Ilja Repin

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ilja Repin
Repin vuonna 1909.
Repin vuonna 1909.
Henkilötiedot
Syntynyt5. elokuuta 1844
Tšugujev, Harkovan kuvernementti, Venäjän keisarikunta
Kuollut29. syyskuuta 1930 (86 vuotta)
Kuokkala, Suomi
Kansalaisuus ukrainalais-venäläinen
Taiteilija
Ala taidemaalari, akateemikko
Taidesuuntaus realismi
Kuuluisimpia töitä Volgan lautturit, Zaporižžjan kasakat kirjoittavat kirjettä Turkin sulttaani Mohammed IV:lle, Kotiinpaluu, Ristisaatto Kurskin kuvernementissa
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
ilya-repin.ru
Repinin maaseutuasunto Valko-Venäjällä.
Repinin asunto Kuokkalassa.

Ilja Jefimovitš Repin (ven. Илья́ Ефи́мович Ре́пин, ukr. Ілля Юхимович Рєпін, Illja Juh’ymovytš Rjepin; 5. elokuuta (J: 24. heinäkuuta) 1844 Tšugujev, Harkovan kuvernementti, Venäjän keisarikunta – 29. syyskuuta 1930 Kuokkala, Terijoki, Suomi) oli taidemaalari, joka oli merkittävimpiä venäläisen realismin edustajia ja kuului Vaeltajat-taiteilijaryhmään.

Repin syntyi Tšuhujivissa Venäjän keisarikunnan Harkovan kuvernementissa. Hän opiskeli Pietarin Taideakatemiassa, joka oli tuolloin Venäjän tärkein taidekoulu. Opintojensa jälkeen Repin matkusteli paljon, mukaan lukien pitkiä oleskeluja ulkomailla, esimerkiksi Italiassa ja Ranskassa.

Repin asui Karjalan kannaksella sijainneessa Penaty-nimisessä huvilassaan noin 30 vuotta, joista liki 13 vuotta itsenäisessä Suomessa. Hänellä ei kuitenkaan ollut koskaan Suomen kansalaisuutta, vaan hänellä oli henkilötodistuksena niin sanottu Nansen-passi, joka luotiin varta vasten Venäjän vallankumousta paenneita varten.[1]

Repinin poika Juri Repin oli myös taiteilija.

Nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Repin syntyi lähellä Harkovaa Itä-Ukrainassa 5. elokuuta 1844. Läpi elämänsä hän katsoi olevansa syntyperältään kasakka, ulaani, mistä hän myös oli ylpeä.[2] Repinin isä oli sotilassiirtolainen. Koska isä sotilaana oli jatkuvasti poissa, perhe koki jatkuvaa puutetta. Lapsuudesta pienen Iljan mieleen jäikin ennen kaikkea nälkä ja se, kuinka perheen äiti joutui levittämään kalkkia valtion kasarmeilla hänen viedessään äidille ruokaa työmaalle.[2]

Repin sai taideopetusta vuonna 1858, kun hän työskenteli tšugujevilaisen ikonimaalarin I. M. Bunakovin palveluksessa ja ansaitsi elantonsa maalaamalla muotokuvia ja ikoneja. Paikalliset ukrainalaiset kirkot ostivat hänen maalauksiaan. Hänen lahjakkuuttaan rohkaistiin myös koulussa.

Vuonna 1863 Repin lähti Pietariin opiskelemaan Keisarilliseen taideakatemiaan. Taideopiskelijana Repinin taloudellinen tilanne oli heikko, ja hän joutui tekemään sekalaisia töitä.

Muotokuva- ja historiamaalari[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilja Repin, Vera Repina, 1878.
Ilja Repin, Natalia Nordmannin ja Ilja Repinin kaksoismuotokuva, 1903.

Repin oli jo 25-vuotiaana tunnustettu muotokuvamaalari. Hän maalasi noin 300 muotokuvaa aikansa huomattavimmista venäläisistä. Repin solmi helmikuussa 1872 avioliiton Vera Ševtsovan kanssa. Tytär Vera syntyi lokakuussa. Vuonna 1874 perheeseen syntyi toinen tytär Nadežda, 1877 syntyi poika Juri ja 1880 syntyi nuorin tytär Tatjana.[3]

Taideakatemian lopputyöstä Jairuksen tyttären henkiinherätys Repin sai kuusivuotisen apurahan, jonka turvin hän matkusti Eurooppaan ja asui Pariisissa vuosina 1876–1882. Sen jälkeen hän asui vuoden kotikylässään Ukrainassa.

