Siirry sisältöön

Vihreä liitto

Wikipediasta
Tämä artikkeli kertoo suomalaisesta eduskuntapuolueesta. Täsmennyssivulta löydät muita vihreitä puolueita.
Vihreä liitto
Gröna förbundet (ruotsiksi)
Ruoná lihttu (pohjoissaameksi)
Perustettu 1987
Puheenjohtaja Sofia Virta
Puoluesihteeri Anna Moring
Varapuheenjohtajat
Johto
  • Puoluevaltuuston puheenjohtajisto:
Ideologia
Poliittinen kirjo keskusta[4]
Toimisto Mannerheimintie 15b A, 4. krs
00260 Helsinki
Jäsenmäärä 9 000 (2024) Nousua[5]
Värit      vihreä
Kansanedustajia
13 / 200
Laskua (2023)
Europarlamentaarikkoja
2 / 15
Laskua (2024)
Kunnanvaltuustot
418 / 8 586
Laskua (2025)
Aluevaltuustot
107 / 1 379
Nousua (2025)
Kansainväliset jäsenyydet – Vihreät / Euroopan vapaa allianssi -ryhmä
– Euroopan vihreä puolue
– Global Greens
Naisjärjestö Vihreät Naiset
Nuoriso- ja opiskelijajärjestö Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto
Kotisivu www.vihreat.fi

Vihreä liitto (ruots. Gröna förbundet, pohjoissaameksi Ruoná lihttu), lyhyemmin vihreät (lyhenne Vihr.) on suomalainen sosiaaliliberalistinen poliittinen puolue, joka on erikoistunut ympäristökysymyksiin. Vihreä liitto rekisteröitiin yhdistykseksi vuonna 1987 ja puolueeksi vuonna 1988.[6] Vihreä liitto pääsi Lipposen I hallitukseen vuonna 1995, ja 1990-luvulta alkaen vihreään eduskuntaryhmään on kuulunut 10–20 kansanedustajaa. Lisäksi vuodesta 1995 vihreillä on ollut aina edustus myös Euroopan parlamentissa.

Puolue näkee 1980-luvun taistelun Koijärven suojelusta keskeisimpänä yksittäisenä tapahtumana liikkeen syntymisessä. Vihreän liikkeen synnyn taustalla oli laaja-alainen huoli ympäristöstä, rauhasta, globaalista eriarvoisuudesta ja sukupuolten välisestä tasa-arvosta sekä pettymystä siihen, kuinka perinteiset puolueet vastasivat näihin huoliin.[6] Ympäristökysymyksissä puolue on painottanut erityisesti ilmastonmuutosta ja luontokatoa. Puolueen päihdepolitiikka on vapaamielinen. Suomalaisista poliittisista puolueista puolueen kannatusprofiili on verrattain nuorta.

Kesällä 2024 vihreillä oli noin 9 000 jäsentä.[5] Puolueella on eduskunnassa 13 kansanedustajaa.[7] Euroopan parlamentin jäseniä kaudella 2024–2029 on kaksi.[8]

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vihreän liiton synty ja alkuvaiheet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Koijärven padonrakentajien leiri keväällä 1979. Kuvassa toinen ja kolmas oikealta ovat Ville Komsi ja Irina Krohn.

Vihreää liittoa edeltäneen vihreän liikkeen voi konkreettisesti sanoa saaneensa alkunsa Koijärveltä ja Helsinki-liikkeestä 1970- ja 1980-luvuilla. Molempiin osallistui merkittävä määrä vihreiden perustajajäseniä ja nykyisiä vaikuttajia, kuten Osmo Soininvaara, Pekka Sauri ja Heidi Hautala.lähde?

Osmo Soininvaara on myöhemmin muistellut, että vihreän liikkeen synnyn taustalla oli suuressa määrin Suomessa 1970-luvulla vallinnut henkinen ilmapiiri. Opiskelijanuorisolla oli halua yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen, mikä olisi luonnollisesti kanavoitunut yliopistojen ylioppilaskuntien kautta. Tuolloin elettiin kuitenkin suomettumisen synkimpiä aikoja, ja voimansa tunnossa olleet taistolaiset olivat solutustaktiikallaankenen mukaan? vallanneet ylioppilaskunnat ja lukuisat kansalaisjärjestöt ja Soininvaaran mukaan tällä tavoin merkittävästi tukahduttaneet keskustelua yhteiskunnallisista epäkohdista. Soininvaara itse oli toiminut Luonto-Liitossa ja Liberaalisen kansanpuolueen nuorisojärjestössä Nuorliberaaleissa.[9] Soininvaaran mukaan varsinainen vihreän liikkeen perustamiseen johtanut verkosto syntyi nimenomaan Koijärvellä kevään ja kesän 1979 aikana.[10]

Vihreä liike toimi aluksi verkostona ja liikkeenä, eikä sillä ollut yhtä organisaatiota. Tässä muodossa se onnistui myös saamaan kaksi kansanedustajaa vuoden 1983 vaaleissa: Kalle Könkkölän ja Ville Komsin.[11]

Huomattavan moni vihreisiin siirtyneistä vaikuttajista, kuten Koijärven toimintaan osallistuneet Terhi Nieminen ja Anneli Kivitie, oli vaikuttanut aikaisemmin liberaaleissa; toisaalta vihreiden syntyminen ajoittui osuvasti aikaan, jolloin liberaalit yhdistyi keskustapuolueeseen. Moni liberaali siirtyi vähitellen tämän vuoksi kannattamaan myöhemmin vihreitä, muiden muassa oikeusministeri Paavo Nikula.lähde?

Ensimmäiset vuodet puolueena

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vihreät päättivät järjestäytyä valtakunnalliseksi yhdistykseksi mutteivät puolueeksi Tampereella vuonna 1986.

