Aleksandr Puškin

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hakusana ”Puškin” ohjaa tänne. Pietarilaisesta kaupungista katso Puškin (kaupunki)
Aleksandr Sergejevitš Puškin
Vasili Tropinin, Aleksandr Puškin, 1827.
Vasili Tropinin, Aleksandr Puškin, 1827.
Syntynyt 6. kesäkuuta (26. toukokuuta) 1799
Moskova, Venäjän keisarikunta
Kuollut 10. helmikuuta 1837 (37 vuotta) (29. tammikuuta)
Pietari, Venäjän keisarikunta
Ammatit runoilija, kirjailija, näytelmäkirjailija
Kansalaisuus venäläinen
Tuotannon kieli venäjä
Puoliso Natalja Gontšarova (1831–1837 k.)
Vanhemmat Sergei Lvovitš Puškin (1767–1848)
Nadežda Ossipovna Gannibal (1775–1836)
Nimikirjoitus Allekirjoitus
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Aleksandr Sergejevitš Puškin (ven. Алекса́ндр Серге́евич Пу́шкин Loudspeaker.svg kuuntele ääntämys?; 6. kesäkuuta (J: 26. toukokuuta) 1799 Moskova10. helmikuuta (J: 29. tammikuuta) 1837 Pietari) oli romantiikan ajan venäläinen runoilija ja kirjailija, jota on pidetty koko venäläisen kirjallisuuden ja sen kultakauden synnyttäjänä.[1]

Puškin syntyi Moskovassa. Hänen isoisänsä isä oli Etiopiasta vuonna 1701 Konstantinopoliin tuotu afrikkalainen orja Ibrahim Petrovitš Gannibal, jonka Venäjän Turkin-suurlähettiläs Savva Raguzinski adoptoi vuonna 1704.

Puškinin tuotanto on varsin monipuolista: kuuluisimpien romaanien Jevgeni Oneginin, Patarouvan ja Kapteenin tyttären lisäksi hän on kirjoittanut tragedian Boris Godunov, näytelmiä ja satuja. Hänen ehkä kuuluisin satunsa on Satu tsaari Saltanista, hänen pojastansa mainehikkaasta ja mahtavasta urhosta ruhtinas Guidonista ja ihanasta prinsessa Joutsenesta.

Puškin pyrki vieraista vaikutteista vapaaseen runokieleen hyläten pseudoklassismin ja ylitunteellisen esiromantiikan. Tilalle hän toi satiirisen teräviä säkeitä keisarinvaltaa ja muita auktoriteetteja vastaan (Vapaus, 1817). Poliittisten mielipiteidensä vuoksi Puškin karkotettiin toukokuussa 1820 Pietarista Etelä-Venäjälle. Hän sai palata Nikolai I:n noustua valtaan.

Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puškinin isä Sergei Lvovitš Puškin (1767–1848) oli 1100-luvulta peräisin olevan huomattavan venäläisen suvun jälkeläinen. Äiti Nadežda (Nadja) Ossipovna Gannibal (1775–1836) oli isänsä isoäidin puolelta sukua saksalaisille ja skandinaavisille aatelisille. Hän oli Ossip Abramovitš Gannibalin (1744–1807) ja tämän vaimon Maria Aleksejevna Puškinan (1745–1818) tytär.

Puškinin isoisän Ossip Abramovitš Gannibalin isä oli afrikkalainen paašipoika Abram Petrovitš Gannibal (1696–1781), jonka Pietari Suuri kasvatti. Abram kirjoitti kirjeessä Pietari I Suuren tyttärelle keisarinna Elisabetille olevansa kotoisin Lagon-nimisestä kaupungista. Venäläiset elämäkertakirjailijat ovat päätelleet Lagonin olevan Etiopiassa, jossa oli ortodoksikristittyjä yhteisöjä. Tutkiessaan Jevgeni Oneginia Vladimir Nabokov esitti etiopialaisteoriasta vakavia epäilyjä. Vuonna 1995 Dieudonné Gnammankou hamotteli vahvan perusteen, että Lagon oli kaupunki Tšadjärven eteläosassa, nykyisessä Pohjois-Kamerunissa. Kummallekaan teorialle ei kuitenkaan ole esitetty ratkaisevia todisteita. Opiskeltuaan Ranskassa sotilasinsinööriksi Gannibal meni Räävelin kuvernööriksi ja myöhemmin tittelillä Général en Chef (kolmanneksi korkein sotilasarvo) merilinnoitusten ja kanavien rakentajaksi.

