Ulla Anttila
| Ulla Anttila | |
|---|---|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 13. joulukuuta 1963 Helsinki |
| Poliitikko | |
| Puolue | vihreät |
| Asema | tutkija |
| Vaalipiiri | Uudenmaan vaalipiiri |
| Kotipaikka | Vantaa |
Ulla Mari Ainikki Anttila (s. 13. joulukuuta 1963 Helsinki)[1] on suomalainen psykoterapeutti, joka aiemmin toimi poliitikkona.[2] Hän oli vihreiden kansanedustaja Uudenmaan vaalipiiristä vuosina 1991–2007.[3] Anttila oli myös Vantaan kaupunginvaltuuston jäsen 1985–1996 ja 2005–2008.[1]
Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Anttila valmistui ylioppilaaksi vuonna 1982 ja valtiotieteen maisteriksi Helsingin yliopistosta vuonna 1988.[1] Vuosina 1988–1991 hän oli Helsingin yliopiston tutkija.[1]
Vuonna 2007 Anttila hyväksyttiin ensimmäisenä siviilinaisena Maanpuolustuskorkeakoulun jatko-opiskelijaksi.[4] Hän väitteli sotatieteiden tohtoriksi vuonna 2012. Väitöskirjan aiheena oli kriisinhallinta.[1] Englanninkielinen väitöskirja Inhimilliseen turvallisuuteen kriisinhallinnan kautta : oppimisen mahdollisuuksia ja haasteita on julkaistu myös verkkoaineistona.[5]
Vuodesta 2011 lähtien Anttila työskenteli seitsemän vuotta Kansalaisjärjestöjen ihmisoikeussäätiön (KIOS) toiminnanjohtajana.[1][2]
Anttila kouluttautui psykoterapeutiksi, koska oli kiinnostunut ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta. Vuonna 2022 hän otti vastaan asiakkaita Kalasataman päihdepoliklinikalla Helsingissä.[2]
Politiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Anttila valittiin eduskuntaan vuoden 1991 vaaleissa. Hän oli kansanedustaja yhtäjaksoisesti vuoteen 2007 saakka, kunnes jättäytyi politiikasta.[4]
Vuosina 1999–2000 Anttila oli vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja ja vuosina 2001–2003 puolueensa varapuheenjohtaja. Hän toimi vihreiden kansainvälisen työryhmän puheenjohtajana 2001–2003.[3]
Eduskunnassa Anttila oli neljän kautensa aikana jäsen sosiaali- ja terveysvaliokunnassa (1991–1995), valtiovarainvaliokunnassa (1995–1997, 1997–1999) ja ulkoasiainvaliokunnassa (1999–2007).[3] Hän oli myös eduskunnan ihmisoikeusryhmän puheenjohtaja vuosina 1995–1996 ja 2003–2007 ja varapuheenjohtaja 1997–1998 ja 2001–2003. Lisäksi Anttila toimi eduskunnan vammaisasiain yhteistyöryhmän puheenjohtajana 1999–2007.[1]
Luottamustehtävät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Anttilan muita luottamustehtäviä ovat olleet muun muassa YK:n aseidenriisuntaviikon toimikunnan puheenjohtajuus (1993–1994), Autismi- ja Aspergerliiton varapuheenjohtajuus (1998–2001) ja Finnfundin hallintoneuvoston jäsenyys (2004–2007).[1]
Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Anttila on naimisissa ja hänellä on kaksi tytärtä.[3]
Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Uutela, Antti & Anttila, Ulla: Joukkotiedotus ja kotitalouksien energiankulutus. Helsinki: Kauppa- ja teollisuusministeriö, 1988. ISBN 951-47-1519-5.
- Anttila, Ulla: Ilmanvaihto, asukkaiden viihtyvyys ja energiansäästö. Helsinki: Kauppa- ja teollisuusministeriö, 1990. ISBN 951-47-2926-9.
- Anttila, Ulla: Laskutuskokeilun väliraportti. Helsinki: Helsingin yliopisto, 1991. ISBN 951-45-5707-7.
- Arvola, Anne & Anttila, Ulla & Uutela, Antti: Laskutuspalaute ja kotitalouden energiankulutus. Helsinki: Helsingin yliopisto, 1991. ISBN 951-45-5706-9.
- Anttila, Ulla: Erityislapsen vanhempana : voimavaroja hyvään elämään. Helsinki: Kirjapaja, 2020. ISBN 978-952-354-248-8.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f g h Paavilainen, Ulla (päätoim.): Kuka kukin on. Henkilötietoja nykypolven suomalaisista 2015, s. 52–53. Helsinki: Otava, 2014. ISBN 978-951-1-28228-0.
- ↑ a b c Martelius, Katja: Tuttu naama. Politiikka valvottaa psykoterapeutti Ulla Anttilaa edelleen. Helsingin Sanomat Kuukausiliite, 5.2.2022, s. 78. Helsinki: Sanoma Media Finland Oy. ISSN 0355-2047. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 5.2.2022.
- ↑ a b c d Ulla Anttila Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
- ↑ a b Hovi-Horkan, Jonna: Sotatieteiden tohtori haluaa parantaa maailmaa Länsiväylä. 7.9.2012. Viitattu 18.8.2015. [vanhentunut linkki]
- ↑ Anttila, Ulla: Enhancing human security through crisis management : opportunities and challenges for learning. Väitöskirja. Helsinki: National Defence University, 2012. ISBN 978-951-25-2357-3. Tiivistelmän verkkoversio (viitattu 5.2.2022).
| ||||||
| ||||||||||
| ||||||
| ||||||||||
| ||||||||||
