Suomen puolustusvoimat

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee Suomen puolustusvoimia. Yleisemmin puolustusvoimia käsittelee artikkeli asevoimat.
Puolustusvoimat
Suomen Puolustusvoimien tornileijona.svg
Toiminnassa 1918 alkaen
Valtio Suomi
Rooli asevoimat
Koko 30 500 (tällä hetkellä palveluksessa)[1]
230 000 (reservi)[1]
Komentajat
Nykyinen komentaja kenraali
Jarmo Lindberg
Suomen postilaitos julkaisu vuonna 1968 postimerkin, joka kuvasi Suomen sen hetkisiä puolustusvoimia osana kolmimerkkistä sarjaa.

Puolustusvoimat (ruots. Försvarsmakten) on Suomen asevoimat, jonka tärkein tehtävä on Suomen sotilaallinen puolustaminen. Tämän lisäksi puolustusvoimien tehtävä on tukea muita viranomaisia yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamisessa sekä osallistua kansainväliseen kriisinhallintaan. Tehtävämääritys perustuu vuoden 2008 alussa voimaan tulleeseen lakiin.[2]

Puolustusvoimien ylipäällikkönä[3] toimii tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja puolustusvoimain komentajana[4] kenraali Jarmo Lindberg.

Puolustusvoimat jakautuu kolmeen puolustushaaraan:

Sisäasiainministeriön alainen rajavartiolaitos ei kuulu puolustusvoimiin, mutta sen henkilöstö ja materiaali voidaan erillisellä päätöksellä liittää puolustusvoimiin konfliktin uhatessa.

Puolustusvoimat on olennaisilta osiltaan koulutusorganisaatio, jossa pieni joukko ammattisotilaita kouluttaa asevelvollisia sen varalta, että maata joudutaan puolustamaan aseellisesti.

Puolustusvoimat perustuu Suomessa kaaderijärjestelmään, jossa vain osa sotilashenkilöstöstä on palkattua sotilasopetuslaitoksissa koulutettua kantahenkilökuntaa ja suurimman osan sodanajan kokoonpanosta muodostavat reserviläiset. Sen rauhanajan vahvuus on 12 000 henkeä, josta noin kolmasosa on siviilejä tai siviilikoulutuksen saaneita.[1] Varusmiehiä puolustusvoimat kouluttaa vuosittain 21 000[1]. Puolustusvoimien kehittäminen perustuu ensi sijassa lähialueilla olevan sotilaallisen kapasiteetin arviointiin, siitä johdettuihin sotilaallisiin uhkakuviin ja mahdollisiin muihin sotilaallisiin uhkiin. Nykyinen sodan ajan vahvuus on 230 000 sotilasta.[5] 1980-luvulta lähtien joukkojen määrällinen vahvuus on pienentynyt. Aikaisemmin 750 000 miehen sodan ajan vahvuutta on vaiheittain vähennetty.

Vuonna 2014 puolustusvoimien toimintamenot ja materiaalihankinnat olivat yhteensä noin 2,3 miljardia euroa. Vuodelle 2015 vastaavien menojen arvio on myös noin 2,3 miljardia euroa.[1]

Puolustusvoimista käytetään joskus myös nimeä Suomen armeija (lyhenne SA[6]) ja yleisnimitystä armeija tai sotaväki.

Tehtävät ja toimivaltuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puolustusvoimista on säädetty lailla puolustusvoimista (551/2007), joka astui voimaan 1. tammikuuta 2008 korvaten aiemman, 1970-luvulta peräisin olevan samannimisen lain. Uuden lain mukaan puolustusvoimien tehtävänä on[4]

  • Suomen sotilaallinen puolustaminen, johon kuuluu:
  1. maa-alueen, vesialueen ja ilmatilan valvominen sekä alueellisen koskemattomuuden turvaaminen
  2. kansan elinmahdollisuuksien, perusoikeuksien ja valtiojohdon toimintavapauden turvaaminen ja laillisen yhteiskuntajärjestyksen puolustaminen
  3. sotilaskoulutuksen antaminen ja vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen ohjaaminen sekä maanpuolustustahdon edistäminen
  • muiden viranomaisten tukeminen, johon kuuluu:
  1. virka-apu yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämiseksi, terrorismirikosten estämiseksi ja keskeyttämiseksi sekä muuksi yhteiskunnan turvaamiseksi
  2. pelastustoimintaan osallistuminen antamalla käytettäväksi pelastustoimintaan tarvittavaa kalustoa, henkilöstöä ja asiantuntijapalveluja
  3. osallistuminen avun antamiseen toiselle valtiolle terrori-iskun, luonnononnettomuuden, suuronnettomuuden tai muun vastaavan tapahtuman johdosta sekä
  • osallistuminen kansainväliseen sotilaalliseen kriisinhallintaan.