14-vuotias Puškin esiintyy Gavrila Deržavinille. Ilja Repinin maalaus vuodelta 1911.
Puškinin patsas Moskovassa pystytettiin vuonna 1880.

Puškin julkaisi ensimmäisen runonsa viisitoistavuotiaana. Hänen päättäessään niihin aikoihin kouluaan arvovaltaisessa Keisarillisessa lyseossa Tsarskoje Selossa lähellä Pietaria hänen lahjakkuutensa oli jo laajasti tunnustettu Venäjän kirjallisuuspiireissä. Koulun jälkeen Puškin heittäytyi elinvoimaiseen ja riehakkaaseen pääkaupungin Pietarin älylliseen nuorisokulttuuriin. Vuonna 1820 hän julkaisi ensimmäisen runoelmansa Ruslan ja Ljudmila, joka aiheutti paljon kiistaa aiheensa ja tyylinsä vuoksi.

Puškin kääntyi vähitellen sosiaalisten uudistusten kannalle ja nousi johtamaan kirjallisuusradikaaleja. Tämä suututti hallitusta, ja vuonna 1820 hänet karkotettiin pääkaupungista, ja hän päätyi Chişinăuhun, jossa hänestä tuli vapaamuurari. Siellä hän liittyi salaiseen järjestöön Filiki Eteriaan, jonka tarkoituksena oli kaataa ottomaanivalta Kreikassa ja perustaa itsenäinen Kreikan valtio. Puškinia inspiroi Kreikan vallankumous, ja kun sota ottomaaneja vastaan alkoi, hän piti päiväkirjaa kansannousun tapahtumista.

Hän pysyi Chișinăussa vuoteen 1823 asti ja kirjoitti siellä kaksi romanttista runoa, jotka toivat hänelle laajaa suosiota, Kaukasian vanki ja Bahtšisarain suihkulähde. Vuonna 1823 Puškin muutti Odessaan, jossa hän jälleen joutui törmäyskurssille hallituksen kanssa. Hänet lähetettiin vuosiksi 1824–1826 maanpakoon äitinsä maatilalle Mihailovskojeen lähelle Pihkovaa.

Jotkut viranomaiset sallivat hänen tavata keisari Nikolai I:sen, jotta hän voisi vedota vapauttamisensa puolesta. Nikolai myönsi sen. Dekabristikapinalliset olivat säilyttäneet Puškinin poliittisia runoja, ja pian hän oli hallituksen tiukan sensuurin alla eikä hän päässyt matkustamaan tai julkaisemaan oman tahtonsa mukaan. Hän oli kirjoittanut kuuluisimman näytelmänsä Boris Godunovin äitinsä maatilalla ollessaan, mutta sai julkaista sen vasta viiden vuoden päästä. Alkuperäinen sensuroimaton versio draamasta nähtiin teattereiden lavalla vasta vuonna 2007.

Puškinin lanko Georges d'Anthès.

Vuonna 1831, aikana jolloin Puškinin kirjallinen vaikutus kasvoi, hän tapasi toisen venäläisen varhaisen kirjailijan, Nikolai Gogolin. Luettuaan Gogolin vuosien 1831–1832 novellit Dikankan iltoja Puškin tuki häntä kriittisesti ja esitteli Gogolin kuuluisimpia novelleja vuonna 1836 perustamassaan lehdessä ('Aikalainen').

