Terijoki
| Terijoki | |
|---|---|
| Entinen kunta – luovutettu Neuvostoliitolle | |
 |
|
|
sijainti |
|
| Sijainti | |
| Lääni | Viipurin lääni |
| Maakunta | Karjalan historiallinen maakunta |
| Kihlakunta | Rajajoen kihlakunta |
| Kuntanumero | 843 |
| Perustettu | 1911 |
| – emäpitäjä | Kivennapa |
| Lakkautettu | 1948 (luovutettu Neuvostoliitolle 1944) |
| Pinta-ala | 122,42 km² [1] (12.3.1940) |
| – maa | 121,92 km² |
| – sisävesi | 0,50 km² |
| Väkiluku | 7 913 [2] (31.12.1939) |
| – väestötiheys | 64,9 as./km² |
_09.06.2018.jpg)
Terijoki on entinen Suomen kunta Karjalankannaksella luovutetussa Karjalassa. Nykyinen Terijoen kaupunki käsittää vain entisen kunnan keskustaajaman. Terijoki sijaitsee Suomenlahden rannalla noin 50 kilometriä Pietarin keskustasta luoteeseen. Jatkosodan tuloksena suuri osa terijokelaisista asettui Tuusulaan.
Terijoella asui aikoinaan runsaat kaksikymmentä eri kansallisuutta, jotka olivat uskonnoltaan katolilaisia, luterilaisia, ortodokseja, islamilaisia ja juutalaisia.
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Terijoen huvilayhdyskunta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Terijoen huvilayhdyskunta
Terijoki kuului Venäjän keisarikuntaan 1721–1812 osana Vanhaa Suomea ja sen jälkeen Suomen suuriruhtinaskuntaan 1812–1917 ja vuodet 1917–1940 itsenäiseen Suomeen. Terijoki on ollut suosittu lomakohde pietarilaisten keskuudessa jo vuodesta 1870, jolloin Pietarin–Viipurin rautatie valmistui, ja sinne kehittyi rikas pietarilaisten huvilayhdyskunta. 70 kilometriä pitkälle hiekkarannalle syntyi 1892 Terijoen vesihoitolaitos ja 1923 Terijoen merikylpylä. Itsenäistymisen jälkeen venäläisten vierailu tyrehtyi, mutta se korvautui suomalaisilla, kun hiekkarannoille tultiin lomalle kaukaakin sisämaasta.[4] Terijokea kutsuttiin "Suomen Rivieraksi".
Sisällissota ja toinen maailmansota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sisällissodan varsinaiset sotatoimet päättyivät Terijoen valtaukseen 24. huhtikuuta 1918. Heti taajaman valtauksen jälkeen valkoiset aloittivat järjestelmälliset häätötoimenpiteet venäläisväestöä kohtaan. Saksalaiset nimittivät Terijoen komendantiksi everstiluutnantti Georg Elfvengrenin, joka valitsi väliaikaiseksi poliisipäälliköksi kirjailija Mikko Uotisen. Valtausta seuranneina päivinä venäläisiä teloitettiin varovaisen arvion mukaan 100–150, mahdollisesti jopa yli 200 henkeä.[5] Terijoella ja naapurikunnissa on mahdollisesti teloitettu jopa yli 400 ihmistä.[6]
Neuvostoliitto valtasi Terijoen talvisodassa ja se luovutettiin Neuvostoliitolle Moskovan rauhassa 1940. 1. joulukuuta 1939 Terijoella perustettiin suomalaiskommunistien johtama nukkevaltio nimeltä Suomen Kansanvaltainen Tasavalta, jonka hallituksen puheenjohtajana ja ulkoasiainministerinä toimi Otto Wille Kuusinen. Kyseinen johtoelin tunnetaan paremmin nimellä Terijoen hallitus, ja sotien jälkeen Terijoki onkin pysynyt ihmisten mielissä nimenomaan tästä yhteydestä johtuen.
Terijoen väestö sijoitettiin jatkosodan jälkeen Tuusulaan Uudellemaalle. [7]
Hallintohistoria
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Terijoki erotettiin Kivennavasta itsenäiseksi kunnaksi 1911. Se kuului Rajajoen kihlakuntaan ja Viipurin lääniin. Aluksi kuntaan kuuluivat vain Terijoen ja Kellomäen kylät, myöhemmin aluetta laajennettiin sekä Kivennapaan että Uuteenkirkkoon kuuluneilla alueilla. Viimeisenä aluelaajennuksena oli Haukijärven valtionmaan liittäminen vuonna 1936.