Repin muutti perheineen syyskuussa 1877 Moskovaan.[3] Hänet hyväksyttiin vaeltajien eli peredvižnikkien jäseneksi vuonna 1878, ja hän oli ryhmän vaikutusvaltainen jäsen. Repin asui Moskovassa kuusi vuotta mutta muutti sitten Pietariin, jossa hän opetti taideakatemiassa ja teki useita matkoja Eurooppaan vuosina 1883, 1889, 1894 ja 1900. Häntä innostivat varsinkin Rembrandtin maalaukset. Repin maalasi paljon ystäviensä, muun muassa Leo Tolstoin ja Dmitri Mendelejevin, muotokuvia.

Useissa Repinin maalauksissa on historiamaalauksen aiheita ja joskus radikaalia yhteiskunnallista ja poliittista kritiikkiä, kuten maalauksissa Kotiinpaluu ja Volgan lautturit.

Eräs Repinin pääteoksista on Zaporižžjan kasakat kirjoittavat kirjettä Turkin sulttaanille Mohammed IV:lle. Taiteilija maalasi teosta kolmetoista vuotta 1878–1891 tutkittuaan aihetta ja matkusteltuaan Zaporižžjan alueella ja muualla Ukrainassa. Maalauksessa ilakoivat kasakat laativat herjauskirjettä Turkin sulttaanille Mehmed IV:lle. Tunnelma on sekä sankarillinen että koominen. Kuvaa on joskus käytetty psykologian opetuksessa, koska sen sanotaan esittelevän naurua sen kaikissa muodoissa – sarkastisesta hymystä avoimeen hohotukseen.

Vaiheet Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Repinin hauta Kuokkalassa.

Repin osti vuonna 1899 toukokuussa naisystävänsä Natalia Nordmannin (Natalia Borisovna Nordman-Severova, 1863–1914[4]) nimiin Terijoen Kuokkalasta huvilan, joka sai nimekseen Penaty.[3] Repin joutui työskentelemään usein vasemmalla kädellään oikean käden kipeytymisen vuoksi. Hän jätti vuonna 1907 lopullisesti opetustyön Pietarin taideakatemiassa, minkä jälkeen hän kävi Krimillä keräämässä aineistoa Mustanmeren kasakoita varten. Hän alkoi kirjoittaa lapsuuden muistelmia ja 1911 kirjoitti muistelmia Leo Tolstoista. Repin matkusti Roomaan Nordmannin kanssa.[3]

Vuonna 1914 Repin valittiin Suomen Taiteilijaseuran kunniajäseneksi. Nordmann kuoli Sveitsissä kesäkuussa tuberkuloosiin, minkä jälkeen Repin palasi Kuokkalaan. Vuonna 1916 Repin aloitti muistelmien kokoamisen kirjaksi Mennyt aika läheinen.[3]

Vuonna 1917 Suomen rajan sulkeuduttua Repin jäi Suomeen. Vaikka hän oli bolševikkijohtajien ihailema ja myöhemmin eräs sosialistisen realismin esikuvia[5] ja vaikka Lenin oli pyytänyt häntä takaisin Neuvosto-Venäjälle, ei taiteilija koskaan astunut Neuvostoliiton maaperälle.

Sairastuttuaan oikean käden surkastumaan Repin ei pystynyt enää luomaan maalauksia, jotka edustaisivat samaa tasoa, joka oli tuonut hänelle kuuluisuuden. Hän opetteli maalaamaan vasemmalla kädellään mutta vietti elämänsä viimeiset vuodet taloudellisissa vaikeuksissa.

Repin kuoli Kuokkalassa vuonna 1930. Sotien jälkeen Neuvostoliittoon liitetty taajama nimettiin vuonna 1948 hänen mukaansa Repinoksi.