Pitkään emmittyään Natalja Gontšarova hyväksyi Puškinin kosinnan huhtikuussa 1830 saadessaan takeet, ettei keisarin hallinnolla ollut aikomuksia vainota vapaamielistä runoilijaa. He kihlautuivat virallisesti 6. toukokuuta 1830 ja lähettivät hääkutsut. Häitä siirrettiin vuodella koleraepidemian ja muiden vaikeuksien vuoksi. Avioliitto solmittiin 18. helmikuuta 1831 (vanhaa lukua) Isossa taivaaseenastumisen kirkossa Moskovan Bolšaja Nikitskaja -kadulla. Puškinista ja hänen vaimostaan Natalja Gontšarovasta tuli hovipiirien säännöllisiä vieraita. Kun keisari myönsi Puškinille alimman hovivirkanimikkeen, runoilija raivostui, koska koki tsaarin nöyryyttävän häntä antamalla ymmärtää, ettei Puškinia hyväksytty hoviin omien ansioidensa vuoksi vaan että hänen vaimonsa (jolla oli monia ihailijoita tsaari mukaan lukien) voisi osallistua hovin tanssiaisiin.

Vuonna 1837 Puškin oli vajoamassa yhä syvempiin velkoihin, ja hän kuuli juoruja, että hänen vaimonsa oli aloittanut rakkausjutun. Vastauksena Puškin haastoi Natalja Gontšarovan väitetyn rakastajan, oman lankonsa Georges d’Anthèsin kaksintaisteluun, vaikka tämä oli 10. tammikuuta 1837 solminut avioliiton Natalia Gontšarovan sisaren Jekaterina Gontšarovan. Kaksintaistelu käytiin 10. helmikuuta 1837, ja molemmat haavoittuivat. Luoti osui Puškinin pernaan, ja kahden päivän kuluttua Puškin kuoli. Kaksintaistelu oli Venäjällä laitonta, ja Anthès vangittiin, mutta syytteistä häntä vastaan luovuttiin. Puškinin viimeinen koti on nyt hänen kotimuseonaan.

Puškinin kuoleman jälkeen Natalia Gontšarova tuli raskaaksi. Hän solmi avioliiton Pjotr Lanskoin kanssa. Hovissa lapsen isäksi arveltiin keisaria.[2] Puškinin kuoleman jälkeen (1837) Mihail Lermontov kirjoitti runon "Runoilijan kuolema", jossa hän syytti hovin sisäpiiriä tämän kuolemasta. Pian Lermontov komennettiin Kaukasiaan[2]

Puškininille pystytettiin vuonna 1880 patsas Moskovassa.[3]

Muistoalue Puškinskije Goryssa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aleksandr Puškinin hauta Puškinskije Goryssa.

Pihkovan alueen Puškinskije Goryssa sijaitsee Aleksandr Puškinille omistettu muisto- ja museoalue. Sen luostarialueella on kirjailijan hauta.[4]

