Tämä on lupaava artikkeli.

Kroatia

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kroatian tasavalta
Republika Hrvatska
Kroatian lippu Kroatian vaakuna
lippu vaakuna

Kroatian sijainti

Valtiomuoto tasavalta

Presidentti
Pääministeri
Kolinda Grabar-Kitarović
Zoran Milanović

Pääkaupunki Zagreb (779 145 as.)
45°48′N, 15°58′E

Muita kaupunkeja Split (192 589 as.),
Rijeka (141 063 as.),
Osijek (87 955 as.)

Pinta-ala
– yhteensä 56 594[1] km² (sijalla 124)
– josta sisävesiä 620 km²

Väkiluku (2011) 4 290 612[2] (sijalla 123)
– väestötiheys 79 / km²
– väestönkasvu −0,076 % (2011)

Viralliset kielet kroatian kieli

Valuutta Kroatian kuna (HRK)

BKT (2013) sijalla 79
– yhteensä 78,9 mrd. USD (PPP)[1]
– per asukas 17 800 USD

HDI (2012) 0.805[3] (sijalla 47)

Elinkeinorakenne (BKT:sta)
– maatalous 6,8 %
– teollisuus 27,2 %
– palvelut 66 %

Aikavyöhyke UTC+1
– kesäaika UTC+2

Itsenäisyys
Jugoslaviasta:

25. kesäkuuta 1991

Lyhenne HR

– ajoneuvot: HR
– lentokoneet: 9A

Kansainvälinen
suuntanumero
+385

Motto ei ole

Kansallislaulu Lijepa naša domovino

Kroatian tasavalta (kroatiaksi Republika Hrvatska) eli Kroatia (kroatiaksi Hrvatska) on valtio Etelä-Euroopassa, Adrianmeren rannalla. Sen ovat valloittaneet vuorotellen niin roomalaiset, venetsialaiset, turkkilaiset kuin Habsburgitkin. Toisen maailmansodan jälkeen se oli yksi Jugoslavian tasavalloista ja itsenäistyi vuonna 1991. Nykyisin Kroatiassa on noin neljä ja puoli miljoonaa asukasta. Suotuisan ilmaston, historiallisten nähtävyyksien ja monimuotoisen saariston ansiosta matkailusta on tullut tärkeä elinkeino. Kroatia liittyi Euroopan unioniin 1. heinäkuuta 2013.

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Kroatian maantiede
Kroatian kartta
Kroatian pääkaupungin Zagrebin vanhaa kaupunkia.

Kroatian erikoisen, puolikuuta tai hevosenkenkää muistuttavan muodon vuoksi sillä on monta naapurivaltiota: Slovenia, Unkari, Serbia, vuonna 2006 itsenäistynyt Montenegro, Bosnia ja Hertsegovina sekä Adrianmeren vastakkaisella puolella Italia. Kroatialla on lähes 1 800 kilometriä rantaviivaa. Bosnia-Hertsegovinan lyhyt 20 kilometrin pituinen rantakaistale jakaa Kroatian manneralueen kahteen toisistaan erillään olevaan alueeseen niin, että Dubrovnik lähiympäristöineen on eksklaavina erillään muusta Kroatiasta.[4]

Kroatian maasto on vaihtelevaa, ja sen voi karkeasti jakaa kolmeen osaan. Etelässä on kivikkoinen rannikkokaistale, jossa sijaitsee yli 600 hajallaan olevaa kallioista saarta. Pohjoisen ja koillisen sisämaan tasangot ovat osa viljavaa Pannonian alankoa. Alueen poikki virtaavat Tonava-, Drava- ja Savajoet, ja lisäksi aluetta leimaavat järvet sekä aaltoilevat mäet. Rannikon ja alangon väliin jäävä alue on tiheämetsäistä vuoristoa.[4]

Ilmasto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kroatian ilmasto vaihtelee alueittain, mutta pääosin ilmasto on lauhkeaa. Pohjoisessa ja idässä vallitsee mantereinen ilmasto, jonka takia talvet ovat kylmiä ja kesät lämpimiä.[4] Lumipeite viipyy talvella pitkään sisämaan korkeilla alueilla.[5] Sisämaan Osijekissa talven kylmimmän kuukauden, eli tammikuun keskimääräinen alin lämpötila on −4,2 astetta, kesän kuumimman heinäkuun keskimääräinen ylin on 28,0 astetta. Kesäkuun sadesumma on suurin, keskimäärin 81,8 mm.[6]

Rannikolla vallitsee välimerenilmasto. Suurin osa sateista ajoittuu talveen, mutta kesällä esiintyy ukkoskuuroja.[5] Dubrovnikissa talven kylmimmän kuukauden eli helmikuun keskimääräinen alin lämpötila on +6,5 astetta, kesän kuumimman elokuun keskimääräinen ylin on 28,7 astetta. Lokakuusta joulukuuhun sataa yli sata millimetriä kuukaudessa, heinäkuussa vain 24 mm.[7]

