Helsinki

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee Helsingin kaupunkia. Sanan muita merkityksiä on täsmennyssivulla.
Helsinki
Helsingfors
Helsinki.vaakuna.svg Helsinki.sijainti.suomi.2009.svg

vaakuna

sijainti

Helsinki montage 2015.jpg
www.hel.fi
Sijainti 60°10′15″N, 24°56′15″E
Maakunta Uudenmaan maakunta
Seutukunta Helsingin seutukunta
Perustettu 1550
Kuntaliitokset Helsingin kuntaliitokset
Haaga (1946)
Huopalahti (1946)
Kulosaari (1946)
Oulunkylä (1946)
Pinta-ala ilman merialueita 214,78 km²
261:nneksi suurin 2015 
Kokonaispinta-ala 715,48 km²
165:nneksi suurin 2015 [1]
– maa 213,92 km²
– sisävesi 0,86 km²
– meri 500,70 km²
Väkiluku 630 225
 suurin 31.12.2015 [2]
väestötiheys 2 946 as./km² (31.12.2015)
Ikäjakauma 2014 [3]
– 0–14-v. 13,9 %
– 15–64-v. 69,8 %
– yli 64-v. 16,4 %
Äidinkieli 2014 [4]
suomenkielisiä 80,8 %
ruotsinkielisiä 5,8 %
– muut 13,5 %
Kunnallisvero 18,5 %
298:nneksi suurin 2016 [5]
Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen
Helsingin kaupunginvaltuusto 85 paikkaa
  2013–2016[6]
 • Kok.
 • Vihr.
 • SDP
 • Vas.
 • PS
 • RKP
 • Kesk.
 • KD
 • SKP

23
19
15
9
8
5
3
2
1

Helsinki (ruots. Helsingfors) on Suomen pääkaupunki ja Uudenmaan maakuntakeskus. Se sijaitsee Suomenlahden pohjoisrannalla Uudenmaan maakunnan keskiosassa. Helsinki on Suomen kulttuurillinen, hallinnollinen, poliittinen ja liike-elämän keskus, monen suuren yrityksen kotikaupunki ja maan suurin työnantaja.

Kaupungin asukasluku on 630 225[2] ja Helsingin keskustaajaman väkiluku on 1 214 210,[7] joten se on väkiluvultaan Suomen suurin ja Pohjoismaiden kolmanneksi suurin kunta ja kaupunkialue.[8] Helsinki ja sen lähikunnat muodostavat 1,4 miljoonan asukkaan Helsingin seudun metropolialueen.[9][10]

Helsinki-nimen alkuperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1630-luvulla esitetyn käsityksen mukaan Helsingin seudun uudisasukkaat olisivat tulleet 1200-luvun puolivälin tienoilla Keski-Ruotsissa sijaitsevasta Hälsinglandin maakunnasta. Vantaanjokea olisi ryhdytty uudisasukkaiden mukaan kutsumaan nimellä Helsingå, ja 1300-luvulla syntyneen kirkkopitäjän nimeksi olisi sen johdosta tullut Helsinge.[11] Nykyisin käsitystä pidetään kuitenkin kyseenalaisena, sillä murretutkimuksen perusteella uudisasukkaat tulivat Uplannista ja sen lähiseuduilta.[12] Historioitsija Tapio Salminen arvioi, että nimi Helsinge juontuu ”pikemminkin jostain itse seutuun ja sen kolonisaatioasutuksen sijaintiin liittyvästä piirteestä”. Hänen mukaansa nimen alkuperä ei ole enää yksiselitteisesti tutkimuksen tavoitettavissa.[13]

Kun joen suulle, Forsbyn kylän (nykyinen Koskela) kohdalle, alettiin perustaa kaupunkia vuonna 1548, siitä ryhdyttiin käyttämään nimitystä Helsinge fors eli ’Helsingin koski’. Tämä nimitys vakiintui sitten muotoon Helsingfors. Nimi viittaa Vantaanjoen suulla sijaitsevaan koskeen, joka nykyään tunnetaan nimellä Vanhankaupunginkoski. Kansan suussa paikka tunnettiin kuitenkin lähinnä muunnelmilla Helsinge tai Helsing, josta kehittyi suomenkielinen muoto Helsinki.

Nimeä Helsinki on käytetty suomenkielisissä asiakirjoissa ja sanomalehdissä vuodesta 1819 lähtien, jolloin Suomen senaatti siirtyi kaupunkiin ja siellä annetut asetukset alettiin päivätä siellä. Näin nimi Helsinki vakiintui suomen kirjakieleen.[14]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Helsingin historia

Vantaan Helsinki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuningas Kustaa Vaasa perusti Helsingin Vantaanjoen suulle Forsbyn eli Koskelan keskiaikaisen kylän paikalle 12. kesäkuuta 1550.[15][16][17] Kaupungin oli tarkoitus kilpailla Tallinnan kanssa kauppakaupunkina, ja kuningas määräsi Porvoon, Tammisaaren, Rauman ja Ulvilan porvarit muuttamaan Helsinkiin.[15] Joen suuhaarojen väliseen saareen perustettiin kuninkaankartano vuonna 1551. Kirkko rakennettiin kaupunkiin 1553. Ruotsi kuitenkin valloitti Pohjois-Viron ja Tallinnan vuonna 1561, mikä vähensi kuninkaan kiinnostusta Helsinkiin. Helsinki sai tapulioikeudet vuonna 1617, mutta kaupunki pysyi edelleen pienenä ja vaatimattomana. Kaupungin asukasluku ei kohonnut 1640-lukuun mennessä muutamaa sataa asukasta korkeammaksi.[18]

Vironniemen Helsinki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

C. L. Engel, Helsingin raatihuoneentori, 1820.

Vuonna 1640 Pietari Brahe siirrätti kaupungin meren äärelle Vironniemelle, jolla nykyisin sijaitsee muun muassa Helsingin ydinkeskustaan lukeutuva Senaatintori.[19] Helsinki oli pitkään lähinnä vain pienikokoinen Uudenmaan ja Hämeen läänin maaherran hallintokaupunki, mutta sen merkitys alkoi kasvaa, kun kaupungin edustalle ryhdyttiin vuonna 1748 rakentamaan Suomenlinnaa.[15] Linnoitustyöt kasvattivat asukaslukua, ja linnoituksen varuskunta vilkastutti kaupungin seuraelämää, kaupankäyntiä ja laivaliikennettä. Helsingin väkiluku oli 1800-luvun alussa kohonnut neljään tuhanteen asukkaaseen.[18]

Suomen sodan aikana 1808 venäläiset joukot valtasivat Helsingin, ja samana vuonna suuri tulipalo hävitti kaupunkia. Helsingistä tuli Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupunki vuonna 1812.[20][21] Turun palon jälkeen vuonna 1827 myös yliopisto, joka oli jäänyt pääkaupungin siirron yhteydessä Turkuun, siirrettiin Helsinkiin. Helsingistä kehkeytyi hallinto-, yliopisto- ja varuskuntakaupunki, ja se kasvoi maan todelliseksi teollisuuskeskukseksi. Vuonna 1840 kaupungin väkiluku oli noussut noin 20 000:n asukkaaseen.[18]

Teollistumisen ja elinkeinojen harjoittamisen vapautumisen myötä Helsinki kasvoi voimakkaasti 1800-luvun lopussa. Väljät ja matalat puutalokorttelit korvautuivat vähitellen monikerroksisilla kivitaloilla. Kaupunki alkoi myös laajentua sisämaan suuntaan, ja uusia kaupunginosia suunniteltiin ja rakennettiin. Helsingin asukasluku oli 1910-luvulla jo yli 100 000.[18]

1900-luvun alussa suomen- ja ruotsinkielisiä oli Helsingissä suunnilleen yhtä paljon, ja työläisistä enemmistö oli suomenkielisiä. Stadin slangi kehittyi lasten ja nuorten keskuudessa suomalais-ruotsalaisena sekakielenä 1890-luvulta alkaen. 1950-luvulta lähtien slangi alkoi voimakkaasti suomalaistua.[22]

Helsingistä tuli itsenäisen Suomen pääkaupunki heti itsenäistyttyä joulukuussa 1917. Suomen sisällissota puhkesi tammikuussa 1918, kun Hakaniemessä Helsingin työväentalon torniin sytytettiin punainen lyhty vallankumouksen alkamisen merkiksi. Punakaarti valtasi pian kaupungin, ja senaatti eli hallitus joutui lähtemään evakkoon Vaasaan. Saksalaiset joukot valtasivat Helsingin huhtikuussa 1918 ja Mannerheimin johtama Suomen armeija saapui Helsinkiin seuraavassa kuussa.[23]

Toisen maailmansodan aikana Helsinki joutui useaan Neuvostoliiton suurpommitukseen. Tehokkaan ilmapuolustuksen ansiosta kaupunki selviytyi niistä kuitenkin suhteellisen pienin tuhoin. Esimerkiksi Helsingin suurpommitukset helmikuussa 1944 torjuttiin melko pienin tappioin.[15] Lontoon ja Moskovan ohella Helsinki jäi ainoaksi sotaan osallistuneen eurooppalaisen maan pääkaupungiksi, jota ei valloitettu sodan aikana.[24]

Vuonna 1952 pidettiin Helsingin olympialaiset ja vuonna 1975 Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssin (ETYK) huippukokous. Vuonna 1982 avattiin Helsingin metro. Vuonna 2000 Helsinki oli yksi Euroopan kulttuuripääkaupungeista.[25]

Helsingin alue laajeni alueliitoksilla vuosina 1946 ja 2009.[25]

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Helsingin maantiede
Helsingin aluejako kaupunginosiin.