1980-luvun puolivälissä kasvoi halu ja tarve organisoitua. Vuonna 1987 perustettiin Vihreä liitto useiden järjestöjen kattojärjestöksi, mutta siitä ei ollut tarkoitus tehdä puoluetta. Puolueeksi järjestäytymisellä oli kuitenkin tukea, ja erityisesti tiukat, niin sanotut ekovihreät alkoivat perustaa puoluetta, joka keskittyisi puhtaasti ekologisiin asioihin. Tämä johti maltillisempien toimijoiden järjestäytymiseen ja jopa kilpailevien yhdistysten perustamiseen samoille paikkakunnille. Vihreän liiton kokouksessa Tampereella helmikuussa 1988 päätettiin rekisteröitymisestä puolueeksi,[12] ja Vihreä liitto merkittiin oikeusministeriön puoluerekisteriin 9. elokuuta samana vuonna.[13]

Vaikka monet ekovihreät palasivat lopulta vuonna 1988 puolueeksi muuttuneeseen Vihreään liittoon, riitely aiheutti vihreille vaalitappion vuoden 1988 kunnallisvaaleissa.[14] Nykyisin Vihreässä liitossa toimii valtakunnallinen ympäristöasioihin keskittynyt jäsenjärjestö Ekovihreät ry, joka perustettiin vuonna 1994.[15]

Puolue kuitenkin toipui sisäisistä riidoistaan, ja eduskuntavaalit 1991 ja kunnallisvaalit 1992 olivat menestys. Esko Ahon hallituksen kaudella puolueesta muodostui lopullisesti yleispuolue: 1990-luvun alun lama siirsi ihmisten huomion arkisiin huoliin, joihin vihreidenkin oli otettava kantaa, kun kansakunta oli itsenäisyyden ajan pahimmassa talouskriisissä. Laman keskellä vuonna 1994 Osmo Soininvaara kirjoitti teoksensa Hyvinvointivaltion eloonjäämisoppi ja puheenjohtajana toiminut psykologi Pekka Sauri nosti esille muita aiheita ympäristöasioiden lisäksi.lähde?

Kysymys Euroopan unionin jäsenyydestä jakoi puoluetta selvästi. Eduskuntaryhmä, puolueen johto, äänestäjät ja jäsenet jakautuivat asiassa kahtia. Osa vihreistä vastusti ympäristösyistä kasvuhakuista Euroopan unionia, kun taas toiset kannattivat rajatonta ja yhteistyötä lisäävää EU:ta. Kiihkeimmissä puheenvuoroissa uhkailtiin puolueen hajoamisella, jos puolue ottaisi virallisesti myönteisen kannan Euroopan unioniin. Suomessa EU:n kannatus vihreiden keskuudessa oli kuitenkin suurempaa kuin Itävallan ja Ruotsin vihreissä, jotka pohtivat jäsenyyttä samaan aikaan. Vuonna 1994 puoluekokous päätti kannattaa sitovaa kansanäänestystä EU-jäsenyydestä ja että puolue ei ota virallista kantaa asiaan. Yhdeksän kymmenestä vihreiden kansanedustajasta lupasi ennen vaaleja noudattaa kansanäänestyksen tulosta, ja he äänestivät lopulta jäsenyyden puolesta.[16][17]

Suomen EU-kansanäänestyksen jälkeen puoluehallitus määritteli vihreiden EU-periaatteita, joihin kuuluivat kansanvaltaisuuden ja kansalaisjärjestöjen vaikutusmahdollisuuksien turvaaminen, pohjoismaisen julkisuusperiaatteen käyttöönotto, tuki EU:n laajenemiselle Keski- ja Itä-Eurooppaan sekä ympäristöpolitiikan tukeminen talouden ja markkinoiden keinoin. Vihreät vaati Suomelle ympäristökomissaarin salkkua ja esitti komissaariksi Sirpa Pietikäistä tai Matti Wuorta.[16] Paavo Lipposen ensimmäisessä hallituksessa vihreät hyväksyi hallitusohjelman mukaisesti Suomen jäsenyyden Euroopan talous- ja rahaliitossa, vaikka kannattajien enemmistö oli kyselytutkimusten mukaan sitä vastaan.[18]

Vuodet 1995–2011

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 1995 eduskuntavaaleissa vihreät koki lievän tappion menettäessään yhden kansanedustajan. Pääministeriksi noussut SDP:n Paavo Lipponen kokosi kuitenkin laajan sateenkaarihallituksen, jossa vihreät oli mukana. Ympäristö- ja kehitysyhteistyöministeri Pekka Haavistosta tuli Euroopan ensimmäinen vihreä ministeri.lähde?

Vuoden 1999 vaalit eivät heilauttaneet hallituksen asemaa, ja vihreät sai kaksi lisäpaikkaa. Puolue jatkoi Lipposen II hallituksessa kahdella ministerillä, jotka olivat Osmo Soininvaara ja Satu Hassi.[19] Soininvaaran pesti kesti kaksi vuotta, sillä salkkujaossa vihreät jakoi peruspalveluministerin pestin puoliksi RKP:n kanssa.

Eduskunta hyväksyi 24. toukokuuta 2002 viidennen ydinvoimalan lupahakemuksen, minkä seurauksena vihreät päätti erota hallituksesta. Puolueen mukaan ydinvoimapäätös oli kestävän kehityksen vastainen, moraaliton ja riskialtis, kun uusiutuvaan energiaan perustuvat vaihtoehdot olisivat olleet turvallisempia ja ilmastonmuutoksen torjumisen kannalta tehokkaampia. Eropäätöksen seurauksena vihreitä syytettiin yhteistyökyvyttömyydestä. Puolueen mukaan hallituksesta lähtemättä jättäminen olisi kuitenkin antanut puolueelta kansainvälisen ”ekomerkin” ydinvoimalle.[20] Ydinvoimakiistan pohjalla oli se, ettei hallitusohjelmassa ollut tarkkaa linjausta ydinvoiman lisärakentamisen suhteen.[21]

Eduskuntavaaleissa 2003 vihreiden kannatus jatkoi nousuaan, ja puolue sai 14 kansanedustajaa mutta jäi oppositioon. Eduskuntavaaleissa 2007 vihreiden vaaliteemoina olivat ilmastonmuutos, köyhyys ja perustulo. Puolue nosti edelleen paikkamääräänsä eduskunnassa, kun valituksi tuli 15 vihreää. Pohjois-Karjalan vaalipiiristä ehdolle asettunut puheenjohtaja Tarja Cronberg ei kuitenkaan päässyt eduskuntaan. Vihreät oli Vanhasen II hallituksessa, jossa oikeusministerinä toimi Tuija Brax ja työministerinä Tarja Cronberg. Vuonna 2010 hallitus teki päätöksen kahden ydinvoimalaitosluvan esittämisestä eduskunnassa, mutta vihreät päätti tällä kertaa jäädä hallitukseen, mikä sai aikaan kritiikkiä puolueen kannattajien keskuudessa.[22]

Vuoden 2011 vaalien jälkeen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vihreiden kannatus kunnittain kunnallisvaaleissa 2017.
  0 %
  0–2 %
  2–4 %
  4–6 %
  6–8 %
  8–10 %
  10–12 %
  12–14 %
  14–16 %
  16–20 %
  20–30 %
  yli 30 %

Vuoden 2011 eduskuntavaaleihin Vihreät lähti ”Uusi Suomi” -sloganilla ja vihreälle pohjalle sijoitetulla vaakunaleijonalla. Lisäksi puolue korosti tiedemyönteisyyttään Tiedepuolue-sivustolla. Vaaleissa puolue menetti kolmanneksen paikoistaan ja sai 10 edustajaa. Vihreät osallistui Kataisen hallitukseen, jossa toimivat ympäristöministerinä Ville Niinistö ja kehitysministerinä ensin Heidi Hautala ja sitten Pekka Haavisto.

