Siirry sisältöön

Asser Salo

Wikipediasta
Tämä artikkeli kertoo kansanedustajasta ja asianajajasta. Samannimisestä jalkapalloilijasta katso artikkeli Asser Salo (jalkapalloilija).
Asser Salo
Asser Salo 1920-luvun alussa.
Asser Salo 1920-luvun alussa.
Kansanedustaja
1.8.1929–20.10.1930
Ryhmä/puolue STPV
Vaalipiiri Kuopion läntinen
Henkilötiedot
Syntynyt22. helmikuuta 1902
Lammi
Kuollut11. helmikuuta 1938 (35 vuotta)
Karhumäki
Ammatti juristi

Edvard Asser Salo (22. helmikuuta 1902 Lammi – 11. helmikuuta 1938 Karhumäki) oli suomalainen juristi ja poliitikko, joka toimi STPV:n kansanedustajana vuosina 1929–1930.[1][2] Salo oli nuori ja lahjakas lakimies, joka nousi julkisuuteen 1920-luvun jälkipuoliskolla toimiessaan kommunistien puolustusasianajajana poliittisissa oikeudenkäynneissä. Kesäkuussa 1930 hän joutui äärioikeistolaisen Lapuan liikkeen sieppaamaksi. Salon ainoa eduskuntakausi päättyi kuukautta myöhemmin, jolloin STPV:n kansanedustajat vangittiin ja puolue lakkautettiin. Ruotsiin paennut Salo ei enää palannut kotimaahan, vaan muutti Neuvostoliittoon, jossa hänet teloitettiin Stalinin vainojen aikana.[3]

Elämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuoruusvuodet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lammin Hietoisissa syntyneen Asser Salon vanhemmat olivat työmies Edvard Salo (synt. Lampén, 1881-1936) ja Hilma Heinonen (synt. Alt, 1879-1965).[1] Salo vietti varhaislapsuutensa Hollolassa, jonne perhe muutti pian hänen synnyttyään.lähde? Salo kirjoitti ylioppilaaksi Helsingin suomalaisesta normaalilyseosta 1921 ja suoritti ylemmän oikeustutkinnon Helsingin yliopistossa 1925.[1][4] Lyseovuosinaan hän toimi koulun toverikunnan puheenjohtajana.[5]

Asianajajana

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Oikeuden lakkauttaman Hyvinkään työväenyhdistyksen jäseniä 1928. Juttua hoitanut Asser Salo edessä toinen oikealta.

Syksyllä 1925 Salo otettiin Turun hovioikeuden auskultantiksi.[6] Hän työskenteli aluksi Helsingissä Sulo Wuolijoen omistamassa Hakaniemen Asianajotoimistossa ja syksystä 1926 lähtien Eino Pekkalan kanssa perustamassaan toimistossa.[1][7] Lyhyeksi jääneellä urallaan Salo erikoistui maa- ja valtiopetoksista syytettyjen kommunistien juttuihin toimien avustajana lukuisissa poliittisissa oikeudenkäynneissä eri puolilla maata.[8] Hänestä tuli F. J. Leinon ohella eniten 1920-luvun kommunistijuttuja hoitanut asianajaja.[9]

Salon ensimmäinen merkittävä tapaus oli keväällä 1926 Turun hovioikeudessa käsitelty Sosialistisen nuorisoliiton lakkauttaminen yhdessä ruotsalaisen tähtijuristin Georg Brantingin kanssa.[10] Valtakunnallista huomiota saivat myös niin sanottu Eva Korhos -juttu sekä vuoden 1928 suuri kommunistijuttu, josta hänen ohellaan vastasivat Pekkala, Branting ja saksalainen Joseph Herzfeld.[11][12] Saloa luonnehdittiin vastustajienkin keskuudessa "eteväksi nuoreksi mieheksi, joka ajatteli selvästi ja loogisesti".[13]

Eduskuntaan

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Salon yhteiskunnallinen herääminen tapahtui vasta kommunistioikeudenkäyntien myötä, sillä asianajajaksi ryhtyessään hän ei ollut mukana työväenliikkeessä tai politiikassa.[14] Ensimmäiset sosialistiset vaikutteensa Salo otti työtovereiltaan Sulo Wuolijoelta ja Eino Pekkalalta.[15] Kevään 1928 laajojen kommunistipidätysten jälkeen hän esiintyi Helsingin ja Turun työväentaloilla pidetyissä vastalausekokouksissa.[16][17] Järjestötoimintaan lähdettyään Salo valittiin muun muassa Helsingin Työväen Säästöpankin ja Osakeyhtiö Työn johtoelimiin.[18][19]

Asser Salo puhuu Turun työväentalolla 1929.

