Tämä on suositeltu artikkeli.

Kanada

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kanada
Canada (englanniksi)
Canada (ranskaksi)
Kanadan lippu Kanadan vaakuna
lippu vaakuna

Kanadan sijainti
Kanadan sijainti

Valtiomuoto parlamentaarinen demokratia, perustuslaillinen monarkia
Monarkki
Kenraalikuvernööri
Elisabet II
Julie Payette
Pääministeri Justin Trudeau
Pääkaupunki Ottawa (934 243 as.)
45°24' N, 75°40' W
Muita kaupunkeja Toronto (2 731 571 as.), Montreal (1 704 694 as.), Calgary (1 239 220 as.)
Pinta-ala
– yhteensä 9 984 670 [1] km² (sijalla 2)
– josta sisävesiä 8,92 % [1]
Väkiluku (2019) 37 797 496 (sijalla )
– väestötiheys 3,79 / km²
Viralliset kielet englanti, ranska
Valuutta Kanadan dollari ($) (CAD)
BKT
– yhteensä 1 389 mrd. USD [1] (sijalla 15)
– per asukas 40 300 USD
HDI (2014) 0,913[2] (sijalla 9)
Elinkeinorakenne (BKT:sta)
– maatalous 1,9 [1] %
– teollisuus 27,1 %
– palvelut 71,0 %
Aikavyöhyke UTC−3.30 / UTC−8
– kesäaika UTC−2.30 / UTC−7
Itsenäisyys
 – British North America Act
 – Westminsterin säädös
 – Canada Act

1. heinäkuuta 1867

11. joulukuuta 1931

17. huhtikuuta 1982
Lyhenne CA
– ajoneuvot: CDN
– lentokoneet: C / CF
Kansainvälinen
suuntanumero
+1
Motto A Mari Usque Ad Mare (lat.suom. Mereltä merelle’)
Kansallislaulu O Canada

Kanada (engl. ja ransk. Canada) on Kansainyhteisöön kuuluva liittovaltio Pohjois-Amerikassa. Ainoa maarajanaapuri on Yhdysvallat, johon Kanada rajoittuu etelässä ja luoteessa (Alaska). Pohjoisessa Kanada rajoittuu Pohjoiseen jäämereen (aluevesiraja Tanskan Grönlannin kanssa koillisessa), idässä Atlantin valtamereen (aluevesiraja Ranskan Saint-Pierre ja Miquelonin kanssa) ja lännessä Tyyneenmereen. Kanada on pinta-alaltaan maailman toiseksi suurin valtio (noin 10 miljoonaa neliökilometriä). Harvaan asutun maan väkiluku oli vuonna 2019 melkein 37,8 miljoonaa. Kanadan viralliset kielet ovat englanti ja ranska. Kanadan pääkaupunki on Ottawa.

Paleointiaanit saapuivat Kanadaan noin 16 000 vuotta sitten, ja nykyisten inuitien edeltäjä Thulen kulttuuri muodostui noin vuonna 1000. Viikingit asuttivat itärannikkoa hetkellisesti samoihin aikoihin, mutta Kanadan varsinaisesti löysi John Cabot tai Jacques Cartier. Ranska alkoi asuttaa maata 1530-luvulla ja Britannia kiinnostui alueesta sen turkismaiden ansiosta. Hudson’s Bay Company hallitsi pitkään suurta osaa Kanadasta, ja Ranska menetti 1763 Kanadan Britannialle. Kanada itsenäistyi 1931 ja on sen jälkeen toiminut aktiivisesti kansainvälisissä järjestöissä, muun muassa YK:n ja Naton perustamisessa.

Kanada on perustuslaillinen monarkia ja parlamentaarinen demokratia, jonka valtionpäämies on Yhdistyneen kuningaskunnan monarkki Elisabet II. Varsinaista valtaa pitää kuitenkin Kanadan pääministeri. Maan sisäpolitiikkaa on 1900-luvulla hiertänyt ranskankielisen Quebecin kysymys. Provinssi on pyrkinyt kahteen otteeseen eroamaan liittovaltiosta. Palvelusektori on Kanadan talouden tärkein toimiala, mutta maa on myös merkittävä maataloustuotteiden tuottaja, ja lisäksi maalla on merkittävät kaivannaisvarat. Ulkomaankauppa suuntautuu suurimmaksi osaksi Yhdysvaltoihin, ja maa kuuluu Yhdysvaltain ja Meksikon lisäksi Pohjois-Amerikan vapaakauppa-alueeseen.

Kanada on monikulttuurinen valtio, mutta maahan ovat vaikuttaneet erityisesti englantilainen, ranskalainen ja amerikkalainen kulttuuri. Yhdysvaltalaisen kulttuurin on pelätty syrjäyttävän oman kulttuurin, joten hallitus on rohkaissut mediaa tuomaan esiin kanadalaista kulttuuria. Populaarikulttuurin edustajista useimmat ovat tehneet uransa ulkomailla, ja esimerkiksi useimmat tunnetuimmista kanadalaisista näyttelijöistä yhdistetään Hollywoodiin. Kanadan suosituin urheilulaji on jääkiekko, joka on haavipallon kanssa maan virallinen kansallisurheilulaji.

Nimi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kanadan nimen uskotaan tulleen irokeesien sanasta kanata, joka tarkoittaa ’kylää’ tai ’asutusta’. Vuonna 1535 paikalliset asukkaat käyttivät sanaa kertoakseen Jacques Cartierille, missä Stadacona, nykyisen Québecin kaupungin alue, sijaitsee. Cartier viittasi sanalla Canada Stadaconan lisäksi Stadaconan heimopäällikkö Donnaconan vallan alaisiin alueisiin. Vuonna 1547 kartoissa alettiin käyttää samaa nimeä alueesta ja sen ympäristöstä. Lopulta nimitys vahvistui käsittämään suurin piirtein nykyistä Kanadaa, kun Britannian Pohjois-Amerikan siirtomaat yhdistettiin 1867 Kanadan dominioksi.[3]

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Kanadan maantiede
Kanada satelliittikuvassa kesäkuussa

Kanada käsittää Pohjois-Amerikan pohjoisosan Alaskaa lukuun ottamatta ja on kokonaispinta-alaltaan maailman toiseksi suurin valtio Venäjän jälkeen. Suuri osa Pohjois-Kanadasta on kuitenkin kylmyyden takia viljelykelvotonta, ja niinpä Kanada onkin viljelyskelpoiselta pinta-alaltaan vasta neljänneksi suurin valtio Venäjän, Kiinan ja Yhdysvaltojen jälkeen. Kanadan väestötiheys on 3,5 asukasta neliökilometriä kohden, mikä tekee siitä yhden maailman harvimmin asutuista maista.[4]

Maantieteellisesti Kanada voidaan jakaa kuuteen alueeseen: Kanadan kilpeen, sisämaan tasankoihin, Suurten järvienSaint Lawrencen alankoon, Appalakeihin, Kordillieerehin ja Arktisiin saariin.[5] Kanadan kilpi on vanha peruskallioalue, joka muodostaa noin puolet Kanadan pinta-alasta. Alue on muinaista kulunutta vuoristoa, joka ympäröi Hudsoninlahtea.[6] Kanadan kilven kaakkoispuolella on Suurien järvien ja Saint Lawrence -joen alue, joka ulottuu Ontarion eteläosista Quebecin lounaisosiin. Quebecin itäpuolella kohoavat Appalakit. Kanadan kilvestä lounaaseen on Kanadaan ulottuva Suurten tasankojen jatke. Länteen päin mentäessä maa kohoaa.[7] Tasankojen länsipuolella onkin useista vuoristoista muodostunut Kordillieerit. Kalliovuoret kohoavat tasankojen länsipuolella, ja Yukonissa sijaitseva Kanadan korkein vuori Mount Logan (5 959 m) kuuluu Saint Eliasin vuoriin. Kanadan pohjoisosan muodostavat Arktiset saaret, jossa on monia suuria saaria.[8]

Peräti viidesosa Kanadan pinta-alasta on järviä tai kosteikoita. Suurimmat järvet ovat Yhdysvaltain rajalla olevat Suuret järvet, Luoteisterritorioiden Iso Karhujärvi ja Iso Orjajärvi sekä Manitoban Winnipegjärvi. Noin kolme neljäsosaa Kanadasta kuuluu Jäämeren valuma-alueeseen. Jäämereen laskeva Mackenzie on Kanadan pisin joki (4 241 kilometriä) ja sen valuma-alue on 1 800 000 neliökilometriä. Suuret järvet kuuluvat Atlanttiin laskevaan Saint Lawrence -joen vesistöön. Fraser on pisin kokonaan Kanadan puolella oleva joki, joka laskee Tyyneenmereen.[5]

Maan tiheimmin asuttu alue on Quebecin ja Windsorin välinen alue Itä-Kanadassa.[9]

Ilmasto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilmasto on vaihtelevaa Kanadan eri osissa. Yli puolet maasta on subarktisen ilmaston vaikutusalueella. Siellä kesät ovat viileitä ja talvet erittäin kylmiä.[10] Keskisissä eteläosissa, tasankoalueilla on puolestaan tyypillinen mannerilmasto kuumine kesineen ja kylmine talvineen. Suuret järvet puolestaan leudontavat Etelä-Ontarion ja Quebecin ilmastoa.[5]

Talvisin keskilämpötila on lähes koko maassa pakkasen puolella. Poikkeuksena on vain länsirannikko, ja esimerkiksi Vancouverin tammikuun keskilämpötila on 3 astetta. Kylmimmät talvilämpötilat ovat sisämaassa ja pohjoisosissa. Yukonin Snagissa on mitattu pakkasennätys, –63 astetta.[5] Rannikkoalueiden lämpötila on kesäisin noin 20 °C:n paikkeilla, kun taas keskisessä Kanadassa kesän keskimääräinen ylin lämpötila on yleensä noin 25–30 °C. Arktisten alueiden kesäkuukausien lämpötilat ovat korkeintaan 15 °C:n paikkeilla.