Helsingin pinta-ala on 2015-01-011. tammikuuta 2015 715,48 km², josta 213,92 km² on maata, 0,86 km² sisävesialueita ja loput 500,70 km² merivesialueita.[1]

Helsingissä on viheralueita yhteensä noin 8 500 hehtaaria.[26] Puistot vaihtelevat klassisista muotopuistoista ydinkeskustasta alkavaan 10 km² laajuiseen Keskuspuistoon. Helsingissä on 52 luonnonsuojelualuetta, joiden yhteenlaskettu pinta-ala on 689,3 hehtaaria.[27] Helsingin nimikkokasvi on vaahtera ja nimikkoeläin orava.[28]

Helsingin maa-alueen maantieteellinen keskipiste on Viikissä.[29] Korkeimmalla Helsingissä asutaan Jakomäenkalliolla, jonka korkeus on 59,5 metriä meren pinnasta. Jakomäenkalliolla on kerrostaloja.[30] Helsingin korkein maastokohta on Malminkartanonhuippu, joka nousee merenpinnasta 90 metrin korkeuteen. Huipulla on Hanna Vainion suunnittelema ympäristötaideteos ”Tuulet ja suunnat”.[31]

Seutu ja seutukunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin seutu on Helsinkiä ympyröivä metropolialue. Siihen kuuluvat Helsingin lisäksi Espoo, Vantaa, Kauniainen, Hyvinkää, Järvenpää, Kerava, Kirkkonummi, Nurmijärvi, Sipoo, Tuusula, Pornainen, Mäntsälä ja Vihti.[32] Helsingin seutua laajempi alue on Helsingin seutukunta, joka on yksi Suomen seutukunnista.[33]

Rannikot ja vesialueet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin kantakaupunki sijaitsee niemellä. Niemi sijaitsee kahden mereltä sisämaahan työntyvän lahden välissä: länsipuolella on Seurasaarenselkä, itäpuolella Kruunuvuorenselkä ja sen jatkeena Vanhankaupunginlahti.

Seurasaarenselän yhdistää mereen noin puoli kilometriä leveä Lauttasaarensalmi kantakaupungin ja Lauttasaaren välissä. Sen läheisyydessä on Länsisatama ja sen alueella pienemmät lahdet Hietalahti ja Ruoholahti. Kantakaupungin luoteispuolella on Munkkiniemi, josta johtaa saariketju Lauttasaareen. Saarten väliset kapeat salmet yhdistävät Seurasaarenselän lännempänä sijaitsevaan Laajalahteen, jonka poikki kulkee Helsingin ja Espoon raja. Keskellä Seurasaarenselkää sijaitsee Seurasaari.

Kantakaupungin itäpuolella sijaitsevan Kruunuvuorenselän yhdistää avomereen joukko salmia, joiden välisillä saarilla on Suomenlinna. Kruunuvuorenselän lahtia ovat Eteläsatama ja Pohjoissatama, joiden välissä on Katajanokka. Pohjoissatamasta työntyy länteen salmi, joka johtaa Töölönlahteen. Salmen yli johtavat Hakaniemen silta ja Pitkäsilta ja varsinaisen Töölönlahden suulla sijaitseva rautatiepenger.

Kruunuvuorenselän jatkeena pohjoisessa on Vanhankaupunginlahti, johon Vantaanjoki laskee Vanhankaupunginkosken kautta. Välissä on joukko saaria, joista suurimmat ovat Kulosaari, Mustikkamaa ja Korkeasaari. Näiden itäpuolella on Herttoniemi ja sen edustalla suuret saaret Laajasalo ja Santahamina, jotka rajoittavat Kruunuvuorenselkää itäpuolelta. Kaupungin itäisimmässä osassa on laaja Vuosaaren niemimaa, jota rajoittavat Vartiokylänlahti ja Porvarinlahti.

Ilmasto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingissä vallitsee merellisen ja mantereisen ilmaston välimuoto: talvet ovat suomalaisittain melko lauhoja ja kesät lämpimiä, joskin hellepäiviä on vähemmän kuin Etelä-Suomen sisämaassa. Merituuli viilentää kaupungin ilmaa keväisin, syksyllä vaikutus on päinvastainen; esimerkiksi vertailukaudella 1981–2010 terminen talvi alkoi Helsingin Kaisaniemen mittausasemalla Ilmatieteen Laitoksen mukaan vasta 7. joulukuuta. Helsingin pakkasennätys mitattiin Kaisaniemessä tammikuussa 1987, jolloin lämpötila laski −34,3 °C asteeseen. Lämpöennätys on vastaavasti Ilmalassa mitattu +33,6 °C heinäkuussa 1943. Sadepäiviä (sademäärä väh. 0,1 mm) on keskimäärin 182 kappaletta vuodessa. Aurinkotuntien määrä on suurin Helsingin rannikolla ja laskee sisämaahan mentäessä. Kaudella 1981–2010 lähin mittauspaikka oli Helsinki-Vantaan lentoasema, jossa havaittiin 1 780 aurinkotuntia. Luku on korkeampi kuin sisä-Suomen mittausasemilla, mutta alempi kuin Suomenlahden saaristossa.[34] Auringon kulma kesäpäivänseisauksessa on korkeimmillaan 53,3° ja talvipäivänseisauksessa 6,5°.[35]

Kaisaniemen ilmastotilastoa
tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu
Vrk:n ka. ylin lämpötila (°C) −1,3 −1,9 1,5 7,6 14,4 18,5 21,5 19,8 14,6 9,0 3,7 0,5 ka. 9
Vrk:n ka. alin lämpötila (°C) −6,5 −7,4 −4,1 0,8 6,3 10,9 14,2 13,1 8,7 4,3 −0,6 −4,5 ka. 2,9
Vrk:n keskilämpötila (°C) −3,9 −4,7 −1,3 3,9 10,2 14,6 17,8 16,3 11,5 6,6 1,6 −2 ka. 5,9
Sademäärä (mm) 52 36 38 32 37 57 63 80 56 76 70 58 Σ 655
Sadepäivät (d) 19 17 15 11 11 14 12 15 14 16 18 20 Σ 182
Veden lämpötila (°C) 2 1 1 2 5 9 15 17 14 10 7 3 ka. 7,2
L
ä
m
p
ö
t
i
l
a
−1,3
−6,5
−1,9
−7,4
1,5
−4,1
7,6
0,8
14,4
6,3
18,5
10,9
21,5
14,2
19,8
13,1
14,6
8,7
9,0
4,3
3,7
−0,6
0,5
−4,5
S
a
d
a
n
t
a
52
36
38
32
37
57
63
80
56
76
70
58


Lähde: [36]

Kaupunkinäkymä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arkkitehtuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jugendtalo (1912, vasemmalla) Pitkänsillanrannassa Siltasaaressa.

Helsingin arkkitehtuurissa huomattavimmat tyylisuunnat ovat uusklassismi, jugend ja funktionalismi.[19] Suurin osa Helsingin rakennuksista on rakennettu vuoden 1808 tulipalon jälkeen. Senaatintorin ja Katariinankadun risteyksessä sijaitsee Sederholmin talo (1757), joka on Helsingin kantakaupungin vanhin säilynyt rakennus.[19] Myös Suomenlinnassa on 1700-luvulla valmistuneita rakennuksia, muun muassa Kustaanmiekan Kuninkaanportti (1753–1754).[37]

Uusklassismi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun Helsingistä tuli Suomen pääkaupunki, tarvittiin tulipalon jälkeinen uudelleenrakennus. Asemakaavan rakennuksia piirtämään valittiin Carl Ludvig Engel. Engelin piirtämiä rakennuksia on eritoten Senaatintorilla ja sen ympärillä. Senaatintorin itä- ja länsipäädyissä sijaitsevat Helsingin yliopiston päärakennus (1828–1832) ja Valtioneuvoston linna (1818–1822). Senaatintoria hallitsee pohjoispäässä sijaitseva empiretyylinen, valkea Helsingin tuomiokirkko (1830–1846, vihitty 1852). Muita ympäristössä sijaitsevia rakennuksia ovat muun muassa kaupungintalo (1818), yliopiston kirjasto (1836–1845), entinen sisätautien klinikka, nykyinen Helsingin yliopiston humanistisen tiedekunnan kampusrakennus (1826), Pyhän Kolminaisuuden kirkko (1828) ja raatihuone (1819). Empiretyylisen Presidentinlinnan (1814) suunnitteli Pehr Granstedt. Helsingin vanhin kirkko on nimensä mukaisesti Vanha kirkko (1826), jonka suunnitteli Engel.[38]

Kertaustyylit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

A. M. Gornostajev, Uspenskin katedraali, 1868.

Vallitsevana tyylisuuntana 1800-luvun lopulla oli uusrenessanssi. Rautatientorin eteläreunalla sijaitsee Theodor Höijerin piirustusten mukaan rakennettu Ateneumin taidemuseo (1887). Sen arkkitehtuuriin kuuluvat monet korkokuvat ja patsaat. Höijerin suunnittelemia ovat myös monet Pohjoisesplanadin varrella sijaitsevat rakennukset ja Rikhardinkadun kirjasto. Suomen Pankkia vastapäätä sijaitsee uusrenessanssityylinen Säätytalo (1891).[39]

Helsingin siluettiin piirtää jälkensä myös Katajanokalla sijaitseva Uspenskin katedraali (1868).[40]

Uusgotiikan ainoita näkyviä julkisia rakennuksia on Ullanlinnassa sijaitseva Johanneksenkirkko (1878). Kaksoistornit kohoavat 74 metriin ja Suomen suurimmassa kivikirkossa istumapaikkoja on 2 600. Kirkon yksityiskohtaisessa julkisivussa on yli tuhat pientä patsasta. Myös Ritarihuone Kruununhaassa sekä katolinen pyhän Henrikin katedraali ovat uusgotiikan esimerkkejä.[41][42]

Lars Sonck, Kallion kirkko, 1908–1912.