Varsinkin Kroatian pohjoisosissa puhaltaa talvisaikaan joinakin päivinä vuorilta kylmä, puuskainen valumatuuli bora.[5]

Kroatia satelliittikuvassa syyskuussa

Luonto ja luonnonsuojelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kroatiassa on kahdeksan kansallispuistoa: 14 saaresta koostuva Brijunin kansallispuisto, 89 pikkusaaren Kornatin kansallispuisto, Krkan kansallispuisto samannimisen joen varrella, Mljetin kansallispuisto maan eteläosassa, Paklenican kansallispuisto metsäalueella meren ja vuorten välillä, Plitvicen järvien kansallispuisto, jossa on 16 pientä järveä metsän keskellä, Risnjakin kansallispuisto samannimisellä vuorella ja Pohjois-Velebitin kansallispuisto karskimaalla.[8]

Risnjakin alueella tavataan paljon hirvieläimiä, karhuja, metsäkissoja ja ilveksiä. Satunnaisesti nähdään myös susia ja villisikoja. Plitvicen järvien kansallispuisto on susien suojapaikka. Siellä, samoin kuin Krkassa, suojellaan myös saukkoja. Krka on keskeinen muuttolintujen levähdysalue, samoin kuin Kopacki Ritin luonnonpuisto maan itäosassa. Cresissä elää suuria hanhikorppikotkia.[9]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Kroatian historia

Kroatiassa Adrianmeren rannikoilla oli maanviljelyä ehkä jo 7000-luvulla eaa. Kroatian ensimmäiset tunnetut asukkaat olivat illyyrit, joiden keskus oli Kvarnerinlahden seuduilla. Kreikkalaiset ja roomalaiset saapuivat alueelle, ja slaavit vasta 600-luvulla jaa. Yksi heimoista oli Hrvat, jonka nimestä tulee myös Kroatian nimi (kroatiaksi Hrvatska). Itse sanan hrvat on katsottu mahdollisesti olevan persialaista alkuperää, mikä viitannee joko kontakteihin persialaisten kanssa tai jopa siihen, että heimo oli persialainen ja omaksui slaavilaisen kielen myöhemmin.[10] Slaaveja saapui rannikoille ja sisämaahan. Kaarle Suuren frankit valtasivat Dalmatiaa 800-luvulla ja kastoivat kroaatteja kristinuskoon. Kaarle Suuren kuoltua 814 Pannonian kroaatit kapinoivat turhaan frankkien valtaa vastaan. Samaan aikaan rannikko oli Bysantin valtapiiriä.[11]

Kroaatit perustivat oman hallinnon jo 700-luvulla sisämaahan ja itsenäistyivät 879. Kuningas Tomislavista (vallassa 910–928) tuli koko Kroatian kuningas 925, ja hän sai Dalmatian Bulgarian Simeonilta ja yhdisti näin Kroatian. Kroatia oli 1058–1089 eräänlainen paikallinen suurvalta Adrianmerellä, mutta Unkarin mahti oli jo nousussa. Kroaatit tunnustivat Unkarin kuninkaan hallitsijakseen vuonna 1102. Kroatia heikkeni Unkarin vallan alla, ja feodaalihallinto vahvistui heikentäen maalaisten asemaa. Mongolit hyökkäsivät Kroatiaan 1242 ja aiheuttivat suurta hävitystä. Ennen vuotta 1400 Venetsian valta ulottui rannikolle. Venetsian valta oli säälimätöntä, sillä suolan ja oliiviöljyn hintasäännöstely ajoi paikalliset kauppiaat vararikkoon, metsät hakattiin laivanrakennustarpeiksi ja kroatialaisilta kiellettiin omien veneiden ja laivojen teko. Kouluja ja tieverkkoa ei rakennettu lainkaan.[11]

Turkkilaiset laajensivat valtaa alueella varsinkin 1400-luvulla ja 1500-luvun alussa. Unkarin jouduttua osmanien eli turkkilaisten valloittamaksi ja Kroatian jäädessä rajaseuduksi Kroatian valtiopäivät kutsuivat Habsburgien Ferdinand I:n Kroatian hallitsijaksi. Habsburgien sotilaat pysäyttivät turkkilaiset 1593. Tältä ajalta on peräisin niin sanottu sotilasraja, Habsburgien luoma linnoitettu rajavyöhyke (Vojna Krajina), joka rakennettiin turkkilaisia vastaan. 1700-luvulle mennessä suurin osa Kroatiasta oli vapautettu osmanivallasta, mutta rannikkoalue Dalmatia oli Venetsian hallussa. Habsburgien valtakautta pidetään huonona aikana, sillä tuolloin ainoastaan rannikon Dubrovnik oli itsenäinen. Napoleon I hallitsi aluetta 1800-luvun alussa.[12][13]

