Euroopan unionin turvallisuus- ja puolustuspolitiikka

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

EU:n yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka (YTPP) korvasi Natoon kuuluvien EU-maiden ”yhteisen ulko- ja turvallisuuspoliittisen identiteetin (ESDI)”. Yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka on osa laajempaa EU:n yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.

Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1948 Länsi-Euroopan unioni perustettiin, mutta jäi Naton varjoon (koska kaikki sen jäsenet olivat Nato-maita). Länsi-Euroopan unionilla ei ollut omia joukkoja. Euroopan puolustusyhteisö kaatui 1950-luvulla Ranskan parlamentissa.lähde?

Maastrichtin sopimus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maastrichtin sopimusta neuvoteltaessa ja sopiessa vuonna 1992, joka johti Euroopan unionin ja Euron perustamiseen[1] yhteistä puolustusta ei vielä kirjattu, mutta myöhemmin Länsi-Euroopan unionin ultua perustetuksi ja muodostettiin yhteinen Euroopan turvallisuus- ja puolustuspolitiikka Naton rakenteisiin perustuen Euroopan unionissa Naton ministereiden kokouksessa Berliinissä vuonna 1996[2].

Naton ministerikokous Berliinissä 1996[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Päätökset Naton ministerikokouksessa Berliinissä olivat, että Länsi-Euroopan unioni valvoo ESDI:n luomista Nato-rakenteiden sisällä. Idea oli, että EU maat voivat toimia silloin, kun Nato ei halua osallistua Euroopan puolustamiseen (taustalla myös USA:n rahahuolet Euroopan tukikohtien kanssa)lähde?. Berliinin-sopimus antoi EU-maiden käyttää Naton joukkoja Länsi-Euroopan unionin kautta. Länsi-Euroopan unionin kehittämä kriisinhallinta tuotiin unioniin (ei sen puolustusvelvoitetta, Suomi tarvitsee yhä YK:n tai ETYJin mandaatin).lähde?

Petersbergin työryhmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1992 Itä-Euroopan maiden epästabiilisuuden varalle perustettu Petersbergin työryhmä päätti periaatteista Amsterdamissa[3] Periaatteet ovat:

  • humanitääriset ja pelastustehtävät
  • rauhanturvatehtävät
  • tehtävät taistelujoukoille kriisinhallinnassa, sisältäen rauhaanpakottamisen (peace making)
  • jäsenillä veto-oikeus puolustusasioihin mutta toisaalta lojaalisuusvelvoite

ja mahdollisuus pidättäytyä äänestyksistä.

Amsterdamin sopimuksessa sovittiin:

  • Petersbergin työryhmän tehtävät EU:hun, joiden pohjalta luotiin yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka. Perinteisesti haluton Britannia oli nyt mukana projektissa pääministeri Tony Blairin johdolla.

1999 Kölnin kokous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

EU:n kyettävä autonomiseen toimintaan jota tukee uskottava sotilaallinen voimaa. Kesäkuussa 1999 Kölnin huippukokouksessa päätettiin sulauttaa Länsi-Euroopan unioni EU:hun. Tällöin myös Javier Solanasta tuli ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja.lähde?

Helsinki Headline Goal 1999[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sovittiin myös Helsinki Headline Goalsista, joka oli ensimmäinen sopimus lisätä EU:n sotilasvoimaa. Niihin kuuluu tietty määrä joukkoja Petersbergin tehtäviä varten. Toukokuussa 2004 puolustusministerit hyväksyivät Headline Goal 2010:n, jossa annettiin lisäaikaa projektille, joka eteni odotettua hitaammin. Pelätessään Naton heikkenemistä Euroopan turvallisuuspolitiikan vahvistuessa Yhdysvaltain ulkoministeri Madaleine Albright määritteli Yhdysvallan odotuksia: ei pidä kopioida mitään, mikä toimii jo hyvin Naton alaisuudessa; ei irrottautumista (no decoupling) USA:sta ja Natosta; ei syrjintää ei-EU-maille (kuten Turkki).lähde?

Berliinin kokous 2003[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maaliskuussa 2003 EU:n ja Naton institutionaalista yhteistyötä päivitettiin Berlin plus -sopimuksella. Se antaa EU:n käyttää Naton rakenteita, mekanismeja ja antaa käyttää niitä sotilasoperaatioihin, jos Nato päättää olla toimimatta. Sopimukseen kuuluu myös tiedon jakaminen Naton ja EU:n välillä. EU:n yhteydenpitoyksiköt ovat Naton strategisessa keskuksessa ja Napolin Naton komentokeskuksessa (Joint Force Command). EU:lla ja Natolla on pitkälti samat joukot, mutta niitä voidaan jakaa järjestöjen kesken tilanteen mukaan. Nato on sikäli ensisijainen, että EU toimii silloin, kun Nato ei halua.lähde?

Bryssel 2003[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Brysselissä vuoden 2003 joulukuussa hyväksytty Euroopan Turvallisuusstrategia on asiakirja, joka ohjaa EU:n kansainvälistä turvallisuusstrategiaa. Euroopan keskeiset uhat ovat asiakirjan mukaan:

  • terrorismi
  • joukkotuhoaseiden leviäminen
  • alueelliset konfliktit
  • romahtaneet valtiot
  • järjestäytynyt rikollisuus

Heinäkuu 2004: European Defence Agencyn suunnittelu loppui. 27 EU maata käyttävät yhteensä 160 miljardia euroa puolustukseen.

Perustuslaki yritti määritellä Euroopan turvallisuus ja puolustuspolitiikan pidemmälle, mutta itse perustuslaki hylättiin. Perustuslaki puhui yhteisestä puolustuksesta.lähde?

Lissabonin sopimus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lissabonin sopimus luo vanhan yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan tilalle ulkosuhteiden Korkean Edustajan viran.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Gnesotto, N.: European union after Minsk and Maastricht. 1992. International Affairs 68(2), s. 223-232.
  2. NATO Ministeries Meetings 3-4.kesäkuuta 1996 nato.int..
  3. tasks en htm. Petersburg tasks europa.eu.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka Euroopan parlamentin verkkosivuilla