Puolustusvoimien tärkein toimivaltuus on valtuutus käyttää sotilaallista voimaa. Lakiteksti muotoilee tämän tehtävän seuraavasti:

Puolustusvoimat turvaa Suomen aluetta, kansan elinmahdollisuuksia ja valtiojohdon toimintavapautta sekä puolustaa laillista yhteiskuntajärjestystä tarvittaessa sotilaallisin voimakeinoin aseellisen hyökkäyksen tai sitä vastaavan ulkoisen uhan kohdistuessa Suomeen. Sotilaallisten voimakeinojen tulee olla sopusoinnussa Suomea sitovien kansainvälisten velvoitteiden kanssa. Sotilaallisilla voimakeinoilla tarkoitetaan sotilaan henkilökohtaisen aseen ja sitä voimakkaampaa asevoiman käyttöä.

Tehtäviensä toteuttamiseksi puolustusvoimilla on myös muita toimivaltuuksia, joista on säädetty suuressa määrässä erityislakeja. Tärkeimmät toimivaltuussäädökset ovat aluevalvontalaissa ja laissa poliisin tehtävien toteuttamisesta puolustusvoimissa (1251/1995). Edellinen laki antaa Puolustusvoimille oikeuden valvoa ilma- sekä vesirajoja ja ottaa kiinni tarvittaessa rajaa loukkaavat alukset ja henkilöt. Se mahdollistaa myös tiettyjen salaisten kohteiden suojaamisen. Sotilaskurinpitolaki puolestaan antaa puolustusvoimille oikeuden tutkia itse asevelvollisten ja ammattisotilaiden tekemät sotilasrikokset, minkä jälkeen syyllisiä voidaan rangaista joko kurinpito- tai tuomioistuinmenettelyssä.

Johtaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puolustusvoimien rakenne
Suomen Maavoimien tunnus.svg maavoimat
aluetoimisto
Suomen Ilmavoimien tunnus.svg ilmavoimat
Suomen Merivoimien tunnus.svg merivoimat
puolustusvoimien joukot
joukko-osasto
joukkoyksikkö
perusyksikkö

Ylin johto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puolustusvoimien ylipäällikkö on tasavallan presidentti, joka päättää[4]

  • valtakunnan sotilaallisen puolustuksen keskeisistä perusteista
  • sotilaallisen puolustusvalmiuden merkittävistä muutoksista
  • sotilaallisen puolustuksen toteuttamisen periaatteista sekä
  • muista puolustusvoimien sotilaallista toimintaa ja sotilaallista järjestystä koskevista laajakantoisista tai periaatteellisesti merkittävistä sotilaskäskyasioista.

Tasavallan presidentti tekee päätöksensä pääasiassa puolustusvoimien komentajan esittelystä, mutta Suomen puolustusministerillä on aina oikeus olla läsnä tasavallan presidentin antaessa sotilaskäskyä. Tietyissä taloudellisesti merkittävissä asioissa, jotka kuuluvat puolustusministeriön päätäntävaltaan, esittelijänä toimii puolustusministeri. Tällöin puolustusvoimain komentajalla on oikeus olla läsnä ja esittää näkemyksensä. Halutessaan presidentti voi viedä sotilaskäskyasian esiteltäväksi valtioneuvoston yleisistuntoon, jolloin hän tekee päätöksensä hallituksen ratkaisuehdotuksesta. Presidentillä on aina oikeus ottaa käsiteltäväkseen mikä tahansa sotilaskäskyasia.