Vuonna 1929 Salo nousi eduskuntaan Kuopion läntisestä vaalipiiristä, jossa kommunisteilla oli vankka kannatus.[1] Ensimmäisenä puheenvuoronaan hän esitti STPV:n välikysymyksen viranomaisten toimista niin sanotttuna punaisena päivänä. Yleisön puhjetessa rajuihin suosionosoituksiin puhemies Kyösti Kallio määräsi Heimolan lehterit tyhjennettäväksi.[5][20] Mielenosoitukset jatkuivat samana iltana, jolloin Salo joutui pidätetyksi ollessaan matkalla Helsingin työväentalolle. Salon mukaan hänet raahattiin poliisiautoon törkeiden solvausten saattelemana ja päästettiin vapaaksi vasta apulaispoliisimestarin puututtua asiaan.[21]

Vappuna 1930 Salo pidätettiin hänen yritettyään kiellosta huolimatta puhua Tampereen Tammelassa. Kommunistilehdet kertoivat poliisin retuuttaneen SAlon putkaan ja hajottaneen perään lähteneen väkijoukon pampuilla.[22][23] Salo tunnettiin kiivaana puhujana, jota porvarit kutsuivat muun muassa "rääväsuuksi" ja "kommunistien suurimmaksi suunsoittajaksi".[24][25]

Sieppaus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Katso myös: Vaasan mellakka
Asser Saloa (ilman hattua) revitään autoon maaherra Bruno Sarlinin (vas.) estellessä.

Vuonna 1930 Salo edusti vaasalaista Työn Ääntä Lapuan liikkeen tuhottua lehden kirjapainon.[26] Juttua käsiteltiin ensimmäisen kerran Vaasan raastuvanoikeudessa 7. toukokuuta. Toimittaja Jaakko Ikolan mukaan kaupunkiin oli kerääntynyt maaseudulta saapuneita nuorukaisia, jotka uhkailivat Saloa. Häntä kehotettiin muun muassa ottamaan seuraavalla kerralla mukaansa ruumisarkku.[27] Paluumatkalla Salo joutui lapualaisista koostuneen revohkan piirittämäksi Seinäjoen rautatieasemalla. Järjestön johtaja Vihtori Kosola oli antanut määräyksen hänen sieppaamisestaan, mutta yritys epäonnistui.[26] Sanomalehdet uutisoivat, että Salo olisi pahoinpidelty ja hakattu jopa henkihieveriin, mutta toimittaja Yrjö Räisäselle hän paljasti hyökkääjien perääntyneen lyhyen käsikähmän jälkeen.[28][29]

Tapaus oli jälleen esillä keskiviikkona 4. kesäkuuta. Vaasaan saapui puolitoista tuhatta Lapuan liikkeen kannattajaa, joista osa kerääntyi istuntopaikkana toimineen kaupungintalon edustalle.[30][31] Kadulla vellonut ihmismassa pahoinpiteli muun muassa todistajina kuullut toimittaja Allan Asplundin ja faktori Eino Niemisen.[26] Istunnon päätyttyä Salo yritti poistua maaherra Bruno Sarlinin seurassa, mutta kadulla odottaneet lapualaiset tukkivat heidän tiensä. Väkijoukko kävi Salon kimppuun ja raastoi hänet kadulla odottaneeseen autoon Sarlinin estelyistä huolimatta. Auton perään lähteneet poliisit ilmoittivat myöhemmin, että Salo oli viety Lapuan Seurahuoneelle.[31] Ennen vapauttamistaan Salo pakotettiin allekirjoittamaan sitoomus, ettei hän enää milloinkaan näyttäydy Vaasan seudulla.[32]

»Minä, Asser Salo, lupaan omantuntoni kautta, etten enää koskaan saavu Vaasaan enkä Vaasan lääniin kommunistien asioissa. Jos tulen, niin vapaaehtoisesti alistun Lapuan lain alaiseksi. Matkalla ei minua ole pahoinpidelty, eikä kohdeltu loukkaavasti.»

