Tämä on lupaava artikkeli.

Himalaja

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Himalaja
Annapurna Himal -vuoriston huippuja Himalajalla, Nepalissa.
Annapurna Himal -vuoriston huippuja Himalajalla, Nepalissa.
Maantiede
Sijainti  Bhutan
 Intia
 Kiina ( Tiibet)
   Nepal
 Pakistan
Aluejako Ylä-Himalaja
Ala-Himalaja
Siwalikvuoret
Korkein kohta
Nimi Mount Everest (sanskritiksi Sagarmāthā, tiibetissä Chomolangma)
Korkeus meren-
pinnan tasosta
8 844–8 850 m
Sijainti    Nepal
 Kiina ( Tiibet)
Koordinaatit 27°59′06″N, 86°56′40″E

Himalaja (sanskritiksi हिमालय Himālaya; jossa hima tarkoittaa 'lumi' ja ālaya tarkoittaa 'koti') on Aasiassa sijaitseva vuoristo, joka erottaa Intian niemimaan Tiibetin ylängöstä. Laajemmassa merkityksessä Himalaja on massiivinen vuoristoryhmä, joka käsittää myös Karakorumin, Hindukušin ja joitain pienempiä vuoristoja. Himalaja erottaa sen pohjoispuolella sijaitsevan Tiibetin Intiasta ja Pakistanista, jotka jäävät vuoriston eteläpuolelle. Nepal ja Bhutan sijaitsevat vuoriston etelärinteellä.

Himalaja on syntynyt Indo-Australian ja Euraasian mannerlaattojen törmäyksessä. Mannerlaatat ovat yhä liikkeessä, minkä vuoksi Himalaja nousee 2,5–5 cm vuosisadassa eroosiosta huolimatta.

Himalajalla sijaitsevat suurten jokien Indusin, Gangesin ja Brahmaputran alkulähteet, ja sen pohjoispuolisella Tiibetin ylängöllä sijaitsevat lisäksi muiden muassa Saluenin, Mekongin ja Jangtsen alkulähteet.

Nimi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoriston nimi Himalaja koostuu kahdesta sanskritinkielisestä sanasta. Nimen alkuosa hima merkitsee lunta, ja loppuosa alaja puolestaan paikkaa.[1]

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sijainti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maailman korkein vuori Mount Everest (8 844–8 850 m, vasemmalla) ja Nuptse (oikealla) nähtynä Kala Pattharilta.

Himalaja on nykyisistä vuoristoista korkein. Toiseksi korkeimman vuoriston eli Andien korkein huippu Aconcagua kohoaa ”vain” 6 969 metrin korkeuteen merenpinnan tasosta, kun Himalajalla sijaitsee useita yli 8 000 metriä korkeita huippuja. Vuorista korkein on 8 844–8 850 metrin korkuinen Mount Everest (paikallisissa kielissä Sagarmāthā tai Qomolangma), joka sijaitsee Nepalin ja Tiibetin rajalla. Himalaja ulottuu Bhutanin, Kiinan, Intian, Nepalin ja Pakistanin alueille. Himalaja on myös osa yhtenäistä vuoristoketjua, joka johtaa koko Keski-Aasian ja Euroopan halki. Vuoristoketju koostuu poimuvuorista, ja siihen kuuluvat Himalajan lisäksi Hindukuš, Makranvuoret, Zagros ja Alpit. Kaikkia näitä vuoristoja pakottaa edelleen ylöspäin käynnissä oleva valtavien mannermassojen törmäys.[1]

Joet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoriston sadevedet sekä ylärinteiltä sulavat jäätiköt ja lumet virtaavat lukuisina jokina Himalajan vuoriston laaksoista kohti Aasiaa ympäröiviä valtameriä. Himalajalta saavat alkunsa eräät maailman suurimmista ja vuolaimmista joista. Vuoriston etelärinteiltä alkava Ganges kuljettaa suuria vesi- ja sedimenttimassoja länteen, aina Bengalinlahteen saakka. Lahteen laskeutuu jatkuvasti useita tonneja soraa, hiekkaa ja silttiä. Jokisuuhun on muodostunut laaja suistoalue, missä sijaitsee lukuisia bangladeshilaisia asutuskeskuksia. Himalajan pohjoisrinteiltä laskevat Indus ja Brahmaputra. Indus virtaa ja kuljettaa mukanansa tuomaa lastia ensin kohti luodetta ja sitten kohti etelää, jossa joen suisto on. Brahmaputra koukkaa idän ja etelän kautta, minkä jälkeen se kääntyy kohti länttä ja yhdistyy lopulta Gangesiin. Jokien suistot ovat massiivisia. Sekä Bengalinlahti että Arabianmeri ovat painuneet kuopalle pelkästä jokisuistojen painosta. Joet tuovat suistoalueille vuosittain uuden sedimenttikerroksen, mikä pitää maaperän viljavana. Systeemin ansiosta nämä alueet kuuluvat maapallon hedelmällisimpiin viljelymaihin. Viljava maaperä työllistää miljoonia ihmisiä, jotka saavat näin elantonsa. Paikallisia ihmisiä uhkaavat tosin vuosittain toistuvat tuhotulvat.[2]

Geologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muodostuminen ja vuoristoon edelleen vaikuttavat voimat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noin 130 miljoonaa vuotta sitten Intian laatta irtosi Australian ja Etelämantereen laattojen tavoin muinaisesta Gondwanan mantereesta. Intian laatta kulki pitkän matkan kohti pohjoista yhdeksän senttimetrin vuosinopeudella. Intian laatan lähestyessä Aasian mannerta niiden välissä ollut Tethysmeri mataloitui ja lämpeni. Merenpohjan laita vajosi Euraasian laatan reunalla olleeseen syvänmeren hautaan. Silloin muodostui magmaa, joka synnytti tulivuorten rivistön samantapaisesti kuin nykyisin tapahtuu Japanin ja Chilen rannikoilla. Noin 40–50 miljoonaa vuotta sitten tilanne muuttui, kun Intian ja Aasian mannerjalustat kohtasivat toisensa. Usein mannerlaattojen törmäyskohdissa jompikumpi laatoista pyrkii liikkumaan toisen alle tai päälle, jolloin alempi laatta joutuu vajoamaan syvemmälle. Näin ei kuitenkaan tapahtunut Intian ja Aasian kohdatessa, jolloin kumpikaan ei kyennyt siirtymään toisen alle. Sen sijaan molempien reuna-alueet alkoivat rypistyä ja poimuuntua törmäyksessä. Tethysmeren merenpohjaan syntyneet sedimenttikivet (hiekkakivi, savikivi ja kalkkikivi) altistuivat voimakkaasti poimutukselle ja metamorfoosille, jolloin törmäys kohotti niitä useiden kilometrien korkeuteen. Muinaisen merenpohjan merkkejä, kuten simpukankuoria ja korallinkappaleita, löytyykin nykyisin vuorenrinteiltä. Mannerlaattojen kohtaamisesta seuraavien 30 miljoonan vuoden aikana Tethysmeren matalat osat vähitellen kuivuivat merenpohjan työntyessä ylöspäin Indo-Australian laatan vaikutuksesta, jolloin syntyi Tiibetin ylänkö. Ylängön etelälaidalle syntyivät Trans-Himalajan vuoret, joista tuli alueen ensimmäinen suuri vedenjakaja. Ne kohosivat myös tarpeeksi korkealle muodostaakseen ilmastollisen rajakohdan.[3][4]

Mantereiden törmääminen sekä Himalajan poimuuntuminen ja kohoaminen jatkuu yhä, minkä takia Himalajan seudulla tapahtuu toistuvasti voimakkaita maanjäristyksiä. Tuhoisin viime aikojen paikallisista maanjäristyksistä oli Kashmirin maanjäristys vuonna 2005. Järistyksen seurauksena 90 000 ihmistä kuoli ja 570 000 huonosti rakennettua taloa tuhoutui. Vaikka Himalaja kohoaa edelleen mannerlaattojen rypistyessä, myös eroosio vaikuttaa voimakkaasti maastoon. Eroosio pyrkii jatkuvasti kuluttamaan tai tasoittamaan koko vuoristoa aina merenpinnan tasalle asti.[5]

Kolme vuorijonoa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Himalajan geologiaa (englanniksi). Ala-Himalaja on merkitty vuorijonon alaosaan keltaisella.

Nykyisin törmäävien laattojen välillä saumakohtaa myötäilee lukemattomia kilometrien korkuisia poimuvuoria ja niiden väliin jääviä syviä laaksoja. Näistä muodostuva Himalajan vuoristo voidaan kuitenkin jakaa kolmeen samansuuntaiseen, mutta geologisilta ominaisuuksiltaan selvästi toisistaan erottuvaan vuorijonoon, Siwalikvuoriin, Ala-Himalajaan ja Ylä-Himalajaan.[6][4]

Ylä-Himalajan koillispäässä, Tiibetissä sijaitseva Namcha Barwa (7 782 m).

