Suomen Kristillisdemokraatit

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Suomen Kristillisdemokraatit
Kristdemokraterna i Finland

Finnish Christian Democrats logo FI.svg

Perustettu 6. toukokuuta 1958 (63 vuotta sitten)
Puheenjohtaja Sari Essayah
Puoluesihteeri Elsi Ranta[1]
Varapuheenjohtajat
Ideologia
Poliittinen kirjo keskusta-oikeisto
Toimisto Karjalankatu 2 C, 7 krs.
00520 Helsinki
Ajatushautomo Kompassi
Äänenkannattaja KD-lehti
Jäsenmäärä 8 370 (­2020)[3]
Värit      sininen
     oranssi
     valkoinen
Eduskunta
5 / 200
(2019)
Euroopan parlamentti
0 / 14
(2019)
Kunnanvaltuustot
311 / 8 859
(2021)
Kansainväliset jäsenyydet Euroopan kansanpuolue[4]
Keskiryhmä[5]
Naisjärjestö KD-naiset
Nuorisojärjestö KD-nuoret
Kotisivu www.kd.fi

Suomen Kristillisdemokraatit r.p. (ruots. Kristdemokraterna i Finland r.p.), lyhyemmin KD[6] on suomalainen keskusta-oikeistolainen ja kristillisdemokraattinen puolue. Puolueen puheenjohtajana on toiminut vuodesta 2015 lähtien Sari Essayah. Puolueella on viisi kansanedustajaa eduskunnassa, jossa se on toiminut yhtäjaksoisesti vuodesta 1970 lähtien.

KD kuvaa itsensä osana kristillisdemokraattista liikehdintää. Puolue haluaa rakentaa sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävää yhteiskuntaa, joka edistää ihmisten fyysistä ja henkistä hyvinvointia. Puolueen arvot rakentuvat kristillisten perusarvojen mukaan, joista tärkeimpiä ovat ihmiselämän arvo kaikissa elämän vaiheissa, vapaus ja vastuu, tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus, rehellisyys, lähimmäisyys ja lähipäätösperiaate.[7]

Puolue perustettiin nimellä Suomen Kristillinen Liitto (SKL) 6. toukokuuta 1958 Helsingissä. Puolueen perustajat olivat kokoomuksen kehitykseen tyytymättömiä konservatiiveja, jotka olivat vaikuttuneet Norjan KrF:n esimerkistä. Puolueen perustamiseen vaikutti myös kasvava kommunistinen vaikutus, jolle haluttiin tarjota selkeä kristilliseen ihmiskäsitykseen ja perinteisiin arvoihin perustuva vaihtoehto. 1980-luvun aikana puolue kehittyi vakiintuneeksi ammattimaiseksi yleispuolueeksi.[8][9][10]

Puolueen nimi vaihdettiin vuoden 2001 puoluekokouksessa muotoon Suomen Kristillisdemokraatit r.p.. Nimenmuutoksen myötä KD on kirkastanut profiiliaan kristillisiä arvoja korostavana kansanvaltaa kannattavana puolueena.[11] Vuoden 2017 periaateohjelmassaan KD asemoi itsensä osaksi eurooppalaista kristillisdemokratiaa ja on toiminut Euroopan kansanpuolueen täysjäsenenä vuodesta 2018 lähtien.[12]

Ideologia ja arvot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Kristillisdemokratia
Sari Essayah on toiminut KD:n puheenjohtajana vuodesta 2015 lähtien.

Kristillisdemokraatit ovat vuonna 2017 hyväksytyn periaateohjelman mukaan osa kansainvälistä kristillisdemokraattista liikettä. Kristillisdemokraatit toimivat keskusta-oikeiston ja kristillisdemokraattien yhteistyössä. Kristillisdemokraatit korostavat kristillisiä perusarvoja ja kristillistä ihmiskuvaa. Näihin puolue laskee kuuluvaksi vapauden ja vastuun, tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden, rehellisyyden, lähimmäisyyden ja lähipäätösperiaatteen.[7]

