Euroopan unionin turvallisuus- ja puolustuspolitiikka

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Euroopan unionin yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka (YTPP) kattaa Euroopan unionin (EU) puolustuksen ja kriisinhallinnan, johon kuuluu muun muassa jäsenvaltioiden välinen puolustusyhteistyö ja puolustuksen koordinointi.[1] Yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka on osa laajempaa EU:n yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.

Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1948 perustettiin Länsi-Euroopan unioni, mutta koska kaikki sen jäsenet olivat myös Nato-maita, unioni jäi Naton varjoon. Länsi-Euroopan unionilla ei ollut omia joukkoja.lähde? 1950-luvulla perustettiin European Defence Community (EDC), joka kuitenkin kaatui elokuussa 1954.[2]

European security and defence identity (ESDI) kehitettiinmilloin? Natossa vahvistamaan Euroopan osallistumista turvallisuuteen ja vahvistamaan transatlanttista yhteistyötä.[3] ESDI:stä tuli European Security and Defence Policy (ESDP),milloin? josta tuli Common Security and Defence Policy (CSDP).milloin?lähde?

Turvallisuuspolitiikan luonti 1990-luvulla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1990-luvulla käytyjen Bosnian ja Kosovon sotien seurauksena muodostui Saint Malon julistus. Irakin sodan jälkeen Euroopassa heräsi uutta aktiivisuutta ulkopolitiikan suhteen.[2]

Vuonna 1992 Itä-Euroopan maiden epästabiilisuuden varalle perustettu Petersbergin työryhmä päätti periaatteistaselvennä Amsterdamissa. Periaatteet ovat humanitääriset ja pelastustehtävät, rauhanturvatehtävät, tehtävät taistelujoukoille kriisinhallinnassa, sisältäen rauhaanpakottamisen (peace making), jäsenillä veto-oikeus puolustusasioihin mutta toisaalta lojaalisuusvelvoite, ja mahdollisuus pidättäytyä äänestyksistä. Amsterdamin sopimuksessa sovittiin myös Petersbergin työryhmän tehtävät, joiden pohjalta luotiin yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka. Perinteisesti haluton Britannia oli myös mukana projektissa pääministeri Tony Blairin johdolla.

Naton ministereiden kokouksessa Berliinissä vuonna 1996 muodostettiin yhteinen Euroopan turvallisuus- ja puolustuspolitiikka Naton rakenteisiin perustuen[4]. Päätökset Naton ministerikokouksessa Berliinissä olivat, että Länsi-Euroopan unioni valvoo ESDI:n luomista Nato-rakenteiden sisällä. Idea oli, että EU-maat voivat toimia silloin, kun Nato ei halua osallistua Euroopan puolustamiseen. Päätöksen taustalla olivat myös USA:n rahahuolet Euroopan tukikohtien kanssa. Berliinin-sopimus antoi EU-maiden käyttää Naton joukkoja Länsi-Euroopan unionin kautta. Länsi-Euroopan unionin kehittämä kriisinhallinta tuotiin unioniin.lähde?

Kesäkuussa 1999 Kölnin huippukokouksessa Länsi-Euroopan unioni päätettiin sulauttaa EU:hun.lähde? Helsingin Euroopan-neuvosto myös sopi vuonna 1999 Helsinki Headline Goalsista,[5] joka oli ensimmäinen sopimus lisätä EU:n sotilasvoimaa. Niihin kuuluu tietty määrä joukkoja myös Petersbergin työryhmän tehtäviä varten. Helsinki Headline Goal eteni odotettua hitaammin, ja toukokuussa 2004 projekti sai lisäaikaa vuoteen 2010 asti.

2000-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Berliinin kokous 2003[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maaliskuussa 2003 EU:n ja Naton institutionaalista yhteistyötä päivitettiin Berlin plus -sopimuksella. Se antaa EU:n käyttää Naton rakenteita, mekanismeja ja antaa käyttää niitä sotilasoperaatioihin, jos Nato päättää olla toimimatta. Sopimukseen kuuluu myös tiedon jakaminen Naton ja EU:n välillä. EU:n yhteydenpitoyksiköt ovat Naton strategisessa keskuksessa ja Napolin Naton komentokeskuksessa (Joint Force Command). EU:lla ja Natolla on pitkälti samat joukot, mutta niitä voidaan jakaa järjestöjen kesken tilanteen mukaan. Nato on sikäli ensisijainen, että EU toimii silloin, kun Nato ei halua.lähde?

Bryssel 2003[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Brysselissä vuoden 2003 joulukuussa hyväksytty Euroopan Turvallisuusstrategia on asiakirja, joka ohjaa EU:n kansainvälistä turvallisuusstrategiaa. Euroopan keskeiset uhat ovat asiakirjan mukaan terrorismi, joukkotuhoaseiden leviäminen, alueelliset konfliktit, romahtaneet valtiot ja järjestäytynyt rikollisuus.lähde?

European Defence Agencyn suunnittelu loppui heinäkuussa 2004. 27 EU-maata käyttävät yhteensä 160 miljardia euroa puolustukseen.lähde?

Tanska[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tanska neuvotteli itselleen vuonna 1993 oikeuden pidättäytyä EU:n yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan ulkopuolella. Venäjän hyökkäys Ukrainaan vuonna 2022 kuitenkin muutti Tanskan näkökulmaa asiaan ja maassa päätettiin pitää kansanäänestys yhteiseen turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan osallistumisesta. 1. kesäkuuta 2022 pidetyssä kansanäänestyksessä noin 67 % tanskalaisista kannatti maan liittymistä yhteiseen turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan äänestysaktiivisuuden ollessa noin 66 %.[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]