Suomen puolustusvoimat

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee Suomen puolustusvoimia. Yleisemmin puolustusvoimia käsittelee artikkeli asevoimat.
Puolustusvoimat
Suomen Puolustusvoimien tornileijona.svg
Toiminnassa 1918 alkaen
Valtio Suomi
Rooli asevoimat
Koko 30 500 (tällä hetkellä palveluksessa)[1]
230 000 (sodan ajan vahvuus)[2]
900 000 (reservi)[3]
Marssi Porilaisten marssi
Vuosipäivät 4. kesäkuuta
Komentajat
Nykyinen komentaja kenraali
Jarmo Lindberg
Suomen postilaitos julkaisu vuonna 1968 postimerkin, joka kuvasi Suomen sen hetkisiä puolustusvoimia osana kolmimerkkistä sarjaa.

Puolustusvoimat (ruots. Försvarsmakten) on Suomen asevoimat, jonka tärkein tehtävä on Suomen sotilaallinen puolustaminen. Tämän lisäksi puolustusvoimien tehtävä on tukea muita viranomaisia yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamisessa sekä osallistua kansainväliseen kriisinhallintaan. Tehtävämääritys perustuu vuoden 2008 alussa voimaan tulleeseen lakiin.[4]

Puolustusvoimien ylipäällikkönä[5] toimii tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja puolustusvoimain komentajana vuodesta 2014 alkaen kenraali Jarmo Lindberg.[6]

Puolustusvoimat jakautuu kolmeen puolustushaaraan: Maavoimat, Ilmavoimat ja Merivoimat, joka koostuu laivastosta ja rannikkojoukoista

Sisäasiainministeriön alainen rajavartiolaitos ei kuulu puolustusvoimiin, mutta sen henkilöstö ja materiaali voidaan erillisellä päätöksellä liittää puolustusvoimiin konfliktin uhatessa.[7]

Puolustusvoimat ylläpitää kaikissa oloissa sotilaallista valmiutta ja kehittää sitä. Normaalioloissa puolustusvoimien keskeisimpänä tehtävänä on suorituskykyjen kehittäminen ja ylläpito, joka käsittää asejärjestelmien ja muiden suorituskykyjen suunnittelun, hankinnan, ylläpidon ja poiston sekä näitä käyttävien joukkojen tuottamisen.[8](s. 57 ja luku C.1.2) Tuotetuista joukoista valtaosa, 96 %, koostuu asevelvollisista reserviläisistä[9] Ilmavoimien ja merivoimien keskeisimpänä tehtävänä on kuitenkin myös rauhan aikana aluevalvonta ja mahdollisten alueloukkausten torjunta.[10][11]

Puolustusvoimat perustuu Suomessa kaaderijärjestelmään, jossa vain osa sotilashenkilöstöstä on palkattua kantahenkilökuntaa ja suurimman osan sodanajan kokoonpanosta muodostavat reserviläiset. Sen rauhanajan vahvuus on 12 000 henkeä, josta noin kolmasosa on siviilejä tai siviilikoulutuksen saaneita.[1] Varusmiehiä puolustusvoimat kouluttaa vuosittain 21 000.[1] Puolustusvoimien kehittäminen perustuu ensi sijassa lähialueilla olevan sotilaallisen kapasiteetin arviointiin, siitä johdettuihin sotilaallisiin uhkakuviin ja mahdollisiin muihin sotilaallisiin uhkiin. Nykyinen sodan ajan vahvuus on 230 000 sotilasta.[12]

Vuonna 2014 puolustusvoimien toimintamenot ja materiaalihankinnat olivat yhteensä noin 2,3 miljardia euroa. Vuodelle 2015 vastaavien menojen arvio on myös noin 2,3 miljardia euroa.[1]

Puolustusvoimista käytetään joskus myös nimeä Suomen armeija (lyhenne SA[13]) ja yleisnimitystä armeija tai sotaväki.[14][15]

Tehtävät ja toimivaltuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puolustusvoimista on säädetty lailla puolustusvoimista (551/2007), joka astui voimaan 1. tammikuuta 2008 korvaten aiemman, 1970-luvulta peräisin olevan samannimisen lain. Uuden lain mukaan puolustusvoimien tehtävänä on[16](2§)

  • Suomen sotilaallinen puolustaminen, johon kuuluu:
  1. maa-alueen, vesialueen ja ilmatilan valvominen sekä alueellisen koskemattomuuden turvaaminen
  2. kansan elinmahdollisuuksien, perusoikeuksien ja valtiojohdon toimintavapauden turvaaminen ja laillisen yhteiskuntajärjestyksen puolustaminen
  3. sotilaskoulutuksen antaminen ja vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen ohjaaminen sekä maanpuolustustahdon edistäminen
  • muiden viranomaisten tukeminen, johon kuuluu:
  1. virka-apu yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämiseksi, terrorismirikosten estämiseksi ja keskeyttämiseksi sekä muuksi yhteiskunnan turvaamiseksi
  2. pelastustoimintaan osallistuminen antamalla käytettäväksi pelastustoimintaan tarvittavaa kalustoa, henkilöstöä ja asiantuntijapalveluja
  3. osallistuminen avun antamiseen toiselle valtiolle terrori-iskun, luonnononnettomuuden, suuronnettomuuden tai muun vastaavan tapahtuman johdosta sekä
  • osallistuminen kansainväliseen sotilaalliseen kriisinhallintaan.