Jugend ja kansallisromantiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jugendtyyli on Helsingin näkyvimpiä arkkitehtuurin tyylisuuntauksia. 1900-luvun alkuvuosina rakennetut jugendtyyliset kerrostalot hallitsevat monen Helsingin kaupunginosan katukuvaa.

Tärkeä jugendarkkitehti Helsingissä oli Lars Sonck, joka on suunnitellut lukuisia jugendkerrostaloja ja pitkälle näkyvän Kallion kirkon (1908–1912), jossa on yhdistelty jugendiin myös kansallisromanttisen arkkitehtuurin piirteitä. Merkittävä maamerkki on myös Rautatieasema (1919–1922), jonka suunnittelija Eliel Saarinen oli myös merkittävä jugendkauden arkkitehti.[43]

Kansallisromantiikka näkyy Helsingissä erityisesti Suomen Kansallismuseossa (1905–1910), jonka suunnitteli arkkitehtikolmikko Herman GeselliusArmas LindgrenEliel Saarinen. Ulkoasu on kansallisromanttisesti Suomen keskiaikaisia linnoja mukaileva. Sisältä museo edustaa lähinnä jugendtyyliä. Rautatietorilla sijaitseva Suomen Kansallisteatteri (1902) on myös tunnettu kansallisromanttinen rakennus Helsingissä.[44]

Modernismi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

J. S. Sirén, Eduskuntatalo, 1926–1931.

Suomen tunnetuimpia rakennuksia on Eduskuntatalo (1926–1931). Rakennus on tyyliltään heräävän funktionalismin piirteitä omaava, mutta lähinnä klassistinen.[45] Suomen ensimmäiseksi pilvenpiirtäjäksi kutsuttu Hotelli Torni rakennettiin 1931.[46]

Helsingin funktionalistinen rakennuskanta on vahva. Helsingissä vaikuttaneita funkkisarkkitehteja ovat muun muassa Alvar Aalto, Väinö Vähäkallio ja Martti Välikangas. Helsingin tunnetuimpia ja näkyvimpiä funkkisrakennuksia on yksi kaupungin symboleista, Olympiastadion (1934–1938). Olympiastadionin vieressä on Helsingin uimastadion (1938).[47]

Helsingin postitalo (1938) on keskustassa sijaitseva, puhtaan maltillinen funkkisrakennus. Lasipalatsi (1936) on Viljo Revellin suunnittelema.[48] Salmisaaressa sijaitsee Väinö Vähäkallion suunnittelema nykyään Helsingin oikeustalona käytettävä rakennus (1936).[49] Funkkisliikenneasemista erityisen merkittävä on Helsinki-Malmin lentoasema, joka on Suomen lentokentistä ainoana luetteloitu valtakunnallisesti merkittäväksi kulttuurihistorialliseksi ympäristöksi.[50][51]

Modernia arkkitehtuuria Helsingissä edustaa muun muassa Nykytaiteen museo Kiasma, joka koostuu kahdesta suorasta ja kaarevaseinäisestä osasta. Kiasman vieressä on lasiseinäinen Sanomatalo (1999). Helsingin kaupunginteatterin rakennuksessa (1967) on onnistuttu sovittamaan moderni rakennus hyvin ympäristöönsä. Hakaniemen kaupunginosassa sijaitseva toimistorakennus Ympyrätalo (1968) on näkyvä osa Kallion aluetta. Merkittäviä rakennuksia Helsingissä ovat myös Alvar Aallon suunnittelemat Finlandia-talo (1968–1971) ja Stora Enson pääkonttori (1962) Katajanokalla. Töölössä sijaitseva Temppeliaukion kirkko (1969) on louhittu kallion sisään. 146 metriä korkea Pasilan linkkitorni (1983) on Helsingin toiseksi korkein rakennelma, Salmisaaren voimalaitoksen piipun jälkeen.[52]

Eteläistä Helsinkiä Hotelli Tornista nähtynä. Vasemmalla Erottajan pelastusaseman torni, keskellä Johanneksenkirkko ja oikealla Mikael Agricolan kirkko. Taustalla Suomenlinnaa ja Suomenlahti. Etualalla Helsingin vanha kirkko ja vanhan kirkon puisto eli Ruttopuisto.
Eteläistä Helsinkiä Hotelli Tornista nähtynä. Vasemmalla Erottajan pelastusaseman torni, keskellä Johanneksenkirkko ja oikealla Mikael Agricolan kirkko. Taustalla Suomenlinnaa ja Suomenlahti. Etualalla Helsingin vanha kirkko ja vanhan kirkon puisto eli Ruttopuisto.

Kaupunginosat ja piirit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aluejakojen vertailu
Kaupunginosajako Piirijako
59 kaupunginosaa 8 suurpiiriä
34 peruspiiriä
148 osa-aluetta 148 osa-aluetta
404 pienaluetta 404 pienaluetta[53]

Helsinki jakaantuu 59 kaupunginosaan. Sen lisäksi lähinnä Helsingin kaupungin hallinnon tarpeita varten on luotu piirijako.[54]

Helsingin kantakaupunki tarkoittaa tarkemmin määrittelemätöntä Helsingin ydinaluetta, esikaupunkien ja lähiöiden vastakohtana. Nimitykset liikekeskusta ja ydinkeskusta tarkoittavat yleensä Kluuvia ja Kampin itä- ja pohjoisosia.[55][56]

Kaupunginosat osa-alueineen suurpiireittäin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingissä on 8 suurpiiriä ja 34 peruspiiriä.[54]

Helsingin kahdeksan suurpiiriä.
Eero Hyvämäki, Jukka Karhunen ja Risto Parkkinen, Suomen Kansallisooppera, 1993.
Eteläinen suurpiiri: 1. Kruununhaka | 2. Kluuvi | 3. Kaartinkaupunki | 4. Kamppi | 5. Punavuori | 6. Eira | 7. Ullanlinna | 8. Katajanokka | 9. Kaivopuisto | 13. Etu-Töölö | 14. Taka-Töölö | 20. Länsisatama (Ruoholahti; Salmisaari; Lapinlahti; Jätkäsaari; Hernesaari) | 31. Lauttasaari (Kotkavuori; Vattuniemi; Myllykallio; Koivusaari) | 52. Suomenlinna
Läntinen suurpiiri: 15. Meilahti | 16. Ruskeasuo (Vanha Ruskeasuo; Pikku Huopalahti) | 18. Laakso | 29. Haaga (Etelä-Haaga; Kivihaka; Pohjois-Haaga; Lassila) | 30. Munkkiniemi (Vanha Munkkiniemi; Kuusisaari; Lehtisaari; Munkkivuori; Niemenmäki; Talinranta) | 32. Konala | 33. Kaarela (Kannelmäki; Maununneva; Malminkartano; Hakuninmaa; Kuninkaantammi; Honkasuo) | 46. Pitäjänmäki (Pajamäki; Tali; Reimarla; Marttila; Pitäjänmäen yritysalue)
Keskinen suurpiiri: 10. Sörnäinen (Vilhonvuori; Kalasatama; Sompasaari; Hanasaari) | 11. Kallio (Siltasaari; Linjat; Torkkelinmäki) | 12. Alppiharju (Harju; Alppila) | 17. Pasila (Länsi-Pasila; Pohjois-Pasila; Itä-Pasila; Keski-Pasila) | 21. Hermanni (Hermanninmäki; Hermanninranta; Kyläsaari) | 22. Vallila | 23. Toukola (Toukola; Arabianranta) | 24. Kumpula | 25. Käpylä | 26. Koskela | 27. Vanhakaupunki
Pohjoinen suurpiiri: 28. Oulunkylä (Pirkkola; Maunula; Metsälä; Patola; Veräjämäki; Maunulanpuisto; Veräjälaakso) | 34. Pakila (Länsi-Pakila; Itä-Pakila) | 35. Tuomarinkylä (Paloheinä; Torpparinmäki; Tuomarinkartano; Haltiala)
Koillinen suurpiiri: 36. Viikki (Viikinranta; Latokartano; Viikin tiedepuisto; Viikinmäki) | 37. Pukinmäki | 38. Malmi (Ylä-Malmi; Ala-Malmi; Pihlajamäki; Tattariharju; Malmin lentokenttä; Pihlajisto) | 39. Tapaninkylä (Tapaninvainio; Tapanila) | 40. Suutarila (Siltamäki; Tapulikaupunki; Töyrynummi) | 41. Suurmetsä (Puistola; Heikinlaakso; Tattarisuo; Alppikylä; Jakomäki)
Kaakkoinen suurpiiri: 19. Mustikkamaa–Korkeasaari | 42. Kulosaari | 43. Herttoniemi (Länsi-Herttoniemi; Roihuvuori; Herttoniemen yritysalue; Herttoniemenranta) | 44. Tammisalo | 48. Vartiosaari | 49. Laajasalo (Yliskylä; Jollas; Tullisaari; Kruunuvuorenranta; Hevossalmi) | 50. Villinki | 51. Santahamina | 53. Ulkosaaret (Länsisaaret; Itäsaaret; Aluemeri)
Itäinen suurpiiri: 45. Vartiokylä (Vartioharju; Puotila; Puotinharju; Myllypuro; Marjaniemi; Roihupellon teollisuusalue; Itäkeskus) | 47. Mellunkylä (Kontula; Vesala; Mellunmäki; Kivikko; Kurkimäki) | 54. Vuosaari (Keski-Vuosaari; Nordsjön kartano; Uutela; Meri-Rastila; Kallahti; Aurinkolahti; Rastila; Niinisaari; Mustavuori)
Östersundomin suurpiiri: 55. Östersundom | 56. Salmenkallio | 57. Talosaari | 58. Karhusaari | 59. Ultuna (Landbo, Puroniitty)