Terijoki sai Neuvostoliitossa kaupunkistatuksen vuonna 1946 ja uuden venäläisen nimen Zelenogorsk 1948. Vuonna 1989 perustettiin Leningradin alueen Terijoen piiri, johon sisältyi rantapaikkakuntia Kuokkalasta alkaen länteen. Tämä piiri yhdistettiin Pietarin kaupungin Kurortin piiriin 1994. Terijoki sai piirin sisällä itsenäisen kaupungin statuksen 1997.lähde?
Nykyään Terijoen entisen kunnan alue kuuluu Pietarin kaupungin Kurortin piiriin, jossa sen alue jakaantuu Terijoen kaupungin sekä Kuokkalan, Kellomäen, Ollilan ja Tyrisevän kunnallishallintoalueiden kesken. Alueelle on noussut viime aikoina runsaasti venäläisten uusrikkaiden omakotitaloasutusta.
Kylät ja koulupiirit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Terijoen kyliä olivat Haapala, Kellomäki, Keskikylä (Rällälä), Koivikko, Kuokkala, Käkösenpää, Luutahäntä, Ollila, Ollinpää, Puhtula, Rajajoki, Tulokas ja Tyrisevä.
Lukuvuonna 1937–1938 kunta oli jaettu 10 koulupiiriin.[8]
Merkittäviä rakennuksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Luterilainen kirkko
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Terijoen kirkko
Arkkitehti Josef Stenbäckin suunnittelema Terijoen kirkko valmistui vuonna 1908. Toisen maailmansodan jälkeen kirkko muutettiin elokuvateatteriksi, jollaisena se toimi 1990-luvulle saakka. Tällöin kirkko luovutettiin takaisin alkuperäiseen käyttöönsä, nyt Inkerin kirkolle, joka aloitti rakennuksen kunnostustyöt vuonna 2000. Rakennus saneerattiin perusteellisesti, ja myös sodan jälkeen purettu kellotorni rakennettiin kunnostuksen aikana uudelleen. Korjaustöiden päärahoittajina olivat suomalaiset Hämeenlinnan rovastikunnan seurakunnat ja Järvenpään seurakunta. Järvenpää osallistui koska juuri sen alueelle oli sijoitettu entiset terijokelaiset vuonna 1940.[9]
Ortodoksinen kirkko
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Terijoen ortodoksinen kirkko
Terijoen vuonna 1914 valmistunut kolmealttarinen ortodoksinen kirkko oli Suomen suurin ortodoksinen kirkko. Pääalttari on pyhitetty Kazanin Jumalanäidin ikonille. Kirkon vihki arkkipiispa Sergij. Se ehti toimia kirkkona ensi vaiheessa neljännesvuosisadan, kunnes se jouduttiin hylkäämään joulukuussa 1939, kun paikkakunta evakuoitiin talvisodan hyökkäyksen tieltä. Kirkon kellotorni räjäytettiin nurin viime hetkellä ennen suomalaisten vetäytymistä, ettei se toimisi vihollisen tykistön tähystyspaikkana. Terijoen ortodoksinen kirkkoherra rovasti Mikael Orfinskij yhdessä seurakuntalaisten kanssa pelasti tuolloin huomattavan osan kirkon arvokkaasta esineistöstä. Evakuoitu seurakunta rakennutti sotien jälkeen itselleen Järvenpäähän puisen väliaikaiskirkon vuonna 1948.
Sodan jälkeen Neuvostoliitossa Terijoen vaurioitunutta ortodoksista kirkkoa käytettiin perunavarastona aina vuoteen 1977 asti, jolloin se luovutettiin Moskovan patriarkaatille. Korjaustyöt alkoivat heti ja kirkko saatiin hengelliseen käyttöön vuonna 1988.