Asser Salo (toinen vas.) sieppaajiensa seurassa. Kuva julkaistiin ensimmäisenä ruotsalaisessa Stockholms-Tidningen-lehdessä.

Salon odotettiin palaavan Helsinkiin jo torstai-iltana. Mediaväen ohella rautatieasemalle kokoontui sankka joukko uteliasta yleisöä, mutta häntä ei näkynyt Tampereen junassa. Helsingin työväentalolla pidettiin tapauksen johdosta kommunistien vastalausekokous, johon osallistui eri lähteiden mukaan 1 000-3 000 henkeä.[33][34]

Salo saapui lopulta perjantain aamujunalla. TST:lle antamassaan haastattelussa Salo kertoi, että Vaasasta lähdettäessä häntä pahoinpideltiin ja uhattiin aseella. Sieppaajia seurasi useita autoja, joista nousseet miehet vaativat Salon ampumista, mutta hänet onnistuttiin saamaan hengissä Lapualle. Uhkaavan väkijoukon keräännyttyä paikalle Salo vietiin Seinäjoelle matkustajakotiin, jossa hänet pakotettiin allekirjoittamaan ”juhlallinen vakuutus”. Varhain torstaiaamuna Salo kyydittiin Keski-Suomeen ja vapautettiin Viitasaarella. Jyväskylään päästyään Salo vieraili sosialidemokraattisen Työn Voiman toimituksessa, jonka jälkeen hän palasi junalla Helsinkiin.[33][35][36]

Salo torjui porvarilehtien vähättelevät näkemykset "huviretkestä" ja kutsui matkaansa "kuolemanajoksi". Hän piti sieppausta tarkasti etukäteen suunniteltuna, johon liittyi myös väkijoukon kerääminen Vaasan kaupungintalon ulkopuolelle. Salon mukaan tarkoituksena oli saada välikohtaus näyttämään kiihtyneen kansanjoukon spontaanina tempauksena.[36] Lapuan liikkeen kyydityksiä tutkineen Juha Siltalan mukaan Salo oli ilmeisesti tarkoitus viedä itärajalle ja pakottaa siirtymään Neuvostoliiton puolelle, mutta myöhemmissä sieppauksissa käytetty reitti Pohjois-Karjalaan ei vielä ollut toiminnassa.[26]

Maaherra Sarlin saapui myös perjantaina Helsinkiin antamaan valtioneuvostolle oman selontekonsa tapahtumista. Lisäksi pääkaupunkiin matkusti Abraham Harjulan, Matti Järvisen ja Rudolf Vinstenin muodostama vaasalaisten kommunistien lähetystö.[35] Illalla Helsingin työväentalolla pidettiin uusi vastalausekokous, jossa tällä kertaa väitettiin olleen jopa 5 000 osallistujaa. Mielenosoituksia järjestettiin myös Kotkassa, Porissa, Tampereella ja Turussa.[37]

Pako Ruotsiin

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Salo palasi julkisuuteen 10. kesäkuuta puhuessaan Helsingin työväentalolla.[38] Parin päivän kuluttua Salo matkusti viranomaisten kehotuksesta Tukholmaan, kun hänen turvallisuuttaan ei pystytty takaamaan.[39][40] Salo majaili SKP:n Tukholman toimistolla ja esiintyi vähemmistökommunistien tilaisuuksissa eri puolilla kaupunkia.[41][42] Kesäkuun lopussa Salo ja Kössi Ilola osallistuivat Hallstavikissä pidettyyn tapaamiseen, johon saapui kommunisteja myös muista Pohjoismaista sekä Neuvostoliitosta, Saksasta ja Baltian maista.[43]

Salon paettua Lapuan liike sieppasi parin viikon aikana kymmenen STPV:n kansanedustajaa tarkoituksenaan estää heitä osallistumista kommunistilakien käsittelyyn heinäkuun alussa.[44] Dagens Nyheterille antamassaan haastattelussa Salo kertoi, ettei ole itsekään saapumassa eduskuntaan pelätessään turvallisuutensa puolesta.[45] Sieppaukset huipentuivat 5. heinäkuuta, jolloin Eino Pekkala ja Jalmari Rötkö kaapattiin perustuslakivaliokunnan kokouksesta. Sisäministeri E. V. Kuokkanen määräsi lapualaisten painostuksesta STPV:n eduskuntaryhmän jäsenet pidätettäväksi ja asetettavaksi syytteeseen valtiopetoksesta.[44]