Väestö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin asukasluku (31.12.2015) on 630 225, josta suomenkielisiä on 83,7 %, ruotsinkielisiä 6,0 % ja muunkielisiä 10,2 %. Asukkaista on suurempi osa naisia (53,4 %) kuin muualla Suomessa (51,1 %). Kaupungin väestötiheys on 3 049,66 henkilöä/km² (maa-alueet).[57][58]

Helsingin voimakas kasvu alkoi pääkaupungiksi tulemisen myötä 1810-luvulla. Se jatkui sotavuosia lukuunottamatta aina vuoteen 1968.[59]

Helsinki Syntymapaikka 2010.svg

1960-luvulla Helsingin väestönkasvu pysähtyi, kun pääkaupungin väestöä muutti Espoon ja Vantaan uusiin lähiöihin, jossa väestönkasvu jatkui entistä tahtia. Alettiin puhua pääkaupunkiseudusta. Myöhemmin Helsingin lisäksi myös Espoossa ja Vantaalla alkoi kaavoitus olla riittämätöntä ja tämän seurauksena Helsingin kaupunkiin alun perin suuntautunut muuttovirta alkoi ulottua yhä kauemmas Helsingin seudulle entisiin maaseutukuntiin ja vieläkin kauemmaksi, jopa Lohjalle, Hämeenlinnaan, Lahteen ja Porvooseen saakka. Helsinkiläisten lukumäärä ylitti 600 000:n rajan kesällä 2012. Helsingin väkiluvun on arvioitu olevan vuonna 2050 noin 860 000.[59][60]

Vuodenvaihteessa 2014–2015 vieraskielisten (joiden äidinkieli on muu kuin suomi tai ruotsi) osuus Helsingin väestöstä oli 13,5 prosenttia. Suurimmat vieraskielisten ryhmät olivat venäjänkieliset (16 592 henkeä), vironkieliset (11 665 henkeä) ja somalinkieliset (7 961 henkeä).[61]

Helsingin keskustaajama ulottuu Helsingin lisäksi usean naapurikunnan alueelle.[62] Yhteensä Helsingin keskustaajamassa on 1 159 211 asukasta ja sen pinta-ala on 631,11 neliökilometriä.[63] Helsingin keskustaajaman alueella sijaitse kolme paikkatietomuotoisen alueluokituksen mukaista kaupunkialuetta: Helsingin, Keravan ja Järvenpään kaupunkialueet.[64]

Asuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1920-luvulla rakennettu Puu-Käpylä edustaa niin kutsuttua puutarhakaupunkiaatetta.

Vuoden 2009 lopussa Helsingissä oli noin 326 000 asuntoa.[65] Yksinasuminen on yleistynyt ja 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen loppuun mennessä lähes puolet asuntokunnista oli yhden hengen talouksia.[66] Vuonna 2009 Helsingissä oli osapuilleen saman verran omistus- ja vuokra-asuntoja.[67]

1900-luvun taitteessa Helsingin asuntokantaa leimasi säädynmukaisuus: varakkaat asuivat verraten tasokkaasti, varattomat sitä vastoin alkeellisissa hökkeleissä. Sosiaalinen asuntotuotanto aloitettiin vuonna 1905. Töölöön ja Alppilaan rakennettiin asuntoja, joiden varustukseen kuului muun muassa vesijohto ja viemäri. Pitkänsillan pohjoispuoliset alueet saivat asemakaavan ja kunnallistekniikan 1900-luvun alusta lähtien. Suurin osa asui vuokralla ja vuokrat olivat korkeat, joten alivuokralaisuus oli yleistä.[68]

Helsinkiläisten asumiselle on ollut tyypillistä ahtaus, tosin ahtauden määritelmää on muutettu ajan saatossa useaan otteeseen. Vuonna 1950 ahtaan asumisen kriteeri nostettiin kolmesta hengestä huonetta kohden kahteen henkeen huonetta kohden. Tuolloin kolmannes kaupunkilaisista asui ahtaasti, saman määritelmän mukaan vuonna 2009 asui ahtaasti 0,7 %.[69] Vuonna 1990 ahtaasti asumisen rajaksi määriteltiin yli yksi henkilö huonetta kohden, eikä keittiötä enää laskettu huoneeksi. Uuden määritelmän mukaan viidesosa helsinkiläisistä asui ahtaasti vuonna 2009.[70] Vuonna 2009 Helsingissä oli noin 3 500 yksinäistä asunnotonta, asunnottomia perheitä ja pariskuntia oli 165.[71]

1920-luvulla asuntorakentaminen oli noususuhdanteessa. Kaupungin ilme muuttui ratkaisevasti, kun puutalot purettiin kerrostalojen tieltä. Etu-Töölöön kohosi 1910-luvulla myöhäisjugend-tyylisiä kerrostaloja, 1920-luvulla suosittiin punatiiliklassismia.[72] Toisen maailmansodan jälkeen Helsingin asuntopula oli ennennäkemätön. Pommitukset olivat tuhonneet asuntoja ja uustuotanto oli sodan aikana hiipunut. Suomessa taloudelliset voimavarat keskitettiin sotakorvausten maksamiseen ja uudet asunnot saivat odottaa.[73] Rintamamiestaloja nousi muun muassa Herttoniemeen, Pakilaan ja Paloheinään. Kaupunkirakenne hajautui ja ihanteena oli luonnonläheisyys. Syntyi matalia kerrostalorivistöjä, rivitaloja ja tornimaisia pistetaloja.[74] Maaltamuuttajat alkoivat muuttaa kantakaupungin sijasta uusiin lähiöihin 1960-luvun puolenvälin jälkeen.[75]

Talous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aleksanterinkatu on Helsingin keskeinen ostoskatu.

Helsingin seutu luokitellaan yhdeksi nopeimmin kasvavaksi suurkaupunkialueeksi Euroopan unionissa.[76] Vuonna 2012 Helsingin kaupunki sai verotuloja arviolta 2 755 miljoonaa euroa, yhteensä tuloja kertyi noin 4 434 miljoonaa.[77] Suomen valtionosuusjärjestelmässä Helsinki on nettomaksaja kuten muutkin pääkaupunkiseudun kunnat.[78] Helsingin kaupungin talous on ollut useimpina vuosina ylijäämäinen, lähinnä kaupungin omistaman Helsingin energian ansiosta, joka tuottaa vuosittain lähes 300 miljoonaa euroa voittoa.[79][80]

Helsinki on pörsseineen ja Aleksanterin ”pankkikatuineen” Suomen talouselämän keskus. Useat suomalaiset pörssiyhtiöt ja lähes kaikki Suomen keskeiset pankit ja vakuutusyhtiöt pitävät Helsinkiä kotipaikkanaan. Vuonna 2013 Helsingissä toimi lähes 44000 yritystä, eli noin puolet Helsingin seudun yrityksistä ja kahdeksasosa koko maan yrityksistä.[81] Helsingin seudulla vuonna 2013 toimineet suurimmat yritykset olivat Posti Oy, HOK-Elanto Liiketoiminta Oy, Nordea Bank Finland Abp, Stockmann Oyj Abp ja ISS Palvelut Oy.[82]


Kolmen sepän aukio.

Työpaikat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2011 lopussa Helsingissä oli noin 386 000 työpaikkaa, joista noin 118 000 oli julkisen sektorin työpaikkoja.[83]

Koko Helsingin seudun elinkeinorakenne on hyvin palveluvaltainen. Seudun työpaikoista 16 % on jalostuksessa, 59 % kaupan ja muiden markkinapalveluiden toimialoilla sekä 25 % julkisissa palveluissa. Erityisesti kaupan ja muiden markkinapalvelualojen osuudet ovat Helsingin seudulla huomattavasti suurempia kuin koko maassa. Julkisten palveluiden työpaikkaosuus on seudulla jonkin verran pienempi ja jalostuksen osuus huomattavasti pienempi kuin koko maassa.[84]

Helsingin kaupunki on Suomen suurin työnantaja. Kaupunkilaisten erilaisista palveluista vastaavat lähes 39 000 työntekijää. Helsinkiläisistä 18–64-vuotiaista 72,0 % oli työllisiä vuonna 2011, kun koko maan vastaava lukema oli 69,9 %. Muuhun Suomeen verrattuna Helsingissä on vähän teollisuustyöpaikkoja, mutta runsaasti liike-elämän palvelujen ja tukku- ja vähittäiskaupan työpaikkoja.[83] Pääkaupungissa on yli 68 000 tietotekniikkaan liittyvien toimialojen työpaikkaa. Se on noin kolmasosa koko Suomen informaatiosektorin työpaikoista.[85]

Suurimmat työpaikkakeskittymät sijaitsevat kantakaupungin alueella, ydinkeskustan ohella Pasilassa ja Meilahdessa. Kantakaupungissa merkittäviä julkisen sektorin työllistäjiä ovat eri ministeriöt ja keskusvirastot. Kantakaupungin ulkopuolella merkittäviä työpaikkakeskittymiä ovat Lauttasaari, Pitäjänmäki, Herttoniemi, Itäkeskus ja Vuosaari.[86]

Helsingin työpaikkaomavaraisuus on 130,8 % (2011)[87], joten useat muiden kuntien asukkaat käyvät Helsingissä töissä. Tähän Helsingin työssäkäyntialueeseen, eli paikkakuntiin, joista käydään paljon Helsingissä töissä, kuului Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2005 jo 23 kuntaa, ja alue on kasvamaan päin.[88][89]

Kunnallishallinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Helsingin hallinto
C. L. Engel, Helsingin kaupungintalo, 1833.

