Raja-Karjala
Raja-Karjala tarkoittaa historiallisesti Suomeen kuuluneen Laatokan Karjalan itäosia, johon kuuluivat Viipurin läänin Salmin kihlakunnan Impilahden, Suistamon, Soanlahden, Salmin, Suojärven ja Korpiselän kunnat, minkä lisäksi alueeseen luetaan usein myös samaan kulttuuri- ja kielialueeseen kuuluneet Ilomantsin kunnan itäosat, jotka olivat hallinnollisesti osa Pohjois-Karjalaa. Valtaosa asujaimistosta oli talvisotaan asti karjalankielisiä ortodokseja.[1][2][3]
Raja-Karjalan alueeseen liittyi kiinteästi sen länsipuolella sijaitseva Sortavalan kaupunki, joka oli etenkin 1800- ja 1900-luvulla seudun taloudellinen ja kirkollinen keskus. Raja-Karjalan kulttuuri oli omaleimaista, ja kieleen sekä kulttuuriin tuli venäläisvaikutusta uskonnon sekä kulttuurivaihdon välityksellä.[1] Nykyisin luovutettuun Karjalaan kuuluva Raja-Karjalan alue on osa Venäjän Karjalan tasavallan Suojärven ja Pitkärannan piirejä.
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Raja-Karjala oli alkujaan samaa kulttuurialuetta Venäjän-puoleisen Aunuksen Karjalan kanssa ja jäi vuoden 1323 Pähkinäsaaren rauhasa osaksi Novgorodia ja itäistä kulttuuripiiriä. Merkittävä historiallinen tapahtuma oli vuonna 1617 solmittu Stolbovan rauha, jossa Venäjälle kuulunut Käkisalmen lääni, johon myös Raja-Karjala kuului, liitettiin Ruotsiin. Ortodoksisesta alueesta tuli nyt osa luterilaista, hallinnoltaan toisenlaista suurvaltaa, mikä tarkoitti rajakarjalaisille muun muassa raskaita veroja ja uskonnon harjoittamisen vaikeutumista. Karjalaisväestö reagoi uuteen tilanteeseen muuttamalla suurin joukoin rajan yli Aunukseen ja Tverin alueelle. Tilalle tuli lännestä uusia asukkaita, suomenkielisiä luterilaisia, minkä seurauksena Käkisalmen läänin länsiosat suomalaistuivat.[1]
Ruotsi menetti Raja-Karjalan Uudenkaupungin rauhassa Venäjälle vuonna 1721, minkä jälkeen alueesta tuli osa Vanhaa Suomea. Vuonna 1812 alue liitettiin muun Vanhan Suomen mukana Suomen suuriruhtinaskuntaan ja alue tuli osalliseksi koko maata koskeneesta suomalaistumiskehityksestä. Myös venäjän kieltä käytettiin paljon, ja sen ja suomen välinen kilpailu kääntyi suomen voitoksi Suomen itsenäistyttyä. Ortodoksisen kirkon lisäksi perhesuhteet ja kaupankäynti toivat yhteyksiä itään Aunukseen, mutta tämä päättyi, kun aiemmin avoin Raja-Karjalan ja Venäjän Karjalan välinen raja sulkeutui vuonna 1918.[1]
Vuonna 1940 Suomi luovutti alueen miltei kokonaan Neuvostoliitolle talvisodan päättäneessä Moskovan rauhansopimuksessa, mukaan lukien alueita, joita Neuvostoliitto ei ollut missään vaiheessa kyennyt valloittaman sotatoimin, ja asukkaat evakuoitiin muualle Suomeen. Jatkosodan alussa vuonna 1941 suomalaisjoukot valtasivat alueen takaisin ja väestö palasi koteihinsa, mutta alueelta jouduttiin vetäytymään uudelleen kesällä 1944.[4] Karjalaiset joutuivat uudelleen evakkoon, ja heidät asutettiin pääasiassa Pohjois-Karjalaan ja Pohjois-Savoon sekä Kainuun eteläosaan, salmilaisia myös Oulun seudulle.[5] Nykyisin rajakarjalaisten jälkeläiset asuvat hajallaan eri puolilla Suomea,[1] ja nyky-Suomeen entisistä Raja-Karjalan pitäjistä kuuluu ainoastaan niin kutsuttu "Tynkä-Korpiselkä", joka on ollut vuodesta 2005 eteenpäin osa Joensuun kaupunkia.[6] Entisen Raja-Karjalan alueelle muutti pääasiassa venäläisiä, mutta jonkin verran myös karjalaisia ja muita kansallisuuksia.