Kaksi päivää myöhemmin Salo solvasi Stortorgetilla pitämässään puheessa Suomen pääministeri P. E. Svinhufvudia, minkä seurauksena poliisi korjasi hänet talteen. Osa kuulijoista yritti tunkeutua poliisiasemalle vapauttamaan Saloa, mutta väkijoukko hajotettiin.[46] Viranomaiset vaativat Salon karkottamista, koska hänen katsottiin sekaantuneen Ruotsin sisäpolitiikkaan ja toiminnallaan vaarantavan maan etuja. Vankilatuomion uhatessa Salo ei halunnut palata Suomeen, vaan pyysi karkotusta Neuvostoliittoon.[40][47] Hallituksen tekemän karkotuspäätöksen jälkeen hän matkusti perheineen Leningradiin heinäkuun lopussa.[48]

Neuvostoliitossa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Moskovaan asettunut Salo oli aluksi SKP:n palveluksessa ja työskenteli myöhemmin ammattiyhdistysopin opettajana Lenin-koulun vastaperustetulla suomalaisella osastolla. Salo oli myös Profinternin pohjoismaisen sihteeristön jäsen ja Suomen asioiden esittelijä, jonka ohella hän luennoi järjestön ammatillisella kurssilla Kullervo Mannerin kanssa.[1][49] Syksyllä 1934 Salo komennettiin Petroskoihin Kustannusliike Kirjan palvelukseen.[50] Vuonna 1935 Salo muutti Leningradiin, jossa hän oli NKP:n Karjalan aluekomitean Suomen osaston jäsen ja työskenteli Kirjan poliittisen osaston johtajana.[1] Suomessa vangitun Toivo Antikaisen oikeudenkäynnin aikana Salo kampanjoi ahkerasti hänen vapauttamisensa puolesta ja julkaisi tapauksesta kirjan.[51][52] Vuonna 1936 Salo nimitettiin Petroskoihin Karjalan neuvostotasavallan oikeusasiain komissariaatin puheenjohtajaksi.[1]

Nationalisteiksi leimattujen suomalaisten vainojen alettua Salo erotettiin tehtävästään elokuussa 1937, jonka jälkeen hän työskenteli kuorma-auton apumiehenä Petroskoissa.[1][53] Salo vangittiin joulukuussa ja tuomittiin kuolemaan artikla 58:n nojalla neuvostovastaisuudesta. Hänet ammuttiin helmikuussa 1938 Sandarmohissa. Salo rehabilitoitiin Josif Stalinin kuoleman jälkeen 1955.[2]

Salon kohtalo jäi Suomessa pitkään tuntemattomaksi. Vangitsemisen jälkeen joulukuussa 1937 mediassa levisi huhu, jonka mukaan Salo ja Iisak Heikka olisi teloitettu.[54] Myöhemmin jatkosodan aikana huhuttiin, että hänet olisi kidutettu hengiltä kuulusteluissa.[55] Totuus paljastui viimein 1997, jolloin Sandarmohin joukkohauta löydettiin.[56]

Perhe

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Asser Salon puoliso oli helsinkiläinen Aino Lahja Salomaa (1902-1977), jonka kanssa hän avioitui 1926. Heillä oli kaksi lasta.[1] Aino Salo työskenteli Neuvostoliitossa Lenin-koulun konekirjoittajana ja oli myöhemmin SKP:n ulkomaan byroon palveluksessa. Avioiduttuaan puolisonsa tuttavapiiriin kuuluneen Tuure Lehénin kanssa hän palasi lapsineen kotimaahan jatkosodan jälkeen. Pariskunnan poika Asko (1928-1960) työskenteli Suomessa muun muassa tulkkina. Asko Salon elämää varjostivat erilaiset sairaudet ja hän päätyi lopulta itsemurhaan.[50][57]

Muuta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Salo esiintyy henkilöhahmona Artturi Leinosen salanimellä ”Erkki Urpiala” kirjoittamassa romaanissa Hauta rajan takana (1931) sekä Arvo Salon Lapualaisoopperassa (1966), jonka kantaesityksessa hänen roolissaan nähtiin Lars Svedberg.[58][59]