Puolustusministeri päättää varuskuntien ja joukko-osastojen perustamisesta ja lakkauttamisesta sekä muista vastaavasti yhteiskunnallisesti merkittävistä asioista. Kaikki muut sotilaskäskyasiat kuuluvat puolustusvoimien komentajan tai hänen alaistensa päätösvaltaan. Sotilaskäskyasioissa tehdyistä päätöksistä ei voi valittaa.

Puolustysvoimia johtaa puolustusvoimain komentaja, ja keskeisiä johtorooleja ovat myös pääesikunnan päällikön, puolustusvoimien operaatiopäällikön ja henkilöstöpäällikön tehtävät.

Paikallishallinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puolustusvoimien aluehallinnosta vastaavat maavoimien esikunta ja sen alaisuudessa toimivat joukko-osastot sekä niiden alaiset aluetoimistot. Aluetoimistot palvelevat vastuukuntiensa kutsuntaikäisiä ja reserviläisiä asevelvollisuusasioissa. Aluetoimistot ovat[7]:

  • Uudenmaan aluetoimisto, jonka toimialue on Uudenmaan maakunta. Aluetoimisto sijaitsee Helsingissä.
  • Lounais-Suomen aluetoimisto, jonka toimialue on Satakunnan, Varsinais-Suomen ja Ahvenanmaan maakunnat. Aluetoimisto sijaitsee Turussa.
  • Pirkanmaan aluetoimisto, jonka toimialue on Pirkanmaan maakunta. Aluetoimisto sijaitsee Tampereella.
  • Hämeen aluetoimisto, jonka toimialue on Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen maakunnat. Aluetoimisto sijaitsee Lahdessa.
  • Keski-Suomen aluetoimisto, jonka toimialue on Keski-Suomen maakunta. Aluetoimisto sijaitsee Jyväskylässä.
  • Kaakkois-Suomen aluetoimisto, jonka toimialue on Etelä-Karjalan ja Kymenlaaksonmaakunnat. Aluetoimisto sijaitsee Kouvolassa.
  • Etelä-Savon aluetoimisto, jonka toimialue on Etelä-Savon maakunta. Aluetoimisto sijaitsee Mikkelissä.
  • Pohjois-Savon aluetoimisto, jonka toimialue on Pohjois-Savon maakunta. Aluetoimisto sijaitsee Kuopiossa.
  • Pohjois-Karjalan aluetoimisto, jonka toimialue on Pohjois-Karjalan maakunta. Aluetoimisto sijaitsee Joensuussa.
  • Pohjanmaan aluetoimisto, jonka toimialue on Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakunnat. Aluetoimisto sijaitsee Vaasassa.
  • Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun aluetoimisto, jonka toimialue on Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnat. Aluetoimisto sijaitsee Oulussa.
  • Lapin aluetoimisto, jonka toimialue on Lapin maakunta. Aluetoimisto sijaitsee Rovaniemellä.

Aluetoimistot hoitavat virallisen asioinnin, asevelvollisen ja puolustusvoimien välillä. Niiden tehtäviin kuuluu muun muassa kutsuntojen toteuttaminen, asevelvollisten neuvominen, reserviläisten asioiden hoitaminen ja naisten vapaaehtoista asepalvelusta koskevien asioiden käsittely[8].

Aluetoimistot siirtyivät sotilasläänien alaisuudesta suurimpien maavoimien joukko-osastojen alaisuuteen 1.1.2015. Samalla otettiin käyttöön maavoimien joukko-osaston apulaiskomentajan virka. Apulaiskomentaja avustaa joukko-osaston komentajaa kasvaneen kokonaisuuden ja aluetoimistojen hallinnassa[9].

Puolustusvoimien sotilaallinen voima on rauhan aikana jaettu joukko-osastoihin, jotka ovat maavoimien, ilmavoimien tai merivoimien alaisia. Joukko-osastot ovat yleensä yli tuhannen hengen vahvuisia yhtymiä, jotka kouluttavat rauhan aikana varusmiehiä. Sodan aikana ne perustavat tärkeimmät sodan ajan joukot.

Asevelvollisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomalaisia varusmiehiä antamassa sotilasvalaansa.
Pääartikkeli: Asevelvollisuus Suomessa

Asevelvollisuus koskee Suomessa miehiä. Asevelvollisuudesta määräävät asevelvollisuuslaki ja siviilipalveluslaki. Kyseessä on osa perustuslain 127 §:n määräämää maanpuolustusvelvollisuutta, joka koskee kaikkia Suomen kansalaisia. Asevelvollisuuden voi suorittaa varusmiespalveluksena tai siviilipalveluksena.