Suomennetut teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Boris Godunov,
    • Boris Godunov, suom. Matti Rossi. Hki: Helsingin kaupunginteatteri, 1985
    • Boris Godunov: historiallinen draama, suom. Martti Hännikäinen. Kustannuspaikka tuntematon: Martti Hännikäinen, 2003
    • Boris Godunov / Modest Musorgski; libretto = libretto: Modest Musorgskij = Modest Musorgski .... Suomen kansallisooppera, 1997
  • Dubrovski:
  • Aatelisrosvo Dubrovskij, suom. Sassi. Pori: Satakunnan kirjakauppa, 1895.
    • Dubrovski, Petroskoi: Kirja, 1935
    • Dubrovski, suom. A. J. Lappeenranta: Wirtamo ja Markkula, 1895.
    • Dubrovskij, suom. J. A. Hollo. Porvoo: WSOY, 1963. - (Kirjallisuutta kouluille; 5).
    • Dubrovski, suom. Toivo T. Kaila. (Otavan 50-pennin kirjasto; 20.).
  • Ivan Petrovitsh Belkin vainajan kertomuksia, Petroskoi: Karjalais-suomalaisen SNT:n valtion kustannusliike, 1948.
  • Jevgeni Onegin
    • Jevgeni Onegin: 3-näytöksinen ooppera, libretto; useita suomennoksia
    • Jevgeni Onegin: 3-näytöksinen ooppera, suom. Hannu Heikkilä, Kirja kerrallaan, 2003
    • Jevgeni Onegin, suom. Pirkka Peltola. Pirkka Peltola, 2009 ISBN 978-952-92-5783-6.
    • Jevgeni Onegin: runoromaani, suom. Lauri Kemiläinen. Otava, 1936.
  • Kapteenin tytär
    • Kapteenin tytär, suom. Juuso Mustonen. Kirjakauppa Oma, 1946.
    • Kapteenin tytär, suom. Siiri Hannikainen. Porvoo: WSOY, 1935. (Kymmenen markan romaaneja; 63.) - 2. p. WSOY, 1959. Riksin sarja ; 87. - 3. p. WSOY, 1975 Taskukirjasto; 154. Siniset. ISBN:951-0-06743-1 - 4. p. WSOY, 1975 Kirjallisuutta kouluille. ISBN 951-0-06959-0
    • Kapteenin tytär. Leningrad: Kirja, 1935
    • Kapteenin tytär. Petroskoi: Karjalais-suomalaisen SNT:n valtion kustannusliike, 1941
    • Kapteenin tytär, suom. Samuli Suomalainen: Suomalaisen kirjallisuuden seura: W. Churberg, 1876. Uusi romani-jakso 2 vuosikerta, 4. - 2. korj. p. Helsinki: G. W. Edlund, 1910 - 3. korjattu p. Karisto, 1922. - 4. korjattu p. Karisto, 1949. Kariston klassillinen kirjasto; 60. - 5. p. Karisto, 1990. ISBN 951-23-2902-6
    • Kapteenin tytär sekä Laukaus, Aatelisneiti talonpoikaistyttönä, Postimestari ja hänen tyttärensä, Hautaustoimitsija & Dubrovskij, (Suom. Samuli Suomalainen, Juho Ahava, V. Hämeen-Anttila & Terttu Elo); Tämä suomennos sisältää alkuperäiskertomukset lyhentämättöminä; Kuvitus: Marek Rudnicki. Hki: Ex libris: 1971
  • Kertovia runoelmia, suom. Aarno Saleva. Espoo: Artipictura, 1999 ISBN 952-5347-00-1.
  • Kultakukko, suom. F. Ivatshev. Petroskoi: Karjalais-suomalaisen SNT:n valtion kustannusliike, 1956.
  • Laukaus ja muita kertomuksia, suom. Juho Ahava, V. Hämeen-Anttila. Hämeenlinna: Karisto, 1966. - (Helmisarja; 30.). (Sisältää: Aatelisneiti talonpoikaistyttönä, Hautaustoimitsija, Laukaus, Postimestari ja hänen tyttärensä)
  • Laukaus y. m. kertomuksia, suom. Juho Ahava. Hämeenlinna: Arvi A. Karisto, 1908. - (Kirjallisia pikkuhelmiä; 1.). (Sisältää: Aatelisneiti talonpoikaistyttönä, Laukaus, Postimestari ja hänen tyttärensä)
  • Lumituisku, suom. Oskar Helenius. Tampere: Isak Julin, 1905.
  • Matka Erzerumiin vuoden 1829 sotaretken aikana, suom. ja jälkisanoin varustanut Erkki Peuranen. Lahti: Imprimatur, 2006 ISBN 952-5229-65-3.
  • Mazeppa, Pohjautuu Aleksandr Puškinin runoelmaan Poltava. Savonlinnan oopperajuhlat, 1996
  • Muistomerkki: runoja, suom. Ilpo Tiihonen. WSOY, 1999. ISBN 951-0-24152-0.
  • Neiti talonpoikaistyttönä ja muita kertomuksia, Otava, 1917 - (Otavan 50-pennin kirjasto; n:o 121.).
  • Patarouva