Vuorijonoista eteläisimmät Siwalikvuoret reunustavat Intian tasankoja ja rajaavat Himalajan niiden pohjoispuolelle. Pieniä idässä olevia aukkoja lukuun ottamatta Siwalikvuoret levittäytyvät koko Himalajan eteläpuolen pituudelle. Siwalikvuoret ovat leveimmillään Intian Himachal Pradeshin osavaltiossa, jossa vuoristolla on leveyttä 100 kilometriä. Pääosin vuoriston eteläinen raja kulkee 275 metrin korkeuskäyrän kohdalla. Pohjoisen suuntaan vuoret nousevat vielä noin 760 metriä korkeammalle. Siwalikvuoriston päävuorijonon Intian tasankojen puoleiset etelärinteet ovat jyrkempiä kuin pohjoisrinteet. Pohjoispuolella Siwalikvuoret laskevat hiljalleen tasapohjaisille painannealueille, joista käytetään nimitystä dun. Tällaisista vatimaisista syvänteistä tunnetuin lienee Dehra Dun, joka sijaitsee Uttarakhandin osavaltiossa, luoteenpuoleisen Uttar Pradeshin osavaltion rajalta pohjoiseen.[6][4]

Keskellä eli Siwalikvuorten pohjoispuolella on Ala-Himalaja, joka koostuu pääosin Tethysmeren poimuuntuneista ja kasautuneista sedimenttikivistä. Ala-Himalajan vuorijono on 80 kilometriä leveä ja sen 900 metrin korkuiset laaksot levittäytyvät vaihteleviin suuntiin. Vuoret puolestaan kohoavat 4 500 metrin korkeuteen merenpinnan tasosta. Vuorten naapurihuiput ovat keskenään melko samankorkuisia, mikä saa vuoriston näyttämään palasiksi leikatulta ylätasangolta. Ala-Himalajan kolme päävuorijonoa Nag Tibba, Dhaola Dhar ja Pir Panjal ovat haarautuneet pohjoisempana sijaitsevasta Ylä-Himalajan vuoristosta. Nag Tibba on näistä kolmesta itäisin ja sen Nepalissa sijaitsevan itäpään korkeus on noin 8 200 metriä merenpinnan tasosta. Vuorijono muodostaa myös Uttarakhandin osavaltiossa vedenjakajan Ganges- ja Yamunajokien välille.[6][4]

Ylä-Himalaja on kolmesta vuorijonosta pohjoisin ja muodostaa koko Himalajan vuoriston ”selkärangan”. Ylä-Himalaja on muodostunut graniitista ja gneissistä koostuvasta kiteisestä maankuoresta sekä vuorenhuippuja kattavista sedimenttikiven jäänteistä. Pysyvine lumineen Ylä-Himalaja on myös korkein kaikista kolmesta vuorijonosta. Suuri osa sen alueesta kohoaa yli 5 500 metrin korkeudelle merenpinnan tasosta, ja korkeimmillaan se on Nepalissa. Maailman 13 korkeimmasta vuoresta 10 kuuluu Ylä-Himalajaan. Nämä 10 vuorenhuippua ovat Nanga Parbat, Dhaulagiri I, Annapurna I, Manaslu I, Xixabangma (Gosainthan), Cho Oyu, Mount Everest, Lhotse, Makalu I, Kanchenjunga I, ja niistä jokainen kohoaa yli 8 000 metriin. Ylä-Himalajan vuoristo kulkee luoteesta kaakkoon Jammu ja Kashmirista Sikkimiin. Sikkimistä itään vuorijono jatkuu itä–länsi-suuntaisesti edelleen 420 kilometriä Bhutanin ja Intian Arunachal Pradeshin osavaltion itäosan läpi Kangtovuorelle (7 090 m), josta vuorijono taittuu kohti koillista ja päättyy Namcha Barwa -vuoren (7 782 m) luona. Ylä-Himalajan ja sen pohjoispuolella olevien vuoristojen, ylätasankojen ja painauma-alueiden välillä ei ole tarkkaa rajaa. Alueet liitetään yhteen usein nimillä Tethysin tai Tiibetin Himalaja ja Trans-Himalaja, ja ne jatkuvat Tiibetissä pitkälle pohjoiseen. Kashmirissa ja Intian Himachal Pradeshin osavaltiossa Tethysin alue on leveimmillään muodostaen Spitin painanteen ja Zaskarin vuoriston.[6][4]

Himalaja kuvattuna kansainväliseltä avaruusasemalta pohjoisen suunnalta. Etualalla on Tiibetin ylänkö.
Seitsemän kilometriä korkea Machapucharé-vuoren huippu.

