Mihail Lermontov

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Mihail Lermontov
Pjotr Zabolotski, Mihail Lermontov, 1837.
Pjotr Zabolotski, Mihail Lermontov, 1837.
Syntynyt 15. lokakuuta 1814
Moskova, Venäjä
Kuollut 27. heinäkuuta 1841 (26 vuotta)
Pjatigorsk, Venäjä
Ammatit kirjailija
Kansalaisuus venäläinen
Äidinkieli venäjä
Pääteokset Aikamme sankari, 1840
Tuotannon kieli venäjä
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Mihail Jurjevitš Lermontov (ven. Михаил Юрьевич Лермонтов, 15. lokakuuta (J: 3. lokakuuta) 1814 Moskova, Venäjä27. heinäkuuta (J: 15. heinäkuuta) 1841 Pjatigorsk, Venäjä) oli venäläinen kirjailija, Aleksandr Puškinin rinnalla venäläisen romantiikan ja Venäjän runouden kultakauden merkittävin edustaja. Häntä pidetään kielellisenä uudistajana.

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lermontov syntyi Moskovassa merkittävässä asemassa olleeseen sukuun, jonka sanotaan olevan lähtöisin skotlantilaisesta Learmonth-suvusta ja hänen esi-isänsä Peter Lermontoffin jääneen Venäjälle 1600-luvulla jäätyään sotavangiksi. Tarinaa ei kuitenkaan ole pystytty todentamaan dokumenteilla.[1]

Lermontov aloitti opiskelut 1830 Moskovan yliopistossa, mutta hän ei ollut erityisen innostunut opiskelija, ja hänet erotettiin pian erään pilan vuoksi. Jo samana vuonna hän meni Pietariin kadettikouluun ja hänestä tuli kaartinupseeri. Samoihin aikoihin hän alkoi kirjoittaa runoja Byronia ja Puškinia jäljitellen.

Puškinin kuoleman jälkeen (1837) Lermontov kirjoitti runon "Runoilijan kuolema", joka syytti hovin sisäpiiriä hänen kuolemastaan. Pian Lermontov komennettiin Kaukasiaan rakuunoiden upseeriksi. Hän kirjoitti ainoan romaaninsa Aikamme sankari 1839, jossa ennusti kuolevansa kaksintaistelussa. Hänet karkotettiin kaukasiaan toistamiseen, sillä keisari Nikolai I js koko hobi tuohtuivat hänen teostensa rohkeista yhteiskunnalisista paljastuksista.[2][3]

Vänrikki Lermontovin vitsien kohteena ollut majuri Nikolai S. Martynov haastoi hänet kaksintaisteluun, joka käytiin 27. heinäkuuta 1841 Mašukvuoren juurella Pjatigorskissa Kaukasiassa. Lermontov kuoli Martynovin ensimmäisestä laukauksesta. Martynovin kuulustelupöytäkirjan mukaan ei kaksintaistelun syynä ollut yksittäinen vitsi tai loukkaus, vaan päättäväinen kieltäytyminen niiden kertomisen lopettamisesta, jolloin Martynov ei nähnyt muuta kunniallista tapaa päättää asiaa kuin kaksintaistelu, joka käytiin 15 askeleen ottamisen jälkeen sekundanttien läsnä ollessa.[4].[3]

Suuri osa Lermontovin parhaasta runoudesta on peräisin kuoleman jälkeen löydetystä kirjasesta.

Suomennetut teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Aikamme sankari, romaani, 1840
    • suom. Oskari Kostiainen. Otava, 1927. Sarja: Kirsikka-sarja 19. – Ex libris, 1972 Sarja: Suuret venäläiset kertojat.
    • suomentaja tuntematon. Leningrad : Kirja, 1935 taoksen alussa: V. A. Manuilov: Lermontov ja hänen kirjansa "Aikamme sankari", s. III-XXVIII.
    • suomentaja tuntematon. Petroskoi : Karjalais-suomalaisen SNT:n valtion kustannusliike, 1951. Venäläisiä klassikoita.
    • suom. Ulla-Liisa Heino. Tammi, 1959. Sarja: Elävä maailmankirjallisuus 12. – 2. p. Tammi, 1982 (painettu Neuvostoliitossa)
  • Enkeli, runoelma, 1831
  • Purje, runoelma, 1832
  • Naamiaiset, runonäytelmä, 1835
  • Demooni, runoelma, 1840
  • Lermontov, Runoja ja runoelmia, toim. O. Kukkonen, suom. Armas Äikiä, Petroskoi, Karjalais-suomalaisen SNT:n valtion kustannusliike, 1947

Runosuomennoksia on ilmestynyt antologioissa Venäjän runotar (1946) ja Maailmankirjallisuuden kultainen kirja 5: slaavilaisten kirjallisuuksien kultainen kirja (WSOY, 1936).

Jelizaveta Šašina (Елизавета Сергеевна Шашина) luki 1858 Lermontovin 1841 kirjoittaman runon, "Yksin kuljen autiolla tiellä" (Выхожу один я на дорогу, Vyhozhu odin ja na dorogu, Kuljen yksin tietä pitkin) Mineralnyje vodyssa, sovitti ja sai kustannetuksi 1861 Pietarissa. Laulusta otettiin useita painoksia, yhteensä noin miljoona kappaletta.[5]

Laulun on sanoittanut suomeksi Antero Byman, sovittanut suomeksi Taito Vainio ja laulanut Kauko Käyhkö 1969.[6] Laulun on tulkinnut myös Anna German.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Mihail Lermontov: Aikamme sankari (Geroj našego vremeni, 1840.). 2. painos (1. painos 1959). Suom. Ulla-Liisa Heino. Helsinki: Tammi, 1982. ISBN 951-30-5519-1. Alkusanoissa Irakli Andronikov kertoo lyhyesti teoksen taustoista ja Lermontovin vaiheista.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. DNA to track UK-Russia migration BBC. Viitattu 13.9.2007. (englanniksi)
  2. Irakli Andronikov: "Mihail Lermontovin romaani Aikamme sankari"; teoksessa Lermontov, Aikamme sankari, s. 5–8
  3. a b Pirjo Hämäläinen:: Aikansa urokset. Kontakt, 4/2013, s. 15. Artikkelin verkkoversio. (pdf)
  4. Lermontov-sivusto (venäjäksi)
  5. Prabda Severa[vanhentunut linkki]
  6. Fono.fi

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • V. Kiparsky & Lauri Viljanen (toim.): Venäjän runotar: Valikoima venäläistä lyriikkaa. Helsinki: Otava, 1946.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä kirjailijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.