Dalmatia liitettiin Itävalta-Unkariin vuoteen 1815 mennessä. 1830-luvulla maahan levisi illyrismi, ajatus eteläslaavien yhteisestä valtiosta, joka oli varhaista jugoslavismia. 1800-luvulla Kroatia oli aluksi Unkarin vallan alla, mutta 1848 valta siirtyi Itävallalle ja taas Unkarin vallan alle Itävalta-Unkarin synnyttyä 1867. Tällöin jugoslavismin lisäksi oli syntynyt serbivastaisia, kansallismielisiä ajatuksia itsenäisestä Kroatiasta.[13]

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Kroatia julistautui itsenäiseksi vuonna 1918 ja liittyi Serbien, kroaattien ja sloveenien kuningaskuntaan,[14] josta tuli Jugoslavia 1929.[15]

Toisessa maailmansodassa Jugoslavia valloitettiin ja Kroatiasta tehtiin itsenäinen fasistinen nukkevaltio nimeltään Itsenäinen Kroatian valtio, jota johti ustaša-puolue. Ustaša vainosi ankarasti varsinkin serbejä. Toisen maailmansodan päätyttyä akselivaltojen häviöön Jugoslavia koottiin uudelleen ja siitä tuli sosialistinen valtio Josip Broz Titon tiukan kontrollin alla.[15] Sodan jälkeen Jugoslaviaan liitettiin sitä ennen Italialle kuulunut Istrian niemimaa, joka jaettiin Kroatian ja Slovenian tasavaltojen kesken.

Kroatia julistautui itsenäiseksi Jugoslaviasta kesäkuun lopulla 1991,[14] mistä seurasi Kroatian sota. Itsenäisyysjulistuksen jälkeen maan itäosan serbit karkottivat kroaatteja alueelta Jugoslavian armeijan tuella. Vuonna 1992 YK toi maahan 14 000 rauhanturvaajaa ja loi neljä suoja-aluetta. Merkittäviä taisteluja Kroatian sodassa olivat Vukovarin ja Dubrovnikin piiritykset. Kroatia oli mukana myös Bosnia-Hertsegovinan sodassa. Kroatian sodan kiivaimmat taistelut käytiin vuoden 1991 lopulla. Virallisesti sota loppui 1992,[14] mutta varsinaisesti sota päättyi vasta Daytonin rauhanneuvotteluihin 1995. Vielä vuonna 1995 Kroatian joukot valtasivat kolme YK:n neljästä suoja-alueesta. Serbienemmistöinen Vukovar jäi YK:n suojelukseen vuoteen 1998 asti.[15][16]

Presidentti Franjo Tuđmanin kuoltua 1999 uusi koalitiohallitus toteutti Daytonin rauhansopimuksen ehtoja ja edisti alueellista yhteistyötä ja demokratiaa, ja pakolaiset palasivat vihdoin koteihinsa.[17]


Politiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sisäpolitiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perustuslain hyväksymisen jälkeen, vuonna 1990, Kroatia on ollut demokraattinen tasavalta. Vuosien 1990 ja 2000 välillä Kroatiassa oli puolipresidentiaalinen järjestelmä, mutta presidentti Tuđmanin kuoltua valtaa siirrettiin parlamentille ja käytössä on ollut parlamentaarinen järjestelmä, jossa presidentillä ei ole kovin paljon poliittista valtaa.[17]

Valtionpäämies on tasavallan presidentti, joka valitaan suorilla kansanvaalilla viideksi vuodeksi kerrallaan ja jonka valta on rajoitettu perustuslaissa kahteen kauteen. Presidentti toimii armeijan ylipäällikkönä ja nimittää pääministerin parlamentin (Sabor) suostumuksella.[17]

Tammikuussa 2015 presidentiksi valittiin niukalla äänten enemmistöllä Kolinda Grabar-Kitarović.[18]

Kroatian parlamentti, Sabor, on yksikamarinen lainsäädäntöelin. Saborissa on 100–160 edustajaa, jotka valitaan yleisillä vaaleilla neljäksi vuodeksi kerrallaan. Istuntokaudet Saborissa ovat tammikuun 15. päivästä kesäkuun 15. päivään sekä syyskuun 15. päivästä joulukuun 15. päivään. Vuosien 1990 ja 2001 välillä parlamentti oli kaksikamarinen, jolloin toiminnassa oli vielä ylähuone Zupanijski Dom, mutta tämä lakkautettiin perustuslain muutoksella.[17]

Kroatian hallitus Vladaa johtaa presidentin nimittämä pääministeri. Hallituksen tehtävänä on käyttää ylintä toimenpanovaltaa, antaa ehdotukset lainsäädännöstä ja budjetista parlamentille sekä vastata tasavallan sisä- ja ulkopolitiikasta.[17]