Puolustusvoimien tärkein toimivaltuus on valtuutus käyttää sotilaallista voimaa. Lakiteksti muotoilee tämän tehtävän seuraavasti:

Puolustusvoimat turvaa Suomen aluetta, kansan elinmahdollisuuksia ja valtiojohdon toimintavapautta sekä puolustaa laillista yhteiskuntajärjestystä tarvittaessa sotilaallisin voimakeinoin aseellisen hyökkäyksen tai sitä vastaavan ulkoisen uhan kohdistuessa Suomeen. Sotilaallisten voimakeinojen tulee olla sopusoinnussa Suomea sitovien kansainvälisten velvoitteiden kanssa. Sotilaallisilla voimakeinoilla tarkoitetaan sotilaan henkilökohtaisen aseen ja sitä voimakkaampaa asevoiman käyttöä.[16](4§)

Tehtäviensä toteuttamiseksi puolustusvoimilla on myös muita toimivaltuuksia, joista on säädetty suuressa määrässä erityislakeja. Tärkeimmät toimivaltuussäädökset ovat aluevalvontalaissa ja sotilaskurinpidosta ja rikostorjunnasta puolustusvoimissa annetussa laissa (255/2014). Edellinen laki antaa Puolustusvoimille oikeuden valvoa ilma- sekä vesirajoja ja ottaa kiinni tarvittaessa rajaa loukkaavat alukset ja henkilöt. Se mahdollistaa myös tiettyjen salaisten kohteiden suojaamisen.[17] Sotilaskurinpidosta ja rikostorjunnasta annettu laki puolestaan antaa puolustusvoimille oikeuden tutkia itse asevelvollisten ja ammattisotilaiden tekemät sotilasrikokset, minkä jälkeen syyllisiä voidaan rangaista joko kurinpito- tai tuomioistuinmenettelyssä.[18]

Organisaatio ja puolustushaarat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2015 alusta puolustusvoimien rauhan ajan organisaatio koostuu Pääesikunnasta ja sen alaisesta viidestä laitoksesta, maa-, meri- ja ilmavoimista sekä Maanpuolustuskorkeakoulusta.[19] Pääesikunnan alaiset laitokset ovat Puolustusvoimien johtamisjärjestelmäkeskus, Puolustusvoimien palvelukeskus, Puolustusvoimien tiedustelulaitos, Puolustusvoimien tutkimuslaitos ja Puolustusvoimien logistiikkalaitos.[20]

  • Suomen Maavoimien tunnus.svg Maavoimat muodostaa pääosan puolustusvoimien sodanajan vahvuudesta. Maavoimiin kuuluu jalkaväki-, tykistö-, ilmatorjunta-, pioneeri-, viesti-, huolto- ja erikoisjoukkoja. Maavoimien rungon muodostaa jalkaväki.[21]
  • Suomen Ilmavoimien tunnus.svg Ilmavoimat koostuu viidestä joukko-osastosta: Lapin, Karjalan ja Satakunnan lennostosta, ilmasotakoulusta ja esikunnasta.[22]
  • Suomen Merivoimien tunnus.svg Merivoimat puolustaa Suomea kolmen päätehtävänsä avulla: merialueiden valvonta ja alueloukkauksien torjuminen, meriyhteyksien turvaaminen sekä merellisten hyökkäysten torjunta.[23]

Johtaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puolustusvoimien rakenne
Suomen Maavoimien tunnus.svg maavoimat
aluetoimisto
Suomen Ilmavoimien tunnus.svg ilmavoimat
Suomen Merivoimien tunnus.svg merivoimat
puolustusvoimien joukot
joukko-osasto
joukkoyksikkö
perusyksikkö

Ylin johto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puolustusvoimien ylipäällikkö on tasavallan presidentti, joka päättää[16](31§)

  • valtakunnan sotilaallisen puolustuksen keskeisistä perusteista
  • sotilaallisen puolustusvalmiuden merkittävistä muutoksista
  • sotilaallisen puolustuksen toteuttamisen periaatteista sekä
  • muista puolustusvoimien sotilaallista toimintaa ja sotilaallista järjestystä koskevista laajakantoisista tai periaatteellisesti merkittävistä sotilaskäskyasioista.

