Ihmisoikeudet

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Ihmisoikeudet ovat jokaiselle ihmiskunnan jäsenelle yhtäläisesti kuuluvua oikeuksia. Niiden tarkoituksena on taata kaikille ihmisarvoinen elämä.[1] Yhdistyneiden kansakuntien mukaan ihmisoikeudet perustuvat ajatukseen ihmisestä moraalisena olentona ja jokaiselle ihmiselle ihmisyyden osana kuuluvasta ihmisarvosta.[2]

Ihmisoikeudet on määritetty kansainvälisillä sopimuksilla ja julistuksilla, kuten YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallisella julistuksella 1948. Valtioiden välisillä ihmisoikeussopimuksilla on perustettu kansainvälisiä elimiä, joille valtiot ovat tunnustaneet oikeuden tutkia valituksia ja tehdä arviointeja jäsenmaiden ihmisoikeusongelmista.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäiset kansainväliset ihmisoikeuksiin liittyvät sopimukset koskivat uskonnonvapautta sekä orjuuden poistamista. Uskonnonvapaus hyväksyttiin Westfalenin rauhansopimuksessa 1648. Wienin kongressi tuomitsi orjuuden vuonna 1815, lisäksi 1800-luvulla tehtiin paljon muitakin kansainvälisiä sopimuksia orjuuden poistamiseksi.[3]

Valistuksen ajalla ihmisoikeuksien edistämisen merkkipaaluja olivat Yhdysvaltain itsenäisyysjulistus vuonna 1776 jossa julistettiin kaikkien ihmisten olevan vapaita ja tasa-arvoisia lain edessä, lakkautettiin säätyerioikeudet sekä taattiin muun muassa uskonnonvapaus, sananvapaus ja omaisuuden suoja. Ensimmäistä kertaa toteutui myös se ajatus, että hallitus saa hallita vain hallittujen suostumuksella. Ranskan ihmisoikeuksien julistuksessa 1789 merkittävää oli muun muassa kansalaisten tasa-arvon ja henkilökohtaisen vapauden turvaaminen.[3]

Vuonna 1919 perustettiin Kansainliitto yleismaailmalliseksi hallitusten väliseksi järjestöksi. Se yritti ottaa ihmisoikeuksien suojelun tehtäväkseen, vaikka järjestön mandaatissa aihetta ei edes mainittu. Vuonna 1926 järjestö tuomitsi myös orjuuden.[4]

Yhdysvaltain presidentin puoliso Eleanor Roosevelt ja ihmisoikeusjulistus.

Dokumentille antoi kasvonsa Yhdysvaltain presidentin leski Eleanor Roosevelt, joka esimerkiksi poseerasi julistuksen kanssa kuvissa.[4]

Natsi-Saksan toimeenpanema hyökkäyssota ja holokausti herättivät toisen maailmansodan jälkeisen ihmiskunnan toden teolla huomaamaan ihmisoikeuksien merkityksen. Alettiin ajatella, että ihmisoikeuksia tulee suojella tasa-arvon pohjalta. Voittajavaltiot perustivat Yhdistyneet kansakunnat. Se alkoi valmistella ihmisoikeuksien yleismaailmallista julistusta. Julistus hyväksyttiin 10. joulukuuta 1948 YK:n kolmannessa yleiskokouksessa. Neuvostoliitto liittolaisineen, Etelä-Afrikka ja Saudi-Arabia kuitenkin pidättäytyivät äänestämästä.[5]

Ryhmittely ja luettelo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ihmisoikeudet voidaan jaotella kansalaisoikeuksiin ja vapausoikeuksiin, poliittisiin oikeuksiin sekä taloudellisiin, sosiaalisiin ja sivistyksellisiin oikeuksiin.[1]

Keskeisiä ihmisoikeuksia ovat esimerkiksi oikeus elämään, ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapaus, mielipiteen vapaus ja sananvapaus, liikkumisen vapaus, oikeus työhön, oikeus riittävään elintasoon, oikeus lepoon ja vapaa-aikaan sekä oikeus opetukseen.[1] Näiden lisäksi ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus turvaa myös oikeuksia, joien suojaamisesta on ollut vaikea päästä yhteisymmärrykseen ja sitoviin sopimuksiin, kuten pakolaisen oikeus turvapaikkaan, yksilön oikeus kansalaisuuteen sekä omaisuuden suoja.[1]

