Tämä on hyvä artikkeli.

Helsinki

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee Helsingin kaupunkia. Sanan muita merkityksiä on täsmennyssivulla.
Helsinki
Helsingfors
Helsinki.vaakuna.svg Helsinki.sijainti.suomi.2009.svg

vaakuna

sijainti

Helsinki montage 2015.jpg
www.hel.fi
Sijainti 60°10′15″N, 24°56′15″E
Maakunta Uudenmaan maakunta
Seutukunta Helsingin seutukunta
Perustettu 1550
Kuntaliitokset Helsingin kuntaliitokset
Haaga (1946)
Huopalahti (1946)
Kulosaari (1946)
Oulunkylä (1946)
Pinta-ala ilman merialueita 215,12 km²
259:nneksi suurin 2016 
Kokonaispinta-ala 715,48 km²
165:nneksi suurin 2016 [1]
– maa 214,21 km²
– sisävesi 0,91 km²
– meri 500,36 km²
Väkiluku 632 577
 suurin 31.7.2016 [2]
väestötiheys 2 953 as./km² (31.7.2016)
Ikäjakauma 2014 [3]
– 0–14-v. 13,9 %
– 15–64-v. 69,8 %
– yli 64-v. 16,4 %
Äidinkieli 2014 [4]
suomenkielisiä 80,8 %
ruotsinkielisiä 5,8 %
– muut 13,5 %
Kunnallisvero 18,5 %
298:nneksi suurin 2016 [5]
Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen
Hallituksen puheenjohtaja Tatu Rauhamäki
Helsingin kaupunginvaltuusto 85 paikkaa
– puheenjohtaja Mari Puoskari
  2013–2016[6]
 • Kok.
 • Vihr.
 • SDP
 • Vas.
 • PS
 • RKP
 • Kesk.
 • KD
 • SKP

23
19
15
9
8
5
3
2
1

Helsinki (ruots. Helsingfors) on Suomen pääkaupunki ja Uudenmaan maakuntakeskus. Se sijaitsee Suomenlahden pohjoisrannalla Uudenmaan maakunnan keskiosassa. Helsingin naapurikunnat ovat lännessä Espoo, pohjoisessa Vantaa ja idässä Sipoo. Kaupungissa on 632 577 asukasta.[2] Helsingin keskustaajama ulottuu usean naapurikunnan alueelle. Laajemmalla Helsingin seudun metropolialueella on 1 438 750 asukasta.[7]

Helsinki on Suomen kulttuurillinen, hallinnollinen, poliittinen ja liike-elämän keskus, monen suuren yrityksen kotikaupunki ja maan suurin työnantaja. Kaupunki perustettiin Tallinnan kilpailijaksi Vantaanjoen suulle vuonna 1550 ja siirrettiin nykyiselle paikalleen vuonna 1640. Helsingistä tuli Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupunki vuonna 1812 ja Suomen pääkaupunki maan itsenäistyessä vuonna 1917.

Helsinki-nimen alkuperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1630-luvulla esitetyn käsityksen mukaan Helsingin seudun uudisasukkaat olisivat tulleet 1200-luvun puolivälin tienoilla Keski-Ruotsista Hälsinglandin maakunnasta, ja Vantaanjokea olisi ryhdytty uudisasukkaiden mukaan kutsumaan nimellä Helsingå, mistä 1300-luvulla syntynyt kirkkopitäjä olisi vuorostaan saanut nimen Helsinge.[8] Nykyisin käsitystä pidetään kuitenkin kyseenalaisena, sillä murretutkimuksen perusteella uudisasukkaat tulivat Uplannista ja sen lähiseuduilta.[9] Historioitsija Tapio Salminen arvioi, että nimi Helsinge juontuu ”pikemminkin jostain itse seutuun ja sen kolonisaatioasutuksen sijaintiin liittyvästä piirteestä” eikä nimen alkuperä ole enää yksiselitteisesti tutkimuksen tavoitettavissa.[10]

Kun joen suulle, Forsbyn kylän (nykyisin Koskela) kohdalle, alettiin perustaa kaupunkia vuonna 1548, siitä ryhdyttiin käyttämään nimitystä Helsinge fors eli ’Helsingin koski’, mikä vakiintui sitten muotoon Helsingfors. Nimi viittaa Vantaanjoen suulla sijaitsevaan koskeen, joka nykyään tunnetaan nimellä Vanhankaupunginkoski.[11] Kansan suussa paikka tunnettiin kuitenkin lähinnä muunnelmilla Helsinge tai Helsing, josta kehittyi suomenkielinen muoto Helsinki.[12]

Nimeä Helsinki on käytetty suomenkielisissä asiakirjoissa ja sanomalehdissä vuodesta 1819 lähtien, jolloin Suomen senaatti siirtyi kaupunkiin ja siellä annetut asetukset alettiin päivätä siellä. Näin nimi Helsinki vakiintui suomen kirjakieleen.[13]

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Helsingin maantiede
Helsingin saaristoa kesällä

Helsingin pinta-ala on 2016-01-011. tammikuuta 2016 715,48 km², josta 214,21 km² on maata, 0,91 km² sisävesialueita ja loput 500,36 km² merivesialueita.[1]

Helsingissä on viheralueita yhteensä noin 8 500 hehtaaria.[14] Puistot vaihtelevat klassisista muotopuistoista ydinkeskustasta alkavaan 10 km² laajuiseen Keskuspuistoon. Helsingissä on 52 luonnonsuojelualuetta, joiden yhteenlaskettu pinta-ala on 689,3 hehtaaria.[15] Helsingin nimikkokasvi on vaahtera ja nimikkoeläin orava.[16]

Helsingin maa-alueen maantieteellinen keskipiste on Viikissä.[17] Korkeimmalla Helsingissä asutaan Jakomäenkalliolla, jonka korkeus on 59,5 metriä meren pinnasta,[18] ja korkein maastokohta on Malminkartanonhuippu, joka nousee 90 metrin korkeuteen. Huipulla on Hanna Vainion suunnittelema ympäristötaideteos ”Tuulet ja suunnat”.[19]

Rannikot ja vesialueet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin kantakaupunki sijaitsee niemellä kahden sisämaahan työntyvän merenlahden välissä: länsipuolella on Seurasaarenselkä, itäpuolella Kruunuvuorenselkä ja sen jatkeena Vanhankaupunginlahti.[20]

Seurasaarenselän yhdistää mereen noin puoli kilometriä leveä Lauttasaarensalmi kantakaupungin ja Lauttasaaren välissä. Sen läheisyydessä on Länsisatama ja pienemmät lahdet Hietalahti ja Ruoholahti. Kantakaupungin luoteispuolella on Munkkiniemi, josta johtaa saariketju Lauttasaareen. Saarten väliset kapeat salmet yhdistävät Seurasaarenselän lännempänä sijaitsevaan Laajalahteen, jonka poikki kulkee Helsingin ja Espoon raja. Keskellä Seurasaarenselkää sijaitsee Seurasaari.[20]

Kantakaupungin itäpuolella sijaitsevan Kruunuvuorenselän erottaa avomerestä joukko saaria, joille on rakennettu Suomenlinna. Kruunuvuorenselän lahtia ovat Eteläsatama ja Pohjoissatama, joiden välissä on Katajanokka. Pohjoissatamasta työntyy länteen salmi, joka johtaa Töölönlahteen. Salmen yli johtavat Hakaniemen silta ja Pitkäsilta ja varsinaisen Töölönlahden suulla sijaitseva rautatiepenger.[20]

Kruunuvuorenselän jatkeena pohjoisessa on Vanhankaupunginlahti, johon Vantaanjoki laskee Vanhankaupunginkosken kautta. Välissä on joukko saaria, joista suurimmat ovat Kulosaari, Mustikkamaa ja Korkeasaari. Niiden itäpuolella on Herttoniemi, ja sen edustalla suuret saaret Laajasalo ja Santahamina, jotka rajoittavat Kruunuvuorenselkää itäpuolelta. Kaupungin itäisimmässä osassa on laaja Vuosaaren niemimaa, jota rajoittavat Vartiokylänlahti ja Porvarinlahti.[20]

Ilmasto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin kuukausien keskimääräiset lämpötilat ja sademäärät ilmastokaaviona.


Helsingissä vallitsee merellisen ja mantereisen ilmaston välimuoto: talvet ovat suomalaisittain melko lauhoja ja kesät lämpimiä, joskin hellepäiviä on vähemmän kuin Etelä-Suomen sisämaassa. Merituuli viilentää kaupungin ilmaa keväisin, kun taas syksyllä vaikutus on päinvastainen: esimerkiksi vertailukaudella 1981–2010 terminen talvi alkoi Helsingin Kaisaniemen mittausasemalla Ilmatieteen laitoksen mukaan vasta 7. joulukuuta. Helsingin pakkasennätys mitattiin Kaisaniemessä tammikuussa 1987, jolloin lämpötila laski −34,3 °C asteeseen. Kaisaniemen lämpöennätys on +31,6 °C heinäkuussa 1945. Sadepäiviä (sademäärä väh. 0,1 mm) on keskimäärin 182 vuodessa. Aurinkotuntien määrä on suurin rannikolla, ja se laskee sisämaahan mentäessä. Kaudella 1981–2010 lähin mittauspaikka oli Helsinki-Vantaan lentoasema, jossa havaittiin 1 780 aurinkotuntia. Luku on korkeampi kuin sisä-Suomen mittausasemilla, mutta alempi kuin Suomenlahden saaristossa.[21][22] Auringon kulma kesäpäivänseisauksessa on korkeimmillaan 53,3° ja talvipäivänseisauksessa 6,5°.[23]

Kaisaniemen ilmastotilastoa
tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu
Vrk:n ka. ylin lämpötila (°C) −1,3 −1,9 1,5 7,6 14,4 18,5 21,5 19,8 14,6 9,0 3,7 0,5 ka. 9
Vrk:n ka. alin lämpötila (°C) −6,5 −7,4 −4,1 0,8 6,3 10,9 14,2 13,1 8,7 4,3 −0,6 −4,5 ka. 2,9
Vrk:n keskilämpötila (°C) −3,9 −4,7 −1,3 3,9 10,2 14,6 17,8 16,3 11,5 6,6 1,6 −2 ka. 5,9
Sademäärä (mm) 52 36 38 32 37 57 63 80 56 76 70 58 Σ 655
Sadepäivät (d) 19 17 15 11 11 14 12 15 14 16 18 20 Σ 182
Veden lämpötila (°C) 2 1 1 2 5 9 15 17 14 10 7 3 ka. 7,2
L
ä
m
p
ö
t
i
l
a
−1,3
−6,5
−1,9
−7,4
1,5
−4,1
7,6
0,8
14,4
6,3
18,5
10,9
21,5
14,2
19,8
13,1
14,6
8,7
9,0
4,3
3,7
−0,6
0,5
−4,5
S
a
d
a
n
t
a
52
36
38
32
37
57
63
80
56
76
70
58


Lähde: [24]

Seutu ja seutukunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin seutu on Helsinkiä ympyröivä metropolialue. Siihen kuuluvat Helsingin lisäksi Espoo, Vantaa, Kauniainen, Hyvinkää, Järvenpää, Kerava, Kirkkonummi, Nurmijärvi, Sipoo, Tuusula, Pornainen, Mäntsälä ja Vihti.[25] Helsingin seutua laajempi alue on Helsingin seutukunta, joka on yksi Suomen seutukunnista.[26]

Kaupunginosat ja piirit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aluejakojen vertailu
Kaupunginosajako Piirijako
59 kaupunginosaa 8 suurpiiriä
34 peruspiiriä
148 osa-aluetta 148 osa-aluetta
404 pienaluetta 404 pienaluetta[27]
Helsingin aluejako kaupunginosiin.
Helsingin kahdeksan suurpiiriä.

