Eduskuntavaalit 1999

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Suomen eduskuntavaalit 1999
Suomi
1995 ←
21. maaliskuuta 1999
→ 2003

Kaikki 200 paikkaa eduskuntaan
  Ensimmäinen puolue Toinen puolue Kolmas puolue
  Paavo Lipponen Esko Aho Sauli Niinistö
Johtaja Paavo Lipponen Esko Aho Sauli Niinistö
Puolue Suomen Sosialidemokraattinen Puolue Suomen Keskusta Kansallinen Kokoomus
Johtaja vuodesta 1993 1990 1994
Viime vaalit 63 paikkaa, 28,25 % 44 paikkaa, 19,85 % 39 paikkaa, 17,89 %
Saadut paikat 51 48 46
Paikkojen muutos Laskua12 Nousua4 Nousua7
Ääniä 612 963 600 592 563 835
Kannatus 22,86 % 22,40 % 21,03 %
Muutos Laskua5,4 %-yks. Nousua2,6 %-yks. Nousua3,1 %-yks.

  Neljäs puolue Viides puolue Kuudes puolue
  Suvi-Anne Siimes Satu Hassi Jan-Erik Enestam
Johtaja Suvi-Anne Siimes Satu Hassi Jan-Erik Enestam
Puolue Vasemmistoliitto Vihreä liitto Ruotsalainen kansanpuolue
Johtaja vuodesta 1998 1997 1998
Viime vaalit 22 paikkaa, 11,16 % 9 paikkaa, 6,52 % 11 paikkaa, 5,14 %
Saatuja paikkoja 20 11 11
Paikkojen muutos Laskua2 Nousua2 Muuttumaton0
Äänet 291 675 194 846 137 330
Kannatus 10,88 % 7,27 % 5,12 %
Muutos Laskua0,3 %-yks. Nousua0,8 %-yks. Laskua0,2 %-yks.

  Seitsemäs puolue Kahdeksas puolue Yhdeksäs puolue
  Bjarne Kallis vid Nordiska Radets session i Reykjavik pa Island. 2010-11-03.jpg Timo Soini
Johtaja Bjarne Kallis Risto Kuisma Timo Soini
Puolue Suomen Kristillinen Liitto Remonttiryhmä Perussuomalaiset
Johtaja vuodesta 1995 1998 1997
Viime vaalit 7 paikkaa, 2,96 % - 1 paikkaa, 1,30 % (SMP)
Saatuja paikkoja 10 1 1
Paikkojen muutos Nousua3 Nousua1 Muuttumaton0
Ääniä 111 835 28 549 26 440
Kannatus 4,17 % 1,06 % 0,99 %
Muutos Nousua1,2 %-yks. Nousua1,06 %-yks. Laskua0,3 %-yks.

Pääministerin ennen vaaleja

Paavo Lipponen
SDP

Uusi pääministeri

Paavo Lipponen
SDP

Suomi Vaalit Suomessa

Suomen 33. eduskuntavaalit järjestettiin 21. maaliskuuta 1999. Suurimpia voittajia olivat Kansallinen Kokoomus ja Suomen Keskusta. Suomen Sosialidemokraattinen Puolue (SDP) menetti 12 paikkaa mutta säilytti asemansa eduskunnan suurimpana puolueena. Sen neljä vuotta pääministerinä toiminut puheenjohtaja Paavo Lipponen sai jatkaa tehtävässään: vaalituloksen pohjalta muodostettiin Lipposen II hallitus, joka istui koko alkaneen vaalikauden.

