Heinrich Heine

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Heinrich Heine
Heinrich-heine 1.jpg
Henkilötiedot
Syntynyt13. joulukuuta 1797
Düsseldorf, Preussi
Kuollut17. helmikuuta 1856
Pariisi, Ranska
Ammatti runoilija
Kirjailija
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Christian Johann Heinrich Heine (alk. Chaim Harry Heine; 13. joulukuuta 1797 Düsseldorf – 17. helmikuuta 1856 Pariisi) oli yksi 1800-luvun tärkeimmistä saksalaisista runoilijoista.

Heine syntyi juutalaisperheeseen Düsseldorfissa. Hän opiskeli Berliinissä ja työskenteli sen jälkeen Italiassa, Berliinissä ja Potsdamissa. Vuodesta 1831 Heine asui Pariisissa[1]. Heine vietti boheemia elämää eräältä rikkaalta sukulaiselta saamansa varallisuuden turvin.[2]

Düsseldorfin kaupunki jakaa joka toinen vuosi arvostetun Heinrich Heine -palkinnon, jonka arvo on 50 000 euroa.lähde?

Tuotanto ja ajattelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heinen ensimmäiset runokokoelmat Intermezzo (1823) ja Heimkehr (1824) kuvastavat toivotonta, intohimoista rakkautta, mutta myös hänen kiintymystään Pohjanmeren luontoon teoksessa Die Nordsee (1827), joka on Laulujen kirjan jälkimmäinen osa. Hänen maineensa perustuu kuitenkin neliosaiseen teokseen Reisebilder (1826–1831), jossa proosa ja runo vuorottelevat impressionistisella tavalla. Alkuaan Heine piti ihanteenaan Goethea, mutta kritisoi tätä myöhemmin epätodellisen ylevästä kauneuden tavoittelusta. Heinen mielestä runoilijan on tultava alas tornistaan ja puolustettava ihmisten vapautta.lähde?

Vuonna 1836 Heine julkaisi Pariisissa esseeteoksen Romantiikan koulu. Kirja oli vastine Madame de Staëlin kirjalle De l’Allemagne, joka Heinen mielestä ihaili liikaa saksalaista romantiikkaa. Heine arvosteli teoksessa romantiikkaan hän mukaansa liittyvää konservatiivisuutta, nationalismia, katolista uskonnollisuutta sekä keskiaikaista mystiikkaa.[3]

Heine oli Pariisin-vuosinaan mukana saint-simonistisessa työväenluokan vapautta ajavassa liikkeessä, mutta irrottautui siitä petyttyään vuoden 1848 vallankumouksiin. Heine arveli tuolloin, että kommunismi saattaisi muodostua tuhoisaksi taiteelle ja kauneuden palvonnalle. Samana vuonna hän myös halvaantui ja luopui politiikasta. Viimeisinä vuosinaan hän luopui myös vapaa-ajattelustaan ja palasi Raamatun Jumalan luo. Tältä ajalta on hänen lyyrinen runokokoelmansa Romanzero (1851), jossa on vielä piikittelyjä entisistä vastustajista. [4]

Heinen tuotanto on nykyajan lukijalle helposti lähestyttävää, koska teksteissä on nykyajalle tyypillistä varauksellisuutta: teoksissa ei heittäydytä välittömään tunnelmointiin. Tekstin tunnetilat eivät ole yksiselitteisiä eivätkä itseriittoisia. Heine tunnetaankin niin sanotun romanttisen ironian käyttämisestä. Siinä luodaan ensin tunnelma, mutta lopuksi se tietoisesti rikotaan.[4]

Säveltäjä Robert Schumann on säveltänyt lukuisia liedejä Heinen teksteihin. Laulusarjat Dichterliebe ja Liederkreis ovat nykyisinkin tunnetuimpia lauluteoksia. [5]

Heineltä on peräisin tunnettu sitaatti:lähde?

” Se oli vasta alkusoittoa – missä poltetaan kirjoja, poltetaan lopulta myös ihmisiä. ”

– Heinrich Heinen näytelmästä Almansor (1821)

Suomennettuja teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Runoelmia, suom. Oskar Uotila, G. W. Edlund 1887 (ladattavissa Projekt Runebergista ja Projekti Lönnrotista)
  • Saksanmaa: Talvinen tarina (Deutschland. Ein Wintermärchen, 1844). Suomentanut Otto Manninen 1904
  • Valikoima runoelmia, suom. Valter Juva, Yrjö Weilin 1905 (ladattavissa Projekt Runebergista)
  • Aikarunoja, suom. Hilja Liinamaa, Kyminlaakson työväen sanomalehti- ja kirjapaino-osuuskunta r. l. 1910 (ladattavissa Projekt Runebergista)
  • Laulujen kirja (Buch der Lieder, 1827). Suomentanut Valter Juva 1917 valikoima tekijän eri kokoelmista
  • Laulujen kirja (Buch der Lieder, 1827). Suomentanut Yrjö Jylhä 1937 valikoima kokoelmista "Laulujen kirja" ja "Uusia runoja"
  • Herra von Schnabelewopskin muistelmat (Aus den Memoiren des Herren von Schnabelewopski, 1834). Suomentanut Amira Al Bayaty 2006
  • Firenzen öitä (Florentinische Nächte, 1836). Suomentanut Amira Al Bayaty 2006
  • Romantiikan koulu (Die romantische Schule, . Suomentanut Jarkko S. Tuusvuori. Niin & näin 20121834) ISBN 978-952-5503-50-0

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Heinrich Heine. Borgå Tidning, 12.04.1856, nro 15, s. 2-3. Kansalliskirjasto Viitattu 21.07.2015.
  2. ↑ Petri Liukkonen: Heinrich Heine. Authors' Calendar. Web Archive 2019. (englanniksi)
  3. ↑ Jarkko Tontti: Klassikkonälvintää. Kiiltomato.net. Viitattu 18.6.2022.
  4. ↑ a b Otavan suuri Ensyklopedia, 3. osa (Hašek-juuri), s. 1673–1675, art. Heine, Heinrich. Otava, 1978. ISBN 951-1-02232-6.
  5. ↑ Robert Schumann. Britannica.com. Viitattu 1.7.2020.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Auktoriteettitunnisteet
Tämä kirjailijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Heinrich_Heine&oldid=20546350”