Yhdistymisvapaus
 |
Tämän artikkelin tai sen osan paikkansapitävyys on kyseenalaistettu. Voit auttaa varmistamaan, että kyseenalaistetut väittämät ovat luotettavasti lähteistettyjä. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. |
Yhdistymisvapaus on oikeus etukäteen lupaa kysymättä perustaa yhdistys luvallisen tarkoituksen toteuttamista varten, kokoontua ja käyttää sananvapautta. Läntisen maailman nykyaikaisissa valtioissa, kuten Suomessa, yhdistymisvapaus kuuluu kansalaisen perusoikeuksiin.[1]
Yhdistymis- ja kokoontumisvapaudesta on sovittu useissa kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa. Yhdistysmisvapaus on tunnustettu myös EU:n perusoikeuskirjassa.[2]
Venäjän vallan ja itsenäisen Suomen alkuvuosikymmeninä se oli periaatteellisesti tunnustettu oikeus, mutta monella tavalla hallinnollisten ja lainsäädännöllisten rajoitusten alainen.[1]
Määrittely[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Yhdistymisvapaus on sekä positiivinen että negatiivinen vapaus. Negatiivisella yhdistymisvapaudella tarkoitetaan oikeutta olla kuulumatta yhdistykseen ja erota siitä, vs pakkojäsenyys.[3] Henkilö voi omasta puolestaan vapaasti omasta tahdostaan liittyä yhdistyksen jäseneksi ja erota siitä.
Libertaarit kannattavat täyttä yhdistymisvapautta, myös yksityishenkilöjen oikeutta syrjiä; monet egalitaristit vastustavat syrjimisvapautta tasa-arvon nimessä. Myös syrjinnän uhan alla olevia tai olleita kansanryhmiä suosiva käänteinen syrjintä on ristiriidassa yhdistymisvapauden kanssa. Käänteinen syrjintä usein sisältää suosittavalle ryhmälle varattavaa tiettyä kiintiötä julkisista tai yksityisistä resursseista.
Myös lasten yhdistymisvapautta on rajoitettu lailla.
Yhdistymisvapauteen kuuluu järjestäytymisvapaus eli oikeus järjestäytyä ja olla järjestäytymättä, esimerkiksi työnantajaliittojen ja ammattiyhdistysten vapaus toimia ja solmia työehtosopimuksia ja työnantajien ja työntekijöiden oikeus olla kuulumatta järjestöihin. Yhdistymisvapautta on rajoitettu myös kriminalisoimalla rikollisjärjestöissä toimiminen.[4]
Rajaukset Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kaikki yhdistykset eivät kuitenkaan pääse yhdistysrekisteriin. Esimerkiksi Suomen kannabisyhdistyksen hakemus yhdistysrekisteriin hylättiin kahdesti[5]. Toisaalta sisäasiainministeriö lakkautti neljä Pekka Siitoimen perustamaa järjestöä; Turun Hengentieteen Seuran, Pegasos-seuran, Isänmaa ja vapaus, Isänmaallisen Kansanrintaman vuonna 1977 uusfasistisina ja Pariisin rauhansopimuksen vastaisina.
Historia Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Yhdistymisvapaus vakuutettiin Suomen kansalaisille vuonna 1906 perustuslain tapaisella lailla, joka takasi vapaan lausunto,- kokoontumis,- ja yhdistymisvapauden.
Lain tarkoitus jäi kuitenkin toteutumatta, koska Venäjällä vallitsi taantumuksellinen poliittinen aikakausi, jossa kansalaisvapauksia rajoitettiin.
Suomen itsenäistymisen jälkeen vuoden 1919 hallitusmuodon 10 §:ssä säädettiin, että Suomen kansalainen voi vapaasti etukäteen keneltäkään lupaa kysymättä perustaa yhdistyksen, mikäli sen toiminta ei ole lain tai hyvien tapojen vastainen. Lopullisesti yhdistymisvapaus toteutui tämän lain myötä, mutta se koski vain aatteellisia yhdistyksiä, eikä kaikkia niitäkään.
Uskonnonvapauslaki säädettiin vuonna 1922. Samassa yhteydessä säädettiin mahdollisiksi myös lainsäädäntötoimin erityistä tarkoitusta ja taloudellista toimintaa varten perustetut yhdistykset. Kesäkuussa 1930 Eduskunta hyväksyi kommunistilait, joilla rajoitettiin paino-, kokoontumis- ja yhdistymisvapautta.[6]
Ampuma-aseiden käytön harjaannuttamiseen ja perehdyttämiseen tarvittiin lain mukaan valtioneuvoston lupa, mikäli tarkoitus oli jokin muu kuin metsästys ja riistanhoito. Vastaava rajoitus koski myös sotilaallista järjestäytymistä, jossa vaaditaan kuuliaisuutta ja sitoutumista yhdistyksen pyrkimyksiin, jotka on suunnattu valtiota vastaan tai kuuluvat sen itsensä tehtäviin.[1]
Negatiivista yhdistymisvapautta koskien yksityinen metsänomistaja teki valituksen vuonna 2003 EU komissiolle koskien MHY:n pakkojäsenyyttä.[7] Valitus perustui pakkojäsenyyden ristiriitaan perustuslain ja Euroopan union lainsäädännön kanssa. Tämän seurauksena metsälainsäädäntöä uudistettiin ja MHY:n pakkojäsenyys poistettiin.[8][9] Vastaavaa keskustelua on käyty ylioppilaskuntien osalta.[10][11]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ”Yhdistymisvapaus”, Otavan iso tietosanakirja 10, s. 329. Helsinki: Otava, 1967.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c ”Yhdistymisvapaus”, Otavan iso tietosanakirja 10, s. 329. Helsinki: Otava, 1967.
- ↑ Kokoontumis- ja yhdistymisvapaus ovat perusoikeuksiamme Nettilaki. Viitattu 10.5.2013. [vanhentunut linkki]
- ↑ Lainkirjoittajan opas lainkirjoittaja.finlex.fi.
- ↑ Rikoslaki 17 § 1a (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ http://www.suomenkannabisyhdistys.org/index.php/sky-blogi/858-skyn-hakemus-yhdisrekisteriin-hylaettiin-jaelleen
- ↑ Suomen historian pikkujättiläinen, s. 637, 922. WSOY, 2003. ISBN 951-0-27365-1.
- ↑ KIRJALLINEN KYSYMYS 401/2003 vp eduskunta.fi.
- ↑ KARJALAINEN PÄÄKIRJOITUS 29.12.2014 karjalainen.fi. Arkistoitu 21.3.2020.
- ↑ Mhy:n pakkojäsenyyden poistaminen arvometsa.fi. Arkistoitu 21.3.2020.
- ↑ Demokraatti / Perustuslakivaliokunta demokraatti.fi.
- ↑ Perustuslakivaliokunta: Selvitystyön käynnistämistä ylioppilaskuntien pakkojäsenyydestä pitäisi harkita hs.fi.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Yhdistyslaki Ihmisoikeudet.net (Arkistoitu – Internet Archive) Euroopan unioni, ihmisoikeudet
| ||||||||||||||