Sodassa tuhoutunut Penatyn huvila päätettiin rakentaa uudelleen Repinin syntymän 100-vuotisjuhlavuonna. Se avattiin yleisölle museona 1962. Osa huoneista on sisustettu alkuperäiseen tyyliin, ja esillä on paljon Repinille kuulunutta esineistöä, kuten huonekaluja, patsaita ja maalauksia. Lukuisat luonnokset, valokuvat ja esineet kertovat Repinin tunnetuista töistä. Osa esineistöstä on alkuperäisiä, osa on kopioita.[6]

Repin-kultin synty Neuvostoliitossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neuvostoliitossa julkaistiin useita Repin-aiheisia kirjoja 1920-luvulta alkaen. 1930-luvulla käynnistettiin varsinainen Repin-kultti, kun hänen teoksiaan pidettiin malleina ”edistyksellisestä” ja ”realistisesta” taiteesta sosialistisen realismin kauden alettua Neuvostoliitossa.[7] Niin bolševikkivallankumousta edeltävällä Venäjällä kuin Neuvostoliitossakin Ilja Repiniä arvostettiin siinä missä Tolstoita, Modest Musorgskia ja Nikolai Rimski-Korsakovia. Repin itsekin maalasi vallankumousaiheisia töitä, kuten Propagandistin pidätys, Mielenosoittajan ampuminen, Punaiset hautajaiset ja Tsaarin hirsipuun luona, jotka hän lahjoitti vallankumousmuseolle neuvostotaiteilijoiden delegaation vierailun yhteydessä kesällä 1926.[8]

Neuvosto-Venäjä lähetti Repinin luokse erilaisia valtuuskuntia, jotka lupasivat hänelle hyvää eläkettä ja asuntoa. Repin ei kuitenkaan taipunut. Tämän jälkeen neuvostoagentit alkoivat houkutella Ilja Repinin poikaa Juria palaamaan Venäjälle, jonne hän palasikin mutta ei jäänyt pidemmäksi aikaa[9].

Vuonna 1935 Ilja Repinin pojanpoika Dij Repin loikkasi salaa Neuvostoliittoon. Valpon postivakoiluraportista löytyi Josef Stalinille osoitettu kirje, jonka Juri Repin oli lähettänyt lokakuussa 1935 tiedustellen poikansa Dijin kohtaloa. Dijin kohtalo jäi pitkäksi ajaksi avoimeksi, kunnes Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen selvisi, että hänet oli teloitettu jo elokuussa 1935 salaliitosta neuvostohallitusta vastaan. Vuonna 1991 Dij rehabilitoitiin[9].

Ilja Repin itse vastusti bolševikkien valtaa ja heidän yrityksiään saada hänet palaamaan Neuvostoliittoon. Esimerkiksi vuonna 1928 hän sanoi Helsingin Sanomien haastattelussa hänelle lähetetyistä pyynnöistä: ”Olen aina vastannut näihin kirjeisiin, etten tunne sennimistä kaupunkia kuin Leningrad ja etten ikinä nykyisen järjestelmän vallitessa tule palaamaan Venäjälle.”

Hän pyysi toimittajalta: ”Kirjoittakaa kernaasti, kirjoittakaa lehteenne, että Ilja Repin täällä Kuokkalassa haukkuu bolshevikeja ryöväreiksi ja murhamiehiksi ja ettei hän ikinä aio muuttaa Neuvosto-Venäjälle..”[10]

Repin ja Suomi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Repin ihaili Suomea ja piti ”Gelsingforsia” (Helsingin venäläinen tsaarinaikainen nimitys) ”Pariisin kolkkana”. Hän tunsi useita suomalaisia taiteilijoita, muun muassa Albert Edelfeltin jo ennen muuttoaan Kuokkalaan. Lokakuussa 1919 Repin lahjoitti Suomen Taideyhdistykselle kokoelmastaan 23 venäläisten taiteilijoiden työtä ja seitsemän omaa maalaustaan. Näin sai alkunsa Ateneumin Repin-kokoelma.[11] Myöhemmin 1960-luvulla Suomessa olevia Šuvalovin kokoelmaan kuuluvia Repinin maalauksia ja piirustuksia tarjottiin Ateneumin ostettaviksi, mutta museo torjui tarjouksen ilmoittamalla, että sillä oli jo riittävästi Repinin tuotantoa. Sen johdosta suurin osa tarjotuista teoksista päätyi Moskovaan Tretjakovin galleriaan.[12]