Teoksia ja suomennoksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Luokkakosto ja oikeusmurha : Toivo Antikainen fasistioikeuden edessä. Petroskoi: Kirja, 1935. Työväenliikkeen kirjasto (PDF).
  • Engels, Friedrich; Rudas, Ladislaus (toim.): Perheen, yksityisomaisuuden ja valtion alkuperä : Lewis H. Morganin tutkimuksiin liittyen. Suomentanut Asser Salo. Petroskoi: Kirja, 1935.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Asser Salo Suomen kansanedustajat. Eduskunta. Viitattu 30.8.2007.
  2. 1 2 Lahti-Argutina, Eila: Olimme joukko vieras vaan : venäjänsuomalaiset vainonuhrit Neuvostoliitossa 1930-luvun alusta 1950-luvun alkuun, s. 472. Turku: Siirtolaisuusinstituutti, 2001. ISBN 951-9266-72-0 Teoksen verkkoversio (PDF).
  3. ↑ Paastela, Jukka; Rautkallio, Hannu (toim.): Rakas kallis toveri : Kullervo Mannerin ja Hanna Malmin kirjeenvaihtoa 1932–33, s. 455. Porvoo; Helsinki; Juva: WSOY, 1997. ISBN 951-0-22045-0
  4. ↑ Uusia ylioppilaita. Iltalehti, 31.5.1921, nro 122, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 13.3.2026.
  5. 1 2 ”Hakoniska” [Anton Huotari]: Viikkokatsaus. Suomen Sosialidemokraatti, 10.8.1929, nro 214, s. 4. Kansalliskirjasto. Viitattu 13.3.2026.
  6. ↑ Turun hovioikeus. Uusi Aura, 7.11.1925, nro 300, s. 6. Kansalliskirjasto. Viitattu 13.3.2026.
  7. ↑ Olemme perustaneet. Työväenjärjestöjen Tiedonantaja, 16.11.1926, nro 227, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 13.3.2026.
  8. ↑ Parisenkymmentä huomattavaa kommunistista johtohenkilöä pidätettiin eilen. Helsingin Sanomat, 19.4.1928, nro 107, s. 5. Kansalliskirjasto. Viitattu 13.3.2026.
  9. ↑ Engman, Max; Eriksson, Jerker A.: Mannen i kolboxen : John Reed och Finland, s. 123–124. Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland Nr 485. Helsingfors: Svenska litteratursällskapet i Finland, 1979. ISBN 951-9017-47-X Kansalliskirjasto. (ruotsiksi)
  10. ↑ Saarela, Tauno: Suomalainen kommunismi ja vallankumous 1923–1930, s. 418–419. Historiallisia Tutkimuksia 239. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2008. ISBN 978-952-222-051-6 Teoksen verkkoversio (PDF).
  11. ↑ ”Eva Korhos”-jutun tutkimuksessa esiintyy salaperäisiä henkilöitä. Uusi Aura, 15.2.1928, nro 44, s. 8. Kansalliskirjasto. Viitattu 13.3.2026.
  12. ↑ Turun hovioikeus aloitti eilen lääninvankilassa ”suuren kommunistijutun” käsittelyn. Turun Sanomat, 18.7.1928, nro 194, s. 1, 4. Kansalliskirjasto. Viitattu 13.3.2026.
  13. ↑ ”Timo” [J. W. Tuura]: Sosialistisista oikeuskäsityksistä. Iltalehti, 27.7.1928, nro 173, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 13.3.2026.
  14. ↑ ”Sasu Punanen” [Yrjä Räisänen]: Mitä Sasulle kuuluu. Suomen Sosialidemokraatti, 7.7.1929, nro 180, s. 1, 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 13.3.2026.
  15. ↑ ”Sasu Punanen” [Yrjä Räisänen]: Mitä Sasulle kuuluu. Suomen Sosialidemokraatti, 25.8.1929, nro 229, s. 1, 4. Kansalliskirjasto. Viitattu 13.3.2026.
  16. ↑ Parisenkymmentä huomattavaa kommunistista johtohenkilöä pidätettiin eilen. Helsingin Sanomat, 19.4.1928, nro 107, s. 5. Kansalliskirjasto. Viitattu 13.3.2026.