Ihmisoikeussopimusten turvaamia ihmisoikeuksia ovat esimerkiksi:[6]

Ihmisoikeuksien tapaan myös perusoikeudet ovat perustavanlaatuisia, kaikille ihmisille yhdenvertaisesti kuuluvia oikeuksia. Perusoikeudet eroavat kuitenkin ihmisoikeuksista siinä, että perusoikeudet on turvattu perustuslaissa kun taas ihmisoikeudet on turvattu kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa.[7]

Tunnusmerkit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ihmisoikeuksien tunnusmerkkejä ovat yleismaailmallisuus, luovuttamattomuus ja perustavanlaatuisuus. Ihmisoikeudet kuuluvat jokaiselle ihmiselle ja ovat voimassa kaikkialla samanlaisina ilman erottelua sukupuolen, ihonvärin, yhteiskunnallisen aseman tai muun vastaavan seikan perusteella. Ihmisoikeuksia ei voi ottaa ihmiseltä pois esivallan päätöksellä tai edes henkilön omalla suostumuksella. Vain perustavanlaatuisia eli tärkeitä oikeuksia kutsutaan ihmisoikeuksiksi.[8]

Ihmisoikeudet maailmassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Euroopassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paitsi YK:ssa, myös Länsi-Euroopassa ryhdyttiin toisen maailmansodan jälkeen valmistelemaan ihmisoikeussopimusta siltä pohjalta, etteivät ihmisoikeudet ole minkään maan sisäinen asia. Itä-Euroopan kehitys johti siihen, että läntisten maiden perustama Euroopan Neuvosto otti omaan vuonna 1950 hyväksyttyyn Euroopan ihmisoikeussopimukseen erityisesti niitä vapausoikeuksia, joita loukattiin Neuvostoliiton kontrolloimassa Itä-Euroopassa. Myöhemmin sopimukseen on otettu uusia lisäpöytäkirjoja, joihin sitoutuminen ei kuitenkaan ole ollut jäsenmaille pakollista.

Euroopan ihmisoikeussopimuksella perustettiin Euroopan ihmisoikeustoimikunta ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuin. Ensimainittu suoritti alustavan tutkinnan valituksissa, joista sitten valikoituivat ne tapaukset, joista aluksi osa-aikainen tuomioistuin antoi tuomion. Ensimmäisinä vuosikymmeninä tuomioita annettiin harvakseltaan, ehkä vain muutama vuosittain eikä kaikkina vuosina annettu yhtään tuomiota. Euroopan Neuvoston jäsenmäärän noustua ja valitusoikeuden käytön lisäännyttyä tehtiin suuri uudistus vuonna 1998, jolloin ihmisoikeustoimikunta lakkautettiin ja valittajat saivat asian vireille suoraan uudessa, pysyvästi ja kokoaikaisesti toimivassa ihmisoikeustuomioistuimessa.

Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Ihmisoikeudet Suomessa

Suomi liittyi Euroopan Neuvostoon toukokuussa 1989 ja vuotta myöhemmin se ratifioi Euroopan ihmisoikeussopimuksen. Jo aiemmin Suomi oli ratifioinut YK:n kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia sekä TSS-oikeuksia koskevat yleissopimukset.

Suomessa pyritään erityisesti edistämään naisten, lasten, vähemmistöjen, alkuperäiskansojen ja vammaisten henkilöiden oikeuksia, koska he ovat usein niitä, joita helpoiten syrjitään. Samalla pyritään lisäämään oikeudenmukaisuuden toteutumista koko maailmassa. Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa ihmisoikeudet ovat tärkeällä sijalla. [9] Suomessa ihmisoikeuksia valvoo Ihmisoikeusliitto ry (Förbundet for Mänskliga Rättigheter r.f., Finnish League for Human Rights), joka on vuonna 1979 perustettu ja 1980 rekisteröity puoluepoliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton yleinen ihmisoikeusjärjestö. Se jatkaa 1935 perustetun Ihmisoikeuksien liiton työtä.

Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslian yhteyteen perustettiin vuoden 2012 alusta toiminnallisesti itsenäinen ja riippumaton ihmisoikeuskeskus. Sen johtajana on toiminut varatuomari Sirpa Rautio.[10]

Suomen ihmisoikeustilanteessa on YK:n mukaan edelleen parannettavaa. Ihmisoikeusneuvosto kehottaa Suomea tehostamaan syrjinnän vastaisia toimia. Ihmisoikeusneuvosto suositteli Suomelle esimerkiksi ILOn alkuperäiskansojen asemaa koskevan yleissopimuksen hyväksymistä ja allekirjoittamista. Tarkastelu tehtiin Suomen antaman lyhyen raportin perusteella. Raportin laativat valtioneuvoston kanslia ja ministeriöt, mutta myös kansalaisjärjestöillä oli mahdollisuus kommentoida sen sisältöä. Ihmisoikeusneuvosto tekee tarkastelun joka neljäs vuosi jokaisessa YK:n jäsenmaassa. Suomi kuului ensimmäiseen tarkasteluryhmään.[11] Vuoden 2009 loppuun mennessä Suomi oli saanut ihmisoikeustuomioistuimelta 128 tuomiota ja lisäksi 54 valitusta oli päätynyt sovintoon tai hallitus oli yksipuolisesti myöntänyt ihmisoikeusloukkauksen. Tuomioista 99 on ollut langettavia.[12]

Länsimaiden ulkopuolella[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monissa Aasian maissa valtiojohto vetoaa erityisiin ”aasialaisiin arvoihin” ja kieltäytyy hyväksymästä länsimaisiksi kutsumiaan ihmisoikeuskäsityksiä.[5]

Ihmisoikeussopimukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ihmisoikeuksilla ymmärretään nykyisin lähinnä oikeuksia, jotka on turvattu kansainvälisissä, valtioiden solmimissa ihmisoikeussopimuksissa. Niiden kannalta käännekohta oli YK:n yleiskokous 10. joulukuuta 1948, jolloin hyväksyttiin ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus.[1] Sen myötä vakiintui käsitys ihmisoikeuksista kaikille kuuluvina oikeuksina.[8]

Kun ihmisoikeussopimus on ratifioitu, valtio on sitoutunut ottamaan vastuulleen sopimuksessa määritellyt velvoitteet. Ihmisoikeuksien toteutumista valvoo useita kansainvälisiä valvontaelimiä ja kansalaisjärjestöjä. Esimerkiksi Suomessa ihmisoikeuksien toteutumista valvovat muun muassa eduskunnan oikeusasiamies ja valtioneuvoston oikeuskansleri. Oman alansa ihmisoikeustilannetta seuraavat erityisvaltuutetut kuten tasa-arvovaltuutettu ja yhdenvertaisvaltuutettu.[8]

Ihmisoikeudet ovat perimmältään yksilön oikeuksia. Erillisiä kansainvälisiä sopimuksia on tehty myös joidenkin haavoittuvaisiksi katsottujen ryhmien osalta. Sopimuksilla on pyritty turvaamaan muun muassa lasten oikeuksien toteutuminen sekä lopettamaan naisiin kohdistuva syrjintä.[1]

