Tannerin vanhemmat olivat postiljooni Albin Tarvainen ja Kristina Elisabet Räsänen. Hän kävi kansakoulun ja työskenteli mekaanikkona Suomessa, Kanadassa, Yhdysvalloissa ja Neuvostoliitossa. Tanner erotettiin valtionrautateiden koneosastolta 1910 ja hän oli eri maissa yhteensä 13 eri vankilassa. Hänet tuomittiin Yhdysvalloissa vuonna 1918 vakoilulain rikkomisesta 5 vuodeksi vankeuteen ja karkotettiin maasta 1922 armahduksen jälkeen. Tanner siirtyi ensin Neuvostoliittoon ja sieltä 1923 Suomeen.
Suomessa Tanner toimi Suomen ammattijärjestön luennoitsijana vuodesta 1925 ja oli valtiollisten vankien huoltoyhdistyksen järjestäjänä 1927. Hän oli sosialistisen työväen ja pienviljelijäin eduskuntaryhmän kansanedustajana 1927–1930 edustaen Viipurin läänin itäistä vaalipiiriä. Tanner palasi Neuvostoliittoon 1930 ja siellä hän oli Kominternin palveluksessa ja vuonna 1935 hän toimi Lenin-koulun luennoitsijana ja Kalininin kellotehtaan johtajana.
Tanner vangittiin vuonna 1935 ja tuomittiin ”vastavallankumouksellisesta toiminnasta” viiden vuoden vankeusrangaistukseen. Hän kärsi tuomiotaan Vienanmeren–Itämeren kanavan vankileirillä, josta hänet siirrettiin vuonna 1937 Komin tasavallanUhtižemlagille. Tanner vapautettiin vuonna 1940. Hänen maineensa palautettiin vuonna 1957.[1]
