Mauritz Rosenberg
| Mauritz Rosenberg | |
|---|---|
| Kansanedustaja | |
|
1.5.1924–1.7.1930
|
|
| Ryhmä/puolue | STPV |
| Vaalipiiri | Oulun eteläinen |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 27. marraskuuta 1879 Turku |
| Kuollut | 1. marraskuuta 1941 (61 vuotta) Moskova |
| Ammatti | toimittaja |
Mauritz Fredrik ”Mauri” Rosenberg (27. marraskuuta 1879 Turku – 1. marraskuuta 1941 Moskova) oli suomalainen toimittaja ja poliitikko, joka toimi STPV:n kansanedustajana vuosina 1924–1930. Hänet tunnetaan myös niin sanotun Terijoen hallituksen jäsenenä.[1] Vaasassa vaikuttanut Rosenberg työskenteli pitkään rautateillä, kunnes ryhtyi sisällissodan jälkeen toimittajaksi. 1920-luvulla hänestä tuli Suomen johtavia kommunisteja, joka kärsi poliittisen toimintansa vuoksi kaksi vankilatuomiota. Muutettuaan Neuvostoliittoon 1934 Rosenberg työskenteli Kominternin palveluksessa. Talvisodan sytyttyä hänet nimitettiin Terijoen hallituksen varapuheenjohtajaksi ja finanssiministeriksi.[2]
Elämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Nuoruus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Mauritz Rosenbergin vanhemmat olivat Uskelassa syntynyt seppämestari Karl Fredrik Rosenberg (1856-1934) ja Maariasta kotoisin ollut Fredrica Falk (1846-1925).[1] Isä oli työnjohtajana Turun, Porin ja Helsingin konepajoilla ennen muuttoaan Vaasaan vuosisadan lopussa.[3] Rosenberg kävi kansakoulun jälkeen kaksi vuotta keskikoulua. Vaasan teollisuuskoulusta valmistuttuaan hän työskenteli koneasentajana ja myöhemmin Valtion Rautateillä lämmittäjänä ja veturinkuljettajana.[1][4]
Työväenliikkeeseen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Rosenberg sai ensimmäiset vaikutteensa työväenliikkeestä kuunneltuaan Matti Kurikan puheita ja 1897 hän liittyi Helsingin työväenyhdistyksen jäseneksi.[3][5] Muutettuaan perheensä mukana Vaasaan Rosenberg osallistui aluksi suomenkielisen Vaasan työväenyhdistyksen rientoihin.[6] Vuonna 1900 hän oli isänsä kanssa perustamassa Pohjanmaan ensimmäistä ruotsinkielistä sosialistista työväenyhdistystä Vasa Svenska Arbetareföreningia.[7] Rosenberg toimi myöhemmin yhdistyksen puheenjohtajana ja oli SDP:n ehdokkaana eduskuntavaaleissa.[3][8] Marraskuun 1917 yleislakon aikana Vaasan poliisilaitoksen vallannut työväki valitsi Rosenbergin uudeksi poliisimestariksi, mutta hän ei ottanut tehtävää vastaan.[9][10] Sisällissodan käynnistyessä Rosenberg valittiin jälleen poliisimestariksi. Tällä kertaa Rosenberg hoiti tehtävää päivän ajan ennen Vaasan valtausta, jolloin hän joutui valkoisten vangiksi.[11] Rosenberg sai kuolemantuomion, jota ei kuitenkaan pantu heti täytäntöön. Hänen puolisonsa johtama lähetystö kävi valtionhoitaja P. E. Svinhufvudin pakeilla anomassa armahdusta, ja lopulta Rosenberg vapautettiin juhannuksena Vaasan vankileiriltä.[6] Sodan seurauksena hän menetti työpaikkansa, kun kaikki vallankumoukseen osallistuneet irtisanottiin VR:n palveluksesta.[2]
Toimittajana