Helsinki jakaantuu 59 kaupunginosaan. Sen lisäksi lähinnä Helsingin kaupungin hallinnon tarpeita varten on luotu piirijako.[28]

Helsingin kantakaupunki tarkoittaa tarkemmin määrittelemätöntä Helsingin ydinaluetta, esikaupunkien ja lähiöiden vastakohtana. Nimitykset liikekeskusta ja ydinkeskusta tarkoittavat yleensä Kluuvia ja Kampin itä- ja pohjoisosia.[29][30]

Kaupunginosat osa-alueineen suurpiireittäin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingissä on 8 suurpiiriä ja 34 peruspiiriä.[28]

Eteläinen suurpiiri: 1. Kruununhaka | 2. Kluuvi | 3. Kaartinkaupunki | 4. Kamppi | 5. Punavuori | 6. Eira | 7. Ullanlinna | 8. Katajanokka | 9. Kaivopuisto | 13. Etu-Töölö | 14. Taka-Töölö | 20. Länsisatama (Ruoholahti; Salmisaari; Lapinlahti; Jätkäsaari; Hernesaari) | 31. Lauttasaari (Kotkavuori; Vattuniemi; Myllykallio; Koivusaari) | 52. Suomenlinna
Läntinen suurpiiri: 15. Meilahti | 16. Ruskeasuo (Vanha Ruskeasuo; Pikku Huopalahti) | 18. Laakso | 29. Haaga (Etelä-Haaga; Kivihaka; Pohjois-Haaga; Lassila) | 30. Munkkiniemi (Vanha Munkkiniemi; Kuusisaari; Lehtisaari; Munkkivuori; Niemenmäki; Talinranta) | 32. Konala | 33. Kaarela (Kannelmäki; Maununneva; Malminkartano; Hakuninmaa; Kuninkaantammi; Honkasuo) | 46. Pitäjänmäki (Pajamäki; Tali; Reimarla; Marttila; Pitäjänmäen yritysalue)
Keskinen suurpiiri: 10. Sörnäinen (Vilhonvuori; Kalasatama; Sompasaari; Hanasaari) | 11. Kallio (Siltasaari; Linjat; Torkkelinmäki) | 12. Alppiharju (Harju; Alppila) | 17. Pasila (Länsi-Pasila; Pohjois-Pasila; Itä-Pasila; Keski-Pasila) | 21. Hermanni (Hermanninmäki; Hermanninranta; Kyläsaari) | 22. Vallila | 23. Toukola (Toukola; Arabianranta) | 24. Kumpula | 25. Käpylä | 26. Koskela | 27. Vanhakaupunki
Pohjoinen suurpiiri: 28. Oulunkylä (Pirkkola; Maunula; Metsälä; Patola; Veräjämäki; Maunulanpuisto; Veräjälaakso) | 34. Pakila (Länsi-Pakila; Itä-Pakila) | 35. Tuomarinkylä (Paloheinä; Torpparinmäki; Tuomarinkartano; Haltiala)
Koillinen suurpiiri: 36. Viikki (Viikinranta; Latokartano; Viikin tiedepuisto; Viikinmäki) | 37. Pukinmäki | 38. Malmi (Ylä-Malmi; Ala-Malmi; Pihlajamäki; Tattariharju; Malmin lentokenttä; Pihlajisto) | 39. Tapaninkylä (Tapaninvainio; Tapanila) | 40. Suutarila (Siltamäki; Tapulikaupunki; Töyrynummi) | 41. Suurmetsä (Puistola; Heikinlaakso; Tattarisuo; Alppikylä; Jakomäki)
Kaakkoinen suurpiiri: 19. Mustikkamaa–Korkeasaari | 42. Kulosaari | 43. Herttoniemi (Länsi-Herttoniemi; Roihuvuori; Herttoniemen yritysalue; Herttoniemenranta) | 44. Tammisalo | 48. Vartiosaari | 49. Laajasalo (Yliskylä; Jollas; Tullisaari; Kruunuvuorenranta; Hevossalmi) | 50. Villinki | 51. Santahamina | 53. Ulkosaaret (Länsisaaret; Itäsaaret; Aluemeri)
Itäinen suurpiiri: 45. Vartiokylä (Vartioharju; Puotila; Puotinharju; Myllypuro; Marjaniemi; Roihupellon teollisuusalue; Itäkeskus) | 47. Mellunkylä (Kontula; Vesala; Mellunmäki; Kivikko; Kurkimäki) | 54. Vuosaari (Keski-Vuosaari; Nordsjön kartano; Uutela; Meri-Rastila; Kallahti; Aurinkolahti; Rastila; Niinisaari; Mustavuori)
Östersundomin suurpiiri: 55. Östersundom | 56. Salmenkallio | 57. Talosaari | 58. Karhusaari | 59. Ultuna (Landbo, Puroniitty)

Kaupunkinäkymä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eteläistä Helsinkiä Hotelli Tornista nähtynä. Vasemmalla Erottajan pelastusaseman torni, keskellä Johanneksenkirkko ja oikealla Mikael Agricolan kirkko. Taustalla Suomenlinnaa ja Suomenlahti. Etualalla Helsingin vanha kirkko ja vanhan kirkon puisto eli Ruttopuisto.
Eteläistä Helsinkiä Hotelli Tornista nähtynä. Vasemmalla Erottajan pelastusaseman torni, keskellä Johanneksenkirkko ja oikealla Mikael Agricolan kirkko. Taustalla Suomenlinnaa ja Suomenlahti. Etualalla Helsingin vanha kirkko ja vanhan kirkon puisto eli Ruttopuisto.

Arkkitehtuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin arkkitehtuurissa huomattavimmat tyylisuunnat ovat uusklassismi, jugend ja funktionalismi.[31] Suurin osa Helsingin rakennuksista on rakennettu vuoden 1808 tulipalon jälkeen. Helsingin kantakaupungin vanhin säilynyt rakennus on Sederholmin talo (1757) Senaatintorin ja Katariinankadun risteyksessä.[31] Myös Suomenlinnassa on 1700-luvulla valmistuneita rakennuksia, muun muassa Kustaanmiekan Kuninkaanportti (1753–1754).[32]

Uusklassismi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun Helsingistä tuli Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupunki, kaupunkia piti rakentaa uudelleen tulipalon jälkeen. Uusi asemakaava ja uudet rakennukset syntyivät Johan Albrecht Ehrenströmin ja Carl Ludvig Engelin yhteistyönä. Kaupungille luotiin empiretyylinen keskusta, jonka perusilme on säilynyt 2000-luvulle asti.[33] Ehrenströmin asemakaavassa Kruununhaka, Kluuvi, Kaartinkaupunki, Kamppi ja Punavuori saivat nykyisen korttelirakenteensa, mutta yksi- tai kaksikerroksiset empiretyyliset puutalot on purettu lähes kokonaan uudempien ja kookkampien kivirakennusten tieltä.[34]

Engelin piirtämiä rakennuksia on eritoten Senaatintorin ympärillä. Senaatintorin itä- ja länsipäädyissä sijaitsevat Helsingin yliopiston päärakennus (1828–1832) ja Valtioneuvoston linna (1818–1822).[35][36] Senaatintoria hallitsee pohjoispäässä sijaitseva empiretyylinen, valkea Helsingin tuomiokirkko (1830–1846, vihitty 1852).[37] Lähiympäristössä sijaitsevat muun muassa kaupungintalo (1828-1833)[38], yliopiston kirjasto (1836–1845),[39] entinen sisätautien klinikka, nykyinen Helsingin yliopiston humanistisen tiedekunnan kampusrakennus (1824)[40][41] ja ortodoksinen Pyhän Kolminaisuuden kirkko (1827).[42] Empiretyylisen Presidentinlinnan (1820) suunnitteli Pehr Granstedt[43]. Helsingin vanhin kirkko on Vanha kirkko (1826), jonka suunnitteli Engel.[44]

Kertaustyylit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Empire-keskustan rakentamisen jälkeen Helsingissä oli hiljaisempi rakennuskausi 1860-luvulle asti. Monet uudet liikerakennukset olivat neljä-, viisi- tai kuusikerroksisia, ja ne toivat viitteitä mannermaiseen arkkitehtuuriin. Uuden sukupolven huomattavin arkkitehti oli uusrenessanssia edustanut Theodor Höijer, joka suunnitteli muun muassa Pohjoisesplanadille ehjän kaupunkikuvallisen kokonaisuuden. Höijerin piirustusten mukaan on rakennettu muun muassa Ateneumin taidemuseo (1887), jonka arkkitehtuuriin kuuluvat monet korkokuvat ja patsaat, ja Rikhardinkadun kirjasto.[45] Suomen Pankkia vastapäätä sijaitsee uusrenessanssityylinen Säätytalo (1891).[46]

Uusgotiikan ainoita näkyviä julkisia rakennuksia on Ullanlinnassa sijaitseva Johanneksenkirkko (1891), joka on Suomen suurin kivikirkko. Sen kaksoistornit kohoavat 74 metriin ja istumapaikkoja on 2 600.[47] Muita esimerkkejä uusgotiikasta ovat Ritarihuone Kruununhaassa sekä katolinen pyhän Henrikin katedraali.[48][49]

Jugend ja kansallisromantiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jugendtyyli on Helsingin näkyvimpiä arkkitehtuurin tyylisuuntauksia, ja 1900-luvun alkuvuosina rakennetut jugendtyyliset kerrostalot hallitsevat monen Helsingin kaupunginosan katukuvaa.[50]

