Asunnottomuus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Flag of Finland.svg
 Tässä artikkelissa tai sen osassa aihetta käsitellään lähinnä Suomen tai suomalaisten näkökulmasta.
Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin näkökulmaa yleismaailmallisemmaksi. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.
Asunnoton mies Pariisissa.

Asunnottomuus on vakituisen asunnon jatkuvaa tai ajoittaista puuttumista.[1][2]

Maailman kodittomien määrän arvioidaan olevan noin 100 miljoonaa.[3]

Asunnottomuus voi kohdata kenet vain elämäntilanteen muutoksen yhteydessä. Asunnottomuutta kokevalla tarkoitetaan ketä tahansa, jolla ei ole omaa vuokra- tai omistusasuntoa. Asunnottomuuden määrittely on silti hankalaa ihmisten vaihtelevien elämäntilanteiden vuoksi. Asunnoton voi joutua viettämään yönsä kadulla, mutta moni asunnoton yöpyy väliaikaisesti tuttavien tai sukulaisten luona, jolloin he eivät usein näy tilastoissa.[4]

Asunnottomuus Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1970-luvulla asunnottomuuden ja syrjäytymisen yhteys nostettiin julkiseen keskusteluun. 1983 asunnottomuuden hoito siirtyi sisäministeriöltä ympäristöministeriölle. 1985 perustettiin Y-Säätiö ja pian sen jälkeen vuonna 1986 joukko asunnottomuudesta kärsiviä perusti Vailla vakinaista asuntoa ry:n. Myöhemmin 1980-luvulla avattiin ensimmäisiä päivätoimintakeskuksia asunnottomille.[5]

1992-93 Helsingin Diakonissalaitos otti ensimmäisenä palvelutuottajana käyttöön Asunto ensin -periaatteen ensimmäisessä asumisyksikössään. 1990-luvulla käynnistyi myös rakenteellinen muutos mielenterveyspalveluissa. Laitoksia suljettiin ja mielenterveystyötä alettiin viemään palveluita käyttävien koteihin.[5]

Asunnottomuuden luonne, käytännöt ja politiikka kokivat 1980- luvun kuluessa perusteellisen mullistuksen. Asunnottomuutta alettiin hoitaa asumisen ja asuntopolitiikan kautta. Asuntoloita ja yömajoja alettiin ajaa alas ja tuki- ja palveluasuminen alkoi yleistymään. Asunnottomuuden poistaminen asetettiin ensimmäistä kertaa hallitusohjelman tavoitteeksi. Määriteltiin vastuutahoja ja otettiin käyttöön velvoittavia ohjausvälineitä. [6]lähde tarkemmin?

Suomessa asunnottomuutta on tilastoitu 1987 lähtien, jolloin Suomessa oli lähes 20 000 asunnotonta. Suomessa asunnottomia on tällä hetkellä ARAn selvityksen mukaan noin 4 341 (ARA 2021).[4] Neljä viidesosaa asunnottomista on miehiä.[7] Suomessa asunnottomuus keskittyy suuriin kaupunkeihin ja erityisesti pääkaupunkiseudulle. Asunnottomuusluvut ovat kokonaisuudessaan laskeneet vuodesta 2013 asti.[8] Pitkäaikaisasunnottomuus kääntyi nousuun vuonna 2020. [9] Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla vuokra-asunnon löytämistä vaikeuttaa se, että niistä on pula ja vuokrat nousevat muuta maata nopeammin.[10]

Suomen perustuslain 19. pykälä antaa kaikkia koskevan perusoikeuden välttämättömään huolenpitoon: "Jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon" sekä "julkisen vallan tehtävänä on edistää jokaisen oikeutta asuntoon ja tukea asumisen omatoimista järjestämistä".[11] Kunnilla ja valtiolla on siis velvollisuus järjestää lämmin yösija, ja jokaisella yksilöllä kotipaikkaan katsomatta oikeus saada se.[12]

