Syrjintä

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Osa artikkelisarjaa
Syrjintä
Muodot

Rasismi · Seksismi · Ikäsyrjintä
Uskonto · Koulu · Työ
Elitismi · Homofobia
Ksenofobia · Luokkasyrjintä
Miesviha · Naisviha
Nepotismi · Transfobia
Vammaiset

Uskontoryhmiä kohtaan

Muslimit · Juutalaiset · Kristityt
Uskonnottomat

Ilmeneminen

Apartheid · Etninen puhdistus
Holokausti · Kansanmurha
Lynkkaus · Orjuus · Vaino
Kiihotus · Valkoinen ylivalta
Rikos ihmisyyttä vastaan
Musta ylivalta · Pakkosiirto
Vihapuhe · Viharikos

Aiheeseen liittyvää

Ennakkoluulo · Moniarvoisuus
Monikulttuurisuus · Suvaitsevaisuus
Yhdenvertaisuus · Tasa-arvo · Poliittinen korrektius

 n  k  m 

Syrjinnällä tarkoitetaan yksilön tai ryhmän torjumista muiden ihmisten muodostamasta ryhmästä alistamistarkoituksessa. Syrjintä on eleellisen kiusaamisen muoto.[1] Syrjintä voi ilmetä esimerkiksi välinpitämättömyytenä tai työsyrjintänä.

Syrjintä voi kohdistua mihin tahansa inhimilliseen ominaisuuteen. Syitä voivat olla esimerkiksi sukupuoli, ikä, etnisyys, kansalaisuus, ihonväri, kieli, uskonto, vakaumus, mielipide, poliittinen toiminta, ammattiyhdistystoiminta, perhesuhteet, terveydentila, vammaisuus, seksuaalinen suuntautuminen, yhteiskuntaluokka tai toimintakyky.

Aina ei ole kyse aktiivisesta toiminnasta, vaan myös toimimatta jättämisessä voi olla kyse syrjinnästä.

Yleisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syrjintämuotojen yleisyyttä on vaikea päätellä tuomioiden tai poliisin rikosilmoitusten määrästä, koska vain osa koetusta syrjinnästä ilmoitetaan poliisille, saati käsitellään oikeudessa. Uhritutkimukset antavat suuntaviivaa, mutta uhrit eivät aina itsekään ole tietoisia joutumisestaan vaikeasti havaittavan syrjinnän uhreiksi, tai eivät halua tuoda kokemuksiaan julki. [1]

Jaottelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syrjinnän voi jakaa välittömään, välilliseen ja rakenteelliseen syrjintään. Niiden vastatoimenpide on positiivinen syrjintä.[1]

Välitön syrjintä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Välitön syrjintä tarkoittaa, että yksilöä tai ryhmää kohdellaan eri tavalla ilman hyväksyttävää syytä. Hyväksyttävän syyn käsite on tosin suhteellinen, esimerkiksi vaalien alaikäraja käsitetään ylensä hyväksytyksi eriarvoiseksi kohteluksi sitä pidetään asiallisena ja kohtuullisena perusteena, koska äänestämisen ajatellaan edellyttävän tiettyä kypsyystasoa. Kypsyysikä on kuitenkin häilyvä.[1]

Välillinen syrjintä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Välillisessä syrjinnässä näennäisesti asiallinen kohtelu tai käytäntö johtaa syrjiviin lopputuloksiin. Välillinen syrjintä ei välttämättä ole tarkoituksellista. Pelkästään se, että jokin menettely, käytäntö tai päätös on johtanut tilanteeseen, jossa jokin ryhmä on joutunut eriarvoiseen asemaan, on välillistä syrjintää. Asiassa ei kuitenkaan ole syrjintää, jos pystytään osoittamaan, että menettelyllä, käytännöllä tai päätöksellä oli hyväksyttävät perustelut.[1]

Esimerkiksi rekrytointitilanteessa voi olla välillistä syrjintää, jos työnhakijoilta edellytetään maan virallisen kielen täydellistä hallintaa, vaikka se ei olisikaan välttämätön edellytys työn menestyksellisen suorittamisen kannalta. Tällöin toiminnasta seuraa maahanmuuttajien karsiutuminen työnhakijoista, vaikka se ei olisikaan vaatimuksen ilmiselvä tarkoitus.[1]

Rakenteellinen syrjintä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rakenteellinen eli institutionaalinen syrjintä tarkoittaa yrityksen, organisaation tai koko yhteiskunnan käytäntöjä, joitka vaikuttavat syrjivästi. Rakenteellinen syrjintä voi olla tahatonta tai tarkoituksellista. Jälkimmäistä tapausta kutsutaan institutionalisoiduksi syrjinnäksi. Esimerkiksi Etelä-Afrikan apartheid-politiikka oli institutionalisoitua etnistä syrjintää.[1]

Välillistä ja rakenteellista syrjintää ei tunnisteta yhtä helposti kuin välitöntä. Yhteiskunnan välillistä ja rakenteellista syrjintää on esimerkiksi se, että hyvin toimeentulevat elävät pidempään kuin huonosti toimeentulevat.[2]