Helsingin kaupunginvaltuustossa on 85 jäsentä, joista miehiä 43 ja naisia 42 nykyisellä kaudella (2013–2016). Muun Suomen poliittiseen kenttään verrattuna suurin ero on Suomen Keskustan pieni kannatus. Kokoomuksen valtuustoryhmä on suurin (21),Vihreät toinen (19) ja SDP:n jäädessä kolmanneksi 15 paikallaan.[90]

Helsingin kaupunginjohtaja on Jussi Pajunen ja apulaiskaupunginjohtajia ovat Anni Sinnemäki (kaupunkisuunnittelu- ja kiinteistötoimi), Ritva Viljanen (sivistys- ja henkilöstötoimi), Pekka Sauri (rakennus- ja ympäristötoimi) ja Laura Räty (sosiaali- ja terveystoimi).[91]

Vuonna 2011 Helsingin kaupungin organisaatio koostui 29 virastosta ja kuudesta kunnallisesta liikelaitoksesta.[92] Virastojen ja laitosten lisäksi kaupunkikonserniin kuuluu tytäryhteisöinä 112 kaupungin omistamaa osakeyhtiötä[93] ja 11 säätiötä.[94] Kaupungin palveluksessa oli vuonna 2011 noin 39 000 henkilöä ja tytäryhteisöjen palveluksessa noin 4 400.[95]

Palvelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koulutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingissä sijaitsee neljä tiede- tai taideyliopistoa: Aalto-yliopisto, Helsingin yliopisto, Taideyliopisto ja Svenska handelshögskolan. Opiskelijoita näissä on lähes 50 000 – yli 28 % koko Suomen yliopisto-opiskelijoista.[96] Helsingissä toimii myös puolustusministeriön alainen Maanpuolustuskorkeakoulu.

Lisäksi toiminnassa on kuusi ammattikorkeakoulua Diak, Humak, Laurea, Metropolia, Haaga-Helia ja ruotsinkielinen Arcada. Ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelee yli 19 000 opiskelijaa; tarjolla on yli 30 eri perustutkintoa. Yleissivistävästä aikuiskoulutuksesta huolehtivat aikuislukiot sekä kansalais- ja työväenopistot. Suomenkielisellä työväenopistolla toimintaa on 90 pisteessä.lähde?

Peruskoulujen lukumäärä muuttuu vuosittain oppilasmäärien muuttumisen mukaan. Vuonna 2016 kouluja on noin sata.[97] Lukioita on 11 ja niissä vajaat 7000 opiskelijaa. Esi- perus ja lukio-opetukseen osallistuu yhteensä 43 000 suomenkielistä ja 4600 ruotsinkielistä oppilasta (2016 arvio).[98]

Oman äidinkielen opetusta annetaan noin 40 kielellä.[99]

Terveydenhuolto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin kunnallisesta terveydenhuollosta vastaavia terveysasemia on yhteensä 25.[100] Kaupunginsairaaloita on neljä. Päivystäviä sairaaloita ovat niistä Malmin ja Haartmanin sairaalat,[101] ja alle 16-vuotiaiden kohdalla Lastenklinikka. Terveyspalveluita ollaan keskittämässä voimakkaasti.[102]

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirillä on 24 sairaalaa, joista Helsingissä sijaitsevat:[103]

Sosiaalipalvelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin kaupungin sosiaalipalveluista vastaa sosiaali- ja terveysvirasto. Lapsiperheiden palvelut sisältävät perhekeskuksen, perheneuvolan ja sijaishuollon. Aikuisten palveluita puolestaan ovat muun muassa maahanmuuttajapalvelut, työhön kuntoutus, sosiaalinen kuntoutus ja asunnottomien palvelut.[104] Sosiaali- ja terveysviraston alaisuudessa on 11 sosiaaliasemaa, jotka tarjoavat sosiaalityön palveluita, kuten toimeentulotukea.[105] Sosiaalivirasto tarjoaa myös työllistymistä tukevia palveluita, kuten vajaatyökuntoisten ja työllistymisvaikeuksissa olevien työtoimintaa.[106]

Liikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingissä toimivat Suomen ainoat raitiotie-, metro- ja kaupunkijunajärjestelmät.
Oranssi on Helsingin metron tunnusväri.

Helsingissä toimii Helsingin seudun liikenteen (HSL) organisoima kattava julkinen liikenne, joka koostuu linja-autojen säteittäis- ja poikittaisyhteyksistä, 12 linjan raitiovaunujärjestelmästä, kaksihaaraisesta metroradasta sekä kolmesta lähijunin liikennöitävästä kaupunkiradasta. Vuonna 2002 joukkoliikennematkoja tehtiin vuodessa noin 210 miljoonaa ja niiden osuus kaikista ajoneuvomatkoista oli Suomen suurin. Matkoista vajaa puolet taitetaan bussilla, vajaa kolmannes raitiovaunuilla ja reilu neljännes metrolla.[107]

Kantakaupungissa vilkasliikenteisin tie on Sörnäisten rantatie. Merkittävimmät säteittäiset väylät ovat Itäväylä, Porvoonväylä, Lahdenväylä, Tuusulanväylä, Hämeenlinnanväylä, Turunväylä ja Länsiväylä. Lisäksi Helsinkiä kiertävät Suomen vilkasliikenteisin tie Kehä I ja Kehä III.[108][109][110]

Tuhatta asukasta kohti Helsingissä on 373 autoa,[111] joka on alhainen luku (koko Suomi 551 autoa[112]). Tämä johtuu laajalti siitä, että kaupungissa on hyvin toimiva joukkoliikenne. Lisäksi kaupungissa asuu paljon opiskelijoita ja nuoria. Autoja myös käytetään Helsingissä keskimääräistä vähemmän, sillä monet auton omistavista käyttävät kaupungin laajaa julkista liikennettä.

Lentoliikennettä palvelee Vantaalla sijaitseva Helsinki-Vantaan lentoasema, jonne avattiin rautatieasema 10. heinäkuuta 2015.[113] Yleisilmailua varten käytössä on pienempi Helsinki-Malmin lentoasema.[114]

Helsingin päärautatieasema on Suomen matkustajaliikenteen keskeinen pääteasema ja sieltä on myös ulkomaanyhteydet Pietariin ja Moskovaan. Pasilan rautatieasemalla rautatie haarautuu kohti länttä ja pohjoista. Rautateiden pääkaupunkiseudun lähiliikenteen kaupunkiradat tarjoavat yhteyksiä eri puolille pääkaupunkiseutua.[115][116]

Helsingin Satama on merkittävä yleisen liikenteen tuonti- ja vientisatama ja vilkkain matkustajasatama sekä risteily- että linjaliikenteessä. Vuonna 2011 Helsingin satamassa oli 8 779 aluskäyntiä eli keskimäärin yli 24 laivaa joka päivä.[117] Helsingin satamien kautta kulki vuonna 2011 noin 10,3 miljoonaa matkustajaa.[118] Kesäsesongin aikana satamissa vieraili vuonna 2011 yli 258 risteilyalusta, jotka toivat Helsinkiin 385 000 päiväkävijää.[119] Matkustajaliikenteessä Viking Line, Silja Line, Tallink ja ynnä muut tarjoavat säännöllisiä laivayhteyksiä lähinnä Tallinnaan, Tukholmaan ja Pohjois-Saksaan. Matkustajaliikenne keskittyy Etelä- ja Länsisatamaan ja tavaraliikenne Vuosaaren satamaan.[120]

Veneilijöitä varten kaupungin rannoilla on runsaat 11 400 laituripaikkaa.lähde? Suomenlinnaan kulkee lautta ja Helsingin edustan ulkoilusaariin on järjestetty vesibussiliikennettä.lähde?