Asunnottomuutta on yritetty helpottaa useilla eri tavoilla kuten järjestämällä asunnonhankkimista edistäviä sosiaalisia ohjelmia asunnottomia varten, sekä ylläpitämällä erilaisia paikkoja, joissa asunnottomuutta kokevat voivat nukkua yön yli ja peseytyä. Asuntoa vailla olevat ulkomaalaiset eivät kuitenkaan pääse hätämajoitukseen useaksi yöksi edes kovilla pakkasilla, sillä esimerkiksi Helsingissä sovelletaan kaupungin sosiaaliviraston elokuussa 2014 antamaa ohjetta, jonka mukaan ulkomaalaisten hätämajoitus sidotaan maasta poistumiseen. Ohje saattaa olla perustuslain vastainen. Perustuslaki velvoittaa viranomaiset jättämään soveltamatta säännöstä, joka on ristiriidassa lain tai perustuslain kanssa.[12] Helsingin kaupungin maahanmuuttajille tarkoittama Infopankki ohjeistaa, että kuntien tuottamiin tai rahoittamiin kriisiasumispalveluihin on tavallisesti oikeus vain henkilöillä, joilla on kotikunta Suomessa, ja muiden on käännyttävä maansa edustuston puoleen Suomessa.[13]

Yksi majoituskeino ovat halvoista rakennusmateriaaleista tehdyt asumukset. Suomessa esimerkiksi Lahdessa[14], Helsingissä[15]tarvitaan parempi lähde ja Tampereella[16] kaupunki asutti aiemmin asunnottomuutta kokevia, myös lapsiperheitä, parakkeihin, koska ratkaisun ajateltiin jäävän vain tilapäiseksi ensisuojaksi. Samat ihmiset asuivat niissä kuitenkin joskus vuosikausia ja tilapäisratkaisut venyivät vuosikymmenten pituisiksi. Poliittiseen viivyttelyyn saattaa vaikuttaa nimby-ilmiö, sillä usein naapurien vastustuksen vuoksi on poliittisesti epäsuosittua rakentaa pysyväksi tarkoitettuja asuntoja ja asuntoloita.

Suomalaisen asunnottomuustyön edelläkävijä on Y-Säätiö, joka perustettiin vuonna 1985 ratkomaan pahentunutta asunnottomuuskriisiä. Y-Säätiö tarjoaa kohtuuhintaista vuokra-asumista ja poistaa asunnottomuutta. Y-Säätiön missio on, että jokaisella on koti ja visiona toimia asunnottomuuden poistamisen suunnannäyttäjänä, edistää asukkaidensa hyvinvointia ja kestävää elämäntapaa. Kaiken työn lähtökohtana on Asunto ensin -periaate.

Y-Säätiö jakaa tietoa Asunto ensin -konseptista ulkomaille järjestämällä koulutuksia mallin toimintaperiaatteista, sekä tekee tutkimusta aiheesta ja osallistuu yhteiskunnalliseen keskusteluun. Y-Säätiö koordinoi myös eurooppalaista Housing First Europe Hub -yhteiskehittämisalustaa, joka tukee Asunto ensin -periaatteeseen pohjautuvaa asunnottomuustyön leviämistä ja työmuotojen kehittämistä. [17]

Asunnottomien edunvalvojana toimii myös vuonna 1986 asunnottomien itsensä perustama Vailla vakinaista asuntoa ry. Vva ry:n kaiken toiminnan tavoitteena on, että jokaiselle järjestyy ihmisarvoinen asumispaikka kohtuullisessa ajassa. Vva:n toiminta jakautuu matalan kynnyksen suoraan auttamistyöhön, asumispalveluihin ja järjestötyöhön. Toiminnassa on mukana laaja joukko asunnottomia tai asunnottomuutta kokeneita henkilöitä. Vva ry on mukana järjestämässä Asunnottomien yö -tapahtumaa vuosittain 17. lokakuuta, joka on myös YK:n kansainvälinen päivä köyhyyden poistamiseksi.[18]

Asunto ensin -mallin käyttöönotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Asunto ensin on ollut vuodesta 2008 asti se malli, johon asunnottomuustyö Suomessa pohjaa. [19]

Vuosina 2008–2015 valtakunnallisena tavoitteena oli pitkäaikaisasunnottomuuden vähentäminen. Asunnottomuusohjelmat PAAVO I (2008–2015) ja PAAVO II (2012–2015) tähtäsivät pitkäaikaisasunnottomuuden poistamiseen. Ohjelmien myötä asunto ensin -periaate vakiintui asunnottomuustyöhön. Asuntolat korvattiin tuettuun ja pysyvään vuokra-asumiseen perustuvilla asumisyksiköillä. [20]