Positiivinen syrjintä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Positiivinen syrjintä eli positiivinen erityiskohtelu tarkoittaa toimia, joilla halutaan ehkäistä tai tasata vinoutumia, joita välitön, välillinen ja rakenteellinen syrjintä sekä syrjäyttäminen aiheuttavat yhteiskunnassa. Tarkoitus on tosi-asiallisen yhdenvertaisuuden aikaansaaminen, minkä katsotaan oikeuttavan erottelun muuten kielletyllä erotteluperusteella. Positiivisessa erityiskohtelussa ei ole lainopillisesti kyse syrjinnästä.[1]

Syyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Normit ylläpitävät syrjintää. Ne ovat osin näkymättömiä sääntöjä ja oletuksia siitä, millaisia asiat tai ihmiset ovat, ja millaisia niiden tulisi olla. Normit muodostuvat niin, että jossain yhteisössä on totuttu pitämään tiettyjä tapoja toimia tavallisina, hyväksyttyinä ja toivottuina. Yleisiä normeja ovat esimerkiksi heteronormi, kahden sukupuolen normi, vammattomuusnormi ja ihonvärinormi. Tällöin tavallisuus samaistetaan normaaliksi, ja normeista poikkeaminen nähdään kielteisenä.[3]

Syrjintä ei ole aina tietoista pahan tekemistä, vaan suuri osa syrjinnän mahdollistavista normeista on sellaisia, joita ihmiset uusintavat huomaamattaan.[4] Kaikkien oletetaan sopeutuvan normeihin, pystyivät he siihen tai eivät.[3] Henkilö ei esimerkiksi mieti korkeita kynnyksiä syrjintänä, ennen kuin liikkuu itse pyörätuolilla ja huomaa, miten ei enää pääse samoihin paikkoihin kuin muut.[4]

Välillinen syrjintä sekä johtuu että johtaa yhdenmukaisuuden paineisiin. Suurin osa nuorista esimerkiksi Suomessa arvioi samanlaisuuden paineen liian vahvaksi.[2]

Vähemmistöt ja enemmistöt uhreina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toisinaan väitetään, että kantaväestöön tai enemmistöön kohdistuva eriarvoistava käytös ei voisi olla esimerkiksi rasismia, koska se ei ole rakenteellista.[5] Rakenteellinen syrjintä on kuitenkin vain yksi syrjinnän muoto, ja vähemmistölläkin voi olla paikallinen rakenteellinen valta, jota väärinkäyttää.

Nuorisobarometrin mukaan enemmistö kaikista nuorista Suomessa kokee tulleensa jossain elämänsä vaiheessa syrjityksi. Kuuluminen johonkin vähemmistöön johtaa kuitenkin korkeampaan syrjintäriskiin sekä virallisissa ympäristöissä että nuorten kesken.[2]

Esimerkiksi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvista nuorista miltei kolme neljästä kokee joskus joutuneensa syrjityksi. Myös maahanmuuttajataustaiset nuoret ovat kokeneet kantaväestön nuoria enemmän ja useammin syrjintää. Heillä syrjintää ilmeni etenkin virallisissa tilanteissa, kuten viranomaiskohtaamisissa ja asunnonsaannissa. Syrjintä asunnonhaussa voi olla osasyy maahanmuuttajanuorten muita nuoria yleisempään asunnottomuuteen.[2]

Seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuorisobarometrin mukaan uhrit kokevat jatkuvan ja toistuvan syrjinnän haitallisempana, eli syrjintään ei totu. Syrjintäkokemukset johtavat vahvasti pahoinvointiin, kuten turvattomuuden tunteeseen, heikkoon sosiaaliseen luottamukseen ja heikkoon uskoon tulevaisuutta kohtaan. Syrjinnän uhreilla on muita enemmän säännöllisiä terveysoireita, ja he ovat tyytymättömämpiä niin terveydentilaansa kuin elämäänsäkin.[2]

Ehkäisy ja vastustus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syrjinnän jälkihuolto näyttää toimivan paremmin kuin ehkäisevät toimenpiteet, kertoo nuorisobarometri. Nykyisiä syrjintää ennaltaehkäiseviä toimia ei pidetä tehokkaina.[2]

Syrjityistä nuorista puolet kokee saaneensa tarvittaessa apua syrjintään, kun taas kaikista nuorista suurin osa uskoi, että apua on tarvittaessa tarjolla. Vain 20% arvioi, että syrjintätapauksen selvittely johti konkreettisiin toimenpiteisiin, kuten toimintakäytäntöjen tai ohjeiden muuttamiseen.[2]

Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lainsäädäntö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen Perustuslain 6§:n mukaan: ”Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.”[6]

30.12.2014 annettu yhdenvertaisuuslaki (YhdenvertL 3:6) kieltää syrjinnän iän, alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, poliittisen toiminnan, ammattiyhdistystoiminnan, perhesuhteiden, terveydentilan, vammaisuuden, seksuaalisen suuntautumisen tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Syrjintä on kielletty riippumatta siitä, perustuuko se henkilöä itseään vai jotakuta toista koskevaan tosiseikkaan tai oletukseen.[7] Välittömän ja välillisen syrjinnän lisäksi se laskee syrjinnäksi häirinnän, kohtuullisten mukautusten epäämisen sekä ohjeen tai käskyn syrjiä.