Rannikkoalueilla sataa paljon, länsirannikolla erityisesti talvikuukausina. Kordillieerit aiheuttavatkin runsaasti orografista sadetta ja paikoin Brittiläisen Kolumbian rannikolla voi sataa jopa 2 500 millimetriä vuodessa. Lännen sateet jäävät Kordillieereille, minkä vuoksi preeria-alueilla sataa vähän, harvoin yli 400 millimetriä vuodessa. Arktiset alueet saavat kuitenkin vieläkin vähemmän sadetta. Suuret järvet, Hudsoninlahti ja Atlantti kosteuttavat Kanadan itäosia, ja aivan itärannikolla sataa taas yli tuhat millimetriä vuodessa.[5]

Kasvillisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pohjoinen puuraja kulkee Labradorin itärannalta Ungavan niemimaan yli etelään Hudsoninlahden itärantaa pitkin ja jatkuu sitten mutkitellen luoteeseen Mackenziejoen alajuoksulle saakka ja siitä edelleen Alaskaan. Puurajan pohjoispuolella on hyvin vähän tai ei ollenkaan hedelmällistä maaperää, ja pääosa maasta onkin tundraa. Eteläisimpien tundra-alueiden kasvillisuus koostuu matalasta pensaikosta, ruohikosta ja sarakasveista. Pohjoisimmat osat ovat matalampia, sillä kymmenesosa niistä on arktisille erämaille tyypillisen sammalen peitossa.[11]

Puurajan eteläpuolella, Alaskasta Kanadan pohjoisten territorioiden yli Newfoundlandiin, sijaitsee yksi maailman suurimmista havupuualueista. Se koostuu paljolti valko- ja mustakuusesta. Muita puita ovat palsamipihta, banksinmänty ja jotkin lehtipuut, kuten paperikoivu ja haavat.[11] Idässä, Suurilta järviltä Atlantin rannikolle, kasvaa pääasiallisesti sekametsiä, joissa esiintyy muun muassa sokerivaahteroita, amerikanpyökkejä, koivuja, mäntyjä ja kanadanhemlokkeja. Etelärajan hedelmälliset alangot ovat olleet lehtimetsien peitossa ennen kuin alueet otettiin viljelysmaaksi. Siellä kukkii kuitenkin harvoissa metsätilkuissa vielä jalopähkinäpuiden, tammien ja jalavien lisäksi amerikankastanjoita, vaahteroita sekä hikkoreita.[11] Lännen vuoristoalueella ovat kuuset, douglaskuuset ja kontortamännyt laajimmin levinneitä. Ylängöillä kasvaa lisäksi haapoja ja keltamäntyjä. Sateisen Tyynenmeren rannikon kasvillisuutta hallitsevat paksut ja korkeat douglaskuuset, jättituijat ja hemlokit.[11][12]

Preeria-alueet ovat liian kuivia muuten kuin yksittäisten metsikköjen kasvattamiseen. Alkuperäisistä laajoista mäkisistä niittymaista on nykyään vain vähän jäljellä, sillä ne ovat kadonneet lähes kokonaan nykyään tunnettujen vehnävyöhykkeiden alta.[13]

Eläimistö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pohjoisen vesistöt tarjoavat ravintoa valaille, mursuille, hylkeille ja osittain vedessä eläville jääkarhuille. Tundralla elää myskihärkiä, karibuja, susia, naaleja ja sopuleja. Myös monet muuttolinnut, kuten ruokit, sorsat, lokit, tiirat ja monet muut merilinnut, viettävät kesän tundralla.[11]

Pohjoisen metsät ovat sopivaa elinympäristöä karibuille, vapiteille, ilveksille sekä musta- ja ruskeakarhuille. Majavat, näädät, piisamit ja minkit ovat myös vielä nykyäänkin laajalti turkiskaupan perusta. Etelässä on paljon vapiteja, kun taas tiheämmin asutuilla alueilla on ennen kaikkea pienempiä nisäkkäitä, kuten harmaa-, puna- ja maaoravia, kärppiä sekä amerikansaukkoja. Hyvin monimuotoiseen lintumaailmaan lukeutuvat muun muassa kardinaalit, kerttulit, idänlehtoturpiaalit ja naukumatkijat. Alueelle on levinnyt lisäksi eurooppalaisia lintuja, kuten varpusia ja kottaraisia. Preeria-alueilla elää pienempiä eläimiä, kuten jäniksiä, taskurottia ja suippopyrstökanoja sekä viimeiset biisonit ja hanka-antiloopit. Lännen vuoristoissa elää oloihin hyvin sopeutuneita eläinlajeja, kuten paksusarvilampaita ja lumivuohia.[11]

Luonnonsuojelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kanadassa on 36 kansallispuistoa ja 6 kansallista luonnonsuojelualuetta.[14] Kanadan kansallispuistojärjestelmän tarkoituksena on suojella alueita jokaiselta Kanadan 39 maantieteelliseltä alueelta. Puistolla on suuria kokoeroja, sillä Saint Lawrencen saarten kansallispuisto on alle yhdeksän neliökilometrin laajuinen, kun Wood Buffalon kansallispuisto on lähes 45 000 neliökilometriä. Tunnetuimpia puistoja ovat Banffin ja Jasperin kansallispuistot.[15]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Kanadan historia

Esihistoria ja löytäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

L'Anse aux Meadowsissa on todisteita viikinkien asutuksesta.

Ensimmäisten ihmisten arvellaan saapuneen Pohjois-Amerikkaan viimeisen jääkauden aikana Beringinsalmen kohdalla olleen Beringian maakannaksen yli noin 30 000–12 000 vuotta sitten. Noin 10 000 vuotta sitten vetäytyvän jään perässä muuttaneet paleointiaanit olivat asuttaneet Kanadan eteläosat.[16] Toinen muuttoaalto alkoi noin 4 500 vuotta sitten, jolloin pohjoisosiin muuttivat inuittien esi-isät. Ensimmäiset kuuluivat Dorsetin kulttuuriin, jonka syrjäytti noin vuonna 1000 Thulen kulttuuri.[17] Viikingit kävivät Newfoundlandin rannikolla jo noin vuonna 1000.[18][19]

Jacques Cartieria pidetään Kanadan löytäjänä.

Vuonna 1497 Englannin palveluksessa purjehtinut venetsialainen John Cabot nousi maihin Newfoundlandiksi kutsumallaan alueella mahdollisesti Saint Lawrence -joen suulla. Ei ole kuitenkaan varmaa, saapuiko Cabot todella nykyiseen Newfoundlandiin, Nova Scotiaan vai Maineen.[20] Cabotin jälkeen Newfoundlandin rannikolle tuli muun muassa eurooppalaisia kalastajia ja portugalilaisia retkikuntia.[21] Merkittävimmiksi tutkimusmatkoiksi osoittautuivat ranskalaisen Jacques Cartier’n kolme matkaa Saint Lawrence -joelle, jolle hän saapui 1535.[22] Cartier’n oletetaan antaneen Kanadalle myös sen nimen.[23]

Siirtomaaksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1500-luvun lopulla englantilaiset alkoivat etsiä luoteisväylää, ja Humphrey Gilbert julisti 1583 Newfoundlandin Elisabet I:n nimissä Englannin hallitsemaksi alueeksi.[24] Ranskalaiset perustivat 1604 siirtokunnan, jota alettiin pian kutsua Uudeksi-Ranskaksi. Ensimmäiset asemat hylättiin, mutta vuonna 1608 Samuel de Champlain perusti Quebecin.[25] Vuonna 1663 Ludvig XIV teki Uudesta Ranskasta Ranskan siirtomaan.[26] Ranskalaiset alkoivat käydä turkiskauppaa laajalla alueella. Englantilaisetkin olivat kiinnostuneita ja perustivat 1670 Hudson's Bay Companyn. Seuraavan vuosisadan aikana ranskalaisten valta alueella alkoi murentua, ja James Wolfen johdolla englantilaiset valtasivat 1759 Quebecin ja Montrealin. Pariisin rauhassa 1763 Ranska luovutti kanadalaiset alueensa Britannialle.[23]

Kuvernööri Guy Carleton antoi kanadanranskalaisille muun muassa oikeuden omaan uskontoonsa ja varmisti näin ranskalaisten uskollisuuden Amerikan vallankumouksen aikaan. Vallankumouksen jälkeen noin 50 000 brittihallinnolle uskollista lojalistia pakeni Kanadaan Yhdysvalloista. Suurin osa heistä muutti Nova Scotiaan ja New Brunswickiin. Britit jakoivat 1784 Kanadan kahteen osaan: itäosassa sijainneeseen ranskalaiseen ja katoliseen Ala-Kanadaan, ja lännessä sijainneeseen brittiläiseen ja protestanttiseen Ylä-Kanadaan. Valta pysyi kummassakin siirtokunnassa englantilaisella kauppiaseliitillä, mikä aiheutti vastustusta varsinkin ranskalaisessa Ala-Kanadassa.[27]

Vuoden 1812 sota, käytiin Yhdysvaltain ja Britannian välillä. Siinä Kanadasta tuli merkittävä taistelukenttä. Sodan aikana Yhdysvallat yritti liittää Kanadan itseensä, mutta sota päättyi lopulta umpikujaan.[28] Gentin rauhassa 1814 palautettiin sotaa edeltävä tilanne, mutta siinä myös määritellään Yhdysvaltain ja Kanadan raja Lake of the Woodsille asti.[5] Britannian kiinnostus oli suunnattu enemmän Euroopassa käytyihin Napoleonin sotiin, joiden päätyttyä Euroopassa marraskuussa 1815 alkoi laajamittainen siirtolaisuus Euroopasta Kanadaan.[29] Vuoden 1812 sodan jälkeen pienen eliitin valta kasvoi, mikä kärjistyi 1837 kummassakin siirtokunnassa alkaneeseen kapinaan. Tämän jälkeen siirtokunnat liitettiin 1840 yhteen Kanadan provinssiksi ja perustettiin Kanadan parlamentti, johon kumpikin siirtokunnista sai yhtä monta paikkaa.[27]

John A. Macdonald, Kanadan ensimmäinen pääministeri

Moderni Kanada syntyi, kun Nova Scotian, New Brunswickin, Prinssi Edwardin saaren, Ontarion ja Quebecin edustajat muotoilivat kansakunnan perustuksen. Perustuslaki hyväksyttiin 1867 ja itsehallinnollista konfederaatiota kutsuttiin alkujaan Kanadan dominioksi. Se alkoi heti pyrkimään laajentumaan länteen, ja ensimmäisen pääministerin John A. Macdonaldin hallitus osti 1869 Hudson’s Bay Companylta Rupertinmaan 300 000 punnalla.[30] Louis Rielin johtaman Redjoen kapinan takia osto virallistui vasta seuraavana vuonna.[31] Lisäksi kapinan seurauksena métiseille lohkaistiin uudesta Luoteisterritoriot-nimellä tunnetusta alueesta Manitoban provinssi. Brittiläinen Kolumbia liittyi 1871 dominioon talousvaikeuksien takia, ja sille luvattu Canadian Pacific Railway valmistui 1885.[30]

1900-luku ja itsenäisyyden aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Osittain rautatien ansiosta maahanmuutto Kanadaan vilkastui 1800-luvun lopussa, ja vuosien 1885–1914 aikana noin 4,5 miljoonaa ihmistä tuli Kanadaan.[32] Monet muuttivat preerioiden alueelle, ja Luoteisterritorioista irrotettiin 1905 heille kaksi uutta provinssia, Saskatchewan ja Alberta.[5]

Kanada oli mukana ensimmäisessä maailmansodassa osana brittiläistä imperiumia. Sodan alkuvuosina yli 300 000 vapaaehtoista lähti sotaan, mutta vuonna 1917 otettiin maassa käyttöön asevelvollisuus, mikä kiristi erityisesti quebecilaisia. Sodan jälkeen William Lyon Mackenzie King alkoi ajaa Kanadan itsenäisyyttä, ja vuonna 1919 Kanadasta tuli Kansainliiton jäsen. Kanada itsenäistyi 1931, kun Britannian parlamentti hyväksyi Westminsterin säädöksen. Britannialle jäi silti oikeus puuttua Kanadan perustuslakiin.[32]

1930-luvun lama koetteli pahasti Kanadaa ja erityisesti sen preeriaprovinsseja. Toiseen maailmansotaan Kanada osallistui itsenäisenä valtiona ja julisti sodan natsi-Saksalle 10. syyskuuta 1939. Sotaan osallistui yli miljoona kanadalaista, ja heidän panoksensa oli erityisen suuri taistelussa Atlantista.[5] Sodan jälkeen Kanada ajoi aktiivisesti Yhdistyneiden kansakuntien perustamista.[33] Kanada oli yksi 50:stä YK:n peruskirjan allekirjoittajasta vuonna 1945.[34] Kanadalla oli keskeinen rooli myös Naton perustamisessa,[35] ja maan ulkoministeri Lester B. Pearson sai Nobelin rauhanpalkinnon ehdotettuaan Suezin kriisin aikaan YK:n rauhanturvajoukkojen perustamista.[36] Kanada on ollut jatkossakin aktiivisesti mukana YK:n rauhanturvaoperaatioissa.[5]