Raja-Karjalasta evakuoitu väestö kuului suurelta osin Suomen karjalankieliseen vähemmistöön, josta heidän jälkeläisensä muodostavat edelleen enemmistön.
Väestö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Raja-Karjala oli historiallisesti monikielistä ja -kulttuurista aluetta, jossa karjalan ja suomen lisäksi käytettiin venäjää ja ruotsia sekä ortodoksisissa kirkonmenoissa kirkkoslaavia. Erityisen monikielisiä ympäristöjä olivat teollistunut Impilahden Pitkärannan alue, johon elinkeinot olivat tuoneet jo 1800-luvulla muiden muassa ranskalaisia, englantilaisia, puolalaisia ja venäläisiä virkailijoita, sekä kaupunkikeskus Sortavala, jonka käyttökielinä olivat pitkään rinnakkain suomi, ruotsi, venäjä ja saksa, minkä lisäksi osa kaupungissa asioineesta ympäröivän maaseudun väestöstä puhui karjalaa. Monikielistä Pitkärantaa kutsuttiinkin toisinaan 1800-luvun lopulla Viipurin tavoin "Suomen Babyloniaksi".[1]
Karjalan kielen puhujia on arvioitu olleen Raja-Karjalassa 1930-luvulla noin 35 000−40 000 tai jopa enemmän. Raja-Karjalassa puhuttiin kahta eri karjalan kielen päämurretta: Salmissa ja paikoin Suojärvellä, Impilahdella ja Suistamolla livviä eli aunuksenkarjalaa, Ilomantsissa, Korpiselässä, muualla Suistamolla ja Suojärvellä sekä paikoin Impilahdella taas eteläkarjalan rajakarjalaisia alamurteita, joista monet edustavat siirtymisvyöhykettä livvin ja eteläkarjalan välillä[7]. Myöskään karjalan kielen ja suomen kielen puhuma-alueiden raja ei Raja-Karjalassa ollut jyrkkä, vaan kielet limittyivät keskenään monissa kylissä. 1800-luvulla yhteiskunnan suomalaistumiskehitys ja suomen kielen yleistyvä käyttö toivat Raja-Karjalan kielimaisemaan murteen lisäksi myös suomen kirjakielen, ja alueen karjalankielisten kosketukset suomen kieleen lisääntyivät etenkin Raja-Karjalan länsiosissa. Myös koodinvaihto suomen ja karjalan välillä oli yleistä, ja monissa läntisissä kylissä lähes kaikki osasivat molempia kieliä.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f g Monikielinen Raja-Karjala erepo.uef.fi. Viitattu 27.11.2025.
- ↑ Raja-Karjala Laatokan Karjalassa soanlahti.fi. Viitattu 27.11.2025.
- ↑ Karjala-nimiset alueet Suomessa ja Venäjällä kielitoimistonohjepankki.fi. Viitattu 27.11.2025.
- ↑ Luovutetun Karjalan historia luovutettukarjala.fi. Viitattu 27.11.2025.
- ↑ Karjalaisten sijoittuminen luovutettukarjala.fi. Viitattu 27.11.2025.
- ↑ Tynkä-Korpiselkä korpiselka.fi. Viitattu 27.11.2025.
- ↑ Raja-Karjalan murteet ja raja-alueiden kielimuotojen nimitykset journal.fi. Viitattu 27.11.2025.