Kristillisdemokraattien ideologiaa on selvennetty teoksessa Suomalainen kristillisdemokratia. Puolueen näkemyksen mukaan kristillinen ihmiskäsitys on suomalaisille kaikkein ominaisin. Kristillisdemokratiaa teos kuvaa uskonnon ja politiikan välisenä dialogina, joka konkretisoituu yhteisvastullisena vastuunottona toisista ihmisistä. Puolue näkee, että kristillisdemokratia kannustaa yrittämiseen ja korostaa perheen merkitystä yhteiskunnan perusyksikkönä.[13]

Aatteellisen keskustelun pohjalta KD on korostanut puolueen olevan käytännön politiikaltaan edistyksellinen ja uudistusmielinen. Arvokysymyksissä puolueen jäsenistö on tukeutunut vahvasti perinteisiin arvoihin. Puolue on kannattanut sosiaalisesti, eettisesti ja ekologisesti kestävää markkinataloutta yhdessä globaalin vastuun kanssa. Puolue on korostanut vapautta ja vastuuta, ihmisarvon ja -oikeuksien kunnioittamista sekä rauhantyötä.[11][14]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perustaminen ja varhaiset vuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Raino Westerholm oli puolueen ensimmäinen kansanedustaja ja pitkäaikainen puheenjohtaja. Vuoden 1978 presidentinvaaleissa Westerholm haastoi Urho Kekkosen ja sai liki 8,8 % kannatuksen.

Suomen Kristillisdemokraatit perustettiin vuonna 1958 nimellä Suomen Kristillinen Liitto. Puolueen perustivat konservatiivit, jotka olivat tyytymättömiä kokoomuksen kehitykseen. Taustalla vaikutti myös innostus Norjan KrF:n esimerkistä.[15][16]

Puolueen perustamiseen vaikutti sosialidemokraattien vuosikymmeniä kestänyt valta-asema, kokemus Neuvostoliiton vaikuttamispyrkimyksistä, kasvava kirkosta eroamisen määrä sekä kommunistien vakiintunut asema ammattiyhdistysliikkeessä. Uusi liike koettiin tarpeelliseksi maallistuneen, uskonnonvastaisen ilmapiirin vuoksi. Puolueen perustamisen aikaan kommunistivaltaisesta SKDL:sta tuli suurin eduskuntaryhmä. Kommunistiset voimat keräsivät vaaleissa lähes 25 prosentin kannatuksen.[16][17]

Alkujaan yhdistyksen tarkoitus oli lähinnä tukea sopivia ehdokkaita eri puolueiden listoilla. 1960-luku oli itämisaikaa varsinaiselle puoluetoiminnalle, vaikka puolue saikin paikan Helsingin kaupunginvaltuustossa vuonna 1964. Pyrkimys omaan kansanedustajaan vahvistui alkoholipolitiikan ja muun lainsäädännön liberalisoituessa. Yhteiskunnan suunnasta huolestuneet ihmiset halusivat tarjota selkeän vaihtoehdon yksilinjaiselle poliittisille ajattelulle viemällä Suomea perinteisten arvojen suuntaan.[16][17][18]

Nousu eduskuntaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäisen kansanedustajansa puolue sai vuoden 1970 protestivaaleissa, kun Raino Westerholm valittiin eduskuntaan. Vaalit olivat protesti kansanrintamahallitukselle, josta muodostui synonyymi liberalisaatiolle ja maallistumiselle. Kansallisen näkyvyyden myötä puolue sai 134 paikkaa kunnanvaltuustoihin vuonna 1972. Puolue kasvatti kannatustaan jatkuvasti koko 1970-luvun ajan. Vuonna 1979 puolue saavutti siihen astisen huippunsa ja sai 4,8 prosentin kannatuksella yhdeksän paikkaa Eduskuntaan. Westerholm toimi puolueen puheenjohtajana vuosina 1973-1982.[15][17][16]

Puolueen kansanedustajat vastustivat presidentti Urho Kekkosen toimikauden pidentämiseksi vuonna 1973 säädettyä poikkeuslakia. Poikkeuslain vastustus ja kekkosvastaisuus kärjistyivät presidentinvaaleihin vuonna 1978, joissa Westerholm haastoi suurten puolueiden tukeman Kekkosen. Westerholm keräsi lähes kolminkertaisen kannatuksen suhteessa puolueen normaalikannatukseen. "Westerholm-ilmiö" vauhditti puoluetta seuraavan vuoden eduskuntavaaleissa.[17][19]