Asunnottomuuden ennaltaehkäisyn toimenpideohjelma Aune (2016–2019) puolestaan tähtäsi asunnottomuuden ennaltaehkäisyyn. [20] Ennaltaehkäisevän työn keskiössä on asumisneuvonta sekä asunto – ja sosiaalitoimen strateginen yhteistyö. Asumisneuvonta on työtä, jonka tavoitteena on turvata asuminen ratkaisemalla asumisen pulmia sekä ohjaamalla asumiseen liittyvissä asioissa. Asumisneuvonnalla pyritään puuttumaan asiakkaan ongelmiin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Asumisneuvonta levisi 2000- luvun alussa nopeasti useisiin eri kaupunkeihin. Eri paikkakunnilla asumisneuvonta on organisoitu eri tavoin ja samalla paikkakunnalla voi olla useita eri asumisneuvonnan toimijoita. Ennaltaehkäisevästä asumisneuvonnasta on saatu hyviä tuloksia useissa eri Euroopan maissa. [21]

Asunto ensin -mallia noudattamalla Suomi on onnistunut merkittävästi vähentämään pitkäaikaisasunnottomuutta. [19] Suomi on ainoa Euroopan unionin jäsenmaa, jossa asunnottomuutta kokevien määrä laskee. [22]

Asunnottomuuden määritelmä Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa käytössä olevan Asunto ensin -mallin mukainen asunnottomuustyö perustuu siihen, että asunnottomuus ymmärretään laajasti. Asunnottomuuden ei nähdä olevan vain katuasunnottomuutta. [23]

Suomessa asunnottomiksi määritellään ihmiset, joilla ei ole omaa vuokra- tai omistusasuntoa ja jotka elävät:

  • ulkona, porraskäytävissä tai ensisuojissa,
  • asuntoloissa tai majoitusliikkeissä,
  • huoltokotityyppisissä asumispalveluyksiköissä, kuntouttavissa yksiköissä, sairaaloissa tai muissa laitoksissa
  • tilapäisesti tuttavien ja sukulaisten luona asunnon puutteen vuoksi.[24]

Euroopan asunnottomuustoimijoiden kattojärjestö Feantsa on kehittänyt Ethos-luokittelun[25], jossa asunnottomuus luokitellaan eri tavalla:

  • kadulla nukkuvat
  • ensisuojissa asuvat
  • asumispalveluita käyttävät (asuntola, tilapäismajoitus)
  • naisten turvakodeissa asuvat
  • maahanmuuttajien majoituksissa asuvat
  • laitoksista vapautuvat

Asunnottomuuden aiheuttajia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gnome-devel.svg
 Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty parannettavaksi, koska se ei täytä Wikipedian laatuvaatimuksia.
Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia tai merkitsemällä ongelmat tarkemmin. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.
Tarkennus: Toisto pois. Lähteet tarkistettava ja kohdennettava tietoihin, merkinnät korjattava FI-muotoon

Asunnottomuus on yhteiskunnallinen ongelma, josta voi tunnistaa myös yksilötason riskitekijöitä.[26] Pääsääntöisiä syitä asunnottomuuteen on dokumentoitu useassa tutkimuksessa[27][28][29] Seuraavat tekijät lisäävät huomattavasti asunnottomuuden riskiä:

  • Väestönkasvu ja kaupungistuminen eli muutto suuriin kasvukeskuksiin[26]
  • Talouden suhdannevaihtelut ja suuret tuloerot[26]
  • Muutokset elämäntilanteessa kuten sairaus, ero, työttömäksi jääminen, muutto toiselle paikkakunnalle[26]
  • Asumisen kalleus: tarpeeksi halpojen asuntojen ja asumismuotojen puuttuminen.
  • Kasvatuskodissa asuminen: asunnottomuus on kahdeksan kertaa todennäköisempää kasvatuskodissa kasvaneelle verrattuna tavanomaiseen perhetaustaan.
  • Kotiväkivalta: Sisältäen seksuaalisen, fyysisen ja henkisen väkivallan. Koska paenneet yleensä kohtaavat itsensä kadulta ilman mahdollisuutta kotiin. Lapsilla on myös korkeampi huumeriippuvuuden kehittymisen mahdollisuus, mikä entisestään vähentää kodin löytymistä.[30] Vuonna 1990 tehdyn tutkimuksen mukaan, puolet kodittomista naisista ja lapsista pakenevat hyväksikäyttöä.[31]
  • Vähävaraisuus: vähävaraisuus lisää asunnottomuuden riskiä.
  • Päihderiippuvuudet: Asunnottomuutta kokevien joukossa on yleistä olla erilaisten päihdeongelmien tekemisissä kanssa, kuten huume- tai alkoholiongelman. On kuitenkin epäselvää onko huumeriippuvuus asunnottomuuden seurausta vai sen aiheuttaja. Kuitenkin huumeriippuvuus tekee asunnottomuuskierteen katkaisemisen erittäin vaikeaksi[32][33]
  • Sodat ja konfliktit: Siviilit erilaisten sotien ja aseellisten konfliktien aikana ovat suuressa vaarassa joutua asunnottomiksi, johtuen armeijoiden tai militanttien iskuista asuntoihin ja infrastruktuuriin. Usein myös sotien jälkeinen jälleenrakentaminen ja korjaaminen on kallista, etenkin jos yhteiskuntajärjestelmä on romahtanut. Tilanne vaikeuttaa kansalaisten asunnon hankintaa tai palauttamista.[34]
  • Terveydenhuollon puutteet: terveyspalvelujen, kuten mielenterveys- ja päihdepalvelujen huono saatavuus ja riittämättömät hoitomahdollisuudet, sekä sopivan hintaisen terveydenhuollon puuttuminen.
  • Vakavat mielenterveysongelmat ja liikuntarajoitteisuus: On arvioitu että noin kolmannes täysi-ikäisistä asunnottomuutta kokevista kärsii jonkinasteisesta mielenterveysongelmasta ja/tai liikuntaesteestä. Aiemmin nämä ihmiset asuivat mielisairaaloissa. National Alliance for the Mentally Ill -instituution (NAMI) mukaan pelkästään Kaliforniassa Yhdysvalloissa oli 50 000 mielenterveysongelmista kärsivää koditonta, johtuen vuosien 1957 ja 1988 välisestä pakkohoidon vähentämisestä, kun lähihoidon määrää ei samalla lisätty.[35]
  • Vankeudesta vapautuminen: Usein vankeusrangaistus eristää ihmisen sosiaalisesti ystävistään ja perheestään, sekä vähentää resurssien määrää. Työn saaminen on usein hankalaa rikosrekisterin omaaville. Myös erilaiset hoitamattomat päihdeongelmat lisäävät entisen vangin asunnottomuuden riskiä.[36]

Asunnottomuuden historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Englannissa yritettiin ensimmäistä kertaa 1500-luvulla antaa asunnottomille kodin mahdollisuus, kun aiemmin asunnottomuudesta rangaistiin, ja kouluttaa heitä työläisiksi. 1800-luvulla tilannetta korvattiin työläistaloilla, joiden tarkoitus oli vähentää asunnottomien tarvetta valtion apuun.lähde?

Suomessa toisen maailmansodan jälkeen väestöstä yli 11 prosenttia oli ilman asuntoa ja asuntoa tarvitsevaa siirtoväestöä oli yli 400 000 ihmistä. Helsingissä oli kova asuntopula, ja ihmisiä asui vuoteen 1956 asti tilapäisasunnoissa, kuten pommisuojissa, kellareissa, pannuhuoneissa ja puutarhamökeissä.[37] Vuosien ajan kiireellisessä asunnon tarpeessa oli 4 000–6 000 perhettä. Helsingissä otet tiin lokakuuta 1944 käyttöön huone ja henkilö -periaate. Sen mukaan asunnonhaltijalla oli oikeus pitää vain yhtä huonetta yhtä vakituista asukasta kohti, muihin tiloihin huoneenvuokralautakunnat osoittivat alivuokralaisia. Keskimääräinen asunnon odotusaika oli 7–13 kuukautta. Perheettömät hakijat eivät välttämättä päässeet edes jonoon. Tilanne parani 1940-luvun lopulla, kun perustettiin Asuntorakennustuotannon valtuuskunta Arava järjestämään halpakorkoisia lainoja asuntotuotantoon.[38] Sodanjälkeisen asuntopulan aikaan Turussa köyhät ihmiset majailivat kurjissa oloissa Pikku-Berliinissä eli parakkikylässä, joka oli sodan aikana ollut saksalaissotilaiden kasarmialuetta. Pikku-Berliini purettiin 1960-luvun alussa.[39]tarvitaan parempi lähde

1960-luvulla Bodominjärven murhatutkinnan yhteydessä Helsingin metsissä laskettiin majailevan toistasataa ihmistä, joiden kotina toimivat ensimmäisen maailmansodan aikaiset bunkkerit tai hökkelit, jotka oli kyhätty pellistä, laudoista, risuista ja peitteistä.[15]

