsevaa ja sitä arvostavaa.[42] Yli seitsenkymmenvuotiaana hän itse tiivisti elämänfilosofiansa seuraaviin lauseisiin:[43]

  • Elämä on tilaisuus, käytä sitä hyväksi.
  • Elämä on kauneus, ihaile sitä.
  • Elämä on autuus, maista sitä.
  • Elämä on unelma, tee siitä totta.
  • Elämä on haaste, kohtaa se.
  • Elämä on velvollisuus, täytä se.
  • Elämä on peli, mene siihen mukaan.
  • Elämä on kallisarvoinen, varjele sitä.
  • Elämä on rikkautta, säilytä se.
  • Elämä on rakkautta, iloitse siitä.
  • Elämä on lupaus, toteuta se.
  • Elämä on suru, voita se.
  • Elämä on laulu, laula se.
  • Elämä on taistelu, suostu siihen.
  • Elämä on murhenäytelmä, näe se.
  • Elämä on seikkailu, uskaltaudu mukaan.
  • Elämä on onni, ota se kiinni.
  • Elämä on liian arvokas, älä tuhoa sitä.
  • Elämä on elämää, taistele sen puolesta!

Äiti Teresa on sanonut ”elämän olevan Jumalan antamista lahjoista kallisarvoisin”.[44] Lisäksi hän kertoi: ”Jokainen ihminen on minulle Kristus, ja koska on olemassa vain yksi Kristus, on se henkilö, jonka kunakin hetkenä kohtaan, minulle ainoa ihminen maailmassa.”[45]

Äiti Teresan ideologiaan kuului myös abortin ja avioerojen vastustaminen. Ollessaan vuonna 1992 puhumassa Irlannissa hän sanoi: ”Tehkäämme voimakas päätös, ettei tässä kauniissa Irlannin maassa yksikään lapsi olisi ei-toivottu... Luvatkaamme Neitsyelle, joka rakastaa niin syvästi Irlantia, ettei tässä maassa enää ikinä tehtäisi ainoatakaan aborttia... Luvatkaamme, ettei täällä enää tapahtuisi ainoatakaan avioeroa.”[46]

Äiti Teresa arvosti myös rauhaa, ja hän muun muassa vetosikin Yhdysvaltain presidentti George H. W. Bushiin ja Irakin johtajaan Saddam Husseiniin Persianlahden sodan välttämiseksi.[47] Hän kirjoitti heille kirjeessään:[47]

»Hyvät presidentit George Bush ja Saddam Hussein,
käännyn puoleenne kyyneleet silmissäni ja Jumalan rakkaus sydämessäni vedoten Teihin köyhien puolesta ja niiden puolesta, joista tulee köyhiä mikäli se sota puhkeaa, jota me kaikki kauhulla pelkäämme. Pyydän Teitä koko sydämestäni tekemään kaikkenne, ponnistelemaan Jumalan rauhan puolesta ja keskinäisen sovinnon syntymiseksi.»

Syvä uskonkriisi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2007 julkaistiin äiti Teresan ahdistuksista ja epäilyksistä kertova kirja Mother Teresa: Come Be My Light (suom. Äiti Teresa: Tule valokseni). Kirja sisältää hänen kirjeitään 66 vuoden ajalta rippi-isilleen ja esimiehilleen. Äiti Teresan työ alkoi 1940-luvulla Kalkutassa voimakkaiden uskonnollisten kokemusten innoittamana. Eräässä vaiheessa hän koki Kristuksen itsensä käskeneen häntä palvelemaan kaikkein köyhimpiä slummeissa.[48]

Äiti Teresan siirryttyä slummityöhön hänen uskonelämänsä muuttui. Uskonnolliset kokemukset lakkasivat ja Jumalan tilalle tuli pelkkä hiljaisuus.[49] Kirjeissään hän kirjoitti sisällään olevasta ”kuivuudesta, pimeydestä, tyhjyydestä ja kärsimyksestä”. Hän vertasi kokemustaan helvettiin, ja välillä hän epäili taivaan ja jopa Jumalan olemassaoloa. Äiti Teresa oli tietoinen julkisen ja sisäisen henkilökuvan ristiriidasta. Hän kirjoitti, että hymy oli naamio, joka peitti kaiken.[50]