Nähtävyydet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Näkymä Suomenlinnaan matkustajalautalta.
Pääartikkeli: Helsingin nähtävyydet

Merellinen Helsinki on maisemanähtävyys itsessään, yksi Suomen 27:stä kansallismaisemasta. Merkittävimpiä nähtävyyksiä on Suomenlinnan linnake, joka on merkitty UNESCOn maailmanperintöluetteloon. Toinen saarikohde on Seurasaaren virkistysalue ja ulkoilmamuseo. Perheellisille ja lastenmielisille sopivia nähtävyyksiä ovat Linnanmäen huvipuisto ja Korkeasaaren eläintarha. Helsingin kirkoista suosituimpia ovat Temppeliaukion kirkko, ortodoksinen Uspenskin katedraali ja Helsingin tuomiokirkko, joka hallitsee empiretyylistä Senaatintoria. Sen reunalla sijaitsevat Helsingin yliopiston päärakennus ja Valtioneuvoston linna. Senaatintorilta on lyhyt matka Kauppatorille, jonka reunalla sijaitsevat Presidentinlinna ja Helsingin kaupungintalo. Esplanadin puisto on ydinkeskustan merkittävin puisto. Mannerheimintien varrella sijaitsevat muun muassa Kansallismuseo, joka esittelee Suomen historiaa kivikaudelta 2000-luvulle, eduskuntatalo, nykytaiteen museo Kiasma ja Stockmannin tavaratalo. Aleksanterinkatu on merkittävin ostos- ja liikekatu keskustassa. Pohjoismaiden suurin ostoskeskus on Kauppakeskus Itäkeskus, jonne pääsee metrolla. Toinen merkittävä ostoskeskus Helsingin metroreitin varrella on ydinkeskustassa sijaitseva viisikerroksinen Kampin keskus. Pikakatsauksen Helsingin keskusta-alueeseen voi tehdä ajamalla ympäri linjan 3T raitiovaunulla, joka ajaa kahdeksikkoreittiä. Töölössä sijaitsevassa Ratikkamuseossa voi tutustua Helsingin joukkoliikenteen historiaan. Olympiastadionin 72 metriä korkeasta tornista voi luoda yleiskatsauksen Helsinkiin.

Tunnettuja patsaita ja muistomerkkejä ovat muun muassa keisari Aleksanteri II:n patsas (1894), suihkulähdeveistos Havis Amanda (1908), Paavo Nurmen juoksijapatsas (1925), Kolmen sepän patsas (1932), Aleksis Kiven muistopatsas (1939), marsalkka Mannerheimin ratsastajapatsas (1960) ja Sibelius-monumentti (1967).

Kulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Helsingin kulttuuri

Tapahtumia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaivopuiston kesäkonsertin yleisöä vuonna 2005.

Helsingin ehkä tunnetuin kulttuuritapahtuma on loppukesällä alkava Helsingin Juhlaviikot, joka on usean viikon kestävä musiikkia, teatteria, taidenäyttelyitä ja performansseja eri puolilla kaupunkia esittelevä tapahtuma. Juhlaviikkojen suosituin yksittäinen tapahtuma on Taiteiden yö, jonka aikana ydinkeskustassa on useassa paikassa esitteillä erilaisia taideteoksia tilataiteesta ja performansseista taidenäyttelyihin puolille öin ja pitempäänkin. Vuonna 2015 Helsingin juhlaviikoilla oli noin 278 000 kävijää.[121]

Vuosittain toukokuussa järjestetään Kaisaniemen puistossa eri kulttuureja esittelevä ilmaistapahtuma Maailma kylässä.[122]

Kesäkuun 12. päivänä vietetään Helsinki-päivää, jonka lukuisat viihdetapahtumat huipentuvat ulkoilmakonserttiin.[123][124]

Heinäkuinen Tuska-festivaali on metallimusiikin suurin tapahtuma Pohjoismaissa. Vuonna 2015 tapahtumassa vieraili noin 25 000 kävijää.[125]

Elokuussa urbaanin musiikin ja kaupunkikulttuurin Flow Festival kerää kävijöitä Suvilahteen. Vuonna 2013 festivaalilla oli 61 500 kävijää.[126]

Elokuvan puolelta merkittävin tapahtuma on syksyisin järjestettävä Rakkautta ja Anarkiaa, joka runsaan viikon aikana näyttää sadoissa näytöksissä useita kymmeniä elokuvia, jotka eivät ole ikinä päätyneet tai tule päätymään laajempaan levitykseen esimerkiksi poikkitaiteellisuutensa vuoksi. Vuonna 2014 Rakkautta ja Anarkiaa keräsi 62 000 katsojaa.[127] Dokumenttiin keskittyvä DocPoint on vakiinnuttanut asemansa muutamassa vuodessa lajityypin tärkeimpänä katselmuksena Suomessa. Vuonna 2015 se järjestettiin 14. kerran.[128]

Kulttuurin järjestäjät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingissä sijaitsee monia Suomen keskeisiä kulttuurilaitoksia kuten valtion taidemuseo Ateneum, nykytaiteen museo Kiasma, Suomen Kansallisooppera, Kansallisarkisto ja useita teattereita kuten Kansallisteatteri, Helsingin kaupunginteatteri ja Ruotsalainen teatteri.lähde?

Helsingissä toimii kaksi ammattimaista sinfoniaorkesteria, Helsingin kaupunginorkesteri ja Radion sinfoniaorkesteri. Molemmat pitävät klassisen musiikin konsertteja vuonna 2011 valmistuneessa Musiikkitalossa.[129] Suuria populaarimusiikin keikkoja pidetään Olympiastadionilla, Hartwall-areenassa ja Helsingin jäähallissa. Rock-klubeista tunnetuin on Tavastia-klubi. Kallion kaupunginosassa sijaitsee baareja ja pubeja enemmän kuin missään muualla Suomessa.lähde?

Helsingissä on kymmeniä elokuvasaleja. Kansallisen audiovisuaalisen instituutin teatteri Orion ja muut toimitilat sijaitsevat nekin pääkaupungissa. Suurimpia elokuvasaleja ovat noin 700-paikkaiset Bio Rex ja Tennispalatsin 1-sali.[130]

Kaupungissa on myös kunnallisia kulttuuripalveluita, esimerkiksi kirjastoja. Helsingin kaupunginkirjaston pääkirjasto sijaitsee Pasilassa ja uutta vuonna 2018 valmituvaa Keskustakirjastoa suunnitellaan Töölönlahdelle.[131] Helsingin kaupungin kulttuuriasiainkeskus hallinnoi Helsingin kulttuurikeskuksia kuten Kanneltaloa ja Malmitaloa. Niissä järjestetään vuosittain useita kymmeniä konsertteja ja muita esityksiä.lähde?

Urheilu ja liikunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hartwall Arena on Suomen suurin monitoimihalli. Sen pääkäyttäjä on Suomen ainoa KHL-seura Helsingin Jokerit.

Helsingin suurin säännöllinen urheilutapahtuma on vuodesta 1976 alkaen järjestetty lasten ja nuorten jalkapalloturnaus Helsinki Cup. Laajat massat kerää myös elokuinen Helsinki City Marathon, jonka reitti kiertää Helsinkiä rantaviivaa seuraillen. Suomen suurin juoksutapahtuma kerää vuosittain noin 6000 osanottajaa. Suuri liikuntajuhla on myös Naisten Kymppi. Helsingissä on järjestetty lukuisia kansainvälisestikin hyvin merkittäviä arvokilpailuja. Näistä omassa luokassaan ovat vuoden 1952 Helsingin olympialaiset.[132]

Helsingin suurimpia urheiluseuroja on HIFK, jonka lajivalikoimaan kuuluvat jääkiekko, jääpallo, jalkapallo, keilailu, käsipallo, salibandy ja yleisurheilu. Sen eri lajit ovat itsenäistyneet erilliseksi tytärseuroiksi.[133] Helsinkiläinen jääkiekkojoukkue Jokerit puolestaan on pelannut kansainvälisessä KHL-sarjassa kaudesta 2014–2015 alkaen. Jokereiden kotihalli Hartwall-areena on Suomen suurin monitoimihalli. Ensimmäisen KHL-kauden urheilullisen menestyksen vuoksi Jokerit valittiin vuoden helsinkiläiseksi. Jokerit keräsi ensimmäisellä KHL-kaudellaan Hartwall Arenalle keskimäärin 11 000 katsojaa.[134] HJK eli Helsingin Jalkapalloklubi on Suomen kaikkien aikojen menestyksekkäin jalkapalloseura. Kolmosessa jalkapalloa pelaava Ponnistus on perustettu vuonna 1887 ja on yksi Suomen vanhimpia yhtäjaksoisesti toimineita urheiluseuroja.[135]

Suurin osa Helsingin liikuntapaikoista on Helsingin kaupungin liikuntaviraston vastuulla, kuten 70 liikuntahallia tai -salia ja noin 350 urheilukenttää. Jäähalleja on yhdeksän, joista kolme liikuntaviraston hallinnassa. Talvisin on käytössä seitsemän tekojäärataa. Uimaan Helsingissä pääsee 14 uimahallissa, joista suurin on Mäkelänrinteen uintikeskus, kahdessa maauimalassa ja yli 20 uimarannalla, joista Hietaniemen uimaranta lienee tunnetuin.[136]

Ystävyyskaupungit ja kansainväliset yhteydet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingillä ei ole varsinaisia ystävyyskaupunkeja, mutta Helsinki harjoittaa kahden- ja monenvälistä yhteistyötä useiden tahojen kanssa. Helsingillä on yhteydet muiden EU-maiden ja Pohjoismaiden pääkaupunkeihin ja Itämeren alueen yhteistyökaupunkeihin. Näiden lisäksi Helsingillä on erityistä yhteistyötä Moskovan ja Pekingin kanssa.lähde?

