Eduskuntavaalit 1936

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Suomi Vaalit Suomessa

Suomen 16. eduskuntavaalit järjestettiin 1.–2. heinäkuuta 1936.

Vaalit päättyivät toisen kerran peräkkäin sosialidemokraattien voittoon puolueen saadessa viisi lisäpaikkaa. Suurin häviäjä oli Edistyspuolue, joka menetti neljä paikkaa. Vuosikymmenen alun pula-aikana syntyneille kääpiöpuolueille, Suomen pienviljelijäin puolueelle ja Kansanpuolueelle jäi enää yksi paikka kummallekin. Näiden puolueiden tappio ei kuitenkaan koitunut entisen emäpuolueen Maalaisliiton hyväksi, vaan se sai tyytyä entiseen paikkalukuunsa. Isänmaallisen kansanliikkeen mahtipontinen propaganda voittavasta liikkeestä ja ainoasta todellisesta vaihtoehdosta kommunismille paljasti onttoutensa, kun myös IKL:n paikkaluku säilyi ennallaan. Selkeästi parlamentarismia kannattamaan asettunut Kokoomus voitti kaksi paikkaa.[1]

Voittonsa jälkeen SDP päätti pohjoismaisten veljespuolueidensa tavoin pyrkiä hallitukseen, mikä olisi ollutkin parlamentarismin periaatteiden mukaista. Ennen kuin SDP ehti tehdä välikysymyksen Etsivän Keskuspoliisin syyskuussa 1936 julkisuuteen tulleista muistioista, pääministeri Toivo Kivimäki päätti antaa lähes neljä vuotta istuneen hallituksensa kaatua mielestään arvokkaammalla tavalla tekemällä kuolemanrangaistuksen palauttamisesta luottamuskysymyksen. Presidentti P. E. Svinhufvud kieltäytyi kuitenkin hyväksymästä sosialidemokraatteja uuteen hallitukseen, minkä vuoksi SDP asetti tavoitteekseen Svinhufvudin uudelleenvalinnan estämisen tulevassa presidentinvaalissa.[2]

Ensikertalaisina valittiin mm. SDP:n Kalle Jokinen, Mauri Ryömä, Cay Sundström ja Atos Wirtanen, Maalaisliiton Urho Kekkonen ja Eemil Luukka, Kokoomuksen Eemeli Harja ja Väinö Kokko, RKP:n Ralf Törngren, sekä IKL:n Yrjö R. Saarinen ja Kaarlo Salovaara. Eduskuntaan palasivat SDP:n ikäpuhemieheksi noussut Miina Sillanpää ja Samuli Tervo, Maalaisliiton Antti Junes ja Juho Niukkanen, Kokoomuksen Oskari Lehtonen, sekä Edistyspuolueen Aimo Kaarlo Cajander.

Eduskunnasta putosivat mm. Maalaisliiton Kaarle Ellilä, IKL:n Yrjö Kivenoja, Edistyspuolueen Aleksanteri Fränti, sekä Hilda Herrala. Eduskunnan jättivät mm. SDP:n Matti Paasivuori, Kokoomuksen Taave Junnila ja Paavo Virkkunen, RKP:n Axel Palmgren, sekä Edistyspuolueen Eljas Erkko ja Eero Rydman. Myös pitkäaikaisimmaksi kansanedustajaksi noussut Kyösti Kallio jätti eduskunnan seuraavana vuonna siirryttyään tasavallan presidentiksi.

Parlamentarismista poiketen istunut Kivimäen hallitus ei jättänyt paikkaansa täytettäväksi vaalien jälkeen.

Tulokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

äänestysaktiivisuus 62,9%[3][4] +0,7
puolue edustajat äänet
osuus lukumäärä
  Suomen Sosialidemokraattinen Puolue 83 +5 38,59% +1,3 452 751 +39 200
  Maalaisliitto 53 -- 22,41% −0,1 262 917 +13 159
  Ruotsalainen kansanpuolue 21 -- 11,20% +0,8 131 440 +16 007
  Kansallinen Kokoomuspuolue 20 +2 10,36% a 121 619 a
Isänmaallinen kansanliike 14 -- 8,34% a 97 891 a
Kansallinen edistyspuolue 7 −4 6,28% −1,1 73 654 −8 475
Suomen pienviljelijäin puolue 1 −2 1,97% −1,4 23 159 −14 385
Kansanpuolue 1 −1 0,63% −0,2 7 449 −1 941
Muut 0,21% +0,0 2 502 +604
Yhteensä 200 -- 100% 1 173 382 +65 559
a Kansallisen kokoomuksen ja Isänmaallisen kansanliikkeen erillisiä äänimääriä edellisvaaleissa tehdyn vaaliliiton sisällä ei ole tiedossa.
Lähde: Tilastokeskus 2004[5]; Kansanpuolueen äänimäärä vain painetussa versiossa[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Heikki Eskelinen: Itsenäisyytemme vuosikymmenet, s. 107. Helsinki: Yhtyneet Kuvalehdet, 1966.
  2. Jukka Tarkka ja Allan Tiitta: Itsenäinen Suomi: seitsemän vuosikymmentä kansakunnan elämästä, s. 104. Helsinki: Otava, 1987.
  3. Naisten ja miesten äänestysaktiivisuus eduskuntavaaleissa 1908–2003 (Tilastokeskus 1.6.2005)
  4. Eduskuntavaalit 1907–2003 (Oikeusministeriö)
  5. Tiedosto "595. Eduskuntavaalit 1927–2003 (Tilastokeskus 2004)
  6. Suomen virallinen tilasto 29 A, XVII.