Tasavallan presidentti tekee päätöksensä pääasiassa puolustusvoimien komentajan esittelystä, mutta Suomen puolustusministerillä on aina oikeus olla läsnä tasavallan presidentin antaessa sotilaskäskyä. Tietyissä taloudellisesti merkittävissä asioissa, jotka kuuluvat puolustusministeriön päätäntävaltaan, esittelijänä toimii puolustusministeri. Tällöin puolustusvoimain komentajalla on oikeus olla läsnä ja esittää näkemyksensä. Halutessaan presidentti voi viedä sotilaskäskyasian esiteltäväksi valtioneuvoston yleisistuntoon, jolloin hän tekee päätöksensä hallituksen ratkaisuehdotuksesta. Presidentillä on aina oikeus ottaa käsiteltäväkseen mikä tahansa sotilaskäskyasia.[16](31§)

Puolustusministeri päättää varuskuntien ja joukko-osastojen perustamisesta ja lakkauttamisesta sekä muista vastaavasti yhteiskunnallisesti merkittävistä asioista. Kaikki muut sotilaskäskyasiat kuuluvat puolustusvoimien komentajan tai hänen alaistensa päätösvaltaan. Sotilaskäskyasioissa tehdyistä päätöksistä ei voi valittaa.[16](29§)

Puolustysvoimia johtaa puolustusvoimain komentaja[16](25§), jonka alaisena ovat puolustushaarakomentajat sekä pääesikunnan päällikkö.[24]

Paikallishallinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puolustusvoimien varsinainen sotilaallinen voima on rauhan aikana jaettu joukko-osastoihin, jotka ovat maavoimien, ilmavoimien tai merivoimien alaisia. Joukko-osastot ovat yhtymiä, jotka kouluttavat rauhan aikana varusmiehiä ja valmistelevat yhteistoiminta-alueensa puolustusta. Sodan aikana ne perustavat tärkeimmät sodan ajan joukot.[16](28 §)[25]

Puolustusvoimien aluehallinnosta vastaavat maavoimien esikunta ja sen alaisuudessa toimivat joukko-osastot sekä niiden alaiset aluetoimistot. Aluetoimistot palvelevat vastuukuntiensa kutsuntaikäisiä ja reserviläisiä asevelvollisuusasioissa. Aluetoimistot ovat[26]:

  • Uudenmaan aluetoimisto, jonka toimialue on Uudenmaan maakunta. Aluetoimisto sijaitsee Helsingissä.
  • Lounais-Suomen aluetoimisto, jonka toimialue on Satakunnan, Varsinais-Suomen ja Ahvenanmaan maakunnat. Aluetoimisto sijaitsee Turussa.
  • Pirkanmaan aluetoimisto, jonka toimialue on Pirkanmaan maakunta. Aluetoimisto sijaitsee Tampereella.
  • Hämeen aluetoimisto, jonka toimialue on Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen maakunnat. Aluetoimisto sijaitsee Lahdessa.
  • Keski-Suomen aluetoimisto, jonka toimialue on Keski-Suomen maakunta. Aluetoimisto sijaitsee Jyväskylässä.
  • Kaakkois-Suomen aluetoimisto, jonka toimialue on Etelä-Karjalan ja Kymenlaaksonmaakunnat. Aluetoimisto sijaitsee Kouvolassa.
  • Etelä-Savon aluetoimisto, jonka toimialue on Etelä-Savon maakunta. Aluetoimisto sijaitsee Mikkelissä.
  • Pohjois-Savon aluetoimisto, jonka toimialue on Pohjois-Savon maakunta. Aluetoimisto sijaitsee Kuopiossa.
  • Pohjois-Karjalan aluetoimisto, jonka toimialue on Pohjois-Karjalan maakunta. Aluetoimisto sijaitsee Joensuussa.
  • Pohjanmaan aluetoimisto, jonka toimialue on Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakunnat. Aluetoimisto sijaitsee Vaasassa.
  • Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun aluetoimisto, jonka toimialue on Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnat. Aluetoimisto sijaitsee Oulussa.
  • Lapin aluetoimisto, jonka toimialue on Lapin maakunta. Aluetoimisto sijaitsee Rovaniemellä.

Aluetoimistot hoitavat virallisen asioinnin, asevelvollisen ja puolustusvoimien välillä. Niiden tehtäviin kuuluu muun muassa kutsuntojen toteuttaminen, asevelvollisten neuvominen, reserviläisten asioiden hoitaminen ja naisten vapaaehtoista asepalvelusta koskevien asioiden käsittely.[27]

Aluetoimistot siirtyivät sotilasläänien alaisuudesta suurimpien maavoimien joukko-osastojen alaisuuteen 1.1.2015. Samalla otettiin käyttöön maavoimien joukko-osaston apulaiskomentajan virka. Apulaiskomentaja avustaa joukko-osaston komentajaa kasvaneen kokonaisuuden ja aluetoimistojen hallinnassa.[28]

Asevelvollisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomalaisia varusmiehiä antamassa sotilasvalaansa.
Pääartikkeli: Asevelvollisuus Suomessa

Asevelvollisuus koskee Suomessa miehiä. Asevelvollisuudesta määräävät asevelvollisuuslaki ja siviilipalveluslaki. Kyseessä on osa perustuslain 127 §:n määräämää maanpuolustusvelvollisuutta, joka koskee kaikkia Suomen kansalaisia. Asevelvollisuuden voi suorittaa varusmiespalveluksena tai, mikäli asevelvollisella on asepalveluksen estävä vakaumus, siviilipalveluksena.[29](1 §) [30]

