Heinrich Heine

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Heinrich Heine
Heinrich-heine 1.jpg
Henkilötiedot
Syntynyt 13. joulukuuta 1797
Düsseldorf, Preussi
Kuollut 17. helmikuuta 1856
Pariisi, Ranska
Ammatti runoilija
Kirjailija
Tuotannon kieli ranska ja saksa
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Christian Johann Heinrich Heine (alk. Chaim Harry Heine; 13. joulukuuta 1797 Düsseldorf17. helmikuuta 1856 Pariisi) oli yksi 1800-luvun tärkeimmistä saksalaisista runoilijoista.

Heine syntyi juutalaisperheeseen Düsseldorfissa. Hän opiskeli Berliinissä ja työskenteli sen jälkeen Italiassa, Berliinissä ja Potsdamissa. Vuodesta 1831 Heine asui Pariisissa[1]. Heine vietti boheemia elämää eräältä rikkaalta sukulaiselta saamansa varallisuuden turvin.[2]

Düsseldorfin kaupunki jakaa joka toinen vuosi arvostetun Heinrich Heine -palkinnon, jonka arvo on 50 000 euroa.

Tuotanto ja ajattelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heinen ensimmäiset runokokoelmat Intermezzo (1823) ja Heimkehr (1824) kuvastavat toivotonta, intohimoista rakkautta, mutta myös hänen kiintymystään Pohjanmeren luontoon teoksessa Die Nordsee (1827), joka on Laulujen kirjan jälkimmäinen osa. Hänen maineensa perustuu kuitenkin neliosaiseen teokseen Reisebilder (1826–1831), jossa proosa ja runo vuorottelevat impressionistisella tavalla. Alkuaan Heine piti ihanteenaan Goethea, mutta kritisoi tätä myöhemmin epätodellisen ylevästä kauneuden tavoittelusta. Heinen mielestä runoilijan on tultava alas tornistaan ja puolustettava ihmisten vapautta. Heine oli Pariisin-vuosinaan mukana saint-simonistisessa työväenluokan vapautta ajavassa liikkeessä, mutta irrottautui siitä petyttyään vuoden 1848 vallankumouksiin. Heine arveli tuolloin, että kommunismi saattaisi muodostua tuhoisaksi taiteelle ja kauneuden palvonnalle. Samana vuonna hän myös halvaantui ja luopui politiikasta. Viimeisinä vuosinaan hän luopui myös vapaa-ajattelustaan ja palasi Raamatun Jumalan luo. Tältä ajalta on hänen lyyrinen runokokoelmansa Romanzero (1851), jossa on vielä piikittelyjä entisistä vastustajista. [3]

Heinen tuotanto on nykyajan lukijalle helposti lähestyttävää, koska teksteissä on nykyajalle tyypillistä varauksellisuutta: teoksissa ei heittäydytä välittömään tunnelmointiin. Tekstin tunnetilat eivät ole yksiselitteisiä eivätkä itseriittoisia. Heine tunnetaankin niin sanotun romanttisen ironian käyttämisestä. Siinä luodaan ensin tunnelma, mutta lopuksi se tietoisesti rikotaan.[3]

Säveltäjä Robert Schumann on säveltänyt lukuisia liedejä Heinen teksteihin. Laulusarjat Dichterliebe ja Liederkreis ovat nykyisinkin tunnetuimpia lauluteoksia. [4]

Heineltä on peräisin tunnettu sitaatti:

Se oli vasta alkusoittoa – missä poltetaan kirjoja, poltetaan lopulta myös ihmisiä.

– Heinrich Heinen näytelmästä Almansor (1821)

Suomennettuja teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Laulujen kirja. Suomentaneet Valter Juva 1917, Yrjö Jylhä 1937 (Buch der Lieder, 1827).
  • Saksanmaa: Talvinen tarina. Suomentanut Otto Manninen 1904 (Deutschland. Ein Wintermärchen, 1844).
  • Herra von Schnabelewopskin muistelmat. Suomentanut Amira Al Bayaty 2006 (Aus den Memoiren des Herren von Schnabelewopski, 1834).
  • Firenzen öitä. Suomentanut Amira Al Bayaty 2006 (Florentinische Nächte, 1836).
  • Romantiikan koulu. Suomentanut Jarkko S. Tuusvuori 2012 (Die romantische Schule, 1834).

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Heinrich Heine. Borgå Tidning, 12.04.1856, nro 15, s. 2-3. Kansalliskirjasto Viitattu 21.07.2015.
  2. Petri Liukkonen: Heinrich Heine. Authors' Calendar. Web Archive 2019.(englanniksi)
  3. a b Otavan suuri Ensyklopedia, 3. osa (Hašek-juuri), s. 1673–1675, art. Heine, Heinrich. Otava, 1978. ISBN 951-1-02232-6.
  4. Robert Schumann. Britannica.com. Viitattu 1.7.2020.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä kirjailijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.