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sisällissoodan jälkeen Rosenberg työskenteli Vaasassa ilmestyneiden Työläisen ja Vapaan Sanan päätoimittajana 1919-1921, jonka lisäksi hän kirjoitti ruotsinkieliseen Folkbladetiin.[2][12] Rosenberg käytti nimimerkkejä ”Eveliina Metku”, ”Pentti Pouttu” ja ”Pouttu”.[13] Hän lähti myös kielletyn SKP:n toimintaan. Rosenberg oli muun muassa kommunistien valtaaman SSN:n Pohjanmaalle organisoimien opintokerhojen johtohahmoja A. E. Forsmanin ja August Isakssonin rinnalla.[14] Keväällä 1920 Rosenberg osallistui Helsingissä pidettyyn SKP:n peitejärjestön SSTP:n perustavaan kokoukseen, mutta jäi sattumalta pois toisena päivänä, jolloin osallistujat vangittiin ja tuomittiin myöhemmin niin sanotussa puolueenperustajain jutussa.[5] Samana kesänä Rosenberg osallistui Tukholmassa pidetylle SKP:n kurssille, jolla hän otti yhteen pääluennoitsijana toimineen Otto Ville Kuusisen kanssa marxismin tulkinnoista.[15] Arvo ”Poika” Tuomisen mukaan ylimieliseksi luonnehdittu Rosenberg ja Jaakko Kivi tiesivät jo mielestään kaiken sekä tunsivat Karl Marxin ja Friedrich Engelsin paremmin kuin muut. Rosenbergin mielestä Kuusinen ei tiennyt esimerkiksi Marxin lisäarvoteoriasta mitään. Rosenbergin edustama kaikkitietävä ihmistyyppi ärsytti Kuusista, eikä Rosenberg puolestaan arvostanut Kuusista suurena kommunistijohtajana. Kurssien jälkeen heidän välinsä eivät milloinkaan olleet hyvät.[16] Joulukuun 1920 kunnallisvaaleissa Rosenberg valittiin Vaasan kaupunginvaltuustoon, jossa hän istui vuoteen 1922 saakka.[4]
Vapaa Sana muuttui Rosenbergin päätoimittajakaudella kommunistiseksi ja menetti asemansa SDP:n puoluelehtenä.[17] Vuosina 1920-1921 Rosenberg sai useita sakkotuomioita sekä kaksi kolmen kuukauden vankeusrangaistusta Vapaan Sanan kirjoitusten johdosta. Häntä vastaan oli parhaimmillaan vireillä toistakymmentä painokannetta. Rosenbergin katsottiin muun muassa yllyttäneen kapinaan sekä herjanneen viranomaisia.[18][19][20][21][22] Keväällä 1922 hän painui maan alle saatuaan lehtikirjoituksistaan vuoden kuritushuonetuomion.[23] Rosenberg pidätettiin marraskuussa Kivennavalla hänen ollessaan matkalla Moskovassa käynnistyvään Kominternin kongressiin ja passitettiin kärsimään puolentoista vuoden tuomioitaan Helsingin lääninvankilaan.[24][25]
Kansanedustajaksi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Rosenberg valittiin eduskuntaan SSTP:n seuraajaksi perustetun STPV:n listoilta vuoden 1924 eduskuntavaaleissa, joiden aikana hän oli vielä suorittamassa vankeusrangaistustaan. Rosenberg pääsi osallistumaan eduskuntatyöhän vasta vapauduttuaan toukokuun lopussa.[26] Rosenbergista tuli pian maan näkyvimpiä kommunisteja, kun hänet valittiin eduskuntaryhmänsä puheenjohtajaksi.[27] Rosenbergia kaavailtiin Edvard Gyllingin, Otto Ville Kuusisen, Eino Pekkalan, Arvo ”Poika” Tuomisen ja Matti Väisäsen ohella myös STPV:n ehdokkaaksi vuoden 1925 presidentinvaaleihin.[28] Maanalaisessa SKP:ssa Rosenberg jatkoi toimintaansa osallistuen muun muassa elokuussa 1925 Moskovassa pidettyyn puoluekokoukseen.[29] Hänen käyttämiään salanimiä olivat ”Arvi”, ”Arvid” ja ”X”.[30] Rosenberg poikkesi usein SKP:n virallisesta linjasta, jonka vuoksi hänet kutsuttiin myös keskuskomitean laajennettuihin kokouksiin eli plenumeihin. Tarkoituksena oli saada Rosenbergin, Väinö Vuorion ja Niilo Wällärin kaltaisia toisinajattelijoita myöntämään virheensä ja ohjata heidät oikealle linjalle.[31]