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hietaniemen uimaranta.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Suomen pinta-ala kunnittain 1.1.2015 1.1.2015. Maanmittauslaitos. Viitattu 28.3.2015.
  2. a b Suomen asukasluvut kuukausittain – Kunnittain aakkosjärjestyksessä 31.12.2015. Väestörekisterikeskus. Viitattu 8.1.2016.
  3. Väestö iän (1-v.), sukupuolen ja kielen mukaan alueittain 1990 - 2014 31.12.2014. Tilastokeskus. Viitattu 8.1.2016.
  4. Väestö iän (1-v.), sukupuolen ja kielen mukaan alueittain 1990 - 2014 31.12.2014. Tilastokeskus. Viitattu 8.1.2016.
  5. Luettelo kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna 2016 24.11.2015. Verohallinto. Viitattu 8.1.2016.
  6. Kunnallisvaalit 2012 tulospalvelu 28.10.2012. Oikeusministeriö. Viitattu 28. tammikuuta 2013.
  7. Taajamat väkiluvun ja väestöntiheyden mukaan 31.12.2014. Tilastokeskus.
  8. Lindström, Salla: 6.1.3 Väestö ja kulttuuri Internetix. Viitattu 30.7.2013.
  9. Helsingin seudun väkiluku joulukuussa 2015 31.12.2015. Tilastokeskus. Viitattu 9.2.2016.
  10. Data behind figures 1- 4 and maps 1-3 of Regional Focus Nr 3: Metro Regions (englanniksi)
  11. Salminen, Tapio: Vantaan ja Helsingin pitäjän keskiaika, s. 140–147. Vantaa: Vantaan kaupunki, 2013. ISBN 978-952-443-455-3.
  12. Hellman, Sonja: Historiska fel upprättas i ny bok. Hufvudstadsbladet, 7.6.2015, s. 12.
  13. Salminen, Tapio: Vantaan ja Helsingin pitäjän keskiaika, s. 162. Vantaa: Vantaan kaupunki, 2013. ISBN 978-952-443-455-3.
  14. Jäppinen, Jere: Mistä Helsingin nimi on peräisin?. Helsingin Sanomat, 15.11.2011, s. D 2.
  15. a b c d Helsingin historiaa 26.03.2013. Helsingin kaupunki. Viitattu 25.7.2015.
  16. Helsinki-päivä alkoi perinteisellä kaupunkilaisten aamukahvilla 2015. Helsingin kaupunki. Viitattu 25.7.2015.[vanhentunut linkki]
  17. Heikkinen, Seppo: Kaksi lukua Helsingin historiaa 24.9.2015. Yleisradio. Viitattu 14.12.2015.
  18. a b c d Mikko Lindqvist: Helsingin historiaa Helsingin kaupunki. Viitattu 23.8.2015.[arkistolinkki]
  19. a b c Helsinki – Suomi Matkaoppaat.com. Viitattu 31.7.2013.
  20. Zetterberg, Seppo & Kallio, Veikko: Suomen historian Pikkujättiläinen, s. 388. Porvoo, Helsinki, Juva: WSOY, 1987. ISBN 951-0-14253-0.
  21. Harri Rinta-aho, Marjaana Niemi, Päivi Siltala-Keinänen & Olli Lehtonen: Historian Tuulet 7, s. 9. Otava, 2004. .
  22. Vilkko, Marjo: ”Stadin slangi”, Suomi on ruotsalainen, s. 216–219. Helsinki: Schildts & Söderströms, 2014. ISBN 978-951-52-3419-3.
  23. Sisällissota syttyy Helsinki 200 vuotta pääkaupunkina. 2012. Helsingin kaupunki. Viitattu 7.2.2016.
  24. Kääriäinen S: Suomen paikka maailmassa Savon Sanomat. 2014. Viitattu 7.2.2016.
  25. a b Helsinki 1812–2012 Helsinki 200. 2012. Viitattu 7.2.2016.
  26. Luonnon monimuotoisuus Helsingin kaupunki. Viitattu 25.7.2015.
  27. Luonnonsuojelualueet Helsingin kaupunki. Viitattu 25.7.2015.
  28. Mitkä ovat Helsingin nimikkoeläin ja nimikkokasvi? Kysy kirjastonhoitajalta. 30.8.2001. Helsingin kaupunginkirjasto. Viitattu 30.7.2013.
  29. Helsingin uusi maantieteellinen keskipiste Viikissä 19.12.2005. Helsingin yliopisto. Viitattu 27.9.2011.
  30. Helsingin kaupunginkirjasto – Kysy mitä vain: Mikä on Helsingin korkein kohta kun rakennuksia ei huomioida?
  31. Lehtimäki, Elena: Kivikon luonto- ja kulttuuripolku (PDF) 19.12.2005. Helsingin ympäristökeskus. Viitattu 25.7.2015.
  32. Pääkaupunkiseutu, Suur-Helsinki ja Helsingin seutu Kotus. Viitattu 7.2.2016.
  33. Seutukuntajako muuttuu – seutukuntia 69 vuoden 2009 alussa TEM. 2008. Viitattu 7.2.2016.
  34. Tilastoja Suomen ilmastosta 1981–2010 (Internet Archive) 2012. Ilmatieteen laitos. Viitattu 19.4.2014.
  35. Yliopiston almanakka 2012, s. 36. Ajasto / Helsingin Yliopisto. ISBN 6416346266002.
  36. Pirinen, Pentti ym.: Tilastoja Suomen ilmastosta 1981–2010. Ilmatieteen laitos, 2012. ISSN 0782-6079. ISBN 978-951-697-765-5. Teoksen verkkoversio.
    Helsinki, Finland World Climate Guide. Viitattu 21.06.2011. (englanniksi)
  37. Kuninkaanportti Suomenlinna. Viitattu 25.7.2015.
  38. Vanha kirkko 2012. Helsingin seurakunnat. Viitattu 2.3.2014.
  39. Säätytalo virtual helsinki. Viitattu 2.3.2014.
  40. Uspenskin katedraali Visit Helsinki. Viitattu 2.3.2014.
  41. Ritarihuone Helsingin kaupunginmuseo. Viitattu 7.2.2016.
  42. Katedraalit ja tuomiokirkot Discovering finland. Viitattu 7.2.2016.
  43. Helsingin rautatieasema - jugendin helmi Yle elävä arkisto. Viitattu 7.2.2016.
  44. Onni Tarjanne Arkkitehtuurimuseo. Viitattu 2.3.2014.
  45. 1920-luvun klassismi (1920-luku) Finnica Kymenlaakso. Viitattu 7.2.2016.
  46. Tosi tarina: Torni Yle. Viitattu 7.2.2016.
  47. Olympiarakennukset RKY. Viitattu 7.2.2016.
  48. Viljo Revell Didrichsen. Viitattu 7.2.2016.
  49. Salmisaarentalo pala suomalaista historiaa Sponda. Viitattu 7.2.2016.
  50. Malmin lentoasema Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt. Viitattu 7.2.2016.
  51. Helsinki-Malmin lentoasema esitetään suojeltavaksi kokonaisuutena Lentoposti. Viitattu 7.2.2016.
  52. Mikä on Helsingin korkein kohta? Entä matalin? kysy.fi. Viitattu 7.2.2016.
  53. Helsingin kaupunginhallituksen pöytäkirja 26.11.2012, §1329, kaupungin piirijaon tarkistaminen ja kaupunginosajaon muutokset Viitattu 20.12.2013.
  54. a b Helsinki alueittain 2013 Helsingin kaupunki. Viitattu 7.2.2016.
  55. Kamppi, Kluuvi ja Punavuori Helsingin kaupunki. Viitattu 7.2.2016.
  56. Millainen hotelli Helsingissä kannattaa valita ja miltä alueelta Pieni matkaopas. Viitattu 7.2.2016.
  57. Valkonen, Tapani ym.: Tutkimuksia 10/2007: Elinajanodotteen kehitys Helsingissä ja sen väestönosaryhmissä 1991–2005 17.12.2007. Helsingin kaupunki, tietokeskus. Viitattu 30.12.2007.
  58. Elinajanodote 8.9.2009. Tilastokeskus. [vanhentunut linkki]
  59. a b Helsingin seudun ja Helsingin väestökehitys 2012. Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto. Viitattu 8.2.2016.
  60. Kaupunkikaava – Helsingin uusi yleiskaava: Visio 2050. Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto, 2013. Teoksen verkkoversio (PDF).
  61. Mäki N & Vuori P: Helsingin väestö vuodenvaihteessa 2014/2015 ja väestömuutokset vuonna 2014 (s. 15) Helsingin kaupunki. Viitattu 25.7.2015.
  62. Taajama- ja haja-asutusalueväestö iän ja sukupuolen mukaan kunnittain 31.12.2011 8.2.2013. Tilastokeskus. Viitattu 26.9.2013.
  63. Taajamat väkiluvun ja väestöntiheyden mukaan 31.12.2011 8.2.2013. Tilastokeskus. Viitattu 26.9.2013.
  64. Helminen, Ville et al: Paikkatietomuotoisen alueluokituksen muodostamisperiaatteet (PDF) Suomen ympäristökeskus. Viitattu 25.7.2015.
  65. Helsinki tiedon kohteena, s. 13 ja 26.
  66. Helsinki tiedon kohteena, s. 21 ja 22.
  67. Helsinki tiedon kohteena, s. 30–32.
  68. Helsinki tiedon kohteena, s. 14, 15 ja 18.
  69. Helsinki tiedon kohteena, s. 20.