Joulukuusta 2011 pääministerinä on ollut Zoran Milanović.[1]

Ulkopolitiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kroatia liittyi WTO:n jäseneksi 30. marraskuuta 2000. Se anoi Euroopan unionin jäsenyyttä 2003, ja hyväksyttiin virallisesti vuonna 2004 hakijavaltioksi. Jäsenyysneuvottelujen ehtona oli yhteistyö entisen Jugoslavian alueen kansainvälisen rikostuomioistuimen ICTYn kanssa. Liittymisneuvottelut alkoivat syksyllä 2005 samanaikaisesti Turkin kanssa ja päättyivät 2011. 22. tammikuuta 2012 Kroatiassa pidettiin kansanäänestys EU-jäsenyydestä. Äänioikeutetuista 44 % kävi äänestämässä, joista kaksi kolmasosaa kannatti liittymistä Euroopan unioniin. Kroatia on ollut EU:n jäsen 1. heinäkuuta 2013 alkaen.[19]

NATO ilmoitti 3. huhtikuuta 2006 kutsuvansa Kroatian sekä Albanian jäsenikseen. 1. huhtikuuta 2009 Kroatiasta tuli Naton jäsen maa.[20][21]

Kroatian armeijan vahvuus on rauhanaikana 23 100 henkilöä, joista 18 100 on kantahenkilökuntaa, 3 000 virkamiehiä ja tukitoimissa ja 2 000 vapaaehtoisia. Lisäksi maassa on 6 000 reserviläistä. Armeijan puolustushaaroja ovat maavoimat, merivoimat ja ilmavoimat.[22]

Aluejako[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kroatian aluejako

Kroatia jaetaan neljään suuralueeseen ja nämä edelleen yhteensä kahteenkymmeneenyhteen piirikuntaan eli županiin. Piirikuntien kroaatinkieliset nimet ovat muotoa Zagrebačka županija (Zagrebilainen piirikunta). Idästä alkaen suuralueet ja niihin kuuluvat piirikunnat ovat[23]

Talous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Matkailu on merkittävä tulonlähde kesäpuolella vuotta; vuonna 2006 maassa kävi yli kymmenen miljoonaa turistia, joista noin 8,6 miljoonaa ulkomaalaisia. Eniten matkailijoita tuli Saksasta ja Italiasta.[24]

Teollisuudenaloista vahvimpia ovat laivanrakennus, elintarviketeollisuus ja kemianteollisuus. Teollisuus työllistää noin neljänneksen työvoimasta ja tuottaa viidenneksen bruttokansantuotteesta.[25] Vuosina 1996–2006 maan seitsemän telakkaa tuottivat yhteensä 199 alusta.[26] Viidesosa väestöstä saa toimeentulonsa maanviljelystä. Kroatiassa viljellään eri viljalajeja ja kasvatetaan hedelmiä ja tupakkaa laajalti. Myös lampaankasvatus on yleistä. Maassa on runsaasti metsävaroja ja hiili- ja rautakaivostoimintaa.[4]

Kroatialla on pienet omat öljy- ja maakaasuvarat, mutta sen sijainti rannikolla tekee siitä mahdolliseen polttoaineiden kauttakulkumaan. Öljy- ja kaasuputkistojen laajentamista suunnitellaan. Maassa on potentiaalia ja paikkoja vesivoimalle, tuulivoimaloille, biopolttoaineelle ja aurinkovoimalle. Ydinvoimalaprojekti lopetettiin Tšernobylin onnettomuuden jälkeen, mutta mahdollista uutta projektia käsitellään parlamentissa vuoden 2012 aikana.[27]

Liikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kroatiassa on 69 lentokenttää, joista kahdella on yli kolmen kilometrin kiitotie. Rautatieverkkoa on 2 722 km ja moottoriteitä yli tuhat kilometriä.[1]

Italiasta ja Sloveniasta tulee matkustajalaivoja Kroatiaan. Naapurimaiden kautta on myös bussi- ja junaliikennettä. Junamatka esimerkiksi Budapestistä Zagrebiin kestää 5,5–7,5 tuntia.[28]

Matkailu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kroatian matkailu on kokenut uuden nousun 2010-luvulla. Kroatian rantakohteisiin järjestetään runsaasti pakettimatkoja myös Suomesta. Suosittuja kohteita ovat Dubrovnikin ja Splitin kaupungit sekä pääkaupunki Zagreb. Lisäksi matkailukohteisiin kuuluvat rannikon lukuisat saaret kuten Hvar, Krk, Korčula ja Mljet.