Myös työsopimuslaki (2 luku 2§) ja rikoslaki (11 luku 11§ ja 47 luku 3§) kieltävät syrjinnän samantapaisilla perusteilla[8]

Euroopan unioni on hyväksynyt erityisen syrjimättömyysdirektiivin[9], joka on voimassa Suomessa muualla kuin Ahvenanmaalla. Suomen työministeriön JOIN-hanke[10] antaa kyseistä direktiiviä täsmentävän esimerkin sallitusta syrjinnästä, jossa suomen kielen taitoa voidaan vaatia peruskoulun opettajalta, mutta ei siivoojalta. Direktiivin perusteella Suomeen on perustettu Työministeriön yhteydessä toimiva syrjintälautakunta, joka voi kieltää syrjiväksi katsotun menettelyn. Kiellon tueksi voidaan asettaa uhkasakko. Syrjintälautakunnan toimivaltaan kuuluu ainoastaan etnisen alkuperän perusteella tapahtuva syrjintä.

Sukupuolen perusteella tapahtuva syrjintä määritellään ihmisoikeusloukkaukseksi[11].

Yleisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yli puoli miljoonaa suomalaista kokee syrjintää tai häirintää, asia käy ilmi keväällä 2008 tehdystä Eurobarometri-kyselystä. Syrjintää on kokenut 15 prosenttia kansalaisista viimeisen vuoden aikana. Yleensä syrjinnän aihe on ikä tai sukupuoli. Etnisten vähemmistöjen jäsenistä monet kokevat syrjintää.

Lähes kaksi kolmasosaa ilmoittaa tietävänsä oikeutensa, jos joutuisi syrjinnän kohteeksi. Tämä on eurooppalaisittain paljon, sillä koko EU:ssa vain kolmannes on selvillä oikeuksistaan. Suomalaiset ovat tyytyväisiä maansa tasa-arvopyrkimyksiin. Lähes kaksi kolmasosaa luottaa, että valtiovalta tekee parhaansa estääkseen syrjintää. EU:ssa tätä mieltä on vain kolmannes ihmisistä.

Suurta osaa suomalaisista häiritsisi, jos naapuriin muuttaisi romani. Vähiten närää herättäisi vammainen naapuri. Suomalaisilla on kuitenkin muita EU-kansalaisia useammin tuttavanaan romani. Lisäksi lähes joka toisen tuttavapiiriin kuuluu maahanmuuttaja tai muu toiseen etniseen ryhmään kuuluva [12].

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h Timo Makkonen: Syrjinnän vastainen käsikirja (s.10-14) kirja. 2003. Kansainvälinen siirtolaisuusjärjestö IOM. Viitattu 11.3.2016.
  2. a b c d e f g Enemmistöllä nuorista on syrjintäkokemuksia - Nuorisotutkimusseura ry www.nuorisotutkimusseura.fi. Viitattu 11.3.2016.
  3. a b Normit | Normit nurin normit.fi. Viitattu 11.3.2016.
  4. a b Syrjintä | Normit nurin normit.fi. Viitattu 11.3.2016.
  5. Enemmistö ei koe syrjintää | Kepa.fi www.kepa.fi. Viitattu 11.3.2016.
  6. http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731
  7. FINLEX ® - Säädökset alkuperäisinä: Yhdenvertaisuuslaki 1325/2014 www.finlex.fi. Viitattu 11.3.2016. fi
  8. Rikoslaki
  9. http://eur-lex.europa.eu/pri/fi/oj/dat/2000/l_180/l_18020000719fi00220026.pdf EY 2000/43[vanhentunut linkki]
  10. http://www.yhdenvertaisuus.net/tikapuut/index.html
  11. Pohjanpalo, Olli: Hyvinkääläinen naispappi voitti syrjintäjuttunsa. Helsingin Sanomat 23.10.2010, A11.
  12. Puoli miljoonaa suomalaista on kokenut syrjintää

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Aaltonen, Milla & Joronen, Mikko & Villa, Susan: Syrjintä Suomessa 2008. Helsinki: Ihmisoikeusliitto, 2009. ISBN 978-952-99667-5-2.
  • Jasinskaja-Lahti, Inga & Liebkind, Karmela & Vesala, Tiina: Rasismi ja syrjintä Suomessa: Maahanmuuttajien kokemuksia. Helsinki: Gaudeamus, 2002. ISBN 951-662-850-8.
  • Syrjinnän vastainen käsikirja. Helsinki: Kansainvälinen siirtolaisuusjärjestö IOM, Baltian ja Pohjoismaiden aluetoimisto, 2003. ISBN 92-9068-168-3. Teoksen verkkoversio (PDF).

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]