Carl Bildt
| Carl Bildt | |
|---|---|
 Bildt vuonna 2016. |
|
| Ruotsin ulkoministeri | |
|
Reinfeldtin hallitus
6.10.2006–3.10.2014 |
|
| Edeltäjä | Jan Eliasson |
| Seuraaja | Margot Wallström |
| Ruotsin pääministeri | |
|
4.10.1991–7.10.1994
|
|
| Monarkki | Kaarle XVI Kustaa |
| Varapääministeri | Bengt Westerberg |
| Edeltäjä | Ingvar Carlsson |
| Seuraaja | Ingvar Carlsson |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 15. heinäkuuta 1949 Halmstad, Halland, Ruotsi |
| Puoliso |
Kerstin Zetterberg ( 1974–75) Mia Bohman ( 1984–97) Anna Maria Corazza ( 1998) |
| Tiedot | |
| Puolue | Maltillinen kokoomus |
 Nimikirjoitus |
|
| Aiheesta muualla | |
| www.bildt.net | |
Nils Daniel Carl Bildt 
kuuntele ääntämys (ohje) (s. 15. heinäkuuta 1949 Halmstad, Halland, Ruotsi) on ruotsalainen poliitikko. Bildt oli Ruotsin pääministeri 1991–1994 ja toimi Maltillisen kokoomuksen puheenjohtajana vuosina 1986–1999. Myöhemmin hän oli ulkoministerinä Fredrik Reinfeldtin hallituksessa vuosina 2006-2014.
Poliittinen ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Bildt on syntyisin Halmstadista, Hallandista. Hänet valittiin puolueensa johtoon 1986 Ulf Adelsohnin jälkeen.
Pääministerinä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Rahoitusmarkkinoiden vapauttaminen 1980-luvulla oli osasyynä talouskriisiin, joka puhkesi Ruotsissa 1990. Talouskriisi ajoi Ingvar Carlssonin johtaman sosiaalidemokraattien hallituksen vaikeuksiin. Vuoden 1990 lokakuussa Bildt oli yhdessä kansanpuolueen Bengt Westerbergin kanssa esitellyt mallin porvaripuolueiden yhteistyölle, jolle annettiin nimi Uusi alku Ruotsille (ruots. Ny start för Sverige). Porvaripuolueiden vaatimuksiin lukeutuivat Ruotsin EU-jäsenyysneuvotteluiden nopea loppuunvieminen, veronalennuksia, sääntelyn purkamista ja julkisen talouden tasapainottaminen. Maltillisen kokoomuksen ja kansanpuolueen porvariyhteistyöhön liittyivät pian myös kristillisdemokraatit ja keskustapuolue.[1]
Porvaripuolueet voittivat syyskuun 1991 vaalit, mutta eivät kuitenkaan saaneet enemmistöä valtiopäiville. Carl Bildt nousi pääministeriksi, tehtävään jota hänen isoisoisoisänsä, vapaaherra Gillis Bildt, oli hoitanut vuosina 1888–1889. Bildtin hallitus joutui turvautumaan vastaperustetun, uusliberalistisen ja oikeistopopulistisen, Uusi demokratia -puolueen passiiviseen tukeen. Muut porvaripuolueet suhtautuivat yhteistyöhön Uuden demokratian kanssa nihkeästi, mutta Bildtin itse kerrotaan ottaneen asia rauhallisesti ja muun muassa todenneen puolueen ohjelman vastaavan "90-prosenttisesti Maltillista kokoomusta".[1]
Carl Bildtin hallitus toteutti kautensa alussa varsin klassista porvaripolitiikkaa vähentämällä sääntelyä ja yksityistämällä valtionyhtiöitä. Hallitus myös johti ja vei loppuun Ruotsin EU-jäsenyysneuvottelut. Bildtin pääministerikausi muistetaan kuitenkin parhaiten juuri talouskriisistä. Hallituksen oli peräti kaksi kertaa turvauduttava sosiaalidemokraatteihin saadakseen läpi kaksi suurta kriisipakettia valtiopäivillä. Ruotsi joutui kriisiaikana luopumaan kruunun kiinteästä kurssista, mitä Bildt kutsui suoraan epäonnistumiseksi.[1]
Oppositiosta kansainvälisiin tehtäviin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Seuraavissa vaaleissa 1994 sosiaalidemokraatit palasivat takaisin valtaan, ja vuonna 1999 Bildt jätti Maltillisen kokoomuksen puheenjohtajuuden hävittyään seuraavatkin valtiopäivävaalit sosiaalidemokraateille Göran Perssonin noustessa pääministeriksi.[1] Bo Lundgren valittiin Maltillisen kokoomuksen johtoon Bildtin seuraajaksi.