    • Patarouva: 3-näyt. ooppera 7:nä kuvaelmana, libreton laatinut A. S. Pushkinin kertomuksen mukaan M. Tshaikovski; suom. Martti Wuori; Suomalainen ooppera, 1928.
    • Patarouva, suomensi M. W-. - (Helppohintainen novelli- ja romani-jakso. 5.).
    • Patarouva, suom. Jalmari Virtanen. Petroskoi: Kirja, 1936
    • Patarouva ja muita kertomuksia, suom. V. Hämeen-Anttila, Juho Ahava ja P. Alarik Pesonen. Hämeenlinna: Karisto, 1980. - (Venäläisen kirjallisuuden helmiä.). ISBN 951-23-1679-X. (Sisältö: Patarouva; Laukaus; Aatelisneiti talonpoikaistyttönä)
  • Romaanit ja kertomukset, suom. J. A. Hollo; säkeet suom. Mikko Kilpi. Porvoo; WSOY, 2000. - (Laatukirjat.). ISBN 951-0-24627-1.
  • Satu kalastajasta ja kalasta, Petroskoi: Karjalan ASNT:n valtion kustannusliike, 1957.
  • Satu kuolleesta kaunottaresta ja seitsemästä uroosta, suom. Taisto Summanen. Petroskoi: Karjalan ASNT:n valtion kustannusliike, 1960.
  • Satu kuolleesta tsaarin tyttärestä ja seitsemästä urhosta, suom. Taisto Summanen; kuvittanut Tamara Jufa. Petroskoi: Karjala, 1978
  • Satu tsaari Saltanista, hänen pojastansa mainehikkaasta ja mahtavasta urhosta ruhtinas Gvidonista ja ihanasta prinsessa Joutsenest, taiteilija Nikolai Brjuhanov; suom. Taisto Summanen. Progress: 1981. -- Petroskoi: Karjala, 1992. ISBN 5-7545-0558-2. -- Moskova: Progress, 2006
    • Satu tsaari Sulttaanista, hänen pojastansa, mahtavasta sankarista ruhtinas Gvidonista ja joutsenesta, kauniista tsaarintyttärestä, suom. F. Ivatshev. Petroskoi: Karjalais-suomalaisen SNT:n valtion kustannusliike, 1951. - (Koululaisen kirjasto.).
  • Satuja, suomentaneet Taisto Summanen, Feodor Ivatšev; kuvittanut Vladimir Konaševitš. Moskova: Raduga, 1985 ISBN 5-05-000527-2.
  • Teoksia, Petroskoi: Karjalais-suomalaisen SNT:n valtion kustannusliike, 1949.
  • Valitut teokset. I kirja, Runoja ja runoelmia, toimitus: J. E. Virtanen, P. A. Hyppönen, V. Aalto; suomentaneet: Jalmari Virtanen ... ja muita. Petroskoi: Kirja, 1937
  • Valitut teokset. IV kirja, Romaaneja ja kertoelmia, toimitus: J. E. Virtanen, P. A. Hyppönen, V. Aalto; suomentaneet: Jalmari Virtanen, Olga Manner. Petroskoi: Kirja, 1937 (sisältö: Ivan Petrovitsh Belkin -vainajan kertoelmat (1. Laukaus ; 2. Lumituisku / suomentanut Olga Manner; 3. Kirstuntekijä / suomentanut Olga Manner; 4. Majatalon isäntä; 5. Aatelisneiti talonpoikaistyttönä); Dubrovskij; Patarouva / suomentanut J. Virtanen; Kapteenin tytär . Selityksiä.)

Puškinin tuotantoa julkaistiin Suomessa ensin ruotsiksi vuonna 1825 F. A. von Platenin käännöksinä.[5][6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Aleksandr Sergeyevich Pushkin Encyclopedia Britannica. Viitattu 24.6.2016.
  2. a b Pirjo Hämäläinen: Aikansa urokset. Kontakt, 4/2013, s. 15. Artikkelin verkkoversio. (pdf)
  3. Pushkin's death and its aftermath Online Gallery: Black Europeans. British Library. Viitattu 24.6.2016.
  4. Muzei-zapovednik A. S. Puškina "Mihailovskoje" (Puškinski zapovednik) Venäjän museoiden sivusto. museum.ru. Viitattu 3.11.2013. (venäjäksi)
  5. Fredrik von Platen Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  6. Yrjö Nurmio: ”F. A. von Platenin puhe Hämeenlinnan lukuseuran ensimmäistä vuosikokousta varten v. 1826”, Historiallinen aikakauskirja, s. 31-41. Suomen Historiallinen Seura, Historian Ystäväin Liitto, 1952. Google Books (viitattu 7.11.2009).

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wikiaineisto
Wikiaineistossa on lähdetekstiä aiheesta:
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Alexander Pushkin