Terijoen rautatieasema
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Terijoen alkuperäinen, vuonna 1870 valmistunut kaksikerroksinen puurakenteinen asema tehtiin lääninarkkitehti Carl Albert Edelfeltin piirustusten mukaan. Lopulliseen muotoonsa piirustukset viimeisteli Edelfeltin apulainen, myöhemmin Suomen rautatiearkkitehtuurin keskeisiin vaikuttajiin kuulunut Knut Nylander.[10][11]
_3.jpg)
Vuonna 1917 valmistuneen uuden kivirakenteisen Terijoen rautatieaseman suunnitteli rautatiehallituksen pääarkkitehti Bruno Granholm, joka kehitti suomalaista rautatiearkkitehtuuria 1890-luvulta 1920-luvulle ja piirsi eri puolille maata useita jugend- ja kansallisromanttisia asemarakennuksia. Joissakin yhteyksissä myös arkkitehti Knut Wasastjerna mainitaan tähän rakennukseen liittyen, mutta Granholm tunnetaan laajasti aseman pääsuunnittelijana.[11]
Muuta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]_(29025064180).jpg)
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Terijoki, laaja tietopaketti Terijoesta (Arkistoitu – Internet Archive) www.terijoki.fi
- Terijoki – Kuvia ja kuvauksia entisestä kotipitäjästä, ent. Terijoen kunnanhoitokunnan asettama toimikunta, 1951
- Tuokko Kaino, Rajalla rauhatonta, 2000
- Lisätietoa Terijoesta www.luovutettukarjala.fi
- Venäläissurmat Suomessa 1914–22. Osa 2.2. Sotatapahtumat 1918–22 (Arkistoitu – Internet Archive). Toim. Lars Westerlund. Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 3/2004.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Suomen tilastollinen vuosikirja 1940 (PDF) (sivut 2–3 ja taulukko 3. Suomesta Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liitolle Moskovan rauhassa maalisk. 12 p:nä 1940 luovutettujen alueiden sekä vuokra-alueen pinta-ala) Kansalliskirjaston julkaisuarkisto Doria: Tilastollinen päätoimisto. Viitattu 22.4.2013.
- ↑ Väestösuhteet vuonna 1939 (PDF) (Laskettu väkiluku seurakunnankirjojen ja siviilirekisterin mukaan, kunnittain) Suomen virallinen tilasto VI: Väestötilastoa 93. Kansalliskirjaston julkaisuarkisto Doria: Tilastollinen päätoimisto. Viitattu 22.4.2013.
- ↑ [1] (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Liisa Suvikumpu: Suomalaiset kylpylät – Kotimaisen kylpyläkulttuurin historiaa, s. 195–199. Kirjokansi 20. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2014. ISBN 978-952-222-239-8
- ↑ Venäläissurmat s.196
- ↑ Venäläissurmat s. 200
- ↑ Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1951, s. 129. Helsinki: Otava, 1950.
- ↑ Kansakoululaitos lukuvuonna 1937–38 (PDF) (Taulu XI: Maalaiskuntien kansakoulut lukuvuonna 1937–1938. Yleisiä tietoja kunnittain.) Kansalliskirjaston julkaisuarkisto Doria: Tilastollinen päätoimisto. Viitattu 2.11.2014.
- ↑ Hämeen sanomat 21.04.2008[vanhentunut linkki]
- ↑ Luukkonen ja kumpp.: Terijoen vanha asema. Finna. Teoksen verkkoversio Viitattu 29.9.2025.
- ↑ a b Koho, Kari: Pietarin rata ja Terijoen rautatieasemat 1870-1939. Terijoki-seura ry.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Terijoen historia Wikimedia Commonsissa
- Heikkilä Ritva: Terijoki. Kadotettu paratiisi. Kustannusosakeyhtiö Tammi, 2004. ISBN 951-31-3158-0
- Terijoki: kuvia ja kuvauksia entisestä kotipitäjästä, Martti Salokas, 1951
- Luovutetun Etelä-Karjalan pitäjät: Terijoki
- Terijoen historiaa 1910–40-luvulla, ks. Lähteenmäki Maria, Maailmojen rajalla. Kannaksen Rajamaa ja poliittiset murtumat 1911-1944. SKS. Helsinki 2009.
- Ernst Lampén : Terijoen viimeiset venäläiset, Helsingin Sanomat, 22.07.1934, nro 193, s. 19, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
| Amiraliteetti | .svg) | |
|---|---|---|
| Vasilinsaari | ||
| Viipuri | ||
| Kalinin | ||
| Kirov | ||
| Kolpina | ||
| Krasnogvardeiski | ||
| Kraassela | ||
| Kronstadt | ||
| Kurort | ||
| Moskova | ||
| Neva | ||
| Petrograd | ||
| Pietarhovi | ||
| Primorje | ||
| Puškin | ||
| Frunze | ||
| Pietarin keskusta | ||