Kesäkuussa 2011 vihreät valitsivat ensimmäistä kertaa puheenjohtajan jäsenäänestyksen perusteella. Puoluekokous vahvisti yksimielisesti jäsenäänestyksen voittaneen Ville Niinistön valinnan puolueen uudeksi puheenjohtajaksi ja äänesti Panu Laturin jatkamaan puoluesihteerinä. Entinen puheenjohtaja Sinnemäki hävisi saatuaan alle viidenneksen kannatuksen. Puoluekokous äänesti myös mallista, jossa seuraavasta puoluekokouksesta lähtien vihreillä olisi kaksi puheenjohtajaa, ja ravintoloiden oikeudesta myydä viiniä kotiin vietäväksi, joista kumpikaan ei kuitenkaan toteutunut tiukoissa äänestyksissä.[23][24]

Vuoden 2012 presidentinvaalissa puolueen ehdokkaana ollut Pekka Haavisto sai ensimmäisellä kierroksella 18,8 %:n kannatuksen ja onnistui pääsemään toiselle kierrokselle. Haavisto hävisi toisen kierroksen kokoomuksen Sauli Niinistölle saatuaan 37,4 % äänistä.

Vihreiden puoluekokous hyväksyi 20. toukokuuta 2012 puolueelle uuden periaateohjelman, jonka mukaan puolueen toimintaa ohjaavat vastuu ympäristöstä ja tulevaisuudesta, vapaus kaikille sekä välittäminen muista ihmisistä.[25]

Vihreät päätti lähteä Stubbin hallituksesta 18. syyskuuta 2014 Fennovoiman ydinvoimalaluvan myöntämisen takia.[26]

Puolueen puheenjohtajaksi valittiin kesällä 2017 Touko Aalto.[27] Vuoden 2018 presidentinvaaliin vihreät nimesi ehdokkaakseen uudestaan Pekka Haaviston, mutta istuva presidentti Niinistö valittiin jo ensimmäisellä äänestyskierroksella.[28]

Touko Aalto jäi sairauslomalle syyskuussa 2018 ja ilmoitti jättävänsä puheenjohtajan tehtävän 24. lokakuuta 2018. Aallon sijaisena toimi ensimmäinen varapuheenjohtaja Maria Ohisalo.[29] Pekka Haavisto valittiin 3. marraskuuta 2018 Aallon seuraajaksi kesään 2019 asti.[30] Kesäkuun 2019 puoluekokouksessa Ohisalo valittiin puheenjohtajaksi ilman vastaehdokkaita.[31] Huhtikuussa 2023 Ohisalo kertoi luopuvansa vihreiden puheenjohtajuudesta.[32] Puolueen puheenjohtajaksi valittiin kesäkuussa 2023 Sofia Virta.[33]

Vuoden 2024 presidentinvaalissa Pekka Haavisto oli jo kolmannen kerran presidenttiehdokkaana, mutta tällä kertaa kyseessä oli valitsijayhdistyksen ehdokkuus, jota vihreät tuki.[34] Hän ylsi toiselle äänestyskierrokselle jolla hävisi Alexander Stubbille alle 100 000:lla äänellä. Haavisto jopa voitti varsinaisen vaalipäivän, mutta silloin annettiin vain noin kolmasosa kaikista äänistä.[35]

Vihreän liikkeen äänenkannattaja oli vihreiden enemmistöomistuksessa oleva Vihreä Lanka -lehti, jolle puolue maksoi vuonna 2012 lähes 500 000 euroa kaikkiaan 900 000 euron puolueavustuksesta.[36][37] Lehti lakkautettiin joulukuussa 2019.[38]

Nimi ja tunnukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rakenne ja organisaatio

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puolueen toimielimet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puolueen johto on kahdeksanhenkinen ja koostuu puoluevaltuuston ja -hallituksen puheenjohtajistoista ja puoluesihteeristä.[39]

Puolueen puheenjohtaja valitaan kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Jos ehdokkaita puheenjohtajaksi on useampi kuin yksi, järjestetään puheenjohtajasta jäsenäänestys, joka oli vuoteen 2023 asti neuvoa-antava.[40][41] Vuodesta 2023 lähtien puheenjohtajaksi on voitu valita sama henkilö korkeintaan neljä kertaa peräkkäin, jota ennen vuodesta 2004 lähtien kolme kertaa ja tätä ennen kaksi kertaa peräkkäin.[41] Pekka Haavisto oli ensimmäinen puolueen puheenjohtaja, joka oli myös kansanedustaja. Aikaisemmin oli pidetty parempana jakaa valtaa niin, että kansanedustaja ei voisi olla myös puheenjohtaja.[42]

Puheenjohtajan lisäksi puoluekokous valitsee 12-jäseniseen puoluehallitukseen kolme varapuheenjohtajaa sekä kahdeksan muuta jäsentä ja varajäsenet. Vuoden 2023 puoluekokouksessa hallituksen kokoonpano muutettiin 12 varsinaiseen jäseneen, joilla ei ole lainkaan varajäseniä. Muutos tullee varsinaisesti voimaan vuonna 2025.[41]

Lisäksi puoluekokous valitsee puoluesihteerin ja puoluevaltuuston (vuoteen 2022 asti puoluevaltuuskunnan), jossa on 40 jäsentä.[43] Puoluevaltuusto on puoluekokouksen jälkeen puolueen korkein päättävä taho. Puoluevaltuustoa johtaa kolmejäseninen puheenjohtajisto, jotka kuuluvat myös koko puolueen johtoon.[39]