Varusmiespalvelus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varusmiespalvelus on Suomessa perustuslain 127 §:n tarkoittama tapa suorittaa asevelvollisuus. Varusmiespalveluksen ovat velvoitettuja suorittamaan kaikki asevelvolliset miehet, joilla ei ole uskonnollista tai eettistä vakaumusta tai terveydellistä syytä, joka estäisi varusmiespalveluksen suorittamisen.[10]

Reservipalvelus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Reservipalvelus Suomessa

Varusmiespalveluksen jälkeen asevelvollisuus jatkuu reservissä. Reserviläisiä voidaan lain mukaan kutsua kertausharjoituksiin määräajaksi. Reservin kertausharjoitukset perustuvat asevelvollisuuslakiin, ja ne ovat yhtä velvoittavia kuin varusmiespalvelus. Kertausharjoituksiin voidaan käskeä:

  • Miehistö 40 vrk
  • Erikoiskoulutettu miehistö 75 vrk
  • Upseerit ja aliupseerit 100 vrk

Naisten vapaaehtoinen asepalvelus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosittain naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen suorittaa noin 400 henkeä[1]. Asepalvelusta suorittavalla naisella on kuitenkin mahdollisuus 45 päivän kuluessa palveluksen aloituspäivästä ilmoittaa, ettei hän jatka palvelustaan. Vuoden 1995 jälkeen Suomessa on koulutettu yhteensä noin 6 500 naista, heistä noin 60 prosenttia on saanut myös johtajakoulutuksen. Tunnettuja vapaaehtoisen asepalveluksen suorittaneita naisia ovat muun muassa moukarinheittäjä Sini Pöyry ja poliitikko Outi Siimes.[11]

Upseerin ammattiin johtavan tutkinnon on Maanpuolustuskorkeakoulun Kadettikoulussa suorittanut jo toistasataa naista. Tällä hetkellä (v. 2013) ylin naisella oleva upseerin arvo on majuri.

Vapaaehtoinen maanpuolustustyö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomalainen kranaatinheitinryhmä ampumassa.

Puolustusvoimat jatkaa vuosina 2005–2006 miehistöön kuuluneiden reserviläisten kouluttamista aliupseereiksi sekä reservin aliupseerien kouluttamista reservin upseereiksi osana uudistuvaa reservin koulutusjärjestelmää. Koulutukseen hyväksytään vuosittain vain muutamia kymmeniä reserviläisiä, joilla on jo sodan ajan sijoitus ylempää sotilaskoulutusta edellyttävään tehtävään.

Vapaaehtoiset harjoitukset (VEH)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vapaaehtoiset harjoitukset ovat puolustusvoimien johtamia harjoituksia, joihin osallistuminen on vapaaehtoista ja joista ei makseta reserviläispalkkaa.

Puolustusvoimat järjestää alueellisia ja valtakunnallisia maanpuolustuskursseja avainhenkilöstölle, johon kuuluu muiden muassa valtion ja kuntien korkeita virkamiehiä sekä elinkeinoelämän vaikuttajia. Nämä kurssit, joiden tarkoituksena on antaa avainhenkilöstölle tietoja valtakunnan turvallisuuspolitiikasta ja maanpuolustuksesta, rinnastetaan pääosin vapaaehtoisiin harjoituksiin.

Maanpuolustuskoulutusyhdistys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sotilaallista koulutusta järjestää myös Maanpuolustuskoulutusyhdistys (MPK), joka nykyisin on luonteeltaan julkisoikeudellinen yhteisö. Sen järjestämät kurssit eivät ole kertausharjoituksia. Sotilaalliset lisäkurssit ja eräät muut kurssit kuitenkin rinnastetaan kertausharjoituksiin tietyin poikkeuksin. MPK:n kurssit voivat olla myös maksullisia kurssilaisille.

