Armas Äikiä

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Armas Äikiä (14. maaliskuuta 1904 Pyhäjärvi Vpl20. marraskuuta 1965 Helsinki)[1] oli suomalainen runoilija, kirjailija, toimittaja ja poliitikko. Äikiä kuului Suomen kommunistisen puolueen (SKP) johtoon 1930-luvun lopusta alkaen. Hän kirjoitti romaaneja salanimellä Viljo Veijo. Sekä Äikiän poliittisten mielipiteiden että kulttuuri- ja taidekäsitysten on luonnehdittu edustaneen dogmaattista neuvosto-marxismia.[1]

Varhaiset vaiheet Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Armas Äikiä syntyi Karjalankannaksella, Viipurin läänin Pyhäjärvellä kyläräätälin perheeseen. 19-vuotiaana Äikiä muutti Helsinkiin, missä hän alkoi osallistua poliittiseen toimintaan kommunistien riveissä sekä vasemmistotyöväen julkisissa järjestöissä. Äikiä työskenteli toimittajana ja hän oli päätoimittaja Liekki-, Itä ja Länsi- sekä Työväenjärjestöjen Tiedonantaja -lehdissä. Vuodet 1927–1928 ja 1930–1935 Äikiä vietti vangittuna. Tuomiot tulivat kiellettyyn poliittiseen toimintaan osallistumisesta.[1][2]

Äikiä siirtyi vapauduttuaan 1935 Neuvostoliittoon. Koska hän teki sen laittomalla tavalla ja vielä kesken ehdonalaisen vapautensa, Äikiä menetti Suomen kansalaisuuden.[1] Kansan Arkistossa säilyneen vankipassinsa mukaan hänellä olisi ollut jäljellä vielä yli vuosi ehdonalaista vapautta: hänen piti ilmoittautua kerran kuussa ehdonalaisvalvojalleen Helsingin poliisilaitoksella, eikä hän saanut poistua Helsingin kaupungin alueelta ilman ehdonalaisvalvojan lupaa. Hän olikin sittemmin Neuvostoliiton kansalainen kuolemaansa asti.

Neuvostoliitossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rajan takana Äikiä työskenteli aluksi Suomen kommunistisen nuorisoliiton (SKNL) palveluksessa.[3] Äikiä opiskeli nimellä Pavel/Paul Hirn Moskovan kansainvälisessä Lenin-koulussa, jonka lakkauttamisen yhteydessä 1938 hänet siirrettiin Kominternin palvelukseen.[4] Äikiästä tuli Kommunistisen nuorisointernationaalin Suomen-asioiden esittelijä. Otto Wille Kuusisen talvisodan aikana johtamassa Terijoen hallituksessa (1939–1940) Äikiä oli nimetty maanviljelysministeriksi. Hän ei koskaan tehnyt tähän tehtävään liittyviä virkatoimia – kuten eivät muutkaan Terijoen hallituksen jäsenet.

Toimittaja Yrjö Kilpeläinen eli nimimerkki Jahvetti väitti useassa pakinassaan, että Äikiä olisi halunnut kulttuuriministeriksi. Kuusinen oli Jahvetin tietojen mukaan kuitenkin estänyt tämän, mikä johtui Äikiän taiteellisen ilmaisun kehnoudesta.

Jahvetin mukaan Äikiä säästyi Stalinin suurpuhdistuksilta vuosina 1936–1938 ryhtymällä heti puhdistusten ensi vaiheessa salaisen poliisin NKVD:n avustajaksi ja ilmiantajaksi.lähde?

Vuosina 1942–1944 Äikiä toimitti Kominternin suomenkielisiä radiolähetyksiä eli suomalaisille suunnattua radiopropagandaa Arkangelissa ja Leningradissa.[3] Hänellä oli tapana huudella herjoja ja kommentteja Jahvetin radiopakinoiden päälle samalla lähetystaajuudella[1]. Äikiän värikäs kielenkäyttö radiolähetyksissä tuotti hänelle kansan suussa liikanimen "Räikiä".