Väestö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2011 väestönlaskennan mukaan Kroatiassa oli 4 284 889 asukasta, joista 3 874 321 oli kansallisuudeltaan kroaatteja. Suurimpaan vähemmistöön serbeihin kuului 186 633 henkilöä. Muita suuria vähemmistöjä olivat bosniakit (31 479), italialaiset (17 807), albaanit (17 513), romanit (16 975), unkarilaiset (14 048) ja sloveenit (10 517).[29] Kroatiassa 80 % väestöstä puhuu kroatiaa, 16 % serbiaa ja 4 % muita kieliä. Vuoden 2011 väestölaskennassa suurin uskonnollinen ryhmä on roomalaiskatoliset, joita on 86,3 prosenttia väestöstä. Ortodokseja on 4,4 prosenttia ja muslimeja 1,5 prosenttia väestöstä. Uskontokuntiin kuulumattomia on 6,7 prosenttia väestöstä.[30] Noin 60 % kroatialaisista asuu kaupungeissa.

Vuonna 2005 kroatialaisten vastasyntyneiden elinajanodote on 75,3 vuotta, mikä on maailmassa 44:ksi korkein, ja alhaisempi kuin Meksikossa mutta korkeampi kuin Puolassa. Aikuisten lukutaitoprosentti oli 98,1 %, mikä on maailmassa 23. sijalla.[31]

Vuoteen 2006 mennessä maassa oli raportoitu yhteensä 249 AIDS-tapausta ja 488 HIV-tartuntaa.[32]

Koulutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koulunkäynti on pakollista 6–15-vuotiaille. Kahdeksanvuotinen peruskoulu on jaettu nelivuotisiin ala- ja yläkouluun. Niiden jälkeen voi jatkaa ammattikouluun, lukioon tai taidekouluun. Kouluvuosi kestää lokakuusta kesäkuuhun. Maassa toimii kuusi yliopistoa.[33]

Zagrebin yliopisto on perustettu 1669.[13] Se on Kaakkois-Euroopan vanhin yliopisto. Sen nykyinen opiskelijamäärä on yli 50 000.[34]

Kulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Kroatian kulttuuri

Arkkitehtuuri ja kuvataide[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dubrovnikin vanhakaupunki on Plitvicen kansallispuiston tavoin Unescon maailmanperintökohde.

Maan pohjois- ja keskiosien arkkitehtuurissa näkyy Itävallan ja Unkarin vaikutus. Kaupungeissa on kävelyalueita, suuria sankarien mukaan nimettyjä aukioita ja siistejä puistoja. Keltainen ja kulta ovat yleisiä värejä. Rannikolla arkkitehtuuri on välimerellistä, valkoiseksi kalkituissa taloissa on punatiilinen katto. Joissakin Zagrebin lähiöissä on neuvostotyylisiä kerrostaloja.[13]

Vlaho Bukovacin illyrismiä käsitellyt maalaus.

Kroatialainen kuvataide sai renessanssiaikana huomattavasti vaikutteita Italiasta, ja monet dalmatialaiset taiteilijat lähtivät maasta osmanien uhan takia.[35] Lontoossa ja Pariisissa työskennellyt Vlaho Bukovac oli 1800-luvun merkittävin kroatialaistaiteilija.[36] Hän muutti Zagrebiin 1892, sai seuraajakseen useita innostuneita uuden sukupolven taiteilijoita ja perusti Zagrebin taidepaviljongin.[37] Miroslav Kraljević ja Josip Račić olivat 1900-luvun alun tunnetuimpia taidemaalareita, mutta kansainvälisesti tunnetuin taiteilija oli kuvanveistäjä Ivan Meštrović. Kuvanveistäjä Antun Augustinčić sai myös mainetta ulkomailla, ja hänen teoksensa on YK:n päämajan edustalla.[36]

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen monet taiteilijat kokeilivat abstraktia ekspressionismia, mutta erityisen laajalle levisi naivismi, jonka voittokulku alkoi 1931 Zagrebissa järjestetystä Zemlja-näyttelystä, jossa oli esillä muun muassa Ivan Generalićin töitä.[36] Zemlja-ryhmän pääideologi oli Krsto Hegedušić. 1950-luvulla vaikuttanut EXAT 51 -ryhmä siirtyi kohti geometristä abstraktiota. Jugoslavialaisen nouvelle tendance -liikkeen sisällä vaikutti muun muassa taiteen rajoja tutkinut Miroslav Šutej.[38]

Nykytaidemaalareista tunnetuimpia on Lovro Artuković. Tunnettuja taiteilijoita ovat myös Sanja Iveković ja Dalibor Martinis ja kansainvälistä mainetta saaneet multimediataiteilija Andreja Kulunčić, installaatiotaiteilija Sandra Sterle ja Pariisissa asuva videotaiteilija Renata Poljak.[36]

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäisenä kroatiaksi kirjoittanutta Marko Marulićia on sanottu ”kroatialaisen kirjallisuuden isäksi”.[39]