Aikaisemmin Maanpuolustuskoulutusyhdistys toimi tavallisena yhdistyksenä, jonka nimi oli Maanpuolustuskoulutus ry. Vuonna 2007 säädetty laki muutti sen julkisoikeudelliseksi yhteisöksi ja siirsi sotilaalliset lisäkurssit selkeämmin puolustusvoimien alaiseksi toiminnaksi.[12].

Maakuntajoukot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Aihetta käsittelee tarkemmin artikkeli Maakuntajoukot

Maakuntajoukot ovat osa puolustusvoimien sodanajan joukkoja. Se koostuu vapaaehtoisista reserviläisistä, sekä poikkeusoloissa tarvittaessa tehtävään määrätyistä vapaista reserviläisistä[13].

Maakuntajoukkojen tehtävänä on rauhan aikana ylläpitää ja kehittää alueellisten joukkojen suorituskykyä ja reserviläisten osaamista. Tämä suoritetaan järjestämällä 4-10 vuorokautta sotilaskoulutusta maakuntajoukkoihin kuuluvalle henkilöstölle. Lisäksi rauhan aikana maakuntajoukkojen tehtäviin kuuluu virka-avun tarjoaminen muille viranomaisille sitä pyydettäessä[14].

Tyypillisiä maakuntajoukkojen sodanajantehtäviä ovat esimerkiksi kohteensuojaus-tehtävät, perustamistehtävät, valvonta- ja vartiointitehtävät, sissitoiminta sekä huoltotehtävät[14].

Rauhanturvaaminen ja kansainvälinen sotilaallinen kriisinhallinta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomalaisia rauhanturvaajia osallistui EUFOR RD Congo-operaatioon vuonna 2006.

Rauhanturvaaminen on tärkeä osa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Varusmiespalvelus on rauhanturvaajaksi pääsyn edellytys.

Rauhanturvatehtäviin on mahdollisuus päästä joko hakeutumalla varusmiespalvelukseen Suomen Kansainväliseen Valmiusjoukkoon (Finnish Rapid Deployment Force) tai lähettämällä hakemus rauhanturvatehtäviin toimintavalmiuteen varusmiespalveluksen jälkeen. Nykyisin myös naisilta edellytetään varusmiespalveluksen suorittamista.

Rauhanturvaajilta edellytetään muun muassa hyvää fyysistä kuntoa ja terveyttä, luonteen tasapainoa, kykyä sietää henkistä painetta, yhteistoimintakykyä, kohtuullista englannin kielen taitoa sekä moitteettomia elämäntapoja. Kaikki suomalaiset rauhanturvaajat ovat vapaaehtoisia. Rauhanturvaajaksi.fi sivuilta löytyvät tarkemmin vaatimukset ja hakuohjeet.

Katso myös: Luettelo Suomen rauhanturvaoperaatioista.

EU:n nopean toiminnan joukot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Euroopan unionin nopean toiminnan joukkojen myötä Suomi osallistuu uudentyyppiseen kriisinhallintaan. EU:n taisteluosastoille suunnitellut tehtävät ovat pitkälti samoja, joita rauhanturvaajat ovat jo YK:n ja Naton johtamissa operaatioissa vuosikausia suorittaneet. Aiempaan verrattuna oleellisia eroavaisuuksia on kolme: koulutus, varustus ja nopeus. Nopean toiminnan joukot tarjoavat EU:n puitteissa poliittisille päätöksentekijöille entistä konkreettisemmat ja nopeammat mahdollisuudet puuttua koulutetun, varustetun ja asiansa osaavan joukon toimenpitein joskus yllättäenkin ilmaantuviin ongelmatilanteisiin.

Perustamispäivä ja nimihistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puolustusvoimat muodostettiin 25. tammikuuta 1918, kun senaatin eli hallituksen sisäasiaintoimikunta, nykyinen sisäministeriö julisti suojeluskunnat hallituksen joukoiksi.[15] Se muodosti vuonna 1918 käydyn Suomen sisällissodan valkoisen osapuolen.