Äikiästä tuli Karjalan kirjailijaliiton puheenjohtaja vuonna 1940 ja Karjalais-Suomalaisen Sosialistisen Neuvostotasavallan Korkeimman Neuvoston taideasiain hallinnon päällikkö 11. heinäkuuta 1940. Äikiä laati sanoituksen tasavallan kansallislauluun, Karjalais-suomalaisen sosialistisen neuvostotasavallan hymniin.[5]

Takaisin Suomeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Äikiä palasi vuonna 1947 Suomeen[6], mutta hän ei saanut koskaan takaisin Suomen kansalaisuuttaan. Äikiä työskenteli työviisumilla toimittajana melko vaikutusvaltaisella paikalla Demokraattisen lehtipalvelun (DLP) johdossa. Hän kirjoitti myös pakinoita SKP:n pää-äänenkannattaja Työkansan Sanomiin nimimerkillä Liukas Luikku[1]. Töitä rajoitti huomattavasti Äikiän Venäjällä kehittynyt alkoholismi, joka katkaisi hänen työskentelynsä joskus jopa viikkokausiksi.

Vuonna 1952 Äikiä ajautui konfliktiin SKDL:n Vapaan Sanan päätoimittaja Raoul Palmgrenin kanssa. Palmgren piti DLP:n toimittamaa materiaalia julkaisukelvottomana ja sen johtajan Viljo Veijon nimellä julkaisemia romaaneja taiteelliselta arvoltaan vähäisinä. Äikiä voitti kiistan, sillä Palmgren jätti marraskuun lopussa eroanomuksensa SKP:lle, ja SKDL:n liittotoimikunta vapautti hänet päätoimittajan tehtävistä 15. joulukuuta 1952.[7] Tilalle nimitettiin Jarno Pennanen. Vuoden 1956 loppukesästä Äikiä nimitettiin lyhyeksi aikaa Työkansan Sanomien vt. päätoimittajaksi lomalle siirretyn Mauri Ryömän tilalle, jolloin hänen tehtäväkseen muodostui Ryömän käynnistämän avoimesti puolueen ongelmia ruotineen lehdistökeskustelun taltuttaminen.[8]

Äikiä oli jonkinlainen taustavaikuttaja SKP:ssa, mutta häntä ei Neuvostoliiton kansalaisena valittu virallisesti puolueen elinten jäseneksi. Veli-Pekka Leppänen on kutsunut Äikiää SKP:n "politbyroon ulkojäseneksi".[9]

Äikiä julkaisi vuonna 1948 runokokoelman Henkipatto ja Viljo Veijon nimellä satiiriset romaanit Lotta Hilpeläinen 1951 ja Sinisten silmien tähden 1952. Hän sanoitti myös poliittisia kisällilauluja ja agitaatiorunoutta sekä suomensi Aleksandr Puškinin, Mihail Lermontovin ja Vladimir Majakovskin runoja.[1]

Viimeiset vuodet ja hautajaiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Äikiä kuoli alkoholin liikakäytön seurauksiin Helsingissä 20. marraskuuta 1965. Viimeisenä elinvuonnaan hän ei mitä ilmeisimmin työskennellyt lainkaan: hänen Kansan Arkistossa säilytetystä vuoden 1965 tammikuussa leimatusta Yleisen lehtimiesliiton myöntämästä lehtimieskortistaan puuttuu merkintä lehdestä tai lehtipalvelusta sekä poliisiviranomaisen leima ja kuittaus kohdasta, jonka mukaan kortin haltijalla on pääsy poliisin yleisöltä sulkemiin tilaisuuksiin ja paikkoihin. Äikiän artikkeleita ei enää vuoden 1965 lehdistä löydy.

Kommunisti-lehden päätoimittaja Inkeri Lehtinen kirjoitti artikkelissaan hautajaisista, että "koko kansanvaltainen Suomi oli saattamassa suurta johtajaansa".[10] Äikiän uurna laskettiin Malmin hautausmaalle SKP:n johtohenkilöiden yhteishautaan. Uurnan laskivat Aimo Aaltonen ja Ville Pessi presidentti Urho Kekkosen tehtävään määräämän poliisivartion tiukassa valvonnassa; presidentin käskystä muiden saattajien läsnäoloa ei sallittu.[11]