Eduskuntavaaleissa käytti äänioikeuttaan 68,3 prosenttia Suomessa asuneista äänioikeutetuista, mikä oli yli kolme prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuonna 1995. Suomalaisten äänestysaktiivisuus oli laskenut jo viisissä eduskuntavaaleissa peräkkäin. Suurimmat puolueet SDP, Kokoomus ja Keskusta olivat jo syksyllä 1998 olleet mielipidemittauksissa tasavahvoja, ja vaalien tulos oli odotusten mukainen.[1]

Vaalikamppailu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oppositiossa ollut Keskusta pyrki haastamaan päähallituspuolueet nostamalla vaaliteemoikseen työllisyyden ja muuttoliikkeen. SDP ja Kokoomus joutuivatkin myöntämään, ettei Lipposen ensimmäisen hallituksen tavoitetta työttömyyden puolittamiseksi ollut saavutettu, mutta korostivat hallituksen ansioita työllisyyden parantamiseksi ja valtiontalouden vakauttamiseksi. Keskusta arvosteli hallituspuolueita kasvukeskusten suosimisesta maaseudun kustannuksella ja sen mielestä muuttoliikettä maalta kaupunkeihin olisi ollut jarrutettava tehokkaammin.[1]

Keskustan tavoitteena oli nousta suurimmaksi eduskuntapuolueeksi ja samalla päähallituspuolueeksi. Melko tuntuvasta vaalivoitosta huolimatta kumpikaan tavoite ei toteutunut. Puolue oli nostanut vaaliteemakseen ns. työreformin, jolla pyrittiin työllistämisen esteiden poistamiseen ja pienyrittäjien toimintamahdollisuuksien parantamiseen. Työreformi sai kuitenkin erittäin tylyn vastaanoton työntekijöiden keskusjärjestöiltä SAK:lta, STTK:lta ja Akavalta, jotka pelkäsivät sen heikentävän työsuhdeturvaa ja johtavan työpaikoilla työnantajien yksinvaltaan. Aivan vaalikamppailun loppumetreillä Kokoomus joutui hankalaan välikäteen, kun vakuutusyhtiö Pohjola ilmoitti laajoista irtisanomisista samalla kun se maksoi osakkeenomistajilleen suuria osinkoja. Pohjolan toimitusjohtaja, entinen kokoomuslainen valtiovarainministeri Iiro Viinanen puolusti voimakkaasti yhtiön ratkaisuja. Monet ammattiliitot uhkasivat siirtää vakuutuksensa pois Pohjolasta, mikäli irtisanomiset toteutettaisiin, ja pari päivää ennen vaaleja Viinanen ilmoitti lopulta Pohjolan peruvan irtisanomiset. Sosialidemokraateille oli puolestaan kiusallista koko vaalitaistelun ajan vellonut keskustelu SDP:n entisen puheenjohtajan ja entisen valtiovarainministerin Ulf Sundqvistin talousasioista.[1]

Kaikkien kolmen suurimman puolueen puheenjohtajat – Paavo Lipponen (SDP), Sauli Niinistö (Kok.) ja Esko Aho (Kesk.) – olivat ensimmäisen kerran yhtä aikaa ehdokkaina Helsingissä, ja kaikki kolme ilmoittivat tavoitteekseen pääministerin paikan. Puheenjohtajien kilpailun voitti Niinistö muhkealla äänipotilla (30 000 ääntä), joka oli suurin henkilökohtainen äänimäärä vuodesta 1969 voimassa olleen vaalijärjestelmän aikana. Esko Ahon myötä Keskusta sai Helsingistä yhden eduskuntapaikan. Paavo Lipposen henkilökohtainen äänimäärä laski vuoden 1995 vaaleista ja hän joutui päästämään ohitseen ulkoministerinä toimineen Tarja Halosen. Vaalien äänikuningattareksi nousi Vasemmistoliiton puheenjohtajaksi kesällä 1998 valittu Suvi-Anne Siimes lähes 16 000 äänen saaliillaan.[1]

Kansanedustajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaaleissa valittuja uusia kansanedustajia olivat mm. Leena Harkimo, Pertti Hemmilä, Jyri Häkämies, Kalervo Kummola, Esko Kurvinen, Olli Nepponen, Pekka Ravi, Sari Sarkomaa ja Lasse Viren (Kok.), Rakel Hiltunen ja Saara Karhu (SDP), Jari Leppä, Niilo Keränen ja Antti Rantakangas (Kesk.), Suvi-Anne Siimes (Vas.), Leena Rauhala (SKL) sekä Rainer Erlund (RKP). Eduskuntaan valittiin myös reilusti alle 30-vuotiaita. Heitä olivat Susanna Huovinen ja Heli Paasio (SDP), Tanja Karpela, Paula Lehtomäki ja Petri Neittaanmäki (Kesk.), Jyrki Katainen ja Marja Tiura (Kok.), Katja Syvärinen (Vas.) sekä Anni Sinnemäki (Vihr.).