Varusmiespalvelus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varusmiespalvelus on Suomessa perustuslain 127 §:n tarkoittama tapa suorittaa asevelvollisuus. Varusmiespalveluksen ovat velvoitettuja suorittamaan kaikki asevelvolliset miehet, joilla ei ole uskonnollista tai eettistä vakaumusta tai terveydellistä syytä, joka estäisi varusmiespalveluksen suorittamisen.[31]

Reservipalvelus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Reservipalvelus Suomessa

Varusmiespalveluksen jälkeen asevelvollisuus jatkuu reservissä ja – yli 50-vuotiaiden miehistön jäsenten osalta – varareservissä. Reserviläisiä voidaan lain mukaan kutsua kertausharjoituksiin määräajaksi. Reservin kertausharjoitukset perustuvat asevelvollisuuslakiin, ja ne ovat yhtä velvoittavia kuin varusmiespalvelus. Reserviläinen voidaan käskeä kertausharjoituksiin seuraavasti:[29](50 §)

  • Miehistö: 40 vrk
  • Erikoiskoulutettu miehistö: 75 vrk
  • Upseerit ja aliupseerit: 100 vrk

Yli 50-vuotiaat miehistön jäsenet sekä ne asevelvolliset, jotka eivät ole vielä suorittaneet varusmiespalvelusta tai jotka ovat saaneet siitä vapautuksen, kuuluvat varareserviin, eikä heitä käsketä palvelukseen kuin korkeintaan täydellisen liikekannallepanon aikana, mikäli eduskunta näin erikseen päättää.[29](49 §)

Naisten vapaaehtoinen asepalvelus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosittain naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen suorittaa noin 400 henkilöä.[1] Asepalvelusta suorittavalla naisella on kuitenkin mahdollisuus 45 päivän kuluessa palveluksen aloituspäivästä ilmoittaa, ettei hän jatka palvelustaan. Asepalveluksen suorittaneista naisista noin 60 prosenttia on saanut myös johtajakoulutuksen.[32] Tunnettuja vapaaehtoisen asepalveluksen suorittaneita naisia ovat muun muassa moukarinheittäjä Sini Pöyry ja poliitikko Outi Siimes.[33]

Upseerin ammattiin johtavan tutkinnon on Maanpuolustuskorkeakoulun Kadettikoulussa suorittanut jo toistasataa naista. Vuonna 2016 ylin naisella oleva upseerin arvo on majuri.[34]

Vapaaehtoinen maanpuolustustyö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomalainen kranaatinheitinryhmä ampumassa.

Puolustusvoimat jatkaa vuosina 2005–2006 miehistöön kuuluneiden reserviläisten kouluttamista aliupseereiksi sekä reservin aliupseerien kouluttamista reservin upseereiksi osana uudistuvaa reservin koulutusjärjestelmää. Koulutukseen hyväksytään vuosittain vain muutamia kymmeniä reserviläisiä, joilla on jo sodan ajan sijoitus ylempää sotilaskoulutusta edellyttävään tehtävään.[35]

Vapaaehtoiset harjoitukset (VEH)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vapaaehtoiset harjoitukset ovat puolustusvoimien johtamia harjoituksia, joihin osallistuminen on vapaaehtoista ja joista ei makseta reserviläispalkkaa.[36](s. 17−18 ja 34 §)

Puolustusvoimat järjestää alueellisia ja valtakunnallisia maanpuolustuskursseja avainhenkilöstölle, johon kuuluu muiden muassa valtion ja kuntien korkeita virkamiehiä sekä elinkeinoelämän vaikuttajia. Näiden kurssien tarkoituksena on antaa avainhenkilöstölle tietoja valtakunnan turvallisuuspolitiikasta ja maanpuolustuksesta.[37][38]

Maanpuolustuskoulutusyhdistys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sotilaallista koulutusta järjestää myös Maanpuolustuskoulutusyhdistys (MPK), joka nykyisin on luonteeltaan julkisoikeudellinen yhteisö. Sen järjestämät kurssit eivät ole kertausharjoituksia vaan joko puolustusvoimien tilaamia vapaaehtoisia harjoituksia tai sotilaallista valmiutta palvelevaa koulutusta. Lisäksi MPK järjestää myös ei-sotilaallista koulutusta.[36](17§, 20§) Puolustusvoimien tilaamat vapaaehtoiset harjoitukset rinnastetaan kertausharjoituksiin täysimääräisesti ja niille osallistujat ovat harjoituksen ajan juridisesti sotilaita. Sotilaalliset lisäkurssit ja eräät muut kurssit kuitenkin rinnastetaan kertausharjoituksiin tietyin poikkeuksin.[36](17§, 20§, 34§, 35§)[39][40] Vapaaehtoiset harjoitukset ovat ilmaisia, ja osallistujille maksetaan matkakustannukset sekä päiväraha, mutta muut MPK:n kurssit ovat pääsääntöisesti maksullisia kurssilaisille.[36](34§, 35§)[41]

Aikaisemmin Maanpuolustuskoulutusyhdistys toimi tavallisena yhdistyksenä, jonka nimi oli Maanpuolustuskoulutus ry. Vuonna 2007 säädetty laki muutti sen julkisoikeudelliseksi yhteisöksi ja siirsi sotilaalliset lisäkurssit selkeämmin puolustusvoimien alaiseksi toiminnaksi.[36](44§)