  70. Helsinki tiedon kohteena, s. 22 ja 23
  71. Helsinki tiedon kohteena, s. 34.
  72. Helsinki tiedon kohteena, s. 16 ja 17.
  73. Helsinki tiedon kohteena, s. 19 ja 20
  74. Helsinki tiedon kohteena, s. 24
  75. Helsinki tiedon kohteena, s. 27 ja 28.
  76. Helsinki City Urban Office: Web Publications 39/2006 – The Economic Map of Urban Europe
  77. Hel.fi Talousarvio 2012
  78. Helsinginuutiset.fi
  79. HS:Vanhuksia hoidetaan väärässä paikassa, viitattu 7. toukokuuta 2009[vanhentunut linkki]
  80. Tarkastuslautakunta: Valtion pitää maksaa Helsingille suurkaupunkirahaa 7.5.2009. HS.fi. Viitattu 7.5.2009.[vanhentunut linkki]
  81. Yritystoiminnan tunnuslukuja 2013 (s. 5) Helsingin seudun yrityskatsaus. HSY. Viitattu 8.2.2016.
  82. Suurimmat yritykset Helsingin seudulla (s. 14) Helsingin seudun yrityskatsaus. HSY. Viitattu 8.2.2016.
  83. a b Tyopaikka ja elinkeinorakenne Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut lähde: Tilastokeskus. 2014. Helsingin kaupunki. Viitattu 25.7.2015.
  84. Helsingin seudun toimialarakenne Kaupunkitutkimus. Kaupunkitutkimus TA Oy. Viitattu 8.2.2016.
  85. YTV – yritykset ja toimipaikat
  86. Helsingin seudun yritystoiminta Urban Zone -paikallisaluejaolla; Helsingin seudun asemanseudut yritysalueina (s. 16-26) Helsingin seudun yrityskatsaus. HSY. Viitattu 8.2.2016.
  87. Työpaikkaomavaraisuus kuntien tunnuslukuna 26.5.2014.
  88. Työssäkäyntialueet kuntauudistuksen pohjaksi Tilastokeskus. 2005. Viitattu 8.2.2016.
  89. Työssäkäyntialueet 2015 Tilastokeskus. Viitattu 8.2.2016.
  90. Helsingin kaupunginvaltuuston puoluejakauma kaudella 2013–2016 Helsingin kaupunginvaltuusto. Viitattu 8.2.2016.
  91. Kaupunginjohtajat Helsingin kaupunki. Viitattu 25.7.2015.
  92. Helsingin kaupunki: Virastot ja laitokset[vanhentunut linkki]
  93. Helsingin kaupunki: Kaupunkikonsernin tytäryhtiöt[vanhentunut linkki]
  94. Helsingin kaupunkikonsernin tytäryhteisöt Hel.fi. Viitattu 19.4.2014.[vanhentunut linkki]
  95. Helsingin kaupungin henkilöstökeskus[vanhentunut linkki]
  96. Tilastokeskus: Yliopistojen uudet opiskelijat ja opiskelijat yhteensä yliopistoittain ja koulutusasteittain 2006 (Excel-tiedosto) 24.4.2007. Viitattu 30. 12.2007.
  97. Helsingin peruskoulut 2016-2017 hel.fi. Viitattu 7.12.2015.
  98. HELSINGIN OPETUSVIRASTON VUODEN 2016 TALOUSARVIOESITYS JA VUOSIEN 2016 - 2018 TALOUSSUUNNITELMAEHDOTUS (s.15) Opetuslautakunta suomenkielinen jaosto 6.5.2016. Viitattu 7.12.2015.
  99. Oman äidinkielen opetus hel.fi. Viitattu 7.12.2015.
  100. Terveysasemien yhteystiedot Helsingin kaupunki. Viitattu 8.2.2016.
  101. http://www.hel.fi/www/Helsinki/fi/sosiaali-ja-terveyspalvelut/terveyspalvelut/sairaalat/
  102. http://www.hs.fi/kaupunki/a1412656007503
  103. Sairaalat HUS. Viitattu 8.2.2016.
  104. Keskitetty neuvonta Helsingin kaupunki. Viitattu 1.11.2010.[vanhentunut linkki]
  105. Sosiaaliasemat Helsingin kaupunki. Viitattu 1.11.2010.[vanhentunut linkki]
  106. Sosiaaliasemat Helsingin kaupunki. Viitattu 1.11.2010.[vanhentunut linkki]
  107. HKL – osa toimivaa kaupunkia (PDF) (Internet Archive) 2003. HKL. Viitattu 30.4.2014.
  108. Sörnäisiin tulossa Helsingin niemen vilkkain väylä Helsingin Snaomat. 2015. Viitattu 10.2.2016.
  109. Pesonen H: Helsingin seudun pääväylien toimivuuden tehostaminen Uudenmaan ELY-keskus. 2011. Viitattu 10.2.2016.
  110. Suomen vilkkain väylä Kehä I remonttiin – luvassa lähes kahden vuoden liikennesumppu Helsingin sanomat. Viitattu 10.2.2016.
  111. Selvitys: Kaupungit autoistuvat HS.fi. 26.4.2007. Viitattu 30.4.2014.[vanhentunut linkki]
  112. Autoilija valvontaan ja verolle? Verkkouutiset. 26.4.2007. Viitattu 30.4.2014.[vanhentunut linkki]
  113. Kehäradan liikenne käynnistyy 1.7. – lentoasemalle alkuvaiheessa korvaava yhteys 25.6.2015. Liikennevirasto. Viitattu 5.7.2015.
  114. Malmi on Suomen tärkein yleisilmailukenttä Pikakatsaus / Malmi Airport. Viitattu 10.2.2016.
  115. Junalla pääkaupunkiseudun lähiliikenteessä VR. Viitattu 10.2.2016.
  116. Kaupunkiradan jatkaminen Leppävaarasta mahdollistaa entistä tiheämmän lähijunaliikenteen (Pääkaupunkiseudun kaupunkiradat ovat lisäraiteita, joita käyttävät ainoastaan lähiliikennejunat.) HSL. 2013. Viitattu 10.2.2016.
  117. Alusliikenne, vuositilastot, 2011 Suomen Satamaliitto. Viitattu 27.7.2012.
  118. Matkustajaliikenne, vuositilastot, 2011 Suomen Satamaliitto. Viitattu 27.7.2012.
  119. Helsingin Sataman vuosikertomus 2011, s. 10. Helsingin Satama, 2011. Teoksen verkkoversio (viitattu 27.7.2012).
  120. Helsingin Sataman vuosikertomus 2007 Viitattu 14.8.2008.[vanhentunut linkki]
  121. Helsingin juhlaviikoilla 278 000 kävijää Helsingin Sanomat. Viitattu 7.2.2016.
  122. http://www.maailmakylassa.fi/
  123. Radio Aallon Helsinki-päivän konsertti Stadissa. Viitattu 7.2.2016.
  124. http://www.helsinkipaiva.fi/
  125. Historia Tuska. Viitattu 7.2.2016.
  126. http://www.flowfestival.com/uploads/2013/08/flow_tiedote_110813.pdf
  127. Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilla jättiohjelmisto Keskisuomalainen. 2015. Viitattu 7.2.2016.
  128. Talvivaaran miehet -dokumentti avaa DocPoint-festivaalin ILtalehti. Viitattu 7.2.2016.
  129. Musiikkitalon historia Musiikkitalo. Viitattu 7.2.2016.
  130. Helsingin elokuvateatterit / leffateatterit Stadissa. Viitattu 7.2.2016.
  131. Kirjastot Helsingin kaupunki. Viitattu 7.2.2016.
  132. Urheilutapahtumia Visit Helsinki. Viitattu 7.2.2016.
  133. HIFK Friidrott HIFK. Viitattu 7.2.2016.
  134. Jokereilla keskimäärin 10932 katsojaa KHL-kotipeleissä Sportti. Viitattu 7.2.2016.
  135. Helsingin Ponnistus Urheilumuseo. Viitattu 7.2.2016.
  136. Liikuntaviraston liikuntapaikat Helsingin Kaupunki. Viitattu 7.2.2016.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Biström, Anna & Paqvalén, Rita & Rask, Hedvig (toim.): Naisten Helsinki: Kulttuurihistoriallinen opas. (Kvinnornas Helsingfors: En kulturhistorisk guide, 2010.) Suomentaneet Riie Heikkilä ym. Helsinki: Schildts, 2010. ISBN 978-951-50-1994-3.
  • Haavikko, Paavo (toim.): Helsinki – kaupunki graniittisilla juurilla, avaralla niemellä. Helsinki: Art House, 2000. ISBN 951-884-275-2.
  • Jokinen, Pauli (teksti) & Väänänen, Marja (valokuvat): Kulttuurikävelyllä Helsingissä. Helsinki: Minerva, 2011. ISBN 978-952-492-546-4.
  • Klinge, Matti & Kolbe, Laura: Helsinki, Itämeren tytär: Lyhyt historia. Uudistettu laitos. Helsingissä: Otava, 2007. ISBN 978-951-1-21812-8.
  • Leino, Eino: Kirjailijoiden Helsinki. Helsinki: Gummerus, 2012. ISBN 978-951-20-8846-1.
  • Ääniä stadista. Otavan äänikirja. Toimittanut Peikko Pitkänen (2 cd-levyä + 16-sivuinen esite).

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Helsinki.
Helsingin keskusta Lasipalatsin edestä; vasemmassa reunassa näkyy Kiasma, keskellä Postitalo ja oikealla Sokos-tavaratalo.