Eduskuntapaikastaan luopuivat mm. SDP:n Reijo Lindroos, Keskustan Juhani Alaranta ja Mikko Pesälä, Kokoomuksen Minna Karhunen ja Kalevi Lamminen, Vasemmistoliiton Claes Andersson, sekä RKP:n Ole Norrback. Putoajiin taas kuuluivat SDP:n Markus Aaltonen, Arja Alho, Jukka Roos ja Kerttu Törnqvist, Keskustan Kauko Juhantalo, Aapo Saari ja Aino Suhola, Kokoomuksen Outi Siimes ja Anneli Taina, Vasemmistoliiton Terttu Huttu-Juntunen ja Jarmo Wahlström, RKP:n Raimo Tiilikainen, molemmat Nuorsuomalaisten edustajat Risto E. J. Penttilä ja Jukka Tarkka sekä Kirjavan puolueen Pertti "Veltto" Virtanen. Eduskuntaan palasivat mm. SDP:n Kari Urpilainen, sekä Keskustan Sirkka-Liisa Anttila, Markku Laukkanen, Markku Rossi ja Mirja Ryynänen. Neljä vuotta sitten pudonnut ympäristöministeri, Vihreiden Pekka Haavisto ei onnistunut paluuyrityksessään. Ehdokkaina olleita, valitsematta jääneitä julkisuuden henkilöitä olivat mm. Timo T. A. Mikkonen ja Satu Procopé (Kesk.), Jarkko Laine ja Aira Samulin (Kok.), Kerstin Campoy ja Miina Äkkijyrkkä (Rem.), Juha Föhr (RKP) ja Anna Tulusto (Vas.).

Vasemmistoliiton kansanedustaja Jorma Vokkolainen kuoli kesken vaalikauden talvella 2001 ja hänen tilalleen tuli eduskunnasta pudonnut Iivo Polvi. Myös RKP:n ensimmäisen kauden kansanedustaja Rainer Erlund kuoli keväällä 2000 ja hänen tilalleen nousi varasijalta aikaisemman kansanedustajan ja ministerin Kristian Gestrinin tytär, maatalous- ja metsätieteen maisteri Christina Gestrin. Tasavallan presidentiksi valitun SDP:n Tarja Halosen tilalle kansanedustajaksi tuli maaliskuun alussa 2000 aiemminkin eduskunnassa ollut Ilkka Taipale.

Vaalikauden lopulla Kokoomuksen Seppo Kanerva loikkasi Keskustaan ja siitä edelleen Liberaaliseen Kansanpuolueeseen, joka näin palasi eduskuntapuolueeksi.

Tulokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

äänestysaktiivisuus 65,3%[2] −3,3
äänestysaktiivisuus
(Suomessa asuvat)
68,3%[3] [4] −3,6
äänestäneet 2 710 095[2] −93 507
hylättyjä ääniä 28 804[2] +6 123
puolue edustajat äänet
osuus lukumäärä
  Suomen Sosialidemokraattinen Puolue 51 −12 22,86% −5,4 612 963 −172 674
  Suomen Keskusta 48 +4 22,40% +2,6 600 592 +48 589
  Kansallinen Kokoomus 46 +7 21,03% +3,1 563 835 +66 211
  Vasemmistoliitto 20 −2 10,88% −0,3 291 675 −18 665
  Vihreä liitto 11 +2 7,27% +0,8 194 846 +13 648
  Ruotsalainen kansanpuolue 11 -- 5,12% −0,0 137 330 −5 544
  Suomen Kristillinen Liitto 10 +3 4,17% +1,2 111 835 +29 524
Remonttiryhmä 1 1,06% –  28 549 – 
Nuorsuomalaiset −2 1,05% −1,8 28 084 −49 982
  Perussuomalaiset 1 --a 0,99% −0,3a 26 440 −9 745a
  Suomen Kommunistinen Puolue 0,76% –  20 442 – 
Kirjava ”puolue” – Elonkehän puolesta −1 0,39% +0,1 10 378 +2 513
  Vapaan Suomen liitto 0,38% −0,6 10 104 −17 963
  Eläkeläiset kansan asialla 0,20% +0,0 5 451 +327
Liberaalinen kansanpuolue 0,19% −0,4 5 194 −11 053
Suomen Eläkeläisten Puolue 0,17% +0,0 4 481 +507
Luonnonlain puolue 0,15% −0,1 3 903 −2 916
  Rauhan ja Sosialismin puolesta – Kommunistinen Työväenpuolue 0,13% −0,0 3 455 −1 329
Muut (valitsijayhdistykset) 1b -- 0,81% 21 734
Yhteensä 200 -- 100% 2 681 291 −99 630
3 suurinta 145 −1 66,29% +0,3
a Verrattuna Suomen Maaseudun Puolueen tulokseen.
b Liberalerna (5 870 ääntä, Ahvenanmaan maakunnan vaalipiiri)[5]
Lähde: Tilastokeskus 2004[6]

Eniten ääniä saaneet ehdokkaat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

sija ehdokas puolue äänet vaalipiiri
1 Sauli Niinistö Kok. 30 450 +11 504 Helsinki
2 Suvi-Anne Siimes Vas. 15 955 +14 600 Uusimaa
3 Tarja Halonen SDP 15 817 +5 484 Helsinki
4 Riitta Uosukainen Kok. 14 160 −1 182 Kymi
5 Ville Itälä Kok. 14 130 +8 022 Varsinais-Suomi
6 Esko-Juhani Tennilä Vas. 13 713 +2 709 Lappi
7 Marjatta Stenius-Kaukonen Vas. 13 429 Pirkanmaa
8 Bjarne Kallis SKL 13 385 +3 553 Vaasa
9 Ben Zyskowicz Kok. 13 338 +1 456 Helsinki
10 Antti Kalliomäki SDP 12 792 −4 395 Uusimaa
Lähde: Tilastokeskus[7]

Puoluerekisteristä poistetut puolueet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaalien jälkeen, 12. huhtikuuta, puoluerekisteristä poistettiin neljä puoluetta, jotka eivät olleet saaneet yhtäkään ehdokastaan eduskuntaan kaksissa peräkkäisissä vaaleissa. Nämä puolueet olivat Liberaalinen Kansanpuolue, Luonnonlain puolue, Suomen Eläkeläisten Puolue ja Vapaan Suomen Liitto. LKP ja VSL palasivat myöhemmin rekisteriin uusilla nimillä Liberaalit ja Itsenäisyyspuolue. Nuorsuomalaiset lopettivat toimintansa ja puolue poistettiin omasta hakemuksestaan puoluerekisteristä kesällä 1999.

Remonttiryhmän puheenjohtaja ja ainoa kansanedustaja Risto Kuisma palasi vaalikauden aikana keväällä 2001 SDP:hen, josta hän oli eronnut vuonna 1997. Remonttiryhmä lopetti toimintansa ja poistettiin omasta hakemuksestaan puoluerekisteristä vuoden 2001 lopussa.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Unto Hämäläinen: Eduskuntavaalit 21.3.1999. Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 2000, s. 207–214. Helsinki: Otava, 1999. ISBN 951-1-15503-2.
  2. a b c StatFin (Tilastokeskus)[vanhentunut linkki]
  3. Tilastokeskus
  4. Eduskuntavaalit 1907–2003. Web Archive. (Oikeusministeriö)
  5. Riksdagsvalet 18.3.2007, Tabell 8. Resultatet för de olika listorna vid riksdagsvalen 1987-2007 (ÅSUB)
  6. Tiedosto 595. Eduskuntavaalit 1927–2003 (Tilastokeskus 2004)[vanhentunut linkki]
  7. Ääniharava – eduskuntavaaleissa 1999 eniten ääniä saaneet valitut ehdokkaat (Tilastokeskus 2004)