Muista puolueista poikkeava puoluevaltuuskunta-nimi johtui siitä, että alun perin yhdistykseksi perustetulla Vihreällä liitolla oli hallituksena toiminut puoluevaltuuskunta, joka edusti laajaa jäsenyhdistyskenttää. Myöhemmin yhdistys rekisteröityi puolueeksi ja valitsi erillisen puoluehallituksen, mutta puoluevaltuuskunnan nimi vaihdettiin puoluevaltuustoksi vasta vuoden 2022 puoluekokouksessa päätetyssä sääntömuutoksessa.[44]

Eduskuntaryhmä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Vihreä eduskuntaryhmä

Vihreää liittoa eduskunnassa edustaa Vihreä eduskuntaryhmä. Eduskuntaryhmä toimii Vihreän liiton kansanedustajien yhteistyöelimenä. Eduskuntaryhmän merkitys eduskuntatyössä on keskeinen: kokouksissa keskustellaan ajankohtaisista poliittisista kysymyksistä ja muodostetaan kantoja eduskunnan käsittelyssä olevaan asiaan. Vihreän eduskuntaryhmän valtiopäiväkaudella 2023–2027 muodostaa 13 kansanedustajaa.[7][45]

Lähijärjestöt

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tieteen ja teknologian vihreät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viite – Tieteen ja teknologian vihreät ry perustettiin 29. marraskuuta 2008 tarkoituksenaan tarjota jäsenistönsä asiantuntemusta vihreiden päätöksenteon tueksi, tukea vihreille tärkeiden aiheiden tutkimusta sekä kohottaa vihreiden profiilia tieteen ja teknologian asiantuntijoiden parissa. Jäsenistössä on paljon jäseniä korkeakouluista ja tutkimuslaitoksista. Yhdistys hyväksyttiin Vihreän liiton jäseneksi huhtikuussa 2009.[46] Sen puheenjohtajana on toiminut vuodesta 2023 Hanna Holopainen.[47]

Vihreä miesliike

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vihreä miesliike ry on maaliskuussa 2009 perustettu puoluepoliittinen miesliike, jonka tavoitteena on tasa-arvon ajaminen ja miesliikkeessä koettujen epäkohtien[48] esille nostaminen yhteiskunnassa ja niihin vaikuttaminen vihreiden kautta.[49] Yhdistys julkaisi huhtikuussa 2010 miespoliittisen ohjelman,[50] jonka tavoitteena on sukupuolten tasa-arvon edistäminen miesten tasa-arvo-ongelmia korjaamalla.[51]

Vihreän miesliikkeen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin tutkija ja kolumnisti Jukka Relander.[52] Vuonna 2026 puheenjohtajana toimii Eppu Saarela.[53]

Maaseutu- ja erävihreät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuopion puoluekokouksen yhteydessä 12. kesäkuuta 2011 perustettiin uusi valtakunnallinen järjestö, Maaseutuvihreät, joka sittemmin rekisteröityi nimellä Maaseutu- ja erävihreät ry. Yhdistyksen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Anne Bland Huittisista, ja yhdistyksen pyrkimys on tavoittaa vihreästä maaseudusta kiinnostuneet sekä kehittää Vihreän liiton maaseutupolitiikkaa. Maaseutu- ja erävihreät ilmoittavat tavoitteekseen toiminnan ”hyvinvoivan ja monimuotoisen maaseudun puolesta”.[54] Vuonna 2025 puheenjohtajana on Minna Hölttä.[55]

Armon vihreät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Loppuvuodesta 2011 käynnisti toimintansa kristinuskoon ja kirkkoon myönteisesti suhtautuvien jäsenyhdistys Armon vihreät. Aloitteellisia asiassa olivat Heikki Hiilamo, Kirsi Ojansuu ja Jukka Relander. Armon vihreät ilmoittaa haluavansa edistää positiivista suvaitsevaisuutta suhteessa uskontoihin. Kirkon pitää yhdistyksen mielestä varjella luomakuntaa oikeilla ympäristöteoilla. Evankelis-luterilaisen kirkon tulee Armon vihreiden mukaan edelleen pitää esillä ihmisoikeus- ja demokratiakysymyksiä.[56] Vuonna 2026 yhdistyksen puheenjohtajana toimii Jukka Väisänen.[57]

Kansainväliset jäsenyydet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vihreä liitto kuuluu Global Greens -järjestöön ja Euroopan vihreään puolueeseen. Euroopan parlamentissa puolueen edustajat kuuluvat Vihreät / Euroopan vapaa allianssi -ryhmään. Vuonna 1993 Vihreä liitto oli perustamassa Euroopan Vihreät -puolueliittoa, jonka perustava kokous pidettiin Kirkkonummella. Vuonna 2003 Euroopan Vihreät muutti nimensä Euroopan vihreäksi puolueeksi. Liiton puheenjohtajana toimi vuosina 1994–1997 Pekka Sauri ja 2000–2006 Pekka Haavisto.[6][58]

Ideologia ja arvot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sijoittuminen vasemmisto–oikeisto-ulottuvuudella

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vihreiden vaaliteltta Isolla Roobertinkadulla Helsingissä.

Vihreä liitto ei ole halunnut määritellä itseään perinteisen vasemmisto–oikeisto-jaottelun mukaisesti vaan käyttää Saksan vihreiden ajatusta, jonka mukaan ”vihreät eivät ole vasemmalla eivätkä oikealla vaan edellä”.[59][60] Nykyinen puheenjohtaja Sofia Virta on kuitenkin kuvaillut vihreitä vahvasti keskipuolueeksi ja markkinaliberalismia kannattavaksi puolueeksi.[61][4]

Vihreiden periaateohjelman mukaan ”talouden tulee toimia ihmisten hyvinvoinnin, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden sekä luonnon ja ympäristön kantokyvyn turvaamiseksi. Markkinatalous ja julkinen talous ovat vihreille työkaluja, joilla näitä päämääriä voidaan tehokkaasti edistää.” Ohjelman mukaan se ”edellyttää demokraattisesti asetettuja puitteita markkinoiden toiminnalle”.[62]

Poliittisia linjauksia ja tavoitteita

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2008 vihreiden eduskuntaryhmä esitti, että isot automarketit pidettäisiin kiinni ympäristösyistä sunnuntaisin joulunalusaikaa lukuun ottamatta.[63]

Vuoden 2018 keväällä puolue esitti äänestysikärajan laskemista 15 ikävuoteen.[64]