Vuosina 1925-1927 Rosenberg vastasi kansanedustajan tehtäviensä ohessa Oulussa ilmestyneen Pohjan Voiman toimittamisesta, vaikka ei virallisesti ollutkaan lehden päätoimittaja.[32] Syksyllä 1927 helsinkiläiset halusivat Eino Pekkalan STPV:n eduskuntaryhmän johtoon, mutta Rosenberg ei suostunut luopumaan paikastaaan, jolloin ryhmällä oli kaksi puheenjohtajaa talveen 1929 saakka. Tämän jälkeen hän johti eduskuntaryhmää jälleen yksin.[27] Rosenberg tunnettiin eduskunnassa taidokkaana puhujana, joka sai tunnustusta myös porvarileiristä.[11] Joulukuussa 1927 Rosenberg suljettiin eduskuntatyöstä kahdeksi päiväksi hänen kutsuttuaan sosialidemokraattien Kalle Myllymäkeä ”roistoksi”. Vastaavat Rosenbergia kohtaan osoitetut solvaukset eivät johtaneet toimenpiteisiin.[33] Rangaistusta sovellettiin Rosenbergiin ensimmäisen kerran eduskunnan historiassa. Seuraavaksi sitä käytettiin IKL:n Hilja Riipisen kohdalla 1934.[34] Vuonna 1928 Rosenberg julkaisi pefletin Työläisvainot ja sos.dem. puolue, jossa hän väitti SDP:n käyttävän Etsivää keskuspoliisia apunaan kommunisteja vastaan käymässään taistelussa.[35]
Toinen vankilatuomio
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Joulukuussa 1929 Rosenberg painui jälleen maan alle niin sanotun kapsäkkijutun yhteydessä, kun EK:n haltuun päätyi SKP:n papereita sisältänyt Kullervo Mannerin matkalaukku.[36] Rosenberg piileskeli Piispankylässa Nurmijärventien varrella sijainneessa mökissä, josta hänet pidätettiin uudenvuodenaattona.[37] Helsingin Sanomien mukaan Rosenberg majaili 18-vuotiaan naisystävänsä sukulaisten mökissä, jota lehti kuvasi ”luhistumaisillaan olevaksi murjuksi” ja huonoimmaksi ihmisasumukseksi koko Helsingin Pitäjässä.[38] Mannerin kapsäkistä löytyneiden papereiden mukaan Rosenberg oli osallistunut SKP:n vuoden 1925 puoluekokoukseen Moskovassa sekä elokuussa 1929 Tukholmassa pidettyyn puoluetapaamiseen.[5] Turun hovioikeus tuomitsi hänet kolmeksi vuodeksi kuritushuoneeseen valtiopetoksen valmistelusta.[39] Rosenbergin kansanedustajantoimi katsottiin lakanneeksi heinäkuun alussa, jolloin koko STPV:n toiminta kiellettiin.[2]
Rosenberg vapautui Tammisaaren pakkotyölaitoksesta ehdonalaiseen tammikuussa 1933. Syyskuussa hänet pidätettiin jälleen maanalaisesta kommunistisesta toiminnasta epäiltynä. Samaan aikaan viranomaisten haaviin jäivät myös Rosenbergin tytär Sylvia sekä tämän puoliso Verner Rehn.[40] Rosenbergin väitettiin vierailleen puhujana Vaasassa pidetyillä SKP:n kahvikesteillä sekä laatineen kirjoituksia piirikomitean lehteen.[41] Oikeudenkäynnin päätyttyä vapaalla jalalla tuomiotaan odottanut Rosenberg yritti paeta pirtusalakuljettajien veneessä Merenkurkun yli Ruotsiin, mutta Merivartiosto pysäytti aluksen jo Raippaluodon edustalla.[42] Kuulustelun jälkeen hänet passitettiin Tammisaaren pakkotyölaitokseen kärsimään jäljelle jääneet seitsemän kuukautta ehdonalaisesta tuomiostaan.[43] Joulukuusssa Vaasan hovioikeus hylkäsi Rosenbergin uudet syytteet.[44]