Vuoret[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Himalajalla sijaitsevat maailman korkeimmat vuoret. Maailmassa on 14 yli 8 000 metriä korkeaa vuorta ja ne kaikki sijaitsevat Himalajan ja Karakorumin alueilla:

Ilmasto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Himalajan ilmasto-olosuhteet vaikuttavat noin 28–33 leveysasteilla päiväntasaajalta pohjoiseen. Vuoriston alpiininen ilmasto vaihtelee korkeuden mukaan: ilma kylmenee korkeuden kasvaessa, kun taas matalammalla ilma muuttuu kosteammaksi. Tämän vuoksi alueen lämpötilat vaihtelevat nopeasti. Alueen ilmastolle tunnusomaisia ovat äkilliset monsuunit, tulvat, kovat tuulet, lumimyrskyt sekä muut sateet, minkä vuoksi paikalliset olosuhteet voivat olla arvaamattomat. Paikallisesti alpiininen ilmasto on samankaltainen kuin sitä ympäröivän biomin. Kummallakin puolella vuoristoa on erityyppiset biomit, mistä johtuen myös kummankin puolen ilmastot poikkeavat toisistaan. Himalajan päävuodenajat ovat kesä ja talvi. Talvet ovat hyvin kylmiä, ja lunta sataa lähes koko ajan. Kesällä ilma on huomattavasti leudompaa, mutta ylhäällä vuorilla on tavallista, että lunta voi sataa joka kuussa ympäri vuoden.[7]

Köppenin ilmastoluokituksessa Himalajan alpiininen tai ylänköjen ilmasto luetaan kuivaan ilmastotyyppiin h. Vuotuinen keskilämpötila on noin 8,3 °C. Lukuna keskilämpötila ei merkitse kovin kylmää, mutta huomioon on syytä ottaa myös ympäristön nopeat lämpötilavaihtelut. Talvella keskimääräinen lämpötila on noin 0,5 °C. Kylmin kuukausi on tammikuu, jolloin lämpötila voi laskea –10 °C tietämille. Kesällä lämpötila on keskimäärin 13,3 °C. Kesän lämpimin kuukausi on kesäkuu, jolloin lämpötila voi olla 23,9 °C. Vuotuinen sadanta on keskimäärin 406 millimetriä. Kesäisin sadanta on noin 76 millimetriä ja talvisin 13 millimetriä. Vuorten sadantaan kuuluvat tavallisesti niin lumi-, räntä- kuin vesisateet. Sulavista lumista johtuen vuorilta alas virtaavaa vettä on enemmän kesäisin kuin talvisin. Himalajan ympäristössä erityyppisiä sateita on kuitenkin ympäri vuoden.[7]

Luonto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rhododendron arboreum on alppiruusuihin kuuluva kasvi ja Nepalin kansalliskukka. Taustalla on Annapurna South (7 219 m), eräs Nilgiri Himal -vuoriryhmän huippu, joka kuuluu samalla suurempaan Annapurnan vuoristoalueeseen.

Koska vuoristo kattaa hyvin laajan alueen ja sen korkeusvaihtelut ovat suuria, myös alueen biodiversiteetti on erityisen suuri. Sekä kasvillisuuteen että eläimistöön vaikuttavat eri korkeuksissa vallitsevat ilmasto-olosuhteet. Alueella elää tuhansia kasvi- ja eläinlajeja, joista kukin on sopeutunut elämään tietynlaisissa olosuhteissa. Ihmisten tulo alueelle ja maankäyttö on saanut monet paikalliset lajit kuolemaan sukupuuttoon tai saattanut ne uhanalaisiksi.[8]

Kasvillisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kasvillisuus vaihtelee kantavuoriston trooppisista lehtimetsistä keskikorkeuksien lauhkeisiin metsiin. Tammia, laakerikasveja ja kastanjoita kasvaa ylimmillään noin 2 100 metrin korkeudessa. Ylempänä kasvavat havupuu-, ala-alpiiniset- ja alpiiniset metsät. Mäntyjä tavataan ylimmillään jopa 3 600–3 700 metriä merenpinnan tasoa korkeammalla. Sitä korkeammalla enää vain tietyt jäkälät, ruohokasvit ja sammalet kykenevät selviytymään kylmissä olosuhteissa. Metsänrajan yläpuolella alpiiniset ruohomaat ja alppiniityt levittäytyvät pitkin rinteitä. Niitä ylempänä kasvillisuus muuttuu pensasaroksi, joka jatkuu aina pysyvän lumirajan korkeudelle asti. Monissa paikoin Himalajan vuorenrinteitä tavataan alppiruusuja (Rhododendron). Alempana Himalajan eteläpuolella kasvaa trooppisia kasveja. Himalajan trooppiset metsät jakautuvat pääsäännöllisesti kahteen tyyppiin: trooppisiin sademetsiin ja trooppisiin kesävihantiin metsiin. Trooppiset sademetsät ovat tiheäkasvuisia, ikivihreitä, synkkiä ja jokseenkin samankaltaisia kuin esimerkiksi Amazonin metsät tai muut vastaavat päiväntasaajan ympäristön metsät. Himalajan trooppisia sademetsiä esiintyy lähinnä vuoriston itäosissa, jonne raskaat vesisateet usein kertyvät. Himalajan länsi- ja keskiosissa kasvaa tiheää subtrooppista ja alpiinista metsää. Kylmillä Transhimalajan aavikkoalueilla on puolestaan harvakasvuista aavikkokasvillisuutta.[9][8]