Quebecissä alkoi itsenäisyysliike kukoistaa 1960-luvulla, ja Quebecin vapautusarmeijan terrori huipentui 1970, kun työministeri Pierre Laporte kaapattiin ja tapettiin. Pääministeri Pierre Trudeau ajoi kaksikielisyyspolitiikkaa, mutta Quebecissa valtaan noussut Parti Québécois (PQ) kannatti provinssin itsenäisyyttä ja heikensi englannin kielen asemaa. PQ järjesti 1980 provinssissa kansanäänestyksen itsenäisyydestä, mutta eroa vastusti 59 prosenttia äänestäjistä.[37] Trudeau ajoi äänestyksen jälkeen perustuslakiin muutoksen, joka määritteli Kanadan monikulttuuriseksi ja kaksikieliseksi kokonaisuudeksi. Samalla perustuslaista poistettiin viimeiset hallinnolliset siteet Britanniaan.[38] Liberaalien Pierre Elliott Trudeau toimi Kanadan pääministerinä vuosina 1968–79 ja 1980–84.[39]Pääministeri Brian Mulroney yritti korjata liittovaltion ja Quebecin välejä kahdella sopimusehdotuksella, mutta kumpikin hylättiin. Quebecissa järjestettiinkin 1995 uusi kansanäänestys, jossa eron vastustajat saivat niukan enemmistön, 50,6 prosenttia äänistä.[40] Samaan aikaan kärjistyivät myös liittovaltion ja alkuperäisasukkaiden välit, ja Okan selkkauksessa kuoli yksi poliisi. Riidat liittyivät lähinnä maanomistuskysymyksiin, joiden pohjalta myös luotiin Nunavutin territorio.[41]Konservatiivien Brian Mulroney toimi Kanadan pääministerinä vuosina 1984 -1993.[42]

Kanada, Yhdysvallat ja Meksiko perustivat 1992 NAFTA-vapaakauppasopimuksen. Vaikka Kanadan ja Yhdysvaltain taloudelliset suhteet ovat olleet tiiviit, niin maiden välistä politiikkaa hiersi kuitenkin muun muassa Jean Chrétienin hallinnon päätös jättää Kanada Irakin sodan ulkopuolelle.[43]Liberaalien Jean Chrétienin toimi 10 vuotta Kanadan pääministerinä vuosina 1993-2003.[44] Liberaalipuolue menetti johtavan asemansa, kun marraskuussa 2005 Paul Martinin hallitus sai epäluottamuslauseen korruptioskandaalin takia. Stephen Harper nousi tämän jälkeen pääministeriksi.[5] Harperin aikana parlamentti antoi Quebecin provinssille kansakunnan statuksen.[45] Vuonna 2008 alkaneesta taantumasta Kanada selvisi muita G8-maita paremmin.[5] Joulukuussa 2011 Kanada irtaantui ensimmäisenä valtiona Kioton pöytäkirjasta.[46]

Kanada ajautui lamaan vuonna 2015 öljyn maailmanhinnan romahtamisen takia. Harperin asema heikentyi tästä syystä, ja liberaalipuolueen Justin Trudeausta tuli uusi pääministeri vuoden 2015 vaalien jälkeen. Kanada joutui vuosina 2017–2018 neuvottelemaan Yhdysvaltain ja Meksikon kanssa uudesta vapaakauppasopimuksesta, kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trump oli uhannut vetäytyä Nafta-sopimuksesta. Trudeau allekirjoitti uuden sopimuksen marraskuussa 2018. Trudeaulla oli vahva maine liberaalina ja tasa-arvon puolesta taistelevana poliitikkona, mutta hänen imagonsa koki kolauksen vuonna 2019. Trudeaun henkilökunta todettiin painostaneen oikeusministeri Jody Wilson-Raybouldia lopettamaan SNC-Lavalin-yhtiön korruptio- ja petostutkinnat. Trudeausta itsestään puolestaan löytyi 1990-luvulta videomateriaalia, jossa hän on niin sanotussa blackface-meikissä. Liberaalit säilyttivät kohuista huolimatta vuoden 2019 parlamenttivaaleissa paikkansa maan suurimpana puolueena, mutta Trudeau joutui muodostamaan vähemmistöhallituksen.[5]

Politiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Kanadan politiikka

Poliittinen järjestelmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kanada on perustuslaillinen monarkia, mikä on Amerikan mantereella poikkeuksellista, sillä lähes kaikki muut Amerikan maat ovat tasavaltoja. Kanadan muodollinen valtionpäämies on Yhdistyneen kuningaskunnan monarkki, vuodesta 1952 Elisabet II, mutta Kanadan ylin todellinen vallankäyttäjä on Kanadan pääministeri.[47] Kanadan poliittisen järjestelmän pääasiallisena esikuvana on entisen siirtomaaisännän Yhdistyneen kuningaskunnan järjestelmä, eikä siinä ole varsinaisesti erotettu lainsäädäntö- ja toimeenpanovaltaa.[48] Hallintojärjestelmä on parlamentaarisen demokraattinen kuten Yhdistyneessä kuningaskunnassakin. Kuitenkin se eroaa brittiläisestä järjestelmästä siinä, että maa on provinsseista ja territoriosta koostuva liittovaltio ja siinä, että maalla on kirjoitettu perustuslaki, joka ohjaa maan laillisia puitteita ja muodostuu kirjoitetusta tekstistä sekä kirjoittamattomista käytännöistä. Perustuslain tärkeimmät osat ovat liittovaltion valtiomuodon ja perustuslailliset elimet asettanut vuoden 1867 säädös ja vuoden 1982 lisäys.[49]

Hallinnollinen valta on pääministerillä ja hallituksella. Kenraalikuvernööri nimittää liittoparlamenttivaaleissa eniten ääniä saaneen puolueen johtajan pääministeriksi. Yleensä vaalit voittanut puolue pystyy muodostamaan enemmistöhallituksen, ja loput ministerit nimitetään pääministerin suosituksesta.[50] Hallituksen jäsenet tulevat joko edustajainhuoneesta tai senaatista – pääosa edustajainhuoneesta.[51] Kanadan historian ensimmäinen pääministeri oli John A. Macdonald. Nykyinen pääministeri on Kanadan liberaalipuolueen johtaja Justin Trudeau. Kanadan parlamentti koostuu edustajainhuoneesta ja senaatista. Edustajainhuoneessa istuu 338[5] vaaleilla valittua jäsentä, ja parlamenttivaalit pidetään viiden vuoden välein.[51] Edustajainhuoneella on enemmän valtaa, ja esimerkiksi vain se pystyy tekemään lakialoitteita, jotka vaativat julkisten varojen käyttöä.[5]

Vuoden 2019 vaaleissa Kanadan suurimmat puolueet olivat liberaalipuolue, konservatiivipuolue, Bloc Québécois, Uusi demokraattinen puolue ja vihreä puolue.[52]

Monarkki ja kenraalikuvernööri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monarkian historian Kanadassa voidaan katsoa alkaneen jo vuonna 1534, jolloin Ranskan kuningas nimesi nykyisen Kanadan alueella olevia siirtokuntia osaksi kuningaskuntaansa. Siitä alkaen niin Ranskan kuin Ison-Britanniankin monarkit ovat olleet vähintään muodollisesti vallassa.[53].

Kuningatar Elisabet II:n virallinen titteli Kanadassa on "Kanadan kuningatar" (eng. Queen of Canada, ran. Reine du Canada). Hän on ensimmäinen hallitsija, jolla tämä nimenomainen titteli on.[53].

Kenraalikuvernöörin virallinen lippu

Monarkin rooli on lähinnä symbolinen, mutta esimerkiksi kaikki parlamentin lakialoitteet alkavat sanoin "Her Majesty, by and with the advice and consent of the Senate and House of Commons of Canada, enacts as follows..." eli ne säädetään kuningattaren nimeen.[47]

Vaikka nykyinen kuningatar onkin suosittu, merkittävä osa kanadalaisista pitää monarkiaa vanhentuneena valtiomuotona ja katsoo esim. monarkian tulevaisuuden olevan vaakalaudalla Elisabet II:n kuoleman jälkeen.[54][55] Kanadan suurimmat puolueet eivät kuitenkaan ole tuoneet esille aikeita luopua monarkiasta, mutta maassa toimii kansalaisjärjestöjä sekä monarkian puolesta että sitä vastaan. Molemmilla järjestöillä on kannattajia niin vasemmistossa kuin oikeistossakin.[47]

Kanada on osa Commonwealth realmia, yksi Kansainyhteisön jäsenistä, ja sen valtionpäämiehenä toimii virallisesti Ison-Britannian kuningatar Elisabet II. Kuningattaren edustaja Kanadassa on kenraalikuvernööri, jonka Britannian monarkki nimittää Kanadan pääministerin ehdotuksesta. Kenraalikuvernööri on lähinnä muodollinen virka.[5] Vuonna 2017 kenraalikuvernööriksi valittiin Julie Payette.[56]

Kenraalikuvernöörin tehtäviin kuuluvat mm.[57]

  • Parlamentin koolle kutsuminen ja hajottaminen.
  • Kuninkaallisen suostumuksen antaminen (lakialoitteiden vahvistaminen).
  • Kanadan puolustusvoimien ylipäällikkönä toimiminen.
  • Maan edustaminen ulkomailla sekä ulkomaalaisten korkea-arvoisten vieraiden vastaanottaminen.

Kanadan provinssien päämiehenä toimii varakuvernööri (eng. Lieutenant Governor, ran. lieutenant-gouverneur), jotka edustavat monarkin valtaa provinsseissa. Heillä on käytännössä samat velvollisuudet kuin kenraalikuvernöörillä, mutta vain provinssin tasolla.[58].

Quebecin kysymys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kanadan sisäpolitiikkaa on hallinnut 1900-luvun jälkimmäisellä puoliskolla Quebecin asemaan liittyneet kysymykset. Ranskankieliseen Quebeciin on kehittynyt omanlainen kulttuurinsa, ja monet quebecilaiset kannattavat separatismia ja eroa Kanadasta. Quebecin tilanteesta on järjestetty kaksi kansanäänestystä, jotka kuitenkin molemmat päättyivät eroamista vastustavien voittoon. Quebecin asemasta on pyritty tekemään myös sopimuksia, joita kaikki provinssit voisivat kannattaa.[5] Aivan 1900-luvun lopussa Quebecin erohalut ovat kuitenkin vähentyneet. Lisäksi suurin osa nuorista ja maahanmuuttajista ei kannata eroa, joten todennäköisesti eron kannatus hiipuu entisestään.[51]

Ulko- ja turvallisuuspolitiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ulkopoliittisesti Kanadan tärkein liittolainen on Yhdysvallat; maiden suhteet ovat erityisen tärkeitä taloudellisesti, sillä merkittävä osa kummankin maan viennistä suuntautuu naapurimaahan. Yhdysvaltain, Kanadan ja Meksikon välillä on solmittu NAFTA-vapaakauppasopimus. Maat eivät kuitenkaan aina myötäile toistensa poliittisia ratkaisuja, ja esimerkiksi Kanadan jättäytyminen Irakin sodan ulkopuolelle herätti närää Yhdysvalloissa. Kanada toimii ulkopolitiikassa laaja-alaisesti, ja se kuuluu kaikkiin keskeisiin maailmanjärjestöihin, kuten Yhdistyneisiin kansakuntiin, Natoon, Maailman kauppajärjestöön, OECD:hen, G8-ryhmään, Maailmanpankkiin ja Kansainväliseen valuuttarahastoon.[59]

Puolustusvoimien vahvuus ei ole ikinä ollut Kanadan turvallisuuspolitiikan keskeisin osa, ja maa käyttää puolustukseensa vähemmän resursseja kuin suurin osa sen Nato-kumppaneista.[5] Kanadalla on ammattiarmeija, ja sen puolustusvoimat jaetaan maavoimiin, ilmavoimiin ja merivoimiin. Kanada on ollut aktiivinen YK:n rauhanturvaoperaatioissa.[59]

Provinssit ja territoriot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kanadan provinssit ja territoriot sekä niiden pääkaupungit
Pääartikkeli: Kanadan provinssit ja territoriot

Kanada koostuu kymmenestä provinssista ja kolmesta territoriosta. Provinsseilla on melko suuri itsemääräämisoikeus, territorioilla taas pienempi.[60]

Provinssit vastaavat suurimmasta osasta yhteiskunnallisia toimintoja – kuten terveydenhuollosta, koulutuksesta ja hyvinvoinnista – ja lisäksi jokaisessa provinssissa on oma pääministerin johtama hallitus ja parlamentti. Kuningattaren edustajana provinsseissa toimii varakuvernööri.[61] Provinssit keräävät yhdessä enemmän tuloja kuin liittovaltion hallitus. Liittovaltion hallitus voi panna alulle koko valtion kattavia linjauksia, joita provinssien ei ole pakko noudattaa. Kuitenkin provinssit noudattavat lähes aina valtion linjaa.