Westerholmin jälkeen puolueen puheenjohtajana toimi Esko Almgren vuosina 1982–1989. Almgrenin kaudella puolue pyrki profiloitumaan protestiliikkeen sijasta yleispuolueena mm. energiakysymysten ja hiilivoiman suitsimisen tullessa ajankohtaiseksi. Almgrenin seuraajaksi valittiin vuonna 1989 Toimi Kankaanniemi.[20]

Läpimurto hallitusvastuuseen ja aatteellinen keskustelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1991 puolue sai läpimurtonsa hallitusvastuuseen. Vaaleissa puolue nosti vaaleissa edustajamääräänsä kahdeksaan ja perinteisten porvaripuolueiden asema vahvistui. Puolue sai kutsun Ahon hallitukseen, joka oli vuosien tauon jälkeen ensimmäinen porvarihallitus. Puolue toimi hallituksen toisena vaa'ankielipuolueena. Puolue sai hallitukseen yhden ministerin. Toimi Kankaanniemi toimi hallituksessa kehitysyhteistyöstä vastanneena ministerinä. Kankaanniemen johtama puolue oli tuolloin maltillisen EU-kriittinen ja korosti lähipäätösperiaatteen merkitystä Euroopan asioissa. Puolue vastusti EU-jäsenyyttä ja jätti hallituksen EU-jäsenyyspäätöksen jälkeen.[16][21][22][23][24][25]

Kankaanniemen selvästi EU-vastainen kanta jakoi puoluetta 1990-luvulla. Vuonna 1995 Kankaanniemen syrjäyttäneen Bjarne Kalliksen mukaan puolue ajoi itseään poliittiseen paitsioon. Kallista kuvattiin visionäärinä, jolla oli selvä suunta mihin suuntaan suomalaista kristillisdemokratiaa tuli ohjata. Vuonna 1991 puolue hyväksyttiin Euroopan kristillisdemokraattien liiton tarkkailijajäseneksi.[8][23][26]

Kristillisdemokraattinen puolue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bjarne Kallis toimi kristillisdemokraattien puheenjohtajana 1995-2003. Kallista on kuvattu visionäärinä, joka uudisti puoluetta kristillisdemokraattiseksi poliittiseksi liikkeeksi.

Puolue vaihtoi nimensä Kristillisdemokraateiksi vuonna 2001. Bjarne Kalliksen puheenjohtajakaudella, vuosina 1995–2004, puoluetta modernisoitiin osaksi laajempaa eurooppalaista kristillisdemokraattista perinnettä ja puolue siirtyi eurooppamyönteisemmäksi. Suomenruotsalainen Kallis nosti puolueen kannatusta niin suomenkielisten kuin ruotsinkielisten RKP:n kannattajien piirissä. Eija-Riitta Korhola valittiin vuonna 1999 puolueen ensimmäiseksi europarlamentaarikoksi.[15][16][17][27][28]

Vuoden 2003 vaaleissa puolue saavutti kaikkien aikojen parhaan vaalituloksensa, kun puolue keräsi yli 5,3 prosentin kannatuksen. Puheenjohtajana Kallis otti kantaa ajankohtaisiin ja globaaleihin kysymyksiin, kuten turvallisuuspolitiikkaan. EU-jäsenyyden toteuduttua puolue päivitti kantaansa valtioliittoa korostavaksi ja liittovaltiokehitystä vastustavaksi. Puolue korosti yhteistyötä ympäristönsuojelussa ja kansainvälisen rikollisuuden torjunnassa. Kalliksen kaudella puolue kävi myös aatteellista keskustelua kristillisdemokratiasta. Kallis oli puolueen ehdokas vuoden 2006 presidentinvaaleissa.[8][23] [16][27]

Kalliksen seuraajaksi valittiin Päivi Räsänen, joka toimi kristillisdemokraattien puheenjohtajana vuosina 2004–2015. Räsäsen kaudella puolue hyväksyi uuden periaateohjelman. Oppositiopolitiikassaan kristillisdemokraatit nostivat esiin laajasti sosiaali- ja terveyspoliittisia kysymyksiä. Räsänen toimi sisäministerinä Kataisen ja Stubbin hallituksissa vuosina 2011–2015.[29]

