Soanlahti

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Soanlahti
Lakkautettu kunta – luovutettu Neuvostoliitolle
Soanlahti location map.PNG

sijainti

Lääni Viipurin lääni
Maakunta Karjalan historiallinen maakunta
Kihlakunta Salmin kihlakunta
Perustettu 18851 Ruskealasta ja Impilahdesta
Lakkautettu 1948
(luovutettu Neuvostoliitolle 1944)
Pinta-ala 504,00 km²  [1]
(12.3.1940)
– maa 448,40 km²
– sisävesi 55,60 km²
Väkiluku 3 106  [2]
(31.12.1939)
väestötiheys 6,9 as./km²

1 Seurakunnan perustamisvuosi

Soanlahti on entinen Suomen kunta Raja-Karjalassa Laatokan Karjalan pohjoisosassa Viipurin läänissä Neuvostoliitolle 1944 luovutetulla alueella. Se kuului Salmin kihlakuntaan, Suojärven tuomiokuntaan, Korpiselän–Soanlahden käräjäkuntaan[3] ja nimismiespiiriin.[4] Pinta-ala oli 448,4 km² ja asukkaita 3 106 (1939).

Soanlahti oli Raja-Karjalan pitäjistä pienin. Se oli harvaan asuttua ja vain Jänisjärven rannalla oli mainittavaa maanviljelyä.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kivikauden aikaiset löydöt osoittavat, että Soanlahden alueella on ollut jo tuolloin asutusta.

1500-luvulla Soanlahti oli yksi Ilomantsin (Pogosta) kylistä. Soanlahti oli tuolloin varsin suuri kylä verrattuna alueen muihin kyliin. 1600-luvulla Pälkjärvestä muodostettiin oma seurakunta, johon kuuluivat myös Soanlahden muodostaneet kylät. Pitäjien verot kerättiin neljänneskunnittain, ja Soanlahti muodosti oman neljänneskuntansa. Oikeudenkäytöstä huolehti lähinnä kihlakunnanoikeus, joka istui Pälkjärven keskustassa. Kirkollisesti Soanlahti kuului tuolloin Pälkjärven ortodoksiseen seurakuntaan. Vuonna 1721 solmitun Uudenkaupungin rauhan raja jakoi Pälkjärven pitäjän kahtia niin, että Soanlahti jäi Venäjän puolelle, kun taas pääosa Pälkjärveä jäi Ruotsin puolelle rajaa. Raja katkaisi yhteyden Pälkjärveen ja Soanlahti liitettiin Ruskealaan. 1800-luvulla Soanlahti eriytyi vähitellen omaksi pitäjäkseen. Koska Ruskealan sijaitsi pitkien kulkuyhteyksien päässä Jänisjärven länsipuolella, oli Soanlahdella herännyt ajatus oman seurakunnan muodostamisesta. Olihan Leppälahden kappeli jo aikaisemmin siirretty Soanlahdelle. Myös Viipurin läänin kuvernööri ryhtyi ajamaan tätä asiaa. Kuvernöörin ehdotuksen mukaan Impilahden luterilainen seurakunta säilyisi ja siihen liitettäisiin Salmin luterilaiset. Soanlahden väestö oli anonut seurakunnallista itsenäisyyttä ja siihen oli suostuttava. Perustettavaan seurakuntaan liitettäisiin Suistamon luterilaiset ja Impilahden Niinisyrjän kylä. Lopullinen keisarillinen päätös seurakunnan perustamisesta annettiin 16.11.1885. Ensimmäinen kansakoulu perustettiin Soanlahdelle 1886. Seurakunnallinen itsenäistyminen merkitsi tuolloin myös kunnallista itsenäistymistä, joka tosin tapahtui vasta vuonna 1894. Vuoden 1895 kuntakokouksessa päädyttiin esittämään Soanlahden muodostamista omaksi käräjäkunnakseen. Jo edellisellä vuosikymmenellä oli muodostettu Korpiselän ja Soanlahden yhteinen nimismiespiiri. Soanlahden hallinnolliset tehtävät hoidettiin pitäjän perustamisen jälkeen kuntakokouksin, joihin saivat osallistua kaikki kuntalaiset, joilla oli äänioikeus. Kuntakokousten aikaa kesti vuoteen 1919, jolloin vaaleilla valittiin 15-jäseninen kunnanvaltuusto. Kunnan korkeimpana hallintoelimenä se päätti kunnan asioista. Soanlahden kunnan toiminta loppui 30.09.1948. Kunnan päättäjäistilaisuus järjestettiin Iisalmen kaupungin seurahuoneella 26.09.1948.