Vuonna 1967 asunnottomuus nousi otsikoihin, kun loka-marraskuussa pakkasyöt surmasivat Helsingissä 44 asunnotonta miestä. He eivät päässeet yömajoihin, koska niihin ei otettu humalassa olevia. Asunnottomuuden poistamiseksi syntyi Marraskuun liike. Helsingissä avattiin niin sanottu Liekkihotelli sittemmin Lepakko-nimen saaneessa entisessä Suomen Väri- ja Vernissatehtaan varastossa Ruoholahdessa. Yömaja avasi ovensa 5. joulukuuta 1967.[40]lähde tarkemmin?

Kodittomien kokoaminen parakkikyliin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lahden Launeella sijaitsevassa Keijupuistossa oli 1970-luvulta vuoteen 2007 kaupungin järjestämä kodittomien asuntola, joka koostui kymmenestä parakista. Parakit oli alun perin tuotu 1970-luvulla siirtotyöläisten väliaikaisasunnoiksi. Myös asuntola ajateltiin tilapäisratkaisuksi, ja sen purkaminen oli pitkään suunnitteilla[14], mutta parakit olivat lopulta ennen purkamista paikallaan 37 vuotta.[15] Asukkaiden oli tarkoitus asua parakeissa, kunnes he saisivat vuokra-asunnon, mutta monella odotusaika venyi vuosiksi. Suuri osa asukkaista oli alkoholisteja. Parakeissa asui myös muista syistä vuokra-asunnon menettäneitä, psykiatrisista sairaaloista tuotujaselvennä potilaita sekä vankilasta vapautuneita ihmisiä.[14]

Helsingin Herttoniemessä sijaitsi vuosina 1988-2008 kaupungin parakkikylä, joka purettiin eduskunnan oikeusasiamiehen todettua, että se on ala-arvoinen asuinpaikka.[15]

Myös Tampereen kaupunki majoitti asunnottomia vuosina 1991-2013 Nekalassa tilapäisiksi tarkoitetuissa viidessä parakissa . Ne oli tuotu ydinvoimalatyömaalta, jonka vuoksi parakkikylä nimettiin Atomikyläksi. Parakit jäivät lopulta 25 vuoden ajaksi, kunnes ne purettiin vuonna 2013. Köyhien ja päihdeongelmaisten ihmisten asuttaminen samaan paikkaan erillään muista ihmisistä aiheutti väkivallan ja levottomuuksien kertymistä Atomikylään.[16] Parakeissa asui myös lapsia.[41]tarvitaan parempi lähde

Asunnottomien kohtaamat ongelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Asunnottomat voivat joutua väkivaltarikoksen kohteeksi. Vuonna 2007 tehdyn yhdysvaltalaisen tutkimuksen mukaan tämä on kasvava ongelma asunnottomien keskuudessa.[42][43] Joissain oikeusjärjestelmissä maailmalla, kuten eräissä Yhdysvaltojen osavaltioissa, äänioikeuden saamisen yksi edellytys on pysyvä osoite. Siksi asunnottomilla on muita kansalaisia huonommat mahdollisuudet vaikuttaa yhteiskuntajärjestelmää.lähde?