Kuitenkin perustamispäivämäärän sijasta puolustusvoimien vuosipäivä 1919–1939 oli sotaväen lippujuhlan päivä 16. toukokuuta viitaten valkoisten voittoon punaisista sisällissodassa. Talvisodan jälkeen 1940 suomalaisten kahtiajaosta muistuttanut päivä haluttiin muuttaa toukokuun kolmanneksi sunnuntaiksi kunnioittamaan sisällissodassa ja talvisodassa kaikkien henkensä antaneiden suomalaisten muistoa, jolloin alkoi kaatuneiden muistopäivän vietto. Jatkosodan aikana 1942 puolustusvoimien ylipäällikön, sotamarsalkka Gustaf Mannerheimin täyttäessä 75 vuotta hänet ylennettiin Suomen marsalkaksi ja hänen syntymäpäiväänsä 4. kesäkuuta vietettiin aluksi nimellä Suomen marsalkan syntymäpäivä, mutta varsin pian nimeksi vakiintui puolustusvoimain lippujuhlan päivä toimien puolustusvoimien vuosipäivänä.[16]

nimi aika
Suomen tasavallan joukot[17] 1918
Suomen sotajoukot 1918 (14. kesäkuuta – 31. joukukuuta)
Suomen armeija 1919 (1. tammikuuta – 17. heinäkuuta)
sotaväki[18] 1919–1922
puolustuslaitos[19] 1922–1974
puolustusvoimat[20] 1974 alkaen
Puolustusvoimien käyttämä kielekkeinen valtiolippu

Kritiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleisradio on kritisoinut Puolustusvoimia asevelvollisuusmyönteisestä kampanjoinnista. [21] Puolustusvoimat on antanut henkilöstölleen tehtäväksi kirjoittaa omalla nimellään asevelvollisuusmyönteisiä artikkeleita sanomalehtiin. Puolustusvoimien mukaan kampanjointi ei ole ollut mielipidevaikuttamista, vaikka kirjoitukset on julkaistu mielipide- ja vierailijapalstoilla. Kriitikoiden mukaan henkilöstön käyttö poliittisen agendan ajamisessa rajoittaa henkilöstön mielipiteenvapautta. [22]

Puolustusvoimia on myös kritisoitu asevelvollisuuden kansantaloudellisten vaikutusten vääristelystä. Puolustusvoimien johto on toistuvasti väittänyt asevelvollisuuden olevan ammattiarmeijaan verrattuna kustannustehokas maanpuolustusratkaisu. [23] [24] Taloustieteen professori Roope Uusitalon mukaan asevelvollisuuden kustannustehokkuusväitteelle ei kuitenkaan löydy taloustieteellisiä perusteita. [25] Opettaja Arno Kotron mukaan Puolustusvoimien komentaja Puheloisen näkemykset perustuvat puutteelliseen ymmärrykseen asevelvollisuuden vaihtoehdoista. [26]

Michael Halilan mukaan sotilaallisen diskurssin totalisoiva ja normatiivinen luonne näkyy suomalaisissa asevelvollisuutta käsittelevissä julkaisuissa. Halilan mielestä julkaisuja kirjoittavissa selvitysryhmissä mukana toimiva Puolustusvoimien henkilöstö ottaa suvereenin auktoriteettiaseman määritellä todellisuutta, mikä herättää epäilyksiä selvitysryhmien itsenäisestä ja puolueettomasta toiminnasta. [27]

Vasemmistoliiton kansanedustajan Eila Tiaisen mielestä Puolustusvoimien järjestämä maanpuolustuskurssi on "käsittämättömän tehokasta aivopesua". [28] Tiainen on kurssin käytyään sanojensa mukaan ymmärtänyt, miksi Suomessa ollaan niin yhtä mieltä maanpuolustukseen liittyvistä kysymyksistä. Vuosittain 4 kertaa järjestettävälle maanpuolustuskurssille osallistuu johtavassa asemassa olevia siviili- ja sotilashenkilöitä. [29]