Lippu Provinssi Pääkaupunki Liittyi
liittovaltioon
Väkiluku (2016)[62] Pinta-ala[63]
Flag of British Columbia.svg Brittiläinen Kolumbia Victoria 1871 4 648 055 944 735 km²
Flag of Alberta.svg Alberta Edmonton 1905 4 067 175 661 848 km²
Flag of Saskatchewan.svg Saskatchewan Regina 1905 1 098 352 651 036 km²
Flag of Manitoba.svg Manitoba Winnipeg 1870 1 278 365 647 797 km²
Flag of Ontario.svg Ontario Toronto 1867 13 448 494 1 076 395 km²
Flag of Quebec.svg Québec Québec 1867 8 164 361 1 542 056 km²
Flag of New Brunswick.svg New Brunswick Fredericton 1867 747 101 72 908 km²
Flag of Nova Scotia.svg Nova Scotia Halifax 1867 923 598 55 284 km²
Flag of Prince Edward Island.svg Prinssi Edwardin saari Charlottetown 1873 142 907 5 660 km²
Flag of Newfoundland and Labrador.svg Newfoundland ja Labrador St. John's 1949 519 716 405 212 km²
Lippu Territorio Pääkaupunki Liittyi
liittovaltioon
Väkiluku (2016) Pinta-ala
Flag of Yukon.svg Yukon Whitehorse 1898 35 874 482 443 km²
Flag of the Northwest Territories.svg Luoteisterritoriot Yellowknife 1870 41 786 1 346 106 km²
Flag of Nunavut.svg Nunavut Iqaluit 1999 35 944 2 093 190 km²

Talous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toronto-Dominion Centre on merkittävä yrityskompleksi ja muun muassa Toronto-Dominion Bankin päämaja
Pääartikkeli: Kanadan talous

Yleistä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kanada on hyvin vauras, korkean teknologian teollisuusyhteiskunta, joka muistuttaa Yhdysvaltoja kauppaan keskittyneellä talousjärjestelmällään, tuotantomalleillaan ja korkealla elintasollaan. 1900-luvulla tapahtunut kasvu lopputuotannossa, kaivostoiminnassa ja palvelualalla on tehnyt maatalousyhteiskunnasta teollistuneen ja kaupungistuneen. Kanada on sekä OECD:n että G8:n jäsen, joten se on myös yksi maailman rikkaimmista ja merkittävimmistä talousmahdeista.[64] Vuonna 2012 Kanadan bruttokansantuote oli Kansainvälisen valuuttarahaston arvion mukaan maailman kymmenenneksi suurin.[65]

Kanadan ja Yhdysvaltain välinen vuoden 1989 vapaakauppasopimus (FTA) ja vuoden 1994 Pohjois-Amerikan vapaakauppasopimus (NAFTA) kasvattivat huomattavasti kauppaa ja taloudellista yhdentymistä Yhdysvaltain kanssa. Kanadan taloudella on mennyt hyvin useasti jopa laskusuhdanteiden aikana. Kansainvälinen taantuma vaikutti kuitenkin myös Kanadassa, ja vuonna 2010 talous kasvoi vain kolme prosenttia.[66]

Toimialat ja ulkomaankauppa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maatila Ontariossa.
Giant Mine -kaivoksen rakennuksia

Kuten myös muiden läntisten teollisuusmaiden, Kanadan taloutta hallitsee palvelusektori, joka työllistää noin kolme neljännestä Kanadan asukkaista ja tuottaa yli kaksi kolmasosaa bruttokansantuotteesta.[1] Palvelualat ovat myös kasvaneet huomattavasti 2000-luvulla. Alan bruttokansantuote kasvoi vuosien 2000–2010 aikana 31,2 prosenttia, ja sen työvoiman määrä kasvoi 2,4 miljoonalla ihmisellä. Erityisen suurta kasvu on ollut Albertan provinssissa, jossa 2000-luvulla palvelujen bruttokansantuote kasvoi 51,2 prosenttia.[67] Arvonlisäykseltään suurimmat palvelusektorit olivat 2008 rahoitus, vakuutus-, kiinteistö- ja hallintopalvelut, terveydenhuolto- ja sosiaalipalvelut, vähittäiskauppa, tukkukauppa ja julkinen hallinto.[68] Turismi Kanadaan on myös kasvussa.[5]

Kanada on yksi maailman tärkeimpiä maataloustuotteiden toimittajia, ja Kanadan preeriat ovat maailman tärkeimpiä vehnän ja muiden viljojen toimittajia. Vain noin kahdeksan prosenttia Kanadan pinta-alasta on viljelykelpoista, ja vain noin kaksi prosenttia työvoimasta[1] työskentelee maataloudessa. Se on silti merkittävä tekijä maan taloudessa, sillä se tuottaa paljon ruokaa sekä kotimaahan että vientiin ja lisäksi raakamateriaalia elintarviketeollisuuteen.[5] Parhaat peltomaat sijaitsevat Suurten järvien ja Saint Lawrence -joen lähistöllä,[69] mutta neljä viidesosa peltomaasta sijaitsee preeriaprovinsseissa.[5] Vuonna 2006 maassa oli 229 373 maatilaa, ja niiden keskikoko oli noin 295 hehtaaria. Viljeltyä maa-alaa oli vuonna 2006 noin 676 000 neliökilometriä, Vaikka maatilojen määrä vähenee koko ajan, viljelyala on pysynyt suurin piirtein samana 2000-luvulla.[70]

Kanada on epätavallinen muiden kehittyneiden länsimaiden joukossa, sillä alkutuotanto on tärkeässä osassa sen taloudessa. Kanadan mineraali- ja energiavarat ovat nousseet maan suurimmiksi talouden lähteiksi.[71] Kanadalla onkin massiiviset mineraalivarat, ja maa on maailman suurimpia uraanin, sinkin, nikkelin, potaskan, asbestin, rikin, kadmiumin ja titaanin tuottajia. Muita merkittäviä kaivannaisia ovat rautamalmi, hiili, maaöljy, kulta, kupari, hopea ja lyijy.[5]

Tuotantoteollisuus muodostaa noin viidesosan Kanadan bruttokansantuotteesta ja työllistää noin seitsemäsosan työvoimasta.[5] Bruttokansantuotteeltaan kuusi suurinta teollisuudenalaa ovat liikennevälineiden valmistus, metallien jalostus ja metallituotteiden valmistus, ruokateollisuus, kemikaaliteollisuus, koneiden valmistus sekä puutavaran ja -tuotteiden valmistus.[72]

Koska Kanadan kotimaanmarkkinat ovat suhteellisen pienet, ulkomaankaupan osuus taloudesta on korostunut. Vienti muodostaakin yli kolmanneksen bruttokansantuotteesta ja työllistää noin kolmanneksen työvoimasta.[73] Yhdysvallat on Kanadan selvästi suurin kauppakumppani. Kanadan viennistä 72 prosenttia suuntautuu Yhdysvaltoihin ja tuonnista 61,7 prosenttia tulee Yhdysvalloista.[74] Kiinan rooli on ollut selvässä kasvussa, ja maiden välinen kauppa on triplaantunut 2000-luvun aikana.[75]

Energia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kanada on energian suhteen omavarainen valtio.[76] Sillä on maailman kolmanneksi suurimmat tunnetut raakaöljyvarat (Saudi-Arabian ja Venezuelan jälkeen). Suurin osa niistä on öljyhiekan muodossa.[77] Maakaasun tuottajana se on maailman viides.[78] Sen uraanivarat ovat maailman suurimmat, ja uraanin tuottajana se on maailman toinen. Maassa on käytössä 19 ydinreaktoria. Se suunnittelee myös pienvoimaloiden kehittämistä.[79]

Maa oli vuonna 2016 maailman kuudenneksi suurin sähköntuottaja, ja sen vuotuinen tuotanto oli 648 miljardia kWh. Sähköä se kulutti samana vuonna 549 miljardia kWh. Suurin osa maan sähköstä tuotetaan vesivoimalla, ja maa onkin Kiinan jälkeen toiseksi suurin vesisähkön tuottaja. Vesivoiman osuus tuotannosta on 59 prosenttia. Ydinvoima osuus oli 14 prosenttia, hiilivoiman 9 prosenttia.Öljyn ja maakaasun osuus oli kymmenen prosenttia, kun seitsemän prosenttia tuotettiin muilla uusiutuvilla kuin vesivoimalla.[80]

Liikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Kanadan liikenne

Kanadan liikenne muodostuu pääasiallisesti suurista maantie- ja rautatiejärjestelmistä, jotka yhdistävät maan suuret kaupungit itä-länsisuunnassa. Maan arktisten alueiden liikennejärjestelmä on näiltä osin merkittävästi kehittymättömämpi, minkä vuoksi lentoliikenne onkin näille alueille hyvin tärkeässä osassa.