Maakuntajoukot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Aihetta käsittelee tarkemmin artikkeli Maakuntajoukot

Maakuntajoukot ovat osa puolustusvoimien sodanajan joukkoja. Se koostuu vapaaehtoisista reserviläisistä, sekä poikkeusoloissa tarvittaessa tehtävään määrätyistä vapaista reserviläisistä.[42]

Maakuntajoukkojen tehtävänä on rauhan aikana ylläpitää ja kehittää alueellisten joukkojen suorituskykyä ja reserviläisten osaamista. Tämä suoritetaan järjestämällä 4-10 vuorokautta sotilaskoulutusta maakuntajoukkoihin kuuluvalle henkilöstölle. Lisäksi rauhan aikana maakuntajoukkojen tehtäviin kuuluu virka-avun tarjoaminen muille viranomaisille sitä pyydettäessä.[43]

Tyypillisiä maakuntajoukkojen sodanajantehtäviä ovat esimerkiksi kohteensuojaus-tehtävät, perustamistehtävät, valvonta- ja vartiointitehtävät, sissitoiminta sekä huoltotehtävät.[43]

Rauhanturvaaminen ja kansainvälinen sotilaallinen kriisinhallinta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomalaisia rauhanturvaajia osallistui EUFOR RD Congo -operaatioon vuonna 2006.

Rauhanturvaaminen on tärkeä osa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Varusmiespalvelus on rauhanturvaajaksi pääsyn edellytys.

Kaikki suomalaiset rauhanturvaajat ovat vapaaehtoisiaRauhanturvatehtäviin on mahdollisuus päästä joko hakeutumalla varusmiespalvelukseen Suomen Kansainväliseen Valmiusjoukkoon (Finnish Rapid Deployment Force) tai lähettämällä hakemus rauhanturvatehtäviin toimintavalmiuteen varusmiespalveluksen jälkeen. Nykyisin myös naisilta edellytetään varusmiespalveluksen suorittamista.[44]

EU:n nopean toiminnan joukot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Euroopan unionin nopean toiminnan joukkojen myötä Suomi osallistuu uudentyyppiseen kriisinhallintaan. EU:n taisteluosastoille suunnitellut tehtävät ovat pitkälti samoja, joita rauhanturvaajat ovat jo YK:n ja Naton johtamissa operaatioissa vuosikausia suorittaneet. Aiempaan verrattuna oleellisia eroavaisuuksia on kolme: koulutus, varustus ja nopeus. Nopean toiminnan joukot tarjoavat EU:n puitteissa poliittisille päätöksentekijöille entistä konkreettisemmat ja nopeammat mahdollisuudet puuttua koulutetun, varustetun ja asiansa osaavan joukon toimenpitein joskus yllättäenkin ilmaantuviin ongelmatilanteisiin.

Perustamispäivä ja muut juhlapäivät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puolustusvoimien käyttämä kielekkeinen valtiolippu

Puolustusvoimat muodostettiin 25. tammikuuta 1918, kun senaatin eli hallituksen sisäasiaintoimikunta, nykyinen sisäministeriö julisti suojeluskunnat hallituksen eli Suomen tasavallan joukoiksi.[45] Se muodosti vuonna 1918 käydyn Suomen sisällissodan valkoisen osapuolen.

Kuitenkin perustamispäivämäärän sijasta puolustusvoimien vuosipäivä 1919–1939 oli sotaväen lippujuhlan päivä 16. toukokuuta viitaten valkoisten voittoon punaisista sisällissodassa. Talvisodan jälkeen 1940 suomalaisten kahtiajaosta muistuttanut päivä haluttiin muuttaa toukokuun kolmanneksi sunnuntaiksi kunnioittamaan sisällissodassa ja talvisodassa kaikkien henkensä antaneiden suomalaisten muistoa, jolloin alkoi kaatuneiden muistopäivän vietto. Jatkosodan aikana 1942 puolustusvoimien ylipäällikön, sotamarsalkka Gustaf Mannerheimin täyttäessä 75 vuotta hänet ylennettiin Suomen marsalkaksi ja hänen syntymäpäiväänsä 4. kesäkuuta vietettiin aluksi nimellä Suomen marsalkan syntymäpäivä, mutta varsin pian nimeksi vakiintui puolustusvoimain lippujuhlan päivä toimien puolustusvoimien vuosipäivänä.[46]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puolustusvoimien edeltäjät Ruotsin ja Venäjän vallan aikana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruotsin kuningas Kaarle XI loi 1680-luvulla ensimmäisen armeijaorganisaation eli ruotujakolaitoksen, joka säilyi aina 1800-luvulle asti. Muutaman talon ryhmät määrättiin ylläpitämään kukin yhtä sotilasta. Ruotusotamiesten muodostamat sotajoukot jaettiin osastoihin, jotka muodostivat rykmenttejä. Rykmentin komppaniat olivat paikkakunnittain organisoituja.[47]