Vihreiden mukaan laittomien päihteiden käytöstä ja pienten määrien hallussapidosta ei pidä rangaista. Vihreät esimerkiksi tukee kansalaisaloitetta kannabiksen käytön rangaistuksen poistamiseksi. Sen sijaan huumekaupan tulee olla rangaistavaa.[65]

Vuosien 2020–2028 periaateohjelmassa kirjoitetaan seuraavasti: ”Teemme työtä ilmastonmuutoksen ja kuudennen sukupuuttoaallon pysäyttämiseksi, jotta tuleville sukupolville jää elinvoimainen maapallo. Taistelemme tasa-arvoisen, turvallisen ja oikeudenmukaisen tulevaisuuden puolesta. Puolustamme luontoa ja ihmisiä ahneutta ja lyhytnäköisyyttä vastaan. Teemme politiikkaa periaatteidemme ja tutkitun tiedon pohjalta emmekä eturyhmien lähtökohdista. Annamme äänen niille, joiden ääni ei muuten kuulu – luonnolle, eläimille ja tuleville sukupolville – ja varmistamme, että haavoittuvassa asemassa olevat saavat äänensä kuuluviin.”[62]

Rahoitus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vihreä liitto on vastaanottanut puoluerahoitusta yksityishenkilöiltä, järjestöiltä ja yrityksiltä. Tuen antajia ovat olleet muun muassa Ammattiliitto Pro, Finanssialan Keskusliitto, Suomen Ekonomit, Tekniikan akateemiset TEK, Uusi työ, Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta, Itä-Helsingin Vihreät, Porvoon Vihreät, Vihreä Pohjois-Karjala, Vihreä sivistysliitto, Varsinais-Suomen Lääkäripalvelu, Pro Markkinatalous sekä markkinointitoimistot Huikee Marketing ja N2 Helsinki.[66]

Kannattajakunta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jäsenet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
0200040006000800010 00019902004201120162021jäsenmääräVihreän liiton jäsenmäärä vuodesta 1990 Tausta-aineisto
[67][68][69][70][71][72][5]

Kesällä 2024 vihreillä oli jäseniä noin 9 000.[5]

Kunnallisalan kehittämissäätiön vuonna 2017 julkaiseman tutkimuksen mukaan vihreiden jäsenet erottuvat muiden puolueiden jäsenistä usealla saralla. Selvä enemmistö (63 %) vihreiden jäsenistä oli naisia, jäsenten keski-ikä oli noin 43 vuotta, lähes 70 % heistä oli työssäkäyviä ja jäsenet olivat myös selvästi korkeimmin koulutettuja. Korkeakoulututkinto oli noin 75 prosentilla, ja suurin osa heistä oli suorittanut ylemmän korkeakoulututkinnon. Yli puolet vihreiden jäsenistä asui Uudellamaalla. Lisäksi vihreät oli ainoa puolue, jonka jäsenistä yli 10 prosenttia oli opiskelijoita, yhteensä lähes 15 prosenttia. Työssäkäyvät vihreät olivat selkeästi useimmiten ylempiä toimihenkilöitä, joita oli kaikkiaan 64 prosenttia. Työläisiä ja yrittäjiä oli alle 10 prosenttia. Vihreiden jäsenten kotitalouden mediaanitulot ovat 3 500 euroa kuukaudessa.[73]

Demografia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vihreiden peruskannattaja on verrattain nuori, korkeasti koulutettu ja kaupungissa asuva nainen.[74] Vihreät oli syyskuussa 2017 naisten keskuudessa selvästi suosituin puolue: 26,7 % naisista äänestäisi Yleisradion mukaan vihreitä.[74] Kunnallisalan kehittämissäätiön vuonna 2017 julkaiseman tutkimuksen mukaan vihreiden kannattajista yhteensä 71 prosenttia on naisia. Saman tutkimuksen mukaan vihreät on suosituin puolue opiskelijoiden keskuudessa, sillä 17 prosenttia puolueen kannattajista on opiskelijoita.[73]

Vuoden 2025 puoluebarometrissa 50 prosentilla suomalaisista oli vihreistä kielteinen ja 43 prosentilla myönteinen kuva.[75] Viidestä kansalaisille vahvimmin mieleen tulevasta luonnehdinnasta vain yksi oli puolueelle myönteinen: yhteiskuntaa uudistavan puolueen imago. 31 prosenttia piti puoluetta toiminnassaan ylimielisenä.[76]

Kannattajien mielipiteitä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan (MTS) mukaan vuonna 2025 nykyisenlaista miesten yleiseen asevelvollisuuteen ja naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen perustuvaa puolustusjärjestelmää tuki vihreiden kannattajista 64 prosenttia, kun koko väestön tuki oli 75 prosenttia. Kielteisesti järjestelmän nykytilaan suhtautuu vihreiden kannattajista 28 %, koko väestöstä 16 %.[77] Puolueen virallinen kanta tukee asevelvollisuusjärjestelmän uudistamista valikoivampaan suuntaan.[78]

Vuonna 2013 vihreät ja RKP olivat Ylen teettämässä kyselyssä ainoat eduskuntapuolueet, joiden äänestäjien enemmistö kannattaa pakkoruotsia.[79]

Suomen itsenäisyyden juhlarahaston Sitran tulevaisuusbarometri vuodelta 2019 kertoo, että verrattuna muihin puolueisiin vihreiden äänestäjistä suurempi osa uskoo, että ”meidän on mahdollista vaikuttaa siihen, millaiseksi tulevaisuus muodostuu”.[80] Vihreiden äänestäjistä useammat pitävät maapallon kantokykyyn sopeutumista ja elinympäristömme tulevaisuuden turvaamista tärkeänä kuin muiden puolueiden kannattajista.[80]

Vaalihistoria

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuntakohtaiset tulokset vuoden 2023 eduskuntavaaleissa.
Vihreiden kannatus eri vaaleissa.