Soanlahden asukkaat sijoitettiin jatkosodan jälkeen Keski-Pohjanmaalle seuraaviin kuntiin: Haapajärvi, Haapavesi, Kärsämäki, Nivala, Pyhäjärvi Ol ja Ylivieska. [5]

Kaivostoiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jänisjärven rannalla oli Kintsinniemen dolomiitti-louhos, josta kiveä vietiin vuosikymmenet Värtsilän rautatehtaalle käytettäväksi rautamalmin sulatuksessa. Louhos työllisti useita kymmeniä miehiä. Toinen dolomiittikaivos oli Prolavaarassa, neljä kilometriä edellisestä kaakkoon. Dolomiittivarat ovat erittäin suuret, miljoonia kuutiometrejä. Lehtomäessä sijaitsi 1920-luvulla löydetty kaoliini-kaivos, jonka kaoliinia käytettiin Helsingissä posliinitehtaassa. Jänisjärven pieneltäselältä nostettiin järvimalmia vielä 1920-luvulla.

Vaakuna[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Soanlahdella ei ole virallista kuntavaakunaa.
Soanlahtelaisten seuran viirissä on aaltokoroinen, punainen alaosa, jossa hopeinen seitsenkielinen kannel sekä yläpuolella kuusikoroinen musta lakio hopeisessa kentässä. Tunnuksen on suunnitellut Bo Aurén 1977.
Helsinginseudun soanlahtelaisten seuran viirissä on sinisellä pohjalla aaltokoroinen hopeatyviö sekä liekkikoroinen hopealakio, joiden välissä on hopeinen juokseva jänis. Jänis ja tyviö viittaavat Jänisjärveen, lakio teollisuuteen. Tunnuksen on suunnitellut Jukka Suvisaari 1993.

Kylät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Harsuvaara, Havuvaara, Juttulampi, Kiekua, Koirivaara, Kuikka, Soanlahti (kirkonkylä)[4]

Kyliksi nimitettiin myös seuraavia kirkonkylän osia: Hartikanvaara, Laaja, Lehtomäki, Pohjoispää, Polvivaara, Prolavaara, Päätyy, Suvipää ja Ypäkkö[4]

Lukuvuonna 1937–1938 kunta oli jaettu 5 koulupiiriin.[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Malviniemi, Rauno (toim.): Soanlahti synnyinseutumme. Ylivieska: Soanlahti-seura, 1972.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Suomen tilastollinen vuosikirja 1940 (PDF) (sivut 2–3, taulukko 3. Suomesta Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liitolle Moskovan rauhassa maalisk. 12 p:nä 1940 luovutettujen alueiden sekä vuokra-alueen pinta-ala) Kansalliskirjaston julkaisuarkisto Doria: Tilastollinen päätoimisto. Viitattu 22.4.2013.
  2. Väestösuhteet vuonna 1939 (PDF) (Laskettu väkiluku seurakunnankirjojen ja siviilirekisterin mukaan, kunnittain) Suomen virallinen tilasto VI: Väestötilastoa 93. Kansalliskirjaston julkaisuarkisto Doria: Tilastollinen päätoimisto. Viitattu 22.4.2013.
  3. Iso tietosanakirja, osa 12, s. 973. Helsinki: Otava, 1937.
  4. a b c Rosberg, J. E. et al (toim.): Suomenmaa: maantieteellis-taloudellinen ja historiallinen tietokirja. 5. osa, Viipurin lääni, s. 384. Helsinki: Tietosanakirja-Osakeyhtiö, 1923.
  5. Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1951, s. 129. Otava 1950, Helsinki.
  6. Kansakoululaitos lukuvuonna 1937–38 (PDF) (Taulu XI: Maalaiskuntien kansakoulut lukuvuonna 1937–1938. Yleisiä tietoja kunnittain.) Kansalliskirjaston julkaisuarkisto Doria: Tilastollinen päätoimisto. Viitattu 2.11.2014.