Hjalmar Branting
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. Tarkennus: Pitkälti lähteetön |
| Hjalmar Branting | |
|---|---|
 |
|
| Ruotsin pääministeri | |
| Monarkki | Kustaa V |
| Edeltäjä | Nils Edén |
| Seuraaja | Louis de Geer |
| Monarkki | Kustaa V |
| Edeltäjä | Oscar von Sydow |
| Seuraaja | Ernst Trygger |
| Monarkki | Kustaa V |
| Edeltäjä | Ernst Trygger |
| Seuraaja | Rickard Sandler |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 23. marraskuuta 1860 Tukholma, Ruotsi |
| Kuollut | 24. helmikuuta 1925 (64 vuotta) Tukholma, Ruotsi |
| Puoliso | Anna Branting |
| Tiedot | |
| Puolue | sosiaalidemokraatit |
| Kunnianosoitukset |
 Nobelin rauhanpalkinto (1921) |
 Nimikirjoitus |
|
Karl Hjalmar Branting (23. marraskuuta 1860 – 24. helmikuuta 1925) oli ruotsalainen poliitikko. Hän toimi maansa pääministerinä vuosina 1920, 1921–1923 ja 1924–1925.[1]
Elämäkerta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Varakkaaseen porvarissukuun kuuluneen Brantingin vanhemmat olivat Ruotsin keskusvoimistelulaitoksen toinen johtaja Lars Gabriel Branting (1839–1862)[2] ja Emma af Georgii.[3] Hän kävi samaa koulua Ruotsin tulevan kuninkaan Kustaa V:n kanssa, mikä ei kuitenkaan estänyt häntä kiinnostumasta marxismista ja työväenaatteesta.
Tultuaan 1877 ylioppilaaksi Branting opiskeli muutaman vuoden ajan tähtitiedettä ja matematiikkaa, mutta keskeytti opinnot ja antautui sanomalehtialalle. Hän rupesi jo ylioppilaana innokkaasti harrastamaan sosiaalipoliittisia kysymyksiä ja esiintyi ennen pitkää puhdasverisenä sosialistina. Vuosina 1886–1892 ja uudelleen vuodesta 1897 lähtien hän toimitti Ruotsin sosiaalidemokraattisen puolueen pää-äänenkannattajaa Social-Demokraten, joka hänen päätoimittajakautenaan saavutti merkittävän aseman ja laajan levikin. Vuodesta 1896 alkaen Branting oli edustajana valtiopäiväin toisessa kamarissa ottaen huomattavalla tavalla osaa yhteiskunnalliseen lainsäädäntötyöhön ja äänioikeusolojen korjaamiseen. Branting oli taitava puhuja ja agitaattori. Ruotsissa niinä aikoina esiintyneestä nuorsosialismista hän pysyttäytyi erillään.[2]
Toisin kuin monet muut vasemmistolaiset, Branting kannatti poliittisen uransa alusta alkaen rauhanomaista yhteiskunnallista muutosta. Vasemmiston oli pyrittävä valtaan demokraattisin menetelmin, ei väkivaltaisen vallankumouksen kautta.
Branting oli vuonna 1889 perustamassa Ruotsin sosiaalidemokraattista työväenpuoluetta (ruots. Sveriges socialdemokratiska arbetareparti). Ruotsalaisena vieraana hän oli mukana myös Suomen Työväenpuolueen perustavassa kokouksessa Turussa vuonna 1899 ja osallistui puolueen periaateohjelman muotoiluun.[4]
Vuonna 1907 hänet valittiin puolueen puheenjohtajaksi, missä tehtävässä hän jatkoi kuolemaansa asti. Hän toimi myös puolueen sanomalehden Social-Demokratenin päätoimittajana vuosina 1887–1917.
Ensimmäisen maailmansodan aiheuttamat taloudelliset vaikeudet aiheuttivat Ruotsissa levottomuuksia vuonna 1917. Myös Venäjällä tapahtunut bolševikkien vallankaappaus kuumensi Ruotsin vasemmiston mielialoja. Branting pysyi kuitenkin vakaana demokratian puolustajana. Hänen tavoitteenaan oli yleisen äänioikeuden toteuttaminen ja vallan saaminen vaalien kautta. Niinpä hän muun muassa tuomitsi jyrkästi Suomessa tammikuussa 1918 tapahtuneen vasemmiston vallankaappauksen ja teki parhaansa, jotta Ruotsin vasemmisto pysyisi sivussa Suomen sisällissodasta.
Brantingin tavoitteiden mukainen äänioikeusuudistus toteutui Ruotsissa vuosina 1918–1921, jolloin muun muassa Ruotsin naiset saivat äänioikeuden. Uudistus mahdollisti sosiaalidemokraattisen puolueen äänisaaliin suuren kasvun, ja nosti sen Ruotsin suurimmaksi puolueeksi. Brantingista tuli Ruotsin pääministeri vuonna 1920, mikä merkitsi samalla sitä, että hänestä tuli maailman ensimmäinen demokraattisesti valtaan päässyt vasemmistolainen. (Suomessa oli ollut sosialisti Oskari Tokoin johtama senaatti vuonna 1917, mutta tällä senaatilla ei ollut Venäjän vallan alla samanlaisia valtaoikeuksia kuin Ruotsin hallituksella.)
Brantingin ensimmäinen hallitus oli lyhytikäinen, koska sillä ei ollut riittävää kannatuspohjaa parlamentissa. Myös Brantingin kaksi myöhempää hallitusta olivat lyhytikäisiä: vuosien 1921–1923 hallitus kaatui kiistaan työttömyyskorvauksista, ja vuosien 1924–1925 hallitus päättyi Brantingin kuolemaan.
Uransa loppupuolella Branting käytti paljon aikaa kansainvälisiin projekteihin. Hän oli yksi Kansainliiton innokkaimpia tukijoita ja pyrki levittämään maltillisia näkemyksiään muiden maiden vasemmistolaisiin veljespuolueisiin. Hän sai tunnustukseksi kansainvälisestä rauhantyöstään puolet Nobelin rauhanpalkinnosta vuonna 1921 (toisen puolen sai norjalainen Christian Lange).[5]
Ruotsin sosiaalidemokraatit pitävät Brantingia puolueensa henkisenä isänä, sillä tämän johdolla puolue kasvoi siihen suureen rooliin, joka sillä on ollut Ruotsin politiikassa aina 1920-luvulta lähtien.
Perhe
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hjalmar Brantingin puoliso oli kirjailija Anna Branting. Heidän poikansa oli juristi ja kansanedustaja Georg Branting.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Hjalmar Branting Biographical The Nobel Prize. Viitattu 7.7.2021. (englanniksi)
- ↑ a b Branting,Karl Hjalmar, Tietosanakirja osa 1, palsta 1223, Tietosanakirja Osakeyhtiö 1909
- ↑ Swedish Musical Heritage: Gabriel Branting
- ↑ Fagerholm, K-A.: Puhemiehen ääni, s. 19. Tammi, 1977. ISBN 951-30-3980-3
- ↑ Hjalmar Branting Kulturella spår i Uppsala. Uppsala kommun. Arkistoitu 5.12.2019. Viitattu 6.12.2019. (ruotsiksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Hjalmar Branting Wikimedia Commonsissa
| Kansainväliset | |
|---|---|
| Kansalliset | |
| Taiteenala | |
| Henkilöt | |
| Muut | |