Kun Suomi liitettiin Venäjään 1809, Suomen silloinen armeija lakkautettiin ja suomalaisille luvattiin, ettei heidän tarvitsisi sotia ulkomailla. Asevelvollisuus tuli voimaan Venäjällä 1870, ja 1878 säädettin Suomen ensimmäinen asevelvollisuuslaki. Ensimmäisen sortokauden aikana Suomen armeija liitettiin Venäjän armeijaan vuonna 1899.[47]

Itsenäisen Suomen puolustusvoimat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vasta itsenäistyneellä Suomella ei ollut omaa armeijaa. Sisällissodan syttyessä toisen puolen joukot muodostoivat suojeluskunnista, toinen puoli punakaarteista. Kun maan hallitus julisti suojeluskunnat hallituksen joukoiksi, Suomi oli saantut armeijan, jonka upseereina toimivat jääkärit ja johon sovellettiin vuoden 1878 asevelvollisuuslakia.[47]

Suomen oma pysyvä asevelvollisuuslaki säädettiin 1922, ja sitä muokattiin 1932, jolloin perustettiin ensimmäiset kertausharjoitukset.[47] Laivasto sai 1930-luvulla lippulaivoikseen Panssarilaiva Väinämöinen ja Panssarilaiva Ilmarinen.[48]

Suomen ilmavoimien historia alkoi ruotsalaisten ja venäläisten vanhoista koneista. Ensimmäiset tukikohdat olivat vesilentoasemia. Jatkosotaan asti kalustoan hankittiin haalimalla koneita sieltä, mistä saa.

Pariisin rauhansopimus rajoitti sekä joukkojen määrää että laivastolle että ilmavoimille sallittua kalustoa.[49] Rajoitukset katsottiin päättyneeksi vuonna 1990.[50]

Kylmän sodan aikana ulkopoliittiset ja kansainväliset tekijät kuten YYA-sopimus, noottikriisi ja Berliinin kriisi vaikuttivat puolustusvoimien kehittämiseen. Ulkomaankaupan kansainväliset kytkennät vaikuttivat puolestaan materiaalihankintoihin.[50] Ilmavoimien käyttöön hankittiin ensin Draken- ja Mig-hävittäjiä, jotka korvattiin 1990-luvulla Horneteilla.[51]

Naisten vapaaehtoinen asepalvelus aloitettiin vuonna 1995.[52]

Vuosina 2012-2015 toteutettiin viimeisin Puolustusvoimauudistus, jossa toteutettiin säästöjä yhdistämällä toimintoja ja lakkauttamalla varuskuntia ja muita yksiköitä. Tavoitteena oli 800 miljoonan euron säästöt eli 10% vuosibudjetista.[53]

Itsenäisyyden aikana Puolustusvoimien nimi on vaihtunut useita kertoja:

nimi aika
Suomen tasavallan joukot[54][55] 1918
Suomen sotajoukot 1918 (14. kesäkuuta – 31. joulukuuta)
Suomen armeija 1919 (1. tammikuuta – 17. heinäkuuta)
sotaväki[56] 1919–1922
puolustuslaitos[57] 1922–1974
puolustusvoimat[58] 1974 alkaen

Kritiikkiä ja keskustelua Puolustusvoimista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keskustelu ja kritiikki Suomen puolustusvoimista on kohdistunut vuosien varrella puolustusvoimien asemaan yhteiskunnassa, toimintaan ja viestintätapoihin. Keskustelua on käyty muun muassa asevelvollisuudesta ja siviilipalveluksesta, naisten varusmiespalveluksesta, vuosien 2012–2015 Puolustusvoimauudistuksesta ja sen yhteydessä yksiköiden lakkauttamisesta, maanpuolustuskyvystä, kalustohankinnoista, turvallisuus- ja viestintäkulttuurista.[59][60][61][62][63][64][65][66]