Valtiosihteeri Risto Volasen mukaan Suomessa ei ole normaalia kriittistä journalismia sotilas- ja poliisisektoria koskevissa asioissa. Volasen mielestä maanpuolustuskurssit ja muu kokonaismaanpuolustuksen järjestelmä on valjastettu sotilasjohdon markkinointitarkoituksiin. [30]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f / Puolustusvoimien henkilöstöstrategia = Puolustusvoimat. Viitattu 19.4.2015.
  2. Ossi Kervinen: Suuri rakennemuutos puolustusvoimissa, s. 226. Mitä Missä Milloin 2008: Otava, 2007. ISBN 978-951-1-21207-2.
  3. Suomen perustuslaki 128 § Finlex
  4. a b c Laki puolustusvoimista Finlex
  5. Hätä nousi Suomen puolustuksesta - "ei enää mahdollista koko maan puolustamista" Talouselämä. 6.2.2014. Viitattu 25.3.2014.
  6. Lyhenneluettelo 20.12.2013. Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 9.1.2014.
  7. Aluetoimistot Puolustusvoimat. Viitattu 14.4.2015.
  8. Aluetoimistot Puolustusvoimat. Viitattu 14.4.2015.
  9. Tiedote: Puolustusvoimien uusi organisaatio ja upseereita uusiin tehtäviin 14.4.2014. Puolustusvoimat.
  10. Siviilipalvelukseen Siviilipalveluskeskus. Viitattu 1.2.2009.
  11. Matias Möttölä: Lakimies joka kävi intin. Missä hän on nyt -palsta, Helsingin Sanomien kuukausiliite elokuu 2006.
  12. Laki vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta Finlex
  13. Maakunatjoukot; usein kysyttyä Puolustusvoimat. Viitattu 14.4.2015.
  14. a b Ylä-Lapin maakuntajoukot Puolustusvoimat. Viitattu 14.4.2015.
  15. Turvaa ja vapautta valita Puolustusvoimien historiikki, Perustietoa, Puolustusvoimat
  16. Martti Häikiö: Vuosien 1917–1919 satavuotismuisto valmisteltava huolella. Turun Sanomat, 2009, nro 9.2., s. 2.
  17. 2.2.1918 N:o 1 Päiväkäskykokoelma 1918–1944, Kuva- ja dokumenttiarkistot, Erikoisaiheet, Mannerheim
  18. Suomen hallitusmuoto Finlex
  19. Laki valtioneuvoston ministeriöiden lukumäärästä ja yleisestä toimialasta annetun lain muuttamisesta (1922) Finlex
  20. Puolustuslaitoksesta puolustusvoimiksi Puolustusvoimien historiikki, Perustietoa, Puolustusvoimat
  21. Armeija kävi tiedotustaisteluun asevelvollisuuden puolesta Yle.
  22. Sotilaiden sananvapaudesta
  23. Puheloinen: "Suomalaisina voisimme lopettaa omien asioidemme vähättelyn"
  24. Maavoimien komentajan kenraaliluutnantti Ilkka Asparan puhe puolustusvoimien lippujuhlapäivän paraatissa Rovaniemellä 4.6.2011
  25. Hyvä Arno Kotro
  26. Arno Kotro: Ohi on -kampanja - Mitä jäi käteen?
  27. Sukupuolen sanoittamista, kokemista, esittämistä & tekoja Elina Penttinen, Helsingin yliopisto.
  28. Lobbauksesta sanottua: "Maanpuolustuskurssi aivopesua", "Eero Lehti paras lobbari" Yle.
  29. Maanpuolustuskurssit Puolustusvoimat.
  30. Varoitus vallankaappauksesta: ”Armeija ja poliisi karanneet hallituksen valvonnasta Suomessa” Suomen Kuvalehti.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Juvonen, Riikka: Suomineidon sotatieto. Helsinki: Ajatus, 2006. ISBN 951-20-7198-3.
  • Kanninen, Ermei: Suomen puolustus. Helsinki: Otava, 1994. ISBN 951-1-13245-8.
  • Suomen puolustusvoimat ennen ja nyt. Päätoimittaja: Eero Elfvengren. Helsinki: WSOY, 2001. ISBN 951-0-25987-X (sid.).
  • Visuri, Pekka: Puolustusvoimat itsenäisyyden turvana. Helsinki: Puolustusvoimien koulutuksen kehittämiskeskus, 1998. ISBN 951-25-0996-2.
  • Martti Haavisto: Puolustusvoimat 2000-luvun yhteiskunnassa: tutkimuskooste. Helsinki: Marsalkka Mannerheimin sotatieteellinen rahasto, 1993. ISBN 952-90-4847-5.
  • Kaija Kurkela: Naiset ja puolustusvoimat. Helsinki, 1991.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]