Vuonna 2015 kristillisdemokraattien puheenjohtajaksi valittiin europarlamentaarikkona ja presidenttiehdokkaana 2012 tutuksi tullut Sari Essayah. Puheenjohtajaksi valintansa jälkeen Essayah ilmoitti tavoitteekseen kehittää kristillisdemokraateista puolueen, jota voi verrata Saksan CDU-puolueeseen. Essayah totesi tarvittavan työmarkkinauudistusta. Häneen mukaansa Suomi on jäänyt 1990-luvulle Ruotsin ja Tanskan tehdessä uudistuksia.[30]

Kristillisdemokraatit hyväksyttiin keskusta-oikeistoa edustavan Euroopan kansanpuolueen täysjäseneksi vuonna 2018. Puolue perusti kristillisdemokraattista tutkimusta ja päätöksentekoa tukevan Ajatushautomo Kompassin vuonna 2016.[8][31]

Nimi ja tunnukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nimi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2001 puoluekokouksessa puolue otti käyttöön nimen Suomen Kristillisdemokraatit. Bjarne Kalliksen mukaan nimen vaihdon tarkoituksena oli kirkastaa puolueen profiilia kristillisiä arvoja korostavana demokraattisena, kansanvaltaa kannattavana puolueena.[11] Nimenmuutoksen taustalla oli kokemus, että Kristillistä Liittoa pidettiin jonkin verran sisäänpäin kääntyneeksi viittaavana nimenä. Asiaan vaikutti myös epäselvyys puolueen profiilissa: joiltain osin SKL:ää pidettiin hengellisenä liikkeenä. Nimenmuutoksella toivottiin puolueen samaistettavuutta pohjoismaiseen kristillisdemokratiaan. Ensimmäisen kerran nimenmuutosta oli esitetty jo vuonna 1989. Asiasta äänestettiin 1990-luvun puoluekokouksissa kahdesti ennen lopullista muutosta.[11]

Tunnukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puolueen tunnuskukkana käytettiin 1980-luvulta lähtien valkovuokkoa. Tunnuskukan on nähty symboloivan elämää, toivoa ja uskoa.[32]

Rakenne ja organisaatio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puolueen toimielimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aki Ruotsala on toiminut KD:n puoluevaltuuston puheenjohtajana vuodesta 2015 lähtien.

Kristillisdemokraateissa ylin päätövalta on puoluekokouksella, joka käsittelee periaatekysymykset sekä puoluekokoukselle osoitetut ja sääntöjen muuttamista koskevat asiat. Puoluekokous järjestetään joka toinen vuosi touko-elokuussa. Puoluekokous valitsee myös puoluevaltuuston ja sen puheenjohtajan.[33]

Puoluekokoukselle kuulumattomissa asioissa ylintä päätösvaltaa käyttää puoluevaltuusto, joka valitsee vuosittain toimeenpanovaltaa käyttävän puoluehallituksen. Puoluevaltuustoon kuuluu 60 varsinaista jäsentä ja sen toimikausi on kaksi vuotta. Puoluehallitukseen kuuluvat puolueen puheenjohtajisto sekä 10-20 muuta jäsentä. Puheenjohtajat valitaan puoluekokouksessa 2 vuodeksi kerrallaan.[33]

Puolueen rakenne muodostuu puoluehallituksen vaalipiirien alueilla toimivista piirijärjestöistä, kunnallisjärjestöistä, perusosastoista sekä valtakunnallisista erityisjärjestöistä ja näiden jäsenyhdistyksistä.[33] Kristillisdemokraateilla oli vuoden 2018 lopussa 8 834 jäsentä ja 181 paikallisosastoa.[34]

Media[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kristillisdemokraattien pää-äänenkannattaja on alun perin vuodesta 1966 nimellä Kristityn Vastuu ilmestynyt KD-lehti. Lehden nimi vaihtui vuonna 2005 ja sen sisällöissä on annettu tilaa merkittäville kansallisille ja kansainvälisille uutisille. Radiossa puolue on lähettänyt Radio Dein kanavalla KD-Kompassi-ohjelmaa säännöllisesti vuodesta 2008 lähtien. Puolue on hyödyntänyt myös internet-tiedotusta puolueen sisäisessä keskustelussa.[35] Puolueen miesverkosto on toimittanut konservatiivi.fi-verkkosivua.[3]

Eduskuntaryhmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen Kristillisdemokraatteja eduskunnassa edustaa Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä. Eduskuntaryhmä toimii KD:n kansanedustajien yhteistyöelimenä. Eduskuntaryhmän merkitys eduskuntatyössä on keskeinen: kokouksissa keskustellaan ajankohtaisista poliittisista kysymyksistä ja muodostetaan kantoja eduskunnan käsittelyssä olevaan asiaan. Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän valtiopäiväkaudella 2019–2023 muodostaa 5 kansanedustajaa. Ryhmän puheenjohtajana toimii kansanedustaja Päivi Räsänen.[36]

Lähijärjestöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puolueen nuorisojärjestö on vuonna 1971 perustettu Suomen Kristillisdemokraattiset Nuoret ja naisjärjestö vuodesta 1973 toiminut Suomen Kristillisdemokraattiset Naiset.[37]

Piirijärjestöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Piirijärjestö Puheenjohtaja Jäsenet
(2020)[3]
Eduskuntavaalitulos (2019) Kuntavaalitulos (2021) Eurovaalitulos (2019)
Helsinki Helsinki Tuulikki Tepora 488
0 / 22
7,253 1,9 %
1 / 85
5,913 1,8 % 6,747 2,4 %
Uusimaa Uusimaa Reija Taupila 982
1 / 36
14,912 2,7 %
19 / 1 021
13,823 3,1 % 12,781 3,7 %
Varsinais-Suomi Varsinais-Suomi Mimosa Helander 468
0 / 17
5,121 1,9 %
17 / 859
4,595 2,1 % 6,245 3,8 %
Satakunta Satakunta Simo Korpela 340
0 / 8
3,361 2,7 %
14 / 476
3,884 4,0 % 3,872 5,9 %
Häme Häme Hannele Saari 669
1 / 14
11,733 5,7 %
25 / 673
7,767 4,8 % 7,000 6,0 %
Pirkanmaa Pirkanmaa Sirpa Pursiainen 792
1 / 19
17,180 5,7 %
38 / 773
11,518 4,8 % 9,215 5,3 %
Etelä-Savo Etelä-Savo Jouni Koskela 388
0 / 17
3,376 4,5 %
13 / 320
2,750 4,8 % 3,371 8,0 %
Kymi Kymi Vesa Vainio 601 7,499 4,4 %
15 / 477
4,651 3,8 % 5,601 6,2 %
Pohjois-Savo Pohjois-Savo Juhani Laurinkari 426
1 / 15
11,809 8,6 %
26 / 521
5,187 5,0 % 6,390 8,6 %
Pohjois-Karjala Pohjois-Karjala Jasmin Pyöriäinen 347 5,740 6,6 %
13 / 391
2,566 3,8 % 3,906 8,4 %
Keski-Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Hanna-Lea Ahlskog 739
1 / 16
7,329 11,0 %
41 / 339
6,686 12,4 % 4,401 11,2 %
Pohjanmaa Pohjanmaa Kati Nummensalo 931 9,412 5,1 %
35 / 801
7,043 4,8 % 7,273 7,0 %
Keski-Suomi Keski-Suomi Hannu Suni 618
0 / 17
8,774 5,7 %
29 / 584
6,436 5,5 % 5,922 6,7 %
Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu Leena Askeli 439
0 / 18
5,728 2,2 %
16 / 1 040
4,389 2,2 % 4,901 3,5 %
Lappi Lappi Outi Kurkela 142
0 / 7
1,077 1,1 %
9 / 499
1,051 1,3 % 1,655 3,1 %
Ahvenanmaa Ahvenanmaa - - - - - - - - 47 0,4 %

Talous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

KD:n rahoitus koostuu pääasiassa Eduskunnan antamasta puoluetuesta sekä jäsenmaksutuotoista. Puolueen keskeisimpiä kuluja ovat tiedotus- ja viestintätoiminta, toimisto- ja hallintokulut, piireille ja erityisjärjestöille annettavat avustukset sekä henkilöstökulut. Puolueella on omat tilat Helsingin Alppilassa sijaitsevassa Alppitalossa.[38]

Kansainväliset jäsenyydet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kristillisdemokraatit hyväksyttiin 10.4.2018 Euroopan kansanpuolueen (EPP, aiemmin EUCD) täysjäseneksi. Kristillisdemokraatit on ollut EPP:n tarkkailijajäsen vuodesta 1991. Myös Kansallinen Kokoomus kuuluu EPP:hen.[37][39] Euroopan parlamentissa kristillisdemokraatit ovat kuuluneet EPP:n europarlamenttiryhmään, mutta puolueella ei ole ollut europarlamentaarikkoja vuoden 2014 eurovaalien jälkeen.

