Aleksanteri II (patsas, Helsinki)

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee Helsingissä sijaitsevaa patsasta. Moskovassa sijaitsevasta patsaasta on oma artikkelinsa.
Walter Runeberg ja Johannes Takanen, Aleksanteri II, 1894. Taustalla Helsingin tuomiokirkko.
Paljastustilaisuus vuonna 1894.
Vuosien 1890 ja 1905 välisenä aikana otettu värikuva.

Aleksanteri II on Venäjän keisarille ja Suomen suuriruhtinaalle Aleksanteri II:lle omistettu monumentaalinen patsaskokonaisuus Helsingin Senaatintorilla. Johannes Takasen ja Walter Runebergin suunnittelema muistomerkki paljastettiin vuonna 1894, ja se on huomattava muistomerkki Helsingissä.

Venäjän ulkopuolella on nykyään vain kaksi Aleksanteri II:lle omistettua muistomerkkiä. Toinen on Bulgarian pääkaupungissa Sofiassa.[1]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kilpailu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keisari Aleksanteri II (1818–1881) oli Suomessa pidetty hallitsija, jonka valtakaudella ja myötävaikutuksella toteutettiin huomattavia yhteiskunnallisia uudistuksia. Hän kuoli vuonna 1881 pommiattentaatin uhrina, ja 1884 Suomen säätyvaltiopäivät järjesti suunnittelukilpailun Senaatintorille sijoitettavasta muistomerkistä. Siihen kutsuttiin kaikki ajan merkittävät suomalaiset kuvanveistäjät.[2]

Kyseessä oli ensimmäinen Suomessa järjestetty veistoskilpailu. Talonpoikaissäädyn tukemana sen voitti Johannes Takanen ja toiseksi tuli Walter Runeberg, jolloin kilpailulautakunta päätti antaa lopullisen työn molempien kuvanveistäjien toteutettavaksi.[2] Johannes Takanen kuitenkin kuoli vuonna 1885, jolloin veistosten toteutus jäi Walter Runebergille, joka yhdisteli siinä omiaan ja Takasen ideoita.

Keisarijuhla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Patsas paljastettiin keisarin syntymäpäivänä 29. huhtikuuta 1894.[1] Sanomalehdissä vakuutettiin jo pari päivää ennen paljastamista, että keisarijuhla on ”muodostunut yleiseksi juhlapäiväksi koko maassa. Pois on nyt heitetty kaikki mitättömät kinastukset; yhtenä miehenä seisoo koko kansa osoittamassa kunnioitustaan jalon hallitsijan muistolle”.[3]

Paljastuspäivästä tuli laaja isänmaallinen mielenosoitus. Tilaisuudessa oli 30 000 henkeä, ja juhlaa vietettiin useilla muillakin paikkakunnilla. Kolmesataa kaupunkia ja maalaiskuntaa lähetti edustajansa paljastustilaisuuteen kukkatervehdyksineen.[2]

Patsas[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähikuva itse keisarin hahmosta.

Muistomerkki edustaa tyyliltään ajan ihanteellista realismia. Pronssipatsaaseen kuuluu Aleksanteri II:n hahmo sekä neljä allegorista veistosryhmää veistoksen jalustassa, jotka kuvaavat Lakia (lat. Lex), Työtä (Labor), Rauhaa (Pax) ja Valoa (Lux). Yhteensä jalustan teoksiin siihen sisältyy kahdeksan ihmis- tai eläinhahmoa. Korkean punagraniittisen jalustan huipulla seisova Aleksanteri II on kuvattu Suomen kaartin upseerin univormussa, pitämässä puhetta vuoden 1863 valtiopäivillä. Koska kilpailulautakunta oli pitänyt toisaalta Takasen luonnoksesta keisarin hahmoksi ja toisaalta Runebergin ideoimista jalustafiguureista, Runeberg toteutti varsinaisen patsaan Takasen luonnoksen pohjalta, mutta lisäsi siihen itse suunnittelemansa sivuhahmot ja jalustan.[1]

Jalustan eteläreunalla on Laki, miekkaa ja kilpeä pitelevä oikeuden jumalatar leijonineen. Länsireunalla eli yliopiston päärakennuksen puolella on Työ eli maanviljelijäpariskunta, jonka mies pitelee kädessään kirvestä ja nainen sirppiä ja viljalyhdettä. Pohjoisreunalla eli tuomiokirkon puolella on Rauha, kyyhkysten ympäröimä rauhan jumalatar. Itäreunalla eli valtioneuvoston linnan puolella oleva Valo käsittää kaksi hahmoa: spektroskooppia pitelevä jumalatar, joka symboloi tieteitä, sekä lyyraa pitelevä kerubi, joka symboloi taiteita.

Jalustan vuosiluku 1863 muistuttaa Suomen valtiopäivien toiminnan alkamisesta uudelleen puolen vuosisadan tauon jälkeen. Kylkiä koristavien kymmenen historiallisen maakuntavaakunan joukossa on myös palavaa linnaa kuvaava Käkisalmen läänin vaakuna.

Aleksanterin hahmo on 3,23 metriä korkea, jalustan sivuhahmot 2,3-metrisiä. Muistomerkin kokonaiskorkeus on 10,67 metriä.[1]

Laki-veistos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muistomerkin kuuluisin osa on jalustan Laki-veistos, jonka hahmot tulkittiin myöhemmin Suomi-neidoksi ja Suomen leijonaksi. Samanlainen karhuntaljaviittaan pukeutunut nainen Suomen henkilöitymänä oli myös aikaisemmin Walter Runebergin veistämän J. L. Runebergin patsaan (1885) jalustassa Helsingin Esplanadilla[1].

Aleksanteri II:n patsaan jalustalle sijoitettu perustuslakia suojeleva patsas oli poliittisesti uskalias allegoria, joka ärsytti fennomaaneja.[2]

Patsaasta tehtiin myöhemmin kaksi alkuperäisen kokoista kipsikopiota, joista toinen sijoitettiin Säätytalon pääportaikkoon ja toinen aikanaan Suomen eduskunnan istuntosaliin, ensin Helsingin vapaapalokunnan ja sitten Heimolan talon tiloihin. Patsas oli istuntosalissa puhemiehen korokkeen takana. Se oli tarkoitus siirtää myös uuteen eduskuntataloon, mutta sinne ei enää haluttu Venäjän vallan aikaista taideteosta. Niinpä eduskunnan Laki-veistos siirrettiin 1930 Presidentinlinnan valtiosaliin entisen hallitsijan valtaistuimen paikalle, jossa se tänäkin päivänä on. Kuljetuksen aikana Suomi-neidon pää jouduttiin sahaamaan irti.[4][5]

Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kukkameri Aleksanteri II:n patsaalla 13.3.1899 keisarin kuolinpäivän muistopäivänä.

Vuoden 1894 paljastusjuhlan lisäksi Aleksanteri II:n patsaasta tuli laajojen mielenilmausten näyttämö myös vuonna 1899 alkaneiden sortovuosien aikana. Helsinkiläiset protestoivat Nikolai II:n venäläistämispyrkimyksiä vastaan kukittamalla ylenpalttisesti ”hyvän tsaarin” Aleksanteri II:n patsasta. Aleksanteri II:sta tehtiin populaarikeisari patsaan kuvista tehtyjen julisteiden, postikorttien ja kehystettyjen valokuvataulujen avulla.[2]

Itsenäistymisen jälkeen kansallismieliset liikkeet pyrkivät hävittämään Helsingistä venäläiskauden jälkiä. Uudessa Suomessa kesällä 1918 julkaistussa kirjoituksessa vaadittiin venäläisen ”maallemme vihamielisen valloittajan” patsaan poistamista, ja sille paikkaa museossa. Nämä vaatimukset eivät kuitenkaan johtaneet tulokseen.[2]

Tammikuussa 1931 Lapuanliike uhkasi poistaa venäläisajan suuriruhtinaan muistomerkin. Uhkaus liittyi Lapualaisten pyrkimykseen manipuloida presidentinvaaleja kiihkonationalismin lietsonnalla, mutta se herätti laajaa vastarintaa. Lehdistössä irvailtiin, että johdonmukaisuuden vuoksi olisi Ruotsin vallan muistoina poistettava Kustaa III:n kuva Vaasan hovioikeudesta sekä Turusta Pietari Brahen patsas, linna ja tuomiokirkkokin.[2]

Talvisodan aikana laaditun suojeluhierarkian mukaan Aleksanteri II oli 1. ryhmässä.[2]

Ylioppilaskunnan kovaääniset ryhmät vaativat vuonna 1942, että Aleksanteri II:n monumentti pitäisi siirtää Senaatintorilta ja korvata kansallisella vapaudenpatsaalla. Vandalisoitu Aleksanteri I:n patsas oli aikaisemmin poistettu yliopiston juhlasalista, jossa se korvattiin Wäinö Aaltosen sittemmin pommituksessa 1944 tuhoutuneella marmorireliefillä. Erik Kruskopfin mukaan ”Yhtä ja toista sanottiin siinäkin keskustelussa, muun muassa että voitaisiin ehkä hyväksyä ryssä kirkon eteen kun sen katolla oli kaksitoista juutalaista.”[6]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Aleksanteri II Julkiset veistokset. Helsingin kaupungin taidemuseo. Viitattu 19.2.2011.
  2. a b c d e f g h Lindgren, Liisa: Monumentum, muistomerkkien aatteita ja aikaa. SKS, 2000.
  3. Anne Ollila: Suurmiesjuhlat 1800-luvun lopussa Ennen ja nyt, historian tietosanomat. 25.6.2014. Ennen ja nyt. Viitattu 8.2.2015.
  4. Heimolan talosta jäi eduskunnan puhujapönttö Helsingin Sanomat 11.11.2006. Viitattu 8.4.2012.
  5. Valtiosali Tasavallan presidentin kanslia. Viitattu 8.4.2012.
  6. Kruskopf, Erik: Veistosten kaupunki. Taidetta Helsingin katukuvassa, s. 9. Schildts, 2000. ISBN 951-50-1240-6.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]