Äiti Teresan perustaman hyväntekeväisyysjärjestön edustajat ja hänen työtoverinsa eivät olleet tietoisia hänen ahdistuksistaan ja epäilyksistään.[51] Hän oli toivonut yksityiskirjeidensä hävittämistä, sillä niiden julkistaminen ”johtaisi ajatukset Jeesuksesta häneen itseensä”. Kirjeiden julkaiseminen kuului kuitenkin katolisen kirkon tutkimusprojektiin, joten kyseessä ei ollut mustamaalaukseen pyrkivä paljastuskirja. Kirjeiden julkaisija pastori Brian Kolodiejchuk oli äiti Teresan vanha työtoveri.[48]

Kritiikkiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

»Äiti Teresa ei auttanut Kalkutan köyhiä vaan länsimaiden rikkaita, jotka saivat hänen avullaan rauhoitettua huonon omatuntonsa – ja Äiti Teresa sai heiltä miljardeja dollareita. Jotkut hänelle lahjoituksia antaneet olivat diktaattoreita tai rikollisia, jotka yrittivät pestä likaisia käsiään. He saivat Äiti Teresan pyhän kunnioituksen sopivaa rahasummaa vastaan. Suurin osa hänen kannattajistaan oli kuitenkin rehellisiä, hyvää tarkoittavia ja lämminsydämisiä ihmisiä, jotka lankesivat siihen harhaan, että `Katuojien Pyhimys´ kuivaisi kaikki kyyneleet, lopettaisi kaiken kurjuuden ja korjaisi kaiken epäoikeudenmukaisuuden maailmassa. Illuusioon rakastuneet kieltäytyvät usein näkemästä totuutta.»
(Intian rationalistiajattelijoiden liiton pääsihteeri Sanal Edamaruku.[52])

1990-luvulla äiti Teresasta julkaistiin kaksi paljastuskirjaa: Christopher Hitchensin The Missionary Position ja Aroup Chatterjeen Mother Teresa: The Final Verdict. Kirjoissa häntä moititaan muun muassa korruptiosta, köyhäinhoidon lääketieteellisesti varsin huonosta tasosta sekä hyvistä suhteista eri maiden diktaattoreihin kuten Haitin yksinvaltiaaseen Jean-Claude Duvalieriin.[53]

Chatterjee esimerkiksi kertoo, ettei äiti Teresan järjestöllä ole Kalkutassa sairaalaa eikä kaupungissa edes anneta ruoka-apua köyhille. Hänen mukaansa järjestön toiminta rajoittuu pääosin siihen, että se ylläpitää saattokotia köyhille. Saattokodissakaan ei ole lääkäriä, kertakäyttöruiskuja eikä jäähdytettyä ruumishuonetta.[53] Samoin Chatterjee kuvaa saattokodin potilaiden hoitoa huonoksi ja väittää, että kuolleille annetaan kaste heidän uskonnostaan ja omasta tahdostaan riippumatta.[53] Vuonna 1994 lääketieteellisen aikakauslehden The Lancetin toimittaja kertoi, että äiti Teresan klinikoilla ei ollut ohjeita parannettavien ja parantumattomien tunnistamiseksi ja erottelemiseksi toisistaan.[54] Intialainen Sanal Edamaruku taas on kertonut, että vaikka äiti Teresan sairaaloissa hoidetaan tarttuvia tauteja sairastavia potilaita, siellä ei kiinnitetä mitään huomiota hygieniaan, injektioneuloja käytetään useita kertoja eikä kipulääkitystä ole juurikaan käytössä.[52]

Lisäksi Chatterjeen kirjassa kritisoidaan äiti Teresalle lahjoitettujen rahavarojen käyttöä. Järjestön saamia hoitolaitteita ei käytetä oikein tai ne myydään, ja sairasautojen tehtävänä on vain kuljettaa nunnia kaupungilla. Lahjoitusvaroja käytetään pääasiassa uskonnolliseen työhön – kuten pappien kouluttamiseen – eikä köyhien auttamiseen.[53] Chatterjeen kirjan arvioinut Bill Cooke pitääkin sitä kuvaa, joka äiti Teresasta on länsimaissa, propagandan tuotteena.[53] Hänen avustustyönsä tarkoitus oli pääosin sielujen pelastaminen, ei köyhien parantaminen ja hoitaminen. Tässä yhteydessä on myös muistutettu äiti Teresan lauseesta: ”Me emme ole sairaanhoitajia, me emme ole lääkäreitä, me emme ole opettajia, me emme ole sosiaalityöntekijöitä. Me olemme uskovaisia, me olemme uskovaisia, me olemme uskovaisia.”[53]