Krotian kirjallisuuden ensimmäinen kukoistuskausi sijoittui Dalmatiaan, jossa italialainen renessanssi vaikutti. Splitiläisen Marko Marulićin näytelmä Judita oli ensimmäinen kroatialaisen omalla kielellään tekemä teos. Toinen renessanssiajan tunnettu kirjailija oli Marin Držić, jonka näytelmiä esitetään edelleen.[40] Renessanssi hiipui hiljalleen 1500-luvun puolivälin jälkeen. Protestantismi ei juurikaan saavuttanut Kroatiaa, mutta alueelta tuli silti merkittävä protestanttikirjailija Matthias Flacius. Barokin kirjallisuuden keskuksena 1600- ja 1700-luvuilla säilyi Dubrovnik.[39] Ajan merkittävin kroatialainen oli runoilija Ivan Gundulić.[40]

Ljudevit Gajin johtama illyrismi vaikutti 1800-luvun alkupuoliskolla myös kirjallisuuteen. Tuona aikana kehittyi muun muassa yhtenäinen kroatian kieli. Kirjallisuudessa vallitsivat kansallismieliset aiheet. August Šenoa oli romantiikasta realismiin tapahtuneen siirtymävaiheen kärkinimi, minkä takia vuosia 1865–1881 on kutsuttu ”Šenoan aikakaudeksi”. Realismi puolestaan yhtenäisti maan kirjallisuutta, koska sen aikana oli esillä kirjailijoita ja aiheita Kroatian jokaisesta osasta. Se oli myös romaanikirjallisuuden kulta-aikaa.[39]

1900-luvun kirjailijoista merkittävimmät ovat Miroslav Krleža ja Ivo Andrić. Krleža oli poliittisesti aktiivinen ja kuvasi romaaneissaan muuttuvan Jugoslavian ongelmista, ja Andrić puolestaan oli Bosniassa katoliselle kroaatille syntynyt kirjailija, joka asui Belgradissa ja piti itseään jugoslaavina. Hän sai 1961 Nobelin kirjallisuuden palkinnon Bosnian historiaa käsitelleestä trilogiasta.[40] Toisen maailmansodan jälkeen nousseista kirjailijoista 1900-luvun jälkipuoliskon huippulla oli muun muassa Kroatian modernismia edustanut Ranko Marinković.[39] Nykykirjailijoista Pavlo Pavličić kirjoittaa jännityskirjallisuutta, Slavenka Drakulić poliittisesti ja yhteiskunnallisesti provokatiiviisia romaaneja ja esseitä. Alankomaissa omaehtoisessa maanpaossa elävä Dubravka Ugrešić on Kroatiassa ristiriitainen kirjailija, vaikka onkin saanut ylistystä muualla.[40]

Musiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Klapa-lauluryhmä.

Kroatialle tunnusmerkillisin musiikki löytyy monipuolisesta kansanmusiikkiperinteestä, joka on saanut vaikutteita monesta eri lähteestä. Varhaisimmat vaikutteet tulivat keskiajalla, jolloin unkarilaiset ja venetsialaiset hallitsivat maata. Kansanmusiikin käytetyin soitin on kolme- tai viisikielinen tamburitza. Laulumusiikissa elävät klapa-laulut, jotka ovat erityisen suosittuja Splitin ympäristössä. Međimurjen alueella vaikuttaa puolestaan unkarilainen usein sitralla säestetty kansanmusiikki.[41]

Populaarimusiikin ensimmäiset hitit synnytti 1920- ja 1930-luvuilla Vlaho Paljetak. Vuosisadan puolivälissä Ivo Robić saavutti suosiota Saksassa. Zagrebin chanson-koulusta tuli 1960-luvun alussa useita tunnettuja laulajia.[42] Eurovision laulukilpailussa Kroatia on ollut mukana joka vuosi itsenäistymisestään alkaen.[43] Kroatialainen Jugoslaviaa edustanut popyhtye Riva voitti kilpailun 1989.[42]

Elokuva[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvalloissa uraa tehnyt Branko Lustig on saanut kahdesti tuottajana Oscar-palkinnon.