Jugendin alkuvaiheessa näkyivät kansainväliset arkkitehtuurisuuntaukset, mistä todistavat keskustan useat liikerakennukset ja Suomen Kansallisteatteri (1902).[51][52] Jugendin toisen vaiheen, Kansallisromantiikan kauden merkittävimpiin töihin kuuluvat Gesellius–Lindgren–Saarisen Pohjolan talo ja kauden päättävä Kansallismuseo sekä Lars Sonckin Puhelinyhdistyksen talo.[51] Kansallismuseon ulkoasu mukailee kansallisromanttisesti Suomen keskiaikaisia linnoja, mutta sisältä se edustaa lähinnä jugendtyyliä.[53] Myöhäisjugendissa arkkitehtuuri palasi klassisiin aiheisiin. Ajanjakson tärkein arkkitehtuurikilpailu järjestettiin Helsingin rautatieasemasta. Eliel Saarinen voitti sen kansallisromanttisella ehdotuksella, mutta ehdotus muuttui lopulta kritiikin jälkeen kohti konstruktivismia ja rationalismia.[51]

Modernismi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen tunnetuimpia rakennuksia on Eduskuntatalo (1926–1931). Rakennus on tyyliltääm lähinnä klassistinen, mutta on siinä on myös heräävän funktionalismin piirteitä.[54] Suomen ensimmäiseksi pilvenpiirtäjäksi kutsuttu Hotelli Torni rakennettiin 1931.[55]

Funktionalismi murtautui suomalaiseen arkkitehtuuriin 1930-luvulla, ja niin sanottu töölöläisfunkkis loi yhtenäisen ilmeen Keski- ja Taka-Töölön asuinkerrostaloihin. Helsingissä on kuitenkin melko vähän funktionalismia syvimmin edustavia rakennuksia. Teollisuusarkkitehtuurin parhaita esimerkkejä on SOK:n Vallilan tuotantolaitokset. Niin sanottua valkoista funktionalismia rakennettiin runsaasti vuoden 1940 olympialaisia varten, kuten Olympiastadion, Autopalatsi, Lasipalatsi ja Olympiakylä, joka oli Helsingin ensimmäinen funktionalistinen avokorttelirakenteinen kaupunginosa.[56] Funktionalistinen Helsinki-Malmin lentoasema on Suomen lentokentistä ainoana luetteloitu valtakunnallisesti merkittäväksi kulttuurihistorialliseksi ympäristöksi.[57][58]

Toisen maailmansodan jälkeisen jälleenrakentamiskauden aikana Helsinkiin nousi lyhyessä ajassa rakennuskannaltaan yhtenäisiä lähiöitä, kuten Maunula, Haaga, Munkkivuori, Lauttasaari, Länsi-Herttoniemi ja Roihuvuori. Suomalaista arkkitehtuuria leimasi 1950-luvulla yksinkertaisuus ja inhimillinen mittakaava. Helsingissä tätä humaania rationalismia edustavat muun muassa Kansallisteatterin pieni näyttämö ja Kulttuuritalo.[59]

Suomi kaupungistui voimakkaasti 1960–1970-luvuilla. Helsingissä uusia asukkaita varten rakennettiin muun muassa Pihlajamäki, jossa käytettiin Suomessa ensimmäisen kerran laajassa mittakaavassa betonielementtimenetelmää. 1960-luvun arkkitehtuurin veistoksellisempia esimerkkejä ovat Kannelmäen ja Temppeliaukion kirkot sekä Helsingin kaupunginteatteri. Kaksi viimeksi mainittua ovat esimerkkejä myös suuren rakennushankkeen taitavasta sijoittamisesta ympäristöönsä. Tällaista suuntausta edustaa myös Alvar Aallon keskustasuunnitelmasta ainoana toteutettu Finlandia-talo. Kasvukaudella purettiin monia vanhoja arvorakennuksia, ja esimerkiksi Katajanokalla sijaineen Norrménin talon tilalle rakennettin Stora Enson pääkonttori.[60]

1980- ja 1990-luvuilla rakennetussa Pikku Huopalahdessa on pyritty pääsemään eroon yksi-ilmeisestä ruutukaavasta. Pikku Huopalahden ilme onkin hyvin orgaaninen, eivätkä sen kadut toistu samanlaisina. Itäkeskus oli puolestaan ensimmäinen 1980-luvulla rakennettu aluekeskus.[61] Helsinkiä on myös pyritty suojelemaan 1900-luvun lopulla, ja monia vanhoja rakennuksia on peruskorjattu.[62] Modernia arkkitehtuuria edustaa muun muassa Nykytaiteen museo Kiasma, joka koostuu kahdesta suorasta ja kaarevaseinäisestä osasta. Kiasman vieressä on lasiseinäinen Sanomatalo (1999).

Nähtävyydet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Helsingin nähtävyydet

Merellinen Helsinki on nähtävyys itsessään, yksi Suomen 27:stä kansallismaisemasta.[63] Merkittävimpiä nähtävyyksiä on Suomenlinnan linnake, joka on merkitty Unescon maailmanperintöluetteloon. Toinen saarikohde on Seurasaaren virkistysalue ja ulkoilmamuseo.[64] Lapsiperheiden suosimia nähtävyyksiä ovat Linnanmäen huvipuisto ja Korkeasaaren eläintarha.[65] Helsingin kirkoista tunnetuimpia ovat Temppeliaukion kirkko, ortodoksinen Uspenskin katedraali ja Helsingin tuomiokirkko, joka hallitsee empiretyylistä Senaatintoria. Sen reunalla sijaitsevat Helsingin yliopiston päärakennus ja Valtioneuvoston linna. Senaatintorilta on lyhyt matka Kauppatorille, jonka reunalla sijaitsevat Presidentinlinna ja Helsingin kaupungintalo. Esplanadin puisto on ydinkeskustan merkittävin puisto. Mannerheimintien varrella on muun muassa Kansallismuseo, Eduskuntatalo, nykytaiteen museo Kiasma ja Stockmannin tavaratalo.[66] Aleksanterinkatu on keskustan merkittävin ostos- ja liikekatu. Merkittäviä ostoskeskuksia ovat Kauppakeskus Itäkeskus, joka on Pohjoismaiden suurin, ja ydinkeskustassa sijaitseva viisikerroksinen Kampin keskus.[67] Helsingin keskusta-alueeseen voi tutustua nopeasti linjojen 2 ja 3 raitiovaunulla, joka ajaa kahdeksikon muotoista reittiä. Töölössä sijaitsevassa Ratikkamuseossa voi tutustua Helsingin joukkoliikenteen historiaan. Olympiastadionin 72 metriä korkeasta tornista voi luoda yleiskatsauksen Helsinkiin.[68]

Tunnettuja patsaita ja muistomerkkejä ovat muun muassa keisari Aleksanteri II:n patsas (1894), suihkulähdeveistos Havis Amanda (1908), Paavo Nurmen juoksijapatsas (1925), Kolmen sepän patsas (1932), Aleksis Kiven muistopatsas (1939), marsalkka Mannerheimin ratsastajapatsas (1960) ja Sibelius-monumentti (1967).[69]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Helsingin historia
C. L. Engel, Helsingin raatihuoneentori, 1820.
Jatkosodan pommitusten tuhoja Helsingissä helmikuussa 1944.

Kuningas Kustaa Vaasa perusti Helsingin Vantaanjoen suulle Forsbyn eli Koskelan keskiaikaisen kylän paikalle 12. kesäkuuta 1550.[70][71] Kaupungin oli tarkoitus kilpailla Tallinnan kanssa kauppakaupunkina, ja kuningas määräsi Porvoon, Tammisaaren, Rauman ja Ulvilan porvarit muuttamaan Helsinkiin.[70] Joen suuhaarojen väliseen saareen perustettiin kuninkaankartano vuonna 1551, ja kaupunkiin rakennettiin kirkko 1553. Ruotsi kuitenkin valloitti Pohjois-Viron ja Tallinnan vuonna 1561, mikä vähensi kuninkaan kiinnostusta Helsinkiin. Helsinki sai tapulioikeudet vuonna 1617, mutta kaupunki pysyi edelleen pienenä ja vaatimattomana, eikä siellä ollut 1640-lukuun mennessä enempää kuin muutama sata asukasta.[72]

Vuonna 1640 Pietari Brahe siirrätti kaupungin meren äärelle Vironniemelle, missä nykyisin sijaitsee muun muassa Senaatintori.[31] Helsinki oli pitkään lähinnä vain pienikokoinen Uudenmaan ja Hämeen läänin maaherran hallintokaupunki, mutta sen merkitys alkoi kasvaa, kun kaupungin edustalle ryhdyttiin vuonna 1748 rakentamaan Suomenlinnan linnoitusta.[70] Linnoitustyöt toivat lisää asukkaita ja varuskunta vilkastutti kaupungin seuraelämää, kaupankäyntiä ja laivaliikennettä. Helsingin väkiluku oli 1800-luvun alussa kohonnut neljään tuhanteen asukkaaseen.[72]

Suomen sodan aikana 1808 venäläiset valtasivat Helsingin, ja samana vuonna suuri tulipalo hävitti kaupunkia. Helsingistä tuli Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupunki vuonna 1812.[73][74] Turun palon jälkeen vuonna 1827 myös yliopisto siirrettiin Helsinkiin. Helsingistä kehkeytyi hallinto-, yliopisto- ja varuskuntakaupunki, ja se kasvoi maan todelliseksi teollisuuskeskukseksi. Vuonna 1840 kaupungin väkiluku oli noussut noin 20 000:een asukkaaseen.[72]

Teollistumisen ja elinkeinojen harjoittamisen vapautumisen myötä Helsinki kasvoi voimakkaasti 1800-luvun lopussa. Väljät ja matalat puutalokorttelit korvattiin vähitellen monikerroksisilla kivitaloilla. Kaupunki alkoi myös laajentua sisämaahaan, ja uusia kaupunginosia suunniteltiin ja rakennettiin. Helsingin asukasluku oli 1910-luvulla jo yli 100 000.[72]

1900-luvun alussa suomen- ja ruotsinkielisiä oli Helsingissä suunnilleen yhtä paljon, ja työläisistä enemmistö oli suomenkielisiä. Stadin slangi kehittyi lasten ja nuorten keskuudessa suomalais-ruotsalaisena sekakielenä 1890-luvulta alkaen. 1950-luvulta lähtien slangi alkoi voimakkaasti suomalaistua.[75]

Helsingistä tuli itsenäisen Suomen pääkaupunki joulukuussa 1917. Suomen sisällissota puhkesi tammikuussa 1918, kun Hakaniemessä Helsingin työväentalon torniin sytytettiin punainen lyhty vallankumouksen alkamisen merkiksi. Punakaarti valtasi pian kaupungin, ja senaatti eli hallitus joutui lähtemään evakkoon Vaasaan. Saksalaiset valtasivat Helsingin huhtikuussa 1918, ja Mannerheimin johtama valkoinen armeija saapui Helsinkiin seuraavassa kuussa.[76]