Eduskuntavaalit

Vuosi Edustajat Äänet Osuus
1983
2 / 200
 43 754 1,47 %
1987
4 / 200
 115 988 4,03 %
1991
10 / 200
 185 894 6,82 %
1995
9 / 200
 181 198 6,52 %
1999
11 / 200
 194 846 7,27 %
2003
14 / 200
 223 564 8,01 %
2007
15 / 200
 234 429 8,46 %
2011
10 / 200
 213 172 7,25 %
2015
15 / 200
 253 102 8,53 %
2019
20 / 200
 353 654 11,49 %
2023
13 / 200
 217 795 7,04 %

Kuntavaalit

Vuosi Valtuutetut Äänet Osuus
1984 101 76 441 2,83 %
1988 94 61 581 2,34 %
1992 343 184 787 6,94 %
1996 291 149 334 6,28 %
2000 338 171 707 7,72 %
2004 314 175 933 7,37 %
2008 370 227 999 8,94 %
2012 323 213 100 8,55 %
2017 534 320 235 12,46 %
2021 433 259 104 10,59 %
2025 418 254 172 10,51 %

Europarlamenttivaalit

Vuosi Mepit Äänet Osuus
1996
1 / 16
 170 670 7,59 %
1999
2 / 16
 166 786 13,43 %
2004
1 / 14
 172 844 10,43 %
2009
2 / 13
 206 439 12,40 %
2014
1 / 13
 161 263 9,33 %
2019
3 / 14
 292 512 16,00 %
2024
2 / 15
 206 332 11,27 %

Presidentinvaalit

Vuosi Ehdokas Äänet
1. kierros
 Äänet
2. kierros
2000 Heidi Hautala 100 740 3,29 %
2006 105 248 3,49 %
2012 Pekka Haavisto 574 275 18,76 % 1 077 425 37,41 %
2018 371 254 12,40 %
20241 836 712 25,80 % 1 476 634 48,38 %

1 Vihreiden tukema valitsijayhdistyksen ehdokas

Aluevaalit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuosi Valtuutetut Äänet Osuus
2022 90 137 221 7,38 %
2025 107 178 831 9,07 %

Merkittäviä poliitikkoja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puoluejohto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Toimikausi Puheenjohtaja Puoluesihteeri
1987Kalle Könkkölä
1987–1991Heidi Hautalaliittosihteerit Tarja Helanen ja David Pemberton (1988–1990)
puoluesihteeri Pekka Sauri (1990–1991)
1991–1993Pekka SauriDavid Pemberton
1993–1995Pekka HaavistoKatariina Poskiparta
1995–1997Tuija BraxSirpa Kuronen
1997–2001Satu Hassi Ari Heikkinen
2001–2005Osmo Soininvaara
2005–2007 Tarja Cronberg
2007–2009 Panu Laturi
2009–2011Anni Sinnemäki
2011–2013 Ville Niinistö
2013–2017 Lasse Miettinen
2017–2018Touko Aalto
2018–2019Pekka Haavisto
2019–2023Maria OhisaloVeli Liikanen
2023–Sofia VirtaAnna Moring

Nykyiset kansanedustajat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1 Nousi eduskuntaan Ohisalon aloittaessa europarlamentaarikkona.

2 Nousi eduskuntaan Haaviston aloittaessa Yhdistyneiden kansakuntien pääsihteerin Sudanin-erityislähettiläänä.

Europarlamentaarikot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1 Nousi europarlamenttiin Hautalan aloittaessa Kataisen hallituksen kehitysministerinä.
2 Nousi europarlamenttiin Britannian erottua EU:sta.

Ministerit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lipposen I hallitus:

Lipposen II hallitus:

Vanhasen II hallitus:

Kiviniemen hallitus:

  • Tuija Brax, oikeusministeri 2010–2011
  • Anni Sinnemäki, työministeri 2010–2011

Kataisen hallitus:

Stubbin hallitus:

  • Ville Niinistö, ympäristöministeri 2014
  • Pekka Haavisto, kehitysministeri 2014

Rinteen/Marinin hallitus:

Presidenttiehdokkaat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1 Vihreiden tukema valitsijayhdistyksen ehdokas

Entiset kansanedustajat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1 Siirtyi Kansallisen kokoomuksen eduskuntaryhmään.
2 Siirtyi oikeuskansleriksi.

Kritiikki

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2020 julkaistussa teoksessa Kertomuksen vaarat – Kriittisiä ääniä tarinataloudesta ja lokakuussa 2020 Touko Aalto kritisoi Vihreää puoluetta politiikanteon viestinnällisestä lähestymistavasta, jossa sisällöt eli asiakysymykset ovat toissijaisia ja jossa tavoitellaan ensisijaisesti mahdollisimman suurta suosiota ihmisten kiinnostuksenkohteita luotaavilla segmenttianalyyseillä ja lifestyle-viestinnällä. Aallon mielestä järjestys on nurinkurinen.[81][82]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Mickelsson, Rauli: Suomen puolueet: Historia, muutos ja nykypäivä. Tampere: Vastapaino, 2007. ISBN 978-951-768-217-6
  • Remes, Tanja & Sohlstén, Jemina (toim.): Edellä! Vihreä liitto 20 vuotta. Helsinki: Vihreä sivistysliitto, 2007. ISBN 978-952-5078-24-4
  • Salo, Marja-Leena: Kahleissa Koijärvellä. Helsinki: Edita, 2009. ISBN 978-951-37-5421-1
  • Tiitta, Allan (toim.): Mitä missä milloin – kansalaisen vuosikirja 1989. Helsinki: Otava, 1988. ISBN 951-1-10120-X
  • Välimäki, Pauli & Brax, Anne (toim.): Vihreä ABC-kirja. Vihreä liitto, 1991. ISBN 951-95840-1-3