Kroatialainen elokuvatuotanto alkoi 1940-luvulla Itsenäisen Kroatian valtion tukemana, ja ensimmäinen täyspitkä äänielokuva oli Oktavijan Miletićin ohjaama Lisinski (1944). Toisen maailmansodan jälkeen Jugoslavian kommunistihallinto perusti elokuvastudioita, joissa tehtiin useita dokumentteja ja sotaelokuvia.[44]

Kansainvälistä mainetta sai ohjaaja-käsikirjoittaja Veljko Bulajić, jonka elokuva Juna ilman aikataulua oli 1959 ehdokkaana Cannesin elokuvajuhlien Kultaiseen palmuun ja Neretvan taistelu 1969 parhaan vieraskielisen elokuvan Oscariin.[45] Dušan Vukotićin ohjaama Surogat voitti 1961 ensimmäisenä Yhdysvaltain ulkopuolelta tulleena elokuvana parhaan lyhytanimaation Oscarin.[46] Kroatian elokuva-alan tunnetuin henkilö on kuitenkin tuottaja Branko Lustig, joka on Yhdysvalloissa voittanut Oscar-palkinnon elokuvien Schindlerin lista ja Gladiator tuottajana.[44]

Kulttuurikohteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kroatiassa on seitsemän Unescon maailmanperintökohdetta, joista Plitvicen kansallispuisto on luontokohde, ja kulttuurikohteita ovat Dubrovnikin vanha kaupunki, Eufrasiuksen basilikan episkopaalinen rakennusryhmä Porečin kaupungin historiallisessa keskustassa, Historiallinen Trogirin kaupunki, Pyhän Jaakobin katedraali Šibenikissä, Stari Gradin kulttuurimaisema, Splitin historiallinen rakennusryhmä ja Diocletianuksen palatsi.[47]

Urheilu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kroatian jalkapallomaajoukkue saavutti pronssia MM-kilpailuissa 1998. EM-kilpailuissa joukkue on edennyt puolivälieriin 1996 ja 2008.[48] Kroatian käsipallomaajoukkue on voittanut olympiakultaa 1996 ja 2004 sekä saanut pronssia 2012. MM-kilpailuissa se on saanut kultaa 2003, hopeaa 1995, 2005 ja 2009 sekä pronssia 2013. EM-kilpailuissa joukkue on saavuttanut hopeaa 2008 ja 2010 sekä pronssia 1994 ja 2012.[49][50]

Kroatian koripallomaajoukkue saavutti olympiahopeaa 1992. Lisäksi se on saanut pronssia MM-kilpailuissa 1994 sekä EM-kilpailuissa 1993 ja 1995.[51] Kroatian vesipallomaajoukkue voitti olympiakultaa Lontoossa 2012 ja sai olympiahopeaa 1996. Se voitti maailmanmestaruuden 2007 sekä sai MM-pronssia 2009, 2011 ja 2013. Joukkue on voittanut myös Euroopan-mestaruuden 2010 sekä saanut EM-hopeaa 1999 ja 2003.[52][53] Naisten lentopallomaajoukkue saavutti EM-hopeaa 1995, 1997 ja 1999.[54]

Kroatia voitti tenniksen Davis Cupin mestaruuden vuonna 2005. Iva Majoli voitti Ranskan avoimen tennisturnauksen 1997 ja Goran Ivanišević Wimbledonin tennisturnauksen 2001.[55]