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kaksi soturia : runoelma. Karjalais-suomalaisen SNT:n valtion kustannusliike, Petroskoi 1941
  • Laulu kotkasta : runoelma. Karjalais-suomalaisen SNT:n valtion kustannusliike, Petroskoi 1941
  • Kalterilyyra : runoja. Karjalais-suomalaisen SNT:n valtion kustannusliike, Petroskoi 1945
  • Tulikantele : runoja. Karjalais-suomalaisen SNT:n valtion kustannusliike, Petroskoi 1947
  • Henkipatto. Kansankulttuuri, Helsinki 1948
  • "Kolmas tie". Kansankulttuuri, Helsinki 1948
  • Vladimir Majakovski. Kansankulttuuri, Helsinki 1950
  • Lotta Hilpeläinen. Kansankulttuuri, Helsinki 1951
  • Sinisten silmien tähden. Kansankulttuuri, Helsinki 1952
  • Tänään ja vuonna 1965. Kansankulttuuri, Helsinki 1959
  • Laulaja tulivuoren juurella : Kössi Kaatran elämä ja työ. Yhteistyö, Helsinki 1962
  • Historia paljastaa : SDP:n johdon todelliset kasvot ; kirj. Armas Äikiä ym. ; julk. Helsingin puhelinyhdistyksen työntekijöiden toveriryhmä. Helsinki 1975

Suomennoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • A. S. Pushkin : Valitut teokset. I kirja : Runoja ja runoelmia ; toimitus J. E. Virtanen, P. A. Hyppönen, Väinö Aalto ; suomentaneet Jalmari Virtanen, Tatu Väätäinen, Armas Äikiä, Kaarlo Halme, Emil Virtanen, V. K. T. Kirja, Petroskoi 1937
  • Neuvostorunoutta : kokoelma ; suomentanut Armas Äikiä. Karjalais-suomalaisen SNT:n valtion kustannusliike, Petroskoi 1947
  • Mihail Lermontov : Runoja ja runoelmia ; suomentanut Armas Äikiä. Karjalais-suomalaisen SNT:n valtion kustannusliike, Petroskoi 1947
  • Vladimir Majakovski : Vladimir Iljitsh Lenin ; suom. Armas Äikiä. Karjalais-suomalaisen SNT:n valtion kustannusliike, 1947, 1952
  • Mihail Lermontov : Karkuri : mtsyri ; suom. A. Äikiä. Karjalais-suomalaisen SNT:n valtion kustannusliike, Petroskoi 1952
  • Marietta Shaginjan : Luomistyön vapaudesta neuvostotaiteessa ; suom. Armas Äikiä. Kansankulttuuri, Helsinki1 1953
  • Vladimir Majakovski : Hyvin! : lokakuu-runoelma ; suom. A. Äikiä. Karjalais-suomalaisen SNT:n valtion kustannusliike, Petroskoi 1955
  • Vladimir Majakovski : Runoja ja runoelmia ; suom. Armas Äikiä. Karjalan ASNT:n valtion kustannusliike, Petroskoi 1958
  • 20 Neuvostoliiton runoilijaa ; suom. Armas Äikiä. Karjalan ASNT:n valtion kustannusliike, Petroskoi 1960

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kalevi Kalemaa: Äikiä, Armas Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 30.7.2007. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  • Kalevi Haikara: Isänmaan vasen laita, Otava, Helsinki 1975.
  • Joni Krekola: Stalinismin lyhyt kurssi. SKS, Helsinki 2006.
  • Veli-Pekka Leppänen: Kivääri vai äänestyslippu. Edita, Helsinki 1999.
  • Kallis toveri Stalin (Toim. Lebedeva, Rentola, Saarela). Edita, Helsinki 2002.

viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g Kalevi Kalemaa: Äikiä, Armas Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 30.7.2007. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  2. Armas Äikiä (1904–1965) (Kuusankosken kaupunginkirjasto 2002) linkki
  3. a b Kallis toveri Stalin, s. 512.
  4. Krekola, s. 338–339, 350.
  5. Karjalan-Suomalainen Sosialistinen Neuvostotasavallan valtiohymni (www.heninen.net) linkki
  6. Krekola, s. 372, 404.
  7. Haikara, s.102–111.
  8. Veli-Pekka Leppänen: Ohranasta oppositioon; Kommunistit Helsingissä 1944–1951, s. 837. KSL, Helsinki 1994.
  9. Leppänen, s. 42.
  10. artikkeli KOMMUNISTI-lehdessä 6.12.1965
  11. päiväkirjamerkintä 12.12.-65, Aimo Aaltosen jälkeenjääneet paperit, Kansan Arkisto

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]