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Finland Parties and Elections in Europe. Viitattu 30.4.2014. (englanniksi)
  2. ↑ Suomen suurimmat puolueet Euroopan parlamentti selkokielellä. Mosaiikki ry. Arkistoitu 8.4.2017. Viitattu 8.4.2017.
  3. ↑ Finland Europe Elects. Viitattu 4.1.2022. (englanniksi)
  4. 1 2 Sofia Virta: "Kokoomuksen hyppääminen persujen kelkkaan horjuttaa sivistysvaltiota" YouTube. 2.3.2024. Aki Linnanahde Talk Show. Viitattu 18.4.2024.
  5. 1 2 3 4 Neihum, Alec: Kaksi puoluetta menettää jäseniään kovaa tahtia – MTV selvitti puolueiden jäsenmäärät, iät ja sukupuolijakauman MTV Uutiset. 21.8.2024. Viitattu 26.10.2025.
  6. 1 2 3 Historia Vihreät. Viitattu 8.10.2025.
  7. 1 2 Tässä on illan vaalitulos: Kokoomus kärjessä, PS nousi toiseksi ja SDP jäi kolmanneksi Yle Uutiset. 2.4.2023. Viitattu 7.4.2023.
  8. ↑ Europarlamenttivaalit 2024: Koko maa: Valitut Vaalien tieto- ja tulospalvelu. 12.6.2024. Oikeusministeriö. Viitattu 15.6.2024.
  9. ↑ Salo 2009, s. 137.
  10. ↑ Salo 2009, s. 139.
  11. ↑ Mickelsson 2007, s. 253.
  12. ↑ Tiitta 1988, s. 52.
  13. ↑ Tiitta 1988, s. 94.
  14. ↑ Välimäki & Brax 1991, s. 24–25.
  15. ↑ Lundén, Martti & Häkkinen, Piia J.: Yhdistys Ekovihreät. Arkistoitu 21.4.2019. Viitattu 18.10.2013.
  16. 1 2 Remes & Sohlstén 2007, Isotalo, Merja: Hallituspuolueeksi EU-maahan.
  17. ↑ Pesonen, Pertti (toim.): Suomen EU-kansanäänestys 1994: Raportti äänestäjien kannanotoista, s. 47–60. Ulkoasianministeriö/Eurooppa-tiedotus, 1994. ISBN 951-724-014-7 Arkistoitu verkkoversio.
  18. ↑ 4.2 Suomi Euroopan unionissa Suomen poliittinen järjestelmä – verkkokirja. Helsingin yliopisto. Viitattu 31.5.2009.
  19. ↑ Remes & Sohlstén 2007, s. 201.
  20. ↑ Hassi, Satu: Ympäristö- ja kehitysyhteistyöpolitiikka Lipposen toisessa hallituksessa (Miksi lähdimme hallituksesta) Vihreät. Viitattu 8.4.2007.
  21. ↑ Pääministeri Paavo Lipposen II hallituksen ohjelma 15.4.1999 Valtioneuvosto. Viitattu 14.9.2024.
  22. ↑ Eduskunta kiistelee ydinvoimasta Kansan Uutiset. 11.5.2010. Viitattu 11.5.2010.
  23. ↑ Honkonen, Juha: Ville Niinistöstä vihreiden uusi puheenjohtaja Vihreä Lanka. 11.6.2011. Viitattu 28.3.2014.
  24. ↑ Rantala, Jyri: Laturi jatkaa vihreiden puoluesihteerinä Yle Uutiset. 12.6.2011. Viitattu 12.6.2011.
  25. ↑ Vihreiden periaateohjelma – Vastuu, vapaus, välittäminen (PDF) 20.5.2012. Vihreät. Viitattu 17.1.2013.
  26. ↑ Tapiola, Paula: Vihreät ulos hallituksesta – "Mieli on raskas ja pettynyt" Yle Uutiset. 18.9.2014. Viitattu 18.9.2014.
  27. ↑ Pelkonen, Linda: Touko Aalto vihreiden puheenjohtajaksi Ilta-Sanomat. 17.6.2017. Viitattu 17.6.2017.
  28. ↑ Tolkki, Kristiina: Vihreiden presidenttiehdokas Pekka Haavisto: Emme tarvitse uusia viholliskuvia Yle Uutiset. 12.2.2017. Viitattu 1.5.2026.
  29. ↑ Toivonen, Terhi: Vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto vetäytyy puolueen johdosta Yle Uutiset. 24.10.2018. Viitattu 24.10.2018.
  30. ↑ Tikkala, Hannu: Pekka Haavisto vihreiden puheenjohtajaksi Yle Uutiset. 3.11.2018. Viitattu 3.11.2018.
  31. ↑ De Fresnes, Tulikukka: Maria Ohisalo – parissa kuukaudessa ensin kansanedustajaksi, sitten ministeriksi ja nyt vihreiden puheenjohtajaksi Yle Uutiset. 15.6.2019. Viitattu 15.6.2019.
  32. ↑ Maria Ohisalo jättää vihreiden puheenjohtajan tehtävän Yle Uutiset. 11.4.2023. Viitattu 25.5.2023.
  33. ↑ Sundman, Robert: Tällainen on Sofia Virta, vihreiden uusi puheenjohtaja Helsingin Sanomat. 10.6.2023. Viitattu 11.6.2023.
  34. ↑ Kinnunen, Pekka; Laakso, Ville & Hamunen, Ulla-Maija: Pekka Haavisto lähtee presidenttikisaan valitsijayhdistyksen ehdokkaana Yle Uutiset. 8.6.2023. Viitattu 1.5.2026.
  35. ↑ Presidentinvaali 2024, 2. vaali: Koko maa: Ehdokaskohtaiset tulokset Vaalien tieto- ja tulospalvelu. 14.2.2024. Oikeusministeriö. Viitattu 1.5.2026.
  36. ↑ Toimintakertomus 2012 (PDF) 6.4.2013. Vihreät. Arkistoitu 15.10.2018. Viitattu 29.9.2013.
  37. ↑ Mikä Lanka? Vihreä Lanka. Viitattu 29.9.2013.
  38. ↑ Bjurström, Eelis: Vihreät lopettaa Vihreä Lanka -puoluelehden rahoittamisen, johtaa lehden lakkauttamiseen – Päätoimittaja: Uhka demokratialle Yle Uutiset. 23.10.2019. Viitattu 7.2.2020.
  39. 1 2 Puoluejohto Vihreät. Viitattu 25.12.2024.
  40. ↑ Tietoa Vihreiden puheenjohtajavalinnasta: jäsenäänestys ja ehdokkaiden kiertue 18.4.2017. Vihreät. Arkistoitu 21.4.2019. Viitattu 2.5.2018.
  41. 1 2 3 Sääntömuutosesitykset 2023. Vihreät. Viitattu 15.6.2023.
  42. ↑ Remes & Sohlstén 2007, s. 83.
  43. ↑ Puolueen säännöt (Hyväksytty puoluekokouksessa 22.5.2022) Vihreät. Viitattu 15.6.2023.
  44. ↑ Puoluekokous 2022: esityslista Vihreät. Viitattu 15.6.2023.
  45. ↑ Bjurström, Eelis: Emma Kari vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi Yle Uutiset. 11.6.2019. Viitattu 13.7.2019.