Vuonna 1920 Repin kutsuttiin Suomen Taideyhdistyksen kunniajäseneksi,[3] jonka kunniaksi Helsingissä Hotelli Seurahuoneen ravintolassa järjestettiin illallinen.[2] Sen jälkeen hän maalasi Akseli Gallen-Kallelan muotokuvan ja aloitti Suomen suurmiehiä -teoksen maalaamisen.[3]

Repin solmi lämpimiä suhteita useisiin suomalaisiin, ja hänen taiteensa on varsin tunnettua ja suosittua Suomessa. Maassa on järjestetty useita Repinin näyttelyitä, ja hänen teoksiaan on maassa melko runsaasti. Myös venäläis-suomalaista Repin-aiheista tutkimusyhteistyötä on harjoitettu.

Etsivä keskuspoliisin kiinnostus Repinistä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun Neuvosto-Venäjä valjasti Repinin osaksi propagandaansa ja Suomessa pelättiin kommunismin leviämistä itärajan yli, Etsivä keskuspoliisi kiinnostui Repinistä. Valtiollisen poliisin Repin-kansion julkisiksi tulleiden valvonta-asiakirjojen mukaan Repiniä ei suoranaisesti epäilty mistään, vaan tiedustelu suuntautui lähinnä siihen, onnistuisivatko neuvostohallituksen lähettämät houkuttelijat käännyttämään Repinin ja hänen perheenjäsenensä. Etsivän keskuspoliisin agentit muun muassa avasivat Repinille tullutta kirjepostia, ja taiteilijan luona käyneistä vieraista laadittiin perusteellisia raportteja. Raportti vuodelta 1926 kertoo Neuvostoliiton suunnitelmista myöntää Repinille kansantaiteilijan arvonimi, johon olisi kuulunut huomattava eläke (220–300 neuvostoruplaa eli noin 4 400–6 000 silloista Suomen markkaa kuussa) sekä Repinin vanhat talletukset Venäjän pankissa ja asunto. Tiedot oli saatu Repinin entisen oppilaan Isaak Brodskin Repinille lähettämästä kirjeestä.[9]

Ukrainalainen vai venäläinen?[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Asiaa tutkittessaan ukrainalaistoimittaja Anna Lodygina sai selville, että Repinin isä ja isoisä olivat kirkonkirjojen mukaan syntyneet nykyisen Ukrainan alueella. Tämän tiedon saatuaan Ateneumin taidemuseo muutti Ajan kysymys -näyttelyssä Repinin kansallisuustiedon ukrainalaiseksi.[13] Muutokseen vaikutti myös se, että muun muassa New Yorkin Metropolitan-taidemuseo ja Lontoon National Gallery ovat muuttaneet tietojaan taiteilijasta.[14]

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Volgan lautturit, 1870–1873.
    Volgan lautturit, 1870–1873.
  • Sadko, 1876.
    Sadko, 1876.
  • Modest Musorgski, 1881.
    Modest Musorgski, 1881.
  • Leo Tolstoi, 1887.
    Leo Tolstoi, 1887.
  • Bukee, 1892.
    Bukee, 1892.
  • 17. lokakuuta 1905, 1906–1911.
    17. lokakuuta 1905, 1906–1911.
  • Suomen suurmiehiä, 1922.
    Suomen suurmiehiä, 1922.

