Suistamo

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Suistamo
Lakkautettu kunta – luovutettu Neuvostoliitolle
Suistamo location map.PNG

sijainti

Lääni Viipurin lääni
Maakunta Karjalan historiallinen maakunta
Kihlakunta Salmin kihlakunta
Perustettu 1650 Sortavalan pitäjästä1
Lakkautettu 1948
(luovutettu Neuvostoliitolle 1944)
Pinta-ala 1 623,80 km²  [1]
(12.3.1940)
– maa 1 516,00 km²
– sisävesi 107,80 km²
Väkiluku 8 986  [2]
(31.12.1939)
väestötiheys 5,9 as./km²

1 Ortodoksisen seurakunnan perustamisvuosi

Suistamon epävirallinen perinnevaakuna.

Suistamo (ven. Суйстамо) on entinen Suomen kunta Raja-Karjalassa Laatokan Karjalan pohjoisosassa Neuvostoliitolle 1944 luovutetulla alueella. Pinta-ala oli 1 624 km² ja asukkaita henkikirjoituksen mukaan 8 141 (1939). Nykyään Suistamon alue kuuluu Karjalan tasavallan Suojärven piiriin.

Suistamon naapurikuntia olivat Korpiselkä pohjoisessa, Suojärvi idässä, Salmi kaakossa, Impilahti etelässä sekä Harlu, Ruskeala ja Soanlahti lännessä.

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pinta-alasta oli maata 1 516 ja vettä 108 neliökilometriä. Järviä tai lampia oli kuutisenkymmentä. Länsiosan vesistöt laskevat Jänisjärven kautta, keski- ja itäosien vedet Uuksun vesistöjä pitkin Laatokkaan. Maasto oli vaihtelevaa. Pitäjän keskeiset osat olivat 100-150 metrin korkeudessa merenpinnasta. Sen länsi- ja lounaispuolen viljelty, tiheämmin asuttu alue kuuluu Laatokan Karjalan vihreään vyöhykkeeseen, jossa kalkkikivipohjainen maaperä kasvattaa yli 500 tutkittua puu- ja kasvilajia. Metsäinen ja soinen itäosa muistuttaa enemmän Pohjois-Karjalaa.

Suistamon länsirajalla sijaitsi suuri Jänisjärvi. Se on muodostunut törmäyskraatteriin. Muita merkittäviä järviä entisen kunnan alueella ovat Suistamojärvi, Loimolanjärvi ja Uuksujärvi. Suistamon itäosien halki virtaava Kollaanjoki tuli maailmankuuluksi talvisodan aikaan, kun joen kohdalle vetäytynyt suomalainen puolustaja esti puna-armeijan etenemisen kolmen kuukauden ajan, sodan loppuun saakka.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruotsin ja Novgorodin välinen raja sovittiin 1323, jolloin Suistamo jäi rajan itäpuolelle. Suistamo-nimi esiintyy ensimmäisen kerran Vatjan viidenneksen kirjoissa vuodelta 1500, jolloin Suistamolla oli 44 taloutta. Stolbovan rauhassa 1617 siitä tuli Ruotsin voittomaata. Uudenkaupungin rauhassa 1721 alue siirtyi taas Venäjälle. Asutustiedot ovat puutteellisia pitkiltä ajanjaksoilta. Henkikirjoitusta vastaava selvitys tehtiin vuonna 1764, kun Suistamo siirrettiin Aleksanteri Nevskin luostarilta keisarillisen talouskomission alaisuuteen. Alueella oli silloin 19 kylää, joissa asui 1475 asukasta.

Vuonna 1812 yhdistettiin ns. Vanha Suomi Suistamo mukaan lukien Suomen alueeseen osana Venäjän suuriruhtinaskuntaa. Suomi itsenäistyi vuonna 1917, mutta talvisodan jälkeisen pakkorauhan seurauksena Suistamosta tuli vuonna 1940 osa Neuvostoliittoon kuuluvaa Karjalais-suomalaista sosialistista neuvostotasavaltaa. Talvisodan alettua jouduttiin väestö evakuoimaan nopeasti pitäjän itälaidan kylistä. Läntisimpien kylien loppuevakuointi tapahtui 15.3.1940 vasta rauhantulon jälkeen. Pääasiallisimpina evakuointialueina olivat Etelä-Pohjanmaa ja Savo.