Ihmisen toiminnalla on ollut vaikutuksia vuoriston kasvillisuuteen. Vuosisatojen ajan ihmiset ovat olleet riippuvaisia metsävaroista erilaisiin käyttötarkoituksiin. Aiemmin tarve oli kuitenkin vähäisempi, mikä mahdollisti sen, että metsät ehtivät kasvaa käytön jälkeen uudestaan. Metsien tilanne pysyi näin luonnollisessa tasapainossa. Ihmisten määrä ja samalla metsistä riippuvainen teollisuus on kuitenkin lisääntynyt suuresti. Metsiä on kaadettu polttopuiksi ja teollisuuden tarpeisiin sekä myös pois uusien, kasvavaa väestöä varten tehtyjen asutusten tieltä. Toiminnan seurauksena monet puulajit, jotka vielä 50 vuotta sitten olivat hyvin yleisiä, ovat nykyään joko harvinaisia tai täysin kadonneet tietyiltä alueilta.[8]

Jakki Nepalissa. Taustalla oleva vuori on Kangtega (6 685 m).

Eläimistö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Niin kuin Himalajan kasvillisuus, myös eläimistö on erittäin monimuotoinen niin nisäkkäiden, lintujen, matelijoiden, sammakkoeläinten kuin Himalajan järvissä elävien kalojen osalta. Eläimistö eroaa huomattavasti muun Intian niemimaan, kuten esimerkiksi Intian tasankojen eläimistöstä. Himalajan eri eläinlajit ovat sopeutuneet elämään mitä erilaisimmissa elinympäristöissä kuivilta ja lauhkeilta metsiltä puurajan yläpuolisiin olosuhteisiin. Eläinten tarvitsee sopeutua vuoriston erilaisiin olosuhteisiin kuten kylmyyteen, paikkakohtaisiin vähäisiin tai runsaisiin sademääriin ja korkeuseroihin. Eläimet ovat mukautuneet monin tavoin, niin käyttäytymiseen liittyen kuin fysiologisesti, eri puolilla Himalajaa vallitseviin äärimmäisiin ilmasto-olosuhteisiin. Monet eläimet esimerkiksi vaeltavat kausiluonteisesti etsien ravintoa sekä parempia elinolosuhteita. Kesäisin monet liikkuvat matalammilta rinteiltä korkeammille löytääkseen alpiinista ruohoa tarjoavia paikkoja. Talvisin näillä eläimillä on tapana laskeutua alemmaksi selviytyäkseen vuorilla puhaltavilta kylmiltä tuulilta. Jotkin eläimet nukkuvat talviunta, kun taas toisilla on paksu turkki ja tuuhea häntä, jotka suojaavat eläimiä kylmyydeltä. Korkealla elävillä eläimillä on suuret nenäontelot, joista on etua vuoriston ohutta, vähähappista ilmaa hengitettäessä.[8]

Lihansyöjät ovat Himalajan vaikeimmin tavattavia nisäkkäitä, eivätkä vähiten karuilla ja kylmillä erämailla. Korkeilla vuorilla elää erilaisia petoeläimiä, joista osa on erittäin uhanalaisia ja vaarassa kuolla sukupuuttoon. Niiden harvinaisuuteen ovat paljolti vaikuttaneet myös niitä metsästäneet ihmiset. Haitta on ollut näiden petoeläinten määrän kannalta suuri, sillä ilman ihmistäkin ne vain juuri ja juuri kykenevät selviytymään alueen herkissä ekosysteemeissä. Himalajan eteläpuolen alemmilla alueilla elää tiikereitä (Panthera tigris), apinoita, leopardeja (Panthera pardus) ja aasiannorsuja (Elephas maximus). Yksi vuoristoisen biomin tyypillisimmistä nisäkkäistä on kuitenkin jakki (Bos grunniens). Jakki voi kasvaa lähes 2 metriä pitkäksi ja se painaa yleensä noin 500–550 kilogrammaa. Painostaan huolimatta jakki ei ole erityisen kömpelö, vaan pikemminkin melko ketterä. Härkien tavoin se saattaa ärsyyntyessään hyökätä sarvillaan. Jakilla on erikoisia ruumiillisia toimintoja, jotka auttavat eläintä selviytymään korkealla vuoristossa. Esimerkiksi sillä kasvaa runsaasti pitkiä karvoja, jotka muodostavat paksun turkin ja pitävät eläimen lämpimänä kylmissä olosuhteissa.[8][9]