Toisen maailmansodan aikana Helsinki joutui useaan Neuvostoliiton suurpommitukseen, mutta selvisi tehokkaan ilmapuolustuksen ansiosta suhteellisen pienin vaurioin. Esimerkiksi Helsingin suurpommitukset helmikuussa 1944 torjuttiin melko pienin tappioin.[70] Lontoon ja Moskovan ohella Helsinki jäi ainoaksi sotaan osallistuneen eurooppalaisen maan pääkaupungiksi, jota ei valloitettu.[77]

Sodan jälkeen Huopalahden, Oulunkylän ja Kulosaaren maalaiskunnat, Haagan kauppala ja merkittävä osa Helsingin pitäjästä liitettiin kaupunkiin. Esikaupunkialueet olivat aiemmin vastustaneet liitosta, mutta väestön nopea kasvu pakotti siihen. Liitosten seurauksena Helsingin pinta-ala viisinkertaistui ja asukasluku kasvoi 51 %:lla.[70]

Helsinki kasvoi sodan jälkeen nopeasti, ja asukasluku nousi yli puolen miljoonan vuonna 1965. Helsinkiä uudisrakennettiin runsaasti 1970- ja 1980-luvuilla, ja tiivistä kaupunkirakennetta nousi muun muassa Malmille, Tapanilaan, Puistolaan ja itäisiin esikaupunkeihin. Keskusta-alueella asui 1970-luvulla lähinnä vanhuksia, mutta 1990-luvulla nuoriso alkoi muuttaa uudelleen kantakaupunkiin. Samalla sotien jälkeen lähiöihin muuttanut väestö on vanhentunut.[70]

Vuonna 1952 pidettiin Helsingin olympialaiset ja vuonna 1975 Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssin (ETYK) huippukokous. Vuonna 1982 avattiin Helsingin metro. Vuonna 2000 Helsinki oli yksi Euroopan kulttuuripääkaupungeista.[78]

Kunnallishallinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Helsingin hallinto
Helsingin vaakuna Helsingin kaupungintalon päädyssä, C. L. Engel, 1833.

Helsingin kaupunginvaltuustossa on 85 jäsentä, joista nykyisellä kaudella (2013–2016) on miehiä 43 ja naisia 42. Suurimmat valtuustoryhmät ovat Kokoomus (21 paikkaa), Vihreät (19) ja SDP (15). Muuhun Suomeen verrattuna Keskustapuolueen kannatus on pieni. [79]

Helsingin kaupunginjohtaja on Jussi Pajunen ja apulaiskaupunginjohtajia ovat Anni Sinnemäki (kaupunkisuunnittelu- ja kiinteistötoimi), Ritva Viljanen (sivistys- ja henkilöstötoimi), Pekka Sauri (rakennus- ja ympäristötoimi) ja Laura Räty (sosiaali- ja terveystoimi).[80]

Vuonna 2016 Helsingin kaupungin organisaatio koostui 31 virastosta ja laitoksesta.[81] Virastojen ja laitosten lisäksi kaupunkikonserniin kuuluu kaupungin kokonaan tai yli puoleksi omistamia osakeyhtiöitä ja säätiöitä.[82] Kaupungin palveluksessa oli vuonna 2016 noin 38 000 henkilöä.[83]

Väestö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsinki Syntymapaikka 2010.svg

Asukasluvun kehitys, alueet ja kieliryhmät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin asukasluku (31.7.2016) on 632 577, josta suomenkielisiä on 83,7 %, ruotsinkielisiä 6,0 % ja muunkielisiä 10,2 %. Asukkaista on suurempi osa naisia (53,4 %) kuin muualla Suomessa (51,1 %). Kaupungin maa-alueen väestötiheys on 3 049,66 henkilöä/km².[84]

Helsingin voimakas kasvu alkoi pääkaupungiksi tulemisen myötä 1810-luvulla, ja se jatkui sotavuosia lukuunottamatta aina vuoteen 1968.[85] 1960-luvulla Helsingin väestönkasvu pysähtyi, kun ihmisiä muutti Espoon ja Vantaan uusiin lähiöihin, joissa väestönkasvu jatkui entistä tahtia. Alettiin puhua pääkaupunkiseudusta. Myöhemmin myös Espoossa ja Vantaalla alkoi kaavoitus olla riittämätöntä ja muuttovirta siirtyi yhä kauemmas, Helsingin seudulle entisiin maaseutukuntiin ja Lohjalle, Hämeenlinnaan, Lahteen ja Porvooseen saakka. Helsinkiläisten lukumäärä ylitti silti 600 000:n rajan kesällä 2012. Helsingin väkiluvun on arvioitu olevan vuonna 2050 noin 860 000.[85][86]

Vuodenvaihteessa 2014–2015 Helsingin väestöstä 13,5 prosentilla oli jokin muu äidinkieli kuin suomi tai ruotsi. Suurimmat ryhmät olivat venäjänkieliset (16 592 henkeä), vironkieliset (11 665 henkeä) ja somalinkieliset (7 961 henkeä).[87]

Helsingin keskustaajama ulottuu Helsingin lisäksi usean naapurikunnan alueelle.[88] Vuoden 2011 lopussa Helsingin keskustaajamassa oli 1 159 211 asukasta ja sen pinta-ala oli 631,11 neliökilometriä.[89] Vuoden 2014 lopussa keskustaajaman väkiluku oli 1 214 210 asukasta.[90] Helsingin keskustaajaman alueella sijaitsee kolme kaupunkialuetta: Helsingin, Keravan ja Järvenpään kaupunkialueet.[91]

Helsinki ja sen lähikunnat muodostavat 1,4 miljoonan asukkaan Helsingin seudun metropolialueen.[92][93]

Vuosi Väkiluku[94] Pääkaupunkiseudun väkiluku
1875 23 000
1900 79 000
1910 119 000
1920 152 000
1930 206 000
1940 252 000 307 000
1950 369 000 408 000
1960 448 000 543 000
1970 524 000 693 000
1980 484 000 755 000
1990 491 000 822 000
2000 551 000 949 000
2010 588 343 1 038 000
Helsingin väestönkehitys 1980–2015
Vuosi Asukkaita
1980
  
483 036
1985
  
485 795
1990
  
492 400
1995
  
525 031
2000
  
555 474
2005
  
560 905
2010
  
588 549
2015
  
628 208

Lähde: Tilastokeskus.[95]

Uskonnolliset yhteisöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2015 Helsingin asukkaista 55,9 % kuului evankelisluterilaiseen kirkkoon.[96] Kirkkoon kuuluvien osuus on pienempi ja kirkosta erotaan useammin kuin muualla Suomessa. Vuonna 2013 alle puolet Helsingissä syntyneistä kastettiin kirkon jäseniksi.[97]

Helsingin evankelisluterilaiset seurakunnat muodostavat Helsingin seurakuntayhtymän, johon kuuluu 18 suomenkielistä ja kolme ruotsinkielistä seurakuntaa.[98] Helsingin ortodoksinen seurakunta toimii Helsingin lisäksi koko Uudellamaalla. Vuonna 2014 siihen kuului noin 20 000 jäsentä.[99]

Pääkaupunkiseudulla on kaikkiaan noin 30 moskeijaa. Monet kieliryhmät ja kansallisuudet, kuten bangladeshilaiset, kosovolaiset, kurdit ja bosnialaiset ovat perustaneet omia moskeijoitaan.[100]. Muslimiyhteisöistä vanhin on 1800-luvulla muodostunut tataariyhteisö.[101] Vuoden 2015 lopulla imaami Anas Hajar arvioi, että suurina juhlapyhinä moskeijoissa käy yhteensä noin 10 000 muslimia.[102]

Helsingin synagoga vuodelta 1906 on vanhempi Suomen kahdesta synagogaksi alun perin rakennetusta rakennuksesta.[103]

Asuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1920-luvulla rakennettu Puu-Käpylä edustaa niin kutsuttua puutarhakaupunkiaatetta.

Vuoden 2009 lopussa Helsingissä oli noin 326 000 asuntoa.[104] Yksinasuminen on yleistynyt, ja 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen loppuun mennessä lähes puolet asuntokunnista oli yhden hengen talouksia.[105] Vuonna 2009 Helsingissä oli osapuilleen saman verran omistus- ja vuokra-asuntoja.[106]

1900-luvun alussa Helsingin asuntokantaa leimasi säädynmukaisuus: varakkaat asuivat verraten tasokkaasti, varattomat sitä vastoin alkeellisissa hökkeleissä. Sosiaalinen asuntotuotanto aloitettiin vuonna 1905, ja Töölöön ja Alppilaan rakennettiin asuntoja, joissa oli muun muassa vesijohto ja viemäri. Pitkänsillan pohjoispuoliset alueet saivat asemakaavan ja kunnallistekniikan 1900-luvun alusta lähtien. Suurin osa asui vuokralla ja vuokrat olivat korkeat, joten alivuokralaisuus oli yleistä.[107]

1920-luvulla asuntorakentaminen oli noususuhdanteessa. Kaupungin ilme muuttui ratkaisevasti, kun puutalot purettiin kerrostalojen tieltä. Etu-Töölöön kohosi 1910-luvulla myöhäisjugend-tyylisiä kerrostaloja, 1920-luvulla suosittiin punatiiliklassismia.[108] Toisen maailmansodan jälkeen Helsingin asuntopula oli ennennäkemätön, koska pommitukset olivat tuhonneet asuntoja ja uustuotanto oli sodan aikana hiipunut. Taloudelliset voimavarat keskitettiin kuitenkin sotakorvausten maksamiseen ja uudet asunnot saivat odottaa.[109] Rintamamiestaloja nousi muun muassa Herttoniemeen, Pakilaan ja Paloheinään. Kaupunkirakenne hajautui ja ihanteena oli luonnonläheisyys. Syntyi matalia kerrostalorivistöjä, rivitaloja ja tornimaisia pistetaloja.[110] Maaltamuuttajat alkoivat muuttaa kantakaupungin sijasta uusiin lähiöihin 1960-luvun puolenvälin jälkeen.[111]

Helsinkiläisten asumiselle on ollut tyypillistä ahtaus, vaikka ahtauden määritelmää onkin muutettu useaan otteeseen. Vuonna 1950 kolmannes kaupunkilaisista asui ahtaasti, kun kriteerinä pidettiin yli kahta henkeä huonetta kohden. Saman määritelmän mukaan vuonna 2009 olisi asunut ahtaasti 0,7 %.[112] Vuonna 1990 ahtaasti asumisen rajaksi määriteltiin yli yksi henkilö huonetta kohden eikä keittiötä enää laskettu huoneeksi. Tämän määritelmän mukaan viidesosa helsinkiläisistä asui ahtaasti vuonna 2009.[113] Vuonna 2009 Helsingissä oli noin 3 500 yksinäistä asunnotonta, ja asunnottomia perheitä ja pariskuntia oli 165.[114]

Talous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin keskustaa: Sokoksen tavaratalo, Stockmannin tavaratalo ja kauppakeskus Forum.
Aleksanterinkatu on yksi kaupungin tärkemmistä ostoskaduista

Helsingin seutu luokitellaan yhdeksi nopeimmin kasvavista suurkaupunkialueista Euroopan unionissa.[115] Vuonna 2012 Helsingin kaupunki sai verotuloja arviolta 2 755 miljoonaa euroa, ja yhteensä tuloja kertyi noin 4 434 miljoonaa.[116] Suomen valtionosuusjärjestelmässä Helsinki on nettomaksaja, kuten muutkin pääkaupunkiseudun kunnat.[117] Kuntalain muutoksen edellyttämä Helsingin Energian yhtiöittäminen ja valtionosuuksien leikkaaminen ovat rasittaneet kaupungin taloutta vuodesta 2015 alkaen.[118]

Helsinki on pörsseineen ja Aleksanterin ”pankkikatuineen” Suomen talouselämän keskus. Useat suomalaiset pörssiyhtiöt ja lähes kaikki Suomen keskeiset pankit ja vakuutusyhtiöt pitävät Helsinkiä kotipaikkanaan. Vuonna 2013 Helsingissä toimi lähes 44 000 yritystä, eli noin puolet Helsingin seudun yrityksistä ja kahdeksasosa koko maan yrityksistä.[119] Helsingin seudulla vuonna 2013 toimineet suurimmat yritykset olivat Posti Oy, HOK-Elanto Liiketoiminta Oy, Nordea Bank Finland Abp, Stockmann Oyj Abp ja ISS Palvelut Oy.[120]

Valtiovarainministeriö on koordinoinut vuodesta 2000 alkaen hanketta, jossa pyritään sijoittamaan valtion yksikköjä ja toimintoja pääkaupunkiseudun ulkopuolelle.[121] Työpaikkoja on siirtynyt vuosina 2000-2015 maakuntiin noin 4200 henkilötyövuoden verran.[122]

Työpaikat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2013 Helsingissä oli noin 382 000 työpaikkaa. Yksityisen sektorin työpaikkoja oli 240 000 ja valtion työpaikkoja 40 000. Kuntasektorilla työskenteli 65 000 henkeä, valtioenemmistöisissä osakeyhtiöissä 13 000 ja yrittäjänä toimi 25 000 henkeä. Noin 30 prosenttia Suomen valtion työpaikoista on Helsingissä.[123]

Koko Helsingin seudun elinkeinorakenne on hyvin palveluvaltainen. Seudun työpaikoista 16 % on jalostuksessa, 59 % kaupan ja muiden markkinapalveluiden toimialoilla sekä 25 % julkisissa palveluissa. Erityisesti kaupan ja muiden markkinapalvelualojen osuudet ovat Helsingin seudulla huomattavasti suurempia kuin koko maassa. Julkisten palveluiden työpaikkaosuus on seudulla jonkin verran pienempi ja jalostuksen osuus huomattavasti pienempi kuin koko maassa.[124]

Helsingin kaupunki on Suomen suurin työnantaja, jolla on lähes 39 000 työntekijää. Helsinkiläisistä 18–64-vuotiaista 72,0 % oli työllisiä vuonna 2011, kun koko maan vastaava lukema oli 69,9 %. Muuhun Suomeen verrattuna Helsingissä on vähän teollisuustyöpaikkoja, mutta runsaasti liike-elämän palvelujen ja tukku- ja vähittäiskaupan työpaikkoja.[125] Pääkaupungissa on yli 68 000 tietotekniikkaan liittyvien toimialojen työpaikkaa. Se on noin kolmasosa koko Suomen informaatiosektorin työpaikoista.[126]

Eniten työpaikkoja on kantakaupungin alueella: ydinkeskustassa, Pasilassa ja Meilahdessa. Kantakaupungissa merkittäviä julkisen sektorin työllistäjiä ovat eri ministeriöt ja keskusvirastot. Merkittäviä työpaikkakeskittymiä ovat myös Lauttasaari, Pitäjänmäki, Herttoniemi, Itäkeskus ja Vuosaari.[127]

Helsingin työpaikkaomavaraisuus on 130,8 % (2011)[128], joten monet muidenkin kuntien asukkaat käyvät Helsingissä töissä. Helsingin työssäkäyntialueeseen kuului vuonna 2005 jo 23 kuntaa, ja alue on kasvamaan päin.[129][130]

Palvelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koulutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Salmisaaren voimalaitos Ruoholahdessa.

Helsingissä sijaitsee neljä tiede- tai taideyliopistoa: Aalto-yliopisto, Helsingin yliopisto, Taideyliopisto ja Svenska handelshögskolan. Opiskelijoita näissä on lähes 50 000 – yli 28 % koko Suomen yliopisto-opiskelijoista.[131] Helsingissä toimii myös puolustusministeriön alainen Maanpuolustuskorkeakoulu.

Lisäksi toiminnassa on kuusi ammattikorkeakoulua: Diak, Humak, Laurea, Metropolia, Haaga-Helia ja ruotsinkielinen Arcada.[132] Ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelee yli 15 000 opiskelijaa; tarjolla on yli 30 eri perustutkintoa.[133] Yleissivistävästä aikuiskoulutuksesta huolehtivat aikuislukiot sekä kansalais- ja työväenopistot. Suomenkielisellä työväenopistolla on yhdeksän omaa toimipaikkaa ja lisäksi se toimii 60 pisteessä, kuten kouluilla ja kirjastoissa.[134]

Peruskoulujen lukumäärä muuttuu vuosittain oppilasmäärien mukaan. Vuonna 2016 kouluja on noin sata.[135] Lukioita on 11 ja niissä vajaat 7000 opiskelijaa. Vuoden 2016 arvion mukaan esi-, perus ja lukio-opetukseen osallistuu yhteensä 43 000 suomenkielistä ja 4 600 ruotsinkielistä oppilasta.[136] Oman äidinkielen opetusta annetaan noin 40 kielellä.[137]

Terveydenhuolto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin kunnallisesta terveydenhuollosta vastaavia terveysasemia on yhteensä 25.[138] Kaupunginsairaaloita on neljä, ja niistä päivystäviä ovat Malmin ja Haartmanin sairaalat[139] sekä alle 16-vuotiaille tarkoitettu Lastenklinikka. Terveyspalveluita ollaan keskittämässä voimakkaasti.[140]

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirillä on 24 sairaalaa, joista Helsingissä sijaitsevat:[141]

Sosiaalipalvelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin kaupungin sosiaalipalveluista vastaa sosiaali- ja terveysvirasto. Lapsiperheiden palveluihin kuuluvat äitiys-, lasten- ja perheneuvolat, kouluterveydenhuolto, terapiapalvelut, kotipalvelu, lastensuojelu ja perheoikeudelliset asiat. Aikuisille on terveyspalveluita, mielenterveys- ja päihdepalveluita, nuorten, ikääntyneiden ja vammaisten palveluita sekä sosiaaliseen tukeen ja toimeentuloon liittyviä palveluita muun muassa asunnottomille, maahanmuuttajille ja työttömille.[142]

Energia, vesi- ja jätehuolto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin energiankulutus vuonna 2014 oli 1598 GWh, noin neljä prosenttia vähemmän kuin edellisenä vuonna. Kasvihuonekaasupäästöt olivat noin 2,8 miljoonaa CO2-ekvivalenttitonnia. Asukasta kohden laskettuna päästöt ovat vähentyneet vuodesta 1990 noin 39 %, joten Helsinki on jo saavuttanut vuodelle 2030 asetetun päästövähennystavoitteen.[143] Energiantuotannossa ollan luopumassa fossiilisten polttoaineiden käytöstä: Salmisaaren öljylämpökeskus korvataan pellettilämpökeskuksella vuonna 2017 ja kaukolämmön tuotantokapasiteettia lisätään, jotta Hanasaaren hiilivoimalasta voidaan luopua vuoteen 2024 mennessä.[144]

Helsingin seudun ympäristöpalvelut eli HSY puhdistaa Päijännetunnelia pitkin tulevaa vettä Pitkäkosken ja Vanhankaupungin vedenpuhdistuslaitoksissa. Lisäksi Espoossa toimii Dämmanin vedenpuhdistuslaitos, joka ottaa veden Nuuksion Pitkäjärvestä.[145] Jätevesiä käsittelee Viikinmäen jätevedenpuhdistamo.[146] Pääkaupunkiseudun kotitaloudet tuottavat vuosittain noin 360 000 tonnia jätettä.[147] Niistä lajitellaan paperi, biojäte, kartonki, lasi, metalli ja muovijäte. Kierrätykseen kelpaamaton sekajäte kuljetetaan Vantaan Energian jätevoimalaan, missä siitä tuotetaan sähköä ja kaukolämpöä. Jätevoimala korvaa kaatopaikan.[148]

Liikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hakaniemen metroasema. Helsingin metro liittää kaupungin itäiset lähiöt keskustaan. Helsingissä toimivat Suomen ainoat raitiotie-, metro- ja kaupunkijunajärjestelmät.

Helsingissä toimii Helsingin seudun liikenteen (HSL) järjestämänä kattava julkinen liikenne, joka koostuu linja-autojen säteittäis- ja poikittaisyhteyksistä, 12 linjan raitiovaunujärjestelmästä, kaksihaaraisesta metroradasta sekä kolmesta lähijunilla liikennöitävästä kaupunkiradasta. Vuonna 2002 joukkoliikennematkoja tehtiin noin 210 miljoonaa ja niiden osuus kaikista ajoneuvomatkoista oli Suomen suurin. Matkoista vajaa puolet kuljettiin bussilla, vajaa kolmannes raitiovaunuilla ja reilu neljännes metrolla.[149]

Kantakaupungissa vilkasliikenteisin tie on Sörnäisten rantatie. Merkittävimmät säteittäiset väylät ovat Itäväylä, Porvoonväylä, Lahdenväylä, Tuusulanväylä, Hämeenlinnanväylä, Turunväylä ja Länsiväylä. Lisäksi Helsinkiä kiertävät Kehä I ja Kehä III, joista edellinen on Suomen vilkasliikenteisin tie.[150][151][152] Helsingissä on tuhatta asukasta kohti alle 350 autoa, kun koko maan keskiarvo on yli 450.[153]

Lentoliikennettä palvelee Vantaalla sijaitseva Helsinki-Vantaan lentoasema, jonne avattiin rautatieasema 10. heinäkuuta 2015.[154] Yleisilmailua varten käytössä on pienempi Helsinki-Malmin lentoasema.[155]

Helsingin päärautatieasema on Suomen matkustajaliikenteen keskus, ja sieltä on myös ulkomaanyhteydet Pietariin ja Moskovaan. Pasilan rautatieasemalla rautatie haarautuu kohti länttä ja pohjoista. pääkaupunkiseudun lähiliikenteen kaupunkiradat tarjoavat junayhteyksiä eri puolille pääkaupunkiseutua.[156][157]

Helsingin Satama on merkittävä yleisen liikenteen tuonti- ja vientisatama ja Suomen vilkkain matkustajasatama sekä risteily- että linjaliikenteessä. Vuonna 2011 Helsingin satamassa oli 8 779 aluskäyntiä eli keskimäärin yli 24 laivaa joka päivä.[158] Helsingin satamien kautta kulki vuonna 2011 noin 10,3 miljoonaa matkustajaa.[159] Kesäsesongin aikana satamissa vieraili vuonna 2011 yli 258 risteilyalusta, jotka toivat Helsinkiin 385 000 päiväkävijää.[160] Matkustajaliikenteessä Viking Line, Silja Line, Tallink ja muut yhtiöt tarjoavat säännöllisiä laivayhteyksiä lähinnä Tallinnaan, Tukholmaan ja Pohjois-Saksaan. Matkustajaliikenne keskittyy Etelä- ja Länsisatamaan ja tavaraliikenne Vuosaaren satamaan. Satamssa käy myös risteilyaluksia, etenkin matkallaan Pietariin.[161]

Veneilijöitä varten kaupungin rannoilla on noin 12 000 laituripaikkaa.[162] Suomenlinnaan kulkee lautta ja Helsingin edustan ulkoilusaariin on järjestetty vesibussiliikennettä.[163]

Kulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Helsingin kulttuuri

Tapahtumia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vappu on Helsingissä suuri kansanjuhla. Kuva Mantan lakituksesta vuonna 2011.

Helsingin ehkä tunnetuin kulttuuritapahtuma on loppukesällä alkava Helsingin Juhlaviikot, joka on usean viikon kestävä musiikkia, teatteria, taidenäyttelyitä ja performansseja eri puolilla kaupunkia esittelevä tapahtuma. Juhlaviikkojen suosituin yksittäinen tapahtuma on Taiteiden yö, jonka aikana ydinkeskustassa on useassa paikassa esitteillä erilaisia taideteoksia tilataiteesta ja performansseista taidenäyttelyihin puolille öin ja pitempäänkin. Vuonna 2015 Helsingin juhlaviikoilla oli noin 278 000 kävijää.[164] Vuosittain toukokuussa järjestetään Kaisaniemen puistossa eri kulttuureja esittelevä ilmaistapahtuma Maailma kylässä.[165]

Kesäkuun 12. päivänä vietetään Helsinki-päivää, jonka lukuisat viihdetapahtumat huipentuvat ulkoilmakonserttiin.[166][167] Heinäkuinen Tuska-festivaali on vuorostaan metallimusiikin suurin tapahtuma Pohjoismaissa. Vuonna 2015 tapahtumassa vieraili noin 25 000 kävijää.[168] Elokuussa urbaanin musiikin ja kaupunkikulttuurin Flow Festival kerää kävijöitä Suvilahteen. Vuonna 2013 festivaalilla oli 61 500 kävijää.[169]

Elokuva-alan merkittävin tapahtuma on syksyisin järjestettävä Rakkautta ja Anarkiaa, jolloin esitetään runsaan viikon aikana sadoissa näytöksissä useita kymmeniä elokuvia, jotka eivät koskaan päädy laajempaan levitykseen esimerkiksi poikkitaiteellisuutensa vuoksi. Vuonna 2014 Rakkautta ja Anarkiaa keräsi 62 000 katsojaa.[170] Dokumenttiin keskittyvä DocPoint on vakiinnuttanut asemansa muutamassa vuodessa lajityypin tärkeimpänä katselmuksena Suomessa. Vuonna 2015 se järjestettiin 14. kerran.[171]

Kulttuurin järjestäjät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monet Suomen keskeiset kulttuurilaitokset sijaitsevat Helsingissä, kuten valtion taidemuseo Ateneum, nykytaiteen museo Kiasma, Suomen Kansallisooppera ja Kansallisarkisto. Teattereista voidaan mainita Kansallisteatteri, Helsingin kaupunginteatteri ja Ruotsalainen teatteri.[66][172]

Helsingissä toimii kaksi ammattimaista sinfoniaorkesteria, Helsingin kaupunginorkesteri ja Radion sinfoniaorkesteri, jotka pitävät konsertteja vuonna 2011 valmistuneessa Musiikkitalossa.[173] Suuria populaarimusiikin keikkoja pidetään Olympiastadionilla, Hartwall-areenassa ja Helsingin jäähallissa. Rock-klubeista tunnetuin on Tavastia-klubi.[174]

Helsingissä on kymmeniä elokuvasaleja. Suurimpia elokuvasaleja ovat noin 700-paikkaiset Bio Rex ja Tennispalatsin 1-sali. Kansallisen audiovisuaalisen instituutin teatteri Orion ja muut toimitilat sijaitsevat nekin pääkaupungissa. [175]

Kaupungissa on myös kunnallisia kulttuuripalveluita, esimerkiksi kirjastoja. Helsingin kaupunginkirjaston pääkirjasto sijaitsee Pasilassa ja uutta vuonna 2018 valmistuvaa Keskustakirjastoa suunnitellaan Töölönlahdelle.[176] Helsingin kaupungin kulttuuriasiainkeskus hallinnoi Helsingin kulttuurikeskuksia kuten Kanneltaloa ja Malmitaloa. Niissä järjestetään vuosittain kymmeniä konsertteja ja muita esityksiä.[177]

Urheilu ja liikunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin suurin säännöllinen urheilutapahtuma on vuodesta 1976 alkaen järjestetty lasten ja nuorten jalkapalloturnaus Helsinki Cup. Elokuinen Helsinki City Marathon, jonka reitti kiertää Helsinkiä rantaviivaa seuraillen, on Suomen suurin juoksutapahtuma. Sillä on vuosittain noin 6 000 osanottajaa. Suuri liikuntatapahtuma on myös Naisten Kymppi. Helsingissä on järjestetty lukuisia kansainvälisestikin merkittäviä arvokilpailuja, joista omassa luokassaan ovat vuoden 1952 Helsingin olympialaiset.[178]

Helsingin suurimpia urheiluseuroja on HIFK, jonka lajivalikoimaan kuuluvat jääkiekko, jääpallo, jalkapallo, keilailu, käsipallo, salibandy ja yleisurheilu. Sen eri lajit ovat itsenäistyneet erilliseksi tytärseuroiksi.[179] Helsinkiläinen jääkiekkojoukkue Jokerit puolestaan on pelannut kansainvälisessä KHL-sarjassa kaudesta 2014–2015 alkaen. Jokereiden kotihalli Hartwall-areena on Suomen suurin monitoimihalli. Ensimmäisen KHL-kauden urheilullisen menestyksen vuoksi Jokerit valittiin vuoden helsinkiläiseksi. Jokerien ensimmäisellä KHL-kaudella kotiotteluissa oli keskimäärin 11 000 katsojaa.[180] HJK eli Helsingin Jalkapalloklubi on Suomen menestyksekkäin jalkapalloseura. Kolmosessa jalkapalloa pelaava Ponnistus on perustettu vuonna 1887 ja on yksi Suomen vanhimpia yhtäjaksoisesti toimineita urheiluseuroja.[181] Roihuvuoressa on myös pesäpalloseura Roihu.

Suurin osa Helsingin liikuntapaikoista on kaupungin liikuntaviraston vastuulla, kuten 70 liikuntahallia tai -salia ja noin 350 urheilukenttää. Jäähalleja on yhdeksän, joista kolme liikuntaviraston hallinnassa. Talvisin on käytössä seitsemän tekojäärataa. Uimaan Helsingissä pääsee 14 uimahallissa, joista suurin on Mäkelänrinteen uintikeskus, kahdessa maauimalassa ja yli 20 uimarannalla, joista Hietaniemen uimaranta lienee tunnetuin.[182]

Ystävyyskaupungit ja kansainväliset yhteydet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingillä ei ole varsinaisia ystävyyskaupunkeja, mutta sillä on yhteydet muiden EU-maiden ja Pohjoismaiden pääkaupunkeihin ja Itämeren alueen yhteistyökaupunkeihin. Näiden lisäksi Helsingillä on erityistä yhteistyötä Moskovan ja Pekingin kanssa.[183]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Pinta-alat kunnittain (Excel) 1.1.2016 1.1.2016. Maanmittauslaitos. Viitattu 19.2.2016.
  2. a b Ennakkoväkiluku sukupuolen mukaan alueittain, heinäkuu 2016 31.7.2016. Tilastokeskus. Viitattu 18.9.2016.
  3. Väestö iän (1-v.), sukupuolen ja kielen mukaan alueittain 1990–2014 31.12.2014. Tilastokeskus. Viitattu 8.1.2016.
  4. Väestö iän (1-v.), sukupuolen ja kielen mukaan alueittain 1990 - 2014 31.12.2014. Tilastokeskus. Viitattu 8.1.2016.
  5. Luettelo kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna 2016 24.11.2015. Verohallinto. Viitattu 8.1.2016.
  6. Kunnallisvaalit 2012 tulospalvelu 28.10.2012. Oikeusministeriö. Viitattu 28. tammikuuta 2013.
  7. Helsingin seudun kuntien ennakkoväkiluvut tammikuussa 2016. 31.1.2016. Tilastokeskus. Viitattu 1.3.2016.
  8. Salminen, Tapio: Vantaan ja Helsingin pitäjän keskiaika, s. 140–147. Vantaa: Vantaan kaupunki, 2013. ISBN 978-952-443-455-3.
  9. Hellman, Sonja: Historiska fel upprättas i ny bok. Hufvudstadsbladet, 7.6.2015, s. 12.
  10. Salminen, Tapio: Vantaan ja Helsingin pitäjän keskiaika, s. 162. Vantaa: Vantaan kaupunki, 2013. ISBN 978-952-443-455-3.
  11. Onko kosken alkuperäinen nimi Helsinginkoski vai Vanhankaupunginkoski? Helsinginkoski. Viitattu 26.2.2016.
  12. Jere Jäppinen: Helsingin nimi (s. 12) Sofia. 2007. Helsingin kaupunginmuseo. Viitattu 26.2.2016.
  13. Jäppinen, Jere: Mistä Helsingin nimi on peräisin?. Helsingin Sanomat, 15.11.2011, s. D 2.
  14. Luonnon monimuotoisuus Helsingin kaupunki. Viitattu 25.7.2015.
  15. Luonnonsuojelualueet Helsingin kaupunki. Viitattu 25.7.2015.
  16. Mitkä ovat Helsingin nimikkoeläin ja nimikkokasvi? Kysy kirjastonhoitajalta. 30.8.2001. Helsingin kaupunginkirjasto. Viitattu 30.7.2013.
  17. Helsingin uusi maantieteellinen keskipiste Viikissä 19.12.2005. Helsingin yliopisto. Viitattu 27.9.2011.
  18. Helsingin kaupunginkirjasto – Kysy mitä vain: Mikä on Helsingin korkein kohta kun rakennuksia ei huomioida?
  19. Lehtimäki, Elena: Kivikon luonto- ja kulttuuripolku (PDF) 19.12.2005. Helsingin ympäristökeskus. Viitattu 25.7.2015.
  20. a b c d Helsingin kartta Helsingin kaupunki. Viitattu 26.2.2016.
  21. Tilastoja Suomen ilmastosta 1981–2010 (Internet Archive) 2012. Ilmatieteen laitos. Viitattu 19.4.2014.
  22. Helsingin Kaisaniemen ja Suomen ennätykset Lämpötilaennätyksiä. Ilmatieteen laitos. Viitattu 5.3.2016.
  23. Yliopiston almanakka 2012, s. 36. Ajasto / Helsingin Yliopisto. ISBN 6416346266002.
  24. Pirinen, Pentti ym.: Tilastoja Suomen ilmastosta 1981–2010. Ilmatieteen laitos, 2012. ISSN 0782-6079. ISBN 978-951-697-765-5. Teoksen verkkoversio.
    Helsinki, Finland World Climate Guide. Viitattu 21.06.2011. (englanniksi)
  25. Pääkaupunkiseutu, Suur-Helsinki ja Helsingin seutu Kotus. Viitattu 7.2.2016.
  26. Seutukuntajako muuttuu – seutukuntia 69 vuoden 2009 alussa TEM. 2008. Viitattu 7.2.2016.
  27. Helsingin kaupunginhallituksen pöytäkirja 26.11.2012, §1329, kaupungin piirijaon tarkistaminen ja kaupunginosajaon muutokset Viitattu 20.12.2013.
  28. a b Helsinki alueittain 2013 Helsingin kaupunki. Viitattu 7.2.2016.
  29. Kamppi, Kluuvi ja Punavuori Helsingin kaupunki. Viitattu 7.2.2016.
  30. Millainen hotelli Helsingissä kannattaa valita ja miltä alueelta Pieni matkaopas. Viitattu 7.2.2016.
  31. a b c Helsinki – Suomi Matkaoppaat.com. Viitattu 31.7.2013.
  32. Kuninkaanportti Suomenlinna. Viitattu 25.7.2015.
  33. Ilonen, s. 9.
  34. Ilonen, s. 10.
  35. Helsingin yliopiston päärakennus juhli 175 vuoden ikää Helsingin yliopisto. Viitattu 5.3.2016.
  36. Valtioneuvoston linna Valtioneuvosto. Viitattu 5.3.2016.
  37. Tuomiokirkko Helsingin kirkot. Viitattu 5.3.2016.
  38. Helsingin kaupungintalo Helsingin kaupunginmseo. Viitattu 5.3.2016.
  39. Rakennushistoriaselvitys kansalliskirjasto. Viitattu 5.3.2016.
  40. Unioninkatu 38, Yliopiston IV sisätautien klinikka Finna. Helsingin kaupunginmuseo. Viitattu 5.3.2016.
  41. Unioninkatu 38 Valtiotieteellinen tiedekunta. Viitattu 5.3.2016.
  42. Kumpi on vanhempi, Vanha kirkko vai Pyhän Kolminaisuuden kirkko? Kysy museolta. Viitattu 5.3.2016.
  43. Presidentinlinna Tasavallan presidentti. Viitattu 5.3.2016.
  44. Vanha kirkko 2012. Helsingin seurakunnat. Viitattu 2.3.2014.
  45. Höijer, Theodor (1843 - 1910) kansalisbiografia. Viitattu 5.3.2016.
  46. Säätytalo virtual helsinki. Viitattu 2.3.2014.
  47. Johanneksenkirkko Helsingin kirkot. Viitattu 5.3.2016.
  48. Ritarihuone Helsingin kaupunginmuseo. Viitattu 7.2.2016.
  49. Katedraalit ja tuomiokirkot Discovering finland. Viitattu 7.2.2016.
  50. Helsinki on Euroopan hienoimpia jugend-kaupunkeja Arkkitehtuurimuseo. Viitattu 5.3.2016.
  51. a b c Ilonen, s. 11.
  52. Onni Tarjanne Arkkitehtuurimuseo. Viitattu 2.3.2014.
  53. Kansallismuseon ja museorakennuksen historiaa Kansallismuseo. Viitattu 5.3.2016.
  54. 1920-luvun klassismi (1920-luku) Finnica Kymenlaakso. Viitattu 7.2.2016.
  55. Tosi tarina: Torni Yle. Viitattu 7.2.2016.
  56. Ilonen, s. 14.
  57. Malmin lentoasema Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt. Viitattu 7.2.2016.
  58. Helsinki-Malmin lentoasema esitetään suojeltavaksi kokonaisuutena Lentoposti. Viitattu 7.2.2016.
  59. Ilonen, s. 15.
  60. Ilonen, s. 17.
  61. Ilonen, s. 19.
  62. Ilonen, s. 20.
  63. Kansallismaisemat Ympäristö. Viitattu 14.2.2016.
  64. Merellisiä kohteita Helsingissä Visit Helsinki. Viitattu 14.2.2016.
  65. Lapsiperheiden kohteita Helsingissä Visit Helsinki. Viitattu 14.2.2016.
  66. a b Päänähtävyydet Helsingissä Visit Helsinki. Viitattu 14.2.2016.
  67. Ostokset Visit Helsinki. Viitattu 14.2.2016.
  68. Kiertoajelu Helsingissä (Raitiovaunu 2 &3) HSL. Viitattu 14.2.2016.
  69. Veistokset HAM Helsinki. Helsingin taidemuseo. Viitattu 14.2.2016.
  70. a b c d e f Helsingin historia Helsingin kaupunki. 20.07.2015. Viitattu 14.2.2016.
  71. Heikkinen, Seppo: Kaksi lukua Helsingin historiaa 24.9.2015. Yleisradio. Viitattu 14.12.2015.
  72. a b c d Mikko Lindqvist: Helsingin historiaa Helsingin kaupunki. Viitattu 23.8.2015. [arkistolinkki]
  73. Zetterberg, Seppo & Kallio, Veikko: Suomen historian Pikkujättiläinen, s. 388. Porvoo, Helsinki, Juva: WSOY, 1987. ISBN 951-0-14253-0.
  74. Harri Rinta-aho, Marjaana Niemi, Päivi Siltala-Keinänen & Olli Lehtonen: Historian Tuulet 7, s. 9. Otava, 2004. .
  75. Vilkko, Marjo: ”Stadin slangi”, Suomi on ruotsalainen, s. 216–219. Helsinki: Schildts & Söderströms, 2014. ISBN 978-951-52-3419-3.
  76. Sisällissota syttyy Helsinki 200 vuotta pääkaupunkina. 2012. Helsingin kaupunki. Viitattu 7.2.2016.
  77. Kääriäinen S: Suomen paikka maailmassa Savon Sanomat. 2014. Viitattu 7.2.2016.
  78. Helsinki 1812–2012 Helsinki 200. 2012. Viitattu 7.2.2016.
  79. Helsingin kaupunginvaltuuston puoluejakauma kaudella 2013–2016 Helsingin kaupunginvaltuusto. Viitattu 8.2.2016.
  80. Kaupunginjohtajat Helsingin kaupunki. Viitattu 25.7.2015.
  81. Helsingin kaupungin virastot ja laitokset Helsingin kaupunki. Viitattu 14.2.2016.
  82. Tytäryhteisöt Helsingin kaupunki. Viitattu 14.2.2016.
  83. Helsinki työnantajana Helsinki Rekry. Helsingin kaupunki. Viitattu 14.2.2016.
  84. Valkonen, Tapani ym.: Tutkimuksia 10/2007: Elinajanodotteen kehitys Helsingissä ja sen väestönosaryhmissä 1991–2005 (PDF) 17.12.2007. Helsingin kaupunki, tietokeskus. Viitattu 30.12.2007.
  85. a b Helsingin seudun ja Helsingin väestökehitys (PDF) 2012. Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto. Viitattu 8.2.2016.
  86. Kaupunkikaava – Helsingin uusi yleiskaava: Visio 2050. Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto, 2013. Teoksen verkkoversio (PDF).
  87. Mäki N & Vuori P: Helsingin väestö vuodenvaihteessa 2014/2015 ja väestömuutokset vuonna 2014 (PDF) (s. 15) Helsingin kaupunki. Viitattu 25.7.2015.
  88. Taajama- ja haja-asutusalueväestö iän ja sukupuolen mukaan kunnittain 31.12.2011 8.2.2013. Tilastokeskus. Viitattu 26.9.2013.
  89. Taajamat väkiluvun ja väestöntiheyden mukaan 31.12.2011 8.2.2013. Tilastokeskus. Viitattu 26.9.2013.
  90. Taajamat väkiluvun ja väestöntiheyden mukaan 31.12.2014. Tilastokeskus.
  91. Helminen, Ville et al: Paikkatietomuotoisen alueluokituksen muodostamisperiaatteet (PDF) Suomen ympäristökeskus. Viitattu 25.7.2015.
  92. Helsingin seudun väkiluku joulukuussa 2015 31.12.2015. Tilastokeskus. Viitattu 9.2.2016.
  93. Data behind figures 1- 4 and maps 1-3 of Regional Focus Nr 3: Metro Regions (englanniksi)
  94. Helsingin tilastollinen vuosikirja, s. 27. Helsingin kaupunki, tietokeskus, 2012. ISSN 1799-5264 (verkossa), ISSN 1799-6457 (painettu). Teoksen verkkoversio (pdf).
  95. Väestö kielen mukaan sekä ulkomaan kansalaisten määrä ja maa-pinta-ala alueittain 1980 - 2012 22.3.2013. Tilastokeskus. Viitattu 1.4.2013.
  96. Helsingin väestö uskonnollisen yhdyskunnan, sukupuolen ja iän mukaan 2004 alkaen Helsingin kaupunkin tietokeskus 12.7.2016
  97. Helsinki: Suomen maallistunein kaupunki Helsingin Sanomat. 3.8.2014. Viitattu 13.3.2016.
  98. Helsingin seurakunnat Helsingin seurakuntayhtymä. Viitattu 6.3.2016.
  99. Monimuotoinen ja monikulttuurinen – Suomen suurin ortodoksinen seurakunta Helsingin ortodoksinen seurakunta. Viitattu 6.3.2016.
  100. Kielimoskeija: Kallion moskeijassa lapsista kasvatetaan pakistanilaisia Yle. 28.10.2015. Viitattu 13.3.2016.
  101. Tataarimoskeija: Suomalaistunutta muslimiyhteisöä eivät rahahuolet paina Ajankohta = 28.10.2015 Yle. Viitattu 13.3.2016.
  102. Vaikuttajaimaami: "Pääkaupunkiseudulle tarvitaan jopa viisi suurmoskeijaa" Ajankohta = 28.10.2015 Yle. Viitattu 13.3.2016.
  103. Helsingin synagoga RKY. Museovirasto. Viitattu 13.3.2016.
  104. Helsinki tiedon kohteena, s. 13 ja 26.
  105. Helsinki tiedon kohteena, s. 21 ja 22.
  106. Helsinki tiedon kohteena, s. 30–32.
  107. Helsinki tiedon kohteena, s. 14, 15 ja 18.
  108. Helsinki tiedon kohteena, s. 16 ja 17.
  109. Helsinki tiedon kohteena, s. 19 ja 20
  110. Helsinki tiedon kohteena, s. 24
  111. Helsinki tiedon kohteena, s. 27 ja 28.
  112. Helsinki tiedon kohteena, s. 20.
  113. Helsinki tiedon kohteena, s. 22 ja 23
  114. Helsinki tiedon kohteena, s. 34.
  115. Helsinki City Urban Office: Web Publications 39/2006 – The Economic Map of Urban Europe
  116. Hel.fi Talousarvio 2012
  117. Helsinginuutiset.fi
  118. Helsinki jatkaa velkaantumista – veroprosentti pysyy ennallaan Yle. 8.10.2014. Viitattu 4.3.2016.
  119. Yritystoiminnan tunnuslukuja 2013 (s. 5) (PDF) Helsingin seudun yrityskatsaus. HSY. Viitattu 8.2.2016.
  120. Suurimmat yritykset Helsingin seudulla (s. 14) (PDF) Helsingin seudun yrityskatsaus. HSY. Viitattu 8.2.2016.
  121. Alueellistaminen Valtiovarainministeriö. Viitattu 6.3.2016.
  122. Toiveita hallitusneuvotteluihin: "Ei kaikkia työpaikkoja Helsinkiin" MTV. 2015. Viitattu 6.3.2016.
  123. 050 - Alueella työssäkäyvät (työpaikat) alueen, työnantajasektorin, sukupuolen ja vuoden mukaan 1987-2013 Tilastokeskus. Viitattu 22.3.2016.
  124. Helsingin seudun toimialarakenne Kaupunkitutkimus. Kaupunkitutkimus TA Oy. Viitattu 8.2.2016.
  125. Tyopaikka ja elinkeinorakenne (PDF) Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut lähde: Tilastokeskus. 2014. Helsingin kaupunki. Viitattu 25.7.2015.
  126. YTV – yritykset ja toimipaikat
  127. Helsingin seudun yritystoiminta Urban Zone -paikallisaluejaolla; Helsingin seudun asemanseudut yritysalueina (s. 16-26) (PDF) Helsingin seudun yrityskatsaus. HSY. Viitattu 8.2.2016.
  128. Työpaikkaomavaraisuus kuntien tunnuslukuna 26.5.2014.
  129. Työssäkäyntialueet kuntauudistuksen pohjaksi Tilastokeskus. 2005. Viitattu 8.2.2016.
  130. Työssäkäyntialueet 2015 Tilastokeskus. Viitattu 8.2.2016.
  131. Tilastokeskus: Yliopistojen uudet opiskelijat ja opiskelijat yhteensä yliopistoittain ja koulutusasteittain 2006 (Excel-tiedosto) 24.4.2007. Viitattu 30. 12.2007.
  132. Ammattikorkeakoulujen hakijapalvelut Opintopolku. Viitattu 14.2.2016.
  133. Nuorten ammatillinen koulutus Helsingin kaupunki. Viitattu 14.2.2016.
  134. Helsingin työväenopiston suosituimmat kurssit täyttyvät parissa minuutissa Helsingin Sanomat. 2014. Viitattu 14.2.2016.
  135. Helsingin peruskoulut 2016-2017 (PDF) hel.fi. Viitattu 7.12.2015.
  136. HELSINGIN OPETUSVIRASTON VUODEN 2016 TALOUSARVIOESITYS JA VUOSIEN 2016 - 2018 TALOUSSUUNNITELMAEHDOTUS (PDF) (s.15) Opetuslautakunta suomenkielinen jaosto 6.5.2016. Viitattu 7.12.2015.
  137. Oman äidinkielen opetus hel.fi. Viitattu 7.12.2015.
  138. Terveysasemien yhteystiedot Helsingin kaupunki. Viitattu 8.2.2016.
  139. http://www.hel.fi/www/Helsinki/fi/sosiaali-ja-terveyspalvelut/terveyspalvelut/sairaalat/
  140. http://www.hs.fi/kaupunki/a1412656007503
  141. Sairaalat HUS. Viitattu 8.2.2016.
  142. Sosiaali- ja terveyspalvelut (tietoja myös sivun linkkien takana) Helsingin kaupunki. Viitattu 4.3.2016.
  143. Helsingin energiankulutus väheni viime vuonna 4 prosenttia Kuntatekniikka. Viitattu 27.2.2016.
  144. Helsinki sinetöi Hanasaaren hiilivoimalan sulkemisen Kuntatekniikka. Viitattu 27.2.2016.
  145. Vesihuolto helsinginseutu selkosivut. Viitattu 27.2.2016.
  146. Jätevedet helsinginseutu selkosivut. Viitattu 27.2.2016.
  147. Jätehuolto ja lajittelu Helsinki. Viitattu 27.2.2016.
  148. Mitä tahdot lajitella Kiitos kun lajittelet. Viitattu 27.2.2016.
  149. HKL – osa toimivaa kaupunkia (PDF) (Internet Archive) 2003. HKL. Viitattu 30.4.2014.
  150. Sörnäisiin tulossa Helsingin niemen vilkkain väylä Helsingin Snaomat. 2015. Viitattu 10.2.2016.
  151. Pesonen H: Helsingin seudun pääväylien toimivuuden tehostaminen Uudenmaan ELY-keskus. 2011. Viitattu 10.2.2016.
  152. Suomen vilkkain väylä Kehä I remonttiin – luvassa lähes kahden vuoden liikennesumppu Helsingin sanomat. Viitattu 10.2.2016.
  153. Henkilöautot tuhatta asukasta kohti Uudenmaan liitto. 2014. Viitattu 4.3.2016.
  154. Kehäradan liikenne käynnistyy 1.7. – lentoasemalle alkuvaiheessa korvaava yhteys 25.6.2015. Liikennevirasto. Viitattu 5.7.2015.
  155. Malmi on Suomen tärkein yleisilmailukenttä Pikakatsaus / Malmi Airport. Viitattu 10.2.2016.
  156. Junalla pääkaupunkiseudun lähiliikenteessä VR. Viitattu 10.2.2016.
  157. Kaupunkiradan jatkaminen Leppävaarasta mahdollistaa entistä tiheämmän lähijunaliikenteen (Pääkaupunkiseudun kaupunkiradat ovat lisäraiteita, joita käyttävät ainoastaan lähiliikennejunat.) HSL. 2013. Viitattu 10.2.2016.
  158. Alusliikenne, vuositilastot, 2011 Suomen Satamaliitto. Viitattu 27.7.2012.
  159. Matkustajaliikenne, vuositilastot, 2011 Suomen Satamaliitto. Viitattu 27.7.2012.
  160. Helsingin Sataman vuosikertomus 2011, s. 10. Helsingin Satama, 2011. Teoksen verkkoversio (viitattu 27.7.2012).
  161. Helsingin Satama - Vuosikertomus 2014 (PDF) Helsingin Satama. Viitattu 4.3.2016.
  162. Venepaikat Helsingin kaupunki. Viitattu 14.2.2016.
  163. Vesireittiliikenne Helsingin kaupunki. Viitattu 14.2.2016.
  164. Helsingin juhlaviikoilla 278 000 kävijää Helsingin Sanomat. Viitattu 7.2.2016.
  165. http://www.maailmakylassa.fi/
  166. Radio Aallon Helsinki-päivän konsertti Stadissa. Viitattu 7.2.2016.
  167. http://www.helsinkipaiva.fi/
  168. Historia Tuska. Viitattu 7.2.2016.
  169. http://www.flowfestival.com/uploads/2013/08/flow_tiedote_110813.pdf
  170. Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilla jättiohjelmisto Keskisuomalainen. 2015. Viitattu 7.2.2016.
  171. Talvivaaran miehet -dokumentti avaa DocPoint-festivaalin ILtalehti. Viitattu 7.2.2016.
  172. Teatterit Visit Helsinki. Viitattu 14.2.2016.
  173. Musiikkitalon historia Musiikkitalo. Viitattu 7.2.2016.
  174. Yöelämä Visit Helsinki. Viitattu 14.2.2016.
  175. Helsingin elokuvateatterit / leffateatterit Stadissa. Viitattu 7.2.2016.
  176. Kirjastot Helsingin kaupunki. Viitattu 7.2.2016.
  177. Kanneltalo Malmitalo Viitattu 14.2.2016
  178. Urheilutapahtumia Visit Helsinki. Viitattu 7.2.2016.
  179. HIFK Friidrott HIFK. Viitattu 7.2.2016.
  180. Jokereilla keskimäärin 10932 katsojaa KHL-kotipeleissä Sportti. Viitattu 7.2.2016.
  181. Helsingin Ponnistus Urheilumuseo. Viitattu 7.2.2016.
  182. Liikuntaviraston liikuntapaikat Helsingin Kaupunki. Viitattu 7.2.2016.
  183. Kansainvälinen toiminta Helsingin kaupunki. Viitattu 14.2.2016.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Biström, Anna & Paqvalén, Rita & Rask, Hedvig (toim.): Naisten Helsinki: Kulttuurihistoriallinen opas. (Kvinnornas Helsingfors: En kulturhistorisk guide, 2010.) Suomentaneet Riie Heikkilä ym. Helsinki: Schildts, 2010. ISBN 978-951-50-1994-3.
  • Haavikko, Paavo (toim.): Helsinki – kaupunki graniittisilla juurilla, avaralla niemellä. Helsinki: Art House, 2000. ISBN 951-884-275-2.
  • Jokinen, Pauli (teksti) & Väänänen, Marja (valokuvat): Kulttuurikävelyllä Helsingissä. Helsinki: Minerva, 2011. ISBN 978-952-492-546-4.
  • Klinge, Matti & Kolbe, Laura: Helsinki, Itämeren tytär: Lyhyt historia. Uudistettu laitos. Helsingissä: Otava, 2007. ISBN 978-951-1-21812-8.
  • Leino, Eino: Kirjailijoiden Helsinki. Helsinki: Gummerus, 2012. ISBN 978-951-20-8846-1.
  • Ääniä stadista. Otavan äänikirja. Toimittanut Peikko Pitkänen (2 cd-levyä + 16-sivuinen esite).
  • Lahjottu Helsinki, Eero Taivalsaari, 1988

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Helsinki.
Wikiquote-logo.svg
Wikisitaateissa on kokoelma Helsinki -sitaatteja.