Suistamon kirkonkylään sijoitettiin talvisodan aikana IV armeijakunnan esikunta. Se houkutteli osaltaan puna-armeijan ilmavoimia pommittamaan aluetta. Kun suomalaiset saivat Värtsilään uutta lentokalustoa, voitiin neuvostokoneiden lentoja ruveta häiritsemään. Koko seudun suurin ilmataistelu käytiin 13.2. 1940. Gladiatoreilla lentänyt Lentolaivue 26 pudotti sen aikana kahdeksan neuvostokonetta. Taistelussa putosi kuitenkin myös kaksi vapaaehtoisten tanskalaisten ohjaamaa suomalaiskonetta. Toinen tanskalainen kuoli.

Suomalaiset valtasivat alueensa takaisin kesällä 1941. Pitäjän alueen kovimmat taistelut käytiin 13.- 15.7. Jalovaarassa. Puna-armeija puolusti tiukasti kylää, koska sen nopea menetys olisi vaarantanut venäläisjoukkojen vetäytymisen Jänisjärven rantaa pitkin Soanlahdelta Suistamon kirkonkylän suuntaan. Taistelussa kaatui ainakin 24 suomalaista ja 110 venäläistä. Suistamo jouduttiin luovuttamaan uudelleen Neuvostoliitolle jatkosodan päätyttyä syyskuussa 1944 ja lopullisesti Pariisin rauhansopimuksessa helmikuussa 1947. Jatkosodan evakuoinnit tehtiin pääasiassa heinäkuun alkupuolella 1944. Viimeiset työvelvolliset sadonkorjaajat poistuivat vasta 21.9. Evakuointikuntina olivat Kauhava ja Lapua. Jonkun verran suistamolaisia jäi näille alueille. Väestön siirrot tapahtuivat kuitenkin edelleen pääasiassa Iisalmelle ja sen ympäristöön, Kiuruvedelle, Lapinlahdelle, Pielavedelle, Keiteleelle, Vieremälle ja Pohjois-Karjalaan. Myöhemmin on paljon suistamolaisia ja heidän jälkeläisiään muuttanut oma-aloitteisesti pääkaupunkiseudulle.

Alue määriteltiin Neuvostoliiton rajavyöhykkeeksi, jonne pääsy oli kielletty ulkomaalaisilta aina 1990-luvun vaihteeseen saakka. Kirkonkylän sijasta keskuspaikaksi muodostui Leppäsyrjä, jonne perustettiin suuri karjasovhoosi. Suojärven piiriin liitetty Suistamo on nykyisin osa Venäjään kuuluvaa Karjalan tasavaltaa. Neuvostoliitto asutti sen kylät, mutta 1960-luvun maatalousuudistuksessa pääosa niistä todettiin perspektiivittömiksi ja hävitettiin. Seudusta tuli puunjalostusteollisuuden raaka-ainealuetta. Asutusta jätettiin pitäjän eteläosien kyliin Petroskoihin johtavien rauta- ja maanteiden varsille.

Kylät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1.1.1937 tehdyn henkikirjoituksenlähde tarkemmin? mukaan Suistamolla asui 8122 henkilöä (1.1.1939 ainoastaan 19 enemmän). Neliökilometriä kohti tuli vain 5,6 asukasta. Eri kylien asukasluku oli seuraava: Ahvenlampi 392, Alattu 503, Haapaselkä 27, Hutjakka 48, Ihatsu 46, Jalovaara 465, Koitonselkä 621, Kontuvaara 329, Laitioinen 233, Leppäsyrjä 649, Loimola 885, Muuanto 271, Petäjäselkä 113, Pyörittäjä 316, Piensarka 285, Suursarka 370, Shemeikka 44, Suistamo kk. 1196, Teronvaara 31, Ulmalahti 119, Uuksu 154, Uuksujärvi 592, Äimäjärvi 127. Kirkon tiloilla asui lisäksi 11 ja valtion metsissä 272 henkilöä.

Epävirallisina kylinä, joiden asukasluku sisältyy em. kylien lukuihin, mainitaan Maisula, Roikonkoski, Hovinaho, Pulkala, Vaaherselkä, Pollampi, Suurijärvi, Saariselkä ja Vaaherjoki.

Väestö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraavassa kuvaajassa on esitetty Suistamon väestönkehitys kymmenen vuoden välein vuosina 1880–1940.