Jätettyään pääministerin tehtävät Bildt alkoi toimia aktiivisemmin kansainvälisissä tehtävissä. Hänet nimitettiin 1995 EU:n neuvottelijaksi Balkanin konfliktissa, ja Bildt toimi välittömästi Bosnian sodan jälkeen Bosnia ja Hertsegovinassa kansainvälisen yhteisön High Representative -tehtävässä. Vuosina 1999–2001 hän oli YK:n pääsihteerin Kofi Annanin erityislähettiläänä Balkanilla.[1]
Öljy-yhtiö Lundin Oil (vuodesta 2001 Lundin Petroleum) valitsi Bildtin toukokuussa 2000 yhtiön hallitukseen. Yhtiötä syytettiin myöhemmin osuudesta ihmisoikeusrikkomuksiin Etiopiassa ja Sudanissa, minkä sekä Lundin Petroleum että Bildt kielsivät.[2] Lundin Petroleumin hallituspaikasta Bildt luopui lokakuussa 2006 ulkoministerin tehtävien myötä.[3] Human Rights Watch kritisoi Bildtiä marraskuussa 2006 tämän osakeomistuksesta Lundin Petroleumissa, jota se oli puolestaan syyttänyt yhtiön läheisistä suhteista Sudanin hallitukseen.[4]
Bildt oli nimitetty myös sijoitusyhtiö Vostok Naftan hallitukseen vuonna 2002. Vostok Naftan omistukset koostuivat 90 prosenttisesti venäläisen kaasuyhtiö Gazpromin osakkeista. Omistuksensa yhtiöstä Bildt myi lokakuussa 2006 aloitettuaan ulkoministerinä. Hän myi myös osto-optionsa joulukuussa saatuaan niistä voimakasta kritiikkiä niin medialta kuin oppositiosta.[4] Aloitettuaan ulkoministerinä Bildt luopui myös neuvonantajan tehtävistään East Capital -rahastoyhtiössä ja viestintätoimisto Kreabissa.[5]
Ruotsalainen iltapäivälehti Expressen julkaisi artikkelin, minkä mukaan Irakin vapautuksen komitea olisi värvännyt Carl Bildtin vuonna 2002 edistämään Turkin osallistumista Irakin sotaan yhdysvaltalaisella rahoituksella.[6]
Paluu hallitukseen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Maltillisen kokoomuksen johtaman Allianssin voitettua vuoden 2006 valtiopäivävaalit Bildt nimitettiin Fredik Reinfeldtin hallituksen ulkoministeriksi. Valintaa pidettiin yllättävänä, sillä Bildt ja Reinfeldt eivät olleet aiemmin tulleet toimeen keskenään. Lisäksi Bildt oli aiemmin itse toiminut pääministerinä ja kokoomuksen puheenjohtajana.[7] Hän jatkoi ulkoministerinä myös vuoden 2010 vaalien jälkeen.
Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Bildt on ollut naimisissa kolmesti. Ensimmäisen avioliittonsa hän solmi 25-vuotiaana tuolloin 27-vuotiaan Kerstin Zetterbergin kanssa. He olivat tutustuneet toimiessaan opiskelijapolitiikassa. Avioliitto kesti kuitenkin lopulta vain hiukan yli vuoden, ja jäi lapsettomaksi.[8]
Myöhemmin, vuonna 1981 tuolloin valtiosihteerinä työskennellyt Bildt tapasi Mia Bohmanin, kokoomuksen entisen puheenjohtajan Gösta Bohmanin tyttären. Pariskunta meni naimisiin vuonna 1984, ja he saivat kaksi lasta: Gunnel Blanceflor syntyi marraskuussa 1989 ja Nils marraskuussa 1991. Bildtin toinenkin avioliitto päättyi eroon. Pariskunta jätti avioerohakemuksen helmikuussa 1996 ja ero sai lainvoiman seuraavana vuonna.[8]
Nykyiseen puolisoonsa, italialaissyntyiseen Anna Maria Corazzaan, Bildt tutustui entisessä Jugoslaviassa, ja he menivät naimisiin vuonna 1998.[8] Bildtistä tuli isä kolmannen kerran vuoden 2004 alussa, kun heille syntyi poika.[9]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e Wimar, Einar: Torr och lagom kyld Motivation.se. 10/2014. Viitattu 6.12.2018. (ruotsiksi)
- ↑ Lagercrantz, Leo: 'Lundin may have led Bildt to the heart of darkness' The Local. 22.12.2011. Viitattu 7.12.2018. (englanniksi)
- ↑ Åsblad, Magnus: Carl Bildt, oljan och Etiopien – följande är känt Dagens Arena. 21.10.2011. Viitattu 8.12.2018. (ruotsiksi)
- ↑ a b Bildt sells Vostok Nafta options The Local. 22.12.2006. Viitattu 7.12.2018. (englanniksi)
- ↑ Nilsson Williams, Jessica: The Carl Bildt legacy 2.10.2014. Mundus International. Viitattu 7.12.2018. (englanniksi)
- ↑ Utrikesminister Carl Bildt till salu Expressen. 22.2.2007. Arkistoitu 27.2.2007. (ruotsiksi)
- ↑ Kellberg, Christina: Berättelsen om Fredrik Reinfeldt dn.se. 18.9.2006. Dagens Nyheter. Viitattu 9.4.2014. (ruotsiksi)
- ↑ a b c Barbäck, Christina: Nu blir Sverige hennes nya hem Aftonbladet. 19.10.1998. Arkistoitu 6.12.2018. Viitattu 6.12.2018. (ruotsiksi)
- ↑ Svärdkrona, Zendry: Född: en Baby-Bildt Aftonbladet. 4.1.2004. Viitattu 6.12.2018. (ruotsiksi)
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Alla dessa dagar – Carl Bildtin blogi (ruotsiksi)
- Carl Bildt Twitterissä
| ||||||||||||||||||||||||||||||||||
| ||||||||||||||||||||||