Vuonna 2000 valmistunutta väitöskirjaa varten tehtiin kysely kansanedustajille, puolustushallinnon virkamiehille ja aihealueesta kirjoittaville toimittajille. Sen tulosten mukaan Suomen puolustuspolitiikan linjauksista päättää noin 20 henkilön eliitti, ja tavallinen rivipoliitikko tuntee vaikutusmahdollisuutensa esimerkiksi armeijan hankintoihin vähäisiksi.[67]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Puolustusvoimien henkilöstöstrategia Puolustusvoimat. Viitattu 19.4.2015.
  2. Ruotu 2013 Ruotuväki. Viitattu 14.4.2015.
  3. Immonen, Helena: Reserviläiskirjeellä viimeistellään uudet joukot 23.4.2015. Ruotuväki. Viitattu 27.10.2015.
  4. Ossi Kervinen: Suuri rakennemuutos puolustusvoimissa, s. 226. Mitä Missä Milloin 2008: Otava, 2007. ISBN 978-951-1-21207-2.
  5. Suomen perustuslaki 128 § Finlex
  6. Kenraali Jarmo Lindbergistä puolustusvoimien komentaja Yle. 5.3.2014. Viitattu 10.4.2016.
  7. Laki rajavartiolaitoksen hallinnosta (577/2005). 2 § Viitattu 10.4.2016.
  8. Kenttäohjesääntö: Yleinen osa: Puolustusjärjestelmän toiminnan perusteet. Puolustusvoimat 2008. ISBN 978–951–25–1744–2
  9. Envall, O: Yleinen asevelvollisuus ja joukkotuotanto puolustusvoimien suorituskykyjen perustana. teoksessa Sinkko, R (toim.) Maavoimien taistelu 2015 sosiologisesta näkökulmasta. Suomen Sotilassosiologinen Seura, 2015. ISBN 978-952-68363-1-7 (PDF). Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 10.4.2016).
  10. Jantunen, O (2015) Valvontaa pinnalla ja pinnan alla. Kylkirauta 3/2015. Viitattu 10.4.2016. (PDF)
  11. Heikkinen, A. (2015) Ilmavoimilla jatkuva valmius turvata Suomen ilmatila. Kylkirauta 3/2015. Viitattu 10.4.2016. (PDF)
  12. Hätä nousi Suomen puolustuksesta - ”ei enää mahdollista koko maan puolustamista” Talouselämä. 6.2.2014. Viitattu 25.3.2014.
  13. Lyhenneluettelo 20.12.2013. Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 9.1.2014.
  14. Voutilainen, E. Kielen valintamyymälässä. Kieli-ikkuna. Kotus. Julkaistu ensimmäisen kerran Helsingin Sanomissa 19.10.2008. Viitattu 10.4.2016
  15. Esimerkkejä käytöistä valtamediassa:
  16. a b c d e f g Laki puolustusvoimista (551/2007). Viitattu 10.4.2016
  17. Aluevalvontalaki (755/2000) 6. luku. Viitattu 10.4.2016
  18. Laki sotilaskurinpidosta ja rikostorjunnasta puolustusvoimissa (255/2014) 1 § sekä 5. Ja 6. luku. Viitattu 10.4.2015
  19. Puolustusvoimien rauhan ajan organisaatio vuonna 2015 Pirkanviesti. Pirkanmaan reservipiirit. Viitattu 15.4.2016.
  20. Pääesikunta (ja vasempaan valikkoon linkatut sivut) Puolustusvoimat: Tietoa meistä. Viitattu 15.4.2016.
  21. Maavoimien aselajit Maavoimat. Viitattu 14.4.2016.
  22. Ilmavoimien viisi joukko-osastoa Ilmavoimat. Viitattu 14.4.2016.
  23. Merivoimat - turvanamme 24/7 Merivoimat. Viitattu 14.4.2016.
  24. Puolustusvoimain komentaja. Puolustusvoimat. Viitattu 10.4.2016
  25. Laatikainen, P (2014) Sotilasläänit tiensä päässä – vastuu siirtyy joukko-osastoille ja aluetoimistoille. Kylkirauta 1/14. Viitattu 10.4.2016. (PDF)
  26. Aluetoimistot Puolustusvoimat. Viitattu 14.4.2015.
  27. Aluetoimistot Puolustusvoimat. Viitattu 14.4.2015.
  28. Tiedote: Puolustusvoimien uusi organisaatio ja upseereita uusiin tehtäviin 14.4.2014. Puolustusvoimat.
  29. a b c Asevelvollisuuslaki (1438/2007) Viitattu 9.10.2015.
  30. Siviilipalveluslaki (1446/2007) (1 §) Viitattu 9.10.2015.
  31. Siviilipalvelukseen Siviilipalveluskeskus. Viitattu 1.2.2009.
  32. Valkovirta, T. (2012) JOHTAJA-ASEMASSA OLEVIEN NAISTEN JOHTAMISEN HAASTEET. Maanpuolustuskorkeakoulu. Viitattu 10.4.2016.
  33. Möttölä, Matias: Lakimies joka kävi intin. Missä hän on nyt -palsta, Helsingin Sanomien kuukausiliite elokuu 2006.
  34. Suni, A. Välirauhan loppu - Harva kyseenalaistaa aseellisen maanpuolustuksen. Vihreä Lanka 23.12.2015. Viitattu 10.4.2016
  35. Vapaaehtoinen maanpuolustustoiminta. Puolustusvoimat. Viitattu 10.4.2016.
  36. a b c d e Laki vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta (556/2007). Viitattu 10.4.2016.
  37. Valtakunnalliset Maanpuolustuskurssit. Turvallisuuskomitea. Viitattu 10.4.2016
  38. Maanpuolustuskurssit. Aluehallintovirasto 2013. Viitattu 10.4.2016