Neuvostoliitossa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vapauduttuaan Rosenberg ylitti toukokuussa 1934 Ruotsin rajan Ylitorniossa haki turvapaikkaa. Haaparannalla tehtyjen kuulustelujan jälkeen hän jatkoi Tukholmaan.[45] Viranomaiset eivät nähneet esteitä Rosenbergin oleskelulle, mikäli hän ei puutu maan politiikkaan.[46] Kesäkuussa Rosenberg muutti Neuvostoliittoon asettuen aluksi Leningradiin. Sankarin vastaanoton saanut Rosenberg vieraili juhannuksena puhujana Tsarskoje Selossa pidetyssä suuressa kollektivistien kesäjuhlassa, jonka ohella hän puhui muun muassa Suomen asemalla pidetyssä tilaisuudessa.[47] Vuodesta 1935 lähtien Rosenberg työskenteli Kominternin kielenkääntäjänä Moskovassa.[2]
Rosenberg kärsi viimeisinä vuosinaan terveysongelmista. Rosenbergia vaivasi jälkimmäisellä linnareissulla saatu vatsasairaus, jonka lisäksi hänellä oli sydänvaivoja.[11] Rosenberg oli jo sairaseläkkeellä kielenkääntäjän työstään, kun hänet talvisodan sytyttyä nimitettiin Terijoen hallituksen finanssiministeriksi. Taustalla oli Rosenbergin aikaisempi kokemus eduskunnan pankkivaltuuston jäsenenä. Lähes kaikki Terijoen hallituksen jäsenet olivat Rosenbergin tavoin Kominternin työntekijöitä. Suomessa he olivat suurelle yleisölle tuntemattomia Otto Ville Kuusista ja Rosenbergia lukuun ottamatta.[48] Rosenbergin nimitys oli jonkinlainen hätäratkaisu, kun suurin osa merkittävistä suomalaiskommunisteista oli saanut surmansa Stalinin vainoissa. Välirauhan aikana Rosenberg valittiin Karjalais-suomalaisen sosialistisen neuvostotasavallan korkeimpaan neuvostoon, jonka ohella hän työskenteli myös Petroskoissa ilmestyneen Totuus-lehden palveluksessa. Rosenberg sairastui jälleen kesällä 1941. Moskovan taistelun aikana pommisuojissa vietetyt yöt olivat lopulta liikaa Rosenbergin heikentyneelle terveydelle ja hän kuoli sairaalassa marraskuussa 1941. Rosenberg tuhkattiin moskovalaisessa krematoriossa. Sodan vuoksi tieto kuolemasta saapui Suomeen vasta syksyllä 1945.[2][11]
Perhe
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Mauritz Rosenbergin puoliso oli Mustasaaressa syntynyt ompelija Ida Karolina Granlund (1879-1956), jonka kanssa hän avioitui vuonna 1903.[1] Peheeseen syntyi neljä lasta. Pariskunta tapasi asuessaan naapureina Vaasassa, jossa he osallistuivat yhdessä työväenliikkeen rientoihin.[6] Ida Rosenberg oli vuosisadan alussa Vaasan sosialidemokraattisen naisliikkeen merkittävimpiä hahmoja.[49] Rosenberg oli perustamassa Vaasan sosialistista naiskerhoa, jonka aktiiveihin hän lukeutui järjestön lapualaisvuosina tapahtuneeseen lakkauttamiseen saakka. 1930-luvulla Ida Rosenberg muutti Helsinkiin ja vaikutti sotavuosien jälkeen ruotsinkielisissä kansandemokraateissa.[50] Heidän poikansa oli kansanedustaja Gösta Rosenberg.[51] Tytär Silvia Viola Rosenberg (myöh. Rehn) oli 1920-luvulla SKP:n maanalaisen toiminnan johtohahmoja Vaasassa. Vuonna 1933 hän sai vuoden ehdollisen vankeustuomion. Silvia Rehn kuoli keuhkotautiin 1945.[6] Pariskunnan toinen tytär Alli Ingberg (1906-1988) vaikutti kansandemokraattisessa liikkeessä.[50]
Teokset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Työläisvainot ja sos-dem. puolue. Helsinki: tekijä, 1928.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 1 2 3 4 Mauritz Rosenberg Suomen kansanedustajat. Eduskunta. Viitattu 11.12.2007.
- 1 2 3 4 5 6 Uola, Mikko: Rosenberg, Mauritz (1879–1941) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen artikkeli). 30.11.2001. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 26.5.2025.