Chatterjee on myös huomauttanut, että äiti Teresan ja häntä tukevien tiedotusvälineiden luoma kuva Kalkutasta on karkottanut turisteja ja tuonut kaupungille huonon maineen. Hänen mukaansa turistituloja ja investointeja olisi menetetty tämän toiminnan takia yhteensä 4,5 miljardia dollaria.[53] Samoin Chatterjee on huomauttanut, että äiti Teresan saamat lahjoitukset ovat vähentäneet muiden, Rakkauden lähetyssisaria tehokkaampien ja toimivampien, avustusjärjestöjen saamia lahjoitusvaroja.[53]

Toinen äiti Teresan tunnettu arvostelija, Christopher Hitchens, julkaisi oman kriittisen kirjansa jo äiti Teresan elinaikana vuonna 1995.[54][55] Kirjassaan Hitchens muun muassa kritisoi sitä, ettei äiti Teresa juurikaan kieltäytynyt lahjoituksista riippumatta siitä, keneltä hän niitä sai. Hän nostaa esille Haitia yksinvaltaisesti johtaneen Jean-Claude Duvalierin sekä mainitsee joukon ”erilaisiin hämäräpuuhiin sekaantuneita liikemiehiä”.[54] Yhdysvaltalaisen Penn & Teller -televisiosarjan jaksossa Holier than Thou käsiteltiin kriittisesti äiti Teresaa, 14. dalai-lamaa ja Mahatma Gandhia. Jaksossa kiinnitettiin huomiota myös Hitchensin mainitsemiin Jean-Claude Duvalierin lahjoituksiin, jotka ohjelmaa juontavan Penn & Teller -taikuriparin mukaan olisi pitänyt pikemminkin käyttää Haitin köyhien avustamiseen kuin viedä ne kauas ulkomaille Kalkuttaan.

Äiti Teresaa kritisoitaessa on myös huomautettu, ettei hän oikeastaan juuri pyrkinyt vähentämään rakenteellista köyhyyttä, vaan pikemminkin pahensi sitä tiukan konservatiivisilla mielipiteillään kuten vastustamalla syntyvyyden säännöstelyä.[54]

Intian rationalistiliiton pääsihteeri Sanal Edamaruku on kommentoinut äiti Teresan työtä Kalkutassa seuraavasti:

»Intian, ja erityisesti Kalkutan, katsotaan hyötyneen eniten Äiti Teresan tarunhohtoisesta köyhien ´auttamisesta´, jonka takia hänestä tuli aikamme kuuluisin katolilainen, Nobelin rauhanpalkinnon saaja ja pyhimys omana elinaikanaan. Kun arvioidaan, mitä hän itse asiassa on täällä tehnyt, mielestäni Intialla ei ole mitään syytä tuntea kiitollisuutta häntä kohtaan.[52]»

