Eduskuntavaalit 1924

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Eduskuntavaalit 1924
Suomi
1922 ←
1.–2. huhtikuuta 1924 → 1927

Kaikki 200 paikkaa eduskuntaan
Äänestysprosentti 57,4 % Laskua 1,1 %-yks.
  Ensimmäinen puolue Toinen puolue Kolmas puolue
 
Johtaja Väinö Tanner P. V. Heikkinen Antti Tulenheimo
Puolue Sosiaalidemokraatit Maalaisliitto Kokoomuspuolue
Saadut paikat 60 44 38
Paikkojen muutos Nousua 7 Laskua 1 Nousua 3
Äänet 255 068 177 982 166 880
Kannatus 29,02 % 20,25 % 18,99 %

  Neljäs puolue Viides puolue Kuudes puolue
 
Johtaja Eric von Rettig Oskari Mantere
Puolue Ruotsalainen kansanpuolue STPV Edistyspuolue
Saadut paikat 23 18 17
Paikkojen muutos Laskua 2 Laskua 9 Nousua 2
Äänet 105 733 91 839 79 937
Kannatus 12,03 % 10,45 % 9,09 %

Pääministeri ennen vaaleja

Aimo Cajander
Sitoutumaton

Uusi pääministeri

Lauri Ingman
Kokoomuspuolue

Suomen 11. eduskuntavaalit järjestettiin 1.2. huhtikuuta 1924.

Elokuussa 1923 oli Suomen Työväenpuolueen kaikki 27 kansanedustajaa vangittu maanpetoksesta syytettyinä. Tämän vuoksi eduskunta oli jäänyt vajaalukuiseksi. Eduskunta ehti toimia vajaalukuisena useiden kuukausien ajan, mutta lopulta tämä asiantila antoi presidentti Kaarlo Juho Ståhlbergille aiheen määrätä eduskunta hajotettavaksi ja uudet vaalit toimitettavaksi.[1] Muussa tapauksessa seuraavat vaalit olisi pidetty heinäkuun alussa 1925. Vaalien perusteella muodostettiin Ingmanin II hallitus, jota seurasivat Tulenheimon hallitus, Kallion II hallitus ja Tannerin hallitus.

Uusia kansanedustajia olivat mm. SDP:n Johan Fredrik Aalto, Maalaisliiton Kaarlo Hänninen, Toivo Janhonen ja Eino Tuomivaara, Kokoomuksen Sakari Ainali, Aukusti Neitiniemi, Erkki Paavolainen ja Ernsti Turja, Sosialistien Edvard Huttunen, Mauritz Rosenberg, Emil Tabell ja Bruno Tenhunen, RKP:n Otto Jacobsson, Josef Mangs ja Rolf Witting, sekä Edistyspuolueen Walto Tuomioja. Eduskuntaan palanneita olivat mm. SDP:n Valentin Annala, Kalle Hakala ja Johan Helo, Maalaisliiton Pekka Ville Heikkinen ja August Raatikainen, Edistyspuolueen Uuno Brander, sekä Kokoomuksen Hedvig Gebhard.

Eduskunnasta poisjääneitä olivat mm. SDP:n Oliver Eronen ja Vilho Korhonen, Maalaisliiton Vilkku Joukahainen ja Väinö Kivilinna, Kokoomuksen Tekla Hultin, Matti Pesonen ja Heikki Renvall, sekä RKP:n Wilhelm Roos.

Tulokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Äänestysaktiivisuus 57,4 %[2][3] −1,1
Puolue Edustajat Äänet
Osuus Lukumäärä
  Suomen Sosialidemokraattinen Puolue 60 +7 29,02 % +4,0 255 068 +38 207
  Maalaisliitto 44 −1 20,25 % −0,0 177 982 +2 581
  Kansallinen Kokoomuspuolue 38 +3 18,99 % +0,8 166 880 +9 764
  Ruotsalainen kansanpuolue 23 −2 12,03 % −0,4 105 733 −1 681
Sosialistinen työväen ja pienviljelijäin vaaliliitto 18 −9 10,45 % −4,4 91 839 −36 342
  Kansallinen Edistyspuolue 17 +2 9,09 % −0,1 79 937 +261
Talonpoikaiskansan puolue 0,05 % –  456 – 
Muut 0,12 % +0,0 1 046 +274
Yhteensä 200 100 % 878 941 +13 520
Lähde: Tilastokeskus[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Otavan suuri Ensyklopedia, 2. osa (Cid – Harvey), s. 932, art. Eduskunta. Otava, 1977. ISBN 951-1-04170-3.
  2. Naisten ja miesten äänestysaktiivisuus eduskuntavaaleissa 1908–2003 (Tilastokeskus 1.6.2005)
  3. Eduskuntavaalit 1907–2003 (Oikeusministeriö)
  4. Tiedosto "552. Eduskuntavaalit 1919-1999" (vaali_03.xls) (www.stat.fi 2005); Talonpoikain vaaliliiton äänimäärä vain painetussa versiossa Suomen virallinen tilasto 29 A, 11.