Himalaja ja ihminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Himalaja oli pitkään ylittämätön este ihmiselle, mistä johtuu sen eri puolille syntyneet toisistaan poikkeavat kieli- ja kulttuuriryhmät. 10 000 vuotta sitten koko vuoristo oli lumen ja jäätiköiden peitossa, joten olosuhteet eivät tuolloin olleet vielä ihmiselle suotuisat. Ylöspäin vetäytyvä lumiraja toi alueelle ensin kasveja ja muita eläimiä. Olosuhteiden muuttuessa suotuisammiksi levittäytyivät kasvit ja eläimet yhä korkeammille rinteille. Ihmiset alkoivat siirtyä Himalajan rinteillä oleville laidunmaille noin 1500 eaa. Korkea ilmanala asetti kuitenkin sekä ihmiset että eläimet jatkuvaan selviytymiskamppailuun. Vuoristoilman vähäinen happipitoisuus suosi luonnonvalinnassa vahvakeuhkoisia sekä runsaasti hemoglobiinia omaavia yksilöitä. Näiden ominaisuuksien ansiosta hapenottokyky on tavanomaista merenpinnan tasolla asuvaa suurempi. Ihmiset viettivät puolipaimentolaista elämää, joka oli tiukasti kiinni vuodenajoissa. Talvella he siirsivät kotieläimensä alavuoriston talvilaitumille ja kesällä puolestaan jopa 3 000–4 000 metrin korkeudessa oleville kesälaitumille. Pysyvälle maanviljelylle olosuhteet ovat suotuisat vain 1 700 metrin korkeudella ja sitä alempana. Paikalliset maanviljelijät ovat pengertäneet laaksoja ympäröivät alarinteet pieniksi peltotilkuiksi. Tasaisilla pelloilla kasvatetaan kastelun turvin riisiä, maissia, hirssiä, perunaa ja ohraa. Osissa Itä-Himalajaa, missä on rehevämpää kasvillisuutta, harjoitetaan edelleen kiertoviljelyä. Tässä maankäyttömuodossa viljeltävä alue raivataan kasvipeitteestä ja poltetaan ennen kylvöä. Kyseisessä maankäyttömuodossa peltojen pengertäminen ja maan kyntäminen on tarpeetonta. Tällöin maaperän viljavuus riittää kuitenkin vain 2–3 vuodeksi. Tämän jälkeen pelto jätetään lepäämään ja uusi alue raivataan.[10]

Nopea väestönkasvu ja ihmisten jokapäiväinen viljelytoiminta kuormittavat ympäristöä suuresti. Peltojen laajamittainen raivaus köyhdyttää maaperää ja voimistaa eroosion vaikutusta. Tulvat laaksonpohjilla ja suistoissa ovat yleistyneet, ja suuri osa Himalajan alueen paikallisesta kasvistosta ja eläimistöstä on käynyt uhanalaiseksi. Vanhat perinteet yhdistettynä laittomaan kauppaan voi koitua useiden lajien olemassaolon kannalta kohtalokkaaksi. Kauppatavarana erittäin kysyttyjä ovat muun muassa tiikerit ja lumileopardit, joita pyydystetään esimerkiksi niiden turkin ja aasialaisessa perinnelääkinnässä käytettyjen luiden vuoksi. Urospuolisten myskikauriiden myskirauhasten tuottaman myskin uskotaan lisäävän ihmisten seksuaalista virettä, minkä vuoksi myös niitä metsästetään Himalajalla aktiivisesti. Myskiä käytetään raaka-aineena sekä hajuvesiteollisuudessa että kiinalaisessa lääketieteessä. Itämaisen lääketieteen halutuimpia aineita on kauluskarhun sappirakosta saatu sappineste, mistä johtuen myös kyseistä lajia pyydetään.[11]

Väestö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Himalajan alueella elää yli 52 miljoonaa ihmistä. Ala-Himalajaa ja Himalajan keskimmäisen vuorijonon laaksoja itäisestä Kashmirista aina Nepaliin saakka asuttavat enimmäkseen intialaista alkuperää olevat hindut. Pohjoisessa Ylä-Himalajaa asuttavat tiibetiläiset buddhalaiset Ladakhista Koillis-Intiaan. 1 830–2 440 metrin korkeudella Keski-Nepalissa intialaiset ja tiibetiläiset kulttuurit ovat sekoittuneet muodostaen omanlaisensa kulttuurin, joka on yhdistelmä kumpaankin kuuluvia perinteitä. Intian itäisen Himalajan ja itäisen Bhutanin lähiympäristöä asuttavat animismin harjoittajat, joiden kulttuuri on samankaltainen kuin pohjoisessa Myanmarissa ja Kiinan Yunnanin maakunnassa. Läntistä Kashmiria asuttavat muslimit, joiden kulttuuri vastaa Afganistanin ja Iranin kulttuuria.[12]