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Office of Applied Studies, United States Department of Health and Human Services: "Terminology"
  2. ↑ United States Code, Title 42, Chapter 119, Subchapter I, § 11302. United States Code: General definition of a homeless individual.
  3. ↑ More Than 100 Million Homeless Worldwide
  4. ↑ a b Asunnottomuus Suomessa Y-Säätiö. Viitattu 28.1.2022.
  5. ↑ a b A Home of Your Own, s. 24. Y-Säätiö, 2017.
  6. ↑ Fredriksson, Peter (toim.): Yömajasta omaan asuntoon. Into kustannus, 2018.
  7. ↑ Erot sysäävät miehiä asunnottomuuteen Helsingin Sanomat. 21.7.2015. Viitattu 18.10.2017.
  8. ↑ Ara > Asunnottomat 2020 ara.fi. Viitattu 1.11.2021.
  9. ↑ Asunnottomuus: asunto on ihmisoikeus Vva ry. 14.2.2021. Viitattu 27.3.2021.
  10. ↑ Helsingin vuokra-asuntopula: “Kolme henkeä yksiössä – ollaan liian tiukoilla” Yle Uutiset. Viitattu 3.2.2016.
  11. ↑ Suomen perustuslaki 731/1999 Ajantasainen lainsäädäntö. Finlex.fi. Viitattu 3.2.2016.
  12. ↑ a b Piut paut perustuslaista Voima. Viitattu 3.2.2016.
  13. ↑ Asuminen kriisitilanteessa infopankki.fi. Viitattu 3.2.2016.
  14. ↑ a b c Festival News 8.3.2006: Perustuu tositapahtumiin www15.uta.fi. Viitattu 3.2.2016.
  15. ↑ a b c d Esoteerinen maantiede ja periferiaterapia: Keijupuiston parakkien tarina esoteerinenmaantiede.blogspot.fi. Viitattu 3.2.2016.
  16. ↑ a b Nekalan legendaarinen Atomikylä hajotetaan atomeiksi – katso kuvagalleria moro.aamulehti.fi. Viitattu 3.2.2016.
  17. ↑ Y-Säätiö Y-Säätiö. Viitattu 28.1.2022.
  18. ↑ Vailla vakinaista asuntoa ry Vva ry. Viitattu 28.1.2022.
  19. ↑ a b Asunto ensin -opas 2016. Feantsa. Viitattu 1.11.2021.
  20. ↑ a b Historia Asunto Ensin. Viitattu 1.11.2021.
  21. ↑ Fredriksson Peter: Yömajasta omaan asuntoon, s. 158. Into kustannus, 2018.
  22. ↑ Asunnottomuus Suomessa Y-Säätiö. Viitattu 1.11.2021.
  23. ↑ Asunnottomuus Suomessa Y-Säätiö. Viitattu 2.11.2021.
  24. ↑ Asunnottomat 2020 -selvitys, s. 17. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA), 2021. Teoksen verkkoversio.
  25. ↑ Ethos-luokittelu asuntoensin.fi. Viitattu 28.1.2022.
  26. ↑ a b c d Tietoa, Asunto ensin Asunto ensin. Viitattu 31.1.2022.
  27. ↑ United States Conference of Mayors: "A Status Report on Hunger and Homelessness in America's Cities: a 27-city survey", December 2001.
  28. ↑ United States Conference of Mayors: "US Conference of Mayors/Sodexho Hunger and Homelessness Survey: 2005" December 2005, "Main Causes of Homelessness", p.63-64. [1] [2]
  29. ↑ Vanneman, Reeve: "Main Causes of Homelessness", University of Maryland
  30. ↑ Homeless Agency. Facts about Homelessness: Causes of Homelessness. Viitattu 10.5.2006.
  31. ↑ National Coalition for the Homeless (June 2005). Often, more local resources are available to fleeing women and children as this group is easier to identify and improve their situation. Domestic Violence and Homelessness. Viitattu 11.5.2006.
  32. ↑ Coalition on Homelessness and Housing in Ohio (17.9.2006). Homelessness: The Causes and Facts. Viitattu 10.5.2006.
  33. ↑ cf. Booth, Koegel, et al. "Vulnerability Factors for Homelessness Associated with Substance Dependence in a Community Sample of Homeless Adults", 2002.
  34. ↑ Chicagohomeless.org
  35. ↑ Healthaffairs.org
  36. ↑ Homelessness—Causes and Facts. Chicago Coalition for the Homeless. Viitattu 10.5.2006.
  37. ↑ Jälleenrakennuskauden arkkitehtuuri Arkkitehtuurimuseo. Viitattu 3.2.2016.
  38. ↑ Sota ohi, kotirauha koetuksella HS.fi. Viitattu 3.2.2016.
  39. ↑ Vilinää: Lapsuusmuistoja osa IV allergisenkoiranblogi.blogspot.fi. Viitattu 3.2.2016.
  40. ↑ Helsingin Sanomat 18.11.2007
  41. ↑ Murha.info • katso viestiketjua - Nekala - Isä ja poika surmattiin murha.info. Viitattu 3.2.2016.
  42. ↑ Lewan, Todd: "Unprovoked Beatings of Homeless Soaring", Associated Press 8.4.2007.
  43. ↑ National Coalition for the Homeless: Hate, "Violence, and Death on Main Street USA: A report on Hate Crimes and Violence Against People Experiencing Homelessness, 2006", February 2007.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Pyyvaara, Ulla & Timonen, Arto: Katu: Asunnottomat kertovat. Helsinki: Into-Kustannus, 2012. ISBN 978-952-264-159-5.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Asunnottomuus&oldid=20405681”