Merkittävimpiä ihmisoikeussopimuksia ja julistuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ihmisoikeusaktivismi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansainvälisesti tunnettuja ihmisoikeusaktivisteja ovat esimerkiksi Mahatma Gandhi, Martin Luther King, Nelson Mandela, Daisaku Ikeda, Muhammad Yunus, Aung San Suu Kyi, Anna Politkovskaja ja Ngawang Sangdrol. Tunnettuja suomalaisia ihmisoikeusaktivisteja ovat esimerkiksi Helvi Sipilä, Matti Wuori, Martti Koskenniemi, Allan Rosas, Martin Scheinin, Helena Ranta, Martti Ahtisaari ja Tarja Halonen.[13]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Mitä ovat ihmisoikeudet? Global.finland.fi. Suomen ulkoasiainministeriö. Viitattu 21.6.2018.
  2. Ihmisoikeudet Yhdistyneet kansakunnat. Viitattu 21.6.2018.
  3. a b Kehitys 4/2006: Päivi Ängeslevä: Ihmisoikeudet kuuluvat jokaiselle, s. 19.
  4. a b Kehitys 4/2006: Päivi Ängeslevä: Ihmisoikeudet kuuluvat jokaiselle, s. 20.
  5. a b Kuvaja, Sari: Oikeutta ihmisille – eli mitä? 12.6.2007. Kirkko & Kaupunki.
  6. Ihmisoikeudet Ihmisoikeudet.net. Viitattu 21.6.2018.
  7. Perus- ja ihmisoikeudet Oikeusministeriö. Viitattu 21.6.2018.
  8. a b c Mitä ihmisoikeudet ovat? Ihmisoikeusliitto. Viitattu 21.6.2018.
  9. Ihmisoikeudet Suomessa
  10. Yle 14.12.2011
  11. http://www.nelonen.fi/uutiset/uutinen.asp?cat=1&d=33991 YK löysi parannettavaa Suomen ihmisoikeuksista
  12. Eduskunnan oikeusasiamiehen kertomus vuodelta 2009, s. 43.
  13. Ihmisoikeusaktivistit Ihmisoikeudet.net. Viitattu 21.6.2018.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hanski, Raija: Katsaus ihmisoikeustiedon lähteisiin. 5. uudistettu painos. Turku: Åbo Akademin ihmisoikeusinstituutti, 2006. ISBN 952-12-1724-3.
  • Honkanen, Jussi & Syrjälä, Jaana (toim.): Lapsen oikeudet. Suomen YK-liiton julkaisusarja 31. Helsinki: Suomen YK-liitto, 2000. ISBN 952-9694-38-5.
  • Ihmisoikeudet: Sata kansainvälistä asiakirjaa. Julkaisija: Ihmisoikeusliitto. Toimituskunta: Lauri Hannikainen ym. 2. uudistettu painos. Ihmisoikeusliitto r.y.:n julkaisusarja nro 1. Helsinki: Painatuskeskus, 1995. ISBN 951-37-1403-9.
  • Ihmisoikeudet 2000-luvulla: Sopimuksia ja asiakirjoja. Julkaisija: Ihmisoikeusliitto. Toimitus: Arto Haapea. Helsinki: Edita, 2002. ISBN 951-37-3557-5.
  • Levin, Leah: Ihmisoikeudet: Kysymyksiä ja vastauksia. (Human rights: Questions and answers, 1996.) Suomentanut: Taina Dahlgren. Suomen Unesco-toimikunnan julkaisuja no. 80. Ihmisoikeusliitto ry:n julkaisusarja n:o 8. Helsinki: Suomen Unesco-toimikunta: Ihmisoikeusliitto, 2001. ISBN 952-442-307-3.
  • Puhakainen-Mattila, Rosa: Friidu: Tyttöjen ja naisten ihmisoikeudet: Opetusmateriaali tyttöjen ja naisten oikeuksista Suomessa ja maailmalla. Teksti ja toimitus: Nadja Mäkelä ja Rosa Puhakainen-Mattila. Kuvitus: Katja Tukiainen. 3. uudistettu painos (1. painos 2004). Suomen YK-liitto ry:n julkaisusarja. Helsinki: Suomen YK-liitto, 2008. ISBN 978-952-9694-58-7. Teoksen verkkoversio (PDF).
  • Puro, Perttu: Eurooppa ja ihmisoikeudet. Helsinki: Suomen YK-liitto: Edita, 1999. ISBN 952-9694-34-2.
  • Raulo, Marianna: Ihmisiä vai ihmisiä: Vähemmistöoikeuksien filosofiaa. Helsinki: Yliopistopaino, 1999. ISBN 951-570-444-8.
  • Scheinin, Martin: Yhteiset ihmisoikeutemme. Helsinki: Suomen YK-liitto, 1998. ISBN 952-9694-25-3.
  • Syrjinnän vastainen käsikirja. Kirjoittajat: Timo Makkonen et al.. Helsinki: Kansainvälinen siirtolaisuusjärjestö IOM, Baltian ja Pohjoismaiden aluetoimisto, 2003. ISBN 92-9068-168-3. Teoksen verkkoversio (PDF).

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]