- 1 2 3 De svenska socialdemokratiska lantdagskandidaterna i Vasa läns södra valkrets. Österbottens Folkblad, 29.7.1913, nro 58, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 26.5.2025. (ruotsiksi)
- 1 2 50 vuotias. Työväenjärjestöjen Tiedonantaja, 27.11.1929, nro 197, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 26.5.2025.
- 1 2 3 Kommunistien kuulustelut jatkuvat hovioikeudessa. Suomen Sosialidemokraatti, 13.2.1930, nro 43, s. 1, 5. Kansalliskirjasto. Viitattu 26.5.2025.
- 1 2 3 4 Arbetarrörelsens vetaraner berättar. Ny Tid, 2.7.1949, nro 122, s. 4, 7. Kansalliskirjasto. Viitattu 26.5.2025. (ruotsiksi)
- ↑ Strandberg, Carl-Erik: ”Under hela 20–talet kom Vasa att förbli ett av de starkaste fästena för den kommunistiska rörelsen i vårt land...” : Den finlandssvenska kommunismen studerad genom en lokalhistorisk fallstudie på Vasa svenska Arbetareförening 1918–1923, s. 5–6. Pro gradu -tutkielma. Åbo: Åbo Akademi, 2019. Teoksen verkkoversio (PDF).
- ↑ Ruotsalaisella työväenyhdistyksellä oli vuosikokous. Vapaa Sana, 6.2.1907, nro 16, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 26.5.2025.
- ↑ Suurlakko Vaasassa. Vaasa, 20.11.1917, nro 131, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 26.5.2025.
- ↑ Synkkä marraskuun viikko. Vaasa, 19.11.1937, nro 313, s. 5. Kansalliskirjasto. Viitattu 26.5.2025.
- 1 2 3 4 Backlund, Georg: Till Mauritz Rosenbergs minne. Folktidningen, 19.9.1945, nro 37, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 26.5.2025. (ruotsiksi)
- ↑ Strandberg 2019, s. 47.
- ↑ Saarela, Tauno: Suomalainen kommunismi ja vallankumous 1923–1930, s. 829–830. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2008. ISBN 978-952-222-051-6 Teoksen verkkoversio (PDF).
- ↑ Strandberg 2019, s. 12–13.
- ↑ Rajala, Panu; Rautkallio, Hannu: Petturin testamentti : Arvo Poika Tuomisen todellinen elämä, s. 53–54. Porvoo; Helsinki; Juva: WSOY, 1994. ISBN 951-0-19806-4
- ↑ Tuominen, Arvo: Sirpin ja vasaran tie, s. 178, 192–194. Helsinki: Tammi, 1956.
- ↑ ”Sosialidemokaattiset puoluelehdet ennen vuotta 1922”, Työväen Kalenteri 1922, s. 124. Helsinki: Suomen Sosialidemokraattinen Puoluetoimikunta, 1921. Kansalliskirjasto.
- ↑ Vapaan Sanan painokanteet. Vaasa, 11.11.1920, nro 260, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 26.5.2025.
- ↑ Vapaan Sanan vastaava toimittaja 3 kk:ksi linnaan. Vaasa, 12.5.1921, nro 106, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 26.5.2025.
- ↑ Kommunistilehtien painokanteet. Suomen Sosialidemokraatti, 30.8.1921, nro 198, s. 5. Kansalliskirjasto. Viitattu 26.5.2025.
- ↑ Vapaan Sanan ja Folkbladetin painokanteet. Vaasa, 21.4.1921, nro 89, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 26.5.2025.
- ↑ Kommunisti-lehtien toimittajia tuomittu vankeuteen. Iltalehti, 29.10.1921, nro 251, s. 1. Kansalliskirjasto. Viitattu 26.5.2025.
- ↑ ”Vapaa Sana” lakkautettu kahdeksi kuukaudeksi. Aamulehti, 22.4.1922, nro 92, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 26.5.2025.
- ↑ ”Toveri” Mauritz Rosenberg. Vaasa, 16.11.1922, nro 266, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 26.5.2025.
- ↑ Rosenberg vankilaan. Vaasa, 4.12.1922, nro 281, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 26.5.2025.
- ↑ 50 vuotias. Työ, 28.11.1929, nro 138, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 26.5.2025.
- 1 2 Saarela 2008, s. 156.
- ↑ Saarela 2008, s. 434.