Suistamon väestönkehitys 1880–1940
Vuosi Asukkaita
1880
  
5 185
1890
  
7 371
1900
  
6 435
1910
  
7 528
1920
  
6 735
1930
  
8 435
1940
  
8 264
Lähde: Tilastokeskus.[3]

Elinkeinot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maa- ja metsätalous tarjosivat väestölle toimeentulon. Isojaon jälkeen voitiin maita lunastaa perintötiloiksi 1800-luvun lopussa. Vuonna 1938 oli kunnassa 1 025 viljelmää.lähde? Tilojen keskikoko oli liki 50 hehtaaria. Pitäjän 4300 hehtaarin peltoalasta oli hieman yli puolet heinällä. Navetoissa oli 2 320 lehmää.lähde? Leppäsyrjän meijeri vastaanotti maitoa 954 000 kg eli enemmän kuin mikään muu meijeri Salmin kihlakunnassa.lähde?

Tärkein teollisuuslaitos kunnan alueella oli VR:n saha Roikonkoskella. Sen tuotanto käsitti vuosittain 9 400-28 000 kuutiometriä sahatavaraa ja jopa 20 000 hehtolitraa hiiliä höyryvetureille.lähde? Sahausta harjoitettiin myös Loimolassa. Pitäjässä oli useita pieniä myllyjä ja niiden yhteydessä sirkkeleitä ja pärehöyliä. Metsätyöt ja uitot työllistivät pientilallisia ja tilattomia. Vuonna 1938 toimi kunnassa 43 kauppaa.lähde? Neljännes niistä oli osuuskauppoja. Suutareita, räätäleitä ja seppiä oli jokseenkin joka kylässä.

Seurakunnat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suistamon kirkko ennen sotia.
Suistamon kirkko vuonna 2009.

Vuonna 1500 Suistamo kuului Sortavalan pogostaan. Vuoden 1598 verokirjan mukaan Suistamosta oli muodostettu Sortavalan pogostan kappelikunta. 1700-luvun lopussa siitä tehtiin itsenäinen seurakunta. Tähän seurakuntaan kuuluivat myös Soanlahden ortodoksit. Suistamon luterilaiset kuuluivat puolestaan Soanlahden evankelisluterilaiseen seurakuntaan. Ortodoksienemmistö supistui 1900-luvulla, kun pitäjän etelälaitaan tuli rautatie, joka toi mukanaan teollisuutta ja uutta väestöä muualta. Vuonna 1937 henkikirjoitetusta Suistamon väestöstä oli ortodokseja 62,8 %.lähde?

Koulut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansansivistystoiminta alkoi kirkon piirissä. Kirkonkylässä tapahtui jonkinlaista opetusta jo vuodesta 1846 alkaen. Kunnallinen kansakoulu aloitti toimintansa kirkonkylässä ja Leppäsyrjässä 1886. Vuosisadan vaihteen kahta puolta perustettiin kansakouluja useimpiin kyliin. Vuonna 1938 oli kunta jaettu 18 koulupiiriin. Niissä toimi 13 yläkansakoulua, kolme supistettua ja 15 alakansakoulua. Opettajia oli 38. Vuonna 1918 kirkonkylä sai alakansakouluseminaarin, jossa ehti opiskella sotaan mennessä 914 oppilasta. Toisena merkittävänä koulutuspaikkana oli Leppäsyrjässä sijainnut maamies- ja kotitalouskoulu, joka muutettiin pienviljelijäkouluksi. Juuri ennen talvisotaa valmistui Uuksujärven Nujakkasaareen partiojohtajaopisto. Loimolaan rakennettiin metsäkoulu, jota ei ehditty kuitenkaan hyödyntää.

Lukuvuonna 1937–1938 kunta oli jaettu 17 koulupiiriin.[4]

Kulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1800-luvun loppupuolella ja 1900-luvun alussa Suistamo tunnettiin erityisesti runonlaulajistaan, itkuvirsien esittäjistään, kanteleen soittajistaan ja metsämiehistään. Alueelle tehtiin runonkeruu- ja karhunkaatomatkoja. Alpo Sailo käytti tunnettua runonlaulajaa Pedri Shemeikkaa mallinaan muotoillessaan Sortavalaan Runonlaulajapatsaan. Karjalan äidin maineen saavutti Sotikaisten sukuun kuulunut Matjoi Plattonen itkuvirsillään. Myös laajasti tunnettu ja Kalevalaseuran arvostama runonlaulaja Matrona Kyyrönen syntyi Suistamossa marraskuussa vuonna 1843, mutta hän eli suurimman osan elämästään Impilahdella.[5] Nuori musiikkimies Armas Launis äänitti vuonna 1905 vaharullille Iivana Onoilan ja Pedri Shemeikan muisteloita. Ne ovat Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran äänitearkistossa.

Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen laatiman kartan mukaan Suistamon läntisimmissä kylissä puhuttiin Suomen kielen ns. karjalaismurteiden kaakkoismurteita eli Etelä-Karjalan murteita. Itäosissa puhuttiin Karjalan kielen murteisiin kuuluvaa eteläkarjalaa eli etelämurteita kuten Suojärvelläkin. Kaakkoinen rajanaapuri Salmi kuului jo aunukselaismurteiden (livvi) piiriin.

Muuta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suistamon perinnevaakunan on suunnitellut graafikko Jukka Suvisaari vuonna 1993.

Suistamo-tietoutta tallentaa Suistamon Perinneseura ry.

Paikkakunnan mukaan on nimetty Suistamon Sähkö -niminen elektronista kansanmusiikkia esittävä orkesteri. [6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suistamon perinneseuran julkaisemia Suistamoon liittyviä kirjoja (käytetty lähteenä):

  • Evakkoreppu, Aulis Blinnikka (2003),
  • Hyvästi Suistamo. Muistojen kylistä evakkotielle, toim. Aune Kalkkinen (1995),
  • Muistojen Suistamo kuvina - Elämää ennen evakkoaikaa, Aulis Blinnikka ja Asko Simanainen (2011),
  • Muistoissa kylät elävät. Suistamon Perinneseuran keräämiä muistikuvia ja tarinoita Suistamon kylistä ja niiden asukkaista, toim. Aune Kalkkinen (1993),
  • Perintönä kädentaidot, Seija Raitanen (2004),
  • Suistamo, Muistelmia ja kuvia kotiseudustamme toim. Väinö Nenonen, Mikael Rajamo (1955, näköispainos 2006),
  • Suistamolaisten joulukuu 1939, toim. Aulis Blinnikka (1999),
  • Suistamolaisuus elää - Suistamon Perinneseuran vuosikymmenet, toim. Aulis Blinnikka (2001).

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Suomen tilastollinen vuosikirja 1940 (PDF) (sivut 2–3, taulukko 3. Suomesta Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liitolle Moskovan rauhassa maalisk. 12 p:nä 1940 luovutettujen alueiden sekä vuokra-alueen pinta-ala) Kansalliskirjaston julkaisuarkisto Doria: Tilastollinen päätoimisto. Viitattu 22.4.2013.
  2. Väestösuhteet vuonna 1939 (PDF) (Laskettu väkiluku seurakunnankirjojen ja siviilirekisterin mukaan, kunnittain) Suomen virallinen tilasto VI: Väestötilastoa 93. Kansalliskirjaston julkaisuarkisto Doria: Tilastollinen päätoimisto. Viitattu 22.4.2013.
  3. Väestön elinkeino: Väestö elinkeinon mukaan kunnittain vuosina 1880–1975 (PDF) 1979. Tilastokeskus. Viitattu 7.6.2014.
  4. Kansakoululaitos lukuvuonna 1937–38 (PDF) (Taulu XI: Maalaiskuntien kansakoulut lukuvuonna 1937–1938. Yleisiä tietoja kunnittain.) Kansalliskirjaston julkaisuarkisto Doria: Tilastollinen päätoimisto. Viitattu 2.11.2014.
  5. Matrona Simeonintytär Kyyrönen geni_family_tree. Viitattu 28.5.2017. (englanniksi)
  6. http://www.suistamonsahko.fi/

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Tapio Hämynen: Liikkeellä leivän tähden - Raja-Karjalan väestö ja sen toimeentulo 1880-1940, Suomen Historiallinen Seura 1993. (Suistamon talouselämään liittyviä keskeisiä tietoja)
  • Kollaa kestää, Erkki Palolampi, WSOY (1940)
  • Suistamolaisia sananparsia, toim. Helmi Virtaranta, SKS (1982)
  • Suistamon nimismiehen sotamuistelmat, Simo Härkönen, Pääkaupungin Suistamolaiset r.y. (1984)
  • Suistamon sankarivainajat 1939-44, Lauri Leikkonen, Suistamon Pitäjäseura r.y. (1956)
  • Suistamon seurakunnan historia, M. Rajamo, Suistamon seurakunta (1944)
  • Tolvajärveltä Kollaanjoelle, Lauri Leikkonen, WSOY (1942)
  • Tälleh siel elettih, toim. Aune Kalkkinen, Karjalaisen kulttuurin edistämissäätiö (1987).