Näyttelyt Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilja Repinin taidetta on nähty Suomessa useissa venäläisen taiteen yhteisnäyttelyissä sekä seuraavissa yksityisnäyttelyissä:

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Mejias-Ojajärvi, Iliana: Venäjän maalaustaide. Ikoneista avantgarden kynnykselle. Helsinki: WSOY, 2006. ISBN 951-0-29968-5.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Paananen, Arja: Repinin Suomen-aikaa vähätellään Venäjällä - mutta miksi Suomi itse ei muista paremmin? Ilta-Sanomat. 1.4.2017.
  2. ↑ a b c Mejias-Ojajärvi, s. 105
  3. ↑ a b c d e f g Ilja Repin, Elämäkerta (näyttelyn Ilja Repin Taidetta Pietarin Venäläisestä museosta verkkonäyttely) Ilja Repin. 2006. Etelä-Karjalan taidemuseo. Viitattu 3.6.2013.
  4. ↑ Harris, Kimi: Lessons from History: Is Hay Just For Horses? The Nourishing Gourmet. 11.9.2009. Web Archive. Arkistoitu 14.9.2009. Viitattu 30.3.2023. (englanniksi)
  5. ↑ Morson, Gary Saul: Literature and history: theoretical problems and Russian case studies, s. 104-105. Stanford University Press, 1986. ISBN 0804713022.
  6. ↑ Ilja Repin, Penaty-huvila (näyttelyn Ilja Repin Taidetta Pietarin Venäläisestä museosta verkkonäyttely) Ilja Repin. 2006. Etelä-Karjalan taidemuseo. Viitattu 3.6.2013.
  7. ↑ Art Experts Inc. Artists, Ilya Repin: Art Experts Inc.. Arkistoitu 5.8.2010. Viitattu 4.12.2010. (englanniksi)
  8. ↑ Maria Karpenko, Jelena Kirillina, Galina Pribulskaja, Natalia Vatenina: Ilja Repin — Maalauksia, grafiikkaa, s. 242. Tammi, Helsinki & Aurora, Leningrad, 1984. ISBN 951-30-5800-X.
  9. ↑ a b c Paananen, Arja: Kamppailu Ilja Repinistä: Neuvostoliitto halusi kuuluisan taiteilijan takaisin Suomesta 1.4.2017. Ilta-Sanomat.
  10. ↑ Ilja Repin (jatk. 4:ltä siv.). Helsingin Sanomat, Viikkoliite, 23.12.1928.
  11. ↑ Helena Soini, Ilja Repin ja Suomi. Viitattu 4.6.2008.
  12. ↑ Mejias-Ojajärvi, s. 117.
  13. ↑ Annu Marjanen: Ateneum esittelee Repinin nyt ukrainalaisena – syynä on museon saama uusi tieto, kuraattori sanoo Suomenkuvalehti.fi. 23.1.2024. Viitattu 3.2.2024. (englanniksi)
  14. ↑ Pirkko Kotirinta: Kommentti | Ateneum päätti, että Ilja Repin on vastedes ukrainalainen, ei venäläinen – vastaavia päätöksiä on tehty muuallakin Helsingin Sanomat. 3.2.2024. Viitattu 3.2.2024.
  15. ↑ Taidenäyttelyt. Professori Ilja Repin. Helsingin Sanomat, 10.5.1931.
  16. ↑ E. R-r.: Ilja Repin -näyttely Strindbergillä. Helsingin Sanomat, 6.1.1935.
  17. ↑ Tuuli Reijonen: Ilja Repin ja Kuokkala. Helsingin Sanomat, 2.10.1966.
  18. ↑ Marja-Terttu Kivirinta: Ilja Repin, Venäjän tulkki ja rakastettu mestari. Helsingin Sanomat, 7.11.1980.
  19. ↑ Marja-Terttu Kivirinta: Kiistelty Repin-näyttely avattiin Retretissä. Helsingin Sanomat, 24.5.1995.
  20. ↑ Tämän näyttelyn saaminen kesti 25 vuotta: Volgan lautturit ja muut venäläisen Ilja Repinin merkkiteokset viimein Ateneumissa Yle Uutiset. Viitattu 21.3.2021.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Repin, Ilja: Mennyt aika läheinen. WSOY, 1970. ISBN 978-9510204658.
  • Ilja Repin 1844–1930. Taiteilijan syntymän 150-vuotisnäyttely. Juhlakirja. Retretti, 1995. ISBN 951-8977-13-5.
  • Colliander, Tito: Ilja Repin – ukrainalainen taiteilija. Helsinki: Tammi, 1977 (1. painos 1944). ISBN 951-30-4046-1.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansainväliset
Kansalliset
Tieteilijät
Taiteenala
Henkilöt
Muut
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Ilja_Repin&oldid=22318897”