- ↑ Saarela 2008, s. 822–823.
- ↑ Saarela 2008, s. 826, 828.
- ↑ Saarela 2008, s. 144–145.
- ↑ Saarela 2008, s. 124.
- ↑ Saarela 2008, s. 368.
- ↑ ”Niila”: Yhtä ja toista. Lapin Kansa, 21.4.1934, nro 43, s. 1–2. Kansalliskirjasto. Viitattu 26.5.2025.
- ↑ Saarela 2008, s. 206.
- ↑ Tukholmassa kaapattu matkalaukku sai aikaan kommunistijohtajain pidättämisen. Suursavolainen, 18.1.1930, nro 6, s. 1. Kansalliskirjasto. Viitattu 26.5.2025.
- ↑ Huomattavia kommunistipidätyksiä. Suomen Sosialidemokraatti, 2.1.1930, nro 2, s. 1, 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 26.5.2025.
- ↑ ”T–s.”: Kommunistikihon piilopaikka. Helsingin Sanomat, 3.1.1930, nro 2, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 26.5.2025.
- ↑ Mauritz Rosenberg sai 3 v. kuritushuonerangaistuksen. Aamulehti, 8.4.1930, nro 95, s. 9. Kansalliskirjasto. Viitattu 26.5.2025.
- ↑ Kommunistipidätyksiä Vaasassa. Kansan Lehti, 15.9.1933, nro 213, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 26.5.2025.
- ↑ Mauritz Rosenberg tyttärineen vastaamassa Vaasan HO:ssa. Aamulehti, 12.10.1933, nro 274, s. 7. Kansalliskirjasto. Viitattu 26.5.2025.
- ↑ Mauritz Rosenberg yritti karata. Vaasa, 28.10.1933, nro 250, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 26.5.2025.
- ↑ Kommunisti Rosenberg passitettu Tammisaaren pakkotyölaitokseen kärsimään rangaistustaan pakoyrityksestä. Ilta-Sanomat, 6.11.1933, nro 256, s. 4. Kansalliskirjasto. Viitattu 26.5.2025.
- ↑ Kommunisti M. Rosenberg. Helsingin Sanomat, 21.12.1933, nro 343, s. 11. Kansalliskirjasto. Viitattu 26.5.2025.
- ↑ Mauritz Rosenberg paennut Ruotsiin. Aamulehti, 27.5.1934, nro 139, s. 1. Kansalliskirjasto. Viitattu 26.5.2025.
- ↑ Rosenberg ilmoittautunut Tukholman poliisille. Ilta-Sanomat, 29.5.1934, nro 120, s. 1. Kansalliskirjasto. Viitattu 26.5.2025.
- ↑ Neuvostolan suomalaiset punaemigrantit ovat saaneet joukkoonsa uuden ”totuudenjulistajan”. Rovaniemi, 25.8.1934, nro 95, s. 4. Kansalliskirjasto. Viitattu 26.5.2025.
- ↑ Rentola, Kimmo: Kenen joukoissa seisot? Suomalainen kommunismi ja sota 1937–1945, s. 171. Väitöskirja. Helsinki: WSOY, 1994. ISBN 951-0-19201-5
- ↑ Ida Rosenberg vald till hedersmedlem i svenska DFFF-föreningen. Ny Tid, 8.10.1948, nro 196, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 26.5.2025. (ruotsiksi)
- 1 2 Ida Rosenberg 70 år. Ny Tid, 27.4.1949, nro 78, s. 4. Kansalliskirjasto. Viitattu 26.5.2025. (ruotsiksi)
- ↑ Vem och vad? : Biografisk handbok, s. 487. Helsingfors: Schildts, 1967. Projekt Runeberg.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Mauritz Rosenberg Wikimedia Commonsissa
- Kansanedustajat
- SKP:ssä (1918–1990) vaikuttaneet henkilöt
- Suomen sosialistisen työväenpuolueen poliitikot
- Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen poliitikot
- Suomalaiset päätoimittajat
- Suomen sisällissodan punaiset
- Kominternissa vaikuttaneet henkilöt
- Neuvostoliitonsuomalaiset henkilöt
- Vaasan kaupunginvaltuutetut
- Oulun läänin eteläinen vaalipiiri
- Vuonna 1879 syntyneet
- Vuonna 1941 kuolleet