Intian niemimaan neljästä pääkielikunnasta (indoeurooppalaiset, tiibetiläis-burmalaiset, austroaasialaiset ja dravidakielet) kaksi ensimmäistä on yleisiä Himalajalla. Yleisesti ottaen Ylä-Himalajaa sekä Tethysin Himalajaa asuttavat lähinnä tiibetiläiset ja muut tiibetiläis-burmalaisia kieliä puhuvat ihmiset. Ala-Himalajalla yleisempiä ovat puolestaan indoeurooppalaisia kieliä puhuvat asukkaat. Jälkimmäisiin kuuluvat myös kašmirin kieltä puhuvat Kashmirin laakson asukkaat sekä gaddit ja gujarit, jotka asuttavat Ala-Himalajan mäkisiä alueita.[4]

Indoeurooppalaisia kieliä puhuvat paharit muodostavat valtaosan Nepalin väestöstä, vaikkakin maassa elää myös suuria tiibetiläis-burmalaisia kieliä puhuvien ryhmiä. Niihin kuuluvat newarit, tamangit, gurungit, magarit, šerpat ja muu Bhutiaan kytköksissä oleva väestö sekä kiratit. Kiratit olivat varhaisimpia Kathmandun laakson asukkaita. Myös newarit kuuluvat Nepalin varhaisimpiin ihmisryhmiin. Mount Everestin eteläpuolen alueella elävät šerpat ovat erityisen tunnettuja alueen vuorikiipeilyyn liittyvistä yhteyksistä.[4]

Kävelysilta matkalla Everestin perusleirille, Nepalissa.

Liikenne ja kulkeminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maaliikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Himalajan ainoat kulkuyhteydet olivat pitkään lähinnä erilaisia kävelypolkuja. Vaikkakin syrjäisemmillä seuduilla nämä ovat edelleen tärkeitä, tieliikenne on tehnyt tuloaan vuoristoisessa ympäristössä, ja nykyisin Himalajan vuoristo onkin saavutettavissa sekä pohjoisesta että etelästä. Nepalissa itä–länsi-suuntainen valtatie kulkee Tarain alangon läpi ja yhdistää useita vuoristolaaksoihin johtavia teitä. Nepalin pääkaupunki Kathmandu on yhteydessä Pokharaan Ala-Himalajalla kulkevalla maantiellä. Toinen maantie vie läpi Kodarin solan, mistä Nepal on yhteydessä Tiibetiin. Kathmandusta Hetaudan ja Birgunjin (Birganj) kautta Birauniin johtava maantie muodostaa kulkuyhteyden Nepalin ja Biharin osavaltion sekä muun Intian välillä. Himalajan luoteisosassa Karakorumin maantie yhdistää Pakistanin ja Kiinan. Himachal Pradeshin läpi kulkevaa Hindustan–Tiibet-tietä on kunnostettu huomattavasti. Tämä 480 kilometriä pitkä maantie kulkee Shimlan (entinen Intian pääkaupunki) läpi ja ylittää indo-tiibetiläisen rajan Shipkin solan lähellä. Kullulaakson Manalista valtatie ylittää Ylä-Himalajan vuoriston lisäksi nykyisin myös Zaskarin vuoriston saavuttaen Lehin ylemmässä Indusin laaksossa. Leh on yhteydessä myös Intiaan Srinagarin kautta Kashmirin laaksossa; tie Srinagarista Lehiin ylittää 5 404 metriä korkealla olevan Khardungin solan, joka on historiallisen Keski-Aasian ja Intian välisen karavaanireitin korkeista solista ensimmäinen. Vuoden 1950 jälkeen monia muitakin teitä on rakennettu Himalajalle.[4]

Ainoa suora reitti Intian Punjabista Kashmirin laaksoon on Jalandharin (Punjabin osavaltiossa, Intiassa) ja Srinagarin välinen maantie, joka kulkee Pathankotin, Jammun, Udhampurin, Banihalin ja Khahabalin kautta. Reitti kulkee Pir Panjal -vuoriston poikki tunnelin kautta Banihalissa. Uudemman tien johdosta Rawalpindin (Pakistan) ja Srinagarin (Jammu ja Kashmir) välinen vanha tie menetti asemansa tärkeänä kulkureittinä ja se suljettiin Intian ja Pakistanin hallinnoimien Kashmirin osien välisellä valvotulla linjalla.[4]