Kristillisdemokraatit on osallistunut myös ajoittain Konrad Adenauer -säätiön ja Euroopan kristillinen poliittinen liike -järjestön toimintaan. Pohjoismaiden neuvostossa kristillisdemokraatit kuuluu Keskiryhmään. Puolue pitää yhteyttä muihin pohjoismaisiin kristillisiin puolueisiin myös Kristdemokraterna i Norden (KDN) -järjestön tapahtumissa.[40][41]

Kannattajakunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nelikenttä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kristillisdemokraattien sijainti on pysynyt vasemmisto-oikeistoakselilla keskellä. Ero muihin puolueisiin syntyy arvoulottuvuudella, jossa KD:n kannattajat ovat eduskuntapuolueista arvokonservatiivisimpia. Arvoasteikko käsittelee kysymyksiä seksuaalisten ja etnisten vähemmistöjen oikeuksista, sukupuolten tasa-arvosta, perhekäsityksistä ja uskonnosta. Kristillisdemokraatit ovat edustaneet arvokysymyksissä maltillista eri kirkkokuntien yhteistä näkemystä.[42]

Jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puolueen perustivat 1950-luvulla uusvasemmistoa ja yhteiskunnan uutta liberalisoitumista vastustavat konservatiiviset ja evankelikaaliset viidesläiset ja vapaakirkolliset toimijat[43] Näistä suunnista puolue on myös saanut eniten kannatusta.[44] Sittemmin puolue on yhdistänyt kaksi suurta hengellistä ryhmää, Kansanlähetyksen ja vapaakirkolliset: erityisesti helluntailaiset. Monet puolueen aktiivit ovat tunnustavia kristittyjä.[45]

Vuonna 2011 Kristillisdemokraatteihin kuului noin 13 000 jäsentä. Parhaimmillaan puolueella on ollut noin 20 000 jäsentä 1980-luvun alussa.[46] Vuoden 2005 puolueselvityksen mukaan KD:n jäsenistö oli kaikkein naisvaltaisin. KD:n jäsenistä 60 % on naisia.[47]

Kristillisdemokraattien kannatus on 2000-luvulla liikkunut 3,5–5,5 prosentin välillä. Suurinta kannatus on esimerkiksi Kangasalla, Uuraisilla ja Varkaudessa. Uskollisin kannatus on Hämeen vaalipiirissä.

Vaalihistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eduskunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuntakohtaiset tulokset vuoden 2019 eduskuntavaaleissa.
Vaalit Johtaja Kannatus Paikat +/– Hallitus
Äänet %
1958 Olavi Päivänsalo 3 358 0,17 %
0 / 200
1966 Ahti Tele 10 646 0,45 %
0 / 200
1970 Eino Sares 28 228 1,40 %
1 / 200
Nousua 1 Oppositio
1972 Olavi Majlander 65 228 2,53 %
4 / 200
Nousua 3 Oppositio
1975 Raino Westerholm 90 599 3,29 %
9 / 200
Nousua 5 Oppositio
1979 138 244 4,78 %
9 / 200
Muuttumaton 0 Oppositio
1983 Esko Almgren 90 410 3,03 %
3 / 200
Laskua 6 Oppositio
1987 74 209 2,58 %
5 / 200
Nousua 2 Oppositio
1991 Toimi Kankaanniemi 83 151 3,05 %
8 / 200
Nousua 3 Aho
1995 82 311 2,96 %
7 / 200
Laskua 1 Oppositio
1999 Bjarne Kallis 111 835 4,17 %
10 / 200
Nousua 3 Oppositio
2003 148 987 5,34 %
7 / 200
Laskua 3 Oppositio
2007 Päivi Räsänen 134 790 4,86 %
7 / 200
Muuttumaton 0 Oppositio
2011 118 453 4,03 %
6 / 200
Laskua 1 Katainen/Stubb
2015 105 022 3,54 %
5 / 200
Laskua 1 Oppositio
2019 Sari Essayah 120 039 3,90 %
5 / 200
Muuttumaton 0 Oppositio