Edamarukun, kuten Chatterjeenkin, mielestä äiti Teresa vaikutti kielteisesti Kalkutan maineeseen. Rahavarojen käyttämisestä hän sanoo: ”Mihin kaikki tämä raha on mennyt? Ei ainakaan parantamaan niiden oloja, joille se oli tarkoitettu. Nunnat saattoivat antaa heille lautasellisen keittoa ja jotkut sairaudesta sekä puutteesta kärsivät saivat suojaa ja huolenpitoa. Maailman rikkain sääntökunta ei ole kovinkaan antamishaluinen, koska se haluaa opettaa köyhyyden auvoisuuden. 'Köyhien kärsimys on erittäin kaunista, tämä näyte kurjuuden ja kärsimisen ylväydestä auttaa maailmaa suuresti', sanoi Äiti Teresa. Pitäisikö tästä omalaatuisen miljardöörin opetuksesta olla kiitollinen?”[52]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjalähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i Spink, s. 3
  2. http://www.catholic.fi/kirkko/teresakalkuttalainen.htm
  3. a b c d Spink, s. 5
  4. a b Spink, s. 6
  5. a b c Spink, s. 7
  6. Spink, s. 8
  7. a b Spink, s. 9
  8. a b Spink, s. 10
  9. Spink, s. 11
  10. Spink, s. 3: "Meillä oli onnellinen perhe. Minulla oli yksi veli ja yksi sisar, mutta en halua puhua siitä. Se ei ole nyt tärkeää."
  11. Lori Sharn: Mother Teresa dies at 87 (nekrologi) USA Today.
  12. Spink, s. 12
  13. a b Spink, s. 13
  14. Spink, s. 14
  15. Spink, s. 15
  16. a b Spink, s. 17
  17. a b Spink, s. 18
  18. Spink, s. 19
  19. Spink, s. 20
  20. a b Spink, s. 23
  21. Spink, s. 27
  22. Spink, s. 32
  23. Spink, s. 33 ja 34
  24. Nobelprize.org: Mother Teresa - Biography Viitattu 12. tammikuuta 2008. (englanniksi)
  25. a b c d e f g Äiti Teresan salaisuus, s. 168
  26. Äiti Teresan salaisuus, s. 168 ja 169
  27. Äiti Teresan salaisuus, s. 170
  28. Spink, s. 287
  29. Spink, s. 301
  30. Spink, s. 281 ja 282
  31. Spink, s. 300–302
  32. Spink, s. 304 ja 305
  33. Ramon Magsaysay Award Foundation (1962) Citation for Mother Teresa.[1] Viitattu 12. tammikuuta 2008
  34. Clucas, Joan Graff. (1988). Mother Teresa. New York. Chelsea House Publications, pp. 81-82. ISBN 1-55546-855-1.
  35. Quad City Times (17. lokakuuta 2005). "Habitat official to receive Pacem in Terris honor". Peace Corps. Viitattu 12. tammikuuta 2008
  36. Locke, Michelle, Associated Press, (22.3.2007). "Berkeley Nobel laureates donate prize money to charity". San Francisco Gate. Viitattu 20.1.2008. (englanniksi)
  37. a b Nobelprize.org: Mother Teresa : The Nobel Peace Prize 1979 : Biography Viitattu 17. tammikuuta 2008. (englanniksi)
  38. Nobelprize.org: The Nobel Peace Prize 1979 : Presentation Speech Viitattu 17. tammikuuta 2008. (englanniksi) Sitaatti: ”The Committee has awarded the prize to idealists who explored avenues leading to a better world, in which war would be meaningless or inconceivable and where traditional statesmanship would be superfluous.”
  39. a b c Vardey, s. 15
  40. Associate Press. (14. lokakuuta 2003). "Full house for Mother Teresa ceremony". CNN. Viitattu 12. tammikuuta 2008.
  41. "Blessed Mother Teresa". (2007). Encyclopædia Britannica. Viitattu 12. tammikuuta 2008.
  42. a b c d Spink, johdanto, s. XIV
  43. Spink, johdanto, s. XV
  44. Spink, johdanto, s. X
  45. Spink, johdanto, s. XI
  46. Spink, s. 285
  47. a b Spink, johdanto, s. IX
  48. a b Kuula, Kari: Epäilijän pyhimys - Äiti Teresa Viitattu 24. joulukuuta 2007.
  49. "Jesus has a very special love for you, [But] as for me, the silence and the emptiness is so great, that I look and do not see, — Listen and do not hear — the tongue moves [in prayer] but does not speak ... I want you to pray for me — that I let Him have [a] free hand." TIME: Mother Teresa's Crisis of Faith, 23. elokuuta 2007.
  50. van Biema, David: Mother Teresa's Crisis of Faith Time. 23. elokuuta 2007. (englanniksi)
  51. Ylikarjula, Simo: ÄITI TERESAN PIMEÄ YÖ Kotimaa. 30. elokuuta 2007.
  52. a b c d Sanal Edamaruku: Intialla ei ole syytä kiitollisuuteen Äiti Teresaa kohtaan Viitattu 13. joulukuuta 2008.
  53. a b c d e f g h Bill Cooke: Taru ja todellisuus – Äiti Teresan suuri huijaus. Vapaa Ajattelija 6/2004.
  54. a b c d Pete Pakarinen: Mutkat suoriksi äiti Teresan pyhimystiellä 13. elokuuta 1999. Verkkouutiset. Viitattu 13. tammikuuta 2008.
  55. Tontti, Jarkko: Kurjuuden juurilla Vihreä lanka. 20.9.2010. Viitattu 11.1.2012.

Lehtiartikkeleita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Tapani Ruokanen: Äiti Teresa, Kalkutta. Helsingin Sanomat 24.12.1977, s. 29.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Malcolm Muggeridge: Rakkauden lähettiläs äiti Teresa. Suom. Taisto Nieminen, Kirjapaja 1987
  • E. Le Joy: Äiti Teresa, Kristuksen valona maailmassa. Suom. Anna-Maija Raittila, Kirjapaja 1984
  • David Porter: Äiti Teresa: varhaiset vuodet. (esipuhe: Malcolm Muggeridge). Suom. Heli Karjalainen, WSOY 1990

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Äiti Teresa.