Historiallinen Kalimpangin ja Lhasan välinen karavaanireitti sijaitsee Sikkimin Himalajalla ja kulkee Gangtokin kautta. Ennen 1950-luvun puoliväliä Gangtokin ja Rangpon välillä oli vain yksi 50 kilometrin mittainen moottoriajoneuvojen käytössä oleva maantie. Osuuden jälkeen maantie jatkui 110 kilometrin matkan kohti etelää, Shiliguriin Länsi-Bengalissa. Myöhemmin Sikkimin eteläosaan on rakennettu useita nelipyöräisten moottoriajoneuvojen käyttöön soveltuvia teitä. Shiligurista alkavaa maantietä on myös rakennettu lisää ja jatkettu pohjoisessa Sikkimissä sijaitsevan Lachungin kautta Tiibetiin.[4]

Ala-Himalajalle on kaksi kapearaiteista päärautatietä, jotka kulkevat vuoristoiselle seudulle Intian tasangoilta. Toinen niistä kulkee läntisellä Himalajalla Kalkan ja Shimlan välillä ja toinen itäisellä Himalajalla Shiligurin ja Darjilingin välillä. Eräs noin 50 kilometrin pituinen kapearaiteinen rautatie alkaa Intian Biharin osavaltiossa sijaitsevasta Raxaulista ja kulkee Nepalissa Amlekhganjiin. Ulommalle Himalajalle on yhteydessä myös kaksi lyhyttä rautatietä. Niistä toinen, Kullulaakson rautatie, kulkee Pathankotin ja Jogindarnagarin välillä, ja toinen Haridwarin ja Dehra Dunin välillä.[4]

Lentoliikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tribhuvanin kansainvälinen lentoasema Kathmandussa, Nepalissa.

Himalajalla sijaitsee kaksi suurta lentoasemaa: yksi Kathmandussa ja toinen Srinagarissa. Kathmandun luona sijaitsevaa Tribhuvanin kansainvälistä lentoasemaa palvelevat niin kansainväliset kuin paikalliset lennot. Näiden kahden suuren lentoaseman lisäksi yhä enemmän pieniä paikallisia lentokenttiä on rakennettu Nepaliin sekä muihin valtioihin Himalajan alueella. Niin kuin kulkuyhteyksien paraneminen maalla, myös kehittynyt lentoliikenne on palvellut turismin kasvua Himalajalla.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Dr. Robert R. Coenraads, John I. Koivula, Dr. Armstrong Osborne, Diane Robinson, Phil Rodwell, Barry Stone, Robyn Stutchbury: Geologica. Ullmann, 2009. ISBN 978-3-8331-4381-6.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Coenraads, Koivula, Osborne, Robinson, Rodwell, Stone, Stutchbury 2009, s. 252.
  2. Coenraads, Koivula, Osborne, Robinson, Rodwell, Stone, Stutchbury 2009, s. 253. Vuolaita jokia ja laajoja suistoja
  3. Coenraads, Koivula, Osborne, Robinson, Rodwell, Stone, Stutchbury 2009, s. 252. Geologialtaan ainutlaatuinen vuoristo
  4. a b c d e f g h i j k l Barry C. Bishop & Shiba P. Chatterjee: Himalayas Encyclopædia Britannica. Encyclopædia Britannica, Inc. Viitattu 13.09.2011. (englanniksi)
  5. Coenraads, Koivula, Osborne, Robinson, Rodwell, Stone, Stutchbury 2009, s. 252–253. Tuhoisia maanjäristyksiä
  6. a b c d Coenraads, Koivula, Osborne, Robinson, Rodwell, Stone, Stutchbury 2009, s. 252. Samansuuntaisten vuoristojen loputon ketju
  7. a b Himalayan Alpine Climate 2001. West Tisbury Elementary School. Arkistoitu 9.6.2007. Viitattu 06.09.2011. (englanniksi)
  8. a b c d e Himalayas – where earth meets sky ThinkQuest. Arkistoitu 4.9.2011. Viitattu 10.09.2011. (englanniksi)
  9. a b Himalayan Alpine 2001. West Tisbury Elementary School. Arkistoitu 1.7.2007. Viitattu 09.09.2011. (englanniksi)
  10. Coenraads, Koivula, Osborne, Robinson, Rodwell, Stone, Stutchbury 2009, s. 253–255. Elämä hilautuu ylöspäin
  11. Coenraads, Koivula, Osborne, Robinson, Rodwell, Stone, Stutchbury 2009, s. 255. Ainutlaatuisen ekosysteemin katoaminen
  12. Himalaya (Tekstin lähde: Himalayas, Microsoft® Encarta® Online Encyclopedia 2001) Uttaranchal.ws. Viitattu 05.01.2012. (englanniksi)
Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Himalaja.