Euroopan parlamentti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaalit Kannatus Paikat +/–
Äänet %
1996 63 279 2,81 %
0 / 16
1999 29 637 2,39 %
1 / 16
Nousua 1
2004 70 845 4,28 %
0 / 14
Laskua 1
2009 69 458 4,17 %
1 / 13
Nousua 1
2014 90 586 5,24 %
0 / 13
Laskua 1
2019 89 166 4,87 %
0 / 13
Muuttumaton 0

Kuntavaalit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaalit Kannatus Paikat +/–
Äänet %
1968 3 Nousua 3
1972 49 877 1,99 % 134 Nousua 131
1976 85 792 3,20 % 322 Nousua 191
1980 100 800 3,68 % 333 Nousua 11
1984 80 455 2,98 % 257 Laskua 76
1988 71 614 2,72 % 273 Nousua 16
1992 84 481 3,17 % 353 Nousua 80
1996 75 494 3,18 % 353 Muuttumaton 0
2000 95 009 4,27 % 443 Nousua 90
2004 94 666 3,96 % 392 Laskua 51
2008 106 639 4,18 % 351 Laskua 41
2012 93 257 3,74 % 300 Laskua 51
2017 105 551 4,1 % 316 Nousua 16
2021 88 259 3,6 % 311 Laskua 5

Presidentinvaalit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaalit Ehdokas Kannatus Valitsijamiehet
Äänet %
1978 Raino Westerholm 215 244 8,8 % 24
1982 Raino Westerholm 59 885 1,9 % 0
1994 Toimi Kankaanniemi 1k 31 453 1k  1,0 %
2006 Bjarne Kallis 1k 61 483 1k  2,04 %
2012 Sari Essayah 1k 75 744 1k  2,47 %

Merkittäviä poliitikkoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puheenjohtajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[37]

Puoluesihteerit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[37]

Nykyiset kansanedustajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös Luettelo puolueen kansanedustajista

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Arter, David: Democracy in Scandinavia. Consensual, Majoritarian Or Mixed?. Manchester: Manchester University Press, 2006. ISBN 978-0-7190-7046-4.
  • Arter, David: Scandinavian Politics Today. Second edition. Manchester: Manchester University Press, 2008. ISBN 978-0-7190-7853-8.
  • Erävalo, Esa: Yhteinen hyvä - Johdatus kristillisdemokratiaan. Helsinki: Ajatuspaja Kompassi ry, 2018. ISBN 978-952-7289-03-7.
  • Freston, Paul: Protestant Political Parties. A global survey. Aldershot: Ashgate Publishing Ltd, 2004. ISBN 0-7546-4062-0.
  • Hjelm, Titus & Maude, George: Historical Dictionary of Finland. Third Edition. Lontoo: The Rowman & Littlefield Publishing Group, Inc., 2004. ISBN 0-7546-4062-0.
  • Konrad-Adenauer-Stiftung: Christian Democracy: Principles and Policy-Making. Handbook for the European and International Cooperation of the Konrad-Adenauer-Stiftung. Sankt Augustin/Berliini: Konrad-Adenauer-Stiftung, 2011. ISBN 978-3-942775-30-4. (englanniksi)
  • Suomen Kristillisdemokraatit r.p.: Vakaumuksena välittäminen - Med hjärta i politiken. SKL 1958 / 2008 KD. Helsinki: KD-Mediat Oy, 2008. ISBN 978-952-67038-0-0.
  • Suomen kristillisdemokraattien yleisohjelma 1995