  39. Ylennysväli lyhenee neljään vuoteen. Reserviläinen 11.3.2015. Viitattu 10.4.2016.
  40. Rikoslaki (39/1889). 45:27 §. Viitattu 10.4.2007.
  41. Koulutukseen osallistumisen pelisäännöt. Maanpuolustuskoulutusyhdistys. Viitattu 10.4.2016.
  42. Maakunatjoukot; usein kysyttyä Puolustusvoimat. Viitattu 14.4.2015.
  43. a b Ylä-Lapin maakuntajoukot Puolustusvoimat. Viitattu 14.4.2015.
  44. Hakeutuminen. Puolustusvoimat. Viitattu 10.4.2016.
  45. Turvaa ja vapautta valita Puolustusvoimien historiikki, Perustietoa, Puolustusvoimat
  46. Häikiö,Martti: Vuosien 1917–1919 satavuotismuisto valmisteltava huolella. Turun Sanomat, 2009, nro 9.2., s. 2.
  47. a b c d Rehnberg, Katarina: Suomen asevelvollisuus ennen, nyt ja tulevaisuudessa verrattuna Ruotsin järjestelmään (s. 11-16) Laurea-ammattikorkeakoulu. 2008. Viitattu 14.4.2016.
  48. http://maailmanhistoria.net/artikkelit/suomen-lippulaiva-oli-uusinta-uutta/
  49. Jukka Raunio: "D.H.100 ja D.H.115 Vampiret Suomessa. Osa 1", Suomen ilmailuhistoriallinen lehti 1/2006, s. 5-6
  50. a b Visuri P: Sodanjälkeiset puolustusvoimat. Tiede ja ase, 1998, s. 35-57. Suomen sotatieteellinen seura. Artikkelin verkkoversio Viitattu 15.4.2016.
  51. Hornet uudisti ilmavoimat Yle. Viitattu 15.4.2016.
  52. Rehn avasi armeijan naisille 20 vuotta sitten Iltalehti. 2.2.2015. Viitattu 23.4.2016.
  53. Pääesikunta: Puolustusvoimat säästää yli 800 miljoonaa MTV. 2011. Viitattu 23.4.2016.
  54. 2.2.1918 N:o 1 Päiväkäskykokoelma 1918–1944, Kuva- ja dokumenttiarkisto, Erikoisaiheet, Mannerheim
  55. 1.5.1918 N:o 49 Päiväkäskykokoelma 1918-1944, Kuva- ja dokumenttiarkisto, Erikoisaiheet, Mannerheim (ruotsiksi)
  56. Suomen hallitusmuoto Finlex
  57. Laki valtioneuvoston ministeriöiden lukumäärästä ja yleisestä toimialasta annetun lain muuttamisesta (1922) Finlex
  58. Puolustuslaitoksesta puolustusvoimiksi Puolustusvoimien historiikki, Perustietoa, Puolustusvoimat
  59. Aseistakieltäytyjä 1960-luvulla Yle Areena. Viitattu 24.4.2016.
  60. YK:n ihmisoikeuskomitea antoi loppupäätelmänsä Suomelle Ulkoministeriö. 2013. Viitattu 24.4.2016.
  61. Rehn avasi armeijan naisille 20 vuotta sitten Iltalehti. 2.2.2015. Viitattu 24.4.2016.
  62. Ukrainan kriisi auttaa Puolustusvoimia: "Valmiuteemme kohdistuu kriittisempi katse" MTV. 2014. Viitattu 24.4.2016.
  63. Armeija: Aikalaskelmilla ei ole merkitystä hs.fi. Viitattu 27.4.2016.
  64. Taas uusi vikavyyhti – näihin puolustusvoimat on hassannut miljoonia MTV. 18.2.2015. Viitattu 24.4.2016.
  65. Puolustusvoimat ”laiminlyö turvallisuutta” – räjähteitä säilytetään väärin Uusi Suomi. 2009. Viitattu 24.4.2016.
  66. Sananvapauden asiantuntija kummeksuu varusmiesten suiden tukkimista Keskisuomalainen. Viitattu 24.4.2016.
  67. Taistelu helikoptereista. (väitöstiedote) Tampereen yliopisto, Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta. Viitattu 27.4.2016.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Elfvengren, Eero (päätoim.): Suomen puolustusvoimat ennen ja nyt. Maanpuolustuskorkeakoulun sotahistorian laitoksen julkaisuja. Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-0-28151-4.
  • Haavisto, Martti: Puolustusvoimat 2000-luvun yhteiskunnassa: tutkimuskooste. Helsinki: Marsalkka Mannerheimin sotatieteellinen rahasto, 1993. ISBN 952-90-4847-5.
  • Jukarainen, Pirjo & Terävä, Sirkku (toim.): Tasa-arvoinen turvallisuus? Sukupuolten yhdenvertaisuus suomalaisessa maanpuolustuksessa ja kriisinhallinnassa. Helsinki: Minerva, 2010. ISBN 978-952-492-347-7.
  • Juvonen, Riikka: Suomineidon sotatieto. Helsinki: Ajatus, 2006. ISBN 951-20-7198-3.
  • Kanninen, Ermei: Suomen puolustus. Helsinki: Otava, 1994. ISBN 951-1-13245-8.
  • Kronlund, Jarl (toim.): Suomen puolustuslaitos 1918-1939 Puolustusvoimien rauhan ajan historia. WSOY, 1992. ISBN 9510147990.
  • Kurkela, Kaija: Naiset ja puolustusvoimat. Tasa-arvojulkaisuja. Työraportteja C 4/1991. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö, 1991. ISBN 951-47-5680-0.
  • Visuri, Pekka: Puolustusvoimat itsenäisyyden turvana. Helsinki: Puolustusvoimien koulutuksen kehittämiskeskus, 1998. ISBN 951-25-0996-2.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]