Kroatia on saavuttanut olympialaisissa kymmenen kulta-, 13 hopea- ja 11 pronssimitalia.[56] Janica Kostelić voitti alppihiihdossa neljä olympiakultaa ja kaksi hopeaa. Lisäksi hän voitti viisi maailmanmestaruutta ja kolme maailmancupin kokonaiskilpailua.[57] Hänen veljensä Ivica Kostelić on nelinkertainen olympiahopeamitalisti, pujottelun maailmanmestari 2003 sekä maailmancupin kokonaiskilpailun voittaja kaudella 2010–2011.[58] Bulgarialaissyntyinen Nikolai Pešalov voitti olympiakultaa painonnoston alle 62 kilon sarjassa 2000 ja Giovanni Cernogoraz trap-ammunnassa Lontoossa 2012.[56] Blanka Vlašić on voittanut korkeushypyn maailmanmestaruuden 2007 ja 2009 sekä saanut olympiahopeaa 2008.[59] Sandra Perković voitti kiekonheiton olympiakultaa 2012 ja maailmanmestaruuden 2013[60] Kroatia on saanut olympiamitaleja lisäksi ampumahiihdossa, soudussa, taekwondossa, telinevoimistelussa, tenniksessä ja uinnissa.[56]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d The World Factbook: Croatia CIA. (englanniksi)
  2. Malline:Croatian Census 2011 First Results
  3. 2013 Human Development Report (arabiaksi, kiinaksi, englanniksi, espanjaksi, ranskaksi, venäjäksi, portugaliksi, saksaksi)
  4. a b c d Martin, Penny & Olds, Margaret (toim.): Geographica - suuri maailmankartasto: maanosat, maat, kansat, s. 259. Könemann, 2003. ISBN 3-8290-2481-9.
  5. a b c Country Guide Croatia BBC Weather
  6. Climatological Information Osijek WMO
  7. Climatological Information Dubrovnik WMO
  8. National Parks in Croatia Find Croatia Viitattu 18.3.2011 (englanniksi)
  9. Lonely Planet s. 59
  10. Rough Guide s. 402
  11. a b Lonely Planet s.27-29
  12. Mislav Miholek: Napoleon Bonaparte in Croatia Vojska. (englanniksi)
  13. a b c d Croatia Countries and their cultures (englanniksi)
  14. a b c Geographica maailmankartasto: maanosat, maat, kansat, s. 259. Almagest OY, 2008. ISBN 978-3-8331-4130-0.
  15. a b c Timeline:Croatia BBC. Viitattu 4.4.2008.
  16. Vukovar massacre: What happened BBC.
  17. a b c d e Background Note: Croatia (Archived Previous Editions) 2012. US Department of State. Viitattu 15.3.2015.
  18. Grabar-Kitarovic elected Croatia's first woman president 12.1.2015. BBC. Viitattu 15.3.2015.
  19. EU Enlargement - Croatia 9.11.2012. Euroopan unioni.
  20. Nato to back US missile defence 3.4.2008. BBC.
  21. Albania, Croatia become NATO members 1. huhtikuuta 2009. NBC. Viitattu 28.7.2015. (englanniksi)
  22. CAF Structure and Size Croatian Armed Forces CAF
  23. Counties of Croatia Statoids.
  24. Analyses & Statistics Association of Croatian Travel Agencies.
  25. Hvar.hr
  26. Kroatian kauppakamari
  27. Croatia's energy sector preparation for the EU Ministry of Economy, Labour and Entrepreneurship (englanniksi)
  28. Getting there Lonely planet
  29. STANOVNIŠTVO PREMA NARODNOSTI PO GRADOVIMA/OPĆINAMA, POPIS 2011 (Etniset ryhmät kaupungeissa ja kunnissa vuoden 2011 väestönlaskennassa.) Kroatian tilastokeskus. Viitattu 27.7.2015. (kroatiaksi)
  30. POPULATION BY FAITH, the 2001 and 2011 Census. Croatian Bureau of Statistics
  31. Human Development Index statistics UNDP.
  32. Epidemiological Fact Sheet on HIV and AIDS Croatia 2008 WHO. Viitattu 18.3.2011 (englanniksi)
  33. Croatia Educational System Euro-Education
  34. http://www.unizg.hr/
  35. Mutić & Dragicevich, s. 911.
  36. a b c d Mutić & Dragicevich, s. 912–913.
  37. Cvitanic, Marilyn: Culture and Customs of Croatia, s. 170–171. Santa Barbara, California: ABC-CLIO, 2011. ISBN 978-0-313-35117-4. Google-kirjat (viitattu 27.7.2015). (englanniksi)
  38. Fine arts Croatia.eu. The Miroslav Krleža Institute of Lexicography. Viitattu 26.7.2015. (englanniksi)
  39. a b c d Literature Croatia.eu. The Miroslav Krleža Institute of Lexicography. Viitattu 26.7.2015.
  40. a b c d Mutić & Dragicevich, s. 904–906.
  41. Mutić & Dragicevich,s. 909.
  42. a b Music Croatia.eu. The Miroslav Krleža Institute of Lexicography. Viitattu 26.7.2015.
  43. Points to and from Croatia Eurovision Covers
  44. a b Film production Croatia.eu. The Miroslav Krleža Institute of Lexicography. Viitattu 27.7.2015.
  45. Mutić & Dragicevich,s. 907.
  46. In memory of Dušan Vukotić, an Oscar-winning Croatian director of animated films: “It is not the one who graduates from a film academy that directs films, but the one who is able to direct” National and University Library in Zagreb. Viitattu 27.7.2015. (englanniksi)
  47. Unesco
  48. Football sports123.com. Viitattu 8.5.2010. (englanniksi)
  49. Handball sports123.com. Viitattu 28.4.2012. (englanniksi)
  50. Handball - Croatia the-sports.org. Viitattu 8.4.2015. (englanniksi)
  51. Basketball sports123.com. Viitattu 8.5.2010. (englanniksi)
  52. Waterpolo sports123.com. Viitattu 8.5.2010. (englanniksi)
  53. Water Polo - Croatia the-sports.org. Viitattu 8.4.2015. (englanniksi)
  54. Volleyball sports123.com. Viitattu 8.5.2010. (englanniksi)
  55. Tennis sports123.com. Viitattu 8.5.2010. (englanniksi)
  56. a b c Croatia sports-reference.com. Viitattu 8.4.2015. (englanniksi)
  57. Janica Kostelić FIS:n tietokannassa fis-ski.com. Viitattu 8.5.2010. (englanniksi)
  58. Ivica Kostelić FIS:n tietokannassa fis-ski.com. Viitattu 28.4.2012. (englanniksi)
  59. Blanka Vlašić IAAF:n tietokannassa iaaf.org. Viitattu 8.5.2010. (englanniksi)
  60. Kroatia IAAF:n tietokannassa (englanniksi).

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kroatia.