  17. ↑ Kommunistimielenosoitus Turussa eilen. Helsingin Sanomat, 17.7.1928, nro 191, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 13.3.2026.
  18. ↑ Helsingin Työväen Säästöpankin vaalit. Helsingin Sanomat, 16.10.1928, nro 282, s. 13. Kansalliskirjasto. Viitattu 13.3.2026.
  19. ↑ Opportunistien kynnet Oy. Työn kirjapainosta lyöty lopultakin irti. Työväenjärjestöjen Tiedonantaja, 31.3.1930, nro 25, s. 1, 5. Kansalliskirjasto. Viitattu 13.3.2026.
  20. ↑ ”Timo” [J. W. Tuura]: Yhdeksän vuotta sitten. Uusi Suomi, 29.7.1938, nro 200, s. 7. Kansalliskirjasto. Viitattu 13.3.2026.
  21. ↑ ”Sankaripoliisien” suuret ”urotyöt” punaisena päivänä. Työn Ääni, 5.8.1929, nro 88, s. 1, 4. Kansalliskirjasto. Viitattu 13.3.2026.
  22. ↑ Vapunvietto maaseudulla. Suomen Sosialidemokraatti, 3.5.1930, nro 118, s. 5. Kansalliskirjasto. Viitattu 13.3.2026.
  23. ↑ Vappumielenosoitukset vietetty maaseudulla vaihtelevalla menestyksellä. Työväenjärjestöjen Tiedonantaja, 3.5.1930, nro 51, s. 1, 8. Kansalliskirjasto. Viitattu 13.3.2026.
  24. ↑ ”Maari”: Lapualaisliike on puhdistanut ilmaa. Uusi Aura, 13.7.1930, nro 185, s. 5. Kansalliskirjasto. Viitattu 13.3.2026.
  25. ↑ Kohtalokas ratkaisu. Itsenäinen Suomi, 14.10.1930, nro 10, s. 133–134. Kansalliskirjasto. Viitattu 13.3.2026.
  26. 1 2 3 4 Siltala, Juha: Lapuan liike ja kyyditykset 1930. Historiallinen Aikakauskirja, 1982, 80. vsk, nro 2, s. 106–107. Artikkelin verkkoversio. (PDF)
  27. ↑ ”Jaakkoo” [Jaakko Ikola]: Jaakkoo seliittää. Vaasa, 8.5.1930, nro 104, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 14.3.2026.
  28. ↑ Hov. ausk. Asser Saloa pahoinpidelty. Iltalehti, 8.5.1930, nro 104, s. 1. Kansalliskirjasto. Viitattu 13.3.2026.
  29. ↑ ”Sasu Punanen” [Yrjä Räisänen]: Mitä Sasulle kuuluu. Suomen Sosialidemokraatti, 15.5.1930, nro 130, s. 1–2. Kansalliskirjasto. Viitattu 13.3.2026.
  30. ↑ Kosola, Vihtori; Viita, Vilho (toim.): Viimiestä piirtoa myöten : muistelmia elämäni varrelta, s. 226. 2. painos. Helsinki: Erika-kirjat, 1986. ISBN 951-99672-1-4
  31. 1 2 ”Työn Äänen” kirjapainon särkeminen. Helsingin Sanomat, 5.6.1930, nro 149, s. 4, 6. Kansalliskirjasto. Viitattu 13.3.2026.
  32. ↑ Asser Salo sitoutunut olemaan tulematta Vaasan lääniin. Ilkka, 5.6.1930, nro 127, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 13.3.2026.
  33. 1 2 Asser Salo päässyt vapaaksi Viitasaarella. Helsingin Sanomat, 6.6.1930, nro 150, s. 5. Kansalliskirjasto. Viitattu 13.3.2026.
  34. ↑ Seinä eteen fascistiterrorille! Työväenjärjestöjen Tiedonantaja, 6.6.1930, nro 79, s. 1, 6. Kansalliskirjasto. Viitattu 13.3.2026.
  35. 1 2 Maaherra Sarlin antanut hallitukselle alustavan selostuksensa Vaasan tapauksista. Iltalehti, 6.6.1930, nro 128, s. 1. Kansalliskirjasto. Viitattu 13.3.2026.
  36. 1 2 Hallitus pohtii tilannetta. Suomen Sosialidemokraatti, 6.6.1930, nro 151, s. 1–2. Kansalliskirjasto. Viitattu 13.3.2026.
  37. ↑ Suuttumuksen myrsky fascistista raivotautia vastaan vyöryy yli koko maan vastustamattomasti. Työväenjärjestöjen Tiedonantaja, 7.6.1930, nro 80, s. 1, 6. Kansalliskirjasto. Viitattu 13.3.2026.