Rautatieliikenne oli merkittävässä osassa Kanadaa muodostettaessa, mutta sen merkitys on vähentynyt 2000-luvulla pääosin auto- ja lentoliikenteen suosion vuoksi. Maassa on suuri ja kehittynyt rautatiejärjestelmä, jota käytetään pääasiassa tavarakuljetukseen. Maassa toimii kaksi suurta yksityistä tavaraliikennettä hoitavaa rautatieyhtiötä, Canadian Pacific Railway ja Canadian National Railway. Valtion omistama VIA Rail hoitaa matkustajaliikennettä lähes koko maan alueella. Kanadan tärkeimmät rautatielinjat ovat kaikki maan eteläosissa, ja suurin osa matkustajaliikenteestä on keskittynyt erityisesti niin sanotun Québecin–Windsorin käytävän alueelle.[5] Maanalaista metroliikennettä Kanadassa on vain Torontossa ja Montrealissa. Vancouverissa on sen sijaan maanpäällinen monorail. Lisäksi Calgaryssä, Edmontonissa ja Ottawassa on toimiva pikaraitiotiejärjestelmä.[81]

Kanadan tiheästi asutetuilla alueilla maantieverkko on tiheä, mutta harvaan asutuilla alueilla myös tiet ovat harvassa. Moniin syrjäkyliin kulkee vain metsä- tai kaivosyhtiöiden rakentamia teitä, jotka eivät aina ole edes julkisessa käytössä. Suuri valtatiejärjestelmä, Trans-Canada Highway yhdistää Kanadan itä-länsi-suunnassa. Se valmistui 1962 ja mahdollisti 7 821 kilometrin mittaisen automatkan Newfoundlandin St. John’sista Brittiläiseen Kolumbiaan.[5]

Kanadassa oli vuoden 2016 tilastojen perusteella 1 594 lentoliikenteelle tarkoitettua liikennepaikkaa.[82] Kanadan selvästi suurin lentoasema on Toronton Pearsonin kansainvälinen lentoasema.[83] Se oli 2017 nousujen ja laskujen perusteella maailman 14. vilkkain lentoasema.[84] Muita tärkeitä lentoasemia ovat Montreal-Pierre Elliott Trudeaun kansainvälinen lentoasema, Vancouverin kansainvälinen lentoasema sekä Calgaryn kansainvälinen lentoasema. Kanadan päälentoyhtiö on yhtenä turvallisimmista lentoyhtiöistä pidetty Air Canada.[83]

Vesiliikenteessä kuljetetaan iso osa Kanadan sisäisestä ja ulkomaille suuntautuvasta tavaraliikenteestä. Melkein 3 800 kilometriä pitkä Saint Lawrencen vesitie on tärkeä reitti, jota pitkin kuljetetaan muun muassa viljaa ja rautamalmia.[5] Kanadan suurin satama on kuitenkin länsirannikolla sijaitseva Vancouverin satama, jota kautta liikkuu Aasian rahtiliikenne.[85]

Väestö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Väestötiedot
vuoden 2012 arvio
1vuoden 2011 arvio
2vuoden 2009 arvio
Lähde:[1]
Ikärakenne 0–14-vuotiaita 15,7 %
15–64-vuotiaita 68,5 %
yli 64-vuotiaita 15,9 %
1
Mediaani-ikä 41 vuotta1
Väestönkasvu 0,784 %
Syntyvyys 10,28 / 1 000 henkilöä
Kuolleisuus 8,09 / 1 000 henkilöä
Lapsikuolleisuus 4,85 / 1 000 syntymää
Nettomaahanmuutto 5,65 / 1 000 henkilöä
Eliniänodote keskiarvo: 81,48 vuotta
miehet: 78,89 vuotta
naiset: 84,21 vuotta
HIV:n levinneisyys aikuisväestössä 0,3 %2
Lukutaitoisia 99 % väestöstä

Väestöjakauma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kanadan asukasluvun kehitys vuosina 1961–2010 (asukkaiden määrä miljoonissa)

Kanadan tilastokeskus arvioi, että lokakuussa 2019 Kanadassa oli 37 797 496 asukasta.[86] Vuoden 2016 väestönlaskennan mukaan maan asukasluku oli 35 151 728. Kanadan asukasluku on kymmenkertaistunut sitten vuoden 1871, jolloin maan asukasluku oli vain 3,5 miljoonaa. Vuosien 2011 ja 2016 välillä maan asukasluku kasvoi keskimäärin noin 1 % vuodessa. Noin kaksi kolmasosaa väestönkasvusta oli seurausta maahanmuutosta. Kasvavasta väestöstä huolimatta Kanada on edelleen hyvin harvaan asuttu maa. Vuonna 2016 väestöntiheys oli vain 3,9 asukasta neliökilometriä kohden. Esimerkiksi etelänaapuri Yhdysvaltojen vastaava lukema oli 35,3 per km².[87]

Suurin osa Kanadan väestöstä asuu maan eteläosassa lähellä Yhdysvaltain rajaa.[88] Kanadalaisista kaksi kolmasosaa asuu sadan kilometrin säteellä Yhdysvaltojen rajasta. Alue käsittää vain 4 % koko pinta-alasta. Väestö on siirtynyt Kanadan historian aikana kohti länttä ja vuonna 2016 Manitoban, Saskatchewanin, Albertan ja Brittiläisen Kolumbian alueella asui noin kolmasosa maan väestöstä.[87] Suurimmat väestökeskittymät ovat Quebecin ja Windsorin välinen noin 1 150 kilometriä pitkä käytävä, jossa asuu noin 60 prosenttia Kanadan väestöstä, Vancouverin metropolialue Brittiläisessä Kolumbiassa, sekä Calgaryn ja Edmontonin välinen käytävä Albertassa.[89] Kaupungeissa asuu noin 80 prosenttia väestöstä.[90]

Etniset ryhmät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kanadan vuoden 2016 väestönlaskennassa kysyttiin kansalaisten etnisestä taustasta. Väestönlaskennassa huomioitiin yli 250 eri etnistä ryhmää ja kanadalaiset saattoivat ilmoittaa kuuluvansa useampaan eri ryhmään. Suurimmat yksittäiset ryhmät olivat Britteinsaarilta tai Ranskasta, mutta näiden ryhmien osuus on laskenut historiallisesti. Vuonna 1871 60,5 % ilmoitti taustakseen etniset ryhmät Britteinsaarilta ja 31,1 % Ranskasta. Vain 1 % kirjattiin kuuluvaksi alkuperäisväestöön. Vuonna 2016 suurin yksittäinen ilmoitettu ryhmä olivat kanadalaiset, joita oli noin 11,1 miljoonaa tai 32,3 % koko väestöstä. Seuraavaksi suurimmat ryhmät olivat englantilaiset (6,3 milj.), skotit (4.8 milj.), ranskalaiset (4.7 milj.) ja irlantilaiset (4.6 milj.). Kaikkiaan eri eurooppalaistaustaisiin ryhmiin kuului 20 miljoonaa kanadalaista. 20 suurimman ryhmän joukossa olivat myös kiinalaiset (1.8 milj.), itäintialaiset (1.4 milj.) ja filippiiniläiset (837 130).[91] Kaikkiaan 7 674 580 kanadalaista kuului niin sanottuihin näkyviin vähemmistöihin, joka terminä käsittää Kanadassa muut kuin valkoiset ja alkuperäisasukkaat.[92]

Vuonna 2016 1 673 785 kanadalaista eli 4,9 % väestöstä ilmoitti kuuluvansa alkuperäiskansoihin. Alkuperäiskansat Kanadassa käsittävät ensimmäiset kansat, métisit ja inuitit. Ensimmäisiin kansoihin kuului 977 230 henkilöä, métiseihin 587 545 ja inuiteihin 65 025. Yli puolet ensimmäisistä kansoista asuu Kanadan länsiosissa. Suhteellisesti eniten heitä oli Luoteisterritorioiden väestöstä (32,1 %) ja määrällisesti eniten Ontariossa (1,8 % provinssin väestöstä, 24,2 % ensimmäisistä kansoista). Métisseistä 80,3 % asui Kanadan länsiosissa ja Ontariossa. Suurin keskittymä heitä oli Ontariossa (120 585). Inuiteista 72,8 % asui inuitien historiallisella asuinalueella, joka tunnetan myös nimellä Inuit Nunangat. Sen alueella inuiteista 63,7 % asui Nunavutissa ja 24,9 % Nunavikissa.[93]

Vuonna 2016 7 540 830 kanadalaista eli 21,9 % koko väestöstä oli syntynyt ulkomailla. Heistä 1 212 075 saapui hiljattain vuosien 2011 ja 2016 välillä. Hiljattain Kanadaan muuttaneista 61,8 % saapui Aasiasta, 13,4 % Afrikasta, 12,6 % Amerikoista ja 11,6 % Euroopasta. Aasiasta hiljattain muuttaneiden viisi yleisintä kotimaata olivat Filippiinit, Kiina, Intia, Pakistan ja Syyria. Afrikasta vastaavasti Nigeria, Algeria, Egypti, Marokko ja Kamerun. Yli puolet maahanmuuttajista asuu Toronton, Vancouverin ja Montréalin seuduilla. Hiljattain muuttaneista noin 6/10 saapui taloudellisista syistä ja 3/10 perhesyistä. 1/10 oli pakolaisia.[92]

Uskonto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2016 väestönlaskennassa ei kysytty kanadalaisten uskonnollista taustaa.[94] Uskontoa kysyttiin kuitenkin vuonna 2011. Tuolloin suurimman uskonnollisen ryhmän muodostivat kristityt. Heitä oli yhteensä 22,1 miljoonaa, eli 67,3 % kaikista kanadalaisista. Kristityistä ryhmistä suurin oli 12,8 miljoonaa katolilaista. Muslimeja oli 1 053 945, hinduja 497 965, sikhejä 454 965, buddhalaisia 366 830 ja juutalaisia 329 495. Yhteensä edellä mainittuihin ryhmiin kuului 2,4 miljoonaa kanadalaista, eli noin 7,2 % koko väestöstä. 7 850 605 kanadalaista eli 23,9 % koko väestöstä ei mieltänyt itseään mihinkään uskonnolliseen ryhmään.[95]

Kieli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaksikielinen kyltti Montrealissa

Kanadalla on kaksi virallista kieltä, englanti ja ranska. Quebecin virallinen kieli on ranska, ja New Brunswick on maan ainoa virallisesti täysin kaksikielinen provinssi.[5] Manitobassa ranska on englannin ohella virallinen kieli oikeuslaitoksissa, julkishallinnossa ja koulutusta on lain mukaan saatavilla molemmilla kielillä. Muiden provinssien ainoa virallinen kieli on englanti. Useilla alkuperäisasukkaiden kielillä on virallinen asema Luoteisterritorioissa.[96] Inuittikielet on Nunavutin puhutuimmat kielet, ja niillä on myös virallinen asema territoriossa.[97]

Englanti on Kanadan kahdesta virallisesta kielestä suurempi. Vuonna 2016 sitä osasi noin 30 miljoonaa kanadalaista, tai 86,2 % kaikista kanadalaisista. Äidinkielenään englantia puhui vuonna 2016 20 193 335 kanadalaista, eli 58,1 % kaikista kanadalaisista. Toista virallista kieltä ranskaa osasi vuonna 2016 noin 10,36 miljoonaa henkilöä, tai 29,8 % kaikista kanadalaisista. Ranskan osaajien valtaosa, 7,6 miljoonaa henkilöä, asuu Quebecissä. Sen ulkopuolella ranskan osaajia on 2,7 miljoonaa. Äidinkielenään ranskaa puhui vuonna 2016 yhteensä 7 452 075 henkilöä, eli 21,4  % kaikista kanadalaisista. Ranskaa äidinkielenään puhuvista noin miljoona asui Quebecin ulkopuolella. Englantia äidinkielenään, sekä ranskaa äidinkielenään ja kotonaan puhuvien suhteellinen määrä on ollut laskussa.[98]

Maahanmuuton seurauksena muita kuin kahta Kanadan virallista kieltä puhuvien määrä on lisääntynyt.[98] Vuonna 2016 kanadalaisista 7 335 745 eli 21,1 % koko Kanadan väestöstä puhui äidinkielenään jotakin maahanmuuttajien kielistä. Maahanmuuttajien eri kieliä on yli 140.[99] Maahanmuuttajataustaisista äidinkielistä suurimpia vuonna 2016 olivat mandariinikiina (610 835), kantoninkiina (594 030), pandžabi (543 495), tagalog (510 420), espanja (495 090), arabia (486 525), italia (407 455) ja saksa (404 745). Yli 100 000:n puhujan maahanmuuttajataustaisia kieliä oli kaikkiaan 22. 75,5 % maahanmuuttajataustaisten kielten puhujista asui Kanadan kuudella suurimmalla metropolialueella.[100]

Kahden virallisen kielen ja maahanmuuttajataustaisten kielten lisäksi Kanadassa puhutaan yli 70 alkuperäiskansojen kieltä. Vuonna 2016 kanadalaisista 260 550 osasi puhua jotakin alkuperäiskansojen kielistä. Alkuperäiskansoihin kuuluvista osaajien määrä muodostaa 15,6%. Kielten osaajien suhteellinen määrä on pienentynyt, mutta kokonaismäärä on kasvanut. Äidinkielenään alkuperäiskansojen kieliä puhui 208 720 henkilöä, eli jonkin verran osaajia vähemmän. Kielten osaajien määrässä mitattuna suurimpia alkuperäiskansojen kieliä vuonna 2016 olivat cree (96 575), inuktitut (39 770), odžibwa (28 130), oji-cree (15 585), dene (13 005) ja montagnais (11 360).[101]

Suurimmat kaupungit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös: Luettelo Kanadan kaupungeista ja Luettelo Kanadan 100 suurimmasta kaupungista

Suurin osa Kanadasta on erittäin harvaan asuttua tai jopa asumatonta aluetta. Väestö on keskittynyt kaupunkeihin, pääasiassa Yhdysvaltojen vastaisen rajan läheisyyteen. Jopa noin neljäsosa kanadalaisista asuu jossakin kymmenestä suurimmasta kaupungista, ja yli 40 prosenttia jossakin näiden kaupunkien metropolialueista.

Sija Kaupunki Provinssi tai territorio Väestö
kaupungin
rajojen
sisällä
(2016)
[102]
Väestön
tiheys
neliö-
kilometrillä
[102]
Metropolin
asukasluku[103]
miljoonaa
(2016)
sija
1 Toronto Ontario 2 731 571 4 334 5,93 1
2 Montreal Quebec 1 704 694 4 662 4,10 2
3 Calgary Alberta 1 239 220 1 501 1,39 4
4 Ottawa Ontario 934 243 335 1,32 5
5 Edmonton Alberta 932 546 1 361 1,32 6
6 Mississauga Ontario 721 599 2 468 1
7 Winnipeg Manitoba 705 224 1 519 0,78 8
8 Vancouver Brittiläinen Kolumbia 631 486 5 493 2,46 3
9 Brampton Ontario 593 638 2 229 1
10 Hamilton Ontario 536 917 481 0,75 9
1 Osa Toronton metropolia.

Koulutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Koulutus Kanadassa

Kanadassa koulutus on provinssien ja niiden opetusministeriöiden järjestämää, ja jokaisessa provinssissa on oma koululaitoksensa.[104] Liittovaltion vastuulla on kuitenkin järjestää koulutus territorioissa, intiaanikouluissa, liittovaltion vankiloiden vangeille ja Kanadan asevoimien perheenjäsenille sotilastukikohdissa.[5] Valtio kuluttaa noin viisi prosenttia bruttokansantuotteestaan koulutukseen.[105] Suurimmassa osassa valtiota on mahdollisuus opiskella sekä englanniksi että ranskaksi. Vanhempien ei tarvitse laittaa lapsiaan julkiseen kouluun, ja arviolta 6–8 prosenttia oppilaista käykin yksityistä koulua.[106] Kansainvälisellä tasolla Kanadan koulutustaso on korkeatasoista. Vuoden 2009 PISA-tutkimuksessa Kanada sijoittui kuudenneksi. Tutkimuksessa huomattiin kuitenkin myös merkittäviä eroja provinssien välillä.[107]

Valtion tarjoaman koulutuksen ensimmäinen aste on 4–5-vuotiaana aloitettu vapaaehtoinen kindergarten.[108] Pakollinen peruskoulu alkaa kuuden vuoden iässä.[109] Oppilaat siirtyvät 14-vuotiaina high schooliin tai muuhun toisen asteen oppilaitokseen, ja lasten täytyy osallistua opetukseen 16-vuotiaiksi. Useimmat kuitenkin käyvät neljävuotisen high schoolin loppuun.[110]

Yliopistojen suhteen suurin ero provinssien välillä on siinä, kuinka paljon julkista rahoitusta ne saavat toimintaansa. Albertan yliopistojen tuloista noin 72 prosenttia tuli julkisista varoista, kun Nova Scotian yliopistojen valtionosuus oli vain 49 prosenttia tuloista. Quebecin yliopistoissa sen sijaan on pienimmät koulumaksut.[111] Shanghain Jiao Tong -yliopiston vuoden 2019 yliopistorankingissa kanadalaisista yliopistoista sadan parhaan joukossa olivat Toronton yliopisto, Brittiläisen Kolumbian yliopisto, McGill-yliopisto ja McMaster-yliopisto.[112]

Kulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Kanadalainen kulttuuri

Erityispiirteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaahteranlehti on tunnettu kanadalainen symboli.

Kanadalaiseen kulttuuriin ovat vaikuttaneet erityisesti brittiläinen, ranskalainen ja yhdysvaltalainen kulttuuri.[5] Kanada onkin monikulttuurinen valtio, ja monikulttuurisuus on ollut hallinnon virallinen politiikka vuodesta 1971. Yhdysvallat tunnetaan yleisesti kansojen ”sulatusuunina”, kun Kanada puolestaan on kansojen ”mosaiikki”, jossa jokainen kansanryhmä on muodostanut oman palan mosaiikkiin.[113]

Kanadan kulttuurin monimuotoisuutta lisää se, että Britannian ja Ranskan siirtomaavaikutus on ollut myös moninainen. Brittiuudisasukkaiden joukossa oli englantilaisia, irlantilaisia, walesilaisia ja skotteja. Ranskalaiset puolestaan jakautuivat 1760-luvulla kanadanranskalaisiin ja acadialaisiin. Lisäksi britit ja ranskalaiset sekoittuivat alkuperäisasukkaisiin, ja näin syntyivät métisit. Alkuperäiskansat ovat lisäksi jakaantuneet useisiin kulttuuriryhmiin, ja 1800-luvun puolivälistä lähtien maahan on muuttanut runsaasti maahanmuuttajia myös muista maista.[114]

Yhdysvaltalainen kulttuuri on myös vaikuttanut paljon Kanadaan, ja vuoden 1951 raportin mukaan kanadalainen kulttuuri oli jo lähes sulautunut naapurimaansa kulttuuriin erityisesti yhdysvaltalaisten elokuvien, radiolähetysten ja aikakauslehtien invaasion takia. Tämän jälkeen hallinto ilmoitti, että kanadalaisia medioita pitää rohkaista julkaisemaan kanadalaisia teoksia.[5] Esimerkiksi televisio- ja radiokanavien sisällöstä osa täytyy olla kanadalaista tuotantoa, vaadittu osuus vaihtelee ohjelmien ja kanavien formaatin mukaan.[115]

Kanadan kansallissymboleihin ovat vaikuttaneet maan luonto, historia ja alkuperäiskansat. Erityisesti vaahteranlehti on tunnettu kanadalainen symboli, ja se esiintyykin muun muassa lipussa ja vaakunassa.[116] Muita tunnettuja symboleja ovat muun muassa majava, vaahterasiirappi, ratsupoliisi ja monarkiaa kuvastava kruunu.[117] Kanadan kansallislaulu on Calixa Lavalléen säveltämä ”O Canada”.[118]

Kanadalainen keittiö vaihtelee paljon alueittain. Itäisten provinssien keittiöön on vaikuttanut meren läheisyys, ja niissä syödään esimerkiksi paljon hummereita ja turskaa. New Brunswickissä on jo nähtävissä ranskalaisvaikutteet, ja siellä tarjoillaan sianlihalla täytettyjä perunoita, poutine râpée. Quebecin ruokakulttuuri on hyvin ranskalaista, mutta osavaltio on myös maailman suurin vaahterasiirapin tuottaja. Ontario puolestaan on Kanada pienoiskoossa, ja siellä yhdistyvät monien alueiden ruoat. Alberta on Kanadan naudanlihapääkaupunki. Manitobassa on laajat itäeurooppalaiset vaikutteet, ja sinne on tullut heidän mukanaan muun muassa pierogeita ja makkaroita. Brittiläisessä Kolumbiassa merenantimet ovat jälleen pääosassa. Alkuperäisasukkaiden keittiö on ihan omanlaisensa, ja esimerkiksi inuiteilla on monia eksoottisempia ruokalajeja, kuten valaanihosta tehty maktaaq.[119]

Taiteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kanadan intiaanien tekemiä toteemipaaluja on vasta 1900-luvulla alettu pitää taiteena.[5]

Kanadan taiteet ovat käytännössä vasta 1900-luvulla alkaneet saada omaleimaisia piirteitä.[120] Kanadalainen maalaustaide on tyypillisimmillään maisemamaalausta. Ensimmäisenä selvästi kanadalaisen tyyliin kehitti 1920-luvulla niin sanottu Seitsemän ryhmä, jonka jäsenet maalasi myös maisemia. Vaikka 1900-luvulla Kanadankin kuvataiteessa ovat vaikuttaneet vuosisadan länsimaiset taidesuunnat abstraktista taiteesta käsitetaiteeseen, niin silti maisemat ovat olleet monien taiteilijoiden suosikkiaiheita. Kanadan alkuperäisasukkaat tekivät veistoksia ja käsitöitä paljon ennen eurooppalaisten tuloa, ja niitä on alettu myös pitää taiteena vasta 1900-luvulla.[5]

Kirjallisuus jakautuu Kanadassa erityisesti englannin- ja ranskankieliseen kirjallisuuteen. Yleisimmät kanadalaisen kirjallisuuden teemat ovat suhtautuminen luontoon ja rajaelämään sekä Kanadan asemaan maailmassa.[121] Joidenkin kirjallisuudentutkijoiden mielestä kansallista kanadalaista kirjallisuutta ei varsinaisesti ole.[122] Monet kaupallisesti merkittävimmät kanadalaiskirjailijat, kuten Margaret Atwood, Mordecai Richler, Douglas Coupland ja Michael Ondaatje eivät olekaan teemoiltaan erityisen kanadalaisia.[120]

Eurooppalaisten maahanmuuttajien ansiosta taidemusiikilla on vahvat perinteet Kanadassa, ja esimerkiksi kaikissa suurimmissa kaupungeissa on oma sinfoniaorkesterinsa. Todennäköisesti tunnetuin kanadalainen klassinen muusikko on pianisti Glenn Gould.[123] Kanada on tuottanut myös suuren määrän kansainvälisesti menestyneitä populaarimuusikoita, joista kuitenkin monet, kuten Neil Young, Joni Mitchell, Leonard Cohen ja The Band ovat tehneet uransa Kanadan ulkopuolella.[5] Ensimmäinen todella tunnettu kanadalainen kevyen musiikin esittäjä oli Paul Anka, ja hänen jälkeensä ovat saavuttaneet suosiota muun muassa Shania Twain, k.d. lang, Justin Bieber ja Céline Dion.[123] Viime aikoina myös muusikot kuten Shawn Mendes, Drake, The Weeknd ja Carly Rae Jepsen ovat kasvattaneet suosiotaan erityisesti Yhdysvalloissa.[124][125][126][127]

Kanadassa on syntynyt useita tunnettuja elokuvanäyttelijöitä ja -ohjaajia, mutta he tekevät uraansa usein Hollywoodissa eivätkä näin yleensä saa tunnustusta kanadalaisina. Kanadassa tuotetaan myös monia Hollywood-elokuvia, ja erityisesti Vancouverin seutua on alettu kutsua Pohjois-Hollywoodiksi.[121] Kanadan oma elokuvatuotanto on kuitenkin vaikeuksissa, sillä yhdysvaltalaiset elokuvat valtaavat usein maan elokuvateatterit, joihin on vaikea saada mahtumaan kotimaassa tehtyjä elokuvia.[128] Tunnetuimpia kanadalaisia ohjaajia ovat muun muassa David Cronenberg, Paul Haggis ja James Cameron. Tunnettuja näyttelijöitä ovat muun muassa Jim Carrey, Michael J. Fox, Keanu Reeves ja Donald Sutherland.[121]

Media[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jokaisessa suuressa tai keskikokoisessa kaupungissa ilmestyy ainakin yksi sanomalehti, ja suurimmissa kaupungeissa on useampiakin päivälehtiä. Kanadassa ilmestyy kaksi suurta ”kansallista” sanomalehteä, jotka ovat molemmat englanninkielisiä, The Globe and Mail ja National Post.[5] The Globe and Mailin päivälevikki on suurin (317 781). Seuraavaksi suurin lehti on Toronto Star.[129] Maan suurin lehtikustantaja on Sun Media. Sanomalehtiä palvelee uutistoimisto The Canadien Press.[5]

Kanadan yleisradioyhtiö on CBC, Canadian Broadcasting Corporation, jolla on sekä englannin- että ranskankielinen televisio- ja radioverkko. Yksityinen CTV on toinen kansallinen verkko. Kanadassa toimii 685 (2007) televisiokanavaa, joista 456 on englanninkielisiä, 103 ranskankielisiä ja 126 muilla kielillä.[130] Maassa toimii myös 1 222 radiokanavaa, joista 912 on englanninkielisiä, 274 ranskankielisiä ja 36 lähettää ohjelmaa muilla kielillä.[131]

Tammikuussa 2006 julkaistun tutkimuksen mukaan noin 21,9 miljoonaa kanadalaista eli noin 66 prosenttia maan väestöstä käyttää Internetiä. Internetin käyttäjien määrässä Kanada sijoittuu maailman maista 12. sijalle.[132]. Laajakaistayhteyksien käyttäjiä maassa on noin 6,7 miljoonaa, mikä on 8. eniten maailmassa.[133] Vuoteen 2009 mennessä koti-internet liittymiä oli 10,1 miljoonaa, joka on noin 75 prosenttia maan kaikista talouksista. Nopeiden liittymien käyttäjämäärät ovat myös lisääntyneet viime vuosina. Vuonna 2009 1,5 Mbps tai nopeampien liittymien määrä nousi 62 prosenttiin, edellisen vuoden 52 prosentista.[134]

Urheilu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Kanadan urheilu
Jääkiekko on Kanadan virallinen talviurheilulaji.

Kanadan viralliset kansallisurheilulajit ovat jääkiekko ja haavipallo eli lacrosse.[135] Jääkiekko on kuitenkin selvästi suosituin laji, ja vuonna 1917 perustetussa NHL-liigassa kaikki joukkueet olivat alkujaan kanadalaisia.[136] Nykyään sarjan 30 joukkueesta seitsemän tulee Kanadasta,[137] mutta kanadalaispelaajia on kuitenkin enemmän kuin muiden maiden pelaajia yhteensä.[138] Lisäksi monet jääkiekon kautta aikojen parhaista pelaajista, kuten Wayne Gretzky ja Gordie Howe, ovat kanadalaisia.[5]

Muita paljon seurattuja lajeja ovat muun muassa curling ja kanadalainen jalkapallo[139][140]. Golfia, baseballia, hiihtoa, jalkapalloa, lentopalloa ja koripalloa harrastetaan paljon harrastelijatasolla, mutta ammattilaissarjat eivät ole niin laajoja.

Kanadassa on pidetty kolmet olympialaiset, kesäolympialaiset 1976, talviolympialaiset 1988 ja talviolympialaiset 2010. Maa on osallistunut jokaisiin olympialaisiin kesäolympialaisista 1904 lähtien kesäolympialaisia 1980 lukuun ottamatta. Kanadan menestyneimmät olympiaurheilijat ovat pyöräilijä ja pikaluistelija Clara Hughes ja pikaluistelija Cindy Klassen.[141]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Statistics Canada Canada's national statistical agency. Viitattu 21.9.2007.
  • Study in Canada Edge Interactive. Viitattu 21.9.2007.
  • Canada Encyclopædia Britannica. 2012. Encyclopædia Britannica Online. Viitattu 23.4.2012. (englanniksi)
  • Canada The World Factbook. 12.4.2012. Washington: CIA. Viitattu 3.5.2012. (englanniksi)
  • Canada Year Book 2011. Minister of Industry, 2011. ISBN 978-0-660-20056-9. Chapters in PDF (viitattu 18.5.2012). (englanniksi)
  • Geographica. Könemann, 2003. ISBN 3-89731-916-0.
  • Haggett, Peter (toim.): Encyclopedia of World Geography. Tarrytown, New York: Marshall Cavendish Corporation, 2002. ISBN 0-7614-7289-4. Google-kirjat (viitattu 23.4.2012). (englanniksi)
  • Henriksson, Markku: Kanada – Vaahteranlehden maa. Helsinki: Gaudeamus, 2006. ISBN 951-662-965-2.
  • Kanadan maaraportti (pdf) 23.6.2010. Washington: Finpro. Viitattu 7.6.2012.
  • Mitchell Beazley Ltd., Bertelsmann Lexikon Verlag GmbH: Maailma nyt: Pohjois- ja Keski-Amerikka sekä Isot-Antillit. Weilin+Göös, 1992. ISBN 951-35-4919-4.
  • Woehrling, José: Canada. Robbers, Gerhard (toim.): Encyclopedia of World Constitutions. New York: Facts On File, 2007. ISBN 0-8160-6078-9. Google-kirjat (viitattu 8.5.2012). (englanniksi)
  • Zimmerman, Karla (toim.): Canada. Lonely Planet Publishing, 2011. ISBN 978-1-7417-9234-8.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g The World Factbook.
  2. Human Development Report 2015. Work for Human Development Maiden HDI-sijaluvut ja indeksiarvot englanninkielisen PDF-julkaisun sivuilla 208–211 (arvot sivustolla myös Excel-taulukkona), 14.12.2015, YK:n kehitysjärjestö (UNDP) (arabiaksi, englanniksi, espanjaksi, kiinaksi, ranskaksi)
  3. Munroe, Susan: How Canada Got Its Name About.com. Viitattu 8.7.2012. (englanniksi)
  4. Countries of the World (by lowest population density) 2/2006. World Atlas. Viitattu 23.4.2012.
  5. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab ac ad ae af ag ah ai Encyclopædia Britannica.
  6. Haggett, s. 298.
  7. Haggett, s. 299–300.
  8. Haggett, s. 301.
  9. Quebec - Windsor Corridor Jet Train, Canada railwaypeople.com. Viitattu 22.9.2007.
  10. Haggett, s. 302.
  11. a b c d e f Haggett, s. 302–304.
  12. Forested Ecozones (Internet Archive) Natural Resources Canada. Arkistoitu 14.3.2012. Viitattu 30.4.2014. (englanniksi)
  13. A brief history of Canada 2005. Adventures Great and Small. Viitattu 27.9.2007.
  14. National Parks List 10.11.2008. Parks Canada. Viitattu 12.5.2012. (englanniksi)
  15. Introduction 2.12.2010. Parks Canada. Viitattu 12.5.2012. (englanniksi)
  16. McGhee, Robert: Prehistory The Canadian Encyclopedia. Historica-Dominion. Viitattu 19.11.2015. (englanniksi)
  17. History Lonely Planet. Viitattu 26.4.2012. (englanniksi)
  18. The Vikings in Vinland (ca. AD 998–1002) athenapub.com. Viitattu 26.4.2012. (englanniksi)
  19. The Vikings Discover America, ca. 1000 Eyewitness History. Viitattu 26.4.2012. (englanniksi)
  20. John Cabot's Voyage of 1497 1997. Newfoundland and Labrador Heritage Web Site Project. Viitattu 26.4.2012. (englanniksi)
  21. Henriksson, s. 60.
  22. Henriksson, s. 63–64.
  23. a b Haggett, s. 307.
  24. Henriksson, s. 67.
  25. Henriksson, s. 71–72.
  26. Careless, J.M.S.: A Century of New France: 1663–1763 1999. Canadan Heritage Galleries. Viitattu 27.4.2012.
  27. a b Zimmerman, s. 831–832.
  28. Henriksson, s. 116–118.
  29. Careless, J.M.S.: Immigration, Colonial Growth and Strife: 1815–1841 Canadian Heritage Gallery. 1999. Viitattu 3.5.2012.
  30. a b Zimmerman, s. 833–834.
  31. Smith, Shirlee Anne: Rupert's Land The Canadian Encyclopedia. Historica Foundation of Canada. Viitattu 19.11.2015. (englanniksi)
  32. a b Zimmerman, s. 835–837.
  33. Henriksson, s. 229.
  34. UNA-Canada Fact Sheets: Canada's role in the UN (Internet Archive) UNA-Canada. Viitattu 30.4.2014. (englanniksi)
  35. Henriksson, s. 230–231.
  36. Henriksson, s. 233.
  37. Henriksson, s. 253–255.
  38. Henriksson, s. 257–258.
  39. Pierre Elliott Trudeau | Biography & Facts Encyclopedia Britannica. Viitattu 4.4.2020. (englanniksi)
  40. Henriksson, s. 269–270.
  41. Henriksson, s. 263–264.
  42. Brian Mulroney | Biography & Facts Encyclopedia Britannica. Viitattu 4.4.2020. (englanniksi)
  43. Henriksson, s. 271–272.
  44. Jean Chretien | Biography & Facts Encyclopedia Britannica. Viitattu 4.4.2020. (englanniksi)
  45. House passes motion recognizing Québécois as nation 27.11.2006. CBC News. Viitattu 30.4.2014.
  46. Timeline: Canada 26.1.2012. BBC. Viitattu 1.5.2012. (englanniksi)
  47. a b c Monarchy 2020. The Canada Guide. Viitattu 9.3.2020. (englanniksi)
  48. Woehrling, s. 162.
  49. Woehrling, s. 164.
  50. Woehrling, s. 167.
  51. a b c Maatiedosto Kanada – Poliittinen järjestelmä formin.finland.fi. 1.2.2012 päivitetty 30.5.2014. Ulkoasiainministeriö. Arkistoitu 10.8.2014. Viitattu 29.4.2012.
  52. Clarke, Seán & Levett, Cath: Canada election 2019: full results The Guardian. 23.10.2019. Guardian News & Media Limited. Viitattu 21.1.2020. (englanniksi)
  53. a b The Monarch 2020. Government of Canada. Viitattu 9.3.2020. (englanniksi)
  54. Bensadoun, Emerald: 53% of Canadians skeptical of the monarchy’s future beyond the Queen’s reign: Ipsos poll Global News. 3.2.2020. Viitattu 9.3.2020. (englanniksi)
  55. Dubé, Jacob: Most Canadians think the royals aren't relevant anymore, some willing to leave monarchy, poll finds National Post. 17.1.2020. Viitattu 9.3.2020. (englanniksi)
  56. Scotti, Monique: Julie Payette: Meet Canada’s next governor general 13.7.2017. Global News. Viitattu 21.1.2020. (englanniksi)
  57. The Governor General 2020. The Government of Canada. Viitattu 9.3.2020. (englanniksi)
  58. Lieutenant Governors 2020. The Government of Canada. Viitattu 9.3.2020. (englanniksi)
  59. a b Maatiedosto Kanada – Ulko- ja turvallisuuspolitiikka formin.finland.fi. 1.2.2012 päivitetty 30.5.2014. Ulkoasiainministeriö. Arkistoitu 10.8.2014. Viitattu 8.5.2012.
  60. Henriksson, s. 301.
  61. Henriksson, s. 303.
  62. Population and dwelling counts, for Canada, provinces and territories, 2016 and 2011 censuses Statistics Canada. 8.2.2017. Viitattu 26.7.2018.
  63. Land and freshwater area, by province and territory 1.2.2005. Statistics Canada. Viitattu 13.5.2012. (englanniksi)
  64. Canada Economic Structure Economy Watch. 11.3.2010. Stanley St Labs. Viitattu 22.7.2012. (englanniksi)
  65. 5. Report for Selected Countries and Subjects IMF. Viitattu 22.7.2012. (englanniksi)
  66. Talous, elinkeinoelämä ja ulkomaankauppa 1.2.2012. Suomen suurlähetystö, Ottawa. Viitattu 19.7.2012. (Arkisto)
  67. Canada Year Book, s. 34.
  68. Kanadan maaraportti, s. 23.
  69. Haggett, s. 66.
  70. Snapshot of Canadian agriculture 5.10.2009. Statistics Canada. Viitattu 9.5.2012. (englanniksi)
  71. Canada Economy Economy Watch. 11.3.2010. Stanley St Labs. Viitattu 7.6.2012. (englanniksi)
  72. Canada Year Book, s. 344–345.
  73. Maatiedosto Kanada – Talous, elinkeinoelämä ja ulkomaankauppa formin.finland.fi. 1.2.2012 päivitetty 3.10.2014. Ulkoasiainministeriö. Arkistoitu 15.1.2015. Viitattu 17.5.2012.
  74. Imports, exports and trade balance of goods on a balance-of-payments basis, by country or country grouping (tiedot Kanadan dollareissa) 10.5.2012. Statistics Canada. Viitattu 17.5.2012. (englanniksi)
  75. International trade 30.9.2011. Statistics Canada. Viitattu 17.5.2012. (englanniksi)
  76. Kanadan maaraportti, s. 21.
  77. Crude Oil Industry Overview Natural Resources Canada. Viitattu 23.3.2019.
  78. Natural Gas Natural Resources Canada. Viitattu 23.3.2019.
  79. Uranium / Nuclear Energy (Alisivuineen) Natural Resources Canada. Viitattu 23.3.2019.
  80. Electricity facts Natural Resources Canada. Viitattu 23.3.2019.
  81. Zimmerman, s. 887.
  82. The Canadian Transportation System 8.5.2018. Canada Statistics. Viitattu 26.1.2020. (englanniksi)
  83. a b Zimmerman, s. 880.
  84. Aircraft Movements 8.1.2019. ACI. Viitattu 26.1.2020. (englanniksi)
  85. Transportation in Canada 2018 (PDF) (s. 10) Transport Canada. Viitattu 26.1.2020. (englanniksi)
  86. Canada's population estimates, third quarter 2019 19.12.2019. Statistics Canada. Viitattu 23.1.2020. (englanniksi)
  87. a b Population size and growth in Canada: Key results from the 2016 Census statcan.gc.ca. Statistics Canada. Viitattu 23.6.2018. (englanniksi)
  88. Population Natural Resources Canada. 30.8.2012 (päivitetty). Viitattu 30.4.2014. (englanniksi)
  89. Presence of Humans 4.3.2009. Natural Resources Canada, kopio Internet archivessa. Arkistoitu 15.4.2010. Viitattu 20.7.2012. (englanniksi)
  90. Population, urban and rural, by province and territory 22.9.2009. Statistics Canada. Viitattu 20.7.2012. (englanniksi)
  91. Ethnic and cultural origins of Canadians: Portrait of a rich heritage statcan.gc.ca. Statistics Canada. Viitattu 23.6.2018. (englanniksi)
  92. a b Immigration and ethnocultural diversity: Key results from the 2016 Census statcan.gc.ca. Statistics Canada. Viitattu 23.6.2018. (englanniksi)
  93. Aboriginal peoples in Canada: Key results from the 2016 Census statcan.gc.ca. Statistics Canada. Viitattu 23.6.2018. (englanniksi)
  94. Statement on the content of the 2016 Census of Population and the National Household Survey statcan.gc.ca. Statistics Canada. Viitattu 23.6.2018. (englanniksi)
  95. Two-thirds of the population declare Christian as their religion statcan.gc.ca. Statistics Canada. Viitattu 23.6.2018. (englanniksi)
  96. What are the official languages of the NWT? NWTLC, kopio Internet archivessa. Arkistoitu 5.10.2008. Viitattu 20.7.2012. (englanniksi)
  97. Nunvut's Official Languages Office of Language Commisioner of Nunavut. Viitattu 20.7.2012. (englanniksi)
  98. a b English, French and official language minorities in Canada statcan.gc.ca. Statistics Canada. Viitattu 23.6.2018. (englanniksi)
  99. 2016 Census: Immigrant languages in Canada statcan.gc.ca. Statistics Canada. Viitattu 23.6.2018. (englanniksi)
  100. Linguistic diversity and multilingualism in Canadian homes statcan.gc.ca. Statistics Canada. Viitattu 23.6.2018. (englanniksi)
  101. The Aboriginal languages of First Nations people, Métis and Inuit statcan.gc.ca. Statistics Canada. Viitattu 23.6.2018. (englanniksi)
  102. a b Population and dwelling counts, for Canada and census subdivisions (municipalities), 2016 and 2011 censuses – 100% data 20.2.2019. Statistics Canada. Viitattu 23.1.2020. (englanniksi)
  103. Population and dwelling counts, for Canada, provinces and territories, census metropolitan areas and census agglomerations, 2016 and 2011 censuses – 100% data 20.2.2019. Statistics Canada. Viitattu 12.5.2012. (englanniksi)
  104. Canadian Education System StudyinCanada.com. EDge Interactive. Viitattu 4.5.2012. (englanniksi)
  105. Public spending on education, total (% of GDP) The World Bank Group. Viitattu 19.7.2012. (englanniksi)
  106. Countries With the Most Expensive Private Schools: 3. Canada CNBC.com. CNBC LLC. Arkistoitu 29.7.2013. Viitattu 19.7.2012. (englanniksi)
  107. Suomen hyvä Pisa-menestys kiinnosti maailman mediaa edelleen formin.finland.fi. 14.1.2011. Ulkoasiainministeriö. Viitattu 4.5.2012.
  108. Kindergarten Ages 4 – 5 StudyinCanada.com. EDge Interactive. Arkistoitu 22.10.2013. Viitattu 4.5.2012. (englanniksi)
  109. Public or elementary school Ages 5 – 13 StudyinCanada.com. EDge Interactive. Arkistoitu 22.10.2013. Viitattu 4.5.2012. (englanniksi)
  110. High school or secondary school Ages 14 – 18 StudyinCanada.com. EDge Interactive. Arkistoitu 20.10.2013. Viitattu 4.5.2012. (englanniksi)
  111. Education Indicators in Canada: Fact Sheets 21.6.2011. Statistics Canada. Viitattu 4.5.2012. (englanniksi)
  112. Academic Ranking of World Universities 2019 ShanghaiRanking Consultancy. Viitattu 25.1.2020. (englanniksi)
  113. Henriksson, s. 275–276.
  114. Canadian Culture And Ethnic Diversity Encyclopedia of Canada's Peoples. Multicultural Canada. Arkistoitu 18.10.2013. Viitattu 22.5.2012. (englanniksi)
  115. Ensuring a Place for Canadian Programs 4.4.2002. Canadian Radio-television and Telecommunications Commission. Viitattu 22.5.2012. (englanniksi)
  116. The Maple Leaf 27.4.2011. Canadian Heritage. Viitattu 21.7.2012. (englanniksi)
  117. Canadians more willing to display patriotism, survey finds CBC. 28.6.2012. CBC News. Viitattu 21.7.2012. (englanniksi)
  118. National Anthem: O Canada 11.20.2009. Canadian Heritage. Viitattu 21.7.2012. (englanniksi)
  119. Zimmerman, s. 856–858.
  120. a b High Culture J.J.'s Complete Guide to Canada. Viitattu 10.5.2012. (englanniksi)
  121. a b c Maatiedosto Kanada – Yhteiskunta, kulttuuri ja media formin.finland.fi. 1.2.2012 päivitetty 17.6.2013. Ulkoasiainministeriö. Arkistoitu 30.7.2013. Viitattu 10.5.2012.
  122. Henriksson, s. 300.
  123. a b Henriksson, s. 297.
  124. http://www.thestar.com/entertainment/2015/10/29/canadians-sizzling-on-billboard-hot-100.html
  125. http://www.billboard.com/articles/columns/chart-beat/6746032/canadas-chart-invasion-its-an-attitude-quiet-but-strong
  126. http://music.cbc.ca/#!/blogs/2015/10/Canadians-dominate-Billboard-Hot-100-top-slots-for-first-time-thanks-to-the-Weeknd-Bieber-and-Drake
  127. http://www.billboard.com/articles/columns/chart-beat/6693340/ask-billboard-canada-heats-up-the-us-charts
  128. Henriksson, s. 294.
  129. Daily Circulation Report 2010 (xls) Newspapers Canada. Viitattu 3.5.2012. (englanniksi)
  130. Facts and Figures (TV) Canadian Radio-television and Telecommunications Commission (CRTC). Arkistoitu 2.10.2013. Viitattu 3.5.2012. (englanniksi)
  131. Facts and Figures (Radio) Canadian Radio-television and Telecommunications Commission (CRTC), kopio Internet archivessa. Arkistoitu 22.5.2002. Viitattu 3.5.2012. (englanniksi)
  132. Computer Industry Almanac – Worldwide Internet Users Top 1 Billion in 2005tiedot haettu 20. kesäkuuta 2006
  133. Computer Industry Almanac – USA Leads Broadband Subscriber Top 15 Rankingtiedot haettu 20. kesäkuuta 2006
  134. CRTC issues annual report on the communications industry 29. heinäkuuta 2010. Ottawa-Gatineau: Canadian Radio-television and Telecommunications Commission (CRTC). Viitattu 15.8.2010. (englanniksi), (ranskaksi)
  135. National Sports of Canada Act 17.11.2008. Department of Canadian Heritage. Arkistoitu 19.4.2012. Viitattu 3.5.2012. (englanniksi)
  136. Henriksson, s. 290.
  137. Teams NHL. National Hockey League. Viitattu 3.5.2012. (englanniksi)
  138. NHL Nationality Breakdown from 1917–18 to 2011–12 QuantHockey.com. Viitattu 3.5.2012. (englanniksi)
  139. Bergman, Brian & Branswell, Brenda & Jordens, Tom & Milnes, Arthur & Wickens, Barbara: Curling: Special Report The Canadian Encyclopedia. 15.3.2013. Viitattu 1.2.2020. (englanniksi)
  140. Bibby survey shows football thriving in Canada University of Lethbridge. 22.11.2013. Viitattu 1.2.2020. (englanniksi)
  141. Canada Sports-Reference.com. Sports Reference LLC. Viitattu 29.4.2012. (englanniksi)

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Henrikson, Markku: Kanada, vaahteranlehden maa. Gaudeamus, 2006. ISBN 951-662-965-2.
  • Maailma tänään: Kanada ja Arktis. Bonniers Specialmagasiner A/S, 1997. ISBN 87-427-0793-5.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kanada.