  46. ↑ Esittely Tieteen ja teknologian vihreät. Viitattu 29.9.2013.
  47. ↑ Hallitus Viite – Tieteen ja teknologian vihreät. Viitattu 7.4.2023.
  48. ↑ Elonen, Piia: Näistä epäkohdista miesliike on huolissaan Helsingin Sanomat. 26.4.2009. Arkistoitu 18.11.2011. Viitattu 30.4.2014.
  49. ↑ Jussila, Noora: Vihreä miesliike järjestäytyy Vihreä Lanka. 6.3.2009. Viitattu 9.5.2010.
  50. ↑ Vihreän miesliikkeen Miespoliittinen ohjelma 11.4.2010. Vihreä miesliike. Arkistoitu 20.7.2011. Viitattu 9.5.2010.
  51. ↑ Summanen, Reino: Vihreät: Lisää miehiä tasa-arvovirastoon ja sukupuolentutkimukseen Verkkouutiset. 13.4.2010. Viitattu 18.10.2013. [vanhentunut linkki]
  52. ↑ Jukka Relander johtaa nyt vihreitä miehiä Vihreä Lanka. 16.3.2009. Viitattu 9.5.2010.
  53. ↑ Hallitus ja yhteystiedot Vihreä miesliike ry. Viitattu 2.5.2026.
  54. ↑ Reijonen, Suvi: Vihreiden puoluekokouksessa perustettiin maaseutuvihreät 12.6.2011. Vihreät. Arkistoitu 2.10.2019. Viitattu 30.4.2014.
  55. ↑ Yhdistyksen hallitus Maaseutu- ja erävihreät ry. Viitattu 2.5.2026.
  56. ↑ Alastalo, Simo: Kirkkomyönteiset vihreät järjestäytyvät Kotimaa. 7.11.2011. Viitattu 30.4.2014.
  57. ↑ Armon Vihreiden hallitus 2026 Armon Vihreät ry. Viitattu 2.5.2026.
  58. ↑ Edustajamatrikkeli: Pekka Haavisto Eduskunta. Arkistoitu 30.7.2013. Viitattu 3.4.2009.
  59. ↑ Välimäki & Brax 1991, s. 56.
  60. ↑ Mickelsson 2007, s. 283.
  61. ↑ Sofia Virran puhe 23.8.2023. Vihreät. Viitattu 29.12.2024.
  62. 1 2 Periaateohjelma 2020-2028 20.9.2020. Vihreät. Viitattu 8.10.2025.
  63. ↑ Vihreät haluavat sulkea isot automarketit sunnuntaisin Kouvolan Sanomat. 19.12.2008. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 28.8.2013.
  64. ↑ Vihreiden puoluehallitus: Äänestysikäraja laskettava 15 vuoteen Ilta-Sanomat. 27.5.2018. Viitattu 5.6.2018.
  65. ↑ Lehto, Mika: Ohisalo kannabiksesta:”Laittomien päihteiden käytöstä ja pienten määrien hallussapidosta ei pidä rangaista” Ilta-Sanomat. 30.10.2019. Viitattu 31.10.2019.
  66. ↑ Puoluerahoitus: Ajantasaiset ilmoitukset Vaali- ja puoluerahoitusvalvonta. Viitattu 9.12.2023.
  67. ↑ Mickelsson 2007, liite 2.
  68. ↑ Koivula, Aki: The choice is yours but it is politically tinged. The social correlates of political party preferences in Finland. Turun yliopisto, 2019. ISBN 978-951-29-7586-0 Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  69. ↑ Pahvi-Saulin fanittajia liittyy puolueeseenkin. Etelä-Suomen Sanomat, 1.5.2006, 2006. vsk, nro 118, s. 11.
  70. ↑ Liimatainen, Karoliina & Sutinen, Teija: Vihreiden uusi puheenjohtaja on Touko Aalto Jyväskylästä – hän tahtoo kasvattaa vihreistä koko Suomen puolueen Helsingin Sanomat. 17.6.2017. Viitattu 8.6.2023.
  71. ↑ Neihum, Alec: Tällaisia ovat suurimpien puolueiden jäsenet: MTV Uutiset selvitti iät ja sukupuolijakauman – keskustalla, SDP:llä ja vihreillä selvät erityispiirteensä MTV Uutiset. 27.7.2021. Viitattu 9.6.2023.
  72. ↑ Sundman, Robert: Yli 4 700 vihreää antoi äänensä puheenjohtajavaalissa Helsingin Sanomat. 8.6.2023. Viitattu 8.6.2023.
  73. 1 2 Virkkunen, Jussi: Tutkimus: Tällaisia puolueiden jäsenet ovat – keskusta ja SDP eläkeikäisten puolueita ja perussuomalaiset miesten Yle Uutiset. 27.3.2017. Viitattu 3.11.2017.
  74. 1 2 Koivisto, Matti: Vihreiden kannatusnousun ainekset: naisten joukossa suurin puolue, kelpaa nykyään myös työntekijöille ja yrittäjille Yle Uutiset. 9.9.2017. Viitattu 10.9.2017.
  75. ↑ Sutinen, Teija: Mielikuva keskustasta on singahtanut myönteisemmäksi Helsingin Sanomat. 21.10.2025. Viitattu 21.10.2025.
  76. ↑ Puumalainen, Julia: Yli puolet kansasta: Kokoomus ja perussuomalaiset ylimielisiä Helsingin Sanomat. 24.10.2025. Viitattu 24.10.2025.
  77. ↑ Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta: Suomalaisten mielipiteitä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta, maanpuolustuksesta ja turvallisuudesta, s. 27. Puolustusministeriö, 2025. ISBN 978-951-663-313-1 Teoksen verkkoversio.
  78. ↑ Kohti valikoivaa asevelvollisuutta 11.6.2010. Vihreät. Arkistoitu 10.2.2026. Viitattu 29.9.2013.
  79. ↑ Yli 60 prosenttia suomalaisista haluaa ruotsin kielen vapaavalintaiseksi kouluaineeksi Yle Uutiset. 24.8.2013. Viitattu 29.9.2013.
  80. 1 2 Liiten, Marjukka: Sitran selvitys: Perussuomalaisten kannattajia tulevaisuus pelottaa eniten – paitsi yhdessä suhteessa Helsingin Sanomat. 1.3.2019. Viitattu 5.3.2019.
  81. ↑ Waris, Olli: Vihreiden ex-puheenjohtaja Touko Aalto: ”Nykyinen politiikan kulttuuri on rappiokulttuuria” Ilta-Sanomat. 22.11.2020. Viitattu 21.4.2022.
  82. ↑ Sundman, Robert: Entinen puoluejohtaja Touko Aalto soimaa vihreitä uutuuskirjassa: ”Asiakysymykset vaihtuvat lifestyle-viestintään” Yle Uutiset. 23.10.2020. Viitattu 21.4.2022.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Vihreä_liitto&oldid=24010217”