  38. ↑ Eilinen kommunistikokous Helsingissä. Helsingin Sanomat, 11.6.1930, nro 154, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 13.3.2026.
  39. ↑ Asser Salo Tukholmaan. Sosialisti, 14.6.1930, nro 134, s. 6. Kansalliskirjasto. Viitattu 13.3.2026.
  40. 1 2 Asser Salo tahtoo Venäjälle. Helsingin Sanomat, 10.7.1930, nro 181, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 13.3.2026.
  41. ↑ Kuisma, Toivo: Kommunistien salaiset etappitiet Skandinavian maissa. Vaasa, 20.5.1931, nro 113, s. 4–5. Kansalliskirjasto. Viitattu 13.3.2026.
  42. ↑ Asser Salo Tukholmassa. Helsingin Sanomat, 15.6.1930, nro 158, s. 5. Kansalliskirjasto. Viitattu 13.3.2026.
  43. ↑ Talonpoikaismarssin osanotto supistuu luvattua pienemmäksi. Turun Sanomat, 27.6.1930, nro 168, s. 1, 4. Kansalliskirjasto. Viitattu 13.3.2026.
  44. 1 2 Siltala 1982, s. 109–110.
  45. ↑ Asser Salo ei tule eduskuntaan. Helsingin Sanomat, 18.6.1930, nro 161, s. 6. Kansalliskirjasto. Viitattu 13.3.2026.
  46. ↑ Asser Salo Tukholmassa poliisin huostassa. Suomen Sosialidemokraatti, 13.7.1930, nro 180, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 13.3.2026.
  47. ↑ Asser Salon kohtalo. Iltalehti, 9.7.1930, nro 153, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 13.3.2026.
  48. ↑ Asser Salo matkalla Venäjälle. Helsingin Sanomat, 31.7.1930, nro 202, s. 4. Kansalliskirjasto. Viitattu 13.3.2026.
  49. ↑ Krekola, Joni: Stalinismin lyhyt kurssi : suomalaiset Moskovan Lenin-koulussa 1926–1938, s. 122, 214–215, 243. Bibliotheca Historica 105. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006. ISBN 951-746-874-1 Teoksen verkkoversio (PDF).
  50. 1 2 Krekola 2006, s. 324, 382, 385.
  51. ↑ Antikainen, Gylling ja Salo. Ilkka, 8.4.1935, nro 82, s. 5. Kansalliskirjasto. Viitattu 13.3.2026.
  52. ↑ ”Inkerin mies”: Antikainen ja muut suomalaiset punapäälliköt. Rintamamies, 25.9.1936, nro 39, s. 8. Kansalliskirjasto. Viitattu 13.3.2026.
  53. ↑ Rentola, Kimmo: Kenen joukoissa seisot? Suomalainen kommunismi ja sota 1937–1945, s. 46–47. Väitöskirja. Helsinki: WSOY, 1994. ISBN 951-0-19201-5
  54. ↑ Ammuttuja? Suomen Sosialidemokraatti, 17.12.1937, nro 341, s. 5. Kansalliskirjasto. Viitattu 13.3.2026.
  55. ↑ Suomalaisten kommunistien kohtalo Venäjällä. Itä-Karjala, 19.7.1943, nro 13, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 13.3.2026.
  56. ↑ Rislakki Jukka; Lahti-Argutina Eila: Kadonneet kansanedustajat löytyivät (vain tilaajille) 26.10.1997. Helsingin Sanomat. Viitattu 13.3.2026.
  57. ↑ Rentola 1994, s. 70, 73.
  58. ↑ Yllätysromaani. Vaasa, 17.12.1931, nro 292, s. 6. Kansalliskirjasto. Viitattu 13.3.2026.
  59. ↑ Pallassalo, Marja: ”Mitä henkilökohtainen tarkoittaa? Lapualaismorsian (1967) kilvoittelee oman ajan ja lähihistorian kanssa”, Toivon ja raivon vuosi 1968, s. 242. Helsinki: Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura, 2019. ISBN 978-952-5976-73-1 Työväenliikkeen kirjasto (PDF).

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Asser_Salo&oldid=23899398”