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kristillisdemokraattien uudeksi puoluesihteeriksi on valittu Elsi Ranta, Helsingin Sanomat 27.11.2021, viitattu 1.12.2021
  2. a b http://www.parties-and-elections.eu/finland.html
  3. a b c Suomen Kristillsdemokraatit r.p. toimintakertomus 2019-2020 KD. 22.8.2021. Suomen Kristillisdemokraatit. Viitattu 22.8.2021.
  4. Parties and Partners 2020. EPP. Viitattu 28.2.2020.
  5. Partier 2020. Mittengruppen. Viitattu 28.2.2020.
  6. Lyhenneluettelo 07.01.2013. Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 29.3.2013.
  7. a b KD:n periaateohjelma 19.8.2017. Suomen Kristillisdemokraatit. Viitattu 10.6.2020.
  8. a b c d Puolueen historia Kristillisdemokraatit. Viitattu 23.4.2021.
  9. Vakaumuksena välittäminen s. 79
  10. Erävalo 2018, s. 62
  11. a b c d Vakaumuksena välittäminen s. 107-109
  12. Erävalo 2018, s. 73
  13. Vakaumuksena välittäminen s. 106
  14. Periaateohjelma 2005. Kristillisdemokraatit. Viitattu 25.4.2015.
  15. a b c Hjelm & Maude 2021, s. 54
  16. a b c d e f g Freston 2004, s. 42
  17. a b c d e Arter 2008, s. 125-128
  18. Erävalo 2018, s. 69
  19. Martti Häikiö: Presidentin valinta: miten valtionpäämiehet on Suomessa valittu, millaisiin poikkeusmenetelmiin valinnoissa on turvauduttu ja miksi presidentin toimikautta jatkettiin kokonaan ilman vaalia vuonna 1973, s. 337–338. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1993. ISBN 951-0-19058-6.
  20. Vakaumuksena välittäminen s. 75-80
  21. Arter 1999, s. 120
  22. Unto Hämäläinen: Eduskuntavaalit 1991. Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1992, s. 198–199. Helsinki: Otava, 1991. ISBN 951-1-11839-0.
  23. a b c Vakaumuksena välittäminen s. 83
  24. Vakaumuksena välittäminen s. 85
  25. Raunio, Tapio: EU:n vaikutus Suomen poliittiseen järjestelmään Blogs.helsinki.fi. Viitattu 3.12.2021.
  26. Vakaumuksena välittäminen s. 95
  27. a b Arter 2006, s. 187
  28. Vakaumuksena välittäminen s. 13
  29. Vakaumuksena välittäminen s. 122
  30. Karoliina Liimatainen: Essayah: Suomesta on tulossa museo (digitilaajille) Helsingin Sanomat. 30.8.2015. Arkistoitu . Viitattu 30.8.2015.
  31. Tietoa Ajatushautomo Kompassi. Viitattu 14.4.2021.
  32. Vakaumuksena välittäminen s. 76
  33. a b c Puolueen säännöt Suomen Kristillisdemokraatit r.p.. Viitattu 24.4.2021.
  34. Puoluekokous 2019: Esityslista ja liitteet Suomen Kristillisdemokraatit r.p.. Viitattu 24.4.2021.
  35. Vakaumuksena välittäminen s. 112
  36. Eduskuntaryhmät 17.4.2021. Eduskunta. Viitattu 17.4.2021.
  37. a b c d Puolueen historia pähkinänkuoressa Kd.fi. Viitattu 25.4.2015.
  38. Tilinpäätös 2020 Vaalirahoitusvalvonta. Viitattu 1.12.2021.
  39. Erävalo, Esa: KD:n jäsenyys EPP:ssä myötätuulessa KD-lehti. 21.3.2018. Viitattu 25.3.2018.
  40. Kansainvälinen toiminta (kd.fi)
  41. Keskiryhmä: Jäsenpuolueet (Pohjoismaiden neuvosto)
  42. Yhteinen hyvä s. 60
  43. Teemu Kakkuri: Suomalainen herätys, s. 201. Helsinki: Kirjapaja, 2014. ISBN 978-952-288-134-2.
  44. Murtorinne, Eino (päätoim.): ”Kristillinen puolue”, Kristinuskon historia 2000, s. 234. 3. osa. Porvoo: Weilin+Göös, 2000. ISBN 951-35-6516-5.
  45. "Ihmepelastus", Helsingin Sanomat 31.10.2010, Unto Hämäläinen HS
  46. Puolueiden jäsenmäärien kehitys (ilmoitetut jäsenrekisteritiedot) Suomen vaalitutkimusportaali. Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto & Suomen vaalitutkimuskonsortio. Viitattu 25.4.2015.
  47. HS: Suurissa puolueissa miesenemmistö ts.fi. 18.9.2005. Turun Sanomat. Viitattu 30.4.2014.
  48. a b c d e f g Eduskunnan historiakomitea (toim.): Suomen kansanedustuslaitoksen historia XII, s. 